12.5.2012

"Yritystä Stadiin" - ja mielellään julkisella rahoituksella, kiitos!



8.5.2012

Tämänvuotinen "Yritystä Stadiin" -tapahtuma järjestettin Skattalla, Marina Congress Centerin ja Elokuvasäätiön tiloissa.

Suvaitsin kunnioittaa tilaisuutta läsnäolollani.

Marinan yläkerrassa pelin henki käy heti selväksi: Ei täältä YRITTÄJIÄ löydy, erilaisia viranomaisia ja "tukipalvelujen" tarjoajia sitäkin enemmän. Varsinaisia "hangaround -yrittäjiä" - porukkaa, jota parveilee seksikkään Yrittäjyyden ympärillä. Kunhan ei vaan tarvitsisi ottaa mitään - kauhistus! - omaa riskiä.

Onpa paikalla jopa Sosiaalivirasto omalla ständillään. Hekin ovat "yhtiöittäneet" jonkun osastonsa, ja heittäneet peliin jonkun hienon, vieraskielisen nimen.

Että saisi laskutettavaa aikaiseksi...

Merkillepantavaa on, että rakkaat heimoveljemme eestiläiset loistavat messuilta poissaolollaan tänä vuonna. Hehän aina ensimmäisinä haistavat bisneksen paikan, ja vastaavasti osaavat kyllä tehdä kustannus/hyötylaskelmat, sekä niistä seuraavat johtopäätökset.

Yhtä tilaisuuden proggista - sinänsä vaatimatonta - kun käy kuuntelemassa, ovat siellä yleisöstä äänessä nuoret naiset. Kuten tämäntyyppisissä tapahtumissa niin usein nykyään.

Yksi esittäytyy "onnellisuuskouluttajaksi". Toinen on kuulemma "stylisti". Puhtaita höpsis -osaston edustajia, siis.

Niin, "yrittäminen" on muotia, eritoten nuorten naisten keskuudessa.

Tytöt ovat vähän yli parikymppisiä, eli heillä on tuo muutaman vuoden "vapaa jakso" menossa elämässään, lapsuudenkodin ja Miehelään menon/lapsen teon välillä. Sittenhän he tavalla tai toisella ovatkin taas miehen ja/tai yhteiskunnan "palkkalistoilla".

Ständejä kun kiertää, saapi "palkkioksi" muutaman suklaatinamun, päivän Kauppalehden sekä pari kertaa osallistua arvontoihin.

Kovasti nuo ständeillä päivystävät nuoret naiset olisivat halunneet heittäytyä juttusille. Heillä kun on aikaa mielin määrin. Mulla ei.

Jatkakaamme Elokuvasäätiön tiloihin, kadun yli. Siellä on joku "Luovuus"/"Helsinki Design Capital" -tilaisuus...

Paneelissa istuu neljä henkilöä:

1) Kylddyyriministeri Arhinmäki, entisen vartiojohtajani lippukunta "Mustista Veljistä", Juha "Puppe" Arhinmäen poika

2) Elokuvasäätiön Irina Krohn

3) Joku Aalto -yliopiston tyyppi

4) Helsingin kaupungin edustaja Hanna Johnson

Vaikuttaa, että suloinen yhteisymmärrys vallitsee panelisteilla siitä, että aloitteleville yrityksille tarttis antaa lissää tukkee.

Helsingin kaupungin naispuolinen byrokraatti kertoilee uudesta hankkeesta, jossa aloittelevat yrittäjä saisivat työttömyyskorvausedut, vai mikä niiden nimi sitten nykyään onkin, kymmenen kuukauden ajan firman perustamisesta.

Arhinmäki katsoo asiakseen nimenomaan graffiti -"kulttuurin" markkinoimisen. Kyseinen töhertely on kuulemma niin luovaa,  niin luovaa, että!

Irina Krohn alkaa tarinoimaan jotakin Antiikin Kreikasta. Vaikea ymmärtää, mitä hän haluaa sanua.

Paitsi hymistely aloittelevien "luovien alojen design -yritysten" tukemiseksi yhteiskunnan varoilla, näillä neljällä tyypillä on muutakin yhteistä:

Jokainen saa palkkansa yhteiskunnan varoista. Yksikään ei ole yrittäjä.

Kas, heppu tuossa vieressä nojailemassa takaseinään on räppäri Paleface. Odottaa vuoroaan päästä estradille.

Katson parhaaksi poistua. Ei tätä kestä!

"Design Capital"  Helsingissä on kova pulina Luovuudesta ja Yrittäjyydestä.

Ketä kaupungin todellinen asenne ja toiminta yrittämiseen kiinnostaa, voi vaikkapa vierailla Kiseleffin talossa.  Juurihan se superkalliisti ja -raskaasti remontoitiin, ja entiselle vilkkalle kauppapaikalle saatiin laskeutumaan hautuumaan hiljaisuus. Aikaisempien rihkamakauppiaiden tilalle haalituilla törkeän hintaisilla "design" -liikkeillä on joka toisella lappu jo luukulla. Asiakkaita ei enää kerta kaikkiaan ole!

Tai sitten Stadin päätös karkottaa Tuomaan Markkinat perinteiseltä paikaltaan, vilkkaasta joulukuisesta Espan puistosta autiolle Senaatintorille. Viime syksynä Senaatintorin viimassa oli paskantärkeitä ja varmaankin kalliita vartijoita enemmän kuin maksavia asiakkaita.

Semmoista tuo Helsingin elinkeinopolititikka.

Varsinainen Kuoleman Suudelmahan se on, jos Helsingin - tai minkä hyvänsä kaupungin - byrokraatit pääsevät sörkkimään mitään yrittämisen liittyvää. Esimerkkejä riittää. Onhan niin, että Helsingin Herrojen - ja nykyisin myös RouvienArvoisien virkamiesten ja -naisten, ajatusmaailmat ovat yhtä kaukana yrittäjien ajatusmaailmoista kuin ne kuuluisat Itä ja Länsi.

Onneksi ulkona on aurinkoinen kevätpäivä.

Kiva hypätä fillarin selkään, ja jatkaa matkaa.

Suuntana Arabia, siellä on yksi repro jota vielä toistaiseksi käytän. Vaikka iso osa hankinnoista onkin jo siirtynyt Suomenlahden eteläpuolelle, kuten koko firmakin.

Pois, pois, pois! - sarjassamme Yritys Stadista.

Surullisenkuuluisa ex -pääministeri Vanhanen tuossa juuri totesikin, että kun hän muutama vuosi sitten tuli pääministeriksi, oli Eestissä kirjoilla noin tuhat suomalaista yritystä.

Nyt niitä on noin viisi tuhatta, ja trendi jatkuu vuorenvarmasti.

Rotan jättävät uppoavan laivan.


(Maarianhamina 28.5.2012)


http://www.arcticparadise.fi/