Luku yksi
Polkupyörä olikin koira!
Tapaus 2000 -luvun alusta.
Asuin silloin vielä Helsingissä, Töölössä. Aamulautta lähti Länsisatamasta kahdeksalta. Nordlandia oli tuolloin laivan nimi.
Lippu - henkilölippu ja polkupyöräpaikka - oli ostettu edellisellä viikolla Maarianhaminasta, Eckerö Linjenin toimistosta. På svenska. Kieliongelmia ei ollut.
Kovalla kiireellä, rättiväsyneenä aamulla fillarilla Topeliuksenkadulta Länsisataman lipuntarkistukseen. Siis sinne samalle kopille, jota laivaan menevät autotkin käyttävät.
Esitän matkustusasiakirjani.
Tyttö katsoo lippuja sekä pitkään, että hartaasti. Otsa kurtistuu. Siis hänen otsansa.
Tyttö: "Missä teidän koiranne on?".
Minä: ?
Tyttö. "Koira koira. Lipussa lukee että teillä on koira mukana!".
Minä: ??
Tyttö: "En voi päästää teitä lauttaan, koska teillä ei ole lippua polkupyörälle, vaan koiralle!"
Minä: ??? "Ei minulla ole koiraa, vaan polkupyörä. Usko nyt".
Tyttö: "Ei käy!".
Minä: "Mutta kun koiraa ei ole. Oli kyllä aikanaan yksi, Tunski, ja mukava koira olikin, mutta kuoli valitettavasti jo parikymmentä vuotta sitten. Päästä nyt jo menemään, laiva lähtee kohta!".
Tyttö: "Teillä ei ole lippua pyörälle, en voi päästää!".
Minä: "Ole hyvä ja katso nyt tätä pyörää. Onko tämä sinun mielestäsi polkupyörä vai koira?"
Tyttö räppää luukun kiinni nenän edestä, ja juoksee parinkymmenen metrin päähän, missä siihen aikaan vielä oli rajavartijoiden koppi. Siinä ennen porttia.
Painun perään.
Siellä tyttö selvittää, että olen käyttäytynyt väkivaltaisesti. Ja säntää takaisin koppiinsa.
Niin, niin... Se klassinen veto, siis. Kun argumentit Suomi-tytöltä loppuivat, alkoi syyttämään "väkivaltaisuudesta". Just joo... Niinpä niin.
Samalla huomaan syrjäsilmällä, että laivan luukku on vielä auki, vaikka rajavalvojien porttia ollaankin jo sulkemassa.
Kyllä siinä sai selittää oikein tosissaan - koko puhetaito piti laittaa peliin - että sai nuo kaksi aseistautunutta, hyvin bodattua rajavalvojaa tajuamaan tilanteen. Tilanteen kreisiyden.
Ihme ja kumma - avasivat portin uudestaan!
Tuhatta ja sataa sai painella, että ehti laivaan sisään. Viimeisellä sekunnilla. Huh! Läheltä piti - koville otti, laivaan pääsy. Asiakkaat ja tapaamiset tietenkin odottivat Tallinnassa.
-
Nordlandialla menen heti kertomaan laivan intendentille tapauksen.
Hän kuuntelee ihmeissään - voiko tuollainen olla totta?
Anteeksipyynnöksi antaa vapaalipun buffettiin.
-
Tässä oli siis tulos, kun yksi tyttö - Maarianhaminan lipunmyyjä - nähtävästi oli kirjoittanut matkalippuun väärän koodin.
Ja toiselta tytöltä, tältä sataman check-innin lipuntarkastajalta, puuttui terve järki ihan kokonaan. Totaalisesti.
Luonnollisesti tein tapauksesta raportin myös rajavalvontaan. Olinhan jo tuolloin päättänyt, että tätä reittiä käytetään sitten vuosia.
Kuukausien kuluttua sieltä tuli yhteydenotto majurin arvoiselta upseerilta. Kysyi, toimittiinko heidän taholtaan oikein.
Vastasin että kyllä - rajamiehillähän loppupelissä oli järkeä päässään, ja käsittivät että polkupyörä ei ole koira.
Toisin kuin tuo tyttö.
-
Laivalla tuli mieleen, että pahin lienee nyt sitten takana, koettuna tällä reitillä.
Miten väärässä olinkaan, sen ovat myöhäisemmät tapaukset osoittaneet...
Niistä myöhemmin lisää.
-
Vuosien kuluttua, eräässä toisessa yhteydessä, kerroin tapauksesta Eckerö Linen silloiselle toimitusjohtajalle, David Lindströmille.
Tässä kirje, 10.5.2011
David Lindström
Eckerö Line
Tervehdys Föglöstä!
Olen täällä loppuviikon kuvaus- ja myyntimatkalla. Kevät. Aurinkoista. Lämmintä.
Tänään oli Maarianhaminassa Eckerö -konsernin yhtiökokous.
Osinko nousee, ja hyvät tarjoilut. Ensiluokkaista viiniä, kuulemma Etelä-Afrikasta - kiitos siitä!
-
Suureksi hämmästyksekseni sain sinulta viime vuonna vastauksen - useampiakin - palautteeseeni, joka koski toistuvia vaikeuksiani polkupyörän kuljetuksen kanssa MS Nordlandialla.
Aivan poikkeuksellista toimintaa suomalaiselta yritysjohtajalta.
Kiitos siitä!
-
No nyt voivat toiset - ennen kaikkea ne kohta taas ilmestyvät yli -innokkaat kesätyöntekijät, eritoten naispuoliset - siellä Nordlandian rahtiruumassa huokaista helpotuksesta.
En enää "häiritse" heitä.
Olen hankkinut asunnon Tallinnasta, eivätkä Nordlandian aikataulut minulle enää sovi.
Voi olla, että joskus tulen vielä Nordlandiaa käyttämään, aivan poikkeustapauksissa.
"Helpotus" on kyllä molemminpuoinen.
-
Tänään Maarianhaminassa oli tilaisuus muistella menneitä vuosia, kaikkia koettuja farsseja...
Selkkauksia on ollut useita, jaksan tässä yhteydessä mainita vain ensimmäisen:
( Kirje jatkuu Polkupyrä olikin koira -tapauksen kuvauksella... )
-
Ei sen puoleen, kaikesta huolimatta - korostan että yllä mainittu on vain murto-osa Nordlandia -hässäköistäni kuluneiden 7 - 8 vuoden aikana - saldoni Nordlandian suhteen on positiivinen.
Tulin nimittäin luoneeksi sellaisen verkoston Baltiaan ja hankkineeksi sellaisen osaamisen, että muutto Suomenlahden eteläpuolelle tuli mahdolliseksi.
Kiitos avusta!
Tommi Pitkänen
www.ArcticParadise.fi
Näin Lindström vastasi 13.5.2011:
Hei Tommi,
kiitos viestistäsi ja sekä uudesta palautteesta että tarinoista historiassa! Sääli että niihin liittyy huonoa asiakaspalvelua mutta "koira vai polkupyörä-tilanne" sai minut hymyilemään; tuntuu että vanha totuus että "joskus menee vaikeaksi" pitää paikkansa.
Olin luonnollisesti itsekin paikalla yhtiökokouksessa, harmi että emme tavanneet.
Vielä kerran kiitos että olet ollut yhteydessä, toivon että muutosta huolimatta saamme ilon toivottaa sinut Nordlandialle jatkossakin.
Oikein hyvää jatkoa,
ystävällisin terveisin
David
David Lindström
Toimitusjohtaja
Verkställände direktör
Eckerö Line Ab Oy
Niin, niin...
Vuosien kuluttua tapaus saa ehkä jonkun hymyilemään - mutta tilanteen ollessa päällä, kuumimmillaan, ei kyllä paljon naurattanut.
Näytti hetken siltä, että laivaan ei kerta kaikkiaan pääse. Sovitut tapaamiset Tallinnassa olivat vaakalaudalla.
Äkkiä vastassa olikin kaksi aseistautunutta rajavartijaa, ja työ ja tuska selittää heille että polkupyörä ei ole koira.
Plus kaupanpäälle nuo tavanomaiset suomalaisnaisen syytökset "väkivaltaisesta käytöksestä".
Joskus jälkeenpäin on tullut mieleen, että olisi sittenkin tullut toimia toisin?
Olisiko pitänyt - kuten suomalaisilla nyky -Vihtoreilla on tapana - hyväksyä vaan kyseisen naishenkilön inttäminen.
"Kyllä, kyllä - olet aivan oikeassa! Tämä ei todellakaan ole polkupyörä, vaan koira!".
Mitähän siitä olisi seurannut?
Tuskin laivaan pääsyä kuitenkaan, minkäänlaisten kiemuroiden jälkeen.
Mukanahan ei ollut koiraa, vaan polkupyörä!
No, tuo tyttö ehkä olisi ollut tyytyväinen.
Eikä olisi mennyt viranomaisille kantelemaan "asiakkaan väkivaltaisuudesta".
Tai mutta hei!
Jospa kaikki olikin vaan sitä kuuluisaa naisen logiikkaa?
Polkupyörä - koira, Koira - polkupyörä, Polkupyörä - koira, Koira - polkupyörä, Polkupyörä... Koira... Koira... Polkupyörä... Jne. jne.
Vaikeaa?
Ja jos ei muuten valkene, niin ei muuta kuin virkavalta paikalle!
Luku kaksi
Suomessa - suomalaisella laivalla - naisen sana on laki!
Tapaus muutaman vuoden takaa, olisiko ollut 2010...?
Asunto oli silloinkin vielä Suomessa, Stadissa, Töölössä.
Eräänä perjantai-aamuna, taas muutaman tunnin yöunien jälkeen, kauheassa kiireessä fillarilla lautalle. Kuumeessa, vieläpä.
Laiva oli täysi.
Kahvilassa käytännössä ainoa vapaa paikka oli siinä tutussa, perinteisessä vakipöydässä: Ikkunan vieressä, nurkassa.
Pöydän ympärillä suomalainen seurue: Isoäiti, tämän tytär, hänkin jo ehkä viisikymppinen, sekä vielä tämän tytär nykyaikaisine nössö-poikaystävineen. Jälkimmäinenkin nainen lähenteli kolmeakymmentä.
Kysyin, voisinko istua vapaalle paikalle. Pöytä oli siis vakituiseni, olin istunut siinä satojen reissujen ajan - lukemattomia kertoja jopa yksin.
Nuivaakin nuivempi vastaanotto.
No, käyn hakemassa kahvia, ja palaan Hesarin lukuun. Siitä ei tule mitään.
Ilmapiiri kiristyy kiristymistään - rouvasväki ilmiselvästi lähtee siitä "ajatuksesta", että pöytä on heidän.
Olen "tunkeilija". Istuessani ainoalle vapaalle paikalle julkisessa tilassa. - Olin muuten jo tuolloin Rederi Ab Eckerön osakaskin, vaikka eihän sillä merkitystä ole.
Seuraa sanailua. Sanailu pahenee pahenemistaan. Tätä kirjoitettaessa yli kymmenen vuoden jälkeen ei enää muistu kyseinen dialogi tarkkaan mieleen. Kuitenkin selvää oli, että naisjoukon vanhin, yli 70 -vuotias isoäiti, oli kaikkein agressiivisin. Muut sitten myötäilivät häntä.
Tuo perhekunta oli lähtenyt viikonloppureissulle Tallinnaan, ja olin heidän mielsetään häirikkö. Ilonpilaaja. Ulkopuolinen "heidän" pöydässään.
Kuume nousee. Hiki alkaa virrata. Mitäköhän tästä tulee?
Samassa toiseksi vanhin nainen, siis kyseisen agressiivisen vanhuksen tytär, pomppaa pystyyn ja lähtee etsimään turvamiestä.
Justiinsa.
Niin aina.
Sehän se on sitä suomalaisen naisen mielipuuhaa - kun asiat eivät suju haluamallaan tavalla, sännätään kantelemaan erilaisille turvamiehille. Ja heitähän riittää - valmiina kuin partiolaiset.
Niin nytkin.
Ei kulunut kuin pari minuuttia, kun em. nainen saapui hyvin bodanneen turvamiehen kanssa paikalle.
Turvamies oli tietenkin totaalisen pihalla tilanteesta - hänellä ei ollut kuin naisen kertomus. Mutta sehän Härmässä riittää. Aina.
Kiva tilanne!
Kuten hyvin voi kuvitella, valtaisaa hämmästystä ja uteliaisuutta lähipöydissä. Kiitos nyt tästäkin!
Mutta kas kummaa!
Turvamies osoittautuu kuitenkin loppupelissä asialliseksi hepuksi - tilanteen huomioiden.
Puhdas sattuma - ja erittäin onnekas sellainen - oli että samassa pieni naapuripöytä vapautui. Turvamies pyysi minua siirtymään sinne.
No, mitä tuollaisessa tilanteessa voi tehdä?
Kuumeessa, rättiväsyneenä, agressiivisen vanhuksen johtaman akkaköörin hysterian kohteena, täpötäydessä kahvilaravintolassa, asian taustasta tarkemmin tietämättömän turvamiehen pyytäessä siirtymään toiseen pöytään?
Olisiko kenties pitänyt alkaa painimaan?
Samassa huomaan, että alkuperäisessä pöydässä lukemani (tai yrittämäni lukea ) Hesari on kadonnut! Seurueesta joku laittoi sen hässäkässä laukkuunsa, tahallaan tai vahingossa.
Mainitsen tästä turvamiehelle - eikä seurueeen jäsenistä kukaan tietenkään tunnusta mitään.
Turvamies lähtee hakemaan minulle uuden Hesarin! Sillä lailla!
Sitten kun pienen hetken ajan vaikuttaa siltä, että tilanne vihdoinkin rauhoittuisi - naisjoukko järjestääkin uuden härdellin:
Naisryhmän jäsenistä yksi alkaa laittamaan raskasta kassiaan ikkunalaudalle asettamani kamerarepun päälle! Repussa on koko kamerakalustoni. Ei välttämättä niin arvokas, mutta tuiki tarpeellinen. Uusia osia - vanhaa mekaanista Canonia - on vaikea löytää rikkoontuneiden tilalle. Joka tapauksessa uuden kaluston etsimiseen menisi tuhottomasti aikaa ja vaivaa.
Viimeisellä sekunnilla onnistun puuttumaan tilanteeseen, ja saan kamerakaluston pelastetuksi. Naisista kolmanneksi nuorin, se jotain kolmekymppinen, olisi halunnut tulla anteeksipyytelemään ja selittelemään.
Pyydän häntä lopettamaan nyt vihdoinkin. Poistuu paikalleen tyytymättömänä - olisi niin hirveästi halunnut "selvittää".
-
Muutaman kuukauden kuluttua näin saman turvamiehen laivan käytävällä.
Pyydän hänet sivuun, ja kerron tapauksen kulun - hänhän oli autuaan tietämätön tilanteen taustasta. Kiirehti vaan tilanteeseen kun suomalainen nainen, Hänen Pyhyytensä, suvaitsi ilmoittaa olevansa "pulassa".
Kaveri kuuntelee tarkkaavaisesti. Vähitellen hänkin alkaa käsittämään tapauksen oikean laidan. Ainoa "selitys" minkä hän tapaukselle saattaa antaa, on että olen "iso ja karskin näköinen mies". Jaaha. Vai siitäkös tässä olikin kysymys - ulkonäöstä. Eli jos ulkonäkö ei miellytä, naisilla on vapaus alkaa kiljumaan turvamiestä, joita on aina nurkan takana valmiina palvelemaan Heidän Korkea-Arvoisuuksiaan.
Korostin kaverille, että todellinen onnenpotku oli, että tuo naapurin pikkupöytä sattui juuri vapautumaan.
Vaikea sanoa, mitä muuten olisi tapahtunut.
Kyseistä turvamiestä on vuosien varrella silloin tällöin näkynyt Eckerön laivoilla.
Aina on morjesteltu.
-
Yhteenveto:
Täpötäydessä laivan kahvilassa, julkisessa tilassa, suomalainen nainen katsoo olevansa oikeutettu omimaan koko pöydän omalle seurueelleen. Mukaanlukien tilan viimeinen vapaa istumapaikka.
Mikäli kuumeinen kuolemanväsynyt työmatkalainen pyrkii istumaan kahvilan viimeisellä vapaalla tuolilla, seuraa selkkaus. Kolmen sukupolven itsekkäistä naisista agressiivisimmaksi osoittautuu isoäiti.
Sitten lähdetäänkin hakemaan turvamiestä.
Suomalaiselle naiselle erilaiset turvamiehet ovat käden ulottuvilla.
Turvamiehet uskovat naisten sepityksiä - käytännössä aina, tai lähes aina. Jorsseja riittää.
Ritareita!
Luku kolme
"Nainen laevas - laeva põhjas!"
Kesäkuun loppu, 2015.
Palailemassa melkein kuukauden Pohjoismaiden- ja Keski-Euroopan -rundilta kämpille Tallinnaan. Viikkarin lautalla Stokisesta Skattalle.
Helsinki 10 -postikonttuurissa odottaa vielä melkein kahdenkymmenen kilon paketti eräältä tavarantoimittajalta. Onneksi konttori on lauantainakin auki.
Fillarin tangossa vasemmalla keskikokoinen matkalaukku, painoa ehkä 15 kiloa. Selässä kamerareppu jalustoineen, muutama kilo. Tangon oikealla puolella salkku, muutama kilo, sekä muovikassi (kaksinkertainen), sisältäen rikkimenevää, muutama kilo. Sitten vielä tuo melkein kahdenkymmenen kilon paku narutettuna pakkarille...
Sinänsä kivaa kun kerrankin jäi tänään muutama tunti "omaa, vapaata aikaa" Stadissa. Olipa mukava käydä fillarilla Etelä-Helsingissä vähän katselemassa paikkoja... Down by Memory Lane...
Länsisatamassa Eckerö Linen terminaalissa kuitenkin hyvissä ajoin. MS Finlandia -lautalle ei ole ruuhkaa, ei ollenkaan.
Kaijalla joku viittilöi minut laivan uumeniin. siihen asti kaikki hyvin.
Autokannella parkkeeraan fillarin siihen samaan tuttuun paikkaan, jossa se on ollut kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja.
Kassi, Postista juuri noudettu iso raskas paketti ja em. muovikassa ovat kannella vieressä, noin kahden metrin päässä, kun alan laittamaan pyörää lukkoon.
Sitten alkavat vaikeudet.
Nurkan takaa ilmestyy yllättäen paikalle joku MS Finlandian kansihenkilökunnan nainen.
Yht'äkkiä huomaan, pyörää lukitessani, että nainen on juuri riuhtaissut autokannelta tuon arvokasta ja rikkimenevää sisältävän kaksinkertaisen muovikassin.
Voi Herran Pieksut sentään!
Kyseistä muovikassia on tullut raahattua viikkotolkulla pitkin Eurooppaa. Kymmenkunnan maan läpi. Lukemattomia kertoja se käsistä varovasti jonnein hyllylle tms. asettaen, ettei sisältö vaan rikkoutuisi.
Ja nyt, viimeisellä etapilla, lautalla kotiin Tallinnaan, tuo autokannen tärkeilevä naisduunari alkaa omaisuuttani retuuttamaan!
Salamannopeasti harppaan pari askelta eteenpäin, ja tempaisen omaisuuteni naisen käsistä.
Naisen silmät rävähtävät sepposen selälleen hämmästyksestä. Alkaa sopertelemaan jotakin:
"Mutta kun tuo rekka meinasi ajaa niiden päälle..."
Todellakin, yksi rekka - yksi tämän laivavuoron harvoista - oli alkanut lähestyä takaa, edelleen avoinna olevan luukun kautta.
Mitään vaaratilannetta ei kuitenkaan ollut, välimatkaa rekkaan oli metritolkulla.
"Joo, joo!", vastaan naiselle.
Hän jatkaa:
"Mutta kun tässä on kysymys sinun turvallisuudestasi!"
"Niinpä niin'', vastaan edelleen..
Hän vetäytyy loukkaantuneeseen mykkyyteensä. Poistun raskaine kantamuksineni yläkerran kahvilaan.
Kiinnitän huomiota, että laivan autokansi on todellakin aivan poikkeuksellisen tyhjä. Laivan toisessa päässä on muutaman rekan ja auton ryhmittymä odottamassa ulospääsyä Tallinnassa.
Kahvilassa mietin, että takuuvarmaa on, että nainen meni jonnekin kantelemaan "käytöksestäni" - olemmehan Suomessa. Tunnen Suomen, ja eritoten suomalaisen naisen - Hänen Ylhäisyytensä!
/
Aivan oikein, jälki"selvittelyiltä" ei todellakaan säästytty...
/
Jo seuraavana päivänä, sunnuintaina, palaan Stadiin samalla Eckerön MS Finlandialla. Lähtö Talskusta kello 12.00.
Matkatavarana mm. kaksi valtaisaa laatikkoa Tallinnasta ostettuja kertakäyttöisiä aamutossuja, Eräs hankolainen design -hotelli on niitä viime syksystä asti tilannut.
Fillarilla autokannelle selvittyäni lähestyn vähän matkan päässä seisoskelevaa kansimiestä, Iäkkäämpi heppu.
Rohkenen tiedustella, olisiko autokannella mitään koppia tms., johon lodjut voisi matkan ajaksi jättää. Ettei tarvitsisi raahata yläkerran kahvilaan.
Alkaa vaikerointi, suomalaiskansalliseen tyyliin.
Ei, heillä ei ole mitään paikkaa jonne laatikot voisi pariksi tunniksi jättää.
Mutta että ne voisi jättää fillarin viereen autokannelle. Kuulemma pysyvät siellä matkan ajan. Autokansi on lukittu.
Kysyn, mitä jos joku pakettiauton tai suuremman omistaja nakkaa lodjut autoonsa? En saisi niitä millään takaisin.
Sitten alkaa rähiseminen.
Saan kuulla "kiukuttelevani", ja että minulla "kuulemma eilenkin oli jotakin riitaa".
Justiinsa!
Juuri kuten arvasinkin - eilinen akka oli mennyt kantelemaan työtovereilleen. Sepittämään oman tarinansa.
Jaaha. Tuokin "suomalainen mies" on heti heittäytynyt ritarilliseksi kun naishenkilö on mennyt lavertelemaan stoorejaan. Niin aina.
No, seuraa määrättyä sananvaihtoa, siinä saa tehdä hommia kun yrittää kertoa mitä tosiasiassa tapahtui. Miten kyseinen nainen täysin asiattomasti, mitään sanomatta tahi kysymättä ryntäsi retuuttelemaan arvokasta, viikkotolkulla läpi Euroopaan kantamaani omaisuutta.
Autokannen esimiehelle alkaa vähitellen valkenemaan asian oikea laita, ja ääni muuttuu kellossa. Lopulta suurieleisesti ilmoittaa "tekevänsä tällä kertaa poikkeuksen", ja lähdemme yhdessä viemään pakettiani - minä kannan sen - semmoiseen seinustalla olevaan sivukoppiin.
Tuossa vaiheessa vielä korostan hänelle, että tämä on niin suomalaista. Käytännössä jokaisella työpaikalla on yksi tai useampi tuollainen paskantärkeä nainen miesten töissä - nainen, joka stressaa ja touhuaa pyrkii tekemään itsensä tarpeelliseksi - katastrofaalisin seurauksin.
Autokannen esimies nyökyttelee. Olen näköjään osunut asian ytimeen. Tietysti!
Vaikutelmaksi jää, että tyyppi on tyytyväinen, kun joku ulkopuolinen toteaa tuon suomalaista työelämää ja yhteiskuntaa yleensäkin riivaavan ongelman: Nuo joka puolella hääräävät, kaikkeen puuttuvat tärkeilevät naiset.
/
Sitten taas parin päivän kulutua uusi reissu. Sama laiva. Sama äijä, "autokannen esimies", taas työvuorossa.
Annan tyypille "palautetta".
Totean henkilölle, ettei ollut yllättävää, että naisduunari meni heti kantelemaan. Niin aina.
Jälleen rähäkkää.
Tyypillä on taas ääni kellossa muuttunut.
Nyt hän alkaakin paasata, että olen "rasisti". Harrastamani "syrjintä työelämässä" on kuulemma niin "raskas syyte".
Tiedustelen ukkelilta, entä miten sitten on asiakkaiden syrjinnän laita?
Hän vaahtoaa, että voisin jatkossa käyttää Tallinkia - siellä on kuulemma "vielä huonompi palvelu".
Vastaan, että käytän mielleläni Finlandiaa - olenhan varustamon osakkeenomistaja.
Tähän äijä: "Niin minäkin".
Mie: "Hauska tutustua! Tavataan yhtiökokouksessa".
Eipä ole muuten tyyppiä Rederi Ab Eckerön sinänsä mukavissa yhtiökokouksissa Maarianhaminassa näkynyt. Tuskin näkyykään.
Äijän primitiivireaktio saa vieläkin lisää vauhtia.
Alkaa mesoamaan "Kuule älä mulle ala!" -tyyliin. Varsinainen ay -jäärä.
Kohtaus huipentuu uhkaukseen:
"Mitäs sinä oikein kuskaat täällä! Minäpä taidan soittaa Tullille ja tehdä sinusta ilmiannon!".
Vastaan että se kyllä sopii!
Lisäksi tiedustelen tältä kahden EU -maan pääkaupunkien välillä miljoonia ihmisia ja samoin miljoonia tavaratonneja kuljettavan aluksen autokannen esimieheltä, onko hän kuullut, mikä on Euroopan Unioni?
Vastausta ei tule. Vihamielistä mulkoilua vaan.
Siis tämmöistä meininkiä MS Finlandialla, vuosikausia sekä Suomen että Eestin Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen.
No, sinänsä tuo ei kyllä ollenkaan ihmetytä. Siis että Tullilla on tuollaisia vinkkimiehiä laivoilla. Se sensijaan olisi todellinen ihme, mikäli näin ei olisi.
/
Sen sijaan siihen, mikä MS Finlandialla on todella suuri ongelma, eivät autokannen esimiehet ja muu väki ole kyenneet mitenkään puuttumaan:
Autojen, etenkin rekkojen, tyhjäkäyntiin.
Normi on, että rekkakuskit - etupäässä ulkolaiset - käynnistävät helvetinkoneensa jopa kymmenisen minuuttia ennen laivan satamaan saapumista.
Henkilökunta ei tähän puutu.
Kiva joutua hengittämään noita myrkkykaasuja!
No, yksi polkupyörä on varmaankin henkilökunnalle "suurempi ongelma"?
/
Tietenkin otin yhteyttä Eckerö Linen kaupalliseen osastoon.
Soitin, meilasin, laitoin tekstareita.
Lupasivat "palata asiaan" - näin ei tapahtunut. Itse soitin uudestaan.
Kuuntelivat sujuvasti, "pahoittelivat", ja mutisivat jotakin epäselvää, että "aletaan toimenpiteisiin" kyseisen henkilön suhteen.
Just joo.
Suomessahan pelätään duunareita, siis ammattiyhdistysliikettä.
Käytännössä lähinnä murha olisi se, josta proleille koituisi jotakin "seuraamuksia". Siihen asti saapi tyytyä kaupallisen osaston "pahoitteluihin". Siis yhtä tyhjän kanssa.
Varsinkaan tämmöisessä tapauksessa, jossa "vastapuoli" on ottanut käyttöön nk. "tasa-arvo -kortin".
Käytännössä "tasa-arvo -kortin" käyttöönotosta seuraa jonkinasteinen halvaus.
Esimerkiksi tässä tapauksessa mitään ei haluttu laittaa paperille. Edes meiliin.
Siitähän olisi tullut - kauhistus! - dokumentti.
/
Niin, tämä Eckerö Linen paatti taitaa olla ainoa jäljellä oleva Suomen lipun alla liikennöivä matkustaja-alus. Ainakin Helsinki - Tallinna -reitillä.
Viking Linehan siirsi joku aika sitten tuon Viking XPRS -aluksen Viron rekisteriin. Hyvä!
Palkkakulut laskivat samalla oliko se puolella miljoonalla vai miljoonalla per vuosi. Hienoa, näin osakkeenomistajan kannalta! Eestiläisellä henkilökunnalla on ilmiselvästi aivan eritasoinen motivaatiokin työntekoon kuin suomalaisilla laiskureilla oli.
Kaikki sujuu Viikkarin uuden eestiläisen henkilökunnan kanssa vallan mainiosti. Blue Deli -kahvilassakin saa "ettekandajien" kansaa samalla vähän treenata uuden asuinmaan kieltä.
Entä millaiset välit Eckerö Linella on ammattiyhdistysliikeeeseen?
Otetaanpa esimerkki kuluvan vuoden keväältä.Näin toimitusjohtaja Taru Keronen silloisen lakon tiimellyksessä:
"Olen tyrmistynyt, että Suomen Merimies-Unioni ja Konepäällystöliitto vahingoittavat ainoan varustamon toimintaa, joka vielä Tallinnan ja Helsingin välillä työllistää suomalaisia merimiehiä".
Eivät kuulosta kovinkaan lämpimiltä, nuo suhteet.
Liputetaan vaan ulos Suomesta tuokin viimeinen paatti, Eckerö Linen Ms Nordlandia!
Sopii mulle! Ei jää noita autokannen jästipäitä yhtään ikävä!
Yhteenvetona voisi todeta:
Eckerö Line - laivat "Nordlandia" ja "Finlandia" - on ollut varsin mainio yhteistyökumppani.
Kohta viidentoista vuoden aikana on tullut tehtyä lähes tuhat edestakaista reissua lahden yli - valtaosin Eckeröllä.
Välillä oli pari hiljaisempaakin vuotta, Tallinnaan muuton jälkeen.
Mutta siten aikataulut muuttuivat, ja nykyään tuota Finlandiaa tulee taas käytettyä. Uudet kello kahdentoista päivälähtö Tallinnasta ja 15.30 lähtö Helsingistä olivat hieno uudistus! Elämänlaatu nousi aivan oleellisesti, kun nuo uudet aikataulut otettiin käyttöön. Saa aamulla nukkua tarpeeksi. Lämmin Kiitos!
Samoin Rederi Ab Eckerön yhtiökokoukset keväisessä Maarianhaminassa ovat olleet miellyttäviä tilaisuuksia.
Mikäs sen mukavampaa, kun hyvien tarjoilujen jälkeen pienessä hiprakassa hypätä fillarin selkään ja jatkaa Maarianhaminasta kohti Ahvenanmaan keväisiä kukkaniittyjä!
Sijoituksena Rederi Ab Eckerö on ollut varsin vakaa ja tuottoisa: 3 - 5 prossan dividendiä joka vuosi, kai yhtä lamavuotta lukuunottamatta.
Koska firma ei ole pörssilistattu, olivat osingot monta vuotta verottomia.
Nyt, lakimuutoksen jälkeen, edelleen kevyesti verotettuja.
Tackar och pockar!
/
Ai niin...
"Naine laevas, laeva põhjas!"...???
Tämän heitti erääs kiva eestitär Tallinnan sadaman lipunmyynnissä kerran. Nauroi päälle. Kiitin ja kumarsin!
Suomalaisen ja eestiläisen naisen ero onkin pitkälti juuri - huumorintajussa.
Korostetakoon heti, ettei kyse ollut Eckerön henkilökunnasta.
Ettei tälle hauskalle naiselle tule mitään vaikeuksia.
Tasa-arvo -uskovaisessa Härmässähän tuollaisestakin lohkaisusta nykyään seuraa jonkinlainen syyte, potkut tms.
(Tallinn, 4.7.2015)
www.ArcticParadise.fi
shop.ArcticParadise.fi
Jälkikirjoitus
Muutaman kerran on nyt elo- ja syyskuussa tullut käytettyä tuota MS Finlandiaa.
Kas kummaa!
Tyyppejä ei ole näkynyt!
Etupäässä lastausvaiheessa ja autokannella on tavannut noita ystävällisiä, motivoituneita eestiläisiä. Loistavaa, suunta on oikea!
Suurpärast!
(Hailuoto 22.9.2015)
shop.ArcticParadise.fi
Päivitys 27.11.2015
Paluu Suomeen kuukauden kestäneeltä Keski-Euroopan -rundilta.
Koreografia melkein identtinen kesäkuun lopun tilanteen kanssa:
Kantamusta saman verran:
- raskas kamerareppu niskassa
- monen kilon salkku fillarin ohjaustangon oikealla puolella roikkumassa
- keskikokoinen matkalaukku ohjaustangon vasemmassa sarvessa
- 23 kilon paketti juuri postista haettua myyntikamaa köytettynä fillarin pakkarille
- vielä muovikassillinen muonaa, juomaa jne. stongan oikeassa sarvessa, uloimpana.
Bingo!
Stadista klo 15.30 lähtevän MS Finlandian autokannella ei hässäkkää, tällä kertaa. Päinvastoin kuin kesäkuun lopussa.
Tyypit loistavat poissa-olollaan.
Yli-innokas, ylipainoinen, tärkeilevä ja hääräilevä akka ei hyökkää nurkan takaa (kesäkuussa niin arvokasta) muovikassiani retuuttamaan. Ei tarvitse sekunnin murto-osassa sitä häneltä pois temmata, turvaan.
Sitä räyhäävää "autokannen esimiestäkään" ei näy - äijää, joka uhkasi tehdä meikäläisestä "ilmiannon Tullille" - vuosikausia sekä Suomen että Eestin Euroopan Unioniin liittymisen jälkeen.
Voiko olla mahdollista, että Eckerö Linen johto on tehnyt oikeat johtopäätökset, ja siirtänyt tyypit toisiin hommiin - tai kilometritehtaalle?
Tämähän on vallan mainiota - kun tätä vaan jatkuisi...
(Tallinn 27.11.2016)
shop.ArcticParadise.fi
Postikorttien verkkomyynti
Päivitys 10.5.2016
No johan nyt on markkinat!
Tänään kun ajoin fillarilla, tavanomaisine raskaine hivakkoineni, Länsisatamassa Eckerö Linen MS Nordlandian autokannelle sisään, ja filon parkeerattuani otin kurssin kohti hissiä...
Vastassa oli semmoinen T -paitaan pukeutunut, tatuoitu nuorehko kansimies. Uusi kasvo.
Havaitessaan lähestymiseni kiiruhti hissille johtavan oven taakse, ja palasi saman tien avaamaan meikäläiselle ovea.
Totesi reippaasti:
"Hissi on tilattu. Tervetuloa!".
Mitä ihmettä?
Miten tämä nyt tämmöiseksi menee?
Alla tiders!
Olisikohan niin, että Eckerölla on... luettu tätä ketjua?
Vallan mainiota, todellakin!
Paitsi että kohta on taas kesä, ja eppäilemättä - tuon supisuomalaisen pakkomielteen, "tasa-arvon" nimissä - noita paskantärkeitä naistyötekijöitä taas ilmestyy autokannen kuvioihin.
Hääräämään ja sotkemaan.
(Tallinn 10.5.2016)
shop.ArcticParadise.fi
Postikorttimyyntiä verkossa.
Päivitys 24.6.2016
Paluumatkalla pitkältä Keski-Euroopan -reissulta kotiin Tallinnaan.
Unkarissa tuli nähtyä jopa painajaista paluumatkasta Helsinki - Tallinna Eckerö Linen M/s Finlandialla.
Että josko ne paskantärkeät naiset ovat tänäkin kesänä siellä autokannella sähläämässä.
Sörkkimässä kaikkea, puuttumassa kaikkeen...
BINGO!
Ei ole tänä kesänä akkoja näkynyt! Mikä helpotus!
Paluureissu Tallinnaan perjantaina 24.6. sujui ongelmitta.
IHME!
Mutta, mutta...
Ei sittenkään...
Vaikeuksia tuli, taas!
Liikennejärjestelyt Länsisatamassa yhtä sotkua.
Vaikea sanua, kuinka kauan tuota on kestänyt, mutta näin vaan on.
"Kulkuneuvojen" (ml. polkupyörät) check-in -koppi on siirretty ihan sinne kauas kärkeen, ja check-innin jälkeen vallitsee liikennekaaos lauttaan mennessä.
Onneksi laiva on niin iso, että sitä kohti on kuitenkin mahdollsita suunnistaa.
Tavaraa on fillarin päälle taas kymmeniä kiloja. Pelkästään tarakalle sidottu iso loota painaa vajaat kaksikymmentä kiloa. Siihen sitten muuta kassit ja reput päälle.
Joudun ohjaamaan fillaria yhdellä kädellä - vasemmalla - selän takaa paketista kiinni pitäen.
Vaikeata on, mutta onneksi olemme jo loppusuoralla.
Mutta kas, aivan viime tipassa, tuossa on vielä yksi sekava "liikennejärjestely". Viittoja on kolme, joista yksi osoittaa oikealle, kohti MS Finlandiaa.
Onneksi havaitsen kyltin aivan viime tipassa. Muuten olisi kulku käynyt jonnekin jorpakkoon.
No, jotenkin tuli klaarattua laivalle, ja hissiin.
Loungepaikka odotti.
Kannettavaa on aina niin paljon, että kamojen kanssa on aivan mahdotonta yrittää raahustautua sitä kapeaa käytävää pitkin ensin Info -pisteeseen, ja sieltä sitten loungeen.
Tavarat pitää jättää käytävälle loungen kiinni olevan oven lähistölle erääseen nurkkaan, ja ripeästi kiertää loungeen ja sieltä sisäpuolelta avaamaan ovea ja sieppaamaan kamat sisään. Turvaan.
No, onnistuihan se.
Loungessa vain muutama asiakas. Johtuen Juhannuksesta.
Saan kokonaisen ison pyöreä pöydän omaan käyttöön.
Ikkunapöydässä yksi pariskunta.
Sitten yksinäinen keski-ikäinen naismatkustaja siinä takaosan syvennyksessä.
Harakka ottaa soppaa melko miehekkäästi.
Lounge -lipun hintaanhan kuuluvat "ruokajuomat".
Ei muuta kuin kraanasta lorottelee mukiin.
Nainen totta vie ottaa kaiken irti minkä vaan ehti kitata.
Kaikesta huomaa, että hän on seuraa vaille.
Joudun tulilinjalle.
Akka yrittää ottaa "kontaktia" tavalla jos toisellakin.
Minua ei seuransa kiinnosta.
On paperihommia, olen työmatkalla. Kuten aina.
Miksi tuollainen kulahtanut huuhkaja muutenkaan kiinnostaisi?
Mitä tarjottavaa mokomalla olisi?
"Parasta ennen" -päiväys ohi joskus neljännesvuosisata sitten.
No, suomalainen nainenhan on sellainen, että saatuaan pakit - asiassa missä tahansa - hän vain innostuu.
Niin nytkin.
Naisen käyttäytyminen käy yhä agressiivisemmaksi.
Kun ei seura kelvannut, alkaa humalainen haukkuminen.
Onneksi saavumme jo Tallinnan satamaan.
Kerään massiiviset kantamukseni, ja alan tekemään poistumista siitä samasta sivuovesta, josta tullessa kävin nappaamassa tavarat käytävältä sisään loungeen.
Tämä on kyseiselle naiselle se viimeinen niitti.
Hän alkaa helvetillisen mekkaloinnin, miten siitä ovesta "ei saisi poistua".
No, ei se kai mikään virallinen poistumisreitti ollut, mutta henkilökunta on aina antanut meikäläisen käyttää sitä.
Sen verran löytyy tervettä järkeä.
Ovesta käytävään livahtaessani kuulen, miten ämmä mesoaa että tekee valituksen asiasta.
Jaaha.
Tämä on siis naisen kosto.
Tällä kertaa tämmöinen.
(Muutamana seuraavana kertana M/s Finlandialla oli sitten pieni jännitys päällä, onko tyypin valituksella ollut vaikutusta.
Mikäli olisi ollut, olisi reissaaminen tuolta osin käynyt tosi vaikeaksi.
Päinvastoin, kyseisestä ovesta on sittemmin järjestelyjen muututtua tullut "virallinen" poistumisreitti.
Henkilökunta jopa avaa oven laivan saapuessa satamaan Helsingissä.)
Ihmiset, varokaa naisen kostoa!
(Tallinna 24.6.2016)
shop.ArcticParadise.fi
Postikorttien nettimyyntiä
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Taas se alkoi.
Muutama vuosi meni rauhallisesti - jopa erinomaisen rauhallisesti.
Löytyi tuo M/s Finlandian mainio Lounge, ja aloin aina ottamaan lounge -paikan.
Päivän lehdet, pikku purtavaa, "karvalakkiosastoa" rauhallisempi tila - toimiva konsepti.
Hinta ei yli kipurajan.
Niin, ja bisukkaa ja vinkkua saa loretella hanasta à volonté.
Tunnustan:
Vuosien saatossa olen kaksi kertaa käyttänyt hana -tilaisuutta hyväkseni!
Hyi minua!
Viime aikoina on rähäkkärintamalla kuitenkin alkanyt hyvän tauon jälkeen vaihteeksi vilkastua.
Tilanne Helsingin Länsisatamassa on sellainen, että polkupyörällä laivaan mennessä ensimmäisenä ilmoittaudutaan lippujentarkistus -luukulla.
Sieltä saa sitten asianmukaista varausta vastaan sen pienen valkoisen kortin, jolla ikäänkuin laivaan pääsee. - No, käytännössä kortteja tulee kaksi: Toinen itselle, toinen polkupyörälle.
Seuraavaksi semmoisen "portin" läpi varsinaiselle satama-alueelle, ja laituria pitkin vieressä olevan laivan keulasta sisään. Matkaa joitakin kymmeniä metrejä.
Yksinkertaista?
Periaatteessa kyllä, käytännössä ei.
Paikalle on nimittäin viime aikoina ilmestynyt häärääjä -nainen.
Ihan absurdi kuvio - tai oikeastaan ei.
Sitä suomalaista normihommaa, vaan.
Kun filolla paattiin menevä asiakas on siis ilmoittautunut autoreitin lipuntarkastukseen, henkkarit sun muut on tarkistettu ja matkaliput kädessä:
"Portin" jälkeen, muutaman metrin päässä, päivystää tämä nainen. Viime aikoina.
Täti penää joka kerta matkalippuja!
Siis muutama metri sen jälkeen, kun kaikki on jo tarkistettu.
Em.lippukopin jälkeen on mahdotonta päästä eteenpäin, laivaan, ilman asianmukaisia dokumentteja.
Tai voihan sitä yrittää - tuloksena muutamassa minuutissa turvamiehet paikalle.
Hirveän tärkeänä pitää nainen tuota ylimääräistä tsekkailuaan.
Ensimmäisellä kerrralla oli asiakkaan ällistys moisesta niin suuri, että tuli lausuttua:
"Mutta juurihan liput äsken tarkistettiin!".
Tähän täti tuohtuneena:
"Niin, mutta joku voi yrittää tulla ilmaiseksi!".
Voiko olla todellista?
Voiko moista tyyppiä olla olemassakaan?
Kyllä voi.
Vieläpä hyvinkin.
Siis Suomen päässä.
Tallinnan päässä tällä samalla linjalla on ongelmatonta - palataan siihen myöhemmin.
Muutaman kerran on nyt tullut kohdattua kyseinen nainen.
Pyylevähkö, lyhyenläntä, keski-ikäinen tyypillinen suomalainen nainen.
Siis tämmöinen, jonka naisellisuus (if any) on kokonaan kadoksissa.
Eli näitä Suomessa niin tyypillisiä nk. mies-naisia.
Jotka käytännössä jopa kilpailevat siitä ken on maassa epänaisellisin.
Aina kun täti on tivannut lippuja, on tullut vastattua tyyliin:
"Ai taas tarkistellaan lippuja?".
Joka kerta on tyyppi jäänyt jupisemaan jotakin.
Ilman muuta on laittanut meikäläisen vähintäinkin "mieleen" - "vaikeana asiakkaana", nimittäin.
Todennäköisesti ei ainoastaan "mieleen", vaan valistuneen arvauksen mukaan myös jonnekin listalle.
Tai on alkanut myrkynkylvönsä henkilökunnan taukotiloissa tms.
Viimeksi Suomesta poistuessa, perjantaina 29.5, pääsi tämä täti-immeinen yllättämään.
Otus ilmestyikin lippuja tivaamaan vasta vähän ennen laivaan menoa, laiturin päässä, autojen takaa, vain ehkä parikymmentä metriä laivanluukusta.
Ilmestyi kärppänä paikalla ja tivasi:
"Onko sulla matkaliput?".
Mie:
"Tietysti. Miten muuten olisin tänne päässyt".
Kädessä, polkupyörän tangolla, selkeästi näkyvillä olleet matkaliput vilkaistuaan alkoi taas tuon tavanomaisen jupinansa:
"Aina näin sun kanssasi...".
Nyt vaan sitten odotellaan, josko henkilö on tehnyt "ylimmille tasoille" jotain reklaa.
Valittaa tietysti.
Kuten Eestissä sanotaan:
Elame, näeme...
Entä käytännöt Tallinnan päässä, samalla Eckerö Linen linjalla?
Ei voisi toiminta olla jouhevampaa.
Ei tulisi kuulonkaan tuollainen Helsingin pään jäykkäniskaisuus ja itsetarkoituksellinen tärkeily.
Se menee Tallinnassa niin, että autoreitin lippuluukulla asiointi kestää korkeintaan muutaman sekunnin, joskus vain juuri sekunnin.
Sitten siellä laiturin päässä, lähempänä paatin sisäänkäyntiä, on toki yksi heppu ohjaamassa.
Meikäläisen - pääsääntöisesti ainoan pyöräilijän - nähdessään hän viittaa etiäppäin.
Joskus voi ajaa suoraan laivaan, joskus siihen rakennuksen "lipan" alle oottamaan, kun toisinaan autoja vielä tulee laivasta tai rekkoja ajaa sisään.
Toiminta on kaikin puolin joustavaa ja hyvin sujuvaa.
Kertaakaan ei ole kohta 20 vuoden ja satojen reissujen aikana kysytty lippukopin jälkeen enää uudestaan henkkaria ja/tai lippukopista saatuja matkalippuja.
Näin Eestissä.
x
Mistä tuo Härmän pään itsetarkoituksellinen turha kontrollointi ja jäykkyys sitten johtuu?
Kulttuurierosta on kysymys.
Mistäpä muustakaan.
Lammasmaiset suomalaiset ovat rakentaneet itselleen tuollaisen vankilan kaikesta turhasta kontrolloinnista. He viihtyvät vankilassaan!
Ja - tietenkin- kaikkea mielisairautta perustellaan tuolla iänikuisella "turvallisuus" -matralla.
Ja - tietenkin - naisia ängetään tehtäviin, jonne he eivät sovi. Kuten M/s Finlandian laiturille ja autokannelle.
Onhan kymysys raivo-tasa-arvouskovaisesta Härmästä.
Ja tietenkin, jos naiselle - eritoten suomalaiselle naiselle - annetaan joku semmoinen homma tai ohjekirja käteen, jossa pitäisi noudattaa "sääntöjä" on tuloksena katastrofi.
Terve järki lentää roskikseen saman tien.
Kuten useammastakin tämän ketjun tapahtumakuvauksesta on luettavissa.
x
Nyt sitten vaan odotellaan, minkälaisia valituksia kyseinen täti meikäläisestä on onnistunut saamaan aikaiseksi.
Minkähänlaiset seuraamukset niistä koituvat...?
Hui, kuinka pelottaapi!
Elame, näeme!
(Tallinna 31.5.2020)
ArcticParadise.fi
Postikorttikauppasi internetissä
MS Finlandialla 8.7.2020:
Jälleen kotimatkalla, 21.40 lautta Länsisatamasta kotiin Talskuun.
Taas tivattiin "ajoneuvolippuja" välittämästi lipuntarkistuksen jälkeen, heti portin takana satama-alueella.
Liput oli helppo näyttää, kun ne olivat tavanmukaisesti kädessä - oikeassa kädessä, joka piteli polkupyörän ohjaustankoa.
Kiinnittyi huomio, että piletti-inspektööri kyseli nimenomaan "ajoneuvolippua".
Vastasin hänelle kysymällä, jotta miten ihmeessä olisin voinut päästä portista läpi ilman lippuja?
Henkilö vaikenee, mulkoilee vaan. Ihme ettei ala enemmän tiuskimaan tahi saarnaamaan.
En viitsinyt alkaa hänelle selvittämään, että nimenomaan "ajoneuvolippu" minulla kädessä olikin, ei varsinaista "matkalippua"!.
Lipunmyynnissä oli nimittäin tapahtunut jonkinlainen kämmi, ja varsinainen "matkalippu" jäi kokonaan saamatta!
Mutta eihän piletti-inspektööri tuota omien työtovereittensa mokaa huomannut.
Kunhan muodon vuoksi vilkaisi lippuja, niihin syventymättä.
Että tämmöistä tarkastelua.
Oli saanut määräyksen kysyä, ja siis kysyi!
MS Finlandian kannella, kaunista kesäiltaa ihaillessa, alamme juttelemaan erään eestiläisen hepun kanssa.
Kerron tuosta Eckerö Linen Helsingin pään eriskummallisesta pakkomielteestä lippujen uudelleen -"tarkistelussa" heti autoreitin lippukopin jälkeen.
Kaveri on heti kartalla tilanteesta.
Hän on automies, ja kertoo:
Tallinnan päässä ei millään laivayhtiöllä, Eckerö mukaan lukien, kysellä heti portista lipuntarkistuksen jälkeen satama-alueelle saavuttaessa, muutaman minuutin kuluttua, uudestaan matkalippuja.
Viitataan jouheasti menemään laivaan vaan.
Hänen kertomansa mukaan ei Helsingin päässäkään kukaan muu kysele, kuin juuri Eckerö Line.
Virolaiseen tapaan kaveri naureskelee ironisesti. Suomalaisten touhuille.
Samoin naureskelee epäuskoisesti muuten Tallinnan päässäkin jopa Eckerö Linen oma henkilökunta, Helsingin -pään ylenpalttisen runsaasta, tärkeilevästä tarkistelusta kuullessaan.
(Tallinn 8.7.2020)
shop.ArcticParadise.fi
Postikortit verkosta - sekä mielipiteillä että ilman
MS Finlandialla 12.7.2020:
Mitä ihmettä?
Ihmeitten ihme!
Johan nyt on markkinat!
Ensimmäistä kertaa kai ikinä, kohta kahden vuosikymmenen ja melkein tuhannen reissun jälkeen, Eckerö Linen Helsingin -päässä ei kysytty henkkaria!
Ihan historiallista!
Lippukopista puhutellaan omalla nimellä - ensimmäinen kerta sekin - ja ojennetaan heti liput. Ilman turhia kyselyitä.
Jututan tätä autoreitin lippupisteen kaveria aiheesta, kopin edessä, pyörän päältä.
Ilmankos!
Heppu osoittautuu virolaistaustaiseksi. Pitihän se arvata!
Kuultuaan tapauksen ainutlaatuisuudesta, virkkaa:
"Kun tunnen asiakkaan, en kysy henkkaria tai passia".
Kerron ettei minulta ole vuosiin, vuosiin, vuosiin saman linjan Tallinnan -päässäkään kyselty henkkaria.
Useimmiten ei edes asiakaskorttia - liput tyrkätään vaan kopista ulos ja toivotetaan "Head reisi!".
Niin...
Tiukassa on, sääntöuskovaisessa Suomessa, tuo kaikikinainen kontrollointi -pakkomielle.
Tässä ehdotus Eckerö Linen Hesingin -päälle, erityisesti tuolle kiukkuiselle lippujen tupla-tsekkailijalle:
Ottakaamme oppia Unkarista!
Budapestin metrossa useamman henkilön partio tarkistaa kaikki liput ENNEN metroon menoa.
Ja sama toisinpäin:
Metrosta TULTAESSA uusi lipuntarkistus!
Tuotahan voisi alkaa soveltamaan meilläkin:
Kun asiakas on KAKSINKERTAISEN LIPUNTARKISTUKSEN JÄLKEEN onnistunut Helsingissä pääsemään Ms Finlandiaan, ei muuta kuin UUSI LIPUNTARKISTUS Tallinnan päässä, laivasta poistuttaessa!
Jokuhan voisi olla "livahtanut" laivaan merimatkan aikana!
Niin, ja itseoikeutetusti Tallinnan satamaan PÄÄ-KONTROLLERIKSI tuo Länsisataman kiukkuinen täti!
Onnea valitsemallasi tiellä, Oi Kallis Suomenmaa!
(Tallinn 12.7.2020)
ArcticParadise.fi
Postikortituotanto netissä - mielipitteillä sekä iliman.
Kotimatka Talinnaan 2.9.2020: Kolme farssia Eckeröllä - ja palkaksi kahvikuponki!
Juolahtipa mieleen, nyt kohta kahdenkymmenen Tallinnanreissu -vuoden jälkeen, siirtyä hyttimatkustajaksi.
Siinä on sekin, että noilla iltalautoilla on tullut viime vuosina kahviloissa lipiteltyä ajankuluksi tuota punkkua.
Tulos: Armoton väsymys seuraavana, työpäivänä, kotona Tallinnassa.
Sitäpaitsi tuo vinkun litkiminenhän maksaakin jotakin - hyttimatkustajana "säästää" senkin osuuden.
Kaiken huipuksi: Osakkeenomistaja saa Eccikseltä hytin puoleen hintaan! Vain 12,50! Hyvä diili!
Farssi nr 1:
No, ei muuta kuin sinne laiturin autoreitin lippukopille, fillarilla, hyvällä sykkeellä.
Kopissa istuu semmoinen pulska nykysuomalainen "mies".
Säälittävää katsoa, kun vieressä seisova sähäkkä ja piukea tyypillinen nykysuomalainen nuori nainen kädestä pitäen opastaa tuota rassukkaa. Jolla varmuuden vuoksi on vielä korvakorukin. 😁
Ojennan asianmukaiset matkalippuni hepulle.
Tyyppi alkaa kyselemään - passia!
Sekunnin murto-osan hölmistyksen jälkeen vastaan:
"Tiedoksi sulle:
Suomi on liittynyt Euroopan Unioniin vuonna 1995, ja Eestikin sitten vuonna 2004.
En ole vuosiin näyttänyt mitään "Passia" täällä, enkä näytä nytkään".
Latasin virallisen henkkarin luukun tiskille.
Naama meni kaverilla pitkäksi, alkoi mutisemaan jotakin.
Tyttö eli tämän nuorukaisen "työnohjaaja" seurasi vierestä.
Eivät alkaneet pullikoimaan asiasta.
Mutta selvää on, että olin "vaikea asiakas".
Luultavasti nämä turhat passin-kyselijät tekivät meikäläisestä jonkinlaisen merkinnän.
Sopii, sinne edellisten jatkoksi vaan!
Farssi nr. 2:
MS Finlandia Tallinnasta saapui myöhässä Stadiin.
Jotain se venkslasi siinä sataman edustalla, palaten välillä merelle, parin sadan metrin päähän.
Sen älyvapaan, Eckerö Linen Helsingin -päässä niin tutuksi tulleen lippujen "tuplatsekkauksen" jälkeen meikäläinen viittilöitiin taas ottamaan se isolla X -kyltillä merkitty kaista laiturin toiseen päähän, sisäänmenoluukulle.
Oli jo tulossa pimeää, ja oli kylmähkö tuulikin.
Olin kesätamineissa: Shortsit ja T -paita.
Koska arvion mukaan tässä venttaillessa kuluisi hyvä tovi, menin "suojaan" ihan siinä laiturilla jököttävän kontin seinustalle.
Eipä aikaakaan, kun eteen tallusteli semmoinen joku laiturilla -häärääjä, Eckerön henkilökuntaa.
Pitkähkö, kohtelias nuori kaveri. Todennäköisesti näitä "ystävällisiä suomenruotsalaisia" nuorukaisia, joita satama-aluella on töissä, myös Viikkarilla.
Opiskelijoita, kai.
Tulee tilittämään jotakin. Mitäköhän hänellä on asiaa?
Ahaa!
Yritti keksiä itselleen jotakin puuhaa, värkkäämistä, ja alkoi selvittämään:
Nuoren herran mielestä olin väärässä paikassa.
Olisi siirryttävä kymmenkunta metriä etiäppäin, ihan siihen avolaiturille, laivaan sisään johtavan rampin viereen.
Jaahas. Taas tätä Härmälle niin tavanomaista turhaa ja vahingollista ylikontrollointia.
Suomalaisilla tuntuu nykyisin olevan niin helpot hommat, että yrittävät keksimällä keksiä itselleen jotakin touhua.
Epäuskoisena katson heppua suoraan silmiin, ja kysyn:
"Näetkö miten olen pukeutunut?
Siis meinaatko että mun tulisi mennä tuonne tuuleen ja pimeyteen?
Näin pukeutuneena?".
Laivaan pääsisi arviolta vasta vartin kuluttua, ja teki sadettakin.
Nuorimies oli tietenkin itse pukeutunut asianmukaisiin suojahaalareihin jne.
Heppu katseli takaisin epäuskoisena.
Asiakas sanoi vastaan!
Alla tiders!
Naamasta oli lukea, ettei ollenkaan tiennyt miten tilanteeseen pitäisi suhtautua.
Toisaaalta hänen olisi "pitänyt" viran puolesta alkaa rähisemään ja komentelemaan .
Toisaalta hän nyt itse - saatuaan opastusta - tajusi tilanteen, sen että käyttäytyi hölmösti.
Lähti kälppimään.
Ei mennyt montaakaan minuuttia, niin siihen noin kymmenen metrin päähän, jossa fillarini ja iso kassi olivat parkissa, tallusteli toinen Eckerö Linen satama -häärääjä.
Hetken jo ehdin ajatella, että tuo kohtelias kaveri oli "delegoinut" "vaikean tapauksen" eteenpäin. Näinhän Härmässä aina toimitaan.
Työelämässä kukaan, ei kukaan halua eikä osaakaan yksin tehdä mitään.
Toisaalta: Eihän nyky-suomalaisista itsenäisiksi ajattelijoiksi ja toimijoiksi enää olekaan.
No mitäs tällä uudella tyypillä oli sitten asiaa?
Pitihän se arvata!
Alkoi tärkeilevästi sörkkiä fillarin kanssa.
Meni siirtämään fillaria noin 1,5 metriä.
Mitään syytä tahi tarvetta toimenpitteeseen ei luonnollisestikaan ollut.
Tarkistin laivasta ulos tulevien ajoneuvojen ajolinjat - välimatkaa fillarille jäi metritolkulla.
Tyyppi halusi vaan "työllistää" itseään pari minuuttia.
Paskantärkeilyä.
Niin, ja ainahan Suomessa tuollaiset höpö-hommat sitten loppuviimein "perusteellaan" sillä turvallisuusmatralla.
Summa summarum:
Totaalisen ajattelematon tuo ensimmäinen laiturilla -häärääjä, joka meinasi hätyyttää miut tuulen- ja satteensuojasta meren ääreen, tuiskuun ja alkavaan sateeseen.
Paskantärkeä tuo toinen laiturilla -häärääjä, joka aivan turhaan tuli fillaria sörkkimään.
Farssi nr kolme:
No, vihdoin pääsen hyttiiin - tai niin ainakin luulin.
Tätähän tässä on odotettu.Väännettykin asiasta vähintäin kohtuullisesti tuolla laiturillakin...
Suurin toivein marssimme siis kohti hyttiä.
Nyt pääsisi lepäilemään pariksi tunniksi...
Ensin suihkuun, ja sitten puhtaitten lakanoitten väliiin.... Aaaah!
Väärin!
Hytti on siivoamaton!
Nytkö pitäisi siis kymmenien kilojen kantamusten kanssa raahautua seuraavan kerroksen "info-pisteelle" "selvittämään" asia?
Ei helvetti. Rajansa kaikella.
Onneksi käytävällä hiippailee joku nainen, henkilökuntaa.
Hän toteaa tilanteen ja lähtee tohkeissaan viemään minua seuraavalle käytävälle, "uuteen" hyttiin.
Ai niin, ensin hän lähtee hakemaan jostakin uuden avaimen. Pitää siis odotella rauhattomassa käytävässä.
Kun nainen palaa avaimen kansa, ja lähdemme kohti "uutta" hyttiä (niin luulen), kuhisee käytävä siivoojia, ja muuta henkilökuntaa.
Jotakin "oppaani" sanailee heidän kanssaaa, ja avaa "uuden" hytin oven.
"Uusikin" hytti on siivoamaton!
Ilme tämän henkilökunnan edustajan naamalla on näkemisen arvoinen.
Ottaa sitten "hätäpuhelun" jonnee, ja alkaa taas "selvittämään" tilannetta.
Valittaa kiireitään - hänellä ei kuulemma ole enää aikaa painiskella asian kanssa. Mutta että joku isompi päällikkö olisi kuulemma saapumassa "selvitämään" tilannetta.
Jälleen odottelua.
Tumput suorina, raskaitten kantamusten kanssa käytävällä.
Seuraavaksi suvaitseekin uniformipukuinen heppu saapua pelipaikalle. Huolestunut ilme naamallaan.
Kas!
Hepulla on kädessään "hyvitykseksi" kahvikuponki, jonka hän vaivaantuneesti mulle ojentaa!
Ohhoh! Historiallsita!
Voi, voi... Tämä nyt on aivan liikaa!
"Kohteliaasti" - vaikka "taustalta" onkin aistittavissa, että kaverin mielestä "asiakas tässä onkin vaikea" - alkaa tarinoimaan, jotta vie vielä johonkin "uuteen", seuraavaan hytiin.
Joka tietenkin on jossakin, jossakin yläkerroksissa.
Herra alkaa harppoa portaita ylöspäin - ja kääntyy hämmsätyneenä katsomaan peräänsä, kun minä jään hissin eteen ja tilaan hissin.
Tippaakaan ei siis tämäkään tyyppi ajatellut.
Siis että asiakkaalla on erittäin raskaat kantamukset, ja olisi tietenkin ollut käytännöllisisntä, jos tämä "uusin" eli siis kolmas hyttiviritys olisi samassa kerroksessa, mahdollisimman lähellä.
EI!
Ajattelun odottaminen oli -jälleen kerran - liikaa vaadittu Eckerö Linen henkilökunnalta.
Vihdoin pääsemme hyttiin, hissistä ao. kerroksessa poistuessani on se kuitenkin vielä useamman mutkan takana.
Hankkiudun tyypistä mahdollisimman nopeasti eroon.
Suihkuun, ja puhtaitten lakanoiden väliin.
Kohta olemmekin unten mailla.
Kaiken turhan säätämisen uuvutamana.
On nää uskomattomia tyyppejä - eikö tämä koskaan lopu?
(Naantali 21.9.2020)
shop.ArcticParadise.fi
Siis aivan mielettömän vastuullista ja ympäristöystävällistä postikorttikauppaa netissä.
Ja arvot kohillaan!
Sinulle, nainen.
Päivitys 26.9.2020
Ei lopu, ei - nimittäin selkkaukset Eckerö Linen Ms Finlandialla.
Tuo Helsinki - Tallinna -reitin henkilökunta senkun lisää kierroksia!
Ei tietenkään koske Tallinnan -pään henkilökuntaa. He ovat mukavia ja jouheita.
Paikka oli taas varattu loungessa, niin kuin niin usein viime vuosina.
Joskus siellä on ollut ihan hyviäkin tarjoiluja, nimittäin vähän tuhdimpia salaatteja.
Plus päivän lehdet ja tietsikan käyttö.
Henkilökunta on oppinut tuntemaan meikäläisen jo varsin hyvin. Kutsuvat etunimeltä jne.
Suunnilleen pari vuotta, ehkä kauemminkin, on käytäntönä ollut, että hissiltä loungeen marssiessa olen jättänyt raskaat kantamukset portaitten viereen, lounge -tilan poistumisoven lähelle.
Miksi?
Yksinkertaisesti siksi, että roudaamista on ollut aina niin paljon, ja matkatavarasäilytyksen ja info -aulan kautta lounge -tilan etuovelle pakaasien kanssa selviäminen on kauhea operaatio.
Paitsi kantamusten painosta johtuen, myös siksi, että usein tuo kapea käytävä matkatavaralokerikkojen kohdalla on aivan täpösen täysi väkeä. Sähläämässä omia tavaroitaan lokeroihin.
No niin.
Näin tomin tälläkin kerralla. Kuten kymmeniä kertoja aikaisemminkin.
Info -tiskin jälkeen loungeen saapuessa se tuttu yli -ystävällinen homppelipoitsu otti ystävällisesti vastaan:
"Tervetuloa, Tommi!
Läppäri oottaa sitten siellä vakipaikalla!".
Hienoa!
Ilmoitan, että mulla on taas kymmenien kilojen kantamukset oottamassa takaoven toisella puolella, käytävällä.
Homppeli: "Juu, juu, käy vaan ottamassa, kuten aina ennenkin!".
No problemo!
Sitten käytävällä:
Takaoven avauksen jälkeen pitää tietysti aina laittaa jotakin oven väliin, ennekuin askeltaa sen pari metriä noutamaan matkatavaroita. Ettei ovi mene takana kiinni.
Niin nytkin. Ei ongelmaa.
Osan tavaroista saankin jo siepattua sisään loungeen, kunnes...
Sitten alkaa tapahtua.
Sieltä kuudennen kerroksen käytävältä alkaa kuuluu huutoa, ja samassa on miesvartija lähestymässä.
Ennen kuin hän ehtii kohdalleni, säntää jostakin paikalla vielä ? -sukupuolinenpuolinen "nais"vartija sähläämään. Kova-ääninen hänkin.
Jälkimmäisen vartijan tunnistan ulkonäöältäkin. Hän on se tyyppi, joka jo kauemman aikaa on hiippaillut laivassa tärkeän näköisenä. Miehen ruumiinrakenne.
Sanotaan "kauemman aikaa", koska jo muutama kuukausi on noissa kuvioissa pitkä aika. Henkökuntahan vaihtuu koko ajan. Vuosi alkaa olla jo epätavallisen pitkä työsuhde.
Tilanne on tälle "naispuoliselle" vartijalle varsinainen herkkupala.
"Tilanne!". "Työtä!".
Ai, ai, ai mitä herkkua!
Nyt kun matkusajamäärät ovat jo kuukausia olleet aivan pienet, ja meno laivoilla muutenkin rauhoittunut huomattavasti.
Takavuosien "votkaturistit" loistavat poissaolollaan. Mitä nyt naismatkustajat välillä rähisevät.
Osa tavaroistani on siis jo sisällä loungessa, osa käytävällä. Toisella kädellä pidän loungen ovea auki.
? -sukupuolinen vartija estää pääsyni loungeen.
Kovasti nuo kaksi vartijaa ovat tuohduksissaan. "Käytöksestäni".
Miespuolinen vartija livahtaa loungeen sisään "selvittämään tilannetta".
Tiedustelen ? -sukupuoliselta vartijalta, mikä on ongelma?
Totean kysyneeni ja saaneeni noin alle kaksi minuuttia sitten luvan ottaa käytävästä raskaat kantamukset juuri tästä ovesta sisään.
Hän käskee minun "rauhoittua".
Öööööööööööööö...
Kukahan tässä on "kiihtynyt".
Toinen käteni pitelee edelleenkin ovea auki, ja toisessa kädessä on ehkä parikymmentä kiloa painava kassi.
Tiputan sen lattialle. Että mäsähtää.
Samassa kuulen loungen sisältä sen tutun homppeli -tarjoilijan kertovan meispuoliselle turvamiehelle jotakin että "Tommilla on lupa ottaa matkatavarat tästä ovesta sisään".
Miespuolinen turvamies astuu loungesta ulos, ja tilanne ratkeaa.
Turvamiehet (käytetään siis monikkoa) häipyvät.
Pääsen loungen ovesta sisään. Juuri kuten oli aikomuskin.
Jostakin syystä tämäkin meni taas niin vaikeaksi, niin vaikeaksi.
Kuten niin monasti Eckerö Linella, tämän yhteisen kohta kaksikymmenvuotisen taipaleemme aikana.
Jostakin syystä.
Miksi?
Sisällä loungessa marssin tutun homppeli -tarjoilijan luokse ja tiedustelen:
"Onks noi turvamiehet idiootteja?".
Vastauksensa:
"Ne tekee vain työtään!".
Niinpä niin.
Kukapa nyt työtovereistaan pahaa sanaa tämmöisessä tilanteessa lausuisi?
Ei kukaan.
Muuten voisi toimiminen työyhteisössä käydä vaikeaksi, perin vaikeaksi.
Matkan about puolivälisssä jututan ystävällistä homppelitarjoilijaa vähän enemmän.
Kerron mm. tämän ketjun alussa olevan "Polkupyörä olikin koira" -episodin.
Samoin kerron, että onneksi olen harrastajakirjoittaja, ja ylös on kirjattu rähinät kohta kahden vuosikymmenen ajalta.
Sitten kokeilen kaverin huumorintajua.
Kerron jonkun vuoden takaisesta selkkauksesta, jolloin iso mekkala nousi pyrkiessäni tuosta samasta ovesta ulos.
Nyt siis rähinän aiheena oli pyrkimykseni - luvan kanssa - pyrkiä samaisesta ovesta sisään.
Heppu menee vakavaksi.
Noin totisena en ole häntä aikaisemmin nähnyt.
Tyypin huumorintajau ei riitä.
(Lappeenrannassa 26.9.2020)
shop.ArcticParadise.fi
Kestävän Kehityksen postikorttikauppaa netissä. Mitä vastuullisimmin.
Siulle, Nainen!
Päivitys 5.10.20
Ja homma jatkuu...
Tällä kertaa hölmöili laivan sisäpuolella, autokannella, eräs heppu.
Noilla kansimiehillä on ilmiselvästi puutetta työstä.
Nähtyään meikäläisen fillarilla saapuvan sinne laivan toiseen päähän, ja kun aloin laittamaan raskaita kasseja hissin viereen seinustalle...
Alkoi hermostuneesti viittilöimään, että fillari pitäisi viedä paljon kauemmaksi, nurkkaan.
Ja ainahan noi tyypit huutaa.
Kyseessä oli tuollainen suomenruotsalainen opiskelijapoika. Selvästikään ei ollut oikeassa, säätynsä mukaisessa tehtävässä.
Ilmiselvä herraskainen. Ei kuitenkaan tarpeeksi, kun kerran tänne laivan likaiseen, pakokaasuiseen ruumaan oli joutunut tulemaan duuniin. Oletettavasti opintojaan rahoittaakseen.
Voi sitä riemua, kun kaveri luuli saanensa "töitä", kesken kaiken seisoskelun!
Jatkoin rauhallisesti kassien asettelua hissin seinustalle.
Sitten ajoin filon nuoren herran osoittamaan paikkaan, ja palasin matkatavaroiden luokse.
Tyyppi tuli viereen tilittämään.
Selvästi vastahakoisesti, "viran puolesta". Kaverilta puuttui into.
Jatkoin touhuiluani edelleen häiriintymättä. Heppu seisoi vain noin metrin päässä.
Ei sitten millään meinannut uskoa tapahtumaa todeksi - että hän, laivahenkilökuntaa, tuli antamaan jotakin "ohjeita", eikä asiakas ollut moksiskaan.
Killitti mua tarkkaan. Ei millään voinut tajuta.
Ei kuitenkaan alkanut rähjäämään. Ei tuosta ollut rähjääjäksi.
Kaverihan oli luentosali -materiaalia.
Tovin kestäneen hiljaisuuden jälkeen sanelin nuorukaiselle selkokielellä:
"Kuule.
Näetkö nämä kassit ja muut kantamukset tässä vieressä?
Sinä huudat ja viittilöit mua menemään tonne paljon kauemmaksi, lähemmäs uloskäynti -porttia.
No niin.
Laitoin kaiken tähän, ja sitten vein fillarin sinne minne halusit.
Miksi luulet, että menettelin näin?".
Tyyppi meni hiljaiseksi, ja yritti jotakin väkinäistä hymyilyä.
Ei saanut sanaa suustaan.
Jatkoin:
"Katsos näitä kymmenien kilojen kantamuksia.
Siis meinaatko, että fillarilla kuskaisin kaikki tuonne haluamaasi paikkaan, ja raahaisin kamat koko tämän pitkän, kymmenien metrien matkan takaisin tänne hissien ovelle?".
Heppu yritti jälleen jollakin typerällä "hymyilyllä" selvitä tilanteesta.
Käännyin ja poistuin.
Sinne jäi toljottamaan.
Meniköhän perille?
Tuskin.
Eckeröllä näitä tomppeleita sitten piisaa.
(Tallinn 5.10.2020)
Siis aivan mielettömän vastuullista korttikauppaa netissä.
Erityisesti Sinulle, Nainen!
Ja arvot kohillaan!
PÄIVITYS 15.3.2024
Kappas!
Muutama vuosi sujui välikohtauksitta, mutta tänään oli vuorossa taas vähän actionia.
