24.12.2020
S-ryhmä arvostaa kotimaisuutta? Teoria - ja käytäntö.
13.12.2020
Lapin Yrittäjien "Vuoden Yrittäjä": Ympäristörikoksesta käräjäoikeudessa tuomion saanut Jussi Eiramo (Kakslauttanen)!
Hei, tää on hyvä!
"Lapin käräjäoikeus on tuominnut tunnetun matkailuyrittäjän Juhani "Jussi" Eiramon törkeästä ympäristön turmelemisesta vuoden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen" - YLE 11.12.2020
Lisäksi Jussille koituivat tuntuvat päiväsakot, Kakslauttanen Resort Oy:lle mittava yhteisösakko, sekä samoin firma tuomittiin menettämään "rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä" valtiolle kymmeniä tuhansia.
Jätteiden kokonaismääräksi käräjäoikeus arvioi 500 tonnia!
Sinne vaan!
Jänkhään!
Eikä ole montaakaan viikkoa kulunut siitä, kun Lapin Yrittäjät ry. valitsi saman tyypin "Vuoden Yrittäjäksi".
Eiramon (76 vee) touhut jätteiden parissa ovat olleet julkisuudessakin käsiteltävinä jo vuosien ajan.
Tämä ei kuitenkaan estänyt Lapin Yrittäjät ry:tä valitsemaan juuri tätä nimenomaista matkailuyrittäjää "Vuoden Yrittäjäksi".
Kaunista, Lapin Yrittäjät ry!
Toki Lapin matkailuyritykset kilvan kiljuvat ekologisuuden ja ympäristöystävällisyyden, "vastuullisuuden" puolesta.
Todellisuus on sitten tätä.
Juuri viime vuonnahan toinen Lapin matkailun voimahahmo, Päivikki Palosaari Leviltä, tuomittiin niinikään ympäristön turmelemisesta. (MTV Uutiset 27.2.2019)
Päivikin tapauksessa kyse oli syytteen mukaan 44 jätetonnista.
Tekovuodet 2003 - 2014.
"Tuomion mukaan tutkitulta alueelta löytyi mm. poltettuja sähkömoottoreita, osittain palanut palkkakirjanpito, sähkökiukaan vastus, heinäpaali sekä erilaista metalli- muovi- ja muuta jätettä.
Palosaari perusteli toimintaa kierrättämisellä".
Ai niin.
Tietty Jussi Eiramon hankkeille on myönnetty ruhtinaalliset yhteiskunnan avustukset:
IL 24.8.2019:
Ulkomaalaisille työntekijöille riistopalkkaa maksanut iglu -yrittäjä tahkoaa satumaisia voittoja Lapissa - saanut 7,1 miljoonaa yritystukea.
Sillä lailla!
Hyvä, Suomi!
Ystävä Kakslauttanen - Kiilopää -tieltä
(Kuusamo 13.12.2020)
www.ArcticParadise.fi
Mitä vastuullisinta postikorttikauppa netissä. Ympäristöystävällisesti.
Sinulle, Rakas Nainen!
28.11.2020
Suomen Pankin (aikaisemmin Ilmarisen) "vastuullisuus-ekspertti" Anna Hyrskeen harrastus: Tietenkin kilpa-autoilu! / Päivitys 24.4.21
Kauppalehti Faktassa 10/2020 kiinnostava juttu Suomen Pankin vastuullisuus -lätisijästä, Anna Hyrskeestä.
Kansikuva: Lähi-lähikuva Anna Hyrsken naama, sekä kuvateksti:
"Vastuullisuus-höttö väsyttää".
Oho.
Pakko lukee tää juttu!
Kas näin:
"Suomen Pankkiin eläkeyhtiö Ilmarisesta siirtynyt Hyrske on harvinaisen tarkka siitä, mitä kertoo julkisuuteen".
Artikkelin vastuullisuus -lässytyksen (hoh-hoijaa!) lomassa kiinnittyy lukijan huomio toimittajan kysymykseen:
"Millaisia ovat vastuullisuusasiantuntijan omat valinnat? Tarkoittaako ammatti esimerkiksi omien valintojan tarkkaa harkitsemista?".
"Vastaus on, että ei. Olen samanlainen kuluttaja kuin moni muukin. Tulee kuitenkin hetkiä, jolloin huomaan miettiväni asiaa ja tarkistamalla esimerkiksi ostamieni sukkien puuvillan alkuperän. Mutta olen tehnyt ostoksia miettimättä lainkaan asiaa".
Ahaa! Arvoisa Rouva Vastuullisuus Eksperttimme oman kertomansa mukaan kuitenkin "joskus" "huomaa miettivänsä asiaa ja tarkistaa osamiensa sukkien puuvillan alkuperän!".
Alla tiders!
Anna Hyrske jatkaa:
"Hyrskeen mielestä ihmisen tulee olla itseään kohtaan myös armollinen".
No tulihan se sieltä! Tuo naisten mielisana, yksi niistä.
Nyt on sitten kaikki vapaata ja mahdollista, kun tuo taikasana armollinen vedettiin peliin.
Anna Hyrskeen vastuullisuus -höpinää myös:
"Tavoitteena todelliset päästövähennykset - Ilmarinen tavoittelee hiilineutraalia eläkevarojen sijoittamista vuoden 2035 loppuun mennessä".
"Fossiilisten polttoaineiden valmistuksesta ja energiakäytöstä riippuvaiset alat muodostavat sijoittajan näkökulmasta nk. hiiliriskin".
Jne. jne.
Pitkät lätinät. Niitä lisää (kuka jaksaa moista sontaa lukea):
www.c02-raportti.fi
Tarinassaan Hyrske jatkaa - tietty! - samantien "ihmisoikeuksiin".
Tottahan toki.
Tämän samaisen kovapalkkaisen vastuullisuus -saarnaajan vapaa-ajan viettoa auto"urheilun" parissa omassa kaikessa "vastuullisuudessaan" sivustolla
www.wheels.com
Kuvateksi:
"1996 Subaro Sportin ohjaimissa Ahveniston varikolle saapuu Anna Hyrske. Subaru Sport on täysiverinen kilpa-auto".
Lisää tietoa Suomen Pankin "vastuullisuus-johtaja" Anna Hyrskeen kilpa-autoilu -harrastuksesta:
www.driverdb.com
Annalla näkyy olevan pitkä ura kilpa-autoilun parissa:
Pelkästään tuosta viimemainitusta lähteestä löytyy dataa vuodesta 2001 vuoten 2018 asti.
Races entered: 18
Edelleen vastuullisuus -asiantuntija Anna Hyrskeen omista valinnoista:
www.autoliiitto.fi
"Varmasti Suomen pisimmän kilpailumatkan teki Subaru Sport -kuljettaja Anna Hyrske, joka tuli Ahvenisto Grand Raceen 17.-17.6.2018 aina HongKongista asti".
HÄH?
Missä tässä Anna Hyrskeen toiminnassa on "vastuullisuus"?
Vastaus:
Ei missään!
Myös Flick.com -sivustolta löytyy kuvamateriaalia vastuullisuus -immeinen Anna Hyrskeestä mielipuuhassaan, kilpa-autoilun parissa.
Tuhdisti ylipainoinen nainen, punaisessa ajohaalarissa se siinä Ahvenistolla hymyilee.
Kyllä, tuo on eppäilemmättä sama nainen, josta kauppalehti Faktan laajassa henkilöjutussa on - lehden kansikuvasta alkaen - useita naama- ja kokovartalokuvia.
Faktan jutun kuvauspaikka: Suomen Pankki. Asu: Jakkupuku (mikäpäs muu).
Ja joka ei suostunut antamaan nk. "faktalaatikkoon" tietoja harrastuksistaan ja perheestään:
"Päätös yksityiselämän tiukasta rajauksesta on tarkasti harkittu". - Jassoo...
Ei ihme, että kokenut toimittja Mirjami Saarine rivien välistä kummasteli asiaa, ja suiorastaan tyrkytti meitä uteliaita lukijoita googlailemaan tietoja Anna Hyrskeestä itse.
Näin tapahtuikin.
Osassa Flickerin kuvateksteistä on maininta myös henkilöistä Ele ja Sami Hyrske.
Naamoja ei näy, kun huristelu kilpa-autoilla on juuri käynnissä.
Mahtaako perhe Hyrskeellä olla yhteisenä rakkaana harrastuksena tuo kumin polttaminen ja bensan käryttäminen?
"Vastuullisissa merkeissä", toki!
Vaikea sanua.
Kauppalehti Fakta:
"Omasta elämästään työnsä ulkopuolella Anna Hyrske ei halua paljoa kertoa. Vaikka puheessa vilahtavat lapset, hän ei halua jutun yhteydessä olevaan faktalaatikkoon tietoja perheestään eikä harrastuksistaan".
Ehkä parempi niin... 😏😏😏
Että sellainen "Suomen Pankin johtava vastuullisuusasiantuntija".
Irvokasta - mutta totta.
Muuten: Mikäköhän on tuollaisen vastuullisuus -höpöttelijän kuukausipalkka Suomen Pankissa?
Valistunut arvaus: Lähempänä 20 kuin 10 tonnia?
Olis kiva tietää tarkalleen...
Hyvä bisnes tuo vastuullisuus -löpinä, joka tapauksessa.
Suorastaan fantastinen!
Suorastaan etovaa on, miten tämä suomalaisen virka-aatelin tyylipuhdas edustaja jutussa mielistelee yrittäjiä:
Hyrske on kuulemma yrittäjäperheestä - ainakin hän kertoo niin.
Tämä huippupalkkainen virka-aatelin tyylipuhdas edustaja kuulemma "pystyy samaistumaan erityisen hyvin pk -yrittäjien koronavuonna tuntemaan tuskaan". - Just joo...
"Jos yrittäjä ei huolehdi omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan, ei myöskään hänen yrityksensä pysy kauaa pystyssä", tarinoi Hyrske muodikkaasti.
"Eikä Hyrske väsy koskaan puhumaan vastuullisesta sijoittamisesta, vaikka on tehnyt sitä jo kaksi vuosikymmentä. Alan pioneeri jaksaa yhä innostua ja innostaa".
Hei, täähän on varsinainen puppugeneraattori!
Anna Hyrske: Pukki kaalimaan vartijana!
Ai niin.
Älkäämme, ystävät, myöskään unhoittako, että Anna Hyrskeeltä löytyy "repertuaaristaan" myöskin ihmisoikeus -paasaamista.
Lisätietoja:
Hanken (mikäs mukaan) -seminaari 29.5.2019.
Netistä.
(Naantali 28.11.2020)
shop.ArcticParadise.fi
Tommi Pitkäsen postikorttien mitä vastuullisinta ja myös erinomaisen ympäristö-ystävällistä nettimyyntiä.
Tulevaisuuksia mahdollistaen.
Erityisesti Sinulle, Nainen!
Päivitys 24.4.2021
Kas!
Tässä Punkaharjun Luostolta mukaan tarttuneessa Metsähallituksen Metsä.fi -lehdessähän on koko aukeaman juttu tästä meidän vastuullisuusexpertistämme.
Katsotaanpa, josko Hyrskeen Annalta löytyisi joku uusi, kiinnostava kulma tähän vastuullisuus - höpötykseen.
Onhan henkilö istunut nyt jo hyvän tovin miettimässä asioita, arvattavasti erittäin korkealla ( yli 10.000 euroa kuussa? ) palkalla siellä Suomen Pankissa.
Ehkä ajattelun tuloksia alkaa nyt tulla, ja me veronmaksajat pääsemme nautiskelemaan niistä...?
Näin lausuu Anna Hyrske:
"Otetaan esimerkiksi muovituotteiden korvaaminen. Aasiassa asuessani näin omin silmin, kuinka pysäyttävää muoviroskan määrä voi suurkaupungeissa olla. Puupohjaisilla innovaatioilla on useita mahdollisuuksia korvata kertakäyttömuovia, esimerkiksi erilaisissa noutoruokapakkauksissa, Hyrske sanoo."
HÄH?
Tuon tason alkeislatteuksistako Anna Hyrskeelle maksetaan huippupalkkaa?
Samantason nolla -lätinää seuraa:
"Hän mainitsee myös vaateteollisuuden... Viljellyn puuvillan ilmastovaikutukset ja vedenkulutus ovat kasvava ongelma... Keinokuiduissa on mukana öljypohjaista muovia... Yhä useampi kansainvälinen brändi saattaa olla jatkossa kiinnostunut ilmastovaikutuksiltaan paremmista kangasmateriaaleista, jotka on valmistettu puukuidusta...".
ZERO POINTS!
Eikä Anna armahda lukijaa:
" Metsien käytön pitää kuitenkin olla kestävää ja myös luontoarvoja kunnioittavaa, Hyrske sanoo."
NO VOI MAHOTON!
Vielä:
"(...) fossiilisten polttoaineiden korvaamista biopolttoaineilla ja muuulla uusiutuvalla energialla, kuten tuulivoimalla."
JUST-JUST!
Mutta kiitos Metsälehti.fi:lle artikkelista.
Nyt ainakin tiedämme, mitä Anna Hyrske mietiskelee siellä Suomen Pankin massiivisessa rakennuksessa.
Toimittajan näkyy olleen - tietenkin - nainen, Anna Gustafsson.
Noista kullannupuistahan on kiva touhuilla "vastuullisuus" -höpinöiden parissa.
Varsinkin, josta puuhasta maksetaan hyvin.
Koskahan saamme nauttia Anna Hyrskeen seuraavasta ulostulosta, uusista vastuullisuus -oivalluksista?
(Vuokatti, Katinkulta 24.4.2021)
ArcticParadise.fi
Ympäristöystävällistä postikorttituotantoa - erityisesti Sinulle, Nainen.
Keskiössä jakamattomat ihmisoikeudet - solidaarisesti.
Tulevaisuuksia mahdollistaen.
Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin matkalaskuissa epäselvyyksiä - Hyvä, Suomi! / Päivitys 8.2.2021
IS 20.11.20:
"Oma virasto puuttui pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin pesulakuluihin - matkojen hintalappu viime vuonna 55.266,- euroa".
Sillä lailla!
Ja tässä on siis kyse Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajasta.
Tytin reissuja viime vuosilta:
Brasilia, Costa Rica, Intia, Jamaika, Bhutan, Etelä-Afrikka, Chile, Etiopia, Jaappani, ArabiEmiraatit...
Monen tonnin Jamaikan -reissukin oli Piäjohtajan oman kertomansa mukaan kuulemma ihan välttämätön - Tytti esitti nimittäin siellä 12 minuutin puheenvuoron!
Hei! Me tarkastellaan valtiontaloutta (siis Suomen, kai...).
Kuitenkin Tytin oma virasto on katsonut Arvoisan Rouva Piäjohtajan käyttäneen maksukorttiaan virheellisesti.
Lisäksi Tytiltä on tositteita "kadonnut": Taksimatkoista, hotelleista, junalipuista.
Kadonnut!
Esimerkiksi 158,- euron pesulalasku Njuu Jorkin Hilton -hotellista (tottakai Hiltonista!) katsottiin viraston omassa tarkastuksessa perusteettomaksi. Kulut vähennettiin sittemmin Tytin päivärahoista, monen muun ohella.
Tytti Yli-Viikari: Pukki kaalimaan vartijana!
Törkeää porsastelua Veronmaksajien rahoilla.
Ilta-Sanomien juttua (kiitos!) lukiessa kiinnittyy huomio, että säännönmukaisesti on Tytti syöpötellyt ja tissutellut Valtion piikkiin noissa eksoottisissa kohteissa nimenomaan tyttökaveriensa kanssa.
Herkuttelua "pitkän kaavan" mukaan!
Naiset, nuo kullannuput!
Mutta eikös niiden pitänyt olla niin tavattoman korkeamoraalisia?
HÄH?
Ei ole Härmlandiassa virka-aatelin röyhkeällä Visan -vinguttamiselle Kansan piikkiin rajaa, ei määrää!
Netto
(Naantalissa 28.11.2020)
shop.ArcticParadise.fi
Siis aivan käsittämättömän vastuullista sekä myös ympäristöystävällistä postikorttikauppaa.
Nimenomaan Sinulle, nainen!
PÄIVITYS 8.2.2021
IltaLehti 8.2.2021:
Keskusrikospolliisi tutkii asiaa!
Kohut VTV:n tiimoilla senkun jatkuvat, ja laajenevat.
On käynyt ilmi, ettei Rouva Pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin lentopisteiden käyttöä käytännössä vahdi kukaan - eikä Rouva Pääjohtaja suostu asiaa avaamaan.
"Intimiteettisuoja", näes - siis virkamatkoilta kertyneiden, yksityistilille menneiden lentopisteiden käytöstä.
Intimitettisuoja, tottahan toki!
Ennen kaikkea!
Lisäksi selvisi, että joku virkamies samassa Tytin virastossa sai palkaa kaksi vuotta sillä edellytyksellä, että sopimuksen mukaan ( vaitiolovelvollisuus sisällöstä), EI TEE MITÄÄN.
Sillä lailla!
Myös Eduskunnan tarkastusvaliokunta on aloittanut "selvityksensä" Tytin virastosta.
Uskooko joku todellakin, että Eduskunnan "selvitys" johtaisi johonkin toimenpitteisiin?
Heidänhän pitäisi sitten samalla "selvittää" kansanedustajien omat lentopisteiden käytöt...
Ja mitä sieltä löytyisikään… Hirvittää ajatellakaan.
Mitenkäs Nikolai Gogol aikoinaan Kuolleissa sieluissa kirjoittikaan:
"Kaikki ottavat.
Olisi tyhmää olla ottamatta".
(Naantalissa 8.2.2021)
www.ArcticParadise.fi
Postikortteja juuri Sinulle, Nainen!
Vastuullisesti ja ympäristöystävällisesti.
20.11.2020
Arvoisa Herra Komisario pieraisi - BIG TIME
Tapaus kesältä 2019.
Perjantai-ilta.
Olin käynyt tervehtimässä melkein 90 -vuotiasta henkilöä ennen Länsilinjojen 19:15 bussin starttia Tampereelle.
Kaunis, lämmin heinäkuinen illansuu.
Laajasalossa oli tullut käytyä uimassakin. Se on hieno ranta.
Mieliala korkealla monestakin eri syystä.
Vierailu oli sujunut hyvin, juuri ja juuri kerkesi Autotalon Mäkkärillä hotkaisemaan jotakin. Ihana viikonloppu Virroilla odotti.
Bussi melkein täynnä.
Oli pakko mennä (183,5 senttiä, 97,5 kg) survoutumaan sinne aivan vihoviimeiselle penkille, vessakopin viereen.
Se penkki, jossa istuimen selkämystä eri saa edes taivutettua lepoasentoon.
Tämä oli ikävä yllätys - juuri 19:15 vuoro kun on useimmiten talvisaikaan ollut melkein tyhjä. Päinvastoin kuin "paunulaiset".
Siksihän tämän valitsinkin.
Mieliala kuitenkin korkealla.
Kassista löytyy kylmä huurteinen.
Helkkari - onhan perjantai-ilta!
Aaaah…! Tätä hetkeä on taas viikko odotettu.
Ja - ajatella! - huomenna polskimisra jo Virtain Toriseva -järvessä! BIG TIME!
Mutta kaikki oli hetken liian hyvin - ollakseen totta.
Juuri kun muutaman huikan oli kerinnyt huurteisesta siemaista, ja soittaa vielä melkein 90 -vee vanhukselle, hyvän tunnelman vallitessa...
Edessäolevan penkin heppu alkoi laittamaan noottia.
Henkilön mielestään "häiritsin".
Samoin yhtyi valitusvirteen toinenkin edessä olevan penkin nuori mies. Ikkunapaikalta.
Olin ansassa. Satimessa.
No, mitäpä siinä muuta kuin - kohteliaana miehenä: "Ai sori, en tiennyt häiritseväni!".
Lopetin puhelun.
Seurasi mulkoilua edessä istuvilta kahdelta herralta.
Synkkä hiljaisuus laskeutui bussin takaosaan.
Siinä ahtaassa loukossa nököttäessä tuli mieleen, jotta mikäköhän viskaali tuo valittaja oikein oli?
Ensimmäinen veikkaus (aavistuksenomainen): Joku korkeampi veroviranomainen.
Otteista kävi ilmi, että on tottunut käskemään.
Ronkkimaan toisten asioita.
No, eipä aikaakaan kun - edessäolevan valittajan penkin selkänoja rojahti syliini!
Arvoisa Herra oli katsonut soveliaaksi yrittää tehdä oloaan hieman mukavammaksi - ja ei muuta kuin rysäyttämään sen oman penkin selkänoja takanaistujan polville.
Ei tullut miekkoselle mieleenkään esimerkiksi kysyä takanaistuvalta kanssamatkustajalta, josko tämmöinen passaisi. Ei!
Jo ennestään tukala olo kävi entistäkin vaikeammaksi.
Huurteinenkin alkoi loppua.
Mutta vielä erikoisempaa oli tulossa...
Jossakin Riihimäen tienoilla...
Ei voi olla totta!
Aivan HIRVITTÄVÄ lemu alkoi levitä edessä istuvan Herran kohdalta.
Se pieraisi!
Kylmän viileästi - täpötäydessä bussissa.
Jumalauta mikä tyyppi!
Mutta - kuten arvata saattaa, kysehän on siis Härmlandista - ei sitten minkäänlaista reaktiota keneltäkään.
Ahtaassa bussissa. Kuin sillit purkissa.
Kukaan ei reagoi. Mitenkään.
Ei tietenkään.
Aivan poikkeuksellisen pahanhajuinen dunkkis tuon tyypin pieraisusta.
Hyi he-le-vetti!
Viimeksi olen joutunut näin karmean hajupommin kohteeksi ammoin, kun Topeliuksenkadun kämpän kellarin varastotilojen ilmanvaihtokanavaan oli delannut rotta!
Silloin - samoinkuin nyt - oli lemu niin karsean etova, että mainasi pyörtyä!
Kohta lähestymme jo Riksua.
Edessäoleva tyyppi alkaa liikuskelemaan, tekemään lähtöä.
Epäselväksi jäi, oliko heppu välillä kenties nukahtanut.
Mutta nyt alkaa siis virota ja koota kamppeitaan.
Vaihtaa jonkun sanan vierustoverinsa kanssa.
Ilmeisen hyvässä hengessä rupattelevat - heillehän löytyi "yhteinen vihollinen" - mie!
Törkimys - nimittäkäämme häntä Vilanderiksi - heittää rinkkansa olkapäille ja häipyy bussin takaovesta.
Vielä moikkailevat sen toisen edessä istuvan hepun kanssa.
Ai että!
Olikohan noi homoja?
Homojahan nuo peräaukko -osaston asiat tunnetusti kiehtovat.
Ehkä nämä kaksi tyyppiä löysivät "yhteisen sävelen" - paitsi meikäläisen lyhyeksi jääneestä perjantai-iltaisesta puhelusta lähes 9 -kymppiselle vanhukselle - myös tuosta etovasta pierusta.
Ehkäpä edessäni istuneen vierustoveri koki naapurinsa BIG TIME -pierun seksikkääksi, Ah! niin seksikkääksi?
Ei voi tietää.
Homojen "sielunelämä" on uskomatonta.
xxx
FFD tähän kuluneeseen syksyyn.
Telkusta tulee kaksikin eri rikos -ohjelmaa.
Haastatellaan - nykytyyliin - korkeita polliisi -viranomaisia.
Hetkinen!
Tuohan telkussa lausuntoa jakava asiantuntijahan on sama piereskelijä -heppu!
Vilander!
Esiintyy haastateltavana niiiiin joviaalisti.
Häneltä kysytään ammatillisessa mielessä jotakin!
Pääsee telkkuun!
Komissaarius Vilander kihertelee mielihyvästä.
Esiintyminen mitä miellyttävintä.
Hymyilee ystävällisesti.
Useampaankiin kysymykseen tosin vastaa: "Se on hyvä kysymys!".
Siis onko tämä telkussa paistatteleva Herra Komisario tosiaankin se sama heppu, joka
- alkoi rähisemään mulle perjantai-illan hyvähenkisestä puhelusta melkein 90 -vuotiaalle vanhukselle
- rojautti kylmän rauhallisesti syliini, kinttujeni päälle penkkinsä selkänojan
- suvaitsi päästää täpötäydessä bussissa ilmoille Mega-Pierunsa, aivan poikkeuksellisen inhottavan hajuisen?
Vastaus:
Kyllä!
Kyllä tämä on se sama Arvoisa Herra Komisario Vilander.
(Piereskelijä-polliisin nimi muokattu, henkilö kyllä itse tietää kenestä on kyse.
Jos ja kun lukee tämän tarinan.
Jutussa on tarpeeksi vinkkejä.
Ainakin pollisille.).
(Kalajoen -väkiluku n. 12.500 - palatsimaisessa, tänäänkin tyhjässä "Merta" -kirjastossa 20.11.2020)
www.ArcticParadise.fi
Pitkäs -postikorttien nettimyyntiä.
Siis ihan mielettömän vastuullisesti sekä ympäristöystävällisesti.
Juuri Sinulle, Nainen...
24.10.2020
Leskeneläke: Vastine Suomen nuoret lesket ry:lle: "Miksi nuorella leskellä ei ole oikeutta eläkkeeseen?".
Suomen nuoret lesket ry:n vs. toiminnanjohtaja Miia Iivonen kyseli (HS Mielipide 7.10.2020) "Miksi nuorella leskellä ei ole oikeutta eläkkeeseen".
Lyhyt vastaus:
Miksi ihmeessä olisi?
Kuten Ilkka Tammisola hienosti totesi (HS 12.10):
"Miksi yhteiskunnan pitäisi elättää nuorta tervettä ihmistä vain sillä perusteella, että hänellä on ollut puoliso, joka on kuollut? Miksi nuoren lesken eläkkeen tulisi olla automaatio?
"Nuori leski, jos on köyhempi osapuoli, saa puolisonsa omaisuudesta verotonta tasinkoa. Lisäksi hän - jollei testamentista muuta johdu - perii kaiken puolisonsa jäämistöomaisuuden. Perinnöstä hän saa 110.000 euron omaisuuden verottomana ja lopusta maksaa 1. veroluokassa kohtuullisen perintöveron. Omistusasuntoon ja tavanomaiseen koti-irtaimistoon hänellä joka tapauksessa on - testamentista riippumatta - elinikäinen hallintaoikeus".
Eikö tämä riitä?
Suomen nuoret lesket ry:lle ja Miia Iivoselle ei. Ei riitä!
Iivonen näkee uudessa lakiesityksessä "myönteisenä", että "avo-lesken" asema paranee.
Aha.
Siis ei tarvii olla edes naimisissa, jotta pääsee rahoihin käsiksi.
"Myönteistä", totta tosiaan.
"Epäkohta" Iivosen mielestä sensijaan on, että "lapseton alle 50 -vuotias nuori leski jää kokonaan ilman eläkettä".
"Samoin kuin osa yli 50 -vuotiaista lapsettomista leskistä", riippuen avioliiton solmimisajankohdasta ja kestosta.
Ja Iivonen pistää vieläkin paremmaksi:
"Nuori ikä ja lapsettomuus perusteena eläkkeen epäämiselle ovat syrjiviä".
Niinpä tietennii.
"Syrjiviäpä" hyvinnii!
Miksiköhän tätä Suomen nuoret lesket ry:n vs. toiminnanjohtaja Miia Iivosen purkausta lukiessa tulee mieleen se vanha sanonta:
Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt? 😏
Lopuksi Iivonen vaatii "lakiesitystä muutettavan niin, että eläkeoikeus taataan kaikille leskille iästä ja perhe-muodosta riipumatta".
Just joo.
Eläkkeelle vaan, koko sakki.
Mutta miksi ihmeessä ei samantien laitettaisi veroja valtion maksettavaksi?
Sittenhän kuvio olisi täydellinen.
By the way:
Joku vuosi sitten sattui silmiin vähän tilastoa:
Naisten avioitumisella oli ikäluokittain tarkasteltuna merkittävä hyppäys juuri vähää ennen 50. ikävuotta.
Miksi?
Tietenkin siksi, että vanhan lain mukaan ennen 50. ikävuotta solmittu avioliitto oikeutti perhe- eli leskeneläkkeeseen.
Kun naisilla aviomies tuppaa olemaan useita vuosia vanhempaa sorttia, ja miesten elinaikaodote on about seitsemän vuotta alhaisempi kuin naisilla...
Simsalabim!
Kiireesti avikseen ennen 50. ikävuotta!
Kun tuo ukko kuitenkin kohta kupsahtaa - mukavat eläkkeet tiedossa.
Tyhjästä, sitäpaitsi.
Tuo leskeneläkehän siis ei perustu työntekkoon.
Juuri työntekkoonhan me tavikset olemme aina kuvitelleet eläkkeen perustuvan.
Yksinkertaistaen:
Eläke on siirrettyä palkanmaksua.
Palkasaajilla eläkemaksut pidätetään kuukausittain suoraan palkasta - yrittäjillä on oma järjestelmänsä.
Noiden Nuoret lesket ry:n kiljujien mukaan heidän vaatimansa "eläke" pitäisi maksaa siis ilman mitään työntekoa.
Ellei seksiä sitten lasketa "työnteoksi". 😏
Siis sitä varsin lyhytaikaista "hyvää vaihetta" kaikissa mies/nais -suhteissa. Tyypillisesti korkeintaan joitakin kuukausia.
Jos katsotaan että nuo nuoret lesket - ja vanhemmatkin - olisivat leskeneläkkeisiinsä oikeutettuja...
Miksi emme alkaisi kutsumaan asioita niiden oikeilla nimillä?
"Leskeneläkkeitä" vaativia ja nostavia naisia valtionprostituoiduiksi.
Ainakin kuvio olisi rehellisempi.
Ottaen huomioon sen tosiseikan, ettei nuiden "leskeneläkkeiden" eteen mitään töitä ole tehty.
Mitä nyt vähän makkarissa pyllistelty.
Aikansa.
Toisaalta...
Härmlandiassahan on prostituutio siis sallittua. Päinvastoin kuin niin moni luulee.
Touhu tosiaankaan ole laitonta - määrättyjen edellytysten vallitessa.
Paritus sen sijaan on ankarasti kiellettyä.
Kysymys:
Kun Valtio järjestää tämmöisen laillistetun valtionprostituutiojärjestelmän...
Houkuttelee naisia avioliittoon, mistä "palavelusta" näille on sitten "palkkiona" tiedossa tuo himoittu leskeneläke...
Miten tähän Valtion harjoittamaan laittomaan paritustoimintaan voisi puuttua?
Kuka ottaa kopin?
Kansanedustajat, oikeuslaitos, polliisi?
Häh?
Faktaa:
Uusia leskeneläkkeitä myönnetään vuosittain noin 13 000 kpl.
80 % leskeneläkkeen saajista on naisia.
Keskimääräinen leskeneläke 600 euroa kuussa.
Siis kaikkien muiden eläkkeiden päälle!
Lähde: Yle 12.11.2020
Elämä hymyilee... Vielä.
(Naantali 24.10.2020)
shop.ArcticParadise.fi
Erinomaisen vastuullista, ympäristöystävällistä, tasa-arvoista kestävän kehityksen postikorttikauppaa netissä.
Ja arvot kohillaan!
Juuri Sinulle, Nainen!
Kymmenen vuoden määräaikaisuuskaan ei riitä?
Veronmaksajien "Taloustaito" lehden numerossa 10/20 oli juttua vireillä olevasta lakimuutoksesta.
Lakiuudistuksen mukaan "muutokset koskevat vuonna 1975 tai sen jälkeen syntyneitä" - siis näitä nk. "nuoria leskiä".
"Suomen Nuoret lesket ry:n huoli lapsettoman lesken eläkkeestä sai hallitukselle tehdyssä kirjallisessa kysymyksessä melko tylyn vastauksen. Vastauksen mukaan tilanteessa, jossa leski on alle 50 -vuotias eikä hänellä ole lapsia, on yleensä oletettavaa, että leski kykenee hankkimaan oman toimeentulonsa ja hänellä on jäljellä vielä useita työvuosia. Toimeentuloa voidaan tarvittaessa turvata muulla sosiaaliturvalla".
Spot on!
Fattan luukulle vaan, tytöt - tahi jatkamaan persekauppaa!
Avioliittolaki sinänsä jo takaa fantastiset mahdollisuudet pillulla rahastamiseen, vaikka tässä leskeneläke -asiassa nyt vähän takapakkia teikäläisille tuleekin.
(Naantalissa 1.12.2020)
shop.ArcticParadise.fi
Postikorttieni erinomaisen vastuullinen sekä ympäristöystävällinen nettikauppa.
Nimenomaan Sinulle, Nainen!
14.10.2020
Ylivieskan "uudistettu" rautatieasema: Järjenkäyttö (if any, VR?) loppui
No nyt on sitten päästy Ylivieskan rautatieasemallakin värkkäilemään ja sörkkimään.
Kovasti olivat asemanseutua "kehittäneet".
Lopputuloksena katastrofi, tietty.
Miten muuten voisi olla?
Tokihan miljuunien maansiirtokoneille täytyy yrittää vaikka väkisin löytää jotakin hommaa.
Samoin ihmis -työvoimalle - olipa tarvetta tahi ei.
Älkäämme kuitenkaan alkako turhia kyselemään, kuka tämän hullutuksen maksaa...
Härmältähän ovat omat eväät syöty jo vuosia, vuosia sitten.
Syömävelalla mennään.
Mutta se siitä - ei olla nyt ilonpillaajia!
Semmoinen valtava tunneli rakennettu radan alta, Ylivieskan toiselta puolelta toiselle.
Rata-alue on menty aitaamaan.
Erittäin tukevat metalliaidat.
Laiturille pitää siis pyörän kanssa mennä - hissillä. Kun ei laiturin kautta enää voi raiteitten yli "kiertää", täälläkään.
Kas kun "varmuuden vuoksi" on alhaalta tunnelista laiturille johtavista portaista "unohtunut" rakentaa ne tavanomaiset "liuskat".
Siis ne, millä pyörän ja raskaitten kassien roudaaminen tunnelista laiturille toisilla asemilla toimii.
Entäs hissi?
Ei oo todellista!
Mutta onpas kuitenkin!
Hissitila on rakennettu noin kymmenen senttiä liian lyhyeksi.
Tavallinen ihan normikokoinen miesten polkupyörä ei mahdu Ylivieskan rautatieaseman hissiin!
Kaunista!
Sitten kun matkailijalla on muutama kassi, selkäreppu ja muutakin rompetta kuskattavana, onkin katastrofi valmis.
Kiva survoutua liian pieneen hissiin pyörän ja runsaitten kantamusten kanssa.
Muuta keinoa ei ole, kuin yrittäa saada fillaria semmoiseen omituiseen puoli-pystyasentoon.
Melkoista taistelua!
Mitähän hissin suunnitelijat oikein ovat "miettineet" - jos mitään?
Onneksi Härmässä on vielä joitakin rautatieasemia, joilla hissi/käytävä -hässäkän "kiertäminen" fillarilla on mahdollista.
Esimerkiksi Parikkala.
Sekä Karjaa.
Kouvolakin, ainakin vielä viime talvena.
Vaikka aitojen pystyttäminen onkin suunta. Ilman muuta.
Niin rautatieasemilla, kuin kaikkialla muuallakin.
Sitä "turvallisuus" mantraa mumistessa.
Karjaa jäi mieleen muutama vuosi sitten ihan painajaismaisena paikkana. Mitä hissiin tulee.
Kun Stadista Hankoon reissatessa vaihtoaikaa Karjaalta lähtevään paikallisjunaan on alle kymmenen minuuttia...
Jos erehtyy yrittämään hissin kautta...
Hissi on varattu!
Joku monilapsinen maahanmuut... siis maahantunkeutujaperhe siellä touhuaa.
Puolesta minuutista oli kiinni viimeiseen Hangon -stogeen ehtiminen!
Sen jälkeen onkin sitten tullut aina selitettyä kondarille tilanne, ja he ovat soittaneet Hangon -junan kuljettajalle, että odottaisivat.
Ja aina on tullut - vahingosta viisastuneena - fillarilla "kierrettyä" sieltä laiturin Helsingin -puoleisesta päästä.
Ai niin...
Pietarsaaren rautatieasema "Pännäinen" on myöskin paha paikka. Siis nykyään, "uudistusten" jälkeen.
Kun sinnekin muutama vuosi sitten rakennetiin megalomaaninen uusi asemahässäkkä.
Hissi taisi kyllä olla fillarille tilava, mutta jos haluaa "kiertää" koko ongelman:
Laiturihässäkän "kiertämisestä'" tulee satojen metrien lenkki.
Että pääsee takaisin asemarakennuksen puolelle.
Miten asiakaskäynniltä Nivalasta takaisin Ylivieskaan ja sieltä eteenpäin Kempeleelle sitten rautatieasemalla kävi?
Sattui olemaan tuttu kondari Nivala - Ylivieska -osuudella.
Tarinoimme aiheesta - hän oli tarpeksi vanha ja kokenut ettei yrittänyt alkaa vänkäämään selvää asiaa.
Myönsi koko katastrofin.
Soitti sitten etukäteen Ouluun menevälle junalle, että odottaisivat Nivalasta saapuvaa matkustajaa, jolla on hississä varmoja vaikeuksia.
Näin tapahtuikin.
Koko pitkä IC -juna, matkustajia ehkä 100? 200?, odotti Ylivieskan rautatieasemalla yhtä yksinäistä pyörineen Nivalasta saapuvaa asiakasta.
Onko järkee?
Muuten sitten tuolla Ylivieska - Kempele -osuuden IC -junassa...
Se normaali taistelu fillarin asettamisesta siihen pikkuruiseen tilaan, joka joskus satojakin metrejä pitkissä IC v-junissa on polkupyörille suotu.
Kolme polkupyöräpaikkaa!
VR:n IC -junissahan on se maailman epäkäytännöllisin, ihmeellinen "teline" -systeemi, johon filo pitäisi "ohjeitten" mukaan asetella.
Kolikoilla toimiva absurdi hökötys.
Niin, ja pyöräpaikka on etukäteen varattava...
Jne. jne. jne.
Niin, ja entäs sitten nuo InterCity -junien ovet?
Sitten kun juna on pysähtynyt asemalle ja se vihreä nappi syttyy... Mitä painamalla ovi aukeaa.
Joitakin sekuntteja pysyy ovi auki, näin on "harkittu parhaaksi".
Siinä kun sitten touhuaa ensin pyörää laiturille, ja sitten vielä useaita kasseja ja pusseja...
Oven automatiikka alkaa huutamaan varoitusta, jotta menee kiinni!
IC -junien normi pysähdys asemilla kestää yleensä parisen minsaaa, joskus ei sitäkään.
Aina pitää olla huolissaan, ettei osa tavaroista jää laiturille - ja matkailija itse poiskiitävän junan sisään!
Missään nimessä ei saa esimerkiksi jättää salkkua (sis. mm. lompakon, luottokortit - koko elämä) laiturille pyörän tankoon siksi aikaa kun itse vielä hoitaa loppuja matkatavaroita junasta ulos laiturille.
Varmuuden vuoksi: Salkku pitää aina olla olkapäillä (hihnassa), siltä varalta että tämä painajainen toteutuu.
Hyvin suunniteltu, VR!
Tästä pääsemmekin perusongelmaan:
InterCity -junien hankinta Härmään oli Iso Virhe.
Ne nyttemmin käytöstä poistetut 70/80 -lukujen Siniset Pikajunat olivat vallan mainioita!
Niillä olisi voitu toimia vielä pitkään, pitkään...
Mutta kun piti alkaa värkkäilemään.
Ei Härmä ole mikään tiheään kansoitettu Saksa, Hollanti tai Belgia, joka tarvitsisi tuollaisia kalliita, suurimman osan ajasta Suomessa lähes tyhjinä liikennöiviä IC -hömpötyksiä!
Eikö fillarin kuljettamista VR:n IC -junissa saisi enää yhtään vaikeammaksi?
Ai niin...
Hangon rautatieasemakin on "uudistettu".
Massivinen kulkukäytävä menty rakentamaan raiteitten alta.
Asema.-alue on pilattu.
Takavuosina kun tuli usein yövyttyä legendaarisessa, nyt tyhjillään olevassa Park Innissä, ihan siinä raiteitten eteläpuolella...
Suora näkymä kulahtaneen Parki Innin yläkerran ikkunasta rautatieasemalle.
Joskus, tietyssä valaistuksessa...
Näkymä sellainen, että itse Bob Dylan olisi sen voinut ikuistaa johonkin noita rujonkauniista tauluistaan.
Juuri tuontyyppistä hänellä on tuotannossaan.
Poissa.
Pysyvästi poissa!
Ystävänpäivä Waiting For A Friend
(Airport Hotel Vihiluoto, Kempele 14.10.2020)
shop.ArcticParadise.fi
Erinomaisen vastuullsita ja ympäristöystävällista postikorttikauppaa.
Ja arvot kohillaan!
Juuri Sinulle, Nainen...