31.7.2025

Finnvera rahoitti "mallikaunotar" Anne Kukkohovin bisneksiä: Kauppaa nyt pikkuhousujaan Jenkeissä!


Katos, katos!

Aina luotettavan Seiskan pääjuttu tänään: Ex -mallikaunotar Anne Kukkohovin taloussotkut.


 

Siis tällä USA:aan livahtaneella, kuulemma Los Angelesissa LuxusElämää viettävällä "Kansainvälisellä kaunottarellamme" "Karmivat velat Suomessa", kuten Seiska otsikoi.

Monenmoista velkaa  sinne ja tänne, merkittävä osa haalittu vuonna 2024 juuri ennen Jenkkilään hipsaisemista. 

Mikä mielenkiintoisinta:

Yli viisikymppiselle ent. mallikaunottarelle myönnetty yhteisistä varoista eli Finnveralta

lainaa "Kansainvälistymishankkeisiin".

Näin kuului lainahakemuksen perustelu. 

 

Seiska:

"Käräjäoikeuteen on tullut 26.5.2025 vireille velka Finnveralle, jonka pääoma on 18.670,-  euroa.

Tätä velkaa peritään Kukkohovilta henkilökohtaisesti".

 

Seiska arvioi ulosotossa varattomaksi todetun Kansainvälisen kaunottaremme" tiedossa olevaksi kokonaisvelkasaldoksi 135 730,- euroa.

 

x

 

Mutta ei hätää!

Annekin on nyt avannut oman Only Fans -tilin

Tuotepalettiin kuuluvat viisikymppisenä Los Angelesin kivikoville ja nuoruutta palvoville "kauneusmarkkinoille" uraa luomaan kadonneen Suomi-Tyttömme käytetyt pikkuhousut.

Oliko se 500 taalaa per alkkarit?

Postitus minigrip -pussissa, jotta "aromit säilyvät". 

Lisäksi Annelta voi ostaa "peniksen arviointi -palvelua". 

Sillä lailla!

Monipuolinen "yrittäjä", tuo Kukkohovin Anne!

 

Upeaa!

Edustajamme mualimalla - Suomi-Kuvaa rakentamassa! 

Nymenivät Finnveran yhteisistä varoistamme myöntämät kansainvälistymisrahat oikeaan osoitteeseen!

 

Eikä Suomi olisi Suomi, ellei meitä kansalaisia, Finnveran rahoittajia, valistettaisi myös tämän Kukkohovin "villistä seksielämästä" siellä Losissa. 

Siis sillä aikaa kun Annen laskut Härmässä ovat pystyssä. 


Iltalehti 11.12.2024

"Anne  Kukkohovi avautuu villistä seksielämästään Los Angelesissä!


Edelleen Seikasta, jo 8.10.2022:

Anne Kukkohovi julkaisi sensuellin bikinikuvan:  

"Takaportti aina raollaan!".

Vai niin.

Kiitos tiedosta! 

   

Mutta hei!

Eikö olisi vähintäin kohtuullista, että Anne Kukkohovi "tulouttaisi" siellä Kaliforniassa Only Fans -sivustonsa kautta kaupittelemiensa kalsareiden myyntituloja myös Valtionkonttorin kautta Finnveralle?

😏 


(skannimine suu)  

 

 Kaunotar -aiheisia tekstejä:

 DuckDuckGo-,  Bing-, Yahoo- (ja Google) -haut:

 

Matkamiehen mietteitä Laila Snellman

Matkamiehen mietteitä Saimi Höyer 

Matkamiehen mietteitä Wilma Schlizewski 

 

(IC -juna Jojensuu - Helsinki 31,7,2025)

ArcticParadise.fi

"Two things you can not escape: Taxes and Karma". 

 

 

26.7.2025

Majoituskokemus: Hotelli Kajaani ( erikoista touhua...) / "Nälkämaa" Kainuu palamassa vanhaan rooliinsa!


Tuhansia hotelliyöpymisiä vuosikymmenien varrella.

Mutta Hotelli Kajaani (ent. Kajaanin Kuukkeli) pääsi yllättämään.

Aivan ainutlaatuista toimintaa - tai pikemminkin toiminnan puutetta.  

 

Kaksi yötä kyseisessä majoitusliikkeessä:

Pe 25.7.- su 27.7.2025  

Tuloiltana sisäänkirjauksen ja maksun jälkeen vastaanoton heppu - Juha -niminen - avaimen antamisen jälkeen alkaa tarjoamaan "ovikoodia".

 

Niin, edellisestä yöpymisestä tässä hotellissa on jo vuosia.

Silloin ei mitään "ovikoodi" -käytäntöä tainnut ollakaan. 

Samalla huoneen oven muoviläpyskällä sai ulko-ovestakin kulkea. 

Puhumattakaan 80- ja 90 -luvuista, varmaan pitkälle kuluvan vuosisadan puolellekin:

Yöpäivystys respassa toimi. 

 

No, otan tältä Juhalta sen "ovikoodin".

Olisi halunnut lähettää sen jonnekin "äppiin" vai mikä se oli.

Mutta kuultuaan ettei asiakkaalla ole älyhärpäkettä, suostuu antamaan koodin paperilapulla. 

Neljä numeroa ja risuaita. 

 

Kello on jotain puoli yhdeksän maissa illalla.

Hotelli Kajaanin nettisivuilla ja ovessakin ilmoitetaan respan olevan auki kello 21:n asti.

 

Vien kamat huoneeseen, otan pyyhkeen ja uikkarit mukaan ja lähden uimaan Kajjjaani -jokeen, muutaman kivenheiton päähän. 

"Vastaanottopäällikkö" Juha on jo livahtanut kotiinsa reilusti etu-ajassa.

Tänä kauniina kesäiltana ei herra ollut viitsinyt noudattaa hotellin lupausta vastaanoton aukiolosta. 

 

Uintireissun (liian lämpimässä) Kajjjaani -joessa jälkeen alkaa totuus tuosta "ovikoodista" paljastua:

Varmaan ihan näppärä keksintö, tuo "ovikoodi"... Ainakin jonkun mielestä.😏

Vaikka arvoitus onkin, miksi ne perinteiset huoneen oven muovikortti -avaimet eivät enää ulko-oveen toimikaan? 

Miksi tämäkin piti monimutkaistaa, kuten kaikki? 

 

"Ovikoodi" ei toimi!

Useita yrityksiä. 

Ei toimi, ei!

"Muuten hyvä, muttei toimi!".

😏 


Varustuksena ovat uikkarit ja pyyhe.

Näinkö tässä jäädään yöksi ulos kesäyöhön? 

 

Sitten juolahtaa mieleen käydä kokeilemassa toista, sivuovea.

Sama tilanne sielläkin.

Ei toimi "ovikoodi". 

 

Mutta hei!

Yhdessä alakerran ikkunassa palaa valot - siis yhdessä, koko hotellissa.

Ei auta muu kuin häiritä asiakkaita ja rymistellä verhottua ikkunaa.

Herra tajuaa heti mistä kysymys.

Tulee heti avaamaan oven  

Onkohan joutunut ovenavaamis -hommiin aikaisemminkin?

 

Olen pelastettu. 

Pääsen huoneeseeni, numero 210. 

Mutta ei kai tämän näin pitänyt mennä? 

Siis että kun tulee hotelliin yöksi, maksaa huoneen, käy uimassa - niin pitää taistella, jotta pääsee yöksi huoneeseen ja pehkuihin.

HÄH? 

 

Seuraava päivä.

Aamulla kerron tapauksesta tuolle "vastaanottopäällikkö" Juhalle. 

Sen verran on tässä kilometrien varrella kertynyt ihmistuntemusta, että eilinen mielikuva hepusta vahvistuu:

Aivan nolla-tason tyyppi.

Kun nk. "rautalankamallista" vääntäen selostan keissiä herralle, ei hän millään meinaa jaksaa kuunnella.

Kaksi kertaa yrittää livahtaa matkoihinsa.

Joudun nk. "Isoja Kirjaimia" käyttäen toteamaan:

KUUNTELE! KUUNTELE! 

Tähän tämä Juha:

"Eiku mä vaan meen kattomaan sitä ovea".

Ikäänkuin tuon tasoisen "vastaanottopäällikön" "katsomisesta" mitään apua olisi ollut... 

 

Haluan ehtiä aamupalalle, ja junakin on kohta lähdössä Ouluun.

Ei halua jäädä jumiin mihinkään nolla -"keskusteluun" moisen kanssa, vaan totean:

 

"Mä oon nyt kertonu sulle tapauksen.

Tee omat johtopäätöksesi!".

 

No, illalla sitten kävi kristallikirkkaaksi, että Juha tuskin edes kuunteli.

Saatikka että olisi käsittänyt mitään - vielä vähemmän että olisi tehnyt vakavalle ongelmalle jotakin.

 

Käynti Oulussa.

Hyvin meni reissu, uudesta korttitelineestä rautatieaseman Taito-Shopissa tulee noin yhden vuorokauden matkakulut. 

Hienoa!

Lapland-Hotellissa kahvit, siellä on aina Hesarikin.

Mukava nojatuoli, sekä nettiyhteys. 

 

Joskus 90 -luvun alussa, muistaakseni, tämä taisi olla Rantasipi-Hotelli.

Tein tänne tilauksesta "oman" postikortinkin, tilaushommat olivat tuolloin tosi tärkeitä. 

Sen jälkeenkin täällä oli Pitkäsen postikorttiteline respassa, ei enää tule mieleen minkä ketjun hotelli tämä silloin oli. 

Ainoa mitä muistan oli kiva vastaanottopäällikkö, kovan luokan sýöksylaskija -nainen.

Tulimme mainiosti juttuun.

Mitäköhän hän nykyään puuhailee? 

 

Niin...

Hotelli -alalla, jos missä, kuviot muuttuvat tiheään...

Kauankohan tätä nykyistä Lapland-Hotels -konseptia kestää?

 

Junassa takaisin Kajjjaaniin ilmaiset kahvit, syynä ekan luokan Interrail -lippu, joka on vielä voimassa.

Suomen IC -junien viileät toisen kerroksen ensimmäisen luokat vaunut ovat super -mukavia.

Siis silloin - kuten nyt - kun ne ovat lähes tyhjiä.

 

Kajjjaanin steissiltä Hotelli Kajaaniin fillaroidessa tulee mieleen hotellin ulko-ovi...

Mitenköhän nyt käy?

Onko Juha -herra pannut tikkua ristiin asian johdosta? 

 

 EI! 

 

Sama ruljanssi ulko-oven kanssa jatkuu.

Ei aukea ovi "vastaanottopäällikön" antamalla "ovi-koodilla", ei! 

 

Aikani räplään numeroita siihen kooditauluun, ei auta.

Jostakin syystä vempele "piippaa" ensimmäisten kolmen annetun numeron kohdalla, ikään kuin "ottaisi ne hyväksytyiksi".

Sama juttu sivuovella, eikä eilisessä huoneessakaan ole valoja, että voisi pyytää heitä avaamaan sivuoven. 

 

Kello on yli yhdeksän, joten Hotelli Kajaanin "virallinen" respan aukiolo on loppunut.

Siis se "virallinen", vaikka Juha eilenkin livahti etuajassa kotiinsa.

Lieneekö nytkin hyvissä ajoin häippäissyt grillaushommiin pihalleen, näin kauniina kesäiltana...? 

😏

 

Soitan vasta nyt pääoven ikkunan ihan alakulmasta äkkäämääni "päivystysnumeroon".

Se on tosiaankin "piilotettu" aivan oven ikkunan alakulmaan.

 

Ihme ja kumma, sieltä vastataan. 

Nimittäin jostakin toisesta hotellista, Kempeleeltä. 

Tyttö kuuntelee ja pahoittelee.

Antaa jonkun toisen koodin, ja pyytää kokeilemaan sitä.

Sekään ei toimi. 

 

Kello on noin 21.35. 

 

Lopuksi tyttö ilmoittaa ottavansa yhteyttä johonkin Hotelli Kuukkkelin henkilökunnan edustajaan, kotinumeroon, ja palaavansa asiaan. 

 

Jaaha.

Täällä sitä taas kärvistellään ulkona.

Tavarat ja kaikki huoneessa sisällä.

Tietoa ensi yön sujumisesta ei ole.

 

Samassa huomaan silmänurkasta, että siipirakennuksen ulko-ovi on raollaan! 

Yksi äijä on tullut ulos tupakille!

Pelastus!

 

Menen huoneeseen 202 pötköttelemään.

Avaan partsin oven, ja vedän syvään henkeä.

Olihan sekoilua tänne Hotelli Kajaaniin sisään pääsyssä! 

 

Joskus 22.15 tulee soitto sieltä Kempeleestä.

Kuuntelen tytön selittelyjä - kuten arvata saattaa, niitä piisaa.

Pääasiana se, että oli kai saanut henkilökunnasta jonkun vihdoin kiinni, mutta tämä ei kerkiä tulemaan.

Voisin kuulemma soittaa jonnekin vartiointiliikkeeseen, sieltä tultaisiin avaamaan ovi.

Hotellin piikkiin.

 

Tässä vaiheessa tulee tytön  tarinoinnissa pieni paussi, ja saan kertoa:

"Olen huoneessa".

 

Tämä on tytön mukaan "hienoa".

 

Vastaan ettei tietenkään ole mitään "hienoa" tilanteessa.

Aikaa ja voimia tuhlaantui ISOSTI. 

Ei tämä näin voi mennä. 

Entä jos multa olisi loppunut virta kännykästä?

 

Kerron tytölle selostaneeni ovi-kuvion jo aamulla tuolle Juha -tyypille.

Joka siis ei tehnyt asialle mittään.

Kovasti tyttö myötäilee, ettei tilannetta todellakaan ole hoidettu hyvin. 

Vakuuttaa "antavansa hotellille palautetta". 

 

Höpö-höpö.

Kaikkihan me tuollaiset "palautteet" tiedämme.

Ainoa järkevä "palaute" olisivat potkut tuolle "vastaanottopäällikkö" Juhalle. 

Mutta niinhän ei tule tapahtumaan.

Koska  Suomi.

 

Seuraavana aamuna lähtö pois Kajaanista.

Ilomantsin Petkeljärvi odottaa. 

Kysyn respan nuorelta hepulta "vastaanottopäällikköä".

Juha -herra kuulee, ja ilmestyy keittiön ovesta silmät sepposen selällään toljottamaan. 

Annan - kuten tämä nykyinen nössö -tyyli asian ilmaisee - nk. "palautetta".

Eli siis haukun tyypin. 

"Vastaanottopäällikkö" Juha ei saa suutaan auki.

Toljottaa, toljottaa vaan, vähämielisen oloisena.

Vihdoinkin sitten sentään loihee lausuman:

"Pahoittelut". 

 

Jaaha.

Siis aivan toivoton tyyppi. 

 

Häivyn. 

Mistä näitä uusavuttomia suomalaisia miesoletettuja oikein piisaa?

 

 x

 

Entäpä Kainuu, noin niinkuin yleensä... 

Legendaarinen Nälkämaa. 

 

Ei hyvätä näytä.

Masentavaa seutua.

Kaikki nuo Kuhmot, Hyrunsalmet, Ristijärvet...

Kontiomäki jo käytännössä alasajettu. 

Suomussalmella vielä hitusen pöhinää, kiitos kauttakulkuliikenteen. 

 

Sotkamokin kuihtuisi pois ilman matkailua.

Vaikka viime keväänä Katinkullassa vaikutti paikka jo monin kohdin aika kuklahtaneelta.

Toimintoja supoistettu, aukioloaikoja lyhennetty.

Ryhmäjumpat lopetettu.

Jos Katinkullassa sen sijaan pakosta menee sitten illalla kuntosalille (tylsää), ei mitään pukukoppia ole käytettävissä.

Vessassa pitää vaatteet vaihtaa. 

Kas kun allasosaston pukuhuone, jota vuosia tuli käytettyä, on suljettu. 

 

 

 DuckDuckGo-, Bing-, Yahoo- ( ja Google) - haut:


Matkamiehen mietteitä Scandic Hotel Marski

Matkamiehen mietteitä Törmäslompolon maatilamatkailu

Matkamiehen mietteitä Hotelli Katajanokka

Matkamiehen mietteitä Övernäsgården, Maarinhamina

Matkamiehen mietteitä Chic & Basic Tallers, Barcelona

Matkamiehen mietteitä Best Western Hotel Carlton

 

 

 

 

(skannimine Kajaani) 

 

 

 (IC -juna Kajaani - Joensuu 27.7.2025)

ArcticParadise.fi

"Right now you are in the BEST time to live the life you want,

You just need to not follow the same path as everyone else".

7.7.2025

Seura -lehti: Ympäristörikoksesta tuomittu Levin Päivikki Palosaari: "Olen ajojahdin uhri!".

Seura 25.2.2025:

"Päivikki tuomittiin 2019 ympäristön turmelemisesta viiteenkymmeneen  päiväsakkoon. Vuonna 2021 hovioikeus kovensi rangaistusta ja antoi ympäristörikoksesta kolme kuukautta ehdollista vankeutta. Päivikki koki joutuneensa ajojahdin kohteeksi.

"Joudun kantamaan ympäristörikollisen leimaa koko lopun elämäni. Se tuntuu raskaalta, sillä luonnonsuojelu ja kierrättäminen ovat aina olleet sydämenasioitani. Asia on mielessäni päivittäin".

 

Just joo... 

 "Ajojahdin uhripa" hyvinkin...

Aivan!

 😏 

 

Mutta onpa hienoa olla täällä Levillä!

Viihtyisä hirsimökki tuolla Etelärakassa.

Täysin varustettu - paitsi WiFiä ei ole.

Hiljaista seutua, mäntymetsää.

Eikä ole miesmuistiin tullut goisattua näin hyvin! 

Ikkuna raollaan korvan juuressa - sisään virtaava ilma tätä Maailman Puhtainta.

Sen tuntee selvästi. 

Miten ilma hyväilee kasvoja. 

 

Mökin viikkohinta RCI:n kautta 199,-, josta saa vielä sen 24 euron hyvityksen jälkeenpäin. 

 

Uusi uimapaikkakin löytyi!

Levijärven puolelta "Lumikkolenkin" päässä hiekkaranta.

Siellä ei juuri koskaan ketään.

Levi muutenkin tosi hiljainen aina heinäkuussa - sopii! 

 

Kävin HulluPorossa kuntosalilla.

Asiallinen sali. 

Mukavaa juttuseuraa. 

Yhdeksän (9,-) euroa. 

Mutta "pieniäpä ne on silakat joulukaloiksi"- HulluPoro Oy:n taloustietoja kun kattoo. 

Tappiollinen tilikausi takana, Finderin mukaan. 

 

DuckDuckGo-, Bing-, Yahoo -(ja Google) -hakuja:

 

Matkamiehen mietteitä Päivikki Palosaari 

Matkamiehen mietteitä Lappi 

Matkamiehen mietteitä Kauko Raatiniemi

Matkamiehen mietteitä Jussi Eiramo 

Matkamiehen mietteitä Vastuullista matkailua 

Arctic Paradise Reilut lappilaiset nokipannukahvit 

 

(skannimine varjud Paradiisis) 

 

 (Levillä 7.7.2025)

ArcticParadise.fi

"When you truly understand karma, you realize you are responsible for everything in your life." - Keanu Reeves