Olipa hienoa tänään päästä käymään Eerikinkadun Orionissa - ekaa kertaa vuosikausiin.
Entinen "olohuone", Suomessa asumisen ajoilta.
Etupäässä "Vanhoina Hyvinä Aikoina" - kun näytösten järjestäjän nimikin kuului vielä "Suomen Elokuva-Arkisto".
Sitten alkoi värkkäily. Nimestä alkaen.
Sekä muutto pois mukavasta, nätistä, hyvin toimivasta Orionista.
Hirvittää ajatellakaan, millaista olisi käynti Keskustakirjasto Oodin Kansallisessa Audiovisuaalisessa Instituutissa.
Hyi helevetti!
Onneksi on perustettu yhdistys, joka jatkaa Arkiston toimintaa Orionissa.
Tuli heti ostettua "Cinema Orionin" nk. klubikortti.
Tosin meitä älyhärpääkkeettömiä taas rangaistiin - muovinen kortti vitosen kalliimpi kuin joku kännykkäversio.
Mutta tätähän riittää, ja meno eikun kiihtyy...
Vain muutama katsoja Orionin tutussa, kulahtaneessa salissa. Parveke suljettu.
Jos arvata saa, niin "turvallisuuden takia".
Missäpä tuota turvallisuus -mantraa ei nyky -Suomessa hoettaisi.
Melko hyvin oli In the Mood for Love kestänyt Aikaa - tuota Ylintä Tuomaria.
Harvinaista sinänsä, "elokuva" -nimiselle viihdeteollisuuden tuotteelle.
Vieläkin enemmän kuin silloin parikymmentä vuotta sitten, herätti suoranaista ällistystä filkan kuvaus.
By Christopher Doyle.
Aivan henkeäsalpaavaa kuvastoa.
Interiööreineen, valaistuksineen, kuvakulmineen, lavastuksineen...
Puvustuksineen.
Ehtaa 60 -lukua - tuolloinhan meillä Härmässäkin oli hienoa.
Nyt...
Olemme kaikki resupekkoja.
Valtaosalla sakista vieläpä "kulutusluotolla" eli siis velaksi hommatut rääsyt niskassaan.
Made in Vinku-Intia -rätit ehtivät yleensä jo hajotakin, ennenkuin luottokorttivelkaa on keritty maksamaan.
Kyse lienee siitä elintason noususta...
Kai. 😏
Sitten vielä...
Tupakoinnin estetiikka.
Perkele, miksi tulikaan puolisen vuosisattaa sitten intissä lopetettua blaadaaminen?
Pitäisiköhän aloittaa uudelleen?
Miten Christopher Doyle tuon teki?
Perkele, kun melkein sataminuuttisen elokuvan melkein jokainen kuva on upea, itsenäinen taideteos!
Big Time.
Nyt toisella katsomalla tuli leffasta bongattua myös hauska yksityiskohta - avainasemassa olevan huoneen numerohan on 2046!
Siis Wong Kar-wain erään myöhäisemmän leffan nimi.
Josta poimittu sitaatti on ollut luettavissa tämän saitin etusivulta vuosien ajan.
2046... Filmi, jossa on yksi yksi elokuvahistorian upeimmista, moniminuutinen kamera -ajo.
Cinematography by Christopher Doyle.
Sitten musa...
Toisella katsomis- eli kuuntelukerralla erotti jo muutakin kuin nuo sinänsä hienot Nat King Colen espanjankieliset biisit. Pehmeintä mitä kuvitella saattaa.
Nyt nousi esiin tuo leffan varsinainen teema -musa: Shigeru Umebayashin "Yumejis Theme".
Niin japanilaista, niin japanilaista, että!
Pohjattoman, pohjattoman surullista.
Onneksi tämäkin musa löytyy YouTubelta.
Pikkuisen hämäsi toisella katsomiskerralla tuo miespääosan esittäjä Tony Leung.
Tuli joskus viitisentoista vuotta sitten Parriisissa nimittäin nähtyä saman Wong Kar-wain heikko "Happy Together", pääosassa juuri Tony Leung.
lljetettäväää homostelua leffassa.
Meni vähän maku pois koko tyyppiin - tällä kertaa piti Orionissa aktiivisesti yrittää moiset sairaudet unohtaa.
Se melkein onnistui.
Mutta minneköhän Wong Kar-wai on kadonnut?
Ei ole artistista kuulunut mitään kohta vuosikymmeneen.
"In the Mood for Love"
Lopputekstin vapaa suomennos:
"MIes näkee menneisyyden kuin likaisen lasin läpi
Kaikki on utuista, vähän epäselvää
Hän näkee menneisyyden, mutta ei voi koskea sitä..."
(skannimine: udu)
(Karis Bibliotek 1.10.2021)
shop.ArcticParadise.fi
Postikorttikauppa juuri Sinulle, Nainen!
Ihmisoikeuksien jakamattomuutta kunnioittaen.
Vastuullisesti, vähäpäästöisesti - tottakai!
Ja rehdit Arvot kohillaan!
