Matti Kurjensaari -tyylistä henkilökuvaa
Näin eläkevuosien vaiheittain koittaessa, jo vuosia Suomesta poismuuton jälkeen, on sopiva hetki luoda katse taaksepäin: Vuosikymmenien varrella matkan varrella kohdattuihin hahmoihin.
Hotellinjohtaja Pekka Kleemola: "Alvi -mies"
Tähän henkilöön minulla oli kunnia tutustua jo vuonna 1983, aivan urani alkumetreilllä.
Huhtikuussa 1983 matkustin yöjunalla ensimmäiselle Pohjoisen ja Lapin -rundille.
Herätys aikaisin aamulla oli Oulussa. Astelin lähellä rautatieasemaa sijaitsevaan Cumulus -hotelliin aamupalalle.
Tuohon aikaan suomalaisista hotelleista sai vielä edullisia aamiaisia - toisin kuin nyt. Kun kaikki - ihan kaikki - yhteiskunnassa on hinnoiteltu aivan tappiin.
Oulun Cumulus osoittautui mainioksi paikaksi.
Hotelliaamiainen maksoi jotakin suuruusluokkaa kymmenen markkaa.
Samassa yhteydessä tutustuin respassa erään nuoren hepun kanssa, hän oli tuolloin vastaanottopäällikkö.
Eipä aikaakaan, kun olimme jo hetken istuneet ja rupatelleet. BINGO! Tämän ensimmäisen Pohjoisen -rundin ensimmäinen diili oli plakkarissa. Tuonne lähtisi postissa Pitkäsen postikorttiteline!
Varsin lupaava alku!
Samalla tämä oli tietynlainen lähtölaukaus vuosikymmeniä jatkuneelle ja yhä jatkuvalle Pohjoisen -reissulle. Tästä alkoi vuosikymmenien pituinen, yhä jatkuva ura. Luonnollisesti sitä ei tuolloin voinut aavistaa.
Näin eläkevuosien vaiheittain koittaessa, jo vuosia Suomesta poismuuton jälkeen, on sopiva hetki luoda katse taaksepäin: Vuosikymmenien varrella matkan varrella kohdattuihin hahmoihin.
Hotellinjohtaja Pekka Kleemola: "Alvi -mies"
Tähän henkilöön minulla oli kunnia tutustua jo vuonna 1983, aivan urani alkumetreilllä.
Huhtikuussa 1983 matkustin yöjunalla ensimmäiselle Pohjoisen ja Lapin -rundille.
Herätys aikaisin aamulla oli Oulussa. Astelin lähellä rautatieasemaa sijaitsevaan Cumulus -hotelliin aamupalalle.
Tuohon aikaan suomalaisista hotelleista sai vielä edullisia aamiaisia - toisin kuin nyt. Kun kaikki - ihan kaikki - yhteiskunnassa on hinnoiteltu aivan tappiin.
Oulun Cumulus osoittautui mainioksi paikaksi.
Hotelliaamiainen maksoi jotakin suuruusluokkaa kymmenen markkaa.
Samassa yhteydessä tutustuin respassa erään nuoren hepun kanssa, hän oli tuolloin vastaanottopäällikkö.
Eipä aikaakaan, kun olimme jo hetken istuneet ja rupatelleet. BINGO! Tämän ensimmäisen Pohjoisen -rundin ensimmäinen diili oli plakkarissa. Tuonne lähtisi postissa Pitkäsen postikorttiteline!
Varsin lupaava alku!
Samalla tämä oli tietynlainen lähtölaukaus vuosikymmeniä jatkuneelle ja yhä jatkuvalle Pohjoisen -reissulle. Tästä alkoi vuosikymmenien pituinen, yhä jatkuva ura. Luonnollisesti sitä ei tuolloin voinut aavistaa.
Niin, kuluneiden vuosikymmenien aikana on Hailuoto - Sotkamo -linjan pohjoispuolelle tullut vietetyksi keskimäärin noin 7 - 15 päivää kuussa. Sehän tekee yhteensä vuosikausia elämästä!
Pyöräilyä, hiihtoa, uintia, patikointia, kuvausta, myyntiä, ostoja - elettyä elämää.
Ilmeisesti jotakin on tullut tehtyä oikeinkin, kun kerran toiminta on voinut jatkua!
Ja kaikki alkoi siis tuona huhtikuisena aamuna Oulun Cumuluksesta.
Olipa todella merkittävä aamu!
Olin riemuissani - kotirintamalle laitettu postikortti kertoo tunnelmista:
Ensimmäinen reissu Pohjoiseen... Tästä alkoi urani... Joka jatkuu, jatkuu, jatkuu...
Niin...
Asiat alkoivat sujumaan hyvin - siihen malliin, että tuota samaa korttiständiä päästiin jo seuraavalla Pohjoisen -rundilla heinäkuussa tankkaamaan.
Hei! Tästä tulee jotakin!
Asiakkaita alkoi noihin aikoihin Pohjoisesta löytyä muitakin... Paljon muitakin...
Niin paljon, että taas elokuussa Pohjoiseen - mm. Ouluun - oli jälleen asiaa.
Sillä reissulla kohtasin Oulun Cumuluksessa herra Pekka Kleemolan.
Olin saapunut kaupunkiin taas yöjunalla, ja suunnistin Cumulukseen aamupalalle.
Kleemola päivysti respassa.
Esitin asiani vastaanottovirkailijalle, ja pyysin saada maksaa aamupalan.
Sitten alkoivat vaikeudet.
Kleemola oli selvästi valmistautunut tapaamiseemme. Herralla oli "asiaa".
Alkoi heti vänkäämään, että korttimme ovat "kalliita". Hinta tuolloin oli kaksi markkaa kappale, josta vähittäismyyjälle jäi puolet.
Johtaja Kleemola meni korttiständini viereen ja alkoi selvittämään, että "jos he olisivat itsekkäitä", eivät he nuita kortteja myisi.
Sen lisäksi alkoi tyyppi - kuultuaan että olin siis menossa aamupalalle - nk. "rautalankamallista" vääntäen selvittämään arvonlisäverotuksen kiemuroita.
Sain kuulla esitelmää, jotta aamupala on heille oikeastaan tappiollinen tuote, pelkkää palavelua.
Jaaha.
Oikein kuitista näyttäen paasasi kyseinen herra, jotta aamupalassa ja huoneessa on erilainen verokanta. (Kuten muuten on ollut aina sen jälkeenkin.)
Ohhoh!
Ilmetty Tuntemattoman sotilaan luutnantti Lammiohan se siinä!
Varsinainen alvi -mies, todellakin!
Aika epeli!
Tässä kohtaa huomautus, Rakas Lukija:
Yksinkertaisuuden vuoksi käytämme tässä tarinassa käsitettä alvi, siis lyhenne sanasta arvonlisävero.
Kleemolan tavatessani, 80 -luvun alussa, oli tosin käytössä nk. "liikevaihtovero".
Näiden kahden verojärjestelmän ero on melko merkittävä.
Aika harva sitä käsittää - eikä se ollut niin monelle tarpeenkaan.
Minulle oli.
Olen vuosikymmenet työskennellyt näiden asioiden parissa: Kirjanpitovelvollisena, vienti- ja tuontikaupan harjoittajana.
Kykenen jopa aivan suoralta kädeltä kertomaan, miksi Suomessa aikoinaan, lvv -järjestelmän vallitessa, oli käytössä semmoinenkin kuin nk. "tasausvero". Maksoinhan sitä kymmeniä kertoja käteisellä esimerkiksi tavaroita maahan tullatessa.
Liikevaihtovero/arvonlisävero -asioiden parissa painiskellessa on ollut valtavan suuri apu, että 80 -luvulla oli mahdollisuus osallistua professori Jarmo Leppiniemen koulutuksiin tili- ja veroasioissa.
Noista koulutuksista on ollut koko "uran" mittaista kestävää hyötyä ja apua. On yhä.
Etenkin käsitteistä "alvi (eli sen aikainen lvv) katteena" sekä "kuluvarasto".
Mutta takaisin Oulun Cumulukseen.
Erosimme hotellinjohtaja Kleemolan kanssa jäätävän tunnelman vallitessa.
Muistan vieläkin, miten minulla oli nk. "läppänä" (sana ei tuolloin ollut vielä käytössä) pusakan vetoketjusta roikkumassa semmoinen värikäs, hauska Helsingin Kauppatori -aiheinen matkamuisto. Avaimenperä.
Kleemola loi siihen murhaavia katseitaan - yksi harvoista kerroista vuosikymmenien Suomi -reissaamisten aikana, kun helsinkiläisyys on aiheuttanut jotakin pahansuopaisuutta.
Me stadilaisethan olemme "alkuperäiskansaa", tietyllä tavalla saamelaisiin verrattavissa.
Eli niinkuin meilläpäin sanotaan: Stadilainen pärjää aina!
Kävin kuitenkin maksamallani aamiaisella, ja jatkoin matkaa jonnekin Lappiin.
Korttituotanto ja -kauppa alkoivat toimimaan yhä kiihtyvällä vauhdilla, juuri noina vuosina.
Varsinaista kulta-aikaa. Etenkin nihkeään - johtuen monista syistä, etenkin digistä ja netistä - nykytilanteeseen verrattuna. Noihin huippuvuosiin verrattuna tämä nykymeno on yhtä sinnittelyä.
Sekin Pohjoisen -rundi sujui muuten hyvin, kuten sadat muutkin vuosikymmenien aikana.
Kotoa Helsingistä lähetin Oulun Cumuluksen korttiständiin tankkausta, juuri kuten sen vastaanotopäällikön kanssa alunperin olimme sopineetkin.
Parin viikon kuluttua posti palautti paketin.
Mukana oli Pekka Kleemolan kirjoittama lappu, ettei tuotteitani ja palveluksiani enää tarvittu.
Kerroin tapauksesta silloin työnantajalleni, faija -vainaalle, jonka kommentti oli paljonpuhuva:
"Sillä miehellä on liikaa aikaa".
x
No, joku vuosi etiäppäin... Fast Forward -menetelmällä.
Taisi olla vielä 80 -lukua, kun usein käytin aamujunaa Tampereelle.
Lähtö Stadista oli niin varhain, ettei kunnon aamiaiseen ollut aikaa.
Junassa torkkumisen jälkeen otin kurssin toisinaan Koskikadun Cumulus -hotelliin.
Sieltäkin sai jollakin ihan pikkurahalla aamupalan buffet -pöydästä. - Muuten noista ajoista hotelliaamiaisten hinta Suomessa on noin kuusinkertaistunut, eli markat ovat muuttuneet euroiksi.
Kunnes kohtasin herra Pekka Kleemolan...
Hotellinjohtaja Kleemola hoksasi minut respassa, ja heti alkoi rähisemään.
Alkoi inttämään, ettenkö usko, ettei aamupalaa myydä "ulkopuolisille".
Muuten myytiin tuolloin, ja on myyty vuosikymmenet sen jälkeenkin. Nykyään sitä markkinoidaankin, jopa isoissa kylteissä kadulla: "Tulkaa meille aamupalalle". Hinta tosin on noussut taivallisiin sfääreihin.
Kleemola järjesti tuona aamuna kohtauksen.
Alvi -mies taas vauhdissa!
Resepsuunin tytöt seurasivat rähäkkää ihmeissään - eivät ymmärtäneet mistä on kysymys.
Kleemolan raivoaminen kärjistyi tyypin ilmoituksen, että olen - kuten hän suvaitsi ilmaista - käyttäytynyt "poikkeavasti". - Jaaha.
Poistuin - mitä muuta olisin voinut tehdä?
Rahanihan ei kelvannut.
Tuohon aikaan oli Cumulus -ketjulla jonkinlainen maksullinen etukortti/asiakaskortti, jonka olin juuri tilannut.
Soitin sitten ketjun markkinointipäällikölle ja kerroin kokemuksesta.
Mies kuunteli vaivaantuneena.
Tuloksena oli, että kun tuo jäsenkortti sitten tuli postissa, siitä ei koskaan veloitettu mitään.
Kannanotto tuokin.
Kleemolan työpaikat vaihtuivat sitten useampaan otteeseen. Esimerkiksi Tampereen silloisessa Rivolissa Yliopistokadulla hän touhusi jonkin aikaa.
Sitten kun arvoisa matkailuammattilaisemme häippäisi tuoltakin, tuli meikäläisestä kyseisen hotellin kanta-asiakas. Vaikka ei se Rivoli tietenkään enää ollut.
Kymmeniä yöpymisiä.
Siellä oli Pitkästen postikorttiteline vuosikausia.
Kaksi tai kolme "omaa postikorttia" tuolle hotellille tuli kuvattua ja tehtyä - kiitos maailman mukavimman hotellinjohtajan, Timo Haapasen (R.I.P.).
Timo antoi aina spesuhinnankin.
Opin ottamaan selvää, missä Kleemola kulloinkin hääräsi, ja kiertämään nuo paikat. Niin asiakkaana kuin tavarantoimittajanakin.
Niin, tavarantoimittajana...
Oulun Cumuluksessa minulla on ollut sittemmin postikorttiteline vuosikymmenien ajan. Hyvä asiakas, Kleemolan feidaannuttua veks.
Tälle hotellille tein takavuosina myös nk. "oman postikortin", iso painos.
Tampereen Koskikadun Cumuluksessa on ollut Pitkästen korttiteline vuosikymmenien ajan.
Olen - Kleemolan feidaannuttua veks - yöpynyt siellä kymmeniä kertoja, yövyn edelleenkin. Mitään ongelmia ei ole ollut. Miksi olisikaan.
Aamupaloja on tullut siellä syötyä tietenkin kymmenittäin niin ikään - eivätkä kaikki suinkaan ole ollet yöpymisten yhteydessä.
Tälle Cumulukselle olen useamman johtajan aikana tehnyt useita "omia postikortteja", toisista jopa uusintapainoksia.
Toisinaan palautuu mielen tuo Kleemola, niin Oulussa kuin Tampereellakin.
Mistäköhän tyypillä kenkä puristi? Vai pipoko se oli?
Mikäköhän tuotakin riivasi?
80 -luvulla olin "urani" alkuvaiheessa.
Nyt olen jo erilaisilla eläkkeillä. Nimittäin kahdella erilaisella vapaa-ehtoisella, itse säästetyllä. Toinen on Suomesta, toinen täältä asuinmaasta Eestistä.
Ensi vuonna alkaa ensimmäinen lakisääteinen eläke.
Jatkan työntekoa.
Suomessa en ole asunut enää vuosiin.
Postikorttikuvio - vaikka onkin jo pitkään ollut nk. "hiipuva hiillos" - antoi hyvän elämän, ja "uran". Joka jatkuu.
Ensimmäinen miljoona (ei markkaa, ei euroa, vaan kappaletta) meni rikki jo 1980 -luvun puolella.
Postikortit maksoivat omistusasunnon, lukuisat matkat eri maanosiin, eläketurvan - kaiken.
"Kansa" äänesti meidät jatkoon - yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Mutta jos tuota herra Pekka Klemolaa olisi ollut 80 -luvulla uskominen, ei ilmeisesti olisi pitänyt edes aloittaa...
"Some people get their kicks from stompin' on a dream!".
- Frank Sinatra: "My Way"
(Tallinn, 13.04.2015)
shop.ArcticParadise.fi
Pitkäs -postikorttien verkkokauppaa
Niin...
Asiat alkoivat sujumaan hyvin - siihen malliin, että tuota samaa korttiständiä päästiin jo seuraavalla Pohjoisen -rundilla heinäkuussa tankkaamaan.
Hei! Tästä tulee jotakin!
Asiakkaita alkoi noihin aikoihin Pohjoisesta löytyä muitakin... Paljon muitakin...
Niin paljon, että taas elokuussa Pohjoiseen - mm. Ouluun - oli jälleen asiaa.
Sillä reissulla kohtasin Oulun Cumuluksessa herra Pekka Kleemolan.
Olin saapunut kaupunkiin taas yöjunalla, ja suunnistin Cumulukseen aamupalalle.
Kleemola päivysti respassa.
Esitin asiani vastaanottovirkailijalle, ja pyysin saada maksaa aamupalan.
Sitten alkoivat vaikeudet.
Kleemola oli selvästi valmistautunut tapaamiseemme. Herralla oli "asiaa".
Alkoi heti vänkäämään, että korttimme ovat "kalliita". Hinta tuolloin oli kaksi markkaa kappale, josta vähittäismyyjälle jäi puolet.
Johtaja Kleemola meni korttiständini viereen ja alkoi selvittämään, että "jos he olisivat itsekkäitä", eivät he nuita kortteja myisi.
Sen lisäksi alkoi tyyppi - kuultuaan että olin siis menossa aamupalalle - nk. "rautalankamallista" vääntäen selvittämään arvonlisäverotuksen kiemuroita.
Sain kuulla esitelmää, jotta aamupala on heille oikeastaan tappiollinen tuote, pelkkää palavelua.
Jaaha.
Oikein kuitista näyttäen paasasi kyseinen herra, jotta aamupalassa ja huoneessa on erilainen verokanta. (Kuten muuten on ollut aina sen jälkeenkin.)
Ohhoh!
Ilmetty Tuntemattoman sotilaan luutnantti Lammiohan se siinä!
Varsinainen alvi -mies, todellakin!
Aika epeli!
Tässä kohtaa huomautus, Rakas Lukija:
Yksinkertaisuuden vuoksi käytämme tässä tarinassa käsitettä alvi, siis lyhenne sanasta arvonlisävero.
Kleemolan tavatessani, 80 -luvun alussa, oli tosin käytössä nk. "liikevaihtovero".
Näiden kahden verojärjestelmän ero on melko merkittävä.
Aika harva sitä käsittää - eikä se ollut niin monelle tarpeenkaan.
Minulle oli.
Olen vuosikymmenet työskennellyt näiden asioiden parissa: Kirjanpitovelvollisena, vienti- ja tuontikaupan harjoittajana.
Kykenen jopa aivan suoralta kädeltä kertomaan, miksi Suomessa aikoinaan, lvv -järjestelmän vallitessa, oli käytössä semmoinenkin kuin nk. "tasausvero". Maksoinhan sitä kymmeniä kertoja käteisellä esimerkiksi tavaroita maahan tullatessa.
Liikevaihtovero/arvonlisävero -asioiden parissa painiskellessa on ollut valtavan suuri apu, että 80 -luvulla oli mahdollisuus osallistua professori Jarmo Leppiniemen koulutuksiin tili- ja veroasioissa.
Noista koulutuksista on ollut koko "uran" mittaista kestävää hyötyä ja apua. On yhä.
Etenkin käsitteistä "alvi (eli sen aikainen lvv) katteena" sekä "kuluvarasto".
Mutta takaisin Oulun Cumulukseen.
Erosimme hotellinjohtaja Kleemolan kanssa jäätävän tunnelman vallitessa.
Muistan vieläkin, miten minulla oli nk. "läppänä" (sana ei tuolloin ollut vielä käytössä) pusakan vetoketjusta roikkumassa semmoinen värikäs, hauska Helsingin Kauppatori -aiheinen matkamuisto. Avaimenperä.
Kleemola loi siihen murhaavia katseitaan - yksi harvoista kerroista vuosikymmenien Suomi -reissaamisten aikana, kun helsinkiläisyys on aiheuttanut jotakin pahansuopaisuutta.
Me stadilaisethan olemme "alkuperäiskansaa", tietyllä tavalla saamelaisiin verrattavissa.
Eli niinkuin meilläpäin sanotaan: Stadilainen pärjää aina!
Kävin kuitenkin maksamallani aamiaisella, ja jatkoin matkaa jonnekin Lappiin.
Korttituotanto ja -kauppa alkoivat toimimaan yhä kiihtyvällä vauhdilla, juuri noina vuosina.
Varsinaista kulta-aikaa. Etenkin nihkeään - johtuen monista syistä, etenkin digistä ja netistä - nykytilanteeseen verrattuna. Noihin huippuvuosiin verrattuna tämä nykymeno on yhtä sinnittelyä.
Sekin Pohjoisen -rundi sujui muuten hyvin, kuten sadat muutkin vuosikymmenien aikana.
Kotoa Helsingistä lähetin Oulun Cumuluksen korttiständiin tankkausta, juuri kuten sen vastaanotopäällikön kanssa alunperin olimme sopineetkin.
Parin viikon kuluttua posti palautti paketin.
Mukana oli Pekka Kleemolan kirjoittama lappu, ettei tuotteitani ja palveluksiani enää tarvittu.
Kerroin tapauksesta silloin työnantajalleni, faija -vainaalle, jonka kommentti oli paljonpuhuva:
"Sillä miehellä on liikaa aikaa".
x
No, joku vuosi etiäppäin... Fast Forward -menetelmällä.
Taisi olla vielä 80 -lukua, kun usein käytin aamujunaa Tampereelle.
Lähtö Stadista oli niin varhain, ettei kunnon aamiaiseen ollut aikaa.
Junassa torkkumisen jälkeen otin kurssin toisinaan Koskikadun Cumulus -hotelliin.
Sieltäkin sai jollakin ihan pikkurahalla aamupalan buffet -pöydästä. - Muuten noista ajoista hotelliaamiaisten hinta Suomessa on noin kuusinkertaistunut, eli markat ovat muuttuneet euroiksi.
Kunnes kohtasin herra Pekka Kleemolan...
Hotellinjohtaja Kleemola hoksasi minut respassa, ja heti alkoi rähisemään.
Alkoi inttämään, ettenkö usko, ettei aamupalaa myydä "ulkopuolisille".
Muuten myytiin tuolloin, ja on myyty vuosikymmenet sen jälkeenkin. Nykyään sitä markkinoidaankin, jopa isoissa kylteissä kadulla: "Tulkaa meille aamupalalle". Hinta tosin on noussut taivallisiin sfääreihin.
Kleemola järjesti tuona aamuna kohtauksen.
Alvi -mies taas vauhdissa!
Resepsuunin tytöt seurasivat rähäkkää ihmeissään - eivät ymmärtäneet mistä on kysymys.
Kleemolan raivoaminen kärjistyi tyypin ilmoituksen, että olen - kuten hän suvaitsi ilmaista - käyttäytynyt "poikkeavasti". - Jaaha.
Poistuin - mitä muuta olisin voinut tehdä?
Rahanihan ei kelvannut.
Tuohon aikaan oli Cumulus -ketjulla jonkinlainen maksullinen etukortti/asiakaskortti, jonka olin juuri tilannut.
Soitin sitten ketjun markkinointipäällikölle ja kerroin kokemuksesta.
Mies kuunteli vaivaantuneena.
Tuloksena oli, että kun tuo jäsenkortti sitten tuli postissa, siitä ei koskaan veloitettu mitään.
Kannanotto tuokin.
Kleemolan työpaikat vaihtuivat sitten useampaan otteeseen. Esimerkiksi Tampereen silloisessa Rivolissa Yliopistokadulla hän touhusi jonkin aikaa.
Sitten kun arvoisa matkailuammattilaisemme häippäisi tuoltakin, tuli meikäläisestä kyseisen hotellin kanta-asiakas. Vaikka ei se Rivoli tietenkään enää ollut.
Kymmeniä yöpymisiä.
Siellä oli Pitkästen postikorttiteline vuosikausia.
Kaksi tai kolme "omaa postikorttia" tuolle hotellille tuli kuvattua ja tehtyä - kiitos maailman mukavimman hotellinjohtajan, Timo Haapasen (R.I.P.).
Timo antoi aina spesuhinnankin.
Opin ottamaan selvää, missä Kleemola kulloinkin hääräsi, ja kiertämään nuo paikat. Niin asiakkaana kuin tavarantoimittajanakin.
Niin, tavarantoimittajana...
Oulun Cumuluksessa minulla on ollut sittemmin postikorttiteline vuosikymmenien ajan. Hyvä asiakas, Kleemolan feidaannuttua veks.
Tälle hotellille tein takavuosina myös nk. "oman postikortin", iso painos.
Tampereen Koskikadun Cumuluksessa on ollut Pitkästen korttiteline vuosikymmenien ajan.
Olen - Kleemolan feidaannuttua veks - yöpynyt siellä kymmeniä kertoja, yövyn edelleenkin. Mitään ongelmia ei ole ollut. Miksi olisikaan.
Aamupaloja on tullut siellä syötyä tietenkin kymmenittäin niin ikään - eivätkä kaikki suinkaan ole ollet yöpymisten yhteydessä.
Tälle Cumulukselle olen useamman johtajan aikana tehnyt useita "omia postikortteja", toisista jopa uusintapainoksia.
Toisinaan palautuu mielen tuo Kleemola, niin Oulussa kuin Tampereellakin.
Mistäköhän tyypillä kenkä puristi? Vai pipoko se oli?
Mikäköhän tuotakin riivasi?
80 -luvulla olin "urani" alkuvaiheessa.
Nyt olen jo erilaisilla eläkkeillä. Nimittäin kahdella erilaisella vapaa-ehtoisella, itse säästetyllä. Toinen on Suomesta, toinen täältä asuinmaasta Eestistä.
Ensi vuonna alkaa ensimmäinen lakisääteinen eläke.
Jatkan työntekoa.
Suomessa en ole asunut enää vuosiin.
Postikorttikuvio - vaikka onkin jo pitkään ollut nk. "hiipuva hiillos" - antoi hyvän elämän, ja "uran". Joka jatkuu.
Ensimmäinen miljoona (ei markkaa, ei euroa, vaan kappaletta) meni rikki jo 1980 -luvun puolella.
Postikortit maksoivat omistusasunnon, lukuisat matkat eri maanosiin, eläketurvan - kaiken.
"Kansa" äänesti meidät jatkoon - yhä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.
Mutta jos tuota herra Pekka Klemolaa olisi ollut 80 -luvulla uskominen, ei ilmeisesti olisi pitänyt edes aloittaa...
"Some people get their kicks from stompin' on a dream!".
- Frank Sinatra: "My Way"
(Tallinn, 13.04.2015)
shop.ArcticParadise.fi
Pitkäs -postikorttien verkkokauppaa
Päivitys 7.9.2022
Aamiainen Scandic Koskipuistossa, siis ent. Cumulus Koskikadulla.
Vuosikymmenen ovat vierineet.
Syön täällä edelleenkin aamiaista, kuten jo 1980 -luvulla - tällä kertaa jopa ilmaista sellaista.
Kas kun Scandicilta tuli pari aamiaislahjakorttia, johtuen kesällä tehdystä valituksesta...😋
Härmäläiseen tyyliin alkavat tarjoilijat heti virallisen aamiaisajan päätyttyä hätistelemään pois salista.
Otan vielä kupin kahvia, ja sen sekä Hesarin kanssa istun vielä hetken salin ulkopuolella, Koskikadulle antavien ikkunoiden ääressä...
Niin, tämä on se ihan sama hotelli, josta tuo "Alvi -mies" Pekka Kleemola minua pois aikoinaan niin pontevasti hätisteli.
Tuossa kymmenen metrin päässä jököttää postikorttitelineeni - edelleenkin.
Nelisenkymmentä vuotta se täällä on ollut - paria lyhyttä jaksoa lukuunottamatta.
Mikäköhän tuota Pekka Kleemolaa tosiaankin riivasi?
No, oli mikä oli - ei kyseistä ukkelia täällä(kään) ole vuosikymmeniin kukaan edes muistanut.
Lasken kortit myyntitilillä olleesta telineestäni.
Yli 500 korttia mennyt - hienoa!
Juttelemme Sanna -vastaanottopäällikön kanssa tovin.
Käy ilmi että hän on oululainen - olen Hailuotoon täältä Tampereelta jatkamassa.
Olemme yhtä mieltä siitä, että Hailuotoon ei tule rakentaa siltaa...
Mukava pieni rupattelutuokio.
Poistuessani huikkaavat vastaanoton tytöt perään: Moikka!
Illalla pitäisi alkaa tänne laskua kirjoittamaan...
Ei oo helppoo!
😋
Tampere 7.9.2022
shop.ArcticParadise.fi
Reality check, please!
PÄIVITYS 21.1.2023
Yöpyminen Oulun Scandicissa, "Scandic Station".
Siis samassa entisessä Oulun Cumuluksessa, josta yhä jatkuva urani noin neljäkymmentä vuotta sitten alkoi.
Ensimmäinen majoittuminen tänne kymmeniin vuosiiin.
Pakkotilanne.
Lappiin on matka, mutta Rovaniemen hotellit ovat hinnoitellut aivan Taivaisiin - säästää pitkän pennin, kun yöpyy Oulussa.
Vaikka kallista on, tämäkin.
Ai että on tuttu talo.
Postikortteja täällä ei ole nykyisin myynnissä ollenkaan - uuden operaattorin, Scandicin politiiikka.
Mutta menihän niitä täällä vuosikymmeniä. Tuhansia, tuhansia, tuhansia...
Rakas tietokonekin on tuosta nurkasta poistettu.
Varmaan satoja kertoja tuli istuttua sen ääressä Lapista palatessa, junaa Kajjjaaniin ootellessa.
Samalla meni satoja kuppeja kahvia tuossa aulabaarissa.
Tuskin sitä pidetään enää iltapäivisin aukikaan - tätä nykypolitiikkaa, nimittäin.
Ennen nämä hotellien aulat olivat vilkkaita ja viihtyisiä paikkoja!
Henkilökunta täällä on vaihtunut varmaan kymmeniä kertoja.
Pekka Kleemolaa ei ole kukaan talossa muistanut enää vuosikymmeniin.
Ainoa tuttu jäljellä täällä on Ervastin Jouko, Hailuodon kesäisen Grilli-Kahvila Farestiinan isäntä.
Postikorttiasiakas jo 80 -luvulta. Mukava heppu.
Hän hoitaa tuota iltaisin avoinna olevaa baaria.
Jonotan hetken, tarkoituksena ottaa lasillinen viiniä tahi kuppi kahvia.
Aivan mahdottomaksi osoittautuu hanke.
Naishenkilö esittää Joukolle jotakin "erityistoiveitaan" annoksensa suhteen.
Jouko joutuu lähtemään keittiöön selvittämään asiaa.
Aikaa kuluu BIG TIME.
Jono pitenee, pitenee - tusinan verran ihmisiä on jo odottamassa tilanteen laukeamista.
Sitten, noin vartin kuluttua, Jouko juoksujalkaa palaakin.
Moikkaan häntä poistuessani huoneeseen.
"Palataan Jouko kesällä Luovolla astialle!".
Tämmöinen oli siis kyseisen naisen "tilannetaju".
Vilkkaana perjantai -iltana jämähdytti vaatimuksillaan koko baarin toiminnan.
Huoneessa odottaa kylmenemässä purkki kotua Tallinnasta rahdattua mallasjuomaa.
Hinta noin kolmasosa siitä mitä Härmässä pitäisi pulittaa.
Suunnistan sen kanssa saunaan.
Hyvät löylyt.
Korkkaan bissen menneiden aikojen muistoksi.
Mitäköhän mahtaa tuo alvi -mies Pekka K. puuhailla nykyään?
(Oulu 21.1.2023)
ArcticParadise.fi
Liiketoiminnan koko arvoketjun kattavaa vastuullisuutta!
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Hotelli Tornin 75 -vuotisjuhlakirja (Otava 2006)
Ohhoh!
Kaikki on näköjään hotellialalla mahdollista - jopa tällaisen kirjan valmistaminen ja painaminen.
Siis onko todellista?
Arvovaltainen toimituskunta pökälettä on ollut puuhaamassa - jopa vallan professoritasolle asti (Tarmo Kunnas).
Harvoin, jos koskaan on näin epäonnistunutta kuvitusta nähty missän painotuotteessa, kaikkein vähiten tällä tasolla.
Lauri Mannermaan valokuvat - kuinka hän on kehdannut?
Varmaan ollut rahakas keikka.
Ja "tulokset"...
Voi hyvä tavaton sentään!
Huippuna tuo ulkokuva Tornista, aukeaman 12 - 13 ulkokuva.
Kuvattu vastapäisen Kalevan ja Yrjön kulmatalon jostakin yläkerroksesta.
Ei ainoastaan ole kuva pahasti vinossa... Laajakulmalla kuvattu, "taiteellisen" vaikutelman antamiseksi.
Kaiken lisäksi...
Koko Kalevan ja Yrjön risteys on kuin atomipommin jäljiltä!
Katu on revitty auki!
Massiiviset tietyöt menossa - katu möyritty auki parin metrin syvyyteen!
Tässä siis kirjan "pääkuva" hotelli Tornista - kannen niinikään viksin-vonksin -kuvan ohella.
Kuinka tämmöistä on voitu painaa?
Kuvia kun analysoi, löytyy kirjasta kokonaista yksi (1) kunnon kuva.
Sekä pari kuva -ideaa, joiden toteutus on jäänyt ihan puolitiehen.
Entäs sitten Opuksen tekstit?
Epätasaista, sangen epätasaista.
Vaikka, kuten sanottu, toimituskuntaan kuului professoritason kirjallisuusmies, maineikas Tarmo Kunnas.
Ihan huippua, mitä paskansuoltamiseen tulee, edustaa tämän kuulemma "erään Suomen arvostetuimman nuoren polven filossofin", Matti Itkosen sepustus.
Yli kaksikymmentä sivua silkkaa sontaa.
Sama, mille kohtaa tekstiä sormen tökkää - aivan hirveätä apulantaa.
Otetaanpa herran tekstistä pari tyylinäytetttä:
"Eli tornista nähdään, ja torni näkyy. Vaikka asia saattaakin vaikuttaa yksinkertaiselta, niin silti kyse on tornitologisesta perustotuudesta, joka säätelee ihmisen arkielämää. Pikkuhiljaa torni muuttuu osaksi mielenmaisemaa. Siitä sukeutuu Torni."
"Unikulkija on oikeastaan pysytellyt koko ajan maan kamaralla. Hänen täytyy siirtyä korkeuksiin. Silloin tarkastelukulmakin tornin tornina olemiseen vaihtuu: näkyminen muuttuu näkymiseksi."
"Mistä syystä ylöspäin kapenevaa, selkein ääriviivoin sineä vasten piirtyvää talohahmoa tulisi ajatella silmää miellyttävänä muotona? Vastaus on varsin yksinkertainen: Katsoja muuttuu Torniksi, ja Torni muuttaa katsojaan, osaksi hänen sisintään. Rakennus saa itseyden. Siitä tulee omaolemuksinen tai omasieluinen. Havainnoija puhaltaa siihen hengen."
Herran pieksut, mitä moskaa!
Paljonkohan arvon filosofillemme maksettiin moisen moskan suoltamisesta?
Filosoohvimme suvaitsee jatkaa:
"Sijainti muistuttaa vertauskuvallista jumaluusnäkymää, joka on kuin taivas maiseman yllä. Se näkee kaiken, ja kaikki, koko olevaisuus heijastuu siihen. Mikään ei jää sen ulkopuolelle. Taivas ja maa sekä jumalat ja kuolevaiset kuvastelevat toinen toisiaan. Havainnoiva elämänsilmä on alituisesti avoinna. Sen luomi ei koskaan laskeudu".
"Torni suorastaan pistää esiin alempana olevasta maan kamarasta. Sen julkisivu hohtelee kirkkaan valon keilassa ja varjo ullottuu Suomen itärajalle saakka. Taustalla, kuin valtavana olemiskehikkona tai tuevaisuuden ennekuvana, on vihreän kullan ehjä Suomi. Kokonaisuus uhkuu väkevää rikkumattomana olemisen tuntua".
Tekotaiteellista paskaa.
Kun saman asian voisi sanoa näin:
Tuossahan tuo Torni jököttää.
Kiva että jököttää!
Mutta kun noilla kahdella lauseella ei saa kirjoituspalkkioita.
Kirjoituspalkkkioita näköjään saa kun osaa vääntää tikusta asiaa.
Eikä tuo Itkonen siis ole suinkaan tämän kirjan - josta muuten löytyy lukuisia painovirheitäkin - ainoa tyhjänpuhuja.
Erityismaininnan ansaitsee myös Mauri Ylä-Kotolan sepustus "Hotelli Torni hotellikulttuurin nelikentässä".
Toisaaalta...
Jos tuo Matti Itkonen kerran on "eräs Suomen johtavista nuoren polven filosofeista", niin mitä se kertoo?
Mitä tulee mieleen "suomalasista filosofeista"?
No, ensiksi tietenkin Pekka "Kalsarikänni" Himanen.
Surullisenkuuluista tapaus muutaman vuoden takaa.
Nyt kadonnut kuvioista, ainakin julkisuudesta.
Sääli, tavallaan.
Kaveria tuli ikävä.
Sitten takavuosien "Suomen johtava filosofi", akateemikko Georg Henrik von Wright.
Aatelismies "unohti" CV:stään 30 -luvun tiiviit natsiyhteytensä.
Niinpä niin...
Mitäpä niitä muistelemaan.
Häiritsivät sitä kuva, jonka sodan jälkeen itsestään halusi antaa.
Hotelli Tornista kuvattua. Lokakuu.
(Hotel Gellért Budapest 10.11.2019)
ArcticParadise.fi
Pitkästen korttien nettikauppaa
Päivitys 20.9.2024
Olipa taas hieno viikko Tampereella tämä nyt perjantaina päättynyt - yksi monista, niin monista.
Onneksi tiedossa on lukuisia tuleviakin.
Kiitos RCI:n Platinum -kortin, joka mahdollistaa edulliset viikot Holiday Club Lapinniemessäkin.
Ennen 12:15 bussia Virroille, aikaa pysähtyä Scandic Koskipuistossa kahvilla, lehtien luvulla sekä ilmaisella WiFillä.
Tänne tulee vielä Hesari ja Kauppalehtikin.
Niin, nyt mulla on oma läppärikin.
Toista vuotta.
Vuosikymmeniähän käytin vain näitä hotellien julkisia nettipisteitä.
Tässäkin talossa.
Lähestyn respaa maksukortti kädessä.
Tämänhetkinen vastaanottopäällikkö puhuu tiskin takana puhelimessa, ja viitaa vaan ottamaan kahvin. Tarjoaa.
Nettiasiat tulee hoidettua, kahvi juotua, lehdet luettua.
Siinä ne tärkeimmät.
Vastaanottopäällikön kadottua jonnekin kokoustamaan jää respaan tutun näköinen tyttö.
Hänkin muistaa miut.
Kerron samalla inventoivani korttitelineen, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin.
Vuosikymmenien varrella.
"Siitä vaan", kuuluu tytön kommentti.
Kas!
Kaikesta (mm. printtimarkkinoiden romahdus) huolimatta kortteja on mennyt taas kaupaksi!
240 kipaletta!
Loistavaa!
Illalla saa asiakkaalle lähettää laskun, joka kattaa parin - kolmen päivän matkakulut.
Enempää ei voisi toivoakaan.
Satun vieläpä olemaan tämän asiakkaani pienosakas.
Scandicin kurssi onkin noussut viime kuukausina mukavasti.
Tukevasti plussalla ovat nuo laput salkussa.
Matka jatkuu fillarilla kohti linja-autoasemaa, siellä odottavaa Mannisen bussia.
Jään jo Ruovedellä pois, illaksi sitten vasta Virroille.
Ruovedellä saa Rantaravintolasta kelpo lounasta, ja siinä on uimapaikka parinsadan metrin päässä.
Todennäköisesti kesän viimoinen järvi-uinti.
Kesä jatkuu vielä tänään, ehkä viimeisen päivän!
Rantaravintolassakin on postikorttitelineeni.
Sieltäkin on tulossa tänään vähän myyntituloja...
😏
Tämä on kivaa hommaa - on ollut jo yli 40 vuotta.
Aivan unelmaduuni.
Vaikka jos entistä hotellinjohtaja Pekka Kleemolaa olisi aikoinaan ollut uskominen, mitään ei olisi kannattanut edes aloittaa.
Tai pikemminkin - henkilön närkästyksestä päätellen - mitään ei olisi edes saanut aloittaa...
😏
Tässä samassa paikassakin - silloinen Cumulus Koskipuisto - se järjesti jonkun ihme kohtauksen.
Mikäköhän tyyppiä oikein riivasi?
(Virrat 20.9.2024)
ArcticParadise.fi
"There is a reason billionaires live in solitude.
Normal people, even when they aren't asking for stuff, are insufferable".
- Andrew Tate
