20.7.2020

Santinen! Souturetki heinäkuisessa Helsingin itäsaaristossa... (Kadonneet amebat - ja santa)

(kesken)


"Has it ever struck you that life is all memory, except for the one present moment that goes by you so quick you hardly catch it going?". 
 
Tennessee Williams

 

Souturetki heinäkuisessa Helsingin itäsaaristossa


Mie souvan...

No niin, nyt alkaa Kallahdenharju loppua, ja legendaarinen Santinen näkyy jo tuolla edessä!

Harvoin on soutaminen maistunut näin hyvältä!

Tätä päivää on odotettu yli puoli vuosisattaa!

Mikä tuuri: Tuultakin vain tuollaiset mukavat parisen metriä sekunnissa, sekin lämmintä etelätuulta.

Tiinalta Kallahdesta lainattu "Kaisla 525 Erä" -soutuvene toimii hyvin. Tarpeeksi iso raskaita matkatavaroita varten, ja merikelpoinen. Pelastusliivitkin kuuluu hintaan.

Mieluummin soutuvene kuin tuollainen muodikas kiikkerä kajakki. Mitä tosin tyrkytettiin.

Enää ehkä vajaa kilsa, ja olen perillä - 60 -luvun alun ihanien, aurinkoisten lapsuuskesien Paratiisissa:

Santisessa!


Olihan kauheaa vääntöä, tuo Stadissa yöpyminen. 

Huone oli buukattu Meikusta.

Tuttuakin tutumpaa seutua - vanha koulukin siinä ihan lähellä. The English School.

Eilen noin puolenpäivän maissa, kun persoonani suvaitsi saapua hotelliin, tuli yritettyä jotakin pientä small talkia respan nuoren naisen kanssa. 

Virhe.

Huumorintajuton tyyppi.
 
Noillahan onkin nykytyylin mukaan "ohjeistukset", miten ylipäätään saa asiakkaiden kanssa rupatella.
 
Meininki on sitten sen mukaista. 
 
Pinnistettyä "ystävällisyyttä."  


No, kamat huoneeseen - onneksi antoivat ylimmän kerroksen hienon näköalahuoneen, kiitos Premium -asiakkuuden kyseisessä ketjussa. "Upgreidaus."

Hienot näkymät Manskun yli itään. 

Mutta ikkunaa ei saa auki!

Mitä hulluutta? 

Ikkunaa ei saa Suomessa hotellihuoneessa auki?


Kuinka monta kertaa nuo ilmastointilaitteet ovat rämisseet, pilanneet yöunet?

Kuinka monta kertaa on pitänyt keskellä yötä raahautua huoneenvaihtoon?

Ja muutenkin. Täyttä hömpötystä.

Raittiin ilman Suomessa, moinen.

Hulluutta.


Hissin seinässä luki 2. kerroksen kohdalla "Sauna" ja "Lounge."

Ensin tuli lähdettyä katsastamaan saunaa. Aukioloaikoja jne.

Melko vauhdikkaasti harpoin hissiltä 2. kerroksen tiloihin - joku nuori nainen, työasuinen, hiippaili käytävällä.

Tulin ääneen ajatelleeksi ja kysyneeksi "Missähän se sauna on?"

Samassa huomasin muutaman metrin päässä, syvennyksessä, oven jossa kyltti "Sauna."

Tyttö ehti toteamaan:

"Tuossa lukee sauna."

Mie: "Osaan kyllä lukea itsekin." Ajatellen että tämä on taas näitä palvelualan uusavuttomia.

Aulan "lounge" -tiloissa siinä vieressä sijaitsi jääkaappi.

Lähdin hakemaan huoneesta jugurttipurkkia ym. jääkaappiin laitettavaksi.

Lounge -tiloissa hiihteli taas joku uniformupukuinen nuori nainen.

Tulin kysyneeksi, passaako että laitan eväät muovikassissa jääkaappiin.

Tyttö: "Sinä vastasit minulle äsken niin inhottavasti!"

Mie: "Niinkö? Tapasinko sinut muutama minuutti sitten? Jos joutuisin oikeudessa todistamaan, en voisi vannoa sinua tavanneeni."

Katseli minua murhaavasti, ja alkoi tivaamaan:

"Kuka sinä olet?"

Kädessäni oli avainkortti, olin hotellissa, ja hotellin asiakas.

Tyttö alkoi touhuamaan, että "hän lähtee kysymään kätilöltä".

Mie: "Luulin olevani hotellissa. Onko tämä joku sairaala?".

Katsoi vihaisesti.

Mie: "Hei, lopetetaan tämä "keskustelu" tähän. Olet tehnyt selväksi ettei kanssasi voi olla missään tekemisissä".

Lähti pontevasti marssimaan käytävää pitkin.

Ainahan tuon tason ihmiset rynnivät "kysymään apua" jostakin. Tai kutsumaan turvamiestä.

Oma-aloitteisuus, yleistietous jne. totaalisen hakusessa.

Loogista. Eiväthän nuo muutoin tuollaisissa tehtävissä toimisikaan.

No, riensi varmaankin samalla tekemään jonkinmoisen valituksen meikäläisestä.

Sopii!

Sinne vaan jonon jatkeeksi! Tuhansien vastaavien meikäläisestä sorvattujen valitusten jatkeeksi!


Myöhemmin kävi ilmi, että korona-hässäkän takia hotellin koko toinen kerros oli vuokrattu jollekin ulkopuoliselle toimijalle. 

Joku hoito-alan firma.

Vaan eipä tullut respan tytölle mieleen hotelliin saapuessani mainita asiasta. EI.

Sensijaan kyseinen vastanottovirkailija kertoi "palanneensa juuri lomilta", ja olevansa "vähän ulalla" kaikesta.

Jassoo.


Seuraava päivä olisi oleva se vuosikymmeniä odotettu souturetkipäivä Santisiin. 

Lapsuuden KesäParatiisiin.

Tämän ensimmäisen yön hotellivaraus  Meikussa oli jo saapuessa maksettu.

Ihan vaan varmuuden vuoksi, jos kaikki järjestelyt ja ponnistelut huomenna eivät onnistuisikaan, tuli sitten varattua netistä vielä toinenkin yö. "Pelivaraksi".

"Tiedusteluretkeltä" Kallahdenniemeltä palatessa illansuussa tein virheen.

Vastaanaottovirkailijalta (taas uusi, tietenkin) yritin kysyä, miten tuon seuraavan yön varauksen voisi tarvittaessa perua.

Iso virhe. 

Tällä kertaa tiskin takana seisoskeli joku maahanmuuttaja -taustainen nuori tyttö.

Kielitaito erittäin puuteellinen.

Eikä siinä vielä kaikki.

Paitsi kielitaidoton, oli tyttö myöskin hölmö.

Ei millään, ei sitten millään käsittänyt mitä kymysys koski.

Sotki kaiken, ja moneen kertaan. Edes ja takaisin, tämänpäiväinen varaus ja huominen varaus.

Kun aikani olin rautalangasta taivuttaen yrittänyt saada tyttöä tajuamaan simppeliä kysymystä, luovutin. Oli pakko.

Eihän tästä tule yhtikäs mittään.

Poistuin hissille - tyttö jäi tietysti pulisemaan jotakin.


Noin puolen tunnin kuluttua, hotellista poistuessa, odotti respassa  vastaanottokomitea. 

Kuten oli arvattavissakin.

Kyseisen uusavuttoman lähes suomenkielentaidottoman tytön kumppaniksi on ilmestynyt vähän vanhempi kantasuomalainen naisvirkailija.

Kaikesta huomaa, että meikäläistä on odotettu.

Ovat keskenään vatvoneet tapausta. Vatvoneet ja vatvoneet. Vatvomasta päästyään.

Nyt kaksikko sitten vesi kielellä odotteleiksen, että pääsisivät "selvittämään" tilannetta.

Ei kiitos!

Herra varjele sentään, minkälainen setviminen tuosta olisi tullut!

Otan siis kurssin rivakasti kohti ulkona odottavaa polkupyörää ja häivyn - naiskaksikon valtaisaksi pettymykseksi.

Sen verran huikkaan helle ohi marssiessani, jotta totean:

"Eipä ole ikinä näissä kuvioissa tullut koettua moista rimanalitusta! Ei ole mitään keskustelemista".
 

Illalla myöhään, kuvauskeikalta palatessa, huomaan hissin seinällä tämmöisen viestin:

"(...) Sauna, leikkihuone ja itsepalvelupesula on toistaiseksi suljettu. Teemme kaikkemme, että teidän turvallisuus ja hygienia ovat erityisen hyvin hoidettu"

Kaunista!
 
Montako kirjoitusvirhettä noin lyhyeen tiedonantoon ylipäätään on mahdollista sisällyttää?
 
Edes pistettä ei ole osattu laittaa lauseen loppuun. 
 
Sekin oli liikaa vaadittu.  
 

Mutta mukava on soudella Kallandenharjun itäistä rantaa  pitkin kohti legendaarista, myyttistä, lapsuuden ihanaa Paratiisi-Saarta, Santista!

Kallahdenniemi lähenee jo loppuaan - Rakas Santiseni näkyy jo!

Tuossa Kallahdenniemen kärjessä kävin eilen "tiedustelumatkalla", juuri tuolla rantakalliolla, arvioimassa välimatkoja jne. Uimassakin.

Tämä Santisen -retki taitaa toimia!

Vuosikymmenien haave onnistuu!


Mutta vielä on soutamista jäljellä...

Vielä askarruttavat Kaupungin hömpötykset..


Niin kuin tämän sinänsä mainion soutuveneen vuokrauskuviokin.

Sitten kun monen kiemuran kautta soutuvene löytyi...

Vanhan Liiton Miehenä ajattelin, että

1) Pitäisi soittaa jonnekin

2) Maksaisi veneen vuokraajalle, tod. näk. käteisellä

3) Saisi avaimen Abloy -lukkoon, ja kävisi irrottamassa veneen ketjusta jossakin puun alla.


Väärin!


Ei se niin mene, nykyään.

Värkkäämiseksi on mennyt!


Vastassa olikin - "äppi"!

Sitten kun vene oli löytynyt, ja vieläpä hyvän Onnen ansiosta vieläpä juuri oikealta paikalta, Kallahdenniemeltä...

Kun ihmeen kautta vuokrajaan saikin suoran yhteyden ihan puhelimitse, "äpin" hienoudet sivuuttaen...

Kun tapaaminen (siis ihan fyysinen, face-to-face, oikea tapaaminen) oli järjestynyt...

Ei meinannut maksamisesta tulla yhtikäs mittään!


Vuokraaja ei millään olisi viitsinyt ottaa käteissuoritusta vastaan.

Selitys kuulemma oli, että asiaan liittyy joku vakuutus-kiemura. 

Että jos veneen vuokraajalle sattuu jotakin, on tuon "äpin" kautta maksetuissa varauksissa joku vakuutusturva. Kai.

No siinä siten rannalla säädettiin ja säädettiin sen maksusovellutuksen kanssa.

Ei onnistunut, ei.

Lukuisista yrityksistä huolimatta.

Varmaan lähes puolen tunnin tahkoaminen - turhaan.


Onneksi veneen vuokraajalla, Tiinalla, loppupelissä oli niin paljon selväjärkisyyttä, että käteissuoritus viimein kelpasi.

Mutta koville otti!


No, tätähän tämä nykyinen systemi on.

Puolet ajasta menee erilaiseen turhaan vääntämiseen.

Turhaan setvimiseen ja säätöön.


Mutta tämä soutaminen on on yksinkertaista. Helppoa.

Santinenkin lähestyy lähestymistään.

Vaihdan soututaktiikkaa, liu'utan airoja vedessä pitempään.
 
"Pitempiä vetoja."

Tulos: Soutuveneen vauhti paranee oleellisesti!

Tämä on kivaa!


Kas!

"Tuon tutun, muinaisen rannan näen..." - Volter Kilpi


Santisen niemenkärjessä, "Leinojen mökillä", näkyy liikettä. Pari ihmistä touhuaa mökin edustalla jotakin.

Korjaan  kurssin suoraan kohti tuota laituria.


Mutta vieläkin palaavat äskeiset kovat Kaupunki -kokemukset mieleen...

Pyörämatkalla Rastilan metroasemalta Kallahdenharjulle...

Uutta seutua meikäläiselle.

Miten valtavasti nuita huivipäisiä naisia lastenrattaineen tuleekaan vastaan!

Sekä muutakin maahantunkeutujaporukkaa.

Hienoissa kerrostaloissa - ainakin lähtömaittensa tilanteen huomioiden - näkyvät asuskelevan Suomessa.

Kyllä täytyy Härmän olla rikas maa, kun noin hövelisti elättää kaiken maailman väkeä.

No, velkarahalla, tosin.

Mutta ei nyt olla ilonpilaajia. 

Antaa bileiden vaan jatkua.

En omista Helsingissä enkä enää koko Suomessa edes asuntoa.

Enkä tule muutenkaan olemaan enää kuvioissa, kun tuon hulluuden laskut lankeavat maksettaviksi.


Tämmöisissä mietteissä kohti Santista.

Soutaminen on kuin juoksemista: Monotoninen työ antaa mielen vapaasti vaellella...


Ihmiset "Leinojen mökin" (kiinteistö "Kotilo") rannalla ovat nyt jo selvästi noteeranneet soutajan...

Samassa olen jo muutaman metrin päässä rannasta, ja pitkä isäntä tulee laiturille vastaan, juttelemaan. 

Kerroin olevani ihan muina miehinä vaan soutelemassa, ja päätin vilkaista saarta, jossa 60 -luvulla vietin ihania kesiä.

Pitkä hoikka kaveri kysyy nimeäni. "Pitkänen".

Bingo!

Kaverin kasvot alkavat ihan sädehtiä.

Hän tajuaa välittömästi mistä on kysymys.

Kutsuu rantautumaan.

Vaimokin ilmestyy paikalle. Esittäydymme.


Muutaman minuutin kuluttua siitä, kun olen rantautunut, joviaali isäntäni Arno "Pete" Stormbom  esittelee jo "Leinojen mökin" nykyisen sisustuksen.
 
Muistan samalla tämän huvilan takaseinässä olleen verkkojenselvittely - paikan. Pakko kurkata sinne.
 
Mikään ei ole muuttunut!
 
Sama seinä, jolla faija -vainaa kiinteistönvälittäjä Raimo Leinon kanssa irrotteli verkoista joskus isojakin kalansaaliita!

Silloin nousi paljon kampelaa - Pete -isännän mukaan nykyisin ei juuri olenkaan. 

Ahventa sitävastoin kertoi nousevan merestä runsaasti - tänäkin aamuna.

Noin kymmenen minuuttia siitä kun olen rantautunut Santisiin/Sandholmeniin/Sandholmaan, vuosikymmenien odotuksen jälkeen, istun jo kutsuttuna vieraana pariskunnan kesäisen kanasalaattiaterian parissa. 

Onneksi - onneksi! - mukana sattumoisin on flinda espanjalaista Albalin punkkua. Hinta/laatusuhde kohillaan, aina tuolla merkillä.

Kohotamme maljat. 

"Prosit!" - olemmehan - tietyllä historiallisella tavalla - saksalaisella saarella...


Tässä istumme "kevyen kenttälounaan" ja viinin parissa.
 
Santisissa - mielenkiintoisen (suomen)ruotsalais-saksalais-venäläis-neuvostoliittolais-suomalaisen historian omaavalla huvilasaarella 

Kuolevan Itämeren rannalla. 

Maatalouden fosforipäästöt sekä valtaisat sinilevämäärät tappavat tämän meren.

Hitaasti mutta varmasti. 

"Prosit!". 
 
 
Isäntä kertoo olleensa saarella 50 vuotta.
 
Siis melkein yhtä kauan kuin minä puolestani olen ollut Santisista poissa - vuodesta 1963 lähtien. 


Tuossa muutaman metrin päässä meressä polskin nakuna Leinon tyttärien, Pirjon ja Marjon, kanssa 1961 ja 1962.

1963 alkoi tulla jo häveliäisyys kuvaan mukaan. Ja uikkarit jalkaan.
 

Tuossa vieressä, Hellevaarojen (kiinteistö "Laguni") mökin edustalla, näyteltiin 60 -luvun alussa kohtauksia tosielämän stoorista "Nuo ihanat naiset rannalla".

Kun kansainvälisen tason kaunotar, uhkea Greta Hellevaara uimapuvussaan sekä myös tv -kuuluttajana tunnetuksi tullut Tuula Ignatius pöristelivät vesiskoottereilla. 

Ne olivat, aikoja, ne!


Annan isäntäpariskunnalle vähän "köyttä".

Se kannattaa. 

Kohta alkaakin tulla juoruja - ihania juoruja. 

Juoruthan ovat elämässä tarkeintä - kuten suuri venäläinen kirjailija Lermontov todistaa, mestariteoksessaan "Aikamme sankari".

Montakohan nyky -suomalaista on kyseisen kirjan lukenut?

Kymmenen? Sata? Vähän enemmän?
 

Ensimmäinen juoruilukohde:

Naapuritontin, kiinteistö "Lagunin" entinen, "meidänaikainen" omistaja Jorma Hellevaara.

Hän jäi mieleen saaren silloisena "kinginä". Otteiltaan, ainakin. 

Hienoin piikasliippari. Kaunis, rehevä vaimo. Pienehköllä miehellä. 

Jorkki taisi olla - kiinteistö "Koiviston" mökin neiti-immeinen Kyllikki Tervoa lukuunottamatta - saaren huvila-asukkaista iältään vanhimmasta päästä. Liike-elämässä jo parhaiten kannuksensa ansainnut. 

Aina esiintyi semmoinen kipparinlakki päässään. 

Tuolloin lapsettomien Hellevaarojen huvilalla  kävimme saunomassa.

Kerran kuulin, että jossakin aikuisten illanistujaisissa faija oli tempaissut tyypin kipparinlakin ja viskannut sen takkaan. 

Tästä tiedostakos Pete -isäntäni innostuu:

Kertoo, että tuo oli ihan normihommaa saarelta lähtömmekin (1963) jälkeisinä vuosina:

Jorkin firman pikkujoulut saarella piti lopettaa, kun työntekijöistä aina joku veti Jorkkia turpaan. 

Kappas vaan!

Faija -vainaahan näkyy olleen aikaansa edellä!
 

Jorkkihan aikanaan 50 -luvulla toi Suomeen mainoskynät. 

Kynäbaari Oy kuului firman nimi tuolloin - sittemmin KB Tuote..

Yritys on nyttemmin lakannut. 

Valtakunnallista kuuluisuutta Jorkki saavutti 90 -luvulla kirjoitettuaan Venäjän presidentti Boris Jeltsinille kirjeen, jossa ehdotti Karjalan myymistä takaisin Suomelle. 

Olisimme siis ostaneet omaamme, Hellevaaran logiikan mukaan. 

Odotettavissa olisi kuitenkin - tämän tuolloin Floridassa asustelleen lahjatavarakauppiaan mukaan - valtaisa taloudellinen kukoistuskausi Karjalassa. Ja sen mukana koko Suomessa. 

Ideana oli muodostaa Karjalasta jonkinlainen kansainvälinen jättiläiskasino. 

Sillä lailla!

Ei puuttunut mieheltä ainakaan "visiota"!

No, eihän tuosta mitään tullut tietenkään - vaikka Jorkki vielä uudisti "ostotarjouksensa" (ProKarelian sivusto 19.9.2007).
 

Pete jatkaa tarinointiaan.

Saan tietää, että Hellevaara sittemmin Jenkeistä takaisin Härmään palattuaan sotki omat raha-asiansa perusteellisesti.

Mies sekaantui kiinteistöbisneksissään, kohteena Nastolan jugendlinna, "Aurinkolinna". Tarkoitus oli saneerata kiinteistö luxus -asunnoiksi.

Wikipedian mukaan Jorkki osti Aurinkolinnan 2005, ja jo 2012 kiinteistö ulosottohuutokaupattiin.

Wikipediasta saa käsityksen, että Jorkki oli loppuvaiheissa tyhjentänyt Aurinkolinnan ihan mööbeleitä myöten. 

Nolo loppu liikemies Jorkin vielä tuolloin 60 -luvulla vauhdikkaalle uralle. 


Jorma Hellevaaran lennokas logiikka ilmeisesti kulki jotenkin näin: 

Kun hän kerran onnistui vuonna 1960 ostamaan Suomen kommunisteilta Santisen saaren, ja menestyksellä sen edelleen lohkomaan ja huvilapalstoiksi myymään...

Niin mikseipä -  noilla meriiteillä - samantien ostamaan Neuvostoliitolta menetttyä Karjalaa takaisin!

Santisen saaren pinta-ala noin 3,7 hehtaaria - luovutetun Karjalan pinta-ala. 43.105,82 neliökilometriä.


Yksi asia on varma:

Venähän lähetystössä naurettiin röhönaurut Jorkin touhuille. 

Mainoskynämies havittelee ostotarjousta Karjalan palauttamisesta, eikä saa yhtä rapistunuta jugend -parantolaa saneerattua!

Hellevaara kirjoittaa vielä tuossa ProKarelian sivuilta löytyvässä "uudistetussa ostotarjouksessaan", että kuvion seurauksena hänestä tulisi "Suomen rikkain mies".

Ei ihan onnistunut. . 

Voi vain kuvitella Venäjän lähetystössä vallinneen riemun määrää!

Tietenkin siellä seurattiin tarkkaan tapahtumia.
 
.
Jan Strangin erinomaisen Saaristounelmia Helsingissä -kirjan mukaan Santisen omistajat:
 
 
Julius Silfvenius 1908 - 1913 (liikemies, agentuuriliikkeen harjoittaja, teki konkursin)
 
(Fanny Strömberg 1914 - 1916)
 
Wäinö Sjöholm 1914 - 1917 (Helsingin maistraatin oikeusneuvosmies, istui 1915 Pietarissa sorto-
                                              toimien takia vankilassa.)
 
Yrjö Somersalo 1917 - 1919 (Maksoi saaresta rakennuksineen 50.000 markkaa eli n 18.100 euroa, 
                                                rahanarvon muutos huomioitu!    
                                               Wikipedian mukaan samannimisen pankkiiriliikkeensä konkurssin jälkeen
                                               "pakeni Amerikkaan 1920". Ent. Sommer).
 
Gösta Sacklén 1919 - 1932    (Tsaarin armeijan upseeri, "Venäjän aatelia".Vaimo Katarina venäläinen.)
 
  
G. Sacklénin perilliset  1932 - 1934
 
Natalia von Platen-Hallermund 1934 - 1946 (os. Sacklén)
 
Neuvostoliiton valtio 1946 - 1954 (Vuokralainen Suomen Kommunistinen. SKP käytti saarta 
                                                       koulutustilaisuuksien järjestämiseen.)
 
Suomen Kansan Demokraattinen Liiitto 1954 - 1960 (Kauppahinta 2,2 miljoona markkaa eli n. 71.000 
                                                                                     euroa nykykurssiin. Pili-pali -hinta. Toimisto-
                                                                                     henkilökunnan virkistyskäyttöä. Oma moottori-
                                                                                     vene Santisen -liikennettä varten. 
            
 
Liikemiehet K. Hellevaara & R. Leino 1960
 
jotka sitten lohkoivat saaren kuudeksi huvilapalstaksi. 
 

Vapaaherrallisen Sacklén -suvun jälkeen saaren omistajaksi siis tuli kreivillinen saksalainen von Platen -suku. vuonna 1934. Avioliiton kautta.

Saksalaisomistuksessa ollut Santinen joutui sodan jälkeen rauhansopimuksen ehtojen mukaan Neuvostoliiton omistukseen.

Sittemmin vuokraajatahona  oli ensin Suomen Kommunistinen Puolue. 
 
Suomen Kansan Demokraattinen Liitto osti saaren Neuvostoliitolta 1954. Vai pitäisikö sanoa: Sai pääosin lahjaksi, kauppahinta huomioiden.

Kommunistit yrittivät vuosia saarta myydä. Ei onnistunut.

Rahanarvon laskettua ja kauppahinnan neljänneksellä alentamisen jälkeen liikemiehet Jorma Hellevaara ja Raimo Leino ostivat koko saaren irtaimistoineen  7,5 miljuunalla silloisella Suomen markalla.

Lähde: Jan Strang: Saaristounelmia Helsingissä, s. 333. 

Halvalla saivat!

Rahanarvolaskurin mukaan em. summa vastaa noin 180.500,- nyky-euroa. Siis koko saaresta irtaimistoineen!
 
Pili-pali hinta tämäkin, nykykatsannossa. 

Vaikka Santisen hinta vuosikymmenien saatossa oli jo rajusti noussutkin. 
 


Liikemies ja "Karjalan-ostaja" Hellevaaran huvilan nykyisen omistajat ovat:

Laulaja (varakas ja hyvätuloinen valtion taiteilija-eläkkeen nauttija) Heikki "Hector" Haarma Sarita -puolisoineen!
 
Muuten. Hector taitaa olla Santisen historian toinen artisti -asukas.
 
Ensimmäinen oli valokuvaaja Matti A. Pitkänen (1930-1997).


Mantereelle palattua heräsi mielenkiinto tuota itse nimeä, Hellevaara, kohtaan.
Aivan liian runollinen ollakseen aitosuomalainen  nimi.

Netti kertookin, että kyse on Viipurin Janssoneista.

Pieni yllätys.

Olisi kuvitellut että Hellqvist, Hellberg, Hällström tai jotakin - mutta että siis Jansson...
 

Viimeksi näin Hellevaaran pariskunnan joskus 90 -luvun alussa Eirassa.

Olivat parkkeeranneet ison mustan Cadillacinsa Laivurinkadulle, ja tulivat juuri siitä tuolloisesta Tehtaankadun kulmassa olevasta K-kaupasta ulos.

Näyttävä pariskunta - ainakin kookas Greta -rouva pienikokoisen Jorkin rinnalla. 
 
Aina yhtä upea Greta oli pukeutunut turkkiin.

No, tuokin kupla sitten puhkesi... 


Isäntäni näyttää ainutlaatuista Santis -kuvateosta.

Käy ilmi, että Panu Ignatiuksen huvilan nykyinen isäntä Rauno Paajanen on innokas Santisen historian harrastaja, ja matkallaan Saksassa ottanut yhteyttä von Platen -sukuun.

Saanut käyttöoikeuden suvun perhealbumin Santis -kuviin.

Teettänyt niistä tuommoisen pienen kuvakirjasen - uskomatonta matskua.

Minulta on mennä viimeinen viinilasillinen väärään kurkkuun, kun avaan yhdenkin sivun:
 
Siinä meidän rannassamme, missä on se iso siirtolohkare, jonka jatkoksi Ukki sitten rakensi kivistä ja betonista laiturin:
 
Joskus 30 -luvulla siirtolohkareen viereen oli parkkeerannut saksalainen vesitaso, hakaristitunnuksin!
 
Valtakunnankreivi Magnus von Platen-Hammerlund, Santisen Herra 1934 - 1946, oli ollut Luftwaffen lentäjä jo Ensimmäisessä Maailmansodassa. Osallistui tuolloin jopa Lontoon pommituksiin.
 
Hetkinen! Siis Ensimmäisen Maailmansodan Lontoon -pommituksiin. 
 
Zeppelin -ilmalaivalla, muuten!
 
Häh?
 
Hakaristitunnuksin varustettu vesitaso meidän rannassamme 1930 -luvulla!
 
Huh-huh, mitä matskua.
 
Saan aikaa tutkia kirjaa vajaat kymmenen minuuttia.
 
Toinen pommin lailla jysähtänyt kuva:
 
Valkea laiva-kaunotar, aivan kuin J.L. Runeberg -laivan kaksoiskappale, siihen Santisen nk. "Päälaituriin" kiinnitettynä joskus sata vuotta sitten.
 
Pete -isäntä valistaa, että tuolloin oli näihin Helsingin Saaristounelmia -saariin  säännöllista reittiliikennettä!
 
Hyvä tavaton sentään!
 
Koti-albumistamme löytyy sekin kuva, ehkä kesältä 1962, jossa istun Leinon tyttöjen kanssa, villapaidassa, juuri tuolla samalla laiturilla!
 
Laituri on vieläkin, noin sadan vuoden jälkeen, melko hyvässä, toimivassa kunnossa. 
 
Juuri tältä laiturilta johtaa se polku Santisen keskustaan, jossa aikoinaan sijaitsi saaren omistaja Julius Silfveniuksen joskus rakentama legendarinen huvila...
 
Kirjaa on kuulemma valmistettu vain muutamia kappaleita, eikä se ole yleisessä myynnissä/jakelussa. Ei kirjastoissakaan.  
 

Emännän kanasalaatti tässä Leinojen mökin rannassa oli mukava yllätys. Albali -flinda lähenee loppuaan.

Mehukkaita juoruja on lisää tarjolla:

Ketkä 60 -luvun santislaiset alkoholisoituivat, joku jopa tosi pahasti. Aina rapajuoppouteen asti. 

Keiden lähilähisukulaisten välit ovat tulehtuneet BIG TIME. Jne.
 

Juorut senkun paranevat!
 
"Antaa köyttä" -taktiikka tepsii jälleen. 
 
Otan puheeksi senkin syksyisen illan, kun yksin nukuskelin mökillämme. Ehkä seitsemänvuotiaana.

Entinen (Sacklénin aikainen?) kivistä muurattu pesutupa, joka 40 -luvulla rempattiin saunaksi, ja sitten 60 -luvun alussa saunattomaksi kesämökiksemme.
 
Sähköjä ei tuohon aikaan ollut, myrskylyhdyillä toimittiin.
 
Heräsin kovaan kolinaan, kun aikuiset pimeydestä rymistelivät taloon:
 
Vanhempani erään naapuripariskunnan kanssa. Juhlatuulella.

Eipä aikaakaan, kun kyseinen naapurinmies aloitti strippaus -esityksensä.
 
Paljon naurua.
 
Kurkistelin peiton alta. 
 
Nyt, yli puolivuosisataa myöhemmin, saan Peteltä tietää että tuolla herralla moinen esiintyminen oli ihan normikäytöstä. 
 
Tavanomainen ohjelmanumero illanistujaisissa.  
 
Meinasi nousuhumalan jossakin vaiheessa vissiin, jota hää on niin kaunis?

 
Vajaan tunnin olemme istuskelleet , kun isäntä nousee ja alkaa johdattamaan saarikierrokselle.

Pete on jo etukäteen innoissaan soittanut Panu Ignatiuksen mökin (kiinteistö "Simpukka") nykyiselle omistajalle Paajaselle tulossa olevasta "kiinnostavasta vieraasta".

Ilmenee, että Ignatiuksien huvila on vielä olemassa, mutta viereen on rakennettu uusikin pieni mökki.

Rouva Paajanen on paikalla, samoin pariskunnan koira.

En ole uskoa silmiäni:

Koira on bostonterrieri - erittäin vahvan muistikuvani mukaan samaa rotua kuin Ignatiuksilla aikoinaan! Aivan samannäköinen piski.

Mikä uskomaton yhteensattuma! MItkä ovat todennäköisyydet tuollaiseen?

 
Rauno Paajanenkin osoittautuu joviaaliksi herrasmieheksi.
 
Minulle suodaan  toinen kymmenminuuttinen Santiskirja -harvinaisuuden kanssa. 
 
Paajanen on nimittäin työstänyt toisenkin kirjan saksalaissuvun materiaalista - ja jollakin netin ohjelmalla värittänyt nuo kuvat. 
 
Tiedusteluun, voisiko kirjaa jollakin ilveellä saada/ostaa/lainata tms., tulee selitys:
 
Kiinteistö "Simpukan" nykyinen isäntä on joutunut antamaan saksalaiselle kreivittärelle kunniasanan, etteivät kirjat leviä.
 
Jaaha. 

 
Ignatiuksen laiturista tarjoan isännillemme pienen stoorin:
 
Panu Ignatiuksen mökin hirret saapuivat tuohon laituriin.
 
Saaren riuskat nuoret miehet  auttoivat talkoilla hirsien roudaamisessa laiturllta maihin.

Sillä seurauksella, että eräältä saaren mökinomistajalta jalka jotenkin lipesi, ja selkä hirsitaakan alla sanoi että "räts".

Seuraus: Elinikäiset selkäkivut. 
 
Kas kun nuorten miesten nyt vaan tarvii esitellä voimiaan... 


Paajasen mökin meidänaikaisemme omistaja Panu Ignatius jäi mieleen vauhdikkaana henkilönä, hänkin. 

Dynaamisia ja yrittäjähenkisiä  olivat kaikki saarelaiset - ehkä neiti  Kyllikki Tervoa, pankkivirkailijaa, lukuunottamatta. 

Saaren miehet olivat kaikki jonkunsortin liikemiehiä, johtajia, yrittäjiä. 

Tuolloinhan oli kova draivi yhteiskunnassa ja talouselämässä päällä. Yritteliäisyys tosiaankin kukoisti.

Hyvä boogie!
 
En muista mitä Panu-ekonomi tuolloin puuhaili, mutta  70 -luvullahan hän oli käynnistämässä nk. "Floor Show" -  kuviota Suomessa, eritoten Kalastajatorpalla. 
 
Viktor "Viki" Klimenkosta alkaen kaikki tuolloiset Suomen huippuartistit.
 
Sitten "ekonomi Ignatiuksella", millä nimellä faija häntä kutsui, oli rapujen tuontiviritys Turkista. Aikansa. 
 
Hyvin "santislaista" toimintaa.  
 
Tältä entiseltä mestaruussarjan jääkiekkoilijalta ja ralliautoilijalta. 
 
"Santislaisia" harrastuksia nuokin.  
 
 
Jatkamme oppaitteni kanssa saarikierrosta, seuraavana onkin vuorossa kiinteistö "Näkki", lapsuuteni  KesäParatiisi.
 
Sana saarella on tosiaankin jo kiirinyt, ja "meidän" rannallamme odottaa suurehko väkijoukko. 

Meikäläinen otetaan täälläkin avosylin vastaan. 
 
Ensimmäiseksi "Näkki" -kiinteistön nykyinen isäntä suostuu pyyntöön ja kipuamme rakennuksen takaseinän ulkorappuset ylös vinttiin - täällä nukuin nuo kolme kesää.
 
Mutta rappuset! Miten ne tuntuvat niin oudoilta?
 
Aivan oikein: Tarkistus kotialbumista myöhemmin vahvistaa:
 
Nämä eivät ole ne samat rappuset.

Rappuset, jotka kirvesmies Jääskeläinen meille monen  muun seikan ohella 60 -luvun alussa rakensi, olivat paljon jämäkämmät. 

Noissa tuonaikaisissa rappusissa oli nähty paljon vaivaa askelmien rakentamisessa semmoisiksi keskeltä kapeneviksi, siis tyylikkäiksi ja helposti noustaviksi.

Nämä nykyiset ovat ihan "tasa"-rappuset. Tylsät. Paljon heppoisemmat.
 

Olen vintissä!

Tutulta näyttää - ja oudolta.

Savuhormin takanakin, meren puolella, on makuupaikkoja - muistaakseni meidän aikanamme ei.
 
Ainoa esine, joka mahdollisesti on ajaltamme, on tuo yksi palli - sekin uudessa maalissa.
 
Täällä siis goisin kesäöisin. 
 
Meillä oli radiokin vintissä - kesällä 1963 taisi olla toiminnassa joku "Merirosvoradio".
 
Ennenkuin Yleisradio sitten perusti "Sävelradion", ja merirosvoradiotoiminta lopahti siihen. 
 
Joka kesä, ehkä useampia kertoja kesässä, heräsimme vintissä yöllä mereltä kantautuvaan musiikkiiin - se oli vanhempien koulutoveri, kuuluisa Afrikan Tähti -pelin luoja Kari Mannerla.
 
Kari saapui purjeveneellään. Aina hemaisevien nuorten naisten kera.

Kaunista naisseuraa Mannerlalla riitti muuten myöhemminkin, Rukan laskettelumäessä 60 -luvun loppupuolella. 

Sittemmin sai tosin - jokainen mies saa sen, ennemmin tai sitten vähän myöhemmin - reality checkin: 
 
Taisi olla Hesarin 60 -vuotishaastiksessaan kun jo ylisti mökin yksinäisyyttä sekä halonhakkuuta.

Siinä tv -dokumentissa herrasta kertoilee jo suorittaneensa 60 -vuotispäivänään risteilyn Välimerellä. Luxus -hytissä, yksin.

Miehen elämää...
 
 
Pikkupoikana mulla oli iso hinku noina aamuina päästä käymään tuolla paatissa - Kari Mannerlan inhoksi.
 
Hän ei voinut sietää mua, tuskin poikalapsia ylipäätään. Sihisi ja sähisi.
 
No, mainostoimistopomo Mannerlastahan tuli sittemmin moninkertainen isä - ja kaikki lapset tyttöjä.
 
Varmaan parempi niin.  

Kaikille osapuolille.


Kiinteistö "Näkin" nykyinen isäntä tarinoi vintissä entisen huvilakiinteistömme nykyisistä kuvioista.

Puhuu jotakin oliko se 18 serkuksen perikunnasta, josta nykyiset asukkaat siis ottaneet "Näkin" haltuunsa.

Monimutkaiselta kuulostaa. Perin monimutkaiselta. 

Näin iki-sinkun katsantokannalta. 
 
 
Ohjelmassa seuraa siirtyminen talon eteen, entiselle rannallemme. 
 
Reitti sinne talon takaa käy joskus ehkä 70 -luvulla rakennetun, vanhaan pesutupaamme liitetyn sivurakennuksen läpi.
 
Kovasti on roinaa sisätiloissa, ja jonkinlainen koppi -saunakin.
 
Joku kopin lauteilta huutelee, ettei saa ovea avata. 
 
Kovin vieraalta tuntuu tuo uusi sivurakennelma. 
 
Ai että tuollainen lautapytinkikin piti sitten mennä pystyttämään?
 
 
Rannan hiekkaan upotetun muhkean pyöreän kivipöydän - sen saman mikä on ollut paikalla kai noin sata vuotta - ympärille on kerääntynyt väkeä runsaasti.
 
Aikuisia ehkä puolisen tusinaa, ja lapset päälle.

Olen tilaisuuden  "Tähti".  

Tietenkin - ihmisethän janoavat viihdettä.
 
Minä, joka olen luonteeltani syrjäänvetäytyvä, joudun estradille.
 
No, pakko on jotenkin hoitaa tilanne kotiin.
 
Isäntäväki tarjoaa kylmän mallasjuomankin. 
 
Kiitti!
 
 
Kas, tuossa vieressä on todellakin se Ukki -vainaan eräänä kesänä rannan ison siirtolohkareen jatkeeksi rakentama laituri.

Väkivahva sakkolalaisukko kärässi kottikärryillä valtavia kiviä laiturin rakennustarpeiksi - ne ovat nyt selvästi näkösällä, kun betoni on paikoin aika pahasti jo lohkeillut pois. 

Tuolta siirtolohkareelta menin aina uimaan - "koiraa", alussa. 

Rannan kirkaassa vedessä uiskenelivat amebat -  varma merkki veden puhtaudesta. Kuten naava kuusikoissakin kertoo ilman pilaantumattomuudesta..  
 
Ei näy ameboja, ei.
 
Myöhemmin saarikierroksemme aikana Pete -isäntäni ketoo amebojen kadonneen Santisen vesistä jo kauan, kauan sitten. 
 
 
Siinä suurehkon ihmisjoukon keskipisteenä pitää tietysti tarinoida jotakin.
 
Kaikki todellakin odottavat jotakin hauskaa, "viihdykettä".
 
No,  "viihteellä" täällä näytetään olevankin. 
 
Aikuisista kai kaikki, ainakin kaikki miespuoliset, tissuttelevat. 
 
Ei meidän aikanamme, 60 -luvulla, tissuteltu keskellä kirkasta päivää. Varsinkaan lasten nähden.
 
Aikuisilla oli päivisin aina jotakin puuhaa: 
 
Äideillä taloustöitä ja lastenhoitoa.
 
Isillä kaikenlaista rakentamista ja näpräämistä, sekä tietenkin kalastusta. 
 
Näin on maailma muuttunut.
 
Nyt tissutellaan BIG TIME keskikesän aurinkoisena päivänä "meidän" entisellä rannallamme. 

Paremman tekemisen puutteessa. 
 
 
"Hiekkarannaksi" Santisen etelärantaa ei enää voi kutsua.
 
Ärhäkkä poliitikko ja kansalaisaktivisti Liisa Kulhiahan toi jo 70 -luvun lopulla julkisuuteen oudot hiekannostot Santisen edustalta. 
 
Tuloksena rantamme santojen valuminen mereen. 
 
Nyt näen sen omin silmin: Totta se on. 
 
Surkea on rannan kunto. Ihan semmoista pikkukivikkoa, entinen hulppea hiekkarantamme. 

Säälittävää katsella moista "hiekkarantaa".  "Santarannan" irvikuva!
 
Santisista katosi santa! 

 
Santinen?
 
Pikemminkin pitäisi sanoa:
 
Kivinen. 
 
Tai Soranen.


Vaan  eipä näytä häiritsevän kiinteistö "Näkin" nykyisiä asukkaita tuo rantamme häpeällinen alennustila.

Tyytyväisnä viettävät kesäpäivää rantsussa tissutellen.

Kun eivät tiedä muusta, paremmasta!

Kotialbumista löytyy hyviä kuvia rannastamme loistonsa päivinä 60 -luvulla. 

Toisaalta: Armeliasta, etteivät nyky -näkkiläiset noita kuvia näe.

Järkytys voisi olla liian suuri. 


  
Flashback kesään 61 tai 62:

Tuossa aivan vieressä, parinkymmenen metrin päässä, istuskelevat mökkinaapuri Panu Ignatiuksen tv -kuuluttaja tunnetuksi tullut Tuula -vaimo Äitini kanssa. Nätisti rupattelevat.

Se oli sitä aikaa, kun Naiset vielä olivat - Naisia.

Olen saanut lasikuituisen jousipyssyn, jolla ammuskelen nuolia heidän ohitseen ja ylitseen kohti niememme kärkeä.

Kohtaus stoorista "Nuo ihanat naiset rannalla".

Tyypillinen Santis -ammatti, tuo tv -kuuluttajuus.

Eikä Tuula sittemmin jäänyt ainoaksi tv -kuuluttajaksi saarelaisten joukossa. 

 
 
Jan Strangin mainiosta "Saaristounelmia..." -kirjasta  löytyy kaksikin hauskaa kuvaa aatelisesta rantaelämästä "meidän rannallamme", kiinteistö "Näkin" rannalla 30 -luvulla. 

Siis joko vapaaherrallisten Sacklénien aikaan tai sitten von Platen-Hammermund -suvun "Kreivin Aikaan".
 
Siistiä on.
 
Ei mitään turhia rakennelmia jne. - pari nättiä korituolia vain, ja tuo sama jyhkeä hiekkaan juntattu pyöreä kivipöytä joka  on paikallaan vieläkin. Tosin "korotettuna".  
 
Kauniit valkoiset kaiteet huvilamme, silloisen pesutuvan rappusilla. 
 
Hienosti pukeutuneita ihmisiä korituolien edustalla - kylläkin raskaissa vaatteissa, kuten tuolloin oli tapana. Pitkälle sen jälkeenkin. 
 
30 -luvun kuvissa valkoista paitaa ja skragoja miehillä, puvuntakkeja. 
 
Naisilla vain sääret ja käsivarret paljaina.  

On se ollut tiukkaa touhua.
 
Jotakin hyötyäkin tästä nykyajasta - kevyempi pukeutuminen.  

Selvää tosin on, että tuossa 1930 -luvun katsannossa me olemme kaikki nykyisin - resupekkoja. 
 
 
Kysyn, saanko käytä katsomassa tonttimme takarajan vajarakennusta. Se sopii.
 
Vaja sijaitsee edelleenkin kiinteistö "Näkin" ja naapurikiinteistön, tuolloin Jorkka Oksasen kiinteistö "Kivirannan" rajalla. Raja kulkee vajan läpi.
 
Vajassa sijaitsi huussimme. 
 
Mieleen jäi se "Valtin" tuoksu, kun vajaa kuumana kesäpäivänä maalattiin.  

Faija istutti vajan lähistölle karviaismarjapensaita. Niitä ei enää näy.

Vajalta takaisin rantaan palatessa muistan että tuossa polun vieressahan sijaitsi komposti.

Komposti vaikutti tuolloin lapsen silmin kiinnostavalta kuviolta.
 
Jättiläismäinen kurpitsa kasvoi kompostin reunalla. Oranssiset kukat kurpitsassa. 

Muistan vieläkin, miten kompostimme pinnalla lojui munankuoria.

Askarrutti kovasti, josko ne maatuvat. Itse asiassa asia on vieläkin hieman epäselvä. Ainakin siltä osin, että kuinka kauan kananmunankuorien maatuminen kestää? Vuosia?

Joka tapauksessa komposti oli järkihommaa: Uutta, tervetullutta multaa tuulten pieksämälle saarelle.
 
Todellista kierrätystä!
 

Nyt vastaa "Näkin" emäntä tiedusteluun kompostista jyrkän kieltävästi.

Perusteluna "saarella liikuskelleet supikoirat". Jaaha.

Jätteet kuulemma roudataan nyt mantereelle - muovisäkeissä, varmaankin. 

No, ihmekös tuo.

Kun jo aikaisemmin on kerrottu, että juomavesikin rahdataan mantereelta.

Santisiin, jossa on se legendaarinen kaivo.
 
 
Seuraavaksi pääsen kurkkaamaan itse päärakennukseen. 
 
Oudolta näyttää, sisustus.
 
Nuo kerrossängyt taitavat kyllä olla meidän aikaisemme, sen puuseppä Jääskeläisen rakentamat.
 
Mutta kaikki  muu tilpehööri täällä sisällä...

Minun vanhemmillani oli tyylitajua. 
 
 
Vielä pienet lätinät kiinteistö "Näkin" nykyväen kanssa.
 
Pete ja Pajanen ilmestyvät paikalle, tulevat jatkamaan saarikierrosta "vieraansa" kanssa.
 
Kiitän "vieraanvaraisuudesta". Minulle vastataan:
 
"Kiitos että uskalsit tulla!". 
 
 
Noustessani jätän vastaamatta tuiohon mitään, mutta ajattelen:

"Uskalsin"?

Mitä ihmeen "uskallusta" soutaminen Santisiin multa muka vaatisi?

Minähän "omistan" tämän saaren. 

Toisaalta "omistaahan" saari minutkin. 
 

"Näkin" nyky -isäntä toivottaa vielä tervetulleeksi uudestaan.
 
Vastaan hänelle:
 
"Kannattaa varoa mitä lupaa!". 
 
Naurua. 
 
Ehkä avistuksen verran väkinäistä - nimittäin nyky -näkkiläisten puolelta
 
 
Peten ja Paajasen kanssa  jatkamme saarikierrosta, suuntana "meidän" niemenkärkemme.
 
Ohitamme kauniita rantamäntyjä, myös erikoisen neljän  rungon yhteenkasvaneen petäjän. Miksi en tuota muistanut? Eihän tässä ole kulunut kuin kohta kuusikymmentä vuotta...😏
 
Seuraava mäntyryhmä on tuttu.
 
Juuri tässä paikassa faija hommaili puretusta aatelisten huvilasta meidän osaksemme tulleiden mööpeleiden kanssa. Purki vanhat täytteet empire -kaluston tuoleista. 
 
Kalusto uusittiin, ja palveli meitä vuosikymmenien ajan.  
 
"Saaristounelmia..." -kirjassa on aatelishuvilan pihalta kuva, jossa kommunistit 50 -luvun talkoissaan ovat kantaneet saman empire kaluston ulos. 
 
Viettävät lepotaukoa aatelisten empirekaluston ympärillä metsässä.  
 
Jan Strangin tyylikkäästi hioma kuvateksti kuuluu:
 
" SKDL:n väki kahvituokiolla päärakennuksen sisämaan puolella. Rakennusta kutsuttiin tuolloin Ylähuvilaksi. Salin empirekalusto on tuotu ulos pihakalustokäyttöön".
  
Taitava "rivien-välistä-kirjoittaja", tuo Jan Strang!
 
 
Tuossa on niemenkärki, josta Matti A. Pitkäseltä on se ikoninen mustavalkoinen lokki -kuva. 

Jotenkin olen muistavinani, että taisin olla vieressä, kun maisema kuvattiin.


Google -kuvahaku:

Santinen 


Postikorttiformaatissa julkaistiin 1986. Sen jälkeen ehkä 12 - 15 painosta.

Yhteispainosmäärä kuusinumeroinen.

Kerran ehkä viidessä vuodessa joku hokaa, että kortin kuva on manipuloitu. Käsipelillä, nimittäin, tuolloin.

Lokkihan on ympätty maisemaan jälkeenpäin. 

Linnulla on etuosa valossa - aurinko sensijaan sijaitsee kuvan horisontissa. 

Kuva on tehokas, vaikuttava, dramaatinen - ja myy hyvin.

Yhä uusille ja uusille sukupolville. 


Tuossa taas on vieläkin nuotiopaikkamme.

Makkaraa kun paistettiin, tykkäsin herkutella niitä mustiksi kärventyneitä makkarankuoria . Nam!

Viisi metriä rantaan päin - ja paikassa sijaitsi savustuspönttömme.

Kampelaa ja lahnaa!

Leppäsavua!
 
 
Seuraavaksi isäntäni Arno Stormbom ja Rauno Paajanen jatkavat kierrostamme seuraavalle huvilalle.
 
Kiinteistö "Kiviranta". 

Jorkki Oksasen hirsinen, tummanharmaa huvila yllättää sekin pienikokoisuudellaan.

Tässä terassilla oli kerran lähes koko senaikainen Santisen kesä-asujaimisto kokoontuneena.

Vanhemmat nuoria, nättejä, menestyviä.

Meitä muksuja iso liuta.

Jorkki O. oli vauhdissa.

Muistan vieläkin, miten lapseton Jorkki alkoi heittää jotakin kaksimielistä, ellei peräti rivoa läppää 
 
Paljon naisia ja lapsia huvilansa parvekkeella.

No, nuo olivat niitä aikoja. 

Tuskin enää nykyaikana menisi tuollainen läpi.

Ajat ovat muuttuneet.


Niin, Jorkki O....
 
Tämä Chymoksen silloinen myyntijohtaja tykästyi jostakin syystä meikäläiseen BIG TIME.

Olin tämän mökkinaapurin lempilapsi.

Siitä oli sekin hyöty, että pääsin Jorkin matkassa päiväreissulle Lappeenrantaan, Chymoksen tehtaille.

Mersulla suhattiin.

Jorkilla oli tehtaalla jotakin työasioita, mie sensijaan sain rauhassa kierrellä paikkoja. 

Paluumatkalla jäi mieleen, miten hienosti pimeydessä loistava vihreä nopeuslaskimen "tolppa" Mersussa oli.
 
Sitä oli kiva tarkkailla.

Väri täisi vaihtua oranssiksi tietyn nopeuden ylityttyä?

 
Jorkki muuttui jotenkin tuolla Lappeenrannan -reissulla - joviaalista Santis-Jorkista tiukaksi liikemieheksi. 
 
Mutta reissu oli sikäli hieno, että tuliasina meikäläisellä oli valtava pahvilaatikollinen Chymoksen tuotteita.
 
Mieleen jäivät Corn Flakes  -täytteiset suklaatipatukat, olisiko ollut nimenä "Panama"?
 
Olin muutaman päivän, sen aikaa kun varastoa riitti, varsin suosittu kaveri Santisen lasten keskuudessa! 


Saarikierroksen seuraava kohde: Santisen nk. "Päälaituri".

Tämän muistan paremmin kuin hyvin.

Koti-albumissakin on kuva, jossa Leinon tyttöjen kanssa  istun tällä massivisella, noin sata vuotta sitten rakennetulla ja vieläkin melko hyvässä kuosissa olevalla laiturilla.

Tältä laiturilta taisimme onkiakin. 

Uutena tietona isäntäni kertovat, että ei ainoastaan laituri, vaan laiturilta Santisen keskellä sijainneeseen "Päähuvilaan" johtanut betoninen käytävä olivat aikoinaan puulla päällystetyt. Mielenkiintoista.  

Santisten "Päälaituri" on muuten varsin fotogeeninen - siitä löytyy netistä kuviakin.

Kuten laiturilta "Päähuvilan" raunioille (perutuksille) johtavasta "polustakin".

Nyt olemmekin jo entisen, legendaarisen "Päähuvilan" paikalla. 

Purettiin silloin 60 -luvun alussa kun me mökkiläiset "valloitimme" Santisen. 

Hyvänen aika sentään!

Mulla on hämärä muistikuva, että kerran kävinkin "Päähuvilassa".

Se oli niitä kuvioita, kun mökkiläiset keskenään sopivat, kuka mitäkin mööpeleitä sieltä ottaa - ja meidän osaksemme tuli siis se empire -kalusto.
 
 
À la recerche du Temps Perdu - mulla on muistikuva käynnistä tuossa kadonneessa aatelishuvilassa!
 
Tyhjien huoneiden pysähtynyt aika...


Lähtiessämme kadonneen aatelishuvilan kohdalta jatkamaan, tulen ääneen ajatelleeksi jotenkin tyyliin:

"Niin, niin...

Sitä voi vain kuvitella, mikä meidän osamme olisi ollut, jos Saksa olisi voittanut sodan...

Palvelijakansaa!".

Seuraa muutaman sekunnin hiljaisuus molempien oppaitteni taholta.

Jaaha.

Aihe tuntuu olevan kiusallinen.

Syystä tai toisesta.

Selvä!


Sitten on saarikierroksellamme vuorossa entinen Kyllikki Tervon mökki, kiinteistö "Koivisto".
 
Kyseessä oli ikäneito, virkailija Suomen Pankissa (sama työpaikka oli muuten Kikka Oksasellakin).
 
Olisiko ollut tuolloin jo kuusissakymmenissä.
 
Kyllikki Tervosta ei jäänyt paljon mieleen - mökkinsä rappusilla istuskeleva täti -hahmo.
 
Mutta kesäisin sukulaispojat, Jorma ja Otso Köresaar, lomailivat hänen luonaan,  

Nämä kaksoisveljet asuivat omassa lähiössäni, Munkkivuoressa, Porintie kolmosessa.

Samassa talossa kävin partiossa, partiojohtajana mm. Juha "Puppe" Arhinmäki. Hieno kaveri.

Joskus Köresaarten luona kyläillessä oli heillä tuolloin 60 -luvulla näyttää Aku Ankka -harvinaisuuksia, ihan niitä ensimmäisiä suomalaisia Akkareita 50 -luvulta. 

Mitähän heille nykyään kuuluu?

Sukunimi on peräisin nykyisestä asuinmaastani Virosta. Minkälainen tarina siihen liittyy?
 
 
Niin...
 
Tuo Porintie 3...
 
Juolahtaapi mieleen, että siellä oli rapuissa joka kerroksessa luukku roskien pudottamista varten.
 
Taisipa olla vieläpä niin, että roskat poltettiin.
 
Samassa talossa, vai kuljetettiinko roskat muualle poltettaviksi? 

Ja sitten samassa Porintie 3:ssa asui vielä Aarne -eno perheineen... Oma tarinansa...


Mutta takaisin Santisiin.

Mitenkäs pääsikään juttu luiskahtamaan...
 
 
Pete ja Rauno vievät minut Santisen legenddarisen, aateliskauden aikaisen maakellarin viereen.
 
Se taitaa olla vieläkin käytössä. 
 
 
Täälläpä on paljon kieloja!

Voi kuvitella miten kaunista saaressa on kesäkuun alussa, kielojen kukinta -aikaan.

Palaanko tänne vielä joskus kielo -kuvauksiin?

Elame, näeme!


Kuljemme eteenpäin, vuorossa Jorkki ja Greta Hellevaaran entinen huvila, kiinteistö "Laguni".

Entinen "Huvilanvartijan" mökki, Jan Strangin kirjan mukaan. 

Muutama vuosi sitten täydellisesti rempattu - nykyinen omistajapariskunta siis Heikki "Hector" Harma   Sarita -puolisoineen. 

Arkailen hiippailla arvoisan taiteilijan tontille, mutta oppaani astelevat muitta mutkitta suoraan Hectorin talon lasitetutun terassin äärele

Artisti itse ei ole kotosalla - tuolilla lepää sensijaan lauluntekijän kitara.

Kas! Pikkupöydällä on esillä harvinainen aarre:

Tuo Ignatiuksen tontin  nykyisen isännän Rauno Paajasen työstämä väritetty kirjanen Santisen historiasta. Jota minun siis suotiin aiemmin muutama minuutti katsella.

Sinänsä kuvien väritys on kököhköä - tehty ihan vaan jollakin ohjelmalla. Laadukas tulos vaatisi tietty käsityötä. Ja näkemystä.

Sitäpaitsi tämäkin kirjan kappale, kuten Rauno Paajasen mökillään näyttämä, on tavattoman huonoa painotyötä.
 
Kirjan kannet nimittäin "irvistelevät" tosi pahasti. 

Selvä merkki siitä, että painossa on kansien kuitusuunta mennyt väärinpäin. Ihan alkeellinen painomoka.
 
Yhtä kaikki - Hector näkyy iltaisin lasitetulla verannallaan istuskellessaan, kitaransa kanssa, katselevan noita kuvia.

Syntyykö Santis -biisi?


Hector...

Tuttu hahmo 1970- ja 80 -luvuilta Töölön kaduilta. Maiharissaan.

Kerran 70 -luvun lopussa tyyppi mulkoili mua vihaisesti ravintola Kannussa, siinä Albertin- ja Punavuorenkadun kulmassa. David Bowie  -meikit naamassa.

Mitäköhän asiaa sillä olisi ollut?

Anyway, enpä olisi arvannut silloin 1965 tai 1966 Hectorin keikalla Yliopiston juhlasalissa, kun Heikki esitti (laina)hittinsä "Palkkasotilas"...

Polkumme kohtaavat vielä vuosikymmenien kuluttua Santisissakin!



Sitäpaitsi:

Miehän oon  Hectorin suuri fani - tosin vain yhden kappaleen, koko tuotannosta. 

Kerran tuli yölento Thaikkuihin viettettyä punkkua lipitellen ja kyseisen  artistin tuotannon ehdotonta helmeä kuunnellen:

"Yö tanssittaa".

Upeasti svengaava, suorastaan hypnoottinen viihdebiisi.

Lämmin kiitos!

 
Hyvin on liikemies Jorma Hellevaaran, "Karjalan ostajan", huvilan nykyinen isäntä Hector pärjännyt taloudellisesti:
 
Ansiotulot 2016: 114.755,- 
 
Ansiotulot 2017, "Vain elämää", ohjelman avittamana:  212.038,-. (Lähde: mm. IL 1.10.2020)
 
Ansiotulot koostunevat ainakin valtion taiteilija-eläkkeestä. 
 
Osallistumisesta em. proggikseen kilahtaa tietenkin sievoinen summa, kymmppitonneja varmaankin.  Plus ohjelman kaikki kerrannaisvaikutukset noiden artistien urille. 

Missä määrin Hectorin ansiotuloissa sitten on mukana tekijänoikeuskorvauksia, ei ole tiedossa.
 
Arvattavasti hänellä niitä piisaa.

Tekijänoikeuskorvauksia verotetaan joko ansio- tai pääomatuloina. 

Niin tai näin, kysymys kuuluu:

Kuuluuko valtion taiteilija-eläke noin varakkaalle, hyvin toimeentulevalle artistille?

Joka etuus sitäpaitsi rahoitetaan puhtaasti lainarahoin, omat evääthän Härmä on popsinut jo vuosia,vuosia siten. 
 
Mutta eihän se näitä artistejamme häiritse. 


Jorma Hellevaaran / Hectorin kämpän jälkeen alamme saarikierroksellamme olla loppusuoralla.

Yritän vielä kerran ottaa puheeksi nuo Rauno Paajasen koostamat Santis -kirjat.

Että jos nuo jotenkin saisi kuitenkin hommattua.

Että jos ne vaikka ilmestyisivä johonkin nettihuutokauppaan tms. 

Synkkä, vaivaantunut hiljaisuus Peteltä ja Raunolta.

Aha.


No, käytännössähän joku noista Santis -kirjoista joskus jossakin pomppaa esille.

Jonkun pesänselvityksen yhteydessä, viimeistään. 

Antakaamme Santisen herrojen olla siinä vakaumuksessaan, että näin ei käy.


Siirrymme entisen hellevaaran huvilan taakse, kohtaan missä aatelisten aikaan oli mahtava, hyvinhoidettu puutarha.

Vielä meidän aikanammekin puutarha oli iskussa.

Muistan korkeat vattupuskat.

Olikohan niin, että kasvipenkkeihin saivat saaren asukaat vapaasti laitaa omia viritelmiään. Faijalla ainakin kasvoi tuossa ruohosipulia - vaikka Jorkki Hellevaran kipparinlakin takaan viskasikin.

Puutarha on kaplea muisto entisestään. Saaren nyky-asukkailla ei ole ollut intoa. 


Santisen legendaarinen "muuri" sensijaan on pystyssä, kunnossa.

Se rakennettiin ilmeisesti jonkinlaiseksi tuulensuojaksi puutahalle aikoinaan, ehkä muuria pitkinluikertelivat jorkut humala -kasvitkin jne.?

Saaren kuuluisa kaivo on paikoillaan. Missäköhän määrin sitä käytetään, en tule kysyneeksi. 

Ainakin kiinteistö "Näkin" nylky -asukkaat siis kertoivat tuovansa juomaveden mantereelta - muovikanistereissa, epäilemättä. 

Puutarhasta Panu Ignatiuksen entisen tontin, siis nyt Paajasen tontin, suuntaan johtavat kiviportaat ovat ihan tikissä. 

Jan Strangin kirjasta löytyy kuva keikarimaisesta Kreivi von Platenista  valkoisissa kesätamineissaan juuri tästä kohtaa, erinomaisesti hoidetussa puutarhassaan. 

Mennyt maailma. 
 
 
No niin.
 
Saarikierroksemme lähenee loppuaan.Takaisin lähtöpisteeseen, entiselle leinojen huvilalle, nykyinen omistaja Arno "Pete" Stormbom. Kiinteistö "Kotilo".
 
Kävipä tuuri, että sattumoisin sain Santis -oppaikseni kaksi joviaalia herrasmiestä, Peten ja Raunon, joilla molemmilla elävä kiinnostus Santisen historiaa kohtaan!

Loppumetreillä Pete jostakin syystä ottaa puheeksi:
 
Jotkut sukulaisnuoret olivat pyytäneet lupaa tulla telttailemaan saarelle.
 
Tähän Pete kertoo vastanneensa:
 
"Ei me haluta mitään tellttailijoita tänne". 

Olemme jo rannalla, suotuveneeni on vieressä, alan tekemän lähtöä.

Isännät tietenkin - suomalaiseen tyyliiin - alkavat jotakin "seuraavasta käynnistä".

Osin monen masentavan (etupäässä meidän entiseltä huvilaltamme) johdosta, ja ja Peten "Ei me haluta tänne mitään telttailijoita" -kommentin takia, vastaan:

"En tule tänne enää ikinä".
 
Tuo oli virhe. Tuota minun ei olisi pitänyt sanoa.
 
Tästä myöhemmin lisää. 


Takaisin Kallahdenharjulle soutaessa - epätodellinen fiilis.

Siis minä kävin Santisissa?

Kävin kuin kävinkin?

Häh?

Miten tässä näin kävi?

Ja miten hyvin reissu sujui!
                                                                                                             Foto: Matti A. Pitkänen

                                                                                                           

"Vaikka ihmiset kulkevat eri teitä eivätkä tiedä toisistaan, määrättynä päivänä he kohtaavat toisensa Punaisessa Ympyrässä   - Gautama Buddha


 x

 
Entä mitä lausuu Matti A. Pitkänen Santisista?

"Valokuvaajan päiväkirja", Weilin & Göös 1980: 

"Syksyllä 1960 hankimme kesäpaikan läheltä Helsinkiä, Vuosaaren edustalla sijaitsevasta Santisen saaresta. Vietimme noissa merellisissä maisemissa kesät 1961 - 63. Aluksi paikka miellytti, olihan se erittäin kaunis puhtaine hiekkarantoineen ja kauniine rantamäntyineen. Pian kuitenkin huomasimme, että se oli jopa liian lähellä Helsinkiä - viikonloppuisin ilmaantuivat kaikki veneilevät tuttavamme saarelle, joten toisinaan saattoi sunnuntain ruokapöydässä olla enemmän vieraita kuin oman perheen jäseniä. Toisaalta paikka oli kuvausmielessä liian pieni: jokainen rantakivi ja kaislatupsu tuli nopeasti ikuistettua moneenkin kertaan. 

Lapset toki viihtyivät saarella hyvin, ja haukiakin sieltä sai tuolloin uistimella vielä runsaasti. Myöhemminhän saaren edustalla on suoritettu luvattomia sorannostoja, jotka ovat huuhtoneet rannoilta niin hiekat kuin kalatkin." 


 Tuota "Valokuvaajan päiväkirjaa" pitkästä aikaa selatessa:

Mitä ihmettä?

Sivulla 83, Tehtankadun Studion mainoskuva -kautta:

Hieno kuva "Clary".

Upea, Upea, upea 60 -luvun kaunotar. 

Ajalta jolloin naiset tosiaankin vielä olivat - Naisia. 

Kuvatekstin mukaan kyseessä Claire von Platen.

Von Platen?

Mikä oli hänen yhteytensä Santisiin?





x

Jan  Strangin hienon "Saaristounelmia Helsingissä" -kirjan Santis -kuvia katsellessa näkee aikojen muutoksen mitä pukeutumiseen ja tyyliin tulee.

Voi miten hienosti herrasväki - aateliset - aikoinaan pukeutuvatkaan!

Varsinainen keikari, tuo valtakunnankreivi, Santisen Herra Magnus von Platen-Hallermundkin.

Komea mies, päivettynyt iho, valkoiset kengät, valkoiset suorat housut, kipparintakki ja -lakki.

Varmaan olisivat nuo 20- ja 30 -lukujen santislaiset pitäneet meitä 60 -lukulaisia ihan rääsyläisinä.

Mutta kun kotialbumista katsoo kuvia mainostoimistoväestä ja mannekiineista meidän ruokapöydässämme kiinteistö "Näkin"  pihalla vajaa 60 vuotta sitten ei taas voi kuin pitää taas vuorostaan meitä nykyisiä varsinaisina  resupekkoina.

Niin muuttuu maailma.


x

Santisista pois soudellessa aprikoin:

Miksiköhän yksikään noista nyky -santislaisista ei sanallakaan ottanut puhheeksi Ison Leikosaaren puoleisen rannan, kiinteistö "Näkin" rannan, eli meidän rantamme surkeutta?

Hiekan valumista mereen!

Olisi kuvitellut juuri tämän teeman olevan saarella ihan ykkösjuttu.

Mutta ei. Täydellinen silenzio.

Enkä tietenkään kohteliaana miehenä kehdannut aloittaa keskustelua kipeästä aiheesta. 

Katsotaanpa sitten iltasella mitä netillä on kerrottavana mereen solahtaneesta ihanasta lapsuuteni hiekkarannasta:


Geologisen Tutkimuskeskuksen Tutkimusseloste 2.9.1982

Loppupäätelmä

"Suoritettujen tutkimusten perusteella on ilmeistä, että tutkimusalueella on nostettu yhteensä n. 200 000 kuutiometriä maa-ainesta, josta pääosa on lähtöisin Ison Leikosaaren edustalta. Santisen kaakkoisen hiekkarannan edustalla ei sensijaan ole minkäänlaisia jälkiä hiekannostosta, eikä tällaista toimintaa ole näinollen alueella nähtävästi ollutkaan. Väitteillä että "ranta on sortunut mereen" tai "saaren valumisesta mereen" ei näinollen ole todellista pohjaa. Santisen hiekkarannan huuhtoutuminen lienee pikemminkin luonnollinen tapahtuma jolla on yhteyttä meren kohoamiseen (geologinen fakta) sekä mahdollisesti poikkeuksellisiin myrskyihin ja vedenkorkeusvaihteluihin. Toisaalta on todettava, että luonnollinen hiekkaranta on yleensä varsin muuttuvainen, dynaaminen muodostuma, joka normaalistikin muuttaa jatkuvasti muotoaan. Tavallisimmin hiekkaranta on luonteeltaan peräytyvä, loittoneva, ellei jostakin kulkeudu jatkuvasti uutta hiekkaa. Isoa Leikosaarta ja Santista yhdistävä särkkä on saattanut toimia tälläisena hiekkalähteenä, jossa hiekan kulkeutumista pohjoiseen on saattanut tapahtua. Hiekannoston yhteydessä on särkän dynaaminen tasapaino saattanut järkkyä mikä on voinut johtaa mahdolliseen hiekkavirran tyrehtymiseen. Korostan kuitenkin vielä, että selvää syy-yhteyttä hiekan noston ja Santisen saaren esitetyn rantaeroosion välillä ei voida suoritettujen tutkimusten perusteella todeta". 


Ohhoh!

Tämäpä ylläri!

Kun olimme 70/80 -luvun kohujen perua totuttautuneet ajatukseen, että nimenomaan Lohja Oy / Rudus olisi tarinan pahis.

Sitten tuleekin arvovaltainen lausunto Geologian Tutkimuskeskukselta: "Selvää syy-yhteyttä ei ole!". 

Hyvänen aika sentään. 

Mutta selvisipä kuitenkin, miksi nyky-santislaiset pitävät kadonneen rantamme suhteen suun supussa.

Ovat pitäneet jo vuosikymmenien ajan. 

Onhan selvää, että jos käräjille olisi menty, on tuo Geologisen Tutkimuskeskuksen raportti niin kova paperi, että Lohja Oy olisi iliman muuta vetänyt pitemmän korren. 

Tuota geologi B. Winterhalterin raporttia lukiessa ei voi kuin ihailla asian esitystapaa.

Arvon geologimme pyörittelee ja pyörittelee... Toisaalta ... Sitten taas toisaalta...

Maallikko voi raportista päätyä aivan toisellekin kannalle kuin Winterhalter - joka vieläpä korostaa "syy-yhteyden puuttumista". 


Tarvii kyllä hattua nostaa geologillemme.

Tarinoi virtuoosimaisesti siihen malliin, että edellytykset nk. "nahkapäätökseen" täyttyisivät.

Sitten seuraa ällistyttävä veto: 

Loppusuoralla, "yhteenvetoa" -vaiheessa, terästäytyykin.

Ottaa tiukasti kantaa Lohja Oy / Ruduksen pussiin todeten:

"Korostan vielä: Syy-yhteyttä ei ole!"


Kiinnostavaa:

Geologian Tutkimuslaitoksen raportissa lukee, että tutkimus on tehty "Lohja Oy:n pyynnöstä".

Tutkimuksen erilaisisiin karttapiirroksiinkin on merkitty: Lohja Oy Rudus 

Lohja Oy siis tilasi raportin.

Kukakohan raportin maksoi?

Heh-heh-heh...😏



Entä omat silminnäkijähavainnot?

No, niitähän meikäläiselläkin nyt sitten on. 

Faktana on ja pysyy, että Santisista katosi santa - "meidän rannaltamme", nimittäin. 

Lohja Oy / Ruduksen hiekannostojen jälkeen. 

Siis?

Niin tai näin - tuossakin mielessä hyvä että lähdimme Santisista!
 
Ihan mahdotonta kuvitella, että Santisiin olisimme jäänet kökkimään vuosikymmeniksi.
 
Pienelle, ahtaasti asutetulle saarelle, omine henkiö -intrigeineen. 
 
Mereen vajonneen hiekkarannan äärelle.
 
Ei kiitos!
 
Elämä on tarjonnut niin paljon muuta...
 
 
Uutta matoa koukkuun! 


 

                                                               Foto: Matti A. Pitkänen


"Mies näkee menneisyyden kuin likaisen lasin läpi

Kaikki on utuista, vähän epäselvää

Hän näkee menneisyyden, mutta ei voi koskea sitä..." 

Wong Kar- wai: "In the Mood for Love"

Lopputeksti, vapaa suomennos  


(Tallinn 15.7.2020)

ArcticParadise.fi

Matti A. ja  Tommi Pitkäsen postikortteja netistä


Lähteet:

Matti A. Pitkänen: Valokuvaajan päiväkirja (W&G 1980)

Jan Strang: Saaristounelmia Helsingissä

Seija Sartti: Hiekkaranta katosi lomasaaresta. Harju valuu mereen Helsingissä. HS 28.9.1977

"Jorma Hellevaara uudisti Karjalan ostotarjouksensa" / ProKarelian sivusto 19.9.2007
 
Wikipedia: Santinen

Geologian Tutkimuslaitos 2.9.1982: Tutkimusselostus Santisen hiekannostoalueen pohjatutkimuksista 




                 Cascais, Portugali 1992    Rolleiflex -tuotantoa    Kolmas postikorttipainos menossa. 

Niin...1960 -luvun alusta 1990 -luvun alkuun... Santisista Portugaliin... Sama mielenkiinnon kohde:

                                                                  Rantakivet.



Jälkikirjoitus elokuu 2020:

Heräsi mielenkiinto nyky -Santisen kiinteistöjen omistajia ja viimeisimpiä kauppahintoja kohtaan.

Tuli otettua yhteyttä maanmittauslaitokseen. Kiinteistörekisteri, vai mikä sen nimi oli.

Täysi katastrofi.

Sinänsä sieltä sai ilmaiseksi selvitettyä kiinteistöjen nykyiset omistajat - hienoa!

Juuri näinhän pitää ollakin.

Mutta, mutta.