Pakko todeta, että kävi kyllä satumainen munkki kun Topeliuksenkadun kämpästä tuli nk. "ajolähtö" putkirempan johdosto keväällä 2011.
Ja että - puhdas sattuma - tuli tutustuttua aivan viime hetkellä siihen yhteen saksalaisheppuun, joka kipeästi tarvitsi kyseistä asuntoa. Tyyppi oli valmis - paitsi maksamaan vähintäin kohtuullisen hinnan - myös antamaan tuiki tarpeellisen muuttoavun Tallinnaan.
Neljä yli-yön keikkaa isolla pakulla.
Ensin kokonaisen työpäivän kestänyt pakun lastaus Stadissa, lauttamatka lahden yli ja siten vielä purkuhommat Tallinnassa aamuun asti. Raskas savotta.
Mitä siitä muutosta muuten olisi tullutkaan - hirvittää ajatellakaan! Näin ajokortittomana. Kustannuksiakin.
Mutta nyt oli "autonapumiehenä" saksalainen insinööri, ja muuttohommat toimivat kuin junan vessa!
Kaveri oli tehnyt sen kohtalokkaan virheen, että oli a) mennyt naimisiin ja b) mennyt naimisiin nimenomaan suomalaisen muijan kanssa.
Eihän siitä mitään tietenkään voinut tulla - paitsi loppupelissä Big Time rähäkkä.
Tyyppi oli ihan finaalissa - lihonutkin rajusti. Syynä kauhea avioerostressi, sekä luonnollisesti vuosia jatkunut seksin puute. Kuten kuvioon poikkeuksetta kuuluu.
No, joku tietenkin hyötyi tilanteesta Big Time - saanen nöyrimmin sulkeutua suosioonne!
Niin, niin...
Avioliitto tuhoaa hyvänkin ihmissuhteen!
Pakko todeta, että kävi kyllä satumainen munkki kun löytyi tämä Tallinnan kortteeri.
Vanha Ilmarisen tehdaskiinteistö Kalamajassa.
Vallan mainio talo asuttavaksi.
Asunto sinänsä ei ole ihanteellinen, mutta sijainti on:
Siitä hetkestä, kun Helsingin -lautan autokannen luukku aukeaa, olen fillarilla kotiovella noin 7 - 8 minuutissa.
Suurpärast!
Kuten niin usein, kyse oli monen yhteensattuman summasta... Joskus palapelin osaset vaan loksahtavat kohdalleen! Klappib!
Kaikkein tärkeintä - nain jälkikäteen arvioiden - koko tapahtumasarjassa oli pillun vonkaaminen.
Onneksi tuli vongattua sitä yhtä hotellin respan silloista nättiä tyttöä - turhaan. No, tuokin neito katosi sitten - äitiyteen ja perhe-elämään...
Viimeksi näin hänet joskus vajaa parisen vuotta sitten kadulla, raskaana. Yhdessä valittunsa kanssa.
Oli arvioinut, että tuo heppu olisi semmoinen...Luotettava.
Huolehtisi jälkikasvusta seuraavat parisenkymmentä vuotta. Taloudellisesti! Jne.
Onnea nuorelle perheelle!
Oikeassahan tyttö olikin - ei meikäläisestä tuollaiseen kuvioon olisi ollutkaan.
Halusin vain "sitä".
Vonkauksen hyöty oli, että kun tyttö tiesi että kämppä oli hakusessa, tuli antaneeksi yhden vinkin. Joka johti sitten seuraavaan ja sitä seuraavaan vaiheeseen tapahtumaketjussa... Lopulta kauppakirjan allekirjoittamiseen myyjän, Pro Kapitalin kanssa notaarin luona. Kuten Eestissä on tapana.
Uskomattoman edullisesti tuli saatua tämä kämppä - aivan pilkkahintaan. Arvonnousuakin on jo nyt tullut vaikka kuinka paljon.
Huoneiston kuukausittaiset hoitokulut viime vuonna olivat 3,12 / neliö. Sisältäen veden ja sähkön. Suomessa yhtiövastike lienee nykyisin keskimäärin haarukassa about 4 - 5 euroa kuussa. Siihen vielä sähkölasku päälle. - Merkittävää säästöä tulee, sitäkin kautta.
Tämän vonkauksen onnistunut lopputulos kuittaa kaikkien aikaisempien vonkausten rahalliset ja henkiset tappiot. 1960 -luvulta alkaen. Hä-hä-hä-hää!
Suurpäräst!
Unohtaa ei sovi myöskään naapurin, Tomi Töllin roolia.
Tapasimme hotellin kuntosalilla - se oli meille vuokralaisille vielä tuohon aikaan ilmainen.
Juuri Tomilta, joka jo oli kämppänsä ostanut, tuli ensiarvoisen tärkeää infoa kaupanteosta, talon hallinnosta ja ennen kaikkea hoitokulujen tasosta. Jopa tilaston muodossa.
Tuon infon perusteella päätöksenteko sitten olikin mahdollista.
Syksyllä 2012 Tallinnassa asuntojen hinnat olivat vielä alhaiset. Perin alhaiset.
Helsingin hintoihin verrattuina suorastaan naurettavan alhaiset - eikä kukaan tähänkään päivään mennessä ole kyennyt perustelemaan, miksi Helsinki -käpykylässä asumiskulut ovat Lontoon luokkaa. Totaalisen sairaalla tasolla.
No, ainahan voi äänestää jaloillaan.
Paitsi että useimmat "eivät voi". Johtuen tuosta vapaa-ehtoisesta eritasoisesta orjuudestaan, mitä ilman eivät tulisi toimeenkaan.
Eivätkä uskallakaan.
Henkilökuva Matti Kurjensaaren hengessä
Niin, naapureitaan tosin harvemmin voi valita.
Mielenkiintoinen härra, joka tapauksessa, tämä kanadanvirolainen John Pass.
Osittain kyseinen naapuri on ollut jopa hyödyllinen talon asioiden hoidossa - henkilöllä näkyy olevan aikaa.
Kiitos Johnille, saimme talon parkkipaikan takaisin haltuumme. Naapuritalo oli sen röyhkeästi ominut, vieläpä ilmaiseksi.
Suur aitäh!
Myös parkkipaikasta jatkossa kertyvistä vuokratuloista!
Kõlbab!
-
Härrassa on paljon, mitä en ymmärrä. Ei niistä kuitenkaan sen enempää.
Tai no, mutta silti...
Henkilö on asunut esi-isiensä maassa kauan. 15 vuotta? 20 vuotta?
Eikä ole vaivautunut opiskelemaan Eestin kieltä puhumaan!
Maassa, jossa toisaalta on suuri venäjänkielinen vähemmistö.
Josta merkittävä osa niinikään ei ole viitsinyt - ylimielisyyttään ja laiskuuttaan - asuinmaansa kieltä oppia. Seikka joka aiheutaa erittäin suurta kaunaisuutta eri väestönosien välille.
Toinenkin outo seikka ansaitsee kuitenkin jo tässä yhteydessä tulla mainituksi:
Miksi John Pass Facebook -profiliensa "linkeissä" (varmuuskopio otettu tänään) markkinoi Tallinnan homosteluklubia, Sakala tänavan Club 69:ää?
Miksi ihmeessä?
Kyseinen linkki löytyy profiilista alhaalta, kohdasta jossa Facebookin käyttäjät "suosittelevat" mielenkiintonsa kohteita. Eli "markkinoivat" itselleen tärkeiksi kokemiaan asioita.
Fotoista päätellen kyseisen klubin poitsut ovat niin kovin, kovin nuoriakin...
-
Kenties jokin erehdys? Toisaalta, muutakin gay -propagandaa löytyy tästä samasta Facebook -profiilista.
Mina ei saa aru!
-
Kyseisellä härralla - jolla ei käy töissä - on aina, kymmeniä kertoja käytävällä, pihalla tai kadulla kohdatessamme, ollut oman kertomansa mukaan niin hirvittävä kiire.
Jonnekin...
www.CLUB69.ee
Hyi helvetti!
Ällöttävää! Niljakasta! Sairasta!
Varsinkin ko. klubin omilta Facebook -sivuilta löytyy iljettävää kuvastoa.
Tuollaista sairasta pervoilua naapurini siis markkinoi Facebook -linkeissään!
Mä voin pahoin! YÖK!
-
Toissapäivänä aamulla, kun viimeksi kotona Tallinnassa tapasin naapurin, sai tyyppi nk."itkupotkuraivarin"
Suvaitsi panna välit poikki. Olen toki yrittänyt olla hänenkin kanssaan asiallisissa tekemisissä, naapureita kun olemme.
Mutta ei. Härra ei kertomansa mukaan "halua enää keskustella kanssani".
Perusteeksi John esitti, että "juoruan" hänestä liikaa. Eräässä toisessa asiassa, nimittäin.
Mitä ihmettä?
Minähän vain hyvää hyvyyttäni kerroin tyypille, mitä hänestä tuossa toisessa asiassa "kylillä" puhutaan!
Hyvää hyvyyttäni!
Kiittämättömyys on maailman palkka!
Toisaalta tuo arvoisa naapurihan itse ei juorua - pois se hänestä!
John on eettisesti, moraalisesti, henkisesti niin perin korkeatasoinen henkilö, ettei takuulla syyllisty niin alhaiseen toimintaan kuin juoruamiseen.
Hän ei ole ikinä, ei milloinkaan lausunut pahaa sanaa toisista naapureistamme tai yhtiön osakkaista, tahi talon hallinnon henkilöistä. Eikä tietenkään saman katon alla toimivan hotellin henkilökunnasta!
Absoluutselt!
Siksipähän tyyppi ei viime viikonloppunakaan kutsunut ketään toista naapuriamme kylään, tuntikausien viini- ja juoruilusessioon. Aiheena mm. - Yours Truly.
Ei missään nimessä!
Niin, niin...
Ihmiset ovat sitten kummallisia.
Juttuhan menee niin, että jos ei halua sitä omaa rakasta persoonaansa toisten, jopa tuntemattomien taholta ruodittavan, ei missään nimessä kannata laittaa julkiseen jakeluun esimerkiksi Facebook -sivustoaan.
Kaikkein vähiten kannattaa laittaa tuollaisia homoklubi -linkkejä profiiliinsa nähtäville. Kuten naapurini John Pass on katsonut parhaaksi tehdä. Muutaman muun gay -linkin ohella.
Eikö totta?
/
Summa summarum:
Jotakin outoa talossamme viime kesänä kuitenkin on tapahtunut. En tiedä, kun en ollut paikalla.
Yllättäen ilmestyi elokuussa lappu käytävälle, että tuo hotellin ja talomme välinen käytävä on sitten tästä lähtien iltaisin ja öisin kiinni, kuten ilmoitettiin, "turvallisuussyistä".
???
Mitä helvettiä? Turvallisuussyistä?
Turvallisuusongelma? Turvalisusprobleem?
Meidän talossamme? Meie majas?
Ei saatana! Kurat!
Joku isompi rähäkkä / kaklemine siellä on täytynyt olla. Ei hotelli muuten tuota korridooria sulkisi.
Monenlaisia huhuja on liikkeellä...
Kuten tavallista tämmöisissä yhteyksissä, tapahtumien kulusta ja osallistujista saa kuulla erilaisia versioita.
Riippuu keneltä kysyy.
Yhden version mukaan - joka saa vahvistuksen vieläpä eri lähteistä - joku olisi käytävässä vihamielisesti jahdannut hotellin henkilökuntaa!
Ei voi olla totta!
Täiesti uskumatu lugu!
(Kajjjaanissa 17.10.2015)
shop.ArcticParadise.fi
Postikorttien nettikauppaa
Ja että - puhdas sattuma - tuli tutustuttua aivan viime hetkellä siihen yhteen saksalaisheppuun, joka kipeästi tarvitsi kyseistä asuntoa. Tyyppi oli valmis - paitsi maksamaan vähintäin kohtuullisen hinnan - myös antamaan tuiki tarpeellisen muuttoavun Tallinnaan.
Neljä yli-yön keikkaa isolla pakulla.
Ensin kokonaisen työpäivän kestänyt pakun lastaus Stadissa, lauttamatka lahden yli ja siten vielä purkuhommat Tallinnassa aamuun asti. Raskas savotta.
Mitä siitä muutosta muuten olisi tullutkaan - hirvittää ajatellakaan! Näin ajokortittomana. Kustannuksiakin.
Mutta nyt oli "autonapumiehenä" saksalainen insinööri, ja muuttohommat toimivat kuin junan vessa!
Kaveri oli tehnyt sen kohtalokkaan virheen, että oli a) mennyt naimisiin ja b) mennyt naimisiin nimenomaan suomalaisen muijan kanssa.
Eihän siitä mitään tietenkään voinut tulla - paitsi loppupelissä Big Time rähäkkä.
Tyyppi oli ihan finaalissa - lihonutkin rajusti. Syynä kauhea avioerostressi, sekä luonnollisesti vuosia jatkunut seksin puute. Kuten kuvioon poikkeuksetta kuuluu.
No, joku tietenkin hyötyi tilanteesta Big Time - saanen nöyrimmin sulkeutua suosioonne!
Niin, niin...
Avioliitto tuhoaa hyvänkin ihmissuhteen!
Pakko todeta, että kävi kyllä satumainen munkki kun löytyi tämä Tallinnan kortteeri.
Vanha Ilmarisen tehdaskiinteistö Kalamajassa.
Vallan mainio talo asuttavaksi.
Asunto sinänsä ei ole ihanteellinen, mutta sijainti on:
Siitä hetkestä, kun Helsingin -lautan autokannen luukku aukeaa, olen fillarilla kotiovella noin 7 - 8 minuutissa.
Suurpärast!
Kuten niin usein, kyse oli monen yhteensattuman summasta... Joskus palapelin osaset vaan loksahtavat kohdalleen! Klappib!
Kaikkein tärkeintä - nain jälkikäteen arvioiden - koko tapahtumasarjassa oli pillun vonkaaminen.
Onneksi tuli vongattua sitä yhtä hotellin respan silloista nättiä tyttöä - turhaan. No, tuokin neito katosi sitten - äitiyteen ja perhe-elämään...
Viimeksi näin hänet joskus vajaa parisen vuotta sitten kadulla, raskaana. Yhdessä valittunsa kanssa.
Oli arvioinut, että tuo heppu olisi semmoinen...Luotettava.
Huolehtisi jälkikasvusta seuraavat parisenkymmentä vuotta. Taloudellisesti! Jne.
Onnea nuorelle perheelle!
Oikeassahan tyttö olikin - ei meikäläisestä tuollaiseen kuvioon olisi ollutkaan.
Halusin vain "sitä".
Vonkauksen hyöty oli, että kun tyttö tiesi että kämppä oli hakusessa, tuli antaneeksi yhden vinkin. Joka johti sitten seuraavaan ja sitä seuraavaan vaiheeseen tapahtumaketjussa... Lopulta kauppakirjan allekirjoittamiseen myyjän, Pro Kapitalin kanssa notaarin luona. Kuten Eestissä on tapana.
Uskomattoman edullisesti tuli saatua tämä kämppä - aivan pilkkahintaan. Arvonnousuakin on jo nyt tullut vaikka kuinka paljon.
Huoneiston kuukausittaiset hoitokulut viime vuonna olivat 3,12 / neliö. Sisältäen veden ja sähkön. Suomessa yhtiövastike lienee nykyisin keskimäärin haarukassa about 4 - 5 euroa kuussa. Siihen vielä sähkölasku päälle. - Merkittävää säästöä tulee, sitäkin kautta.
Tämän vonkauksen onnistunut lopputulos kuittaa kaikkien aikaisempien vonkausten rahalliset ja henkiset tappiot. 1960 -luvulta alkaen. Hä-hä-hä-hää!
Suurpäräst!
Unohtaa ei sovi myöskään naapurin, Tomi Töllin roolia.
Tapasimme hotellin kuntosalilla - se oli meille vuokralaisille vielä tuohon aikaan ilmainen.
Juuri Tomilta, joka jo oli kämppänsä ostanut, tuli ensiarvoisen tärkeää infoa kaupanteosta, talon hallinnosta ja ennen kaikkea hoitokulujen tasosta. Jopa tilaston muodossa.
Tuon infon perusteella päätöksenteko sitten olikin mahdollista.
Syksyllä 2012 Tallinnassa asuntojen hinnat olivat vielä alhaiset. Perin alhaiset.
Helsingin hintoihin verrattuina suorastaan naurettavan alhaiset - eikä kukaan tähänkään päivään mennessä ole kyennyt perustelemaan, miksi Helsinki -käpykylässä asumiskulut ovat Lontoon luokkaa. Totaalisen sairaalla tasolla.
No, ainahan voi äänestää jaloillaan.
Paitsi että useimmat "eivät voi". Johtuen tuosta vapaa-ehtoisesta eritasoisesta orjuudestaan, mitä ilman eivät tulisi toimeenkaan.
Eivätkä uskallakaan.
Henkilökuva Matti Kurjensaaren hengessä
Niin, naapureitaan tosin harvemmin voi valita.
Mielenkiintoinen härra, joka tapauksessa, tämä kanadanvirolainen John Pass.
Osittain kyseinen naapuri on ollut jopa hyödyllinen talon asioiden hoidossa - henkilöllä näkyy olevan aikaa.
Kiitos Johnille, saimme talon parkkipaikan takaisin haltuumme. Naapuritalo oli sen röyhkeästi ominut, vieläpä ilmaiseksi.
Suur aitäh!
Myös parkkipaikasta jatkossa kertyvistä vuokratuloista!
Kõlbab!
-
Härrassa on paljon, mitä en ymmärrä. Ei niistä kuitenkaan sen enempää.
Tai no, mutta silti...
Henkilö on asunut esi-isiensä maassa kauan. 15 vuotta? 20 vuotta?
Eikä ole vaivautunut opiskelemaan Eestin kieltä puhumaan!
Maassa, jossa toisaalta on suuri venäjänkielinen vähemmistö.
Josta merkittävä osa niinikään ei ole viitsinyt - ylimielisyyttään ja laiskuuttaan - asuinmaansa kieltä oppia. Seikka joka aiheutaa erittäin suurta kaunaisuutta eri väestönosien välille.
Toinenkin outo seikka ansaitsee kuitenkin jo tässä yhteydessä tulla mainituksi:
Miksi John Pass Facebook -profiliensa "linkeissä" (varmuuskopio otettu tänään) markkinoi Tallinnan homosteluklubia, Sakala tänavan Club 69:ää?
Miksi ihmeessä?
Kyseinen linkki löytyy profiilista alhaalta, kohdasta jossa Facebookin käyttäjät "suosittelevat" mielenkiintonsa kohteita. Eli "markkinoivat" itselleen tärkeiksi kokemiaan asioita.
Fotoista päätellen kyseisen klubin poitsut ovat niin kovin, kovin nuoriakin...
-
Kenties jokin erehdys? Toisaalta, muutakin gay -propagandaa löytyy tästä samasta Facebook -profiilista.
Mina ei saa aru!
-
Kyseisellä härralla - jolla ei käy töissä - on aina, kymmeniä kertoja käytävällä, pihalla tai kadulla kohdatessamme, ollut oman kertomansa mukaan niin hirvittävä kiire.
Jonnekin...
www.CLUB69.ee
Hyi helvetti!
Ällöttävää! Niljakasta! Sairasta!
Varsinkin ko. klubin omilta Facebook -sivuilta löytyy iljettävää kuvastoa.
Tuollaista sairasta pervoilua naapurini siis markkinoi Facebook -linkeissään!
Mä voin pahoin! YÖK!
-
Toissapäivänä aamulla, kun viimeksi kotona Tallinnassa tapasin naapurin, sai tyyppi nk."itkupotkuraivarin"
Suvaitsi panna välit poikki. Olen toki yrittänyt olla hänenkin kanssaan asiallisissa tekemisissä, naapureita kun olemme.
Mutta ei. Härra ei kertomansa mukaan "halua enää keskustella kanssani".
Perusteeksi John esitti, että "juoruan" hänestä liikaa. Eräässä toisessa asiassa, nimittäin.
Mitä ihmettä?
Minähän vain hyvää hyvyyttäni kerroin tyypille, mitä hänestä tuossa toisessa asiassa "kylillä" puhutaan!
Hyvää hyvyyttäni!
Kiittämättömyys on maailman palkka!
Toisaalta tuo arvoisa naapurihan itse ei juorua - pois se hänestä!
John on eettisesti, moraalisesti, henkisesti niin perin korkeatasoinen henkilö, ettei takuulla syyllisty niin alhaiseen toimintaan kuin juoruamiseen.
Hän ei ole ikinä, ei milloinkaan lausunut pahaa sanaa toisista naapureistamme tai yhtiön osakkaista, tahi talon hallinnon henkilöistä. Eikä tietenkään saman katon alla toimivan hotellin henkilökunnasta!
Absoluutselt!
Siksipähän tyyppi ei viime viikonloppunakaan kutsunut ketään toista naapuriamme kylään, tuntikausien viini- ja juoruilusessioon. Aiheena mm. - Yours Truly.
Ei missään nimessä!
Niin, niin...
Ihmiset ovat sitten kummallisia.
Juttuhan menee niin, että jos ei halua sitä omaa rakasta persoonaansa toisten, jopa tuntemattomien taholta ruodittavan, ei missään nimessä kannata laittaa julkiseen jakeluun esimerkiksi Facebook -sivustoaan.
Kaikkein vähiten kannattaa laittaa tuollaisia homoklubi -linkkejä profiiliinsa nähtäville. Kuten naapurini John Pass on katsonut parhaaksi tehdä. Muutaman muun gay -linkin ohella.
Eikö totta?
/
Summa summarum:
Jotakin outoa talossamme viime kesänä kuitenkin on tapahtunut. En tiedä, kun en ollut paikalla.
Yllättäen ilmestyi elokuussa lappu käytävälle, että tuo hotellin ja talomme välinen käytävä on sitten tästä lähtien iltaisin ja öisin kiinni, kuten ilmoitettiin, "turvallisuussyistä".
???
Mitä helvettiä? Turvallisuussyistä?
Turvallisuusongelma? Turvalisusprobleem?
Meidän talossamme? Meie majas?
Ei saatana! Kurat!
Joku isompi rähäkkä / kaklemine siellä on täytynyt olla. Ei hotelli muuten tuota korridooria sulkisi.
Monenlaisia huhuja on liikkeellä...
Kuten tavallista tämmöisissä yhteyksissä, tapahtumien kulusta ja osallistujista saa kuulla erilaisia versioita.
Riippuu keneltä kysyy.
Yhden version mukaan - joka saa vahvistuksen vieläpä eri lähteistä - joku olisi käytävässä vihamielisesti jahdannut hotellin henkilökuntaa!
Ei voi olla totta!
Täiesti uskumatu lugu!
(Kajjjaanissa 17.10.2015)
shop.ArcticParadise.fi
Postikorttien nettikauppaa
Google -haku:
Matkamiehen mietteitä Asunto Tallinnan Kalamajan "Ilmarisessa"
Päivitys 24.10.2015:
Keskiyön Viikkarilla kotiinpaluu Suomesta, viikko meni Kainuussa...
Talomme ja hotellin yhdistävään korridooriin on ilmestynyt uusi ovi. Se on kiinni.
Ovia on nyt tuolla kämpän oven ja hotellin vastaanoton välillä, ehkä 40 metrin matkalla yhteensä kolme (3) kappaletta. Osaa tai kaikki suurimman osan ajasta KIINNI.
Ovenpieleen on kiinnitetty lappu, jonka asiasisältö on ettemme me, talon asukkaat, ole enää tervetulleet käyttämään käytävää. Vaikka ovi päiväsaikaan olisi aukikin. Kuten se usein onkin - hotellillahan on tiloja myös meidän talomme puolella.
Lapun mukaan hotelliin on sitten tästä lähtien sisäänkäynti vain ulko-oven kautta.
Sillä lailla!
Joutuu siis hotellin aamiaishuoneeseen aamukahville mennessä kiertämään ulkokautta! Talvipakkasillakin!
Tilanne kiristyy siis kiristymistään - nyt alkaa todellakin kiinnostamaan, minkälaisesta draamasta mahtaa olla kysymys.
Jotakin täällä todellakin viime kesän lopussa on tapahtunut...
Ei tätä muuten voi selittää.
Päivitys 30.10.2015
Tuttu huoltomies Dima hotellin puolelta kertoi aamulla, että meidän puolellamme sijaitsevat hotellin kalusteet laitettaisiin tänään kirppis -myyntiin.
Näin tapahtuikin. Osana "pesä-ero" kampanjaa, varmaankin.
Iltapäivällä hotellin väkeä alkoi kerääntymään aulaamme, johtajasta ja vastaanoton päälliköstä, Erikistä alkaen.
Erik ilmoitti heti, että halvalla lähtee. Osan mööpeleistä olisi saanut jopa ilmaiseksi, jos vaan olisi kantanut pois.
Tosiaankin, sain pari varsin käyttökelpoista tuolia ostettua vitosella kipale.
Samassa yhteydessä tuli "haastateltua" hotellin henkilökuntaa, myös johtajaa.
Nyt on 7 - 8 henkilöä yhteensä kertonut, että käytävällämme tapahtui joskus kesällä "insidentti", jossa "joku" ajoi vastaanoton päällikköä jopa veitsellä uhaten takaa.
Paikalle kutsuttiin kuulemma poliisi.
Turvakameran kuvista kun kysyy, saa vastaukseksi että rähäkkä tapahtui "katve-alueella" tai että turvakameran kuvat olivat "epäselviä".
Noista henkilöistä yksi on maininnut nimen. Erään nimen.
Sensijaan hotellin johtaja tänään tarinoi, että uhkaaja olisikin ollut joku siinä vastaanoton yläpuolella sijaitsevien kämppien asukkaista. Hotellin johtaja mainitsi syyksi, että ko. henkilö olisi suuttunut, koska kulkua käytävällä alettiin rajoittamaan. Räyhääjä oli kuulemma niin "harjunud" eli tottunut tuohon kulkureittiin.
Vaikea uskoa tuota tarinaa todeksi.
Eiväthän vastaanoton yläpuolella olevien asuntojen asukkaat edes ole koskaan kysymyksenalaista korridooria käyttäneet! Miksi olisivatkaan - kotiinsahan he menevät!
Hommassa on ihme sumutuksen, ja harhautuksen makua.
No, se kuitenkin nyt on siis selvää, että "joku" oli jahdannut vastaanoton päällikköä terä-aseella uhaten.
Vai onko sekään selvää?
Ammatitaitoinen rikostutkija tietenkin ensimmäiseksi pyrkisi varsinaisen tapahtuman aukotomaksi selvittämään, todentamaan.
Nyt meillä on vain kertomuksia.
Sekä yksi tavattoman hermostuneeksi muuttunut asukas.
Rainy Day People in Kalamaja, Tallinn, Estonia
Päivitys 4.11.2015
Olipa hieno päivä tänään akselilla Hampuri - Berliini!
Edullinen yöpyminen Hampurin Merimieskirkolla, 32,- egeä ja siitä vielä 10 prossan jäsenale.
Jemmassa oli vielä vähän viime viikolla Tartusta ostettuja karpaloita, joita sotkin jugurttiin.Ryyppäsin Kalamajan Rimistä ostettua tyrnimehua (5,20 puolen litran tiivistepullo) päälle.
Kirkko ostin yhden Pitkästen Parhaita Opus 2 -kirjan loppukuun myyjäisiinsä. Se oli painoksen 1818:s myyty kirja.
Tuli käytyä pitkästä aikaa juoksemassa - Hampurin kauniilla satama -alueella.
Aurinkoista, viileää, meno kulki.
Euforinen tunne jälkeenpäin kropassa.
ICE 1507 -junassa luin pätkän Matti Remeksen Hanko -dekkaria "Pako", ja otin tirsat.
Berliinissä pari asiakaskäyntiä, ja netistä tuli isohkoja tilauksia. Kolme! Tämän kuun myyntibudjetti toteutunee.
Pörsseissä nousua. Kumma, miten se aina vaikuttaa mielialaan.
-
Junassa tänne Berliiniin kertasin viime viikkojen tapahtumia, myös Kalamajan -talossamme.
Mietin talon parkkipaikkaa.
Se on nyt syksyllä ollut enimmäkseen tyhjä, tai ehkä yksi paikoista päivittäin käytössä.
Häh?
Juurihan se isolla hässäkällä otettiin pois hotellin käytöstä, "meille". Annettiin ulkopuoliselle toimijalle eteenpäin vuokrattavaksi.
Tässäkö tulos? Kauppa ei käy?
Onko hinnoittelu epäonnistunut?
Hotellihan niitä parkkipaikkoja eniten kai tarvitsisi?
Onko tilanne jo niin tulehtunut, että kaikki häviävät?
-
Jari Aarniokin sitten tänään vihdoin ja viimein antoi "selvityksensä" rahavarojensa lähteestä.
Ahaa!
Puolisen miltsiä olikin siis peräisin joltakin 2000 -luvun alussa kuolleelta mystiseltä miljonääriltä.Joka oli stoorin mukaan netonnut välittämällä LuxusHuoria Härmästä arabisheikeille. Virolainen "Veiko" massit oli Jarille jonakin pimeänä iltana Kaupunginteatterin parkkipaikalla muovikassissa toimittanut. Lahjaveroilmoitus tekemättä, totta kai. Kas kun Aarnio ei ollut aikaisemmin voinut rahojen alkuperästä lausua, koska pelkona oli että niitä pidettäisisin huumekaupoista antsaittuina fyffeinä. Jne. jne.
Näin Helsingin poliisilaitoksessa.
Hyvä meininki!
(Berlin, Finnland-Zentrum 4.11.2015)
shop.ArcticParadise.fi
Postikorttien verkkomyyntiä
Paivitys 6.11.2015 Varsovassa
Olipa karmea reissu eilen Berliinistä tänne Varsiksen!
Ensinnäkin paikkalipun osto oli taas ihan minuuttipeliä. Pari minsaa ennen deadlinea kerkisin stogeen.
Sitten kauhean ahdas juna, semmoinen kuuden hengen osasto. Erinomaisen epämukavaa istua Poznaniin asti.
Poznanissa junanvaihto, ja toiseen samanlaiseen ahtaaseen koppiin vielä kolmeksi tunniksi.
Jäsenet olivat tässä vaiheessa jo aivan tőnkkőinä, tuli Berliinistä lähtiessä goisattuakin tovi. Kippurassa.
Jossakin vaiheessa asiaa vessaan.
Ekan luokan osasto oli vieressä, ajattelin käyttää sitä veskiä. Vanha kikka, ekan luokan vessat ovat joskus siistimpiä kuin kakkosessa. Joka tapauksessa niihin on vähemman tunkua.
Ei muuta kuin toilettiin sisään ja - ei voi olla totta! - ovi ei sitten enää aukeakaan!
Kahva sisäpuolella loistaa poissaolollaan!
Laukussa aina mukana olevalla Opinellin Outoor nr 8 -linkkarilla saa räplättyä yhteensä kolmesta lukonkielekkeestä yhden auki.Toinen aukesi muutenkin.
Mutta kolmas on jumissa - ja pysyy!
Hurjaa vauhtia kiitää stoge, pieni ikkuna veskissä vain on auki.
Nopea tilannearvio:
Juomavettä on pullossa taskussa, samoin kännykkä on mukana.
Mutta meteli on niin hirvittävä, että jos tästä alkaisi soittelemaan esim. Varsovan hostelliin, minne on varaus, voi olla ettei puhelusta tule yhtään mitään.
Pystyisivätko he edes auttamaan?
Varsikseen on vielä tunti. Jos he Oki-Doki -hostellista soittaisivat Puolan rautateille ja kertoisivat että yksi heille tuleva asiakas on jumissa Varsovaan tulevassa junassa... Tähän aikaan illalla... Puolalaisten enkun taidonkin tuntien ... Tulisiko tuosta mitään?
Ja minne tämä juna oikeastaan on menossa? Vainko Varsovaan, vaiko siitä eteenpäinkin, jonnekin Itä-Puolaan?
Matkatavarat, kamerarepusta alkaen, ovat hyllyllä tuolla osastossa, ekan luokan osaston takana.
Onko pysäkkeja jo ennen Varsovaa? Joku ehtii pölliä kamerat ja muut matkatavarat?
Olisiko joku tulossa tänne veskiin? Ekassa luokassa ei montaa matkustajaa tainnut ollakaan.
Ikkunaa sai reuhdottua jonkun verran auki. Ei siitä kuitenkaan ulos mahtuisi.
Onnistuisiko huutaminen Varsovan asemalla? Reagoisiko joku?
Kysymyksiä, kysymyksiä...Nyt ei saa panikoida.
Rajua oven rytkytystä. Huutoa. Junan meteli on niin kova, että kukaan tuskin kuulee.
Pieni rako tossa ovenkarmissa on. Näkyykő sieltä ketään?
Vielä viitisen minsaa rynkytystä.
IHME!
Oven avaa puolalaisheppu hymy huulillaan!
Pelastajani!
Käsittämätöntä - hän oli kuullut oven rynkytyksen noin viidentoista metrin päähän, omaan suljettuun ykkösluokan osastoonsa. vaikka välissä oli kolme suljettua osastoa!
Kaveri ei taida edes käsittää, kuinka vakavalta tilanne pahimmillaan vaikutti.
Juttelemme pitkään, hän on vaivaantunut kiitoksistani.
Konduktööri - ei puhu sanaakaan enkkua - marsii ohi. Pyydän pelastajaani kertomaan vessanovesta kondarille. Ovi pitää ehdottomasti sulkea! siihen asti kunnes lukko toimii!
Konduktöörin mielestä asia on korkeintaan huvittava...
-
Tänään vakituisessa majapaikassa vuodesta 2006 täällä Varsovassa, Oki-Doki -hostellissa, aamulla vessaan.
Ei perkele!
Vessan ovea ei saa sisäpuolelta auki!
Nyt tää saa riittää - ei muuta kuin tuhannen päreiksi vaan, ovi, potkimalla.
Onneksi tämä ovi on sentään kevytrakenteinen, päinvastoin kuin tuo eilinen junan ovi.
Mikä kumma puolalaisia vessojen ovia vaivaa?
-
Jossakin vaiheessa eilisen Berliini - Varsis -etapin aikana tuli Kalamaja mieleen...
Ehdottomasti suurin pettymys Tallinnassa asumisessa nyt neljän ja puolen vuoden aikana on ollut tuo nk. Kulttuurikilometri - väylän purku.
Tuo satamasta puoliväliin Paljassaarta, Koplin rantaan johtava vanhasta junaradasta kunnostettu soratie oli fantastinen!
Todellinen ilo fillaroida kesäisin sitä myötä tsimmaamaan Pikakarille. Joka ilta kämpillä Tallinnassa ollessa, kesäkuun lopusta pitkälle lokakuulle.
Viime vuonna pantiin kiinni, ja avattiin nyt sitten moninkertaiseksi levitettynä, asvaltoituna "moottoritienä" keväällä.
Hyi hemmetti!
Miksi piti mena sőrkkimään tuota mukavaa, kaunista, lehtevien puiden alla kulkevaa soratietä? Entinen junarata tosiaankin, osa palkeista jätetty paikoilleen muistoksi.
Mikä perkele siinä on, että noiden teknokraattien - maasta riippumatta - pitää alati ola "kehittämässä" jotakin? Mikseivät he vain voi antaa asioiden olla?
No, eestiläisiltä tuttavilta kun kysyy, on vastaus yhden nimen mittainen: Edgar!
Edgar Savisaaren hommia.
Kyseinen sairas vanha ukkohan on nyt kuitenkin rajujen korruptioepäilyjen johdosta virasta pidätetty - tosin liian myöhään, tästä Kulttuurikilometri -näkökulmasta katsoen.
Niin, ja muutaman sadan metrin päässä talostamme, Tallinnan sadamassa, pidätettiin männä kesänä virasta kai lähes koko sadaman johtoporukka.
Syynä - kuinkas ollakaan - niinikään massiiviset korruptioepäilyt.
-
Sekin on erikoista, että Eestissä nämä korruptiokeissit tulevat esiin nimenomaan KAPOn,"Kaitsepolitseiametin" eli paikallisen SUPOn aloitteesta ja toimesta.
Eihän meillä SUPOn tonttiin kuulu talousrikollisuus.
Olisiko niin, että korruptio Eestissä on niin syvään juurtunutta, että ainoa taho, joka jotenkin edes pystyy peliin puuttumaan, on juuri tuo KAPO?
Jolla on joukossaan kuitenkin - luonnollisesti - omat "myyränsä".
Kuten vaikkapa viimeaikaiset Aleksei Dressenin, Vladimir Veltmanin ja Uno Puuseppin tapaukset osoittavat.
-
Mutta päivä Varsiksessa alkaa lähestyä loppuaan.
Oki-Doki -hostellin nettipisteessä on saanut rauhassa istua ja työskennellä useampia tunteja.
Aamupäivällä tuli täkäläiseltä asiakkaalta pieni tilaus.
Tapasin eloisan Marthan, siitä sai energiaa..
Delikatesy -puodista perjaintai -illan bisseksi uusi tuttavuus, Wojak.
Huomenna tähän aikaan olen jo palannut ekalta uintireissulta Hévízin terveyslähteeltä Balatonin etelärannan lähistöltä, sekä Harvia -saunan löylyistä Club Hotel Abbázian piharakennuksesta.
Mikäli vanhat merkit pitävät kutinsa, Hévízin terveysjärven alapuolisessa kanavassa kun kelluu, lepakot muutaman metrin korkeudella kanaalin päällä lentelevät.
Ja kun bastun jälkeen Abbázian pihalla korkkaa ekan Dreherin, hyvässä lykyssä tähdet näkyvat, Otava melkein suoraan yläpuolella...
Samana iltana junassa...
Bingo!
Oma hytti!
Varsovan Centralnaja -asemalla homokondari ensin nosti oma-aloitteisesti raskaan laukun stogeen. Sitten viela antoin oman hytin!
Todellista Luxusta!
Koko illan saa olla ihan omissa oloissaan. Viiniä lipittäen, makoillen, lueskellen...
On noista homppeleista joskus hyőtyäkin!
Pakko saada tuo Matti Remeksen surkea Hanko -dekkari finaaliin, vaikka väkisin. Ihan sontaa se kyllä on.
Valkkasin sen vain Hangon takia. Jos siinä olisi jotakin hyvää paikalliskuvausta tuosta tuttuakin tutummasta lempikohteesta.
Mutta ei. Kymmeniä sivujen jälkeen tekeleen tapahtumat keskittyvät etupäässä Seinäjoelle ja ympäröivään Pohojanmaahan.
Eipä silti, tuttuja nuo kirjassa esiintyvät Seinäjoenkin mestat: Hotelli Cumulus, Hotelli Alma, sekä Seinäjoen Info-Kirjakauppa.
Jokainen noista on Pitkäsen postikorttien vähittäismyyjä!
-
Ensimmäisenä toimenpitteenä Budapestissa aamulla, perinteisesti, Őttőslottó 5/90 sisään.
Mahdollisuus tulla miljardőőriksi - eurollahan saa yli 300 Unkarin forinttia.
Päivitys Keszthelyssä 13.11.2015
Perjaintai ja kolmastoista päivä. Toistaiseksi kaikki hyvin. Mutta vielä olisi kolme ja puoli tuntia päivää jäljellä...
Saunassa käyty, perjantai-illan huurteinen kumottu: Kőbányai, 4,3 -prossanen keskari. Puolen litran puteli 189 forinttia, plus pullopantti 26. Tekee euroissa noin 70 senttiä.
Huomenna viimonen päivä täällä Keszthely -Paratiisissa.
Aika koota vähän ajatuksia, tehdä yhteenveto.
On ollut hieno viikko. Paras ikinä täällä, kokonaisuus arvioiden.
Ensinnäkin säät ovat olleet mitä mainioimmat. Iltapäivisin jopa hetkittäin kahtakymmentä astetta - siis marraskuun puolivälissä! Kävi Joulu!
Koko viikko shortseissa.
Pakko uskoa, kun peilistä näkee, että naama on saanut väria! Marraskuun auringosta!
Olo kropassa on 10 - 20 vuotta nuorempi kuin tänne tullessa. Hyvää hoitoa!
Päivittäin pari tunnin settiä likoamista, kellumista, luontaista vesihierontaa padon alla, uimista Hévívin terveyslähteen (järven) alapuolisessa kanavassa. Veden lämpötila pitkälti yli 20 astetta.
Kumma juttu, että nuo kanavan punaiset lumpeet kukkivat vielä marraskuussakin!
Iltaisin, viiden ja kuuden välillä, kun pimenee...
Muutaman metrin päässä ilmassa lentelevät tosiaankin nuo lepakot... Tänäkin vuonna.
Tähdet kirkastuvat kirkastumistaan... Kohta on jo taivaankansi täynnänsä tuikkivia tähtiä, vieraita galakseja... Otava tuossa lähellä, alhaalla, tutussa kulmassa... Hiljaisuus on täydellinen.
Viilenevässä illassa kun sitten fillarin selkään hyppää ja alkaa taipaleen kohti Keszthelyn -tukikohtaa, täyttää kehon uskomaton hyvänolon tunne... Joka vaan voimistuu Abbázian suomalaisessa saunassa...
Vakiraflassa, Rácósi utcan Apetito Ètteremissä, on tänäkin vuonna nyt marraskuussa hanhiviikko... Isohko lautasellinen hanhea, paistettuja perunoita ja sipulia, sekä palan painikkeeksi pari 2 desin lasillista Badacsonyi Olasrizlingiä noin 11 egeä... On tää huimaavaa!
Toissapäivänä kuukausia etukäteen kauhulla pelätty hammaslääkärikeikka sujui hyvin. Paremmin kuin hyvin.
Suomessa hammaslääkäri julmisteli, että nyt pitäisi alkaa isoon remonttiin. Kulut monen tonnin luokkaa.
Eestissä hambaarst tarinoi samoin, mutta hinta tietenkin edullisempi. Aloimme keväällä toimenpitteisiin.
Heti ensimmäisella käynnillä katastrofi: Jollain "state-of-the art" saksalaisella laser -systeemi -tietokone -vehkeellä alettin "kruunua" valmistamaan. Kovalla tohinalla.
Ei siitä tullut yhtään mitään. Ei yhtikäs mittään!
Sovitusvaiheessa "kruunu" tipahti kurkkuun.
Se olikin samalla viimeinen käynti kyseisellä tohtorilla. Soitteli tosin perään.
Täällä sensijaan tuttu hammaslääkäri Peter, joka on vuosittain jotain pientä hammaskiven poistoa tms. tehnyt, paikkasi reippaasti yhden hampaan: 30 egeä, sisältäen hammaskiven poiston.
Lausuntona purukalustosta Peter antoi, että kymmenen vuotta voidaan mennä vielä tällä setilla. Sitten katsotaan uudelleen.
Niin, kun jaksaa etsiä, voipi vielä nykymaailmassakin löytää lääkärin, jo ei ole bisnesmies, vaan siis.... Lääkäri!
Taisipa lőytyä!
Tänään oli vielä ohjelmassa käynti ihonpuhdistuksessa.
Olihan siellä tuolissa mukava makoilla, kovasti alkoi nukuttamaankin välillä.
Kosmetologilla oli pari kaunista asistenttia, joista varsinkin toisen tytőn kanssa meillä synkkasi hyvin.
Vähän häiritsi, kun sillä pääkosmetologilla oli sekä nuhaa että yskää...
No, eihän tuo paljon toisaalta maksanutkaan, vain jotain 16 egeä. Tunnin setti, hőyrytyksineen, ihonpuhdistuksineen kaikkineen.
Huomenna aamulla vielä siihen hotellin alakerran vakiparturiin. Jotain vähän yli kolme euroa.
Unkarin talouden kerrotaan olevan tosi heikossa hapessa. Hotellin vastaanotossa palkka on noin 350 egeä kuussa - siitä voipi päätellä. Plus tässä pikkukaupungissa iltaisin vallitsevasta lähestulkoon täydellisestä hiljaisuudesta.
Täkäläiset tutut kertovat, että 2000 -luvun alussa Unkari oli entisen Neuvostoliiton itä-eurooppalaisista satelliiteista ihan ykköskastissa - nyt Bulgarian kanssa vajonnut rupusakkiin.
Kauhea demografinen ongelma, kun nuoret muuttavat maasta pois.
Maan eläkejärjestelmä kuulemma brakaa viimeistään vuonna 2020 - toisaalta: Minkä maan eläkejärjestelmä sitten EI brakaisi, Euroopan maiden ikääntymiskehityksen huomioiden? - No, Norjan, ehkä...Jos öljyn hinta vielä joskus nousee.
Eli jos tänne joitakin matkailueuroja voi jättää, niin hyvä niin. Win-Win - kuvio!
Niinkuin vaikkapa tuohon Rákóczi utcalle avattuun uuteen hunajapuotiin. Hunaja eli mesi on muuten unkariksi méz!
Sitten torilta saksanpahkinőitä, hintaan Huf 1200 eli about nelisen euroa kilo!
/
Jos oli Puolassa onkelmia noiden vessojen ovien kanssa, niin täällä Unkarissa kohtasimme toisenlaisen propleeman:
Ihme sekoiluun vaihtorahojen kanssa.
Kun kolmannen kerran vuorokauden sisällä tuli maksusta väärin takaisin, piti asiaan jo puuttua. Tämä tapahtui postissa.
Postin rouva ei reklamaatiosta juuri mitään virkkanut, tyrkkäsi vaan puuttuvat fyffet tiskille.
Ja tämä tapahtui siis postissa.
Sekä myös mm. valtiollisessa Lottóző -toimipisteessä. Keissi oli sikäli harmillinen, että kyseessä oli ensimmäinen lottovoitto ikinä täältä Unkarista: 1805 huffia.Tonni siitä katosi jonnekin, osittain kyllä omaa tarkkaavaisuuden puutetta. Tuli innostuttua liikaa tuosta voitosta.
Summahan ei ole suuri - kolmisen euroa - kuten eivät nuo muutkaan vedätykset olleet.
Mutta kismittää, tuollainen. Toki.
Vaikea sanua, johtuuko ilmiö valuutan liian pienestä arvosta suheessa euroonkin - eurolla yli 300 huffia - vai onko moinen vedätys järjestelmällistä.
Finanssipuolella kuluneen viikon ylläri oli Viking Linen kurssin merkittävä nousu, monta prossaa. Ketsup-Line teki hyvän osarin.
Se on sitten toinen kysymys, kuinka kestävällä pohjalla menestys on. Nythän tulosparannus taisi tulla etupäässä halventuneen polttoaineen ansiosta. Jatko on sitten kysymysmerkki, kauanko halpaa lőpőä piisaaa..
Toinen merkillepantava seikka oli kun hokasin, että Seligsonin Phoebus -rahaston hoitaja, Anders Oldenburg, on myynyt salkustaan Ekokemit.
Luin perustelutkin. Niitä oli.
Kuitenkin salkunhoitajalla lienee eri tilanne kuin "osta-ja-pidä" -piensijoittajalla, "holdarilla". Salkunhoitajalla on tyypillisesti vähemmän aikaa, kun sitä tulosta pitää näyttää osuudenomistajille.
Eli emme tee Ekokemin suhteen mitään.
Eilen tuli tehtyä päiväretki Budapestiin. Ensimmäistä kertaa fillari junassa mukana.
Ylimääräisiä kustannuksia reissusta ei tullut - InterRail -korttihan on voimassa joulukuun alkuun.
Kondarit menivät mennen tullen niin sekaisin tuosta harvinaisesta (täällä) lipputuotteesta, että jättivät fillarimaksun perimättä. Tai laiskuuttaan. Säästöä jotain kolme euroa per suunta.
Budapestissa ilmaiseen jumppaan Széchenyi fűrdő -kylpylassä. Se ei ollutkaan mitään hőpőhommaa!
Touhu oli jotakin aerobicin tapaista. Hiki virtasi noronaan, pari liikesarjaa oli pakko jättää keskenkin.
Autuaallista oli rääkin jälkeen kölliä vajaa tunti kylpylän lämminvesialtaan siinä tutussa kohdassa, vesisuihkun alla, jonne tulee seinästä se voimakas vesivirtaus
.
Takaisin Pestin puolelle Margotin sillan yli fillaroidessa kun vilkaisi näkymää...
Ei ole todellista!
Unkarin parlamenttitalo Pestin puolella valaistuna... Kuin koru...
Valaistut sillat...
Tonava kaunoinen...
Budan puolella arvorakennukset juhlavalaistuksessa kukkuloillla...
Upeaa!
/
Junassa Budapestista takaisin Keszthelyyn oli mahdollisuus lukea loppuun tuo Matti Remeksen sonta -dekkari.
Hangon tuttuja paikkojakin alkoi tarinassa vilahtamaan, mutta yhtä kaikki: Surkeaakin surkeampi tekele.
Mitä järkeä moista on ylipäätään julkaista?
Ja siis tämä kirjoittaja on saanut useampia vastaavia roskakirjojaan painettua?
Parasta kirjassa oli kun sen sai loppumaan, ja avata paikallisjunan ikkunan: Siine vaan, pöpelikköön, komeassa kaaressa, mokomakin! Luonnon kiertokulkuun...
Kassi sentään keveni hieman.
Ei mitään syytä enää ikinä tuhlata aikaa Matti Remeksen tuoteisiin.
Oikeastaan päällimmäisenä tunteena jäi mieleen - myötähäpeä. Kirjoittajan typeryyden ja kirjan huonouden johdosta.
Juuri pari päivää ennen lähtöä tälle reissulle tuli Tallinnan kirjapainosta uusi postikorttipainatus, jossa mukana yksi Hanko -aiheinenkin.
Elokuinen maisema aivan siitä Bulevardin päästä, "Leijonapatsaan" vierestä.
Tänään iltapäivällä, kosmetologin jälkeen, Hévízin kanavalla kelluessa ajattelin Kalamajan -taloamme...
Aamulla tuli talon hallinnon edustajalta meiliin kirjallinen vahvistus tiedusteluuni:
Todellakin, käytävällämme on viime kesänä ollut jonkinlainen selkkaus.
Kuulemma "joku" oli kännipäissään tullut "vehkima" eli "miekkailemaan" vastaanottoon veitsen kanssa.
Kukakohan se oli?
Olis kiva tietää!
Päivitys junassa Praha - Zürich 18.11.
Tänään oli hyvä päivä Prahassa - Kultaisessa Kaupungissa. Päinvastoin kuin eilen.
Eilen olikin yllättäen paikallinen pyhäpäivä - joku valtiollinen juhlapäivä.
Kaupat kiinni, asiakaskäynnit jäivät tekemättä. Surkea marraskuinen, sateinen sää. Aamupalan jälkeen takaisin punkkaan, ja herätys vasta iltapäivällä. Illan juoksulenkkiä ja nettityöskentelyä lukuunottamatta lähes hukkanheitetty päivä.
Tänään sitten taas kaikki hyvin.
Molemmat asiakaskäynnit sujuivat hyvin, tuli isohkoa oorderia. Tämä kaupunki ei ikinä ole pettänyt minua!
Viimeksi, kesäkuussa yöjunaosuus Praha - Zürich oli yhtä painajaista, vapaa paikka löytyi vain kuuden hengen "lepovaunusta".
Siksipä tällä kerralla tuli satsattua yhden hengen osastoon, hinnasta viis. Maksoi 66 egeä. Mutta oli sen arvoinen.
Iltapäivällä tuli käväistyä Slezská -kadun tutulla Clubilla.
Puoli tuntia erinomaista laatu-aikaa Kristýnan kanssa antoi voimia eteenpäin... Kotiin asti.
Junan lähdettyä Prahasta, oman hytin luxuksessa, ajattelin Kalamajan asioita.
Yllättäen tänään sattui Seligsonin saitilta silmiin, että kuuluisa Peter Seligson on ottanut Phoenix -rahastonsa salkkuun merkittävän siivun Eestin Pro Kapitalia. Possan suuruus jotain 133 000 lappua, noin 2,5 / kipale.
Mitä ihmettä?
Tämäpä ylläri!
Niin lyhyt kuin on Pro Kapitalin osakasluettelo, ja niin pieni - lähes olematon - kuin on kyseisen lapun vaihto Tallinnan pörssissä.
Asiaa täytyy seurata ja tutkia.
Olisiko niin, että osakkeella on jotakin piilevää arvoa?
Olisiko niin, että Kalamajan alueen rannan rakennusprojektien vuosia kestäneiden valituskierrosten joskus loputtua, lapun arvonnousu tulee olemaan rajua?
Hmmmmmmm...
Onkohan tämä tieto Peter Seligsonin satsauksesta Pro Kapital Gruppiin nk. "Strong Buy"?
Kyseinen Phoenix -rahastohan on profiloitunut nimenomaan "erikoistilanteisiin" sijoittavana - minkäköhänlaisesta erikoistilanteesta nyt on kysymys?
Päivitys 2.1.2016
Visiitti Energia Avastuskeskusessa
Vihdoinkin aikaa ja mahdollisuus vierailla tuossa naapurissa, Energia Avastuskeskusessa.
Tarkoittanee suomeksi Energian Oivalluskeskus, tai jotakin sinne päin.
Näin vuodenvaihteessa on aina monta päivää paperitöitä. Raskasta.
Tämä vierailu tuohon kivenheiton päähän antaa tervetulleen breikin numeroiden kanssa vääntämiselle.
Piletin hinta yhdeksän egeä - paitsi meiltä yli 60 -vuotiailta vain seiskan! Hienoa!
Eikä mitään eläketodistuksia tms. kysellä - pelkkä henkkari riittää. Kuten Eestissä on tapana, esim. busseissa sama juttu.
Heti aulassa käy ilmi, että tämä on erityisesti lapsiperheille suunniteltu kohde.
"Eestin Heureka", on sanottu. Hauskasti energiasta, äänestä, valosta sekä avaruudesta.
Hienosti on kiinteistö - entinen sähkölaitos - saatu remontoitua. Heimoveljillä on kyky saada vanhoista taloista ja asunnoista moderneja ja toimivia.
Tosin Euroopan Unionin kyltti seinällä kertoo, että talo on laitettu kondikseen nk. Euro-Rahalla. Niinpä tietysti. Ei Eestillä omaa rahaa tämmöiseen olisikaan.
Kävipä tuuri, hittituote "salamanäytös" alkaa juuri parahultaisesti. Niitä täällä on kaksi kertaa päivässä.
Kovaa pauketta ja salamointia rautaisen häkin sisällä. Jännän näköistä. Opas selittää, että sähkövirta pysyy varmasti häkissä. Osa skideistä säntää kuitenkin räiskettä karkuun.
Tuossa on vempele, jossa ilmavirta pitää kevyet pallot ilmassa juuri samassa kohtaa. Kun niitä yrittää siirtää, palautuvat ne heti itsestään juuri ilmavirran kohdalle.
Joku tieteellinen laki senkin selittää. Opasteeet siisteissä selailukansioissa neljällä kielellä.
Omaksi suosikiksi talon härveleistä nousee koje, joka mittaa sähkövirran käsistä. Tämä on kai sitä museotoiminnan "interaktiivisuutta".
Pakko uskoa, kun herkkä mittari värähtää: Omakin keho tuottaa sähköä!
Takaisin sorvin ääreen, tilinpäätöstä värkkäämään.
Hyvä, että ajatukset sai hetkeksi muualle.
Hyvä, että Energia Avastuskeskusessa tuli käytyä - tuleehan se sivuutettua kotona Talskussa ollessa montakin kertaa päivässä.
Tietää nyt, mitä talo pitää sisällään.
Päivitys 30.4.2016
Tapaus Veikko-Erik Laidma
Tunsin kyseisen tyypin...
Ilmestyi taloomme - siis Ilmariseen - noin vuosi sitten. Hotellin vastaanottopäälliköksi.
Sliipattu kaveri.
Aina puvussa, skragaagin taisi useimmiten käyttää.
Joku sanoi, että tuli Maltalta. Joku toinen puhui Lontoosta.
Selvä homo.
Aina kova vauhti päällä - kävelykin oli semmoista puolijuoksua. Mihinköhän hepulla oli kiire?
Siis silloin. Myöhemmin kyllä tuli kova kiire - pakoon.
Jonkun kerran tuli juteltua herran kanssa.
Otti korttejani myyntiin vastaanoton tiskille.
Sinänsä sympaattista - mutta vain harhautusliike, taholtani.
Paljon oleellisempaa oli, että sain samassa yhteydessä puhuttua häneltä(kin) luvan aulan nettipisteen käyttöön. Se oli - ja on - tärkeätä.
Syksyllä talossa oli meidän vakituisten asukkaiden "siiven" puolella käytävätilojen kalusteiden uudelleenjärjestelyä.
Siinä yhteydessä suurin osa hotellin kalusteista lensi pihalle. Veikko-Erik hääräsi projektissa mukana.
Satuin paikalle juuri parahultaisesti, ja sain Erikiltä ostettua pari varsin käyttökelpoista tuolia tosi edullisesti. Vain vitosen ( 5,- ) kipale.
Hienoa! Hyvä diili.
Kuitenkin jo tuolloin kiinnitti huomiota, miten vikkelästi Erik sujautti nuo kaksi vitosta liiveihinsä.
Ei siinä mitään kuitteja alettu värkkäämään.
Kävi mielessä, myikö kaveri hotellin tuolit omaan lukuunsa?
Sitten hemmo "katosi" talvella.
Kerran aamukahvilla PK Hotel Ilmarisen Wiegand -ravintolassa tulin kysyneeksi tutulta tarjoilijalta, kukahan mahtaa nykyisin olla vastaanottopäällikkö?
Kävi ilmi, että Veikko-Erik oli "kadonnut".
Eikä ainoastaan "kadonnut", vaan vieläpä "kadonnut" kassan kanssa.
Sillä lailla!
Tarjoilija kehotti googlaamaan Erikin.
Selvä.
Todellakin, netistä löytyy Veikko-Erikin "läheisten" etsintäkuulutus Eestissä. Josko härraa olisi näkynyt.
Mutta hetkonen!
Kommenteissa joku on laittanut linkin myös toiseen etsintäkuulutukseen, tällä kertaa Suomesta.
Erik oli ollut Kokkolan Nesteellä vähän aikaa hommissa, ja kadonnut sieltäkin kassan kanssa. Uskollisena tyylilleen.
Aika poika!
Neste Kokkolan (entinen Motelli Nukkumatti, asiakkaani) omistajan aviomies Mikael Rönnqvist laittoi Erikin etsintäkuulutuksen ja pari pärstäkuvaa nettiin. Karulla otsikolla
Varas Veikko-Erik Laidma
Netissä on - ja pysyy!
Mikael kirjoittaa toivovansa, että Erik lähtisi kuvien johdosta polliisin puheille - sittenpähän herra löytyisi!
No, näinhän ei tapahdu... Siis että Erik suunnistaisi polliisin puheille, "kunnianloukkaussyytteiden" takia.
Toinen asia on, että ennemmin tai sitten vähän myöhemmin tyyppi löytyy. Tavalla tai toisella.
Kiinnostava keissi!
Hemmo sopii hyvin tähän Narr... siis HenkilöGalleriaani.
Erik Laidma täydentää TyyppiGalleriaani omalla, persoonallisella tavallaan.
Onkin etuoikeus viettää tämmöistä elämää, että Erik -herran kaltaisia hahmoja saa tuttavakseen.
Pyssyy mielenkiinto herreillä!
...
Päivitys 29.5.2016:
Pikakarin uimaranta, Koplin trammiliinid ja Kalamajan lauantainen kalatori "Kalaturg"
Eräskin Kalamajan tarjoama etu on lyhyt etäisyys Pikakarin uimarannalle, Koplin niemelle.
Piritaan verrattuna aivan erilainen rantsu.
Etupäässä Pohjois-Tallinnan venäläisväestön suosiossa.
Toissailtana tuli aloitettua vuoden meriuintikausi.
Fillarointia kotiovelta Ilmarisesta Pikakarille kertyy noin 25 minsaa.
Kun Kalamajan rantoja Pikakarille pyöräilee, huomaa miten alue on viidessä vuodessa muuttunut: Hienoja uusia asuintaloja pukkaa.
Kuluneen viiden vuoden suurin pettymys Talskussa on ollut sen legendaarisen "Kulttuurikilometri" -kevyenliikenteenväylän purku Satamasta Kopliiin.
Tilalla nyt tuollainen autostraada...
No, "kehitys" menee etenpäin - ei sille mitään voi.
Money talks.
Niin lämmin kevät on ollut, että uintikauden voi siis tänä vuonna aloittaa Talskussa jo toukokuun puolella: 27.5. Olisi voinut aloittaa jo aikaisemminkin, jos olisi ollut paikalla.
Perjantaina klo 22.28 veden lämpötila Pikakarilla jotain 12 - 13 graadia. Ihan piristävää!
Uimakautta jatkuu nyt sitten lokakuulle asti, kuten joka vuosi.
Entisessä kotikaupungissa Helsingissä tämmöisestä ei olisi voinut haaveillakaan.
Todellista Tallinnan tarjoamaa elämisen laatua!
Aika hyvät pastellisävyt perjantai-iltana Koplin niemeltä merelle, auringon laskettua.
Kesäkuun lopussa, seuraavalla kerralla, täytyy ottaa kamera mukaan.
Noin kaksikymmentä minsaa isojen, illan viimeisten autolauttojen jälkeen iskeytyvät rantaan ne laivojen isot aallotkin...
Ja mikä näkymä Pikkikseltä Talskuun avautuukaan!
Tämä on fantastinen kaupunki!
Uintireissulta palatessa vielä viimeinen yritys kuvata Koplin trammiliinejä.
Nythän on niin, että raitiotielinja Kadriorg - Kopli menee tämän kuun lopussa remonttiin, Työ on iso, parisenkymmentä miltsiä budjettia. Kestää kai parisen vuotta.
Paria hyvää kohtaa on tullut jo muutama vuosia hahmoteltua ja jopa kuvattuakin - laihoin tuloksin.
Eikä niitä tuloksia synny tänä iltanakaan.
Peli on menetetty!
Selvää on, että rempan jälkeen noissa raitsikkalinjoissa ei enää ole mitään kiinnostavaa.
Perkele, kun tästä tuli tieto vasta nyt keväällä!
Olisi pitänyt toimia jo aikaisemmin!
Onneksi eilen, lauantaina, lähtö tälle kuukauden Euroopan -rundille alkoi vasta kello 12:n Eckerö Linellä - sai käydä Kalatorilla. Sehän järjestetään Kalamajan rantsussa vain lauantaisin.
Kookas savustettu forellinjötkäle 2,40.
Tuhti, rasvainen kalamakkara euron.
Kalakabanossit niinikään euron kipale.
Savustettu ankanrinta 2,50. Jne.
Aivan loistavaa tarjontaa!
Joskus tiskiltä löytyy savumuikkujakin - rääbis eestiksi.
Milloin ovat muikut Peipsijärvestä lähtöisin, milloin Suomesta...
Alkukuussa Kalatorilta sai vieläpä tuoretta koivunmahlaakin - kaksi euroa litran puteli.
Suomessa, vertailun vuoksi, Kuusamossa myydään pakastettua koivunmahlaa hintaan 5,50 / litra...
Kalaturg on niinikään eräs Kalamajan tarjoamista elämänlauta kohottavista asioista...
Suuraitäh!
(Malmö 29.5.2016)
www.ArcticParadise.fi
Postikorttikauppaa verkossa
16.9.2017:
Pagari -kadun KGB -museo!
Tänään koitti hetki tutustua taas hieman lisää lähitienooseen. Harvinaista herkkua: Nyt kun asunto ja varasto ovat Tallinnassa, ei täällä jää juurikaan aikaa mihinkään ylimääräisiin kuvioihin. Pienyrityksen hoidolta.
Kämpiltä ei ole Pagari -kadun KGB -museoon kuin muutama sata metriä. Onneksi se on tänäänkin. lauantaina, auki kello kuuteen.
Yhdistetään tämä museokäynti uintireissuun Pikakarille. Juuri tähän aikaan, iltapäivisin syksyllä, saattaa lentää isoja hanhi- ja joutsenparvia meren yli. Voi saada näpättyä jonkun kuvan. Uintireissun sivutuotteena.
Karuja olivat sellit Pagari -kadun kellarissa. Äärimmäisen karuja.
Toisaalta ei tämä ole mitään uutta - Vilnan vastaavassa museossa käyneelle.
Yksi kuva museossa jää mieleen: Boris Kumm.
Toimi sodan jälkeen Eestin SNT:n sisäministerinä, KGB -johtajana, pää-kyydittäjänä jne.
Pitkä, luihu tyyppi.
Hyi helvetti, millaista olisi ollut joutua tuon kommunistin kuulusteltavaksi.
Kuulustelu- ja kidutusmetodit voi miehen kuvastakin arvata.
Pagari -kadun KGB -museo antaa eläkeläisalennuksen ihan vaan suomalaista henkkaria näyttämällä. Ei mitään ylimääräisiä kysymyksiä.
Tässä rakennuksessa, missä jokainen dokumentti on aikanaan tarkkaakin tarkemmin syynätty!
Vitosen pääsylippu irtoaakin nelosella.
Hienoa - euron säästö!
Kuvioon kuuluu, että Art Nouveau -talo Pagari 1 on muutama vuosi sitten remontoitu. Nykyinen luxustalo!
Vankityrmät on nopeasti nähty.
Ehkä muutaman päivän arvostaa sitten taas tätä - vapautta.
Aika jatkaa fillarilla Pikakarille - veden lämpötila Tallinnassa syyskuun puolivälissä vielä tuollaiset mukavat viitisentoista graadia.
(Tallinna 16.9.2017)
shop.ArcticParadise.fi
Pitkästen postikorttien nettikauppasi!
Kirja-arvio:
Sakari Nupponen: Aikamatka hotelli Viruun
Jostakin tarttui matkaan tämäkin kirja, kai jonkun hotellin aulasta, jätettyjen ja vapaasti otettavien kirjojen hyllystä.
Mainio kirja.
Runsaasti mehukkaita anekdootteja Viru -hotellista, vuosikymmenien varrelta.
Hauska kuvitus - sekin vuosikymmenien varrelta.
Meille, jotka jo 80 -luvulta Viru -hotellissa pyörimme, runsaasti tuttua juttua kirjassa.
Oi niitä aikoja!
Hienoa, että Hotelli Virun tarina laitettiin kansien väliin - niin kauan kuin on vielä olemassa henkilöitä, jotka jotakin muistavat ja osaavat kertoa...
Harmi vaan, että tekstin viimeistelyyn eivät into ja huolellisuus ole loppuun asti riittäneet:
"Rakentamisaikana kanssa Intourist loi jo organisaatiota suurhotellilleen, josta tuli aikanaan koko Neuvostoliiton ykkönen". (s. 33)
Juuri Viru -hotelliin kiteytyykin pienen eteläisen naapurimaamme raju ja uskomaton muutos viimeisen 25 - 30 vuoden aikana.
Eipä olisi kuuna päivänäkään joulukuussa 1982, ensimmäisellä Eestin -käynnillä Viru -hotellissa, osannut muutoksia ennustaa.
Neuvostoliitonhan piti olla "ikuinen".
(Äkäslompolo, Luontokeskus "Kellokas", 8.7.2018)
shop.ArcticParadise.fi
Postikorttimyyntiä verkossa
Päivitys 24.10.2015:
Keskiyön Viikkarilla kotiinpaluu Suomesta, viikko meni Kainuussa...
Talomme ja hotellin yhdistävään korridooriin on ilmestynyt uusi ovi. Se on kiinni.
Ovia on nyt tuolla kämpän oven ja hotellin vastaanoton välillä, ehkä 40 metrin matkalla yhteensä kolme (3) kappaletta. Osaa tai kaikki suurimman osan ajasta KIINNI.
Ovenpieleen on kiinnitetty lappu, jonka asiasisältö on ettemme me, talon asukkaat, ole enää tervetulleet käyttämään käytävää. Vaikka ovi päiväsaikaan olisi aukikin. Kuten se usein onkin - hotellillahan on tiloja myös meidän talomme puolella.
Lapun mukaan hotelliin on sitten tästä lähtien sisäänkäynti vain ulko-oven kautta.
Sillä lailla!
Joutuu siis hotellin aamiaishuoneeseen aamukahville mennessä kiertämään ulkokautta! Talvipakkasillakin!
Tilanne kiristyy siis kiristymistään - nyt alkaa todellakin kiinnostamaan, minkälaisesta draamasta mahtaa olla kysymys.
Jotakin täällä todellakin viime kesän lopussa on tapahtunut...
Ei tätä muuten voi selittää.
Päivitys 30.10.2015
Tuttu huoltomies Dima hotellin puolelta kertoi aamulla, että meidän puolellamme sijaitsevat hotellin kalusteet laitettaisiin tänään kirppis -myyntiin.
Näin tapahtuikin. Osana "pesä-ero" kampanjaa, varmaankin.
Iltapäivällä hotellin väkeä alkoi kerääntymään aulaamme, johtajasta ja vastaanoton päälliköstä, Erikistä alkaen.
Erik ilmoitti heti, että halvalla lähtee. Osan mööpeleistä olisi saanut jopa ilmaiseksi, jos vaan olisi kantanut pois.
Tosiaankin, sain pari varsin käyttökelpoista tuolia ostettua vitosella kipale.
Samassa yhteydessä tuli "haastateltua" hotellin henkilökuntaa, myös johtajaa.
Nyt on 7 - 8 henkilöä yhteensä kertonut, että käytävällämme tapahtui joskus kesällä "insidentti", jossa "joku" ajoi vastaanoton päällikköä jopa veitsellä uhaten takaa.
Paikalle kutsuttiin kuulemma poliisi.
Turvakameran kuvista kun kysyy, saa vastaukseksi että rähäkkä tapahtui "katve-alueella" tai että turvakameran kuvat olivat "epäselviä".
Noista henkilöistä yksi on maininnut nimen. Erään nimen.
Sensijaan hotellin johtaja tänään tarinoi, että uhkaaja olisikin ollut joku siinä vastaanoton yläpuolella sijaitsevien kämppien asukkaista. Hotellin johtaja mainitsi syyksi, että ko. henkilö olisi suuttunut, koska kulkua käytävällä alettiin rajoittamaan. Räyhääjä oli kuulemma niin "harjunud" eli tottunut tuohon kulkureittiin.
Vaikea uskoa tuota tarinaa todeksi.
Eiväthän vastaanoton yläpuolella olevien asuntojen asukkaat edes ole koskaan kysymyksenalaista korridooria käyttäneet! Miksi olisivatkaan - kotiinsahan he menevät!
Hommassa on ihme sumutuksen, ja harhautuksen makua.
No, se kuitenkin nyt on siis selvää, että "joku" oli jahdannut vastaanoton päällikköä terä-aseella uhaten.
Vai onko sekään selvää?
Ammatitaitoinen rikostutkija tietenkin ensimmäiseksi pyrkisi varsinaisen tapahtuman aukotomaksi selvittämään, todentamaan.
Nyt meillä on vain kertomuksia.
Sekä yksi tavattoman hermostuneeksi muuttunut asukas.
Rainy Day People in Kalamaja, Tallinn, Estonia
Päivitys 4.11.2015
Olipa hieno päivä tänään akselilla Hampuri - Berliini!
Edullinen yöpyminen Hampurin Merimieskirkolla, 32,- egeä ja siitä vielä 10 prossan jäsenale.
Jemmassa oli vielä vähän viime viikolla Tartusta ostettuja karpaloita, joita sotkin jugurttiin.Ryyppäsin Kalamajan Rimistä ostettua tyrnimehua (5,20 puolen litran tiivistepullo) päälle.
Kirkko ostin yhden Pitkästen Parhaita Opus 2 -kirjan loppukuun myyjäisiinsä. Se oli painoksen 1818:s myyty kirja.
Tuli käytyä pitkästä aikaa juoksemassa - Hampurin kauniilla satama -alueella.
Aurinkoista, viileää, meno kulki.
Euforinen tunne jälkeenpäin kropassa.
ICE 1507 -junassa luin pätkän Matti Remeksen Hanko -dekkaria "Pako", ja otin tirsat.
Berliinissä pari asiakaskäyntiä, ja netistä tuli isohkoja tilauksia. Kolme! Tämän kuun myyntibudjetti toteutunee.
Pörsseissä nousua. Kumma, miten se aina vaikuttaa mielialaan.
-
Junassa tänne Berliiniin kertasin viime viikkojen tapahtumia, myös Kalamajan -talossamme.
Mietin talon parkkipaikkaa.
Se on nyt syksyllä ollut enimmäkseen tyhjä, tai ehkä yksi paikoista päivittäin käytössä.
Häh?
Juurihan se isolla hässäkällä otettiin pois hotellin käytöstä, "meille". Annettiin ulkopuoliselle toimijalle eteenpäin vuokrattavaksi.
Tässäkö tulos? Kauppa ei käy?
Onko hinnoittelu epäonnistunut?
Hotellihan niitä parkkipaikkoja eniten kai tarvitsisi?
Onko tilanne jo niin tulehtunut, että kaikki häviävät?
-
Jari Aarniokin sitten tänään vihdoin ja viimein antoi "selvityksensä" rahavarojensa lähteestä.
Ahaa!
Puolisen miltsiä olikin siis peräisin joltakin 2000 -luvun alussa kuolleelta mystiseltä miljonääriltä.Joka oli stoorin mukaan netonnut välittämällä LuxusHuoria Härmästä arabisheikeille. Virolainen "Veiko" massit oli Jarille jonakin pimeänä iltana Kaupunginteatterin parkkipaikalla muovikassissa toimittanut. Lahjaveroilmoitus tekemättä, totta kai. Kas kun Aarnio ei ollut aikaisemmin voinut rahojen alkuperästä lausua, koska pelkona oli että niitä pidettäisisin huumekaupoista antsaittuina fyffeinä. Jne. jne.
Näin Helsingin poliisilaitoksessa.
Hyvä meininki!
(Berlin, Finnland-Zentrum 4.11.2015)
shop.ArcticParadise.fi
Postikorttien verkkomyyntiä
Paivitys 6.11.2015 Varsovassa
Olipa karmea reissu eilen Berliinistä tänne Varsiksen!
Ensinnäkin paikkalipun osto oli taas ihan minuuttipeliä. Pari minsaa ennen deadlinea kerkisin stogeen.
Sitten kauhean ahdas juna, semmoinen kuuden hengen osasto. Erinomaisen epämukavaa istua Poznaniin asti.
Poznanissa junanvaihto, ja toiseen samanlaiseen ahtaaseen koppiin vielä kolmeksi tunniksi.
Jäsenet olivat tässä vaiheessa jo aivan tőnkkőinä, tuli Berliinistä lähtiessä goisattuakin tovi. Kippurassa.
Jossakin vaiheessa asiaa vessaan.
Ekan luokan osasto oli vieressä, ajattelin käyttää sitä veskiä. Vanha kikka, ekan luokan vessat ovat joskus siistimpiä kuin kakkosessa. Joka tapauksessa niihin on vähemman tunkua.
Ei muuta kuin toilettiin sisään ja - ei voi olla totta! - ovi ei sitten enää aukeakaan!
Kahva sisäpuolella loistaa poissaolollaan!
Laukussa aina mukana olevalla Opinellin Outoor nr 8 -linkkarilla saa räplättyä yhteensä kolmesta lukonkielekkeestä yhden auki.Toinen aukesi muutenkin.
Mutta kolmas on jumissa - ja pysyy!
Hurjaa vauhtia kiitää stoge, pieni ikkuna veskissä vain on auki.
Nopea tilannearvio:
Juomavettä on pullossa taskussa, samoin kännykkä on mukana.
Mutta meteli on niin hirvittävä, että jos tästä alkaisi soittelemaan esim. Varsovan hostelliin, minne on varaus, voi olla ettei puhelusta tule yhtään mitään.
Pystyisivätko he edes auttamaan?
Varsikseen on vielä tunti. Jos he Oki-Doki -hostellista soittaisivat Puolan rautateille ja kertoisivat että yksi heille tuleva asiakas on jumissa Varsovaan tulevassa junassa... Tähän aikaan illalla... Puolalaisten enkun taidonkin tuntien ... Tulisiko tuosta mitään?
Ja minne tämä juna oikeastaan on menossa? Vainko Varsovaan, vaiko siitä eteenpäinkin, jonnekin Itä-Puolaan?
Matkatavarat, kamerarepusta alkaen, ovat hyllyllä tuolla osastossa, ekan luokan osaston takana.
Onko pysäkkeja jo ennen Varsovaa? Joku ehtii pölliä kamerat ja muut matkatavarat?
Olisiko joku tulossa tänne veskiin? Ekassa luokassa ei montaa matkustajaa tainnut ollakaan.
Ikkunaa sai reuhdottua jonkun verran auki. Ei siitä kuitenkaan ulos mahtuisi.
Onnistuisiko huutaminen Varsovan asemalla? Reagoisiko joku?
Kysymyksiä, kysymyksiä...Nyt ei saa panikoida.
Rajua oven rytkytystä. Huutoa. Junan meteli on niin kova, että kukaan tuskin kuulee.
Pieni rako tossa ovenkarmissa on. Näkyykő sieltä ketään?
Vielä viitisen minsaa rynkytystä.
IHME!
Oven avaa puolalaisheppu hymy huulillaan!
Pelastajani!
Käsittämätöntä - hän oli kuullut oven rynkytyksen noin viidentoista metrin päähän, omaan suljettuun ykkösluokan osastoonsa. vaikka välissä oli kolme suljettua osastoa!
Kaveri ei taida edes käsittää, kuinka vakavalta tilanne pahimmillaan vaikutti.
Juttelemme pitkään, hän on vaivaantunut kiitoksistani.
Konduktööri - ei puhu sanaakaan enkkua - marsii ohi. Pyydän pelastajaani kertomaan vessanovesta kondarille. Ovi pitää ehdottomasti sulkea! siihen asti kunnes lukko toimii!
Konduktöörin mielestä asia on korkeintaan huvittava...
-
Tänään vakituisessa majapaikassa vuodesta 2006 täällä Varsovassa, Oki-Doki -hostellissa, aamulla vessaan.
Ei perkele!
Vessan ovea ei saa sisäpuolelta auki!
Nyt tää saa riittää - ei muuta kuin tuhannen päreiksi vaan, ovi, potkimalla.
Onneksi tämä ovi on sentään kevytrakenteinen, päinvastoin kuin tuo eilinen junan ovi.
Mikä kumma puolalaisia vessojen ovia vaivaa?
-
Jossakin vaiheessa eilisen Berliini - Varsis -etapin aikana tuli Kalamaja mieleen...
Ehdottomasti suurin pettymys Tallinnassa asumisessa nyt neljän ja puolen vuoden aikana on ollut tuo nk. Kulttuurikilometri - väylän purku.
Tuo satamasta puoliväliin Paljassaarta, Koplin rantaan johtava vanhasta junaradasta kunnostettu soratie oli fantastinen!
Todellinen ilo fillaroida kesäisin sitä myötä tsimmaamaan Pikakarille. Joka ilta kämpillä Tallinnassa ollessa, kesäkuun lopusta pitkälle lokakuulle.
Viime vuonna pantiin kiinni, ja avattiin nyt sitten moninkertaiseksi levitettynä, asvaltoituna "moottoritienä" keväällä.
Hyi hemmetti!
Miksi piti mena sőrkkimään tuota mukavaa, kaunista, lehtevien puiden alla kulkevaa soratietä? Entinen junarata tosiaankin, osa palkeista jätetty paikoilleen muistoksi.
Mikä perkele siinä on, että noiden teknokraattien - maasta riippumatta - pitää alati ola "kehittämässä" jotakin? Mikseivät he vain voi antaa asioiden olla?
No, eestiläisiltä tuttavilta kun kysyy, on vastaus yhden nimen mittainen: Edgar!
Edgar Savisaaren hommia.
Kyseinen sairas vanha ukkohan on nyt kuitenkin rajujen korruptioepäilyjen johdosta virasta pidätetty - tosin liian myöhään, tästä Kulttuurikilometri -näkökulmasta katsoen.
Niin, ja muutaman sadan metrin päässä talostamme, Tallinnan sadamassa, pidätettiin männä kesänä virasta kai lähes koko sadaman johtoporukka.
Syynä - kuinkas ollakaan - niinikään massiiviset korruptioepäilyt.
-
Sekin on erikoista, että Eestissä nämä korruptiokeissit tulevat esiin nimenomaan KAPOn,"Kaitsepolitseiametin" eli paikallisen SUPOn aloitteesta ja toimesta.
Eihän meillä SUPOn tonttiin kuulu talousrikollisuus.
Olisiko niin, että korruptio Eestissä on niin syvään juurtunutta, että ainoa taho, joka jotenkin edes pystyy peliin puuttumaan, on juuri tuo KAPO?
Jolla on joukossaan kuitenkin - luonnollisesti - omat "myyränsä".
Kuten vaikkapa viimeaikaiset Aleksei Dressenin, Vladimir Veltmanin ja Uno Puuseppin tapaukset osoittavat.
-
Mutta päivä Varsiksessa alkaa lähestyä loppuaan.
Oki-Doki -hostellin nettipisteessä on saanut rauhassa istua ja työskennellä useampia tunteja.
Aamupäivällä tuli täkäläiseltä asiakkaalta pieni tilaus.
Tapasin eloisan Marthan, siitä sai energiaa..
Delikatesy -puodista perjaintai -illan bisseksi uusi tuttavuus, Wojak.
Kuitista kun jälkeenpäin tsekkasi, kertyi bisukalle hinnaksi 45 senttiä!
Tosin ei tuo mitään käsityöhuurteista ollut, aivan bulkkikamaa. Mutta hinta/laatusuhde hyvä!
Yöjuna Budapestiin lähtee..
Huomenna tähän aikaan olen jo palannut ekalta uintireissulta Hévízin terveyslähteeltä Balatonin etelärannan lähistöltä, sekä Harvia -saunan löylyistä Club Hotel Abbázian piharakennuksesta.
Mikäli vanhat merkit pitävät kutinsa, Hévízin terveysjärven alapuolisessa kanavassa kun kelluu, lepakot muutaman metrin korkeudella kanaalin päällä lentelevät.
Ja kun bastun jälkeen Abbázian pihalla korkkaa ekan Dreherin, hyvässä lykyssä tähdet näkyvat, Otava melkein suoraan yläpuolella...
Samana iltana junassa...
Bingo!
Oma hytti!
Varsovan Centralnaja -asemalla homokondari ensin nosti oma-aloitteisesti raskaan laukun stogeen. Sitten viela antoin oman hytin!
Todellista Luxusta!
Koko illan saa olla ihan omissa oloissaan. Viiniä lipittäen, makoillen, lueskellen...
On noista homppeleista joskus hyőtyäkin!
Pakko saada tuo Matti Remeksen surkea Hanko -dekkari finaaliin, vaikka väkisin. Ihan sontaa se kyllä on.
Valkkasin sen vain Hangon takia. Jos siinä olisi jotakin hyvää paikalliskuvausta tuosta tuttuakin tutummasta lempikohteesta.
Mutta ei. Kymmeniä sivujen jälkeen tekeleen tapahtumat keskittyvät etupäässä Seinäjoelle ja ympäröivään Pohojanmaahan.
Eipä silti, tuttuja nuo kirjassa esiintyvät Seinäjoenkin mestat: Hotelli Cumulus, Hotelli Alma, sekä Seinäjoen Info-Kirjakauppa.
Jokainen noista on Pitkäsen postikorttien vähittäismyyjä!
-
Ensimmäisenä toimenpitteenä Budapestissa aamulla, perinteisesti, Őttőslottó 5/90 sisään.
Mahdollisuus tulla miljardőőriksi - eurollahan saa yli 300 Unkarin forinttia.
Päivitys Keszthelyssä 13.11.2015
Perjaintai ja kolmastoista päivä. Toistaiseksi kaikki hyvin. Mutta vielä olisi kolme ja puoli tuntia päivää jäljellä...
Saunassa käyty, perjantai-illan huurteinen kumottu: Kőbányai, 4,3 -prossanen keskari. Puolen litran puteli 189 forinttia, plus pullopantti 26. Tekee euroissa noin 70 senttiä.
Varsin hyvä hinta/laatusuhde.
Paljon, paljon pehmeämpi maku kuin tuossa Unkarissa useimmiten ainoassa saatavilla olevassa "neljän tolpan" bissessa, Dreherissa.
Vallan mainio, tuo tämän mallasjuoman etiketistä löytyvä slogan:
JUTALOM A NAP VÉGÉN.
Club Hotel Abbázian respan tytön mukaan se meinaa jotakin:
Palkinto päivän päätteeksi!
Juurikin niin!
Huomenna viimonen päivä täällä Keszthely -Paratiisissa.
Aika koota vähän ajatuksia, tehdä yhteenveto.
On ollut hieno viikko. Paras ikinä täällä, kokonaisuus arvioiden.
Ensinnäkin säät ovat olleet mitä mainioimmat. Iltapäivisin jopa hetkittäin kahtakymmentä astetta - siis marraskuun puolivälissä! Kävi Joulu!
Koko viikko shortseissa.
Pakko uskoa, kun peilistä näkee, että naama on saanut väria! Marraskuun auringosta!
Olo kropassa on 10 - 20 vuotta nuorempi kuin tänne tullessa. Hyvää hoitoa!
Päivittäin pari tunnin settiä likoamista, kellumista, luontaista vesihierontaa padon alla, uimista Hévívin terveyslähteen (järven) alapuolisessa kanavassa. Veden lämpötila pitkälti yli 20 astetta.
Kumma juttu, että nuo kanavan punaiset lumpeet kukkivat vielä marraskuussakin!
Iltaisin, viiden ja kuuden välillä, kun pimenee...
Muutaman metrin päässä ilmassa lentelevät tosiaankin nuo lepakot... Tänäkin vuonna.
Tähdet kirkastuvat kirkastumistaan... Kohta on jo taivaankansi täynnänsä tuikkivia tähtiä, vieraita galakseja... Otava tuossa lähellä, alhaalla, tutussa kulmassa... Hiljaisuus on täydellinen.
Viilenevässä illassa kun sitten fillarin selkään hyppää ja alkaa taipaleen kohti Keszthelyn -tukikohtaa, täyttää kehon uskomaton hyvänolon tunne... Joka vaan voimistuu Abbázian suomalaisessa saunassa...
Vakiraflassa, Rácósi utcan Apetito Ètteremissä, on tänäkin vuonna nyt marraskuussa hanhiviikko... Isohko lautasellinen hanhea, paistettuja perunoita ja sipulia, sekä palan painikkeeksi pari 2 desin lasillista Badacsonyi Olasrizlingiä noin 11 egeä... On tää huimaavaa!
Toissapäivänä kuukausia etukäteen kauhulla pelätty hammaslääkärikeikka sujui hyvin. Paremmin kuin hyvin.
Suomessa hammaslääkäri julmisteli, että nyt pitäisi alkaa isoon remonttiin. Kulut monen tonnin luokkaa.
Eestissä hambaarst tarinoi samoin, mutta hinta tietenkin edullisempi. Aloimme keväällä toimenpitteisiin.
Heti ensimmäisella käynnillä katastrofi: Jollain "state-of-the art" saksalaisella laser -systeemi -tietokone -vehkeellä alettin "kruunua" valmistamaan. Kovalla tohinalla.
Ei siitä tullut yhtään mitään. Ei yhtikäs mittään!
Sovitusvaiheessa "kruunu" tipahti kurkkuun.
Se olikin samalla viimeinen käynti kyseisellä tohtorilla. Soitteli tosin perään.
Täällä sensijaan tuttu hammaslääkäri Peter, joka on vuosittain jotain pientä hammaskiven poistoa tms. tehnyt, paikkasi reippaasti yhden hampaan: 30 egeä, sisältäen hammaskiven poiston.
Lausuntona purukalustosta Peter antoi, että kymmenen vuotta voidaan mennä vielä tällä setilla. Sitten katsotaan uudelleen.
Niin, kun jaksaa etsiä, voipi vielä nykymaailmassakin löytää lääkärin, jo ei ole bisnesmies, vaan siis.... Lääkäri!
Taisipa lőytyä!
Tänään oli vielä ohjelmassa käynti ihonpuhdistuksessa.
Olihan siellä tuolissa mukava makoilla, kovasti alkoi nukuttamaankin välillä.
Kosmetologilla oli pari kaunista asistenttia, joista varsinkin toisen tytőn kanssa meillä synkkasi hyvin.
Vähän häiritsi, kun sillä pääkosmetologilla oli sekä nuhaa että yskää...
No, eihän tuo paljon toisaalta maksanutkaan, vain jotain 16 egeä. Tunnin setti, hőyrytyksineen, ihonpuhdistuksineen kaikkineen.
Huomenna aamulla vielä siihen hotellin alakerran vakiparturiin. Jotain vähän yli kolme euroa.
Unkarin talouden kerrotaan olevan tosi heikossa hapessa. Hotellin vastaanotossa palkka on noin 350 egeä kuussa - siitä voipi päätellä. Plus tässä pikkukaupungissa iltaisin vallitsevasta lähestulkoon täydellisestä hiljaisuudesta.
Täkäläiset tutut kertovat, että 2000 -luvun alussa Unkari oli entisen Neuvostoliiton itä-eurooppalaisista satelliiteista ihan ykköskastissa - nyt Bulgarian kanssa vajonnut rupusakkiin.
Kauhea demografinen ongelma, kun nuoret muuttavat maasta pois.
Maan eläkejärjestelmä kuulemma brakaa viimeistään vuonna 2020 - toisaalta: Minkä maan eläkejärjestelmä sitten EI brakaisi, Euroopan maiden ikääntymiskehityksen huomioiden? - No, Norjan, ehkä...Jos öljyn hinta vielä joskus nousee.
Eli jos tänne joitakin matkailueuroja voi jättää, niin hyvä niin. Win-Win - kuvio!
Niinkuin vaikkapa tuohon Rákóczi utcalle avattuun uuteen hunajapuotiin. Hunaja eli mesi on muuten unkariksi méz!
Puodista lőytyy kymmenittäin laatuja, makuja, pakkauskokoja...
Tämä kastanjahunaja maksoi viitisen euroa, neljänneskilon purkki. Sieltä kalleimmasta päästä.
Kun tuota etikettiä tarkemmin tutkii, niin siinähän lukeekin juuri Kastanjahunajaa!
Sitten torilta saksanpahkinőitä, hintaan Huf 1200 eli about nelisen euroa kilo!
/
Jos oli Puolassa onkelmia noiden vessojen ovien kanssa, niin täällä Unkarissa kohtasimme toisenlaisen propleeman:
Ihme sekoiluun vaihtorahojen kanssa.
Kun kolmannen kerran vuorokauden sisällä tuli maksusta väärin takaisin, piti asiaan jo puuttua. Tämä tapahtui postissa.
Postin rouva ei reklamaatiosta juuri mitään virkkanut, tyrkkäsi vaan puuttuvat fyffet tiskille.
Ja tämä tapahtui siis postissa.
Sekä myös mm. valtiollisessa Lottóző -toimipisteessä. Keissi oli sikäli harmillinen, että kyseessä oli ensimmäinen lottovoitto ikinä täältä Unkarista: 1805 huffia.Tonni siitä katosi jonnekin, osittain kyllä omaa tarkkaavaisuuden puutetta. Tuli innostuttua liikaa tuosta voitosta.
Summahan ei ole suuri - kolmisen euroa - kuten eivät nuo muutkaan vedätykset olleet.
Mutta kismittää, tuollainen. Toki.
Vaikea sanua, johtuuko ilmiö valuutan liian pienestä arvosta suheessa euroonkin - eurolla yli 300 huffia - vai onko moinen vedätys järjestelmällistä.
Finanssipuolella kuluneen viikon ylläri oli Viking Linen kurssin merkittävä nousu, monta prossaa. Ketsup-Line teki hyvän osarin.
Se on sitten toinen kysymys, kuinka kestävällä pohjalla menestys on. Nythän tulosparannus taisi tulla etupäässä halventuneen polttoaineen ansiosta. Jatko on sitten kysymysmerkki, kauanko halpaa lőpőä piisaaa..
Toinen merkillepantava seikka oli kun hokasin, että Seligsonin Phoebus -rahaston hoitaja, Anders Oldenburg, on myynyt salkustaan Ekokemit.
Luin perustelutkin. Niitä oli.
Kuitenkin salkunhoitajalla lienee eri tilanne kuin "osta-ja-pidä" -piensijoittajalla, "holdarilla". Salkunhoitajalla on tyypillisesti vähemmän aikaa, kun sitä tulosta pitää näyttää osuudenomistajille.
Eli emme tee Ekokemin suhteen mitään.
Eilen tuli tehtyä päiväretki Budapestiin. Ensimmäistä kertaa fillari junassa mukana.
Ylimääräisiä kustannuksia reissusta ei tullut - InterRail -korttihan on voimassa joulukuun alkuun.
Kondarit menivät mennen tullen niin sekaisin tuosta harvinaisesta (täällä) lipputuotteesta, että jättivät fillarimaksun perimättä. Tai laiskuuttaan. Säästöä jotain kolme euroa per suunta.
Budapestissa ilmaiseen jumppaan Széchenyi fűrdő -kylpylassä. Se ei ollutkaan mitään hőpőhommaa!
Touhu oli jotakin aerobicin tapaista. Hiki virtasi noronaan, pari liikesarjaa oli pakko jättää keskenkin.
Autuaallista oli rääkin jälkeen kölliä vajaa tunti kylpylän lämminvesialtaan siinä tutussa kohdassa, vesisuihkun alla, jonne tulee seinästä se voimakas vesivirtaus
.
Takaisin Pestin puolelle Margotin sillan yli fillaroidessa kun vilkaisi näkymää...
Ei ole todellista!
Unkarin parlamenttitalo Pestin puolella valaistuna... Kuin koru...
Valaistut sillat...
Tonava kaunoinen...
Budan puolella arvorakennukset juhlavalaistuksessa kukkuloillla...
Upeaa!
/
Junassa Budapestista takaisin Keszthelyyn oli mahdollisuus lukea loppuun tuo Matti Remeksen sonta -dekkari.
Hangon tuttuja paikkojakin alkoi tarinassa vilahtamaan, mutta yhtä kaikki: Surkeaakin surkeampi tekele.
Mitä järkeä moista on ylipäätään julkaista?
Ja siis tämä kirjoittaja on saanut useampia vastaavia roskakirjojaan painettua?
Parasta kirjassa oli kun sen sai loppumaan, ja avata paikallisjunan ikkunan: Siine vaan, pöpelikköön, komeassa kaaressa, mokomakin! Luonnon kiertokulkuun...
Kassi sentään keveni hieman.
Ei mitään syytä enää ikinä tuhlata aikaa Matti Remeksen tuoteisiin.
Oikeastaan päällimmäisenä tunteena jäi mieleen - myötähäpeä. Kirjoittajan typeryyden ja kirjan huonouden johdosta.
Juuri pari päivää ennen lähtöä tälle reissulle tuli Tallinnan kirjapainosta uusi postikorttipainatus, jossa mukana yksi Hanko -aiheinenkin.
Elokuinen maisema aivan siitä Bulevardin päästä, "Leijonapatsaan" vierestä.
Tänään iltapäivällä, kosmetologin jälkeen, Hévízin kanavalla kelluessa ajattelin Kalamajan -taloamme...
Aamulla tuli talon hallinnon edustajalta meiliin kirjallinen vahvistus tiedusteluuni:
Todellakin, käytävällämme on viime kesänä ollut jonkinlainen selkkaus.
Kuulemma "joku" oli kännipäissään tullut "vehkima" eli "miekkailemaan" vastaanottoon veitsen kanssa.
Kukakohan se oli?
Olis kiva tietää!
Päivitys junassa Praha - Zürich 18.11.
Tänään oli hyvä päivä Prahassa - Kultaisessa Kaupungissa. Päinvastoin kuin eilen.
Eilen olikin yllättäen paikallinen pyhäpäivä - joku valtiollinen juhlapäivä.
Kaupat kiinni, asiakaskäynnit jäivät tekemättä. Surkea marraskuinen, sateinen sää. Aamupalan jälkeen takaisin punkkaan, ja herätys vasta iltapäivällä. Illan juoksulenkkiä ja nettityöskentelyä lukuunottamatta lähes hukkanheitetty päivä.
Tänään sitten taas kaikki hyvin.
Molemmat asiakaskäynnit sujuivat hyvin, tuli isohkoa oorderia. Tämä kaupunki ei ikinä ole pettänyt minua!
Viimeksi, kesäkuussa yöjunaosuus Praha - Zürich oli yhtä painajaista, vapaa paikka löytyi vain kuuden hengen "lepovaunusta".
Siksipä tällä kerralla tuli satsattua yhden hengen osastoon, hinnasta viis. Maksoi 66 egeä. Mutta oli sen arvoinen.
Iltapäivällä tuli käväistyä Slezská -kadun tutulla Clubilla.
Puoli tuntia erinomaista laatu-aikaa Kristýnan kanssa antoi voimia eteenpäin... Kotiin asti.
Junan lähdettyä Prahasta, oman hytin luxuksessa, ajattelin Kalamajan asioita.
Yllättäen tänään sattui Seligsonin saitilta silmiin, että kuuluisa Peter Seligson on ottanut Phoenix -rahastonsa salkkuun merkittävän siivun Eestin Pro Kapitalia. Possan suuruus jotain 133 000 lappua, noin 2,5 / kipale.
Mitä ihmettä?
Tämäpä ylläri!
Niin lyhyt kuin on Pro Kapitalin osakasluettelo, ja niin pieni - lähes olematon - kuin on kyseisen lapun vaihto Tallinnan pörssissä.
Asiaa täytyy seurata ja tutkia.
Olisiko niin, että osakkeella on jotakin piilevää arvoa?
Olisiko niin, että Kalamajan alueen rannan rakennusprojektien vuosia kestäneiden valituskierrosten joskus loputtua, lapun arvonnousu tulee olemaan rajua?
Hmmmmmmm...
Onkohan tämä tieto Peter Seligsonin satsauksesta Pro Kapital Gruppiin nk. "Strong Buy"?
Kyseinen Phoenix -rahastohan on profiloitunut nimenomaan "erikoistilanteisiin" sijoittavana - minkäköhänlaisesta erikoistilanteesta nyt on kysymys?
Päivitys 2.1.2016
Visiitti Energia Avastuskeskusessa
Vihdoinkin aikaa ja mahdollisuus vierailla tuossa naapurissa, Energia Avastuskeskusessa.
Tarkoittanee suomeksi Energian Oivalluskeskus, tai jotakin sinne päin.
Näin vuodenvaihteessa on aina monta päivää paperitöitä. Raskasta.
Tämä vierailu tuohon kivenheiton päähän antaa tervetulleen breikin numeroiden kanssa vääntämiselle.
Piletin hinta yhdeksän egeä - paitsi meiltä yli 60 -vuotiailta vain seiskan! Hienoa!
Eikä mitään eläketodistuksia tms. kysellä - pelkkä henkkari riittää. Kuten Eestissä on tapana, esim. busseissa sama juttu.
Heti aulassa käy ilmi, että tämä on erityisesti lapsiperheille suunniteltu kohde.
"Eestin Heureka", on sanottu. Hauskasti energiasta, äänestä, valosta sekä avaruudesta.
Hienosti on kiinteistö - entinen sähkölaitos - saatu remontoitua. Heimoveljillä on kyky saada vanhoista taloista ja asunnoista moderneja ja toimivia.
Tosin Euroopan Unionin kyltti seinällä kertoo, että talo on laitettu kondikseen nk. Euro-Rahalla. Niinpä tietysti. Ei Eestillä omaa rahaa tämmöiseen olisikaan.
Kävipä tuuri, hittituote "salamanäytös" alkaa juuri parahultaisesti. Niitä täällä on kaksi kertaa päivässä.
Kovaa pauketta ja salamointia rautaisen häkin sisällä. Jännän näköistä. Opas selittää, että sähkövirta pysyy varmasti häkissä. Osa skideistä säntää kuitenkin räiskettä karkuun.
Tuossa on vempele, jossa ilmavirta pitää kevyet pallot ilmassa juuri samassa kohtaa. Kun niitä yrittää siirtää, palautuvat ne heti itsestään juuri ilmavirran kohdalle.
Joku tieteellinen laki senkin selittää. Opasteeet siisteissä selailukansioissa neljällä kielellä.
Omaksi suosikiksi talon härveleistä nousee koje, joka mittaa sähkövirran käsistä. Tämä on kai sitä museotoiminnan "interaktiivisuutta".
Pakko uskoa, kun herkkä mittari värähtää: Omakin keho tuottaa sähköä!
Takaisin sorvin ääreen, tilinpäätöstä värkkäämään.
Hyvä, että ajatukset sai hetkeksi muualle.
Hyvä, että Energia Avastuskeskusessa tuli käytyä - tuleehan se sivuutettua kotona Talskussa ollessa montakin kertaa päivässä.
Tietää nyt, mitä talo pitää sisällään.
Päivitys 30.4.2016
Tapaus Veikko-Erik Laidma
Tunsin kyseisen tyypin...
Ilmestyi taloomme - siis Ilmariseen - noin vuosi sitten. Hotellin vastaanottopäälliköksi.
Sliipattu kaveri.
Aina puvussa, skragaagin taisi useimmiten käyttää.
Joku sanoi, että tuli Maltalta. Joku toinen puhui Lontoosta.
Selvä homo.
Aina kova vauhti päällä - kävelykin oli semmoista puolijuoksua. Mihinköhän hepulla oli kiire?
Siis silloin. Myöhemmin kyllä tuli kova kiire - pakoon.
Jonkun kerran tuli juteltua herran kanssa.
Otti korttejani myyntiin vastaanoton tiskille.
Sinänsä sympaattista - mutta vain harhautusliike, taholtani.
Paljon oleellisempaa oli, että sain samassa yhteydessä puhuttua häneltä(kin) luvan aulan nettipisteen käyttöön. Se oli - ja on - tärkeätä.
Syksyllä talossa oli meidän vakituisten asukkaiden "siiven" puolella käytävätilojen kalusteiden uudelleenjärjestelyä.
Siinä yhteydessä suurin osa hotellin kalusteista lensi pihalle. Veikko-Erik hääräsi projektissa mukana.
Satuin paikalle juuri parahultaisesti, ja sain Erikiltä ostettua pari varsin käyttökelpoista tuolia tosi edullisesti. Vain vitosen ( 5,- ) kipale.
Hienoa! Hyvä diili.
Kuitenkin jo tuolloin kiinnitti huomiota, miten vikkelästi Erik sujautti nuo kaksi vitosta liiveihinsä.
Ei siinä mitään kuitteja alettu värkkäämään.
Kävi mielessä, myikö kaveri hotellin tuolit omaan lukuunsa?
Sitten hemmo "katosi" talvella.
Kerran aamukahvilla PK Hotel Ilmarisen Wiegand -ravintolassa tulin kysyneeksi tutulta tarjoilijalta, kukahan mahtaa nykyisin olla vastaanottopäällikkö?
Kävi ilmi, että Veikko-Erik oli "kadonnut".
Eikä ainoastaan "kadonnut", vaan vieläpä "kadonnut" kassan kanssa.
Sillä lailla!
Tarjoilija kehotti googlaamaan Erikin.
Selvä.
Todellakin, netistä löytyy Veikko-Erikin "läheisten" etsintäkuulutus Eestissä. Josko härraa olisi näkynyt.
Mutta hetkonen!
Kommenteissa joku on laittanut linkin myös toiseen etsintäkuulutukseen, tällä kertaa Suomesta.
Erik oli ollut Kokkolan Nesteellä vähän aikaa hommissa, ja kadonnut sieltäkin kassan kanssa. Uskollisena tyylilleen.
Aika poika!
Neste Kokkolan (entinen Motelli Nukkumatti, asiakkaani) omistajan aviomies Mikael Rönnqvist laittoi Erikin etsintäkuulutuksen ja pari pärstäkuvaa nettiin. Karulla otsikolla
Varas Veikko-Erik Laidma
Netissä on - ja pysyy!
Mikael kirjoittaa toivovansa, että Erik lähtisi kuvien johdosta polliisin puheille - sittenpähän herra löytyisi!
No, näinhän ei tapahdu... Siis että Erik suunnistaisi polliisin puheille, "kunnianloukkaussyytteiden" takia.
Toinen asia on, että ennemmin tai sitten vähän myöhemmin tyyppi löytyy. Tavalla tai toisella.
Kiinnostava keissi!
Hemmo sopii hyvin tähän Narr... siis HenkilöGalleriaani.
Erik Laidma täydentää TyyppiGalleriaani omalla, persoonallisella tavallaan.
Onkin etuoikeus viettää tämmöistä elämää, että Erik -herran kaltaisia hahmoja saa tuttavakseen.
Pyssyy mielenkiinto herreillä!
...
Päivitys 29.5.2016:
Pikakarin uimaranta, Koplin trammiliinid ja Kalamajan lauantainen kalatori "Kalaturg"
Eräskin Kalamajan tarjoama etu on lyhyt etäisyys Pikakarin uimarannalle, Koplin niemelle.
Piritaan verrattuna aivan erilainen rantsu.
Etupäässä Pohjois-Tallinnan venäläisväestön suosiossa.
Toissailtana tuli aloitettua vuoden meriuintikausi.
Fillarointia kotiovelta Ilmarisesta Pikakarille kertyy noin 25 minsaa.
Kun Kalamajan rantoja Pikakarille pyöräilee, huomaa miten alue on viidessä vuodessa muuttunut: Hienoja uusia asuintaloja pukkaa.
Kuluneen viiden vuoden suurin pettymys Talskussa on ollut sen legendaarisen "Kulttuurikilometri" -kevyenliikenteenväylän purku Satamasta Kopliiin.
Tilalla nyt tuollainen autostraada...
No, "kehitys" menee etenpäin - ei sille mitään voi.
Money talks.
Niin lämmin kevät on ollut, että uintikauden voi siis tänä vuonna aloittaa Talskussa jo toukokuun puolella: 27.5. Olisi voinut aloittaa jo aikaisemminkin, jos olisi ollut paikalla.
Perjantaina klo 22.28 veden lämpötila Pikakarilla jotain 12 - 13 graadia. Ihan piristävää!
Uimakautta jatkuu nyt sitten lokakuulle asti, kuten joka vuosi.
Entisessä kotikaupungissa Helsingissä tämmöisestä ei olisi voinut haaveillakaan.
Todellista Tallinnan tarjoamaa elämisen laatua!
Aika hyvät pastellisävyt perjantai-iltana Koplin niemeltä merelle, auringon laskettua.
Kesäkuun lopussa, seuraavalla kerralla, täytyy ottaa kamera mukaan.
Noin kaksikymmentä minsaa isojen, illan viimeisten autolauttojen jälkeen iskeytyvät rantaan ne laivojen isot aallotkin...
Ja mikä näkymä Pikkikseltä Talskuun avautuukaan!
Tämä on fantastinen kaupunki!
Uintireissulta palatessa vielä viimeinen yritys kuvata Koplin trammiliinejä.
Nythän on niin, että raitiotielinja Kadriorg - Kopli menee tämän kuun lopussa remonttiin, Työ on iso, parisenkymmentä miltsiä budjettia. Kestää kai parisen vuotta.
Paria hyvää kohtaa on tullut jo muutama vuosia hahmoteltua ja jopa kuvattuakin - laihoin tuloksin.
Eikä niitä tuloksia synny tänä iltanakaan.
Peli on menetetty!
Selvää on, että rempan jälkeen noissa raitsikkalinjoissa ei enää ole mitään kiinnostavaa.
Perkele, kun tästä tuli tieto vasta nyt keväällä!
Olisi pitänyt toimia jo aikaisemmin!
Onneksi eilen, lauantaina, lähtö tälle kuukauden Euroopan -rundille alkoi vasta kello 12:n Eckerö Linellä - sai käydä Kalatorilla. Sehän järjestetään Kalamajan rantsussa vain lauantaisin.
Kookas savustettu forellinjötkäle 2,40.
Tuhti, rasvainen kalamakkara euron.
Kalakabanossit niinikään euron kipale.
Savustettu ankanrinta 2,50. Jne.
Aivan loistavaa tarjontaa!
Joskus tiskiltä löytyy savumuikkujakin - rääbis eestiksi.
Milloin ovat muikut Peipsijärvestä lähtöisin, milloin Suomesta...
Alkukuussa Kalatorilta sai vieläpä tuoretta koivunmahlaakin - kaksi euroa litran puteli.
Suomessa, vertailun vuoksi, Kuusamossa myydään pakastettua koivunmahlaa hintaan 5,50 / litra...
Kalaturg on niinikään eräs Kalamajan tarjoamista elämänlauta kohottavista asioista...
Suuraitäh!
(Malmö 29.5.2016)
www.ArcticParadise.fi
Postikorttikauppaa verkossa
16.9.2017:
Pagari -kadun KGB -museo!
Tänään koitti hetki tutustua taas hieman lisää lähitienooseen. Harvinaista herkkua: Nyt kun asunto ja varasto ovat Tallinnassa, ei täällä jää juurikaan aikaa mihinkään ylimääräisiin kuvioihin. Pienyrityksen hoidolta.
Kämpiltä ei ole Pagari -kadun KGB -museoon kuin muutama sata metriä. Onneksi se on tänäänkin. lauantaina, auki kello kuuteen.
Yhdistetään tämä museokäynti uintireissuun Pikakarille. Juuri tähän aikaan, iltapäivisin syksyllä, saattaa lentää isoja hanhi- ja joutsenparvia meren yli. Voi saada näpättyä jonkun kuvan. Uintireissun sivutuotteena.
Karuja olivat sellit Pagari -kadun kellarissa. Äärimmäisen karuja.
Toisaalta ei tämä ole mitään uutta - Vilnan vastaavassa museossa käyneelle.
Yksi kuva museossa jää mieleen: Boris Kumm.
Toimi sodan jälkeen Eestin SNT:n sisäministerinä, KGB -johtajana, pää-kyydittäjänä jne.
Pitkä, luihu tyyppi.
Hyi helvetti, millaista olisi ollut joutua tuon kommunistin kuulusteltavaksi.
Kuulustelu- ja kidutusmetodit voi miehen kuvastakin arvata.
Pagari -kadun KGB -museo antaa eläkeläisalennuksen ihan vaan suomalaista henkkaria näyttämällä. Ei mitään ylimääräisiä kysymyksiä.
Tässä rakennuksessa, missä jokainen dokumentti on aikanaan tarkkaakin tarkemmin syynätty!
Vitosen pääsylippu irtoaakin nelosella.
Hienoa - euron säästö!
Kuvioon kuuluu, että Art Nouveau -talo Pagari 1 on muutama vuosi sitten remontoitu. Nykyinen luxustalo!
Vankityrmät on nopeasti nähty.
Ehkä muutaman päivän arvostaa sitten taas tätä - vapautta.
Aika jatkaa fillarilla Pikakarille - veden lämpötila Tallinnassa syyskuun puolivälissä vielä tuollaiset mukavat viitisentoista graadia.
(Tallinna 16.9.2017)
shop.ArcticParadise.fi
Pitkästen postikorttien nettikauppasi!
Kirja-arvio:
Sakari Nupponen: Aikamatka hotelli Viruun
Jostakin tarttui matkaan tämäkin kirja, kai jonkun hotellin aulasta, jätettyjen ja vapaasti otettavien kirjojen hyllystä.
Mainio kirja.
Runsaasti mehukkaita anekdootteja Viru -hotellista, vuosikymmenien varrelta.
Hauska kuvitus - sekin vuosikymmenien varrelta.
Meille, jotka jo 80 -luvulta Viru -hotellissa pyörimme, runsaasti tuttua juttua kirjassa.
Oi niitä aikoja!
Hienoa, että Hotelli Virun tarina laitettiin kansien väliin - niin kauan kuin on vielä olemassa henkilöitä, jotka jotakin muistavat ja osaavat kertoa...
Harmi vaan, että tekstin viimeistelyyn eivät into ja huolellisuus ole loppuun asti riittäneet:
"Rakentamisaikana kanssa Intourist loi jo organisaatiota suurhotellilleen, josta tuli aikanaan koko Neuvostoliiton ykkönen". (s. 33)
Juuri Viru -hotelliin kiteytyykin pienen eteläisen naapurimaamme raju ja uskomaton muutos viimeisen 25 - 30 vuoden aikana.
Eipä olisi kuuna päivänäkään joulukuussa 1982, ensimmäisellä Eestin -käynnillä Viru -hotellissa, osannut muutoksia ennustaa.
Neuvostoliitonhan piti olla "ikuinen".
(Äkäslompolo, Luontokeskus "Kellokas", 8.7.2018)
shop.ArcticParadise.fi
Postikorttimyyntiä verkossa
Google -haku:
Matkamiehen mietteitä elämää Kalamajassa
Matkamiehen mietteitä Tomi Tölli
Matkamiehen mietteitä Kalamajan Kuningatar Wilma Schlizewski
