17.1.2019

Kuusamon Hyvinvointikeskus / selkäjumppa / Riina : Käpälöintiä, ahdistelua ja seksismiä

(kesken)

Kertomus siitä, mitä eräs ulkomailla asuva suomalainen 63 -vuotias eläkkeennauttija sai kokea selkäjumpassa Kuusamon Hyvinvointikeskuksessa 16.1.2019 klo 15.00 - 15.41

Maksu 10,- euroa

Kuusamon Hyvinvointikeskuksen hallituksen puheenjohtaja Riina Johanna Pelli



Olipa unohtumaton, lajissaan ainutlaatuinen kokemus tuo selkäjumppa Kuusamon Hyvinvointikeskuksessa.

Paikka on sinänsä tuttu - muutamaan kertaan on viimeisen parin vuoden aikana tullut käytyä siellä erilaisissa ryhmäjumpissa. Ongelmia ei ole ollut.

Jäi mieleen sekin ystävällinen ja osaava nuori jumppari, posiolaistyttö. Olisiko ollut viime- vai toissavuonna...


No, tänään oli tilanne sellainen, että jos meinasi takaisin mökille Rukalle ajoissa illalla ehtiä, kello 15.00 kalenterin mukaan alkava selkäjumpparyhmä oli ainoa vaihtoehto.

Kuusamon kirjastossa jumppien aikatauluja tutkiessa tuli kiire. Jotenkin omituisesti olivat tunnit kalenteriin merkatttu.

Hyvinvointikeskusken saitilla vaikutti olevan kaksi eri kalenteria, jotka olivat erilaiset. Toisessa enemmän tunteja kuin toisessa.

Kirjaston asiakaspäätteellä tuli nettimaksunkin kanssa vähän hoppu.

Tuosta kympin maksusta ilmestyi kuitenkin eräänlainen kuittaus sähköpostiin.

Ajattelin joka tapauksessa mennä, kun olen rekisteröitynyt asiakaskin. Jäsenkortti, asiakasnumero ja kaikki.


Käytävällä odotellessa, salin ulkopuolella, ilmaantui sitten aivan viime tipassa ennen tunnin alkua naishenkiö, joka oli helppo heti tunnistaa jumppariksi.

Nimi Riina oli rinnuksissa.

Esitin asiani, jäsenkortti kädessä, ja kerroin että  en ole varma tuliko varsinainen ilmoittautuminen asianmukaisesti suoritetuksi.

Kehoitin tarkistamaan maksun läpimenon.

Tämä Riina ilmoitti että "sisään vaan". 

Lisäksi hän kertoi, että kyseessä ilmeisesti - niin ymmärsin - oli jonkinlainen "suljettu ryhmä", jonkinlainen "kurssi".

Mutta tilaa oli runsaasti - saliin ei tullut kuin 6 - 7 naista. 

Olin ainoa mies.  


Etelässä -  esimerkiksi Tampereen GoGo -liikuntakeskuksessa, jonka erilaisissa jumpissa usein tulee käytyä - miehiä on käytännössä kaikissa tai lähes kaikissa ryhmissä.

Vähemmistö, toki, mutta kuitenkin.

Ei siihen kukaan kiinnitä mitään huomiota.

Tuskin edes ajatteleekaan asiaa. 

Samoin on asianlaita suosikkipaikassani Vuokatin Katinkullassa.

Ryhmissä on aina miehiä - silmämääräisesti arvioituna he ovat urheilijoita.


Kuusamossa on toisin.

Jos on ehkä kuusi kertaa noissa Kuusamon Hyvinvointikeskuksen jumpissa selän takia tullut käytyä, ei niissä koskaan ole ollut muita miehiä.

Kuntosalin puolella painojen kanssa ähisemässä sitäkin runsaammin.  


Tätä Riinan vetämää selkäjumppaa ei ollut kulunut montaakaan minuuttia, kun hälytyskellot alkoivat soimaan. 

Ensinnäkin.

Yli kolmenkymmenen vuoden kokemuksella monesta eri maasta on käynyt täysin selväksi, että noita jumppareita on kahta sorttia:

Asiallisia, osaavia ja hillittyjä, jotka vetävät tunnin liikkeet näyttämällä, ilman turhia metelöintejä.

Ja sitten on näitä tämän Riinan tapaisia, jotka puhua pälpättävät aivan liian paljon. Tekoreippaasti. Amerikkalaistyylisesti. Tyhjää juttua suoltamalla suoltaen.

Ovat koko ajan huomauttelemassa ja "korjaamassa", ja yrittävät koko ajan pitää jonkinlaista väkinäistä "tunnelmaa" yllä. Kehoitushuutoinen jne. 

Tämä Riina osoitautui selkeästi kuuluvan tuohon jälkimmäiseen ryhmään. 

Liikkeet sinänsähän ovat varsin yksinkertaisia, mutta tuo aivan turha paasaminen ja huutelu ovat omiaan panemaan asiakkaalta vaan pään sekaisin.

Riina näköjään tiesi tämän itsekin, koska jossakin vaiheessa totesi että  tämä jumppa on yksinkertaista, ja että toisten mielestä tästä yksinkertaisesta kuviosta yritetään vaan "tehdä vaikeata". 

Juuri niin! Hän sanoi sen itse!

Jostakin käsittämättömästä syystä Riina kuitenkin jatkoi tuota meuhkaamistaan. 

Ja, kuten sain todeta, otti nimenomaan minut silmätikukseen.  


Sensijaan etä olisi pysytellyt siellä salin etuosassa, otti Riina asiakseen säntäillä salissa asiakkaita "neuvomassa". Aivan turhaan.

Hän alkoi yhä tiivimpään tahtiin "vierailla" minunkin luonani. Nimenomaan minun luonani.

Milloin oli joku "pieneksi" liikkeeksi tarkoitettu kahden sentin jalkojen nosto sentin liian korkea, milloin mitäkin.

Kaiken huipuksi alkoi hän käpälöimään. 

Inhottavilla, kylmillä käsillään tarttui mm. kinttuihin.

Riina yritti hermostuneesti "nauraa" ( kyse oli naurun irvikuvasta ) että "hän tietää  että hänellä on kylmät kädet".

Niin todellakin olivat, ja todella epämiellyttävät muutenkin. 

Miksi ihmeessä hän sitten halusi sörkkiä?

Sitäpaitsi tuo asiakkaaseen tarttuminen oli aivan turhaa, kuten hänen "puuttumisensa" muutenkin.

Kunhan yritti tehdä "tikusta asiaa".

Tärkeillä.


Muutaman minuutin kulutta en ollut uskoa korviani.

Jumppari Riina höpötti taas jotakin "ohjeistusta" salin etu-osassa, ja alkoi tarinoimaan - kiveksistä! 

Jotakin ihmeellistä "ajatuksenjuoksua" pitkin, paasatessaan taas tärkeilevästi jonkin simppelin liikkeen tekemisestä, alkoi Riina juttelemaan nimenomaan kiveksistä. 

Että kun jokin liike tehdään niin sen pitäisi tuntua siltä että ikään kuin kivekset menevät kasaan tai jotakin sellaista. Näin kuului Riinan "ohje".

Tuo Riinan möläytys oli niin ihmeellinen ja odottamaton, että jos en olisi ollut juuri silloin lattialla jotakin liikettä suorittamassa, olisi suu varmasti loksahtanut auki ällistyksestä.

Mitä tämä kives -puhe tekee täällä selkäjumppa ryhmässä, jossa olen ainoa mies? 

Käsittämätöntä. 


No, muutama minuutti taas eteenpäin, ja Riina  jatkaa tuota samaa sörkkimistään.

Taas hänellä on jotakin "pakottavaa asiaa" luokseni.

Jotakin hän yrittää "opastaa" - saan vastatuksi  kesken jonkun liikkeen että "ei tässä ole ongelmaa".

Ilmeisesti vastaukseni ei häntä miellyttänyt, kun ilmestyi taas muutaman minuutin kuluttua hääräämään. 

Jälleen joku epämiellyttävä koskettelu, ja sitten hän kysyy:

"Onko selkä OK?".

Kysymys oli käsittämätön, enkä vastannut siihen mitään.


Pahat aavistukset alkoivat nyt todella toden teolla nousta pintaan.


Mainittakoon muuten että tämän em. yli kolmenkymmenen vuoden erilaisiin jumppiin osallistumisien jälkeen voin sanoa, etten tuossa porukassa missään nimessä ollut siitä huonoimmasta päästä. Kaukana siitä.

Osa - etenkin eturivin iäkkäämmät naiset - olivat silmämääräisesti arvioden todella huonossa kunnossa, ja rajusti ylipainoisia. 

Kaikkinainen Riinan turhaksi silmätikuksi joutumiseni oli sikälikin aivan asiatonta.  


Hetkisen kuluttua Riina alkoi kiveksistä turinoimaan toiseen kertaan. 

Huh-huh!

Erikoiseksi menee.


Ja vähintäin yhtä kummallista oli tulossa lisää. 

Kesken jonkun turhan paasauksensa Riina yllättäen - häneltä noita ylläreitä näköjään piisaa - osoitti minulle jonkun turhan huomautuksen ja jatkoi:

"En tiedä oletko lapsena leikkinyt Barbi -nukeilla mutta tämä liike on niinkuin ne Barbin kädet... jne..".

Totaalisen absurdia.

Ensin Riina tarinoi tämmöisessä selkäjumpparyhmässä sukupuolielimistä - miehen sukupuolielimistä - puolen tunnin aikan kahteen kertaan.

Seuraavaksi hän alkaa kyselemään tilaisuuden ainoalta miespuoliselta osallistujalta onko tämä "Leikkinyt Barbi -nukeilla?".   

Jos tuollainen ei - yhdistettynä turhaan, toistuvaan käpälöintiin vastenmielisillä kylmillä käsillä - ole ahdistelua, seksuaalista häirintää ja seksismiä, niin mikä on? 


Aloin jo vilkuilla kelloa salin seinällä.

Kello oli tässä vaiheessa jo jotain 15.35.


Riina ei rauhoittunut. 

Joku minuutti eteenpäin, ja hän ilmestyi taas viereeni "neuvomaan ja opastamaan" - tuota tavaramerkikseen tullutta vastenmielistä käpälöintiään unohtamatta.

Tämä kerta oli kaikein pahin - ja lopullinen.

Riina hääräsi ympärilläni niin vimmatusti.

Milloin jalkopäässä, milloin milläkin puolella hän "ohjasi" - ja pakonomaisesti tökki minua käsillään.

Tässä vaiheessa katsoin tämän omituisen touhun riittävän. 


Nousin pystyyn.

Kokosin kamppeeni - salkun, kännykän ja vesipullon.

Marssin salin läpi pois. Kello oli 15.41.

Totesin - minulla on kuuluva nk. "upseerinääni", minun ei tarvitse huutaa - Riinalle:

"Sähän oot ihan mahdoton!

Niin, mä muuten EN ole leikkinyt Barbi -nukeilla! 

"Olipa poikkeuksellisen typerä möläytys sulta!".

Ja jatkoin - täällä kun jumppari -Riinan oli tapana jostakin syystä keskustella sukupuolielimistä, Herra yksin tietää miksi: 

Voi vittu mitä jengiä!". 


Tässä kohtaa minulla sattui pieni virhe - ainoani.

Minun ei olisi pitänyt käyttää monikkoa.

Enhän ollut noiden muiden muutaman osallistujan kanssa missään tekemisissä ollutkaan.

Minun olisi tietenkin pitänyt sanoa, Riinalle.

"Voi vittu mikä tyyppi!". 


Poistuessani kuulin Riinan sopertelevan takanani:

"Kiitos palautteesta.

Tarkoitus oli vaan huolehtia selän oikeasta asennosta jne. jne."

Lässyn lässyn. Höpö-höpö. Seli-seli.

Varmaan tuolta Riinalta selittelyjä piisaa.

Loputtomasti. 


Summa summarum:

Tuo Kuusamon Hyvinvointikekskuksen Riina teki tapauksessa kaikki mahdolliset virheet.

Turha käpälöinti (jatkuva)

Asiattomat, käsittämättömät sukupuolielin -puheet

Törkeät Barbi -puheet  


Oma käsitykseni on, että Kuusamon tapaisessa käpykylässä - painvastoin kuin nk. "Suuressa Maailmassa", jopa Tampereella - miehen ilmestyminen selkäjumpparyhmään on shokki. 

Ainakin se oli sitä tälle Riinalle. Kyeinen Riina ei hallinnut tilannetta alkuunkaan. Ei kyennyt mitenkään jouhevasti suhtautumaan.

Häneltä menivät konseptit sekaisin täydellisesti.   

Tilannetaju  Riinalta petti täysin. 

100 %.

Luonteva suhtautuminen vastakkaiseen sukupuoleen oli Riinalle hakusessa aivan totaalisesti.


Kuvitellaanpa, että selkäjumpparyhmä olisi ollut miesvaltainen, ja yksi (1) nainen olisi eksynyt joukkoon.

Ja miespuolinen jumppari  olisi käyttäytynyt yhtä törpösti - törppöäkin törpömmin - kuin tämä Riina?

Mikä skandaali siitä olisikaan syntynyt, nyky -Suomessa. 


Mutta nythän olikin kysymys naisista, noista kullannupuista. 

Joiden on vuosikymmeniä toitotettu olevan kaikinpuolin sivityneimpiä, paremmin käytäytyviä jne. kuin miehet.

No, tässä on tulos.


 
 Mitäs jos  #MeToo onkin #SheToo?



Suihkun jälkeen poistuessani leikkasin Kuusamon Hyvinvointikeskuksen jäsenkortin kahtia, ja kiinnitin sen teipillä vastaanoton tyhjän lasikopin seinään.  



Yhteenvetona:

Olipa hienoa että tuli  myytyä kämppä pois Suomesta helmikuussa 2011!

Muutto ulkomaille oli oikea liike!

  

(skanniminen rahvas)


(Rukalla 17.1.2019)

shop.ArcticParadise.fi

Pitkäs -postikortteja netistä

13.1.2019

Maahantunkeutujien lukuisat raiskaukset kuohuttavat: Oliko tämä joku yllätys?



Tulivatko nämä esiin tulleet maahantunkeutujien seksuaalirikokset kenties jollekulle yllätyksenä?

Varmasti tulivat.


Onhan suuren osan suomalaisista hyväuskoisuus ja hölmöys aivan totaalista luokkaa.


Suvakki-ääliöt, osa kristityistä, avustusjärjestöihmiset, enemmistö virkamiehistä ja poliitikoista ei sitten millään voinut valmistautua tälläiseen.

"He halusivat auttaa" - ääri-tyhmeliininä silloinen ja nykyinen pääministeri Juha Sipilä, joka toivotti nk. "pakulaiset" tervetulleiksi kotiinsa. Ei muuten toivota enää.


Valtakuntaan lappasi syksyllä 2015 useampi kymmenen tuhatta nuorta koijaria Lähi-idän arabi/muslimimaista. Noista sotkumaista.

Nuoria heppuja parhaassa työ- siittämis- ja sotimisiässään.

Ovat nyt yli kolme vuotta loisineet täydellä ylöspidolla ja totaalisen turhautuneina Suomenmaassa.

Heräävät aamulla kuumina sykkivien mulukkujensa kanssa aatoksin:

- mistä saisi nuorta Suomi -pillua.

- mistä saisi rahhaa

- Allah!

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ei saada Härmän viranomaisten voimin ulos maasta.

Kaunista!


Ensin maahantunkeutujat vikittelevät ala-ikäisiä Suomi -tyttöjä somessa.

Nuita pikkutyttöjä, joille netti ja enklanninkieliset tekstttelyt ovat sitten niiiiiiiiin jännää.

Sitten kun lapsi on koukussa, sille juotetaan viinaa.

Tarjotaan huumeita.

Seuraa joukkoraiskaus.

Raiskaus filmataan.

Filmi laitetaan nettiiin.

Viestiksi sinne Lähi-Itään:

Suomeen kannattaa tulla!



Hei kuule Suomi!


Esille tulleet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu.

Tätä jatkuu nyt periaatteessa ikuisesti.

Tuo porukka ei ikinä tule sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan.

Ei tuhanteen vuoteen, eikä kymmeneen tuhanteen. Ei koskaan. 

Turhat puheet "kotouttamisesta" voi joutavana löpinänä lopettaa.

Maksamista Suomelle riittää nyt sitten tähtietieteellisiä ja kohoavia summia, ikuisesti.

Raiskatuiksi tulee suuri määrä Suomi -tytöistä. "Vääräoppisista". 


Suomi on mennyt tekemään historiansa suurimman, GIGANTTISEN virheen: Ottamalla nuo maahantunkeutujat sisään. 

Tätä virhettä tuskin enää voi korjata. Mitenkään.



Hyvä Suomi - ja Onnea!

  


(Rukalla 13.1.2019)

shop.ArcticParadise.fi

Pitkästen postikortteja verkkokaupasta

11.1.2019

Kohtaamiani: Sten Hiis (Economy Hotel, Tallinn)

(aihio)

Tähän härraan  minulla oli kunnia tutustua joskus 2007...

(Helsingissä 11.1.2019)

shop.ArcticParadise.fi

Tommi Pitkäsen korttituotantoa netistä 

29.12.2018

Tapaus Kotkan Valokuvakeskus - R.I.P luuseri -"kuvataitelija" Timo Mähönen

(kesken)

Tuolla mulla oli oma korttiständi, siihen tietty kortit ja myös muutama kirja myyntitilillä melkein kymmenen vuoden ajan.


Syksyllä 2018 Kotkassa käydessä kävi ilmi että lappu oli luukulla.

Siinä hienossa lukaalissa, Vuorelankulmassa, "Vuokrataan" -kyltti ja jonkun isännöitsijän tms. puhelinnumero.   

Sitten alkoi revohka oman omaisuuden, kuittausta vastaan myyntitilille jätetyn, palauttamisesta.  

 

Kotkan valokuvakeskuksen "asiainhoitajalta" saatuja tekstareita:

10.12.:

"On selvä asia, että kortit ovat sinun eivätkä kuulu konkurssipesään. Kortit otettiin erilleen vkk:ta purettaessa elokuussa. X oli tarkkana siinä asiassa. X:llä on ollut äärimmäisen raskasta. Puhun X:n kanssa.Vkk:n mittakaava oli valtava, töitä riittää".

10.12.:

"Valokuvakeskus tyhjennettiin elokuun alkupäivinä. Isot talkoot, erityisesti Y hankki asiantuntevaa väkeä paikalle. Silloin oli ne kovat helteeet ja vkk oli tukala paikka. Kuvasin eri vaiheet. Olen ollut koko ajan mukana". 

 27.12.:

"Hei.Tässä on useampi asia selvityksen alla. Etenee kyllä ensi viikolla. Olisi ollut hyvä, jos olisit kesällä ottanut yhteyttä".

27.12.:

"Milloin kuulit valokuvakeskuksen lopettamisesta".

27.12:

"Asiaa ollaan hoitamassa. Mutta on tässä sinullakin vastuuta".

27.12.:

"Kerro, mikset kesällä ottanut yhteyttä ja hakenut kortteja. Minusta tämä korttiasia on tärkeä".

27:12.:

"Mikset itse huolehtinut omaisuudestasi, kun vkk loppui? Jätit kortit muiden hoidettaviksi".

27.12.:

"Tämä asia ei ilmeisesti ole sinulle tärkeä, kun et hoitanut sitä kiireesti kesällä etkä nyt vastaa kysymyksiin. Teemme minkä voimme".

27.12.:

"Minulla ei ole omaisuuttasi. Ota yhteyttä X:n. Annan hänelle numerosi niin, että hän tunnistaa soitajan. Z.".

27.12.:

"X:llä on nyt sinun numerosi. Hän tietää, kun soitat, että se olet sinä. Hän tietää, missä kortit ovat. Minä en tiedä".

27.12.:

"Kortit ovat X:n hallussa. Soita X:lle niin asia etenee".

27.12.:

"Pyydänkö että X soittaa sinulle? Miten haluat korttisi löytää?".

29.12.:

"Voit lähettää hänelle ystävällisen kirjeen, jossa esität asiasi huolellisesti perustellen. Se on paras tapa ja juridisesti pätevä".

29.12.:

"Yritän auttaa sinua. En ole X. Kirje on varmin tapa hoitaa asia".

29.12.:

"En ole antanut väärää tietoa. Kommunikoida voi monella tavalla. Käytetään kaikki keinot. Kirje on hyvä".

29.12.:

"Onko sinulla X:n osoite".

29.12.:

"Annan osoitteen, jos kirjoitat kirjeen. Kirjoitatko? Osoite on luottamuksellinen".

29.12.:

"Tai voit lähettää minun osoitteeseeni ja toimitan kirjeen hänelle".

29.12.:

"Miten haluat tämän asian selvittää".

29.12.:

"Kirjeen saat X:lle perille. Kirje on juridisesti hyvä keino. Onhan kyse sinun edustasi".


Oma sms -vastaukseni tähän viimeisimpään viestiin.:

Öööööööö


x

Minulle sopii hyvin - vieläpä erinomaisen hyvin - että Kotkan valokuvakeskuksen "asianhoitaja" julkaisee vastavuoroisesti omat viestini, jossa kyselen kuitattua lähetysluetteloa vastaan jätetyn omaisuuteni olinpaikasta. 

Tuotteeni olivat tulla Kotkassa melkein 10 vuotta myyntitilillä, laskettiin pari kertaa vuodessa.

Viime keväänä maksoivat viimeksi laskunsa, ihme ja kumma.

Ko. valokuvakeskuksen karmean (kuten nyt on paljastunut)  taloudellisen tilan huomioiden.


Saapas nähdä, miten tässä käy.

Ennuste ei ole hyvä.

Kotkan valokuvakeskuksen "asianhoitajan" mukaan omaisuuteni on hyvässä hoidossa, mutta ko. henkilöön X ei saa yhteyttä ei tekstareilla, ei puheluilla.

Vaikka "asianhoitajan" mukaan henkilöön X:n on oltu yhteydessä, ja tämä vastaa soittooni. 

Ei muuten vastaa. 

Mahtavaa sekoilua!


x


Ai niin... 

Tuo Kotkan valokuvakeskuksen viime vuonna edesmennyt "perustaja" (oman ilmoituksensa mukaan) Timo Mähönen... 

Oli mukava mies.

Hauskaa juttuseuraa.

Vaikka "taitelijana" olikin jotakin ihan ööööööö -sarjaa.

Epäonnistunut "kuvataiteilija" (nimitys mitä hän itsestään hanakasti käytti).


Jutuhan menee niin, että aina kun joku suunnilleen "heti kätelyssä" alkaa käyttämään itsestään jotakin noin hienolta kuulostavaa titteliä, pitää hälytyskellojen alkaa soimaan.

Tuosta nimityksestä "kuvataiteilija" tulee mieleen ensimmäiseksi takavuosien pillunrev... anteeksi, siis eroottinen artisti Rakel Liekki, eli Tiina Koponen. 

Täyttä roskaahan Raksunkin duunit ovat.

Tosin Rakelin eduksi on mainittava, että hän on - harvinaista kyllä - itsekin julkisuudessa myöntänyt oman lahjattomuutensa kuvien tuottamisen saralla.

Poken tuottamiseen ansioita tosin löytyi silloin aikoinaan, kun neidillä oli tuo varsin lyhyeksi jäänyt Prime Timensä.   


Netin kuvahaulla löytyi muutama Mähös -tuotos: Aivan hirveää sontaa.

Menisivät jo huumorin puolelle nuo Timon pläjäykset, ellei kyseesssä olisi vakava asia: 

Jälleen tyyppi, jonka käsitys omien sutaisujensa arvosta/laadusta oli totaalisen vääristynyt. 

Kuten Härmässä - tässä erilaisten diletanttien Luvatussa Maassa - niin yleistä on. 

  
Ei ihme, ettei hän tuolla puuhastelullaan taloudellisesti pärjännyt.  

Kansan - yleisön - tuomio oli armoton.

Yritti ilmeisesti saada tuosta Kotkan Valokuvakeskuksesta jonniinmoista leipäpuuta itselleen.

Huonoin tuloksin. 

Katastrofaalisen huonoin.  


Timo Mähönen jos kuka oli malliesimerkki tästä Suomen nykyisestä hullutuksesta:

"Taiteen" yliarvostuksesta. 

"Taiteilijoiden" eli taiteilijoina-itseään-pitävien massiivisesta ylituotannosta. 

Edellämainittujen "tuotannon" surkeampaakin surkeammasta laadusta. 


Mähöstä musitellessa tulee vääjäämättä mieleen kaverin asenne rahaan.

Tapasin Timon ehkä 15 - 20 kertaa, ja tavalla tai toisella hän joka kerta käänsi keskusteluun nimenomaan rahaan. 

Aina kauhea valitus rahan puutteesta.

Huvittavaa kyllä, vainaja yritteli omaa tukalaa henkilökohtaista talouttaan petrata osakekaupoilla. 

Koko ajan oli joku viritys menossa.

Kertoili noista pikkuruisista osake-ostoksistaan ja kyseli sijoitusvinkkejä.

Milloin ei tarinoinut tuosta Elämänsä Valosta, Pia -rakkaastaan.



Ai niiin... 

Olihan Timpalla toki kolmaskin kesto-aihe, massin ja Pia -rakkaansa ohella..

Nimittäin tuon arvostamani valokuvaaja Juha Metson haukkuminen.

Juha Metsoa en koskaan ole tavannut.

Seurannut miehen uraa ja kuvia sitäkin enemmän. Ihailulla. 

Timo Mähösellä taas oli jostakin syystä tarve lähes aina tavatessamme dissata tuota Juha Metsoa.

Vaikea sanua, miksi. 


Jos veikata pitäisi, niin herroilla lienee ollut - ainakin Mähösen puolelta - jonkinlainen kilpailu/kateustilanne.

Ilmankos Mähönen noita muidenkin kotkalaisten ihmisten omaisuusasioita minulle - täysin ulkopuoliselle - niin hanakasti raportoi.  


Timoa tavatessa oli pakko todeta miten oikeassa aikoinaan olikaan Jean Sibelius.

Jannehan totesi että kun haluaa keskustella taiteesta, menee Kämppiin juttelemaan liikemiesten kanssa. 

Taiteilijat nimittäin - tai siis Mähösen tapauksessakin nämä nyky-Suomen lukemattomat, surkeat wannabe -"taiteilijat" - tahtovat aina jutella massista. 
  



Mutta edesmennyt oli - kuten sanottu - erinomaista juttuseuraa.

Pidin Timosta.  




(skannimine nukut)


(jatkuu)


(Yyterissä 29.12.2018)

shop.ArcticParadise.fi

Postikortteja netistä