8.6.2022

Muistikuvia 1970 -luvulta: Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu "SYK"

 (kesken)


"Itseoppinut on ainoa oppinut. Muut ovat opetettuja" - Erno Paasilinna



Hesarissa oli 4.6. isohko, pintapuolinen juttu SYK:stä: "Fiksujen verkko".

Kirjoittajana joku Veera Luoma-aho. Jota ilmiselvästi oli jäänyt kismittämään, ettei ollut kyseistä koulua ollut "saanut" käydä.

Eipä ole tullut Suomalaista Yhteiskoulua paljoa viime vuosikymmeninä tullut muisteltua, mutta nyt koitti se hetki. 


Näin jälkeenpäin ajatellen:

Mikä ihmeen hinku (alussa) mulla tuonnekin (lukioon) oli?

"Pakko" oli vaan SYK:in ängetä... 

Miksi ihmeessä ne mut sinne ottivat? Millä edellytyksillä?

"Vakuuttavalla habituksella" silloin kun piti käydä esittäytymässä rehtori Vesa Nikuselle?

Miten ihmeessä minä tuon koulun klaarasin?

Suhteellisen hyvin, jopa - aivan minimi -"ponnisteluista" huolimatta?

Ollen suuren osan ajasta esimerkiksi iltaisin Postissa töissä.

Mielenkiinnon kohteiden ollessa lähinnä leffat, Elitessä sekä Sea Horsessa istuminen, mekkojen perässä juokseminen... 

Mitä minä tuolla koulussa "opin"?


Hyviä kysymyksiä - suorastaan erinomaisia!

😉😉😉

 

Ehkä pienenä  lieventävänä asianhaarana voitaneen todeta, että SYKkiin ängetessä oli kyseessä nk. "ajolähtö-tilanne".

The English School oli tuolloin vain keskikoulu.

Sitäpaitsi nuo viiksekkäät pervo-lesbo -nunnat kehoittivat poistumaan jo ennen viimeistä vuotta...

Se sopi vallan mainiosti! 

Good-bye!


Ensimmäiseksi luokanvalvojaksi sattui Antti-Jukka Oksanen -niminen mitättömyys. 

Tyypille iso Bonus kuitenkin siitä, että oli sen verran selvänäköinen muutamassa kuukaudessa hoksatakseen ettei Yours Truly kuulunut koko opinahjoon.

(Kuten ei olisi kuulunut mihinkään muuhunkaan koululaitokseen...😉)

Kyseinen tyyppi ei muutenkaan voinut sietää meikäläistä - tunne oli molemminpuolinen. 

Kirjoitti jonkun uhkauskirjeen vanhemmille, jota kieltäydyin toimittamasta perille. 

"Ana-Jude" pakitti heti, ja antoi asian olla. 


Jotenkin se ensimmäinen vuosi sitten tuli kärvisteltyä läpi, ja seuraavana vuonna uusi naispuolinen höppänä - luokanvalvoja olikin sitten Pitkäsen Tommin ylin fanittaja. 

Äidinkielenopettja, ja meikäläisen ainekirjoituksista ihan liekeissä.

Joku vuosi sitten nuo kouluaineet tuli luettua yhdellä Thaimaan -reissulla, ja sitten viskattua viitakkoon.

Äidinkielenopettaja -luokanvalvojan antamat arvosanat ja kommentit ihan huipputasoa. 


Niin...

Antti-Jukka Oksasen jälkeen...

Muutuinkin yllättäen roistosta sankariksi. 

Kerta oli ensimmäisiä, muutei suinkaan viimeinen. 

Tuo A-J Oksanen poistuikin sitten keskuudestamme jo vuosikymmeniä sitten, hyvin nuorena.


Muistuupi mieleen, kun keväällä 1982 olimme paria luokka alempana samassa koulussa olleen H.:n kanssa ekoilla treffeillä.

Tuli A-J Oksasesta puhe. Tähän H.:

"Sillä on varmaan ihan hirveitä henkilökohtaisia ongelmia".

Mielipiteeseen oli helppo yhtyä.

H:n naisen vaisto kertoi olennaisen. 


Koulumatkat Nervanderinkadun "Vanhaan Sykkiin" olivat hienoja.

Kalevankatu ysistä (jugend -talo, 1913) muutaman minuutin kävely alamäkeä Kolmen Sepän patsaalle. 

Siellä oli elo-syyskuisina viileinä, aurinkoisina aamuina niitä kukanmyyntikojuja valmistautumassa päivän kauppaan. 

Erottajalta saapui semmoinen vanhanmallinen, kulahtanut sininen HKL:n bussi nr 13, jolla muutaman sadan metrin matka nykyisen Finlandia -talon kohdalle. 

Manskun ylitys, ja Kansallismuseon pihan läpi kouluun Nervanderinkadulle. 

Kansallismuseon raskaan, puisen portinoven avaaminen oli ikimuistoista, samoin sisäpihan läpi käveleminen.


Uuno Turhapuro -Loirilla on muutama hyväkin biisi...

Henrik Otto Donnerin säveltämä ja - yllätys! - viihdemies Ere Kokkosen sanoittama  "Kun portin aukaisen"  on yksi niistä (harvoista). 

Upea kappale.

Samaa hienoa 60 -lukulaista tyyliä kuin esim. Rauno Lehtisen säveltämä ja sanoittama, Aarno Ranisen esittämä "On hetki". 

Torvi- sekä viulusektioissa löytyy...

 

Toinen hieno muistikuva:

Aamutunnit jossakin talon melko ylimmissä kerroksissa...

Torkuskelua ikkunan viereisessä pulpetissa.

Syysaamu.

Aurinko juuri noussut, usva leijailee vielä Töölönlahdella.

Välillä silmäluomet lurpahtavat kiinni... 

Pikkuhiljaa, asteittain, Linnunlaulun villat alkavat erottua maisemasta, usvan hälvetessä...

Torni tornilta, huvila huvilalta. 

Kaunista, kaunista...

Henkeäsalpaavan kaunista. Kiitos, SYK!

Elinikäinen, hieno muisto - mitä kyseisellä oppitunnilla sitten käsiteltiin, sitä on mahdotonta enää sanua. Jos oli tuolloinkaan.

Tuskin se mitään "tärkeää" oli kuitenkaan. 

😉


Eräänlaisen vedenjakajan SYK -vuosissa muodosti se älytön muutto Nervanderinkadulta Etelä-Haagaan. 

Sitä oli mahdotonta käsittää silloin - eikä sitä voi vieläkään käsittää.

Mikä ihmeen hinku oli muuttaa?

Irvokasta!

Nervanderinkadun talohan oli fantastinen, fantastisella paikalla.

Unelmapaikalta Etu-Töölöstä, heti Eduskuntatalon takaa piti muuttaa hankalien yhteyksien päähän.

Höpistiin jotakin "liian pienistä tiloista" sekä "tarvittavasta uudesta opetustekniinkasta"...

Paskan marjat!

Väkeä olisi voinut ottaa vähemmän sisään, jos se siitä oli kiinni.

"Opetustekniikka"..

No joo, olihan siellä Haagassa toki se "kielistudio".

Muutaman hyödyttömän kerran tuli siellä käytyäkin - pakosta. 

Sittemmin tuli elämässä - siis käytännössä - hommattua usemmankin kielen välttävä taito - ilman mitään kankeita "kielistudioita".

Eniten tuossa muutto -revohkassa ihmetytti - ja ihmetyttää vieläkin - SYK:n silloisten häärääjien täydellinen tyylitajuttomuus. Historiantajuttomuus. 

Senhän piti olla joku "kultttuurikoulu"? 

Häh?

Meni muuttorytäkässä maku koko Sykkiin. 

Että tuollainen historiallinen kulttuuri-instituutio saatoikin mennä tekemään noin groteskin emä-munauksen!

Lukion viimeiset vuodet olivatkin sitten yhtä kärvistelyä. 

Uskon SYKiin kadottua.

Toisaalta:

Muuto oli tyypillistä 1970 -lukua. 


Etelä-Haagan suolla sijaitseva uudisrakennushan on karmaiseva betonikolossi.

Arkkitehtuuri järkyttävää, niin kuuluisien Heikki ja Kaija Sirenin suunnittelema kuin onkin.

Tai pikemminkin juuri siksi! 😉

Mutta: 

Tuo SYK:n nykyinen koulurakennus Etelä-Haagassa toimii mainiosti noiden 1970 -luvun "pysähtyneisyyden ajan", Kekkoslovakian ja häpeällisten suomettumisen vuosien monumenttina.  

Talon muotokieli kertoo omalla karulla tavallaan noista synkistä vuosista. 

Juuri tuollaista se oli, koko 1970 -luku Helsingissä. 


Nervanderinkadun funktionalistiseen Vanhaan Sykkiin muuti sittemmin Museovirasto.

Joka kuulemma silpoi kiinteistön ihan muotopuoleksi.

Pilkkoi tilat kopperoisiksi.

Että sellainen, valtakunnan "Museovirasto"...

😉


Mieluisana opettajana jäi mieleen parin viimeisen lukiovuoden äidinkielenopettaja, kouluneuvos Kirsti Mäkinen. 

Todellinen laaja-alainen Vanhan Liiton humanisti.

Lueskelimme muun muassa Kafkan novellia "Muodonmuutos", starring Gregor Samsa. 

Kirstikin piti meikää hyvänä kirjoittajana.


Jopa niin hyvänä, että kerran tunnin alussa tohkeissaan ilmoitti että nyt luetaan ääneen eräs ainekirjoitus, aivan erikoislaatuista sortia.

Arvasin heti, että se oli minun. 

Aiheena oli erään Antti Hyryn novellin analysointi. 

Hyryhän oli nuita Pohjois-Pohjanmaan tunnettuja vanhoillislestadiolaisia. 

Kasvoistakin näki tuon kyseisen lahkon ankaruuden.

Insinöörismies, vieläpä.

Novellia lukiessa paistoi selvästi läpim että tekstissä oli kyse - vain ja ainoastaan - tukahdetusta seksuaalisuudesta.

Kuten noissa piireissä niin tavanomaista.

Herran nimeen!


Kysyin vielä Kirstiltä, oliko aine jota hän niin liekeissään oli alkamassa luokalle lukemaan meikäläisen.

Oli tietenkin.

Pyysin Kirstiä olemaan lukematta sen.

Hämmätyneenä myöntyi pyyntöön.

Seuraus:

BIG TIME uteliaisuutta - tottakai - luokkatoverien taholta.

Mutta vähälläpä pääsin!

Verrattuna siihen jos aine olisi luettu - tuolla nihkeällä 1970 -luvulla. 


Molemmat ylioppilasaineet saivat sitten "laudatur" -arvosanan.

En muista kumpi niistä lähti sitten sinne lopulliseen tarkastuslautakuntaan. 

Aiheet:

1) Jonkun Michelangelo Antonionin leffan analysosintia. Olisiko ollut "Seikkailu". 

2) Tarinaa Kuusamosta matkailukohteena.

Eli vähänpä ovat mielenkiinnon kohteet puolessa vuosisadassa sittemmin muuttuneet!

Mitäs sitä turhaan!


"Never change a winning team". 

😉


Viimeksi näin kouluneuvos Kirsti Mäkisen Turun rautatieasemalla joskus vuosituhannen vaihteessa. 

Muisti oppilaansa, mutta oli jotenkin vaivaantuneen oloinen.

Ilmeisesti kaikki ei tuon kouluaineen kanssa mennyt ihan niin kuin kouluneuvos oli suunnitellut.

Kun sain torpedoitua hänen innokkaan hankkeensa lukea tuo teksti.

Käytännössä meikäläisestä olisi tullut lukion loppuvuosiksi apina. 

Nuine Antti Hyryn novellin seksuaalis -analyyseineni. 

Huh!

Pelastuin. Tai siis pelastin itseni. 


Ylipäätään seksihän on teema, joka sattaa olla kiinnostavakin silloin kuin siitä on puutetta. 

Kuten  vaikkapa Pohjoisen lestadiolaisilla. Antti Hyryn novellissa.

Sitten taas kun sitä seksiä on...

Hoh - hoijaa,...

Voiko olla tylsempää?  

 

Joku vuosi etiäppäin, ja tuli muutakiakin kertoja käytyä kuvausmatkoilla rajantakaisessa Karjalassa.

Kannaksella. Paanajärvellä.

Suursaarella! Se oli unohtumaton, ainutlaatuinen pitkä viikonloppu.

Pari kertaa jopa Kalevalan synnyinmailla, Vienan Karjalan Jyskyjärvellä.

 

Tiedossa oli, että Kirsti harrasti Kalevalaa, kirjoittikin aiheesta essekokoelmassaan. 

Kun samoihin aikoihin entinen äidinkielenopettaja esiintyi julkisuudessa, pälkähti päähän lähettää hänelle Jyskyjärveltä kuvattu postikortti. 

Ei reaktiota. 

Todennäköistä kylläkin on, ettei Kirsti Mäkisellä kovin montaa sellaist oppilasta ollut, jotka Kalevalan laulumaille reissasivat. Toistuvasti. 

Vieläpä työmatkoilla, aikaansaaden Karjalasta myyntituotteita .

Tämä Jyskyjärvi -korttikin on edelleen myynnissä Itä-Suomessa, Pohjois-Karjalasta Kuusamoon ulottuvalla vyöhykkeellä.


(skannimine Kalevala) 


Oli hieno reissu, ja upea päivä, kuten kuvasta näkyy.

Kirmasin pitkin Jyskyjärven kylää (fillarilla) kuin nuori varsa kevätlaitumilla.

Onneksi.

Taisi tuo reissu nimittäin jäädä viimeiseksi, sinne rajan taakse... 


  

Eräs elokuinen kouluunmeno -aamu sinne Haagaan oli erityinen.

Ilta oli ollut vauhdikas. 

"Pam-pamissa" oli tullut luuhattua, vissiin.

Siis Hallituskadulla paikalla, jossa itsenäistymisen aikoihin sijaitsi Heimolan talo. Jossa mm. julistettiin Suomen itsenäisyys. 

Eräänä keskeisimpä hahmona noissa kuvioissa "Laihian Profeetta" Santeri Alkio eli Aleksander Filander.  Äidin iso-isä.

No, jotenkin ilta meni sitten siihen, että jossakin jatkopaikassa jossakin Pohjois-Helsingin peltojen lähiössä joku homo alkoi käpälöimaan. 

Pako paniikissa.

Liftaus ensimmäiseen aamuyöllä tieltä tuleeseen autoon. 

Perkele!

Se oli polliisiauto!

Ei muuta kuin kaveri putkaan. Juopumuspidätys. 

Poliisasema sijaitsi SYKn naapurissa, siellä Haagassa!

Kiva herätä putkasta, ja talsia sieltä suoraan opintielle kouluun!

Saavutus sinänsä!


Tai...

Opintielle ja opintielle...

SYKissä oli tuolloin eräs mukava, rehevän-naisellinen "kouluterveydenhoitaja".

Olin jo pitkään yrittänyt häntä vikitellä.

Putkasta suoraan naapuritaloon, kouluun, rättiväsyneenä astellessa juuri HÄN tarjosi turvapaikan.

Antoi nukkua pari tuntia pahinta darraa pois siellä terveydenhoitajan vastaanoton sivuhuoneessa... 

Kuksiminenkin toki olisi ollut tervetullutta, mutta niin pitkälle ei  edetty...

Sääli sinänsä... 

😉😉😉

 

Hesarin jutussa korostetaan SYKin olleen "suvaitsevainen" laitos. 

Tuo pitää paikkansa. 

Monenlaista sakkia siellä tosiaan olikin.

Yksi kaveri - se, josta myöhemmin tuli pappi, oli nk. "vapaa-oppilas".

Eli vanhemmilla ei rahavaroja lukukausimaksuihin.

 Myöskin aikanaan niin korkea -profiilinen moralisti -juristi Matti Wuori taisi olla vapaa-oppilas.

 

Wuoren suhteen tuli tehtyä oikein emämunaus 90 -luvun alussa.  

Tilanne oli semmoinen, että juristit painoivat niskaan - kysymys monimutkaisesta tekijänoikeuskeissistä.

Tyhmyyksissäni tuli marssittua Matti Wuoren toimistoon Töölössä. 

Wuorta itseään ei tosin näkynyt - mies lienee puuhaillut niitä Greenpeace - asioitaan Amsterdamissa. 

Mutta nuiden toimiston avustavien juristien kanssahan se varsinainen soppa syntyi. 

Jopa siihen pisteeseen, että toimeksianto oli pakko lopettaa, ennen kuin mitään peruuttamatonta ehti Wuoren toimiston sähläreiden taholta tapahtua. 

Vastapoulesta selvisi vielä viime tingassa eroon - rahalla. 

Tuli kuitenkin halvemmaksi kuin jäädä Mati Wuoren toimiston asiakkaaksi. 

Toki tuli laitettua valitus sisään Asianajajaliittoon.

Lopputulos nolla, kuten arvata saattaa. 

😉


Wuoren kohtasin sitten joskus vuosituhannen alussa tammikuun pimeydessä, tyhjässä paikallisjunassa Lahdesta Helsinkiin.

Meninesittäytymään.

Muisti keissin. Jota siis ei ollenkaan hoitanut.

Kovasti hymyili ja oli olevinaan sympattinen.

Just joo...

 

Matti Wuoresta muistokirjoituksessa lausuttua:

 "Matti Wuori jää muistoihin julkisen vallan kanssa konfliktiin joutuneen pienen ihmisen perusoikeuksien puoolustajana".

Selvä.

Epäselväksi kyllä jäi, että kuka sitten olisi puolustanut Matti Wuoren toimiston kanssa konfliktiin joutunutta "pientä ihmistä".  


Mutta takaisin SYKin oppilaskirjoon.

Toista ääripäätä vapaa-oppilaisiin verattuna edustivat silloin rikkaat, nyt maailmanluokan susper-rikkaat Herlinit.

Hanna istui pulpetissa takanani. 

Mistään ei koskaan tullut ilmi - kaikkein vähiten Herlineiltä itseltään - että heiltä sitä massia löytyi, jo silloin.

Koskaan ei kukaan heistä edes maininnut mistään rahaan liittyvästä. 


Kyllä, SYKissä oli monipuolista sakkia. 

Sittenhän siellä oli tämä nero -osasto, joista tuli huippumuusikoita à la silloinen super -arrogantti,vasemmistolainen kapellimestari Esa-Pekka Salonen.

Salonenhan loi pitkän, menestyksekkään uran kapellimestarina Los Angelsia ja Lontoota myöten. 

Sensijaan hänen omat "sävellyksensähän" ovat pikemminkin söhellyksiä.

 

Tiedemiehiä SYK tuotti valtaisan määrän.

 

Erästäkin maailmanmaineeseen noussutta hahmoa - oman alansa ehdotonta huippua, ei tiedemies - on ollut hauska vuosikymmenet tarkkailla. 

Tuntuu kuin se olisi ollut eilen, kun tyyppi juubassa vaahtosi eräissä kotibileissä:

"Ei millään muulla ole väliä kuin orgasmilla. Kaikesta muusta voin luopua, paitsi orgasmeista. Teen itsemurhan jos en saa niitä!".

No, henkilön totaalisen väsynyttä, selvästi ylenpalttisesti alkoholissa marinoitua väsynyttä vanhuksen -olemusta kun katselee, tulee pakostakin mieleen josko hän sittenkin on vaihtanut nuo himoitsemansa orgasmit urallaan menestymiseen. 

Jo vuosikymmeniä sitten... 

😉

Todella kärsivän näköinen persoona ( jo toisessa polvessa) - kaikesta menestyksestään huolimatta.

Tai ehkä juuri siksi...

 

x


Kas kummaa!

Tuota vanhaa opinahjoa kun vähän googlailee, mitä paljastuukaan: 


HS 21.5.2018:

"Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun rehtori Jukka Tanskalle potkut luottamuspulan johdosta".


Sillä lailla!

Olis kiva tietää enemmän tuosta keissistä...😉

Mutta ei.


Eihän mehukkaita detaljeja tietenkään Suomenmaassa kerrota.

Ainoa mitä selviää on, että kyseinen herra on onnistunut löytämään uuden leipäpuun.

Kotkasta!


Kymen Sanomissa juttu 20.5.2019:

"Jukka Tanska on Kotkan uusi opetustoimenjohtaja".

Lehdesä hymyilevä kuva miekkosesta.

"Tanskan talousosaaminen teki vaikutuksen valitsijoihin". 

Häh?


Ai "talousosaaminenko" tämän kunnianarvoisan Suomalaisen Yhteiskoulun historian ilmeisesti ainoan poispotkitun rehtorin osaamisen ydinalue onkin?.

Ja mie kun luulin että Suomalainen Yhteiskoulu - Pentti Linkolan, Aatos Erkon (luokkatovereita, muuten ) sekä lukemattomien muiden kulttuuri- ja tiedepersoonien koulu - olisi nimenomaan korkeaprofiilinen  kulttuurilaitos. 

No, jos on joskus ollutkin, niin ajat lienevät sittemmin muuttuneet...?

Rehtorina "talousosaaja"? 

Vai olisiko se sittenkin mennyt niin, että Jukka Tanskan potkujen syy olikin juuri tämä "talousosaaminen" - SYK:n kaltaisessa kulttuuri-instituutiossa?

Jos noin oli, niin ihmetellä täytyy Tanskan valintaa alunperinkin. 

Olis tosiaankin kiva tietää... 


Yhtä kaikki, hymy on ex -rehtorilla tosiaan herkässä, tuossa Kymen Sanomien jutussa. 


Toisaalta kyllähän tuollaiset Suomessa aina uutta jobia löytävät.

Nythän on tilanne sekin, että sekä suursählärit Tytti Yli-Viikari ja Tomi "Heitä Verorahat Kaivoon" Lounema ovat laittamassa jo uutta matoa koukkuun. 

Molemmat laittaneet hakemuksensa sisään julkishallinnon huippuvirkaan, Tytti kahteenkin. 

Helläkin sitä kompetenssia sekä annettavaa varmaankin piisaa... 😉

x

Eräs mieleenpainunut kokemus SYKistä olivat kohtaamiset pitkäaikaisen (yli 30 vuotta) rehtorin Vesa Nikusen kanssa. 

Tosiaankin, kun puoli-vängällä tuli SYKiin ängettyä, piti hahmo noissa kuvioissa kerran tavata.

Ilmeisen menestyksellinen oli kohtaaminen, kun kerran koulun ovet aukenivat.

Sen jälkeen ei tyyppiin mitään kontaktia ollutkaan.

Nikunen oli jonkin sorttinen uskonnonopettaja -turhake taustaltaan, eikä meikäläisellä moisille humbuugi -tunneille tietenkään ollut mitään asiaa. 

Tuli niitä kaivattuja "hyppytunteja".

Kouluaikoina Nikusen habitus: Erittäin väritön, pienikokoinen hallintovirkamies.

"Karisma" loisti poissaolollaan.


Mutta sitten kohtasivat tiemme 80 -luvun puolivälissä.

Siihen aikaan, Vientikoulutussäätiöstä iltapäivisin kotiin Topeliuksenkadulle palatessa, tuli pysähdyttyä päivittäin siihen silloin Manskun ja Sibeliuksenkadun kulmassa olleeseen Elantoon.

Kukapas siinä vieressä usein tarkkaan valkkasikaan hetelmiä, rapisutellen muovipussukkaa!

Itse Suomalaisen Yhteiskoulun rehtori Vesa Nikunen!

Syynäsi hetelmiä yhtä suurella perinpohjaisuudella kuin vanhat naiset.

Nähtävästi asui lähitaloissa. 


Tätä toistui monta kertaa, ja aina yritti entinen etäinen rehtori ottaa jonkinlaista kontaktia.

Selvästi muisti meikäläisen, ja kiinnostuneena vilkuili. 

En reagoinut. 

Mitäpä puhumista tuollaisen mitättömyyden kanssa olisi ollut. 

Paitsi ehkä kiittää jälkeenpäin siitä, että tyyppi erehtyi uskomaan vakuuttavaa esiintymistä ja otti mut sisään tuohon kuitenkin tasokkaaseen kouluun. 

Minne en olisi edes kuulunut eikä mulla olisi edellytyksiä ollutkaan. 

Mutta mikä koulu tuli kuitenkin keploteltua läpi, yhtä kaikki. 

Tuo nerojen eliittikoulu...

😉


Vaikutelmaksi jäi, että uskonnonopettaja/rehtori Vesa Nikunen oli miettinyt tarkkaan "strategiaansa" ja ottanut koulussa nimenomaan etäisyyden roolikseen.

Että väki luulisi että hänessä olisi jotakin syvällisempääkin "sisältöä".

No, vaikea mitään sen kummempaa "sisältöä" tuosta Elannon hetelmätiskin valkkaajasta ja muovipussin rapistelijasta oli löytää.

Pikkuvirkamies mikä pikkuvirkamies.

"Sfinksi ilman salaisuutta".


Entäs sitten  liikunnanopettaja Hautamäki?

Lukiossa - siellä kauheassa Etelä-Haagan betonimörskässä - tuli keskityttyä tehokkaasti liikuntatunneiltakin lintsaamiseen.

Tottahan toki!

Siellä oli kaksi jumppamaikkaa. 

Toinen, vanhempi papparainen, ei aiheuttanut mitään ongelmia. 

Sensijaan jatkuva lintsaaminen oli tälle Hautamäelle (pohjalainen sukunimi) vähän liikaa.

Tilanne kärjistyi lopulta siihen, että tyyppi tuli käytävässä räyhäämään:

"Jos ei sua ala näkymään tunneilla, mä stikkaan sut ulos tästä koulusta!". 


Aha.

Mitä tehdä?

No, tietenkin hommata vapautus, "terveydellisin syin".

Ei tarvinnu kuin puhua taas. Jotain lööperiä.

Tarinoinkohan lättäjaloista vai mistä...?

Homma toimi loistavasti - taas tuli lisää hyppytunteja, eikä kyseinen Hautamäki enää aiheuttanut probleemaa. 


Sinänsä huvittavaa, että meikäläisestä sittemmin tuli monipuolinen kuntoilija (kiitos, intti!) sekä tietyllä tavalla ruumillisen työn tekijä. 

Ehkä ainoana tai lähes ainoana siitä porukasta.

Hiki valuu lähes päivittäin. Siunaus!

Että se siitä koululaitoksen liikuntatuntien "aktivoivasta vaikutuksesta".

😉

Se hyöty kuitenkin tuosta Hautamäki -episodista, että se oli taas hyvää harjoitusta puhumalla hankalista tai epämiellyttävistä tilanteista keplotteluun.

Loistavaa harjoittelua!


Liikunnanopettaja Hautamäen kohtasin sittemmin joskus 80 -luvulla. 

Herra istui Humalistonkaduln Lehtovaara -ravintelin lasitetula terassilla, ikkunapaikalla, jonkun naisen kanssa.

Palailin himaan kämpille siihen viereen, Topeliuksenkadulle, Liina -koiraa ulkoiluttamasta Sibben puistosta. 

Hautamäki oli syventylyt keskusteluun treffinsä kanssa.

Äkkäsi miut, ja tervehdit mitä ystävällisimmin. 

Olin että HÄH?

Sama tyyppihän viimeksi tavatessamme uhkasi erottavansa mut koulusta... 


Ai niin...

Mutta mieshän istuikin treffeillä naisen kanssa, luultavasti drinkin tai pari nauttineena.

Yritti tietenkin esitellä juuri persoonansa "parhaita puolia", kuten jokainen treffeillä.

Heppu erehtyi olemaan mulle ystävällinen, hän ei muistanut kuka olin!!!

Olihan aikaakin kulunut 10 - 15 vuotta. 

😉😉😉



Tietyllä tavalla voimistelunoettaja Hautamäen vastakohta oli sitten tämä "eläänkatsomustiedon ja filosfian" ope Matti Tiilikainen.

Tulimme alusta alkaen oikein hyvin juttuun.

Joviaali heppu.

Abi -keväänä piti "tenttiä" jotakin (epäselväksi jäi, mitä tuo "tenttiminen" oikein meinasi).

Teemana oli jotenkin "eksistentialistinen filosofia".

Siis kai Sartren ja kumppaneiden jonninjoutava höpinä.

Panin parastani, yritin selittää jotakin.

Osui ja upposi!

Aikansa kuunneltuaan päästi Tiilikainen meikäläisen menemään, evästäen:

"Teillä on hyvät tiedot filosofiasta". 

Aha.

Tuotakin onnistuin siss vedättämään...

😉


Tiilikaiseen törmäsin sitten 80 -luvulla Olavinlinnassa, missä hän oli perheensä kanssa tutustumassa tähän oloissamme ainutlaatuiseen kohteeseen.

Tapaaminen oli mitä miellyttävin. 

 

Samoin venäjänkielen opettaja Raija Ryymin oli mitä miellyttävin hahmo. 

Ihmetellä täytyy miten hän sieti meikäläistä.

Olin varmaan sen muutaman oppilaan ryhmän huonoin oppilas.

Ihme ja kumma, kirjoitukset menivät kuitenkin kohtuullisen hyvin. 

Olisiko ollut "cumu" tai peräti "magna"? Vaikea sanoa, kun ei Ylioppilastodistusta ole tullut tutkittua vuosikymmeniin. Liekö enää olemassakaan?

Kaiken huipuksi tuli sitten joskus 80 -luvulla käytyä Yliopiston kesälukiossa joku venäjänkielen kurssikin, josta oli palkintona jonniinmoinen melko hyvä todistuskin.

 

Sittemmin auttavasta venäjän taidosta ( nk. "bordellivenäjä" ) on ollut hyötyä BIG TIME.

Onhan asuntokin sijainnut toistakymmentä vuotta puoliksi venäläisessä Tallinnassa. 

Missä venäjä on bussikuskien, torikauppiaiden sekä huorien kieli. 

 

Raijaan törmäsin joskus 70 -luvun lopun "vauhtivuosina"  pikkutunneilla legendaarisella Safari Clubilla. 

Mukava ihminen.

Kuoli lapsettomana, ja jätti omaisuutensa Yliopiston venäjänkielen laitokselle. 

Ei päässyt valtio sörkkimään väliin - tuo lapsettomien moninkertainen perintövero -rangaistushan on ihan sairas kuvio.

Asiahan pitäisi olla juuri päinvastoin.

Lapsettomille pitäisi taata elinikäinen sekä kuolemanjälkeinen verovapaus.  

Vähitenhän me kulutamme luonnonvaroja ja palveluita.  


x


Summa summarum.

Vaikea, perin vaikea on keksiä mitä "hyötyä" noista lukiovuosista SYK:ssä oli.

Ainakaan sellaista "hyötyä", mitä ei olisi voinut hankkia muualta - elämästä. 


Kuten silloin yhtenä kesänä rengin hommasta Gotlannista, tai varastomiehen jobista Tukholmin Vin & Spritcentralenista. 

Kun ruotsista tuli "ehdot", ja kieli piti käydä Sveduissa opettelemassa.

Jälkeenpäin ajatellen todellinen onnenpotku, nuo ruotsinkielen ehdot. 

Päästötodistuksessa arvosana oli jo korkea, ylioppislaskirjoituksissa samoin.

Syntyi tietty elinikäinen kiinnostus ruotsinkieltä, Ruotsia ja jopa Ruotsi-Suomen historiaa kohtaan.

Ruotsissa on vuosikymmeniä ollut asiakkaita, ja kouluruotsista on ollut valtavasti apua jopa Norjassa, osittain jopa Tanskassa.

Gotlannin -kesä oli samalla tietynlainen lähtölaukaus kansainvälistymiseen, joka sitten jatkui koko elämän ajan.

Että pärjäää... Vieraalla kielellä, vieraassa maassa... Yksin... 

Tack så mycket noista lukion viimeistä vuotta edeltäneistä ruotsinkielen ehdoista, SYK!


Miksi lapset ja nuret ylipäätään ängetään "kouluihin#?


Paitsi että...

No, se "hyöty" sentään SYK:sta on ollut, etteivät koirat ihan kintuille kuse.

😉 


Ai niin...

Sykkiä oli kiittäminen vielä 80 -luvulla osittain ylläreinä tulleista laadukkaista toosista

 

H. oli paria vuotta alempaa, superälykäs kuuden ällän ylioppilas.

Meillä oli kivaa. Alussa. 

Aina Tehtaankadun ja Huvilakadun kulmasssa muistuu mieleen  - ikäänkuin "live-striimauksena", sekin kertaa, kun olin menossa kotiin Huvilakadulle.

Juuri tuossa kadunkulmassa, edessä kolmen metrin päässä,  H.  asteli ovelleni. 

24 -vuotias nainen, nätti kuin mikä.

H.:lla oli kevyt leninki, ja semmoiset kevyet avokkaat.

Elämisen sietämätön kepeys!


Väistämätön kyllästyminen  - ainakin allekirjoittaneen taholta - tietenkin koitti. 

Mutta se oli hauskaa, niin kauan kuin sitä kipinöintiä kesti. 

"Extra-Bonusta" tui SYKistä siis monta vuotta koulusta pääsyn jälkeenkin. 

BIG TIME!


Jyrki "Jyräys" Hämäläinen muuten on yksi niitä harvoja, jotka tätä teemaa - kyllästymistä -  käsitellyt. Muistelmissaan. 

Toisaalta uuden kuvion ihanuuden tunnelmat on mainiosti taltioinut Simply Red ja Mick Hucknall biisissään A New Flame. 

Juuri noinhan se menee. 

Aikansa.

Sen lyhyehkön ajan. 

 

H. - lahjakas ja edustava kun oli - kohosi sitten omalla allalaan ihan huipulle asti. 

Kansainvälisisä kuvioissa.  

Nyt kun hänen kuviaan netissä katsoo, ei voi välttyä ajatukselta, että soppa onmaistunut vähintäin sen verran mitä lääkäri määrää.

Näyttää ihan alkkikselta!

Kyseisen alan tunnettu ammattitauti.  

 

Sitten S...

Aikoinaan tunnetun kulttuurisuvun tytär Espoosta. 

Oikein kiva tyttö. Luokkamme naisellisin. 


Kesällä 1971 työskentelin kesällä noin kuukauden postinjakajana Töölössä.

Piirin kuuluivat mm. Merikannontie, sekä silloinen Yleisradion pääkonttori.

Arvoposti piti viedä suoraan pääjohtaja Eino S. Revon työhuoneeseen siellä ylhäällä.

Revolla oli muuten mukava sihteeri...


S. työskenteli samana kesänä Kivelän sairaalan kahviossa. 

Pari kertaa bongasin takaapäin neidon kiirehtimässä työpaikalleen sen nyttemmin umpeenmuuratun Sibeliuksenkadun puoleisen pääsisäänkäynnin kautta.  

MIKÄ PERSE!

Kaikkien aikojen perse, tuo 16 -vuotiaan S.:n!

Juuri parhaimmillaan - sen lyhyen ajan, mitä sitä kestää...

 

Ffd vuoteen 1973.

Katastrofi eli SYKin absurdi muutto Haagaan oli jo päässyt tapahtumaan. 

Talsin aamuisin Topeliuksenkatu 15:n asunnosta siihen samalla kadulla, silloisen Töölön Kirjan edessä  sijaitsevalle bussipysäkille. Siitä Haagan -bussiin. 

Aamuisin toisinaan liityntäbussilla saapui S. kotoaan Tapiolasta samalle pysäkille. 

Joskus hän juoksi edessäni Haagan bussiin, josta itse myöhästyin. 

MIKÄ PERSE!

Alkoi pyörryttämään... 

 

Pakko oli vaan purra hammasta yhteen ja kestää...

S.:llä - kuten tavanomaista melkein kaikilla tuon ajan tuon ikäisillä tytöillä - oli joku muutamaa vuotta vanhempi poikaystävä. Joku jolla oli käyttörahaakin.

 

Ffd kevääseen 1984.

Olin käymässä silloisesta kämpästä Huvilakadulta entisille kotikonnuille Töölööseen. 

Ohjelmassa itsepalvelupesula ja kuntosali siinä ensitsessä SVULin talossa.

Bussi nr neljällätoista takaisin Eiraan. 

Kas!  

S.:hän  se siinä takasillalla!

Rupattelemme hetken.  

Hän vaikuttaa jotenkin mietteliäältä...  

Teinitytön naivius ja herttaisuus oli vaihtunut tietyksi alakuloisuudeksi. 

Illalla puhelin soit, vai tuliko kortti tai kirje. Ei voi enää muistaa.

Mutta joka tapauksessa S. halusi tavata, ja mainitsi jotakin "Elämänvelasta"! 

HAA!

Vihdoinkin olemme pääsemässä asiaan!!!

😉 

 

"Elämänvelka?"...

No, mikäs siinä.

Pannaan velat maksuun!  

Sopii!

 

Ekoilla treffillä silloisen Bio-Bion kahvilassa neito oli alussa hieman varautunut.

Jännitti.

Muistan vielä mitkä tsengat mulla oli:

Sellaiset käyttämättömät Ruotsin armeijan upseerin nahkasaappaaat.

Nahkanyöreillä.

Kengänpohjien korokkeet teräsreunoin vahvistettu. Kilahtelivat mukavasti Perunatorilla astellessa.

Oli kylmä - intistä Karjalan Prikaatista pöllitty ( tais siis "kadotettu", korvaushinta oli jotain kai 20 markkaa) harmaa villapaita, jossa rinnan yli sininen raita.  

  

  

 

 

   

 




Oscar Wilde:

"Examinations, sir, are pure humbug from beginning to end. If a man is a gentleman, he knows quite enough, and if he is not a gentleman, whatever he knows is bad for him!".

 

 Unknown:

"In the end, it's not the years in your life that count. It's the life in your years". 

 

Rolling Stones:

"Useless education!".  

 


Google:

Matkamiehen mietteitä Paluu Englantilaiseen kouluun


(Savonlinnassa 8.6.2022)

ArcticParadise.fi

Kirkastetun vastuullisuus -stratergian mukaista toimintaa.

Eetisyys itsestäänselvyys - käytänteitä päivitetään säännöllisesti.

Parhaiden kansainvälisten standardien mukaisesti. 

Ihmisoikeuksien jakamattomuus keskiössä.