28.2.2022

Kirja-arvio: Mauri Sariola: "Pyykki on pantu ja pysyy!"

 

Ei Maurin parhaita, mutta mukiinmenevää viihdettä, kuitenkin. 

Julkaisuvuosi 1965, siis uran varhaisen keskivaiheen tuotantoa.


Kirjassa dialogi ja henkilökuvaus osittain tökkivät.

Etenkin kirjan "rakastavaisten" kohdalla. 

Loppua kohti meno paranee, kun päästään käräjäsali -kuvaukseen.

Huomaa, että Sariolassa kyse on entisestä rikostoimittajasta, lakitiedettäkin opiskelleesta.

Niin ja taidokkaasti rakennettu tuo juoni.

Kunnon dekkarin tavoin:

Juuri kun keissi vaikuttaa selvältä, ja todistusaineisto vahvasti osoittaa tiettyyn suuntaa, ilmeneekin muuta...


Nautittavaa tekstiä:

"Kun hän käänsi virta-avainta, nainen havaitsi käsien muodon,. Ne olivat kapeahkot ja pitkäsormiset, mutta tuskin niillä olisi kyetty soittamaan hyvin pianoa tai korjailemaan kelloja. Ne olivat tarttuvat kädet ja niitten ote varmasti myös piti. Mutta ylenpalttinen herkkyys ja taipuisuus niistä puuttui. 

Miehen kädet."

Edelleen: 

"Aeron Caravelle oli vastikään noussut Hampurista. Sateen kostuttamat kiitoradat ja niitten väliset nurmikkojen pitkät suorakaiteet olivat vajonneet alas. Jyrkähkösti nousten Caravelle sukeltautui harmaaseen pilvikerrokseen, puhkaisi sen, humahti läpi ylemmän hattarakerroksen ja samassa jo loistelias auringonpaiste valaisi koneen ohjaamon".

Avot! 

Jokainen joka on tuon kokenut, voi samaistua ylläolevaan tekstinpätkään.

Kyllä Mauri kirjoittaa osasi!


Kirjan nimi.

"Pyykki on pantu ja pysyy!". 

Nyt tuli sitten selväksi googlattua sekin, mistä tuo ytimekäs lausahdus on peräisin:

Vihtori Kosolan suusta. 

Eikä kyse vaatepyykistä, vaan ihan jostain muusta. 

Kiitos tästä tiedosta!


Sen sijaan toinen naseva lause jäi selvittämättä, vaivaamaan:

"(...) että olo on kuin Rostockin pakolaisella".

Mitäköhän tuo meinaa?

Googlettaminen ei anna vastausta. 


Sivulla 220:

"Hän odotti niin kauan kunnes puutarhuri ja hänen vaimonsa lähtivät Moskvitshillaan ajamaan käräjäpaikan suuntaan".

Hetkinen!

Mossellaan!

"Pyykki on pantu ja pysyy!" on ilmestynyt vuonna 1965!

Olin silloin 10 -vuotias, ja muistan paljon - nuo Mossetkin!

Voi hyvänen aika sentään!

Tuntuu ihan kadonneelta maailmalta - Mosset!

Mutta totta se on!


Yhteenvetona:

Sariolan tuotannon keskisarjan materiaalia.

Varsin laatuunkäypää, siis.

Ei ollut mikään turha kirjailija - mainettaan paljon parempi.


Hienoa, että Maurista on yksi live -muistokin: 

Joskus ehkä vuonna 1973 tai 1974, Viiskulman Primulasta.

Istui hoveineen nk. pitkää iltapäivää".

Sekä kosteaa. 


Tuottelias menestyskirjailija.

Kansansuosikki, jonka yksi legendaarisimmista heitoista oli tuo jotta hänellä kyllä on

 "ruhtinaalliset tulot, mutta suuriruhtinaan menot!".


😏



(skanniminen lennuk)



(Kihniön kirjaston asiakaspäätteellä, 28.2.2022)

ArcticParadise.fi

Suomalaisten postikorttien nettikauppa!

Ja Arvot kohillaan!



20.2.2022

Victoria ja Daniel: Ero! / Prinssi Andrew pääsi pälkähästä?

(kesken)


No mutta!

Vihdoinkin!

Tätähän tässä on odotettukin: Victoria ja Daniel eroamassa, Ruåttin lehdistön mukaan.

Syynä kuulemma Danskun "uskottomuus" eli siis kyllästyminen.

Mitä luonnollisin syy siis.

Härligt!

Alla tiders!


Eipä pysyneet kulissit pystyssä sitten nuillakaan.


Daniel Westlinghän on keskiluokkkainen tavis -hemmo Ockelbosta.

Kuntosaliyrittäjä, ja suoraan  alenevassa polvessa Ruåttin nk. "metsäsuomalaisista" periytyvät.

Alunperin Rautalammin Seppäisiä.


Mysteeriksi jäi, mikä idea tuo Daniel -kuvio Vickanilta oikein oli.

Olisihan tarjolla varmasti ollut hyvä valikoima Euroopan siniverisiäkin.

Ei muuta kun valkkaamaan!


No, Danielillehan toki jää epäilemättä taloudelllinen turvallisuus loppuelämäksi.

Sekä tietenkin titteli:


Länsi-Göötanmaan Herttua!


Seuratkaammme tilanteen kehittymistä!

Se hyöty kuitenkin kuninkaallisista, että sätkyttelynsä tarjoavat ensiluokkaista viihdettä. 

Parasta A -luokkaa!


Kalliiksihan tuo pelleily tosin veronmaksajille tulee - onneksi ei kuitenkaan Suomen veronmaksajille. 

Rikas Ruåtti maksakoon!

Du Gamla, Du Fria!

Heja Sverige!


Hienoa, että saamme koto-Suomessa nautiskella Euroopan kuninkaallisten touhuista. Skandaaleista!

Vielä hienompaa, ettei meillä kuitenkaan omia kuninkaallisia ole.

Vaikka nyky -Kokoomusta edustaneet poliitikot, etunenässä Juho Kusti Paasikivi, kunkkua Härmään niin ponnekkasti yrittivätkiin. 

Epäonnistuen siinä, hankkeen eräänä suurimpana torpedoijana suomalaisuusmies ja tasavaltalainen Santeri Alkio, "Laihian profeetta"!

Kiitos, Santtu!

(Tuttavallisuus sallittaneen, kun kyseessä sattuu olemaan esi-isä... 😏).


Ai niin...

Miehän suvaitsin muuten oleen Sveduissa juuri silloin, kun Vickanin Kalle Kustaa -isä metsästysasussa, ulkona antoi sen historiallisen lausuntonsa omista rillutteluistaan.

Erittäin vaivautuneena, muuten. Sääliksi kävi tyyppiä. Katsoja tunsi syvää myötähäpeää.

Heppuhan oli varsinkin 90 -luvulla Tukholmissa legendaarinen Östermalmin "kaffeflickojen" tykönä besöökkaaja.

Samoin oli Kunkku tuttu hahmo jugoslaavialaisten mafiamiesten kokkelinhuuruisissa yökerhoissa. 

Kohu oli tuolloin noin 10 vuotta sitten saavuttanut jo sellaiset mittasuhteet, että  monarkin oli pakko suorittaa nk. "ulostulo".

Jonka ytimenä oli kankeasti muotoiltu lausuma, jonka mukaan Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa on "tuon ajan jo jättänyt taakse".

Kertoi "kääntäneensä elämässään uuden lehden".

Jassoo.

Tack för informationen, Carl Gustaf!


Kuningatar Silvia...

Silvia Sommerlath. 

Saksalais-brasilialainen 70 -luvun kaunotar, jonka Kalle Kustaa pokasi Münchenin Olympialaisista, missä Silvia hoiti kisa-emännän tehtävää. Siis PR -tehtävää. 

Ja samantyyppistä PR -tehtäväähän hän on sittemmin hoitanut koko elämänsä.

Ruotsin Kuningattaruutta. 

Naamaa on kiristetty sittemmin moniaita kertoja, ja BIG TIME.

Kauhean näköistä. Aivan hirveää.

Tuskinpa se avioliitto Kalle Kustaan kanssa mitään herkkua on ollut - päätellen nuista Kuninkaan lukuisista naisseikkailuista. 

Lisäksi Silvia on joutunut kiusallisiin selittelyihin saksalaisen isänsä tiiviistä natsi -yhteyksistä.

Erittäin kiusallisiin. 

Mutta vaikea noista kuninkaallisista tehtävistä on kesken kaiken livetäkään. Tosin ei mahdotonta. 

Kuka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. 

Ei varmaankaan ole Silvialla ollut helppoa, kuten ei nyt sitten kuulemma Vickan -tyttärelläänkään.


Mutta pitäisikö heitä sääliä?

Ei kai ketään pakoteta noidin pelleilyhommiin vasten tahtoaan? Luopuihan Englannin Kuningas Edward VIII kruunusta aikoinaan. 

Kun suhde naimisissa olevaan jo kypsään keski-ikään ehtineeseen jenkki Wallis Simpsoniin tuntui miekkoselle tärkeämpänä. 


Itse ovat kuninkaalliset tiensä valinneet.

Heidän rahallinen ja muu korvauksensa on todellakin kuninkaallista luokkaa. 

Siinähän sitten kiemurtelevat julkisuuden valokeilassa pesemässä likapyykkiään - sopii!

Jotain hyötyä heistäkin - tarjoavat meitille herkullista viihdettä.

Tack så mycket!


Heja Sverige!


x


Entäs sitten Prinssi Andrew... 

Duke of York!


(skannimine punane luige -vaade) 


(Kärdla, Hiiumaa, Eesti 20.2.2022)

ArcticParadise.fi

Postikortteja mielipiteillä ja ilman

9.2.2022

Tallinnan tragedia: Hanna-Maria Sell, 23 vee ja Teemu Vasankari, 52 vee: Suhteen laatu?

 

Kiva ku Ilta-Sanomat tänään julkaisi tuon Teemu Vasankarin kuvan!

Pulska, kaljuuntuva, ilmeisesti lyhyt keski-ikäinen tavis. 

52 vee, "ikäisensä näköinen".

Hepun melkein kolmekymmentä vuotta nuorempi "partneri" Hanna-Maria Sell kertoi julkisuudessa jo vuosia sitten, että hänellä on rikas suomalainen liikemies "sponsorina".

Josta kaunottarella ei kuulemma ollut lupa kertoa enempää.

Aha!


Hanna-Marian "ura" missinä ei koskaan oikein lähtenyt lentoon.

Yrityksistä huolimatta.

23 -vuotiaana tulee ikäkin jo noissa hömppäkuvioissa vastaan.


Teemulla taas liikemies -ura oli siinä epätoivoisessa pisteesssä, että raskaista talousrikoksista oli vuosien ehdoton vankeustuomio juuri julistettu.


"Pariskunnan" - siis vosun ja turskan  - "suhdetta" on kuvattu "myrskyisäksi".

Vai niin...

Toinen halusi pimppaa, toinen rahhaa.

Toki siinä pinna saattaa kiristyäkin, puolin sekä toisin, kun jompikumpi tai molemmat em. hyödykkeet ovat loppumassa.

 😏

Voipi "suhteessa"  alkaa esiintymään nk. "turbulenssia"... 


Siis:

"Missi" ja "liikemies".

Vaiko:

Huora ja talousrikollinen?


Mitä jos asioista alettaisiin käyttämään niiden oikeita nimiä?

 

Ai niin...

Kaikkihan onkin nykyään yhtä UusKieltä, NewSpeakia.

George Orwell on ajankohtaisempi kuin koskaan.

 

1984! 

  


(skannimine suu) 


(Lappeenranta 9.2.2022)

www.ArcticParadise.fi

Postikortteja mielipitteillä sekä iliman