27.4.2021

Elokuva-arvio: Jörn Donnerin kalkkuna "Naisenkuvia"

Jörkka se jaksaa yllättää, vielä haudan takaakin.

Juuri kun joitakin päiviä sitten tuli luultua ettei tästä alemmas ( "SixtyNine" ) enää ole mahdollista päästä...

Uusi pohjanoteeraus!


Absoluuttista sontaa!


Samalla surullinen dokumentti siitä, miten olemattomilla kyvyillä Suomessa pääsee rakentamaan vuosikymmenien mittaisen uran kylddyyri -alalla. 

Keisarilla ei tosiaankaan ole vaatteita - mutta sitä ei vaan, ei vaan tohdita lausua ääneen.

Kysymyshän on siis kylddyyrista.

Matala, jopa olematon laatu koskee Jörkan koko tuotantoa. 

Myös "kirjallisuutta" - noita turhia sepustuksia.

Tyypin lehtiartikkelit, joita sai nimen takia julkaistua, olivat tasoltaan niinikään perin vaatimattomia. 

Esimerkiksi Suomen Kuivalehdessä. 


No, oli rainassa sentään yksi kiinnostavakin yksityiskohta:

Nimittäin päähenkilö "Pertsan"- Ameriikasta saapunut porno-ohjaaja, tietenkin Jörkka itse - valkoinen Ruåttin armeijan upseerinturkki.

Semmoinen missä runsas lammasnahkakaulus.

Olis kiva saada tuollainen. 

Perkele, kun niitä ei enää löydy mistään!


Niin, ja toki pikkuisen komiikkaakin oli Jörkalla tarjota.

Tosin tahatonta. 

Mikko Niskasen "Alfalttilampaista" (1968) Jörnin "näytteleminen" ei ollut edistynyt.

Niskasen tekeleessä Jörkki jöörni kauluspaidassa - tällä kertaa teryleenipöksyt päällä siinä seksifilmin tekokohtauksessa. 

Niin, ja se kuuluisa Jörkan "stondis" - feikkiä tietenkin, proteesihan tuossa kaukaa kuvatussa otoksessa komeilee. 


Mutta nuo Jörkan leffatouhut täytyneekin ottaa siltä kannalta, että kyse oli kikasta päästä tekemisiin nuorten hyvännäköisten naisnäyttelijättärien kanssa. 

Ja samalla hässimään.

Tosin tuskin filkassa, vaan sen ulkopuolella. 

"Naisenkuvien" aikaan Jörkka oli jo melkein nelikymppinen. 

Näyttelijättäret paljon nuorempia. 


Esimerkiksi tuo "Naisenkuvien" Ritva Vepsä, joka esiintyi - siis todellakin esiintyi - pääroolissa "SixtyNinessa".

Esitteli tissejään - eppäilemättä ohjaaja -Jörkan ( leffassa gynegologi "Timo Paasi") vaatimuksista. 

Ritvahan (R.I.P.) oli paitsi kansainvälistä luokkaa oleva kaunotar, myös varsin herttaisen oloinen ihminen.

Muistuu mieleen eräs pitkä iltapäivä joskus 1976 Kampinkadun eli nykyisen Urho Kekkosen kadun Hämäläisen osakunnan ravintola Ilveksessä.

Ritva istui muutaman metrin päässä, ja soi Yours Trulylle huomiotaan varsin anteliaasti.

Mitäköhän hän meikäläisessä näki?

Arvoitukseksi jäi. 

Mutta tarkkaan vahti.

Minkälaiseksi oli elämä Jörn Donnerin "napalankona" muodostunut?

Arvoitukseksi jäi. 


Mutta palatkaamme Jörkkaan. 

Siunaantuihan niitä akkoja ja kakaroitakin sitten.

Sekä eroja ja maksamisia.

Ainakin yksi hävitty oikeusjuttu - Kristiina Halkolalle. 

Rikkonaisia perhesuhteita.

"Rikkaruohoksi" nimittämänsä aviottoman pojan Otto Gabrielssonin paljastuskirja isästään. 

Siis ihan normihommaa jokaiselle miehelle, joka sen mulkkunsa kanssa ahkerasti vehtaa. 


Hymy-lehden kuvat vuodelta 1971 keski-ikäisen Jörn Donnerin alastomasta vehtaamisesta 15 -vuotiaan Ida - tyttösen kanssa gambialaisella rannalla löytyvät netistä.

Huikeaa toimintaa!

"Kohu sai lisää kierroksia, kun tyttö jonkin ajan kuluttua kuoli keskenmenoon". - Lähde: IS 30.4.2021

Paniko Arvon Rohvessoorimme (Tarja Halosen nimittämä, tietenkin - leipoihan hän Baltzarin Veijostakin "kulttuurineuvoksen") Idan paksuksi?

Olis kiva tietää!


Jörkkaa mainostettiin eräänä Suomen johtavista "intellektuelleista".

Itsekin totesi erääsä haastiksessa olevansa "Suomen sivistyneimpiä".

Kertoo omaa karua kieltään - Suomesta. 


"Naisenkuvia" on vuodelta 1970.

Maestro Donner oli jo 50 -luvulla saavuttanut mainetta monikielisenä Euroopan -matkaajana, reportterina, kriitikkona, kirjailijana...

Michelangelo Antonionin hyvänä tuttavana.

Cannesin kävijänä, sujuvana verkostoitujana  jne. 


Hyvin se osas ainakin vedättää.


No mikäs siinä.

Jos (perittyä)  massia löytyy, voihan sitä yläluokan heppu toki tuollakin tavalla leikitellä.

Aikansa kuluksi. 

Varsinkin kylddyyri -alalla. 


Niin moni uskoo.

There's a new sucker born every minute. 


Ai niin..

Sekin juolahti mieleen näitä Jörn Donnerin "Naisenkuvia" katsellessa, jotta mikäköhän ero Speden kökköhuumorin ja "eurooppalainen intellektuelli" Jörkan päästöjen välillä lopulta oli?

Vastaus:

Ei mikään.

Samaa paskaa eri paketissa. 


Molemmillehan oli sitäpaitsi tärkeintä päästä vaan naimaan nuorien hemaisevien näyttelijättärien kanssa.

Kuten niin monille muillekin elokuvaohjajille.


"Baby, I'm gonna make you a star!".

Kas siinäpä tepsivä resepti. 

😏





(skannimine vahekord) 


 (Kuusamo 27.4.2021)

shop.ArcticParadise.fi

Laadukasta, vastuullista postikorttituotantoa juuri Sinulle, Nainen. 

Keskiössä jakamattomat ihmisoikeudet sekä - tietenkin - tulevaisuuksien mahdollistaminen. 


19.4.2021

Stadin ykkös -Playboylle kasvoi syylä nenään! (Bileet on ohi...) ; Jim Pembroken LP "Pigworm" (1974) ; Kohtaamiani: Virve Hirvensalo


Henkilökuvaa Matti Kurjensaaren hengessä 

   eli "Hullu paljon työtä tekee - viisas pääsee vähemmällä!". 


Tästä kaverista olen aina pitänyt. 

60 -luvulta asti. 


Ensimmäinen muistikuva:

Munkkivuoren Yhteiskoulu, välitunti. 

Oppilaat parveilevat välitunnilla siinä talon Raumantien -puoleisessa päädyssä.

Yksinäinen, komea, fiksusti pukeutunut tumma heppu nojailee talon seinää vasten, erillään kaikesta.

Kaikista muista. 

Aivan omissa oloissaan.

Ihan omissa maailmoissaan näkyy olevan...

Aristokraatti. Ylimys!

Selvästikään ei kuulu mihinkään "ryhmään", eikä edes yritä kuulua.

Hänen ympärillään on jonkinlainen "aura".


Kävi ilmi, että kaveri oli broidin luokkatoveri.

Tuossa iässä - varhaisessa teini-iässä - muutamaa vuotta vanhemmat heputhan ovat usein jonkinlaisen ihailun kohteena.


"Heillä varmaan on kaikki..."


No,  fast forward  joku vuosi etiäppäin… 

Hiihtoloma Kalpalinnassa.

Legendaarisessa Turengin Kalpalinnassa.

Olisiko ollut 1971? Tai 1972?


En ymmärrä miksi tuo hiihtoloma meni Kalpiksessa - vielä tuolloinhan meillä oli mökki Rukallakin.

Joka tapauksessa mulla oli oma pieni viihtyisä huone tuolla Kalpaloiden pienessä hiihtokeskuksessa, tuolloin tosi suositussa. 

Niin lähellä pääkaupunkiseutua.

Pohjoisen suuret hiihtokeskuksethan olivat vielä tuohon aikaan vasta ihan alkuvaiheissaan.

Liikenneyhteydetkin Lappiin paljon nykyistä heikommat. 


Vai olisiko Kalpiksessa kyseessä sittenkin ollut Pääsiäinen?

Tai vain pitkä viikonloippu?

Hemmetti, siitähän on puoli vuosisataa!


Sen muistan, että lukemisena oli Kafkan "Amerikka", Tammen Keltaisesta Kirjastosta. 

Päivällä liikuntaa raikkaassa ulkoilmassa, illalla kirjallisuutta.

Konsepti toimi, ja on toiminut senkin jälkeen sen puolisen vuosisattaa.

Käsittämättömän hyvin. 


Muuten sitten jälkeenpäin selvisi, ettei Franz Kafka edes ollut käynyt Ameriikassa...

No, ei se pilannut hyvää, uskottavaa  tarinaa. 


Jo tuolloin tajusin, että hotellielämä on juuri se mitä haluan viettää.

Ja onhan noita hotelliyöpymisiä tuhansia tässä matkan varrella sittemmin kertynytkin...

Oma huone, telkkari, lukemista, aamupala valmiina odottamassa, jotakin puuhaa ("työtä") päivällä - se riittää.

Joku siivoaa huoneen.


Kun Kalpiksesta tuli lähtö - se ainakin oli sunnuntai - törmäsimme Kalpiksen kahvilassa tämän stoorimme hepun kanssa..

Hän tunsi siis broidini, olivat samassa koulussa, elleivät peräti samalla luokallakin.

Jo tuolloin suhtautui kaveri meikäläiseen ystävällisesti, aivan tavattoman ystävällisesti.

Kuten kaikki nämä vuosikymmenet. 

En ymmärrä, mitä hän Yours Trulyssa näki - ja tuota jatkui siis puolisen vuosisattaa. 

Minun polkuni on ollut kovin erilainen - BIG TIME erilainen - kuin omansa.

Silti hän on vuosikymmenet tuntenut tähän suuntaan sympatiaa - tietämättä kaikista hänen elämäntapaansa verrattuna perin toisenlaisista kiemuroista. 

Ilmeisesti hän on nähnyt meikäläisestä vain yhden puolen. Ja pitänyt siitä. 

Jotenkin näin. 

Kai ?


Oli miten oli, Stadin ykkös -Playboymme tarjoutui antamaan kyydin takaisin Helsinkiin!

Joku upea donna - suomenruotsalainen, tietty - hänellä oli mukana tuolla Kalpalinnan reissulla.

Sen tason neito, joka tuskin olisi meikäläisen kanssa muuten vaihtanut sanaakaan, istui auton etupenkillä.

Vaikka eihän se auto tosin mitenkään mahtava ollut, kuten ei tuohon aikaan paljon mikään muukaan...


x


Vuosien ja vuosikymmenien varrella tapasin hepun silloin tällöin.

Aina tuli juttelemaan, aina oli ystävällinen, jopa vähän kiinnostunutkin tekemisistäni. 

Samoin mediasta tuli miestä seurattua - esiintyi nimittäin joskus telkussakin.

Aiheena vuotensa Venäjällä.

Jutteli mm. siitä, että olisi Venäjällä ollut kiva tutustua joihinkin muihinkin naissukupuolen edustajiin kuin prosteihin. 


Mitä herran työelämän kuvioita tuli seurattua, niin melkoista pintasliippausta oli. 

Muoti- ja ravintola-alaa. 

"Bloosari".


Jossakin vaiheessa 80 -luvun alkupuolella kävi ilmi, että olimme myös nk. "napa-lankoja".

Ihme ja kumma. 


Kyseessä olivat bileet erään kuuluisan suvun aatelisneidon luona. 

Itse asiassa kahden sisaruksen 

Emäntä, vanhempi sisar, tunnettu julkkis, joka vieläkin änkeää lehtien palstoille.

Nykyään sillä on - paremman puutteessa - teemana milloin dieettinsä, milloin parisuhteensa.

Kas, kun firmalle pitää saada näkyvyyttä!

Sisarensa oli luokkatoverini, ja meillä oli muinoin jotakin vispilänkauppaa.


Stadin ykkös -Playboy purjehti kutsuille sisään jossakin vaiheessa - sinne keittiöön, missä mielenkiintoisimmat ihmiset tälläkin kertaa kokoontuivat. 


Paikalla oli mm. Jim "Jimbo" Pembroke. 

Hieno muusikko.

Paitsi Wigwamin kaudelta, myös nerokkaan soolo -LP:n "Pigworm" ( 1974) ansiosta. 

Kuvaava on, että levy löytyi silloin kai 1975 tai 1976 Stokkan alelaarista. Siitä alakerran käytävältä, hissejä vastapäätä.

Hinta taisi olla kymmen Suomen markkaa. Tai vitosen. 

Esimerkiksi Just My Situation on Maailmanluokan Klassikko. 

Hienoa, että Pigworm on nyt ilmestynyt YouTubeen. Paitsi "Sweet Marie". 

Kuuntelukertoja biiseille kertynyt tosin perin vähän: Tyypillisesti 150 - 300 kertaa per kipale. 

Parissa vuodessa.

Poikkeuksena Just My Situation: Luokkaa 12 tuhatta.

Tosin tämä biisi on ollut YouTubessa jo muutaman vuoden, päinvastoin kuin nuo muut LP:n raidat.

Mutta pieni luku tämäkin. 

Ottaen huomioon, että kohta about puolet määrästä on allekirjoittaneen kuuntelukertoja... 😏


Erityisen hienoa "Pigwormissa" on - kaiken muun ohella - nk. "arrit", sovitukset ja tuotanto. 

Paljon torvisektiota!

Mahtipontisia ja svengaavia puhallus -riffejä -  Henrik Otto Donner ollut asialla.

 

"Jimbo" Pembroke on jossakin haastiksessa "halunneensa olla vain pop -biisien tekijä, Lennon & McCartneyn ja Kinksien perinnössä". Ei mikään "daideilija".

Siinä hän totta vie onnistuikin! 

Syrjäisessä Suomessa siis kasvoi ja kehittyi ihan kansainvälisen huipputason muusikko / biisintekijä ikäänkuin "huomaamatta".

Jim Pembroke vuonna 1974:

"An artist at the top of his game".


Jim Pembroken uran huip0ennuksesta todellakin on kysymys.

Toki proge -Wigwamin tuotannosta löytyy muutama hyväkin kipale. Esimerkiksi "Freddy are you ready" ja "Grass for blades".

Mutta kokonaisuutenahan Wigut olivat aivan liian "taiteellista" matskua. 

Samoin Jimbon "Pigwormin" -jälkeinen tuotanto on keskinkertaista, korkeintaan. 


Mutta - lainataksemme yhtä Jimbon biisin nimeä kyseiseltä pitkäsoitolta - "That's the way it goes".

Jokaisella artistilla on se uran huippukohtansa.


Alelaarista siis löytyi klassikko jo parin vuoden sisällä "Pigwormin" julkaisusta, ja yleisö YouTubessa vähäinen edelleenkin.


Ensimmäistä kertaa ilmestyi lontoolainen Jim näyttämöllemme joskus 1965.

Oli saapunut jonkun tytön imussa Härmään.

Munkkivuoren Yhteiskoulun käytävällä kiinnitti huomio vaatimattomaan monisteeseen, jonka kaveri oli kiinnittänyt seinälle:

Kuva, ja:

"Hello, I'm Jim!". 

Etsi töitä!

Tuohon aikaan varsin epätyypillisellä tavalla. 

 

Sittemminhän niitä löytyi - aluksi levy-yhtiön toimistopuolelta!  

 

Siitä kymmenkunta vuotta ja muutama bändi etiäppäin, ja sama heppu luo tämmöisen suomalaisen pop -musan klassisen teoksen.

Paljon muun ohella.  

Huh - huh!


Mutta, mutta...

Mutta, mutta, mutta...

Fast forward taas muutama vuosi etiäppäin, niin tämä maailmanluokan biisinikkari, todellinen popin käsityöläinen, tehtaileekin.... Sontaa!

Ovathan nuo 80 -luvun karseat Suomen euroviisukappaleet, Nolla-Kojon "Nuku pommiin" ja Riki Sorsan "Reggae Okei!" molemmat Jimbon kynästä lähteneet!

Kauheaa, mihin alennustilaan rahapula saattaa artistin saattaa!


Toisaalta löytyyhän Jimbolta semmoinenkin kipale kuin "Money is King". 

Mies ilmiselvästi tietää mistä puhuu!


Sitten taas...

Jimbollehan myönnettiin Suomen valtion elinikäinen taiteilija-eläke jo vuosia sitten.

Vaikka hän ei ollut edes Suomessa asunut vuosiin ennen sitä.

Vaan Kansas Cityssä.

Mahtaako olla Suomen kansalainenkaan...?


Niin tai näin:

Tuo lottopotti on etu, josta Jimin amerikkalaiset muusikko-kollegat eivät voi edes uneksia


Taiteilija-eläkkeet sinänsähän ovat tosin jäänne jostakin vuosikymmenien takaiselta "hyvältä ajalta".

Taiteilija-eläkkeen saaneissa turhakkeita on luokkaa 99 prosenttia. 

Taiteilija-eläkkeet - kuten koko tämä muukin sirkus - rahoitetaan tietty  velkarahalla.

Omaa rahaa ei Suomella ole ollut enää vuosiin.


Takaisin Stadin ykkös -Playboyhin...

Hämmästyin keittiössä herran hermostuneisuutta. 

En ollut koskaan nähnyt tuota coolia heppua hermona - nyt oli.

Aivan omituista. 

Johtuiko se siitä, että koki olevansa väärässä seurassa? 

Hänhän oli tullut paikalla vain tuon toisen sisaren "imussa" - tietämättä että paikalla oli artistejakin. Aivan toisen tyypistä ryhmää kuin mitä hän itse edusti.

Pukeutumisesta alkaen. 

Oli tosi vaivaannuttavaa nähdä Stadin ykkös -Playboy noin nervinä. 

Katsoja tunsi myötähäpeää.


Samoilla kutsuilla oli muuten myös tuo 70/80 -lukujen vaihteen eräs käytetyimmistä valokuvamalleista, Virve Hirvensalo.

Virven kanssa välimme olivat aina.... Hmmmmm... Jännitteiset.

Ensitapaamisesta Eliten pöydässä vuonna 1975 tai 1976 alkaen. 

Muistan kun hän istahti pöytään suoraan vastapäätä. Hymyillen.

Olin että HÄH?

Voiko tuollaista olla olemassakaan? Elovena -tyttö!

Tietenkin Virvella oli herraseuraa - hänellä oli aina. 

Useammat tuttuni. Jopa silloiset hyvät ystäväni.


Kerran - taisin silloin olla intissä, tai juuri sieltä päässyt - ilta legendaarisessa Ravintola Kaisaniemessä.

Olin yksin liikkeellä, kuten melkein aina.

Siis silloin muutama vuosikymmen sitten, kun vielä joskus tuli iltaisin käytyä jossakin.

Virve oli Kaisiksessa - ihme kyllä yksin hänkin. 

Tsiigaili mua sieltä salin perältä...

Jotenkin sitten loppuillasta ajauduimme puheisiin narikassa, ja totesimme että meillä oli sama suunta kotiin.

Virve asui Töölöntorilla, erään muusikon kanssa - minä poikamiesboksissa nurkan takan, Töölönkadulla. 

No, siinä sitten jotenkin jaettiin taksimaksua ja erottiin. Jäykän tunnelman vallitessa.

No, tee nyt sitten tuossa jotakin "aloitetta" kun neito on menossa miehensä luokse, vieläpä tutun...

Kai Virve närkästyi, kuten myöhemmin sain kokea...

 

Vastaavia kireitä kohtaamisia seurasi muitakin, vuosien varrella.

Kunnes sitten tapahtui räjähdys - nimittäin Virven puolelta. 

Kerran satuimme samaan pöytään Sea Horsessa, kyse oli nk. "kosteasta iltapäivästä". 

Pitkästä sellaisesta.  

Virve oli humaltunut jo aikaisemmin eräässä yksityisasunnossa tarjoamastani viskistä.

Kyse oli sunnuntaipäivästä.

Elelin tuohon aikaan Huvilakadulla, käytännössä Eiran sairaalan sisäpihalle antavassa asunnossa, jugend -talossa.

Siis parinkymmenen metrin päässä syinnyinpaikastani, Eiran sairaalasta.

Sinä aamuna eräs kaunotar poistui residenssistäni. Hymyssä suin.

Kyse nuoremmasta, kauniista, super -älykkäästä neidosta. 

Horoskooppimerkki sama kuin omani: Härkä.

Hänestä sittemmin tuli suurlähettiläs -tason diplomaatti.  

Seuralaisen mentyä matkoihinsa siirryin viskilekan kanssa sitten tuohon eiralaiseen yksityisasuntoon, missä Virve oleskeli. Joidenkin  tyhjänpäiväisten tuttujensa kanssa.

Sekin jo ammoin pois -feidannut surkea "kuvanveistäjä".

Viskiä toki tarjosin auliisti, mutta siinä kaikki.

Virveen en edelleenkään pyrkinyt ottamaan sen kummempaa "kontaktia". 

Miksi olisin?

Olinhan juuri tuona aamuna kaikinpuolin "urani huipulla" jo ennestään.

En tarvinnut mitään, keneltäkään. Virveltäkään. 

Tämä kävi Virven luonnolle. 

 

Sikalassa Virve sitten julkisesti haukkui allekirjoittaneen.

Niinkuin loukatuksi itsensä tunteva nainen vain voi.

 

Laiton Virvelle myöhemmin tapauksen johdosta kortin, jossa totesin mm. jotta "mehän tunnemmekin toisemme niin hyvin...".

Ihme!

Virve vastasi. 

Pyysi anteeksi huonoa käytöstään, ehdotti tapaamista, ja sitten Töölön Kirjaston kahvilassa halusi ostaa läjän postikorteja!

Erosimme sovussa. 

Aivan ainutlaatuisen hienoa toimintaa Virveltä.

Suomalainen nainen pyytää anteeksi?

Ennen kuulumatonta. 

Ja sen jälkeen kokematonta. 

 

Sittemminhän Virvestä tuli erityisesti designiin erikoistunut toimittaja - hukkaan taisivat mennä nekin oikeustieteen opinnot. 

Sitten Virve katosi näköpiiristäni.

Eräs tuttu mainitsi, että kaunotar olisi kadonnut Keski-Eurooppaan. Ranskalaisen miehen matkassa.

Joku "rahamies", kuulemma. 

 

Kunnes... 

Järkky-uutinen elokuussa 2004:

Suomalainen naistoimittaja ryöstömurhattiin Marokossa".

Virve oli yksin liikkeellä.

Erittäin raaka puukotus Marrakechissä.


Niin...

Tapauksesta on kulunut kohta kaksi vuosikymmentä.

Virve oli siinä "ensimmäisessä aallossa", mitä suomalaisten naisten riskinotto -hinkuun tulee.

Kaunis vaalea nainen nukkui yksin arabimaassa, vartoimattomassa talossa, "riadissa".

Nykyään vastaava tyhmänrohkea toiminta on pikemminkin sääntö.

 

Suomen Marokon suurlähetystön hallinnollinen avustaja Ritva Miekkoniemi:

"Yleisesti ottaen naiselle on äärimmäisen riskialtista matkustaa yksin Marokossa".

Lähde: Pallontallaajat 8.8.2004  


Niin, ja eihän tästä ole kuin muutama vuosi, kun ne kaksi vääräuskoista norjalaistyttöä raiskattiin, kidutettin ja silvottiin juuri Marokossa.

Olivat halunneet näyttää olevansa "itsenäisiä, vahvoja naisia", ja lähteneet vuoristovaellukselle.

Karmea loppu lähetettiin murhaajien toimesta live -lähetyksenä suoraan tyttöjen vääräuskoisille perheille Pohjolaan. 

 

Ajattelen Virveä usein.

Virvellä oli chutzpahia - jopa kohtalokkaalla tavalla liikaakin.

Jos tähdet olisivat olleet hieman toisissa asennoissa, meistä olisi voinut tulla hyvätkin ystävät.  

Oikein hyvät. 

 

Mutta palatkaamme Stadin ykkös -pintasliippariin.

Playboymme kanssa satunnaisia kohtaamisia jatkui vuosien ja vuosikymmenien ajan. 

Aina oli siis ystävällinen. Mitä joviaalein.

Pysähtyen juttelemaan niitä näitä.


Politiikkaan hän ei puuttunut.

Paitsi persujen ilmestyttyä kartalle - haukkui Timo Soinin ihan juntiksi. 

Omalta kannaltaa ihan loogisesti.

Vaikea kuvitella kahta toisistaan erilaisempaa hahmoa. 

Eri planeetoilta. 


Muutama vuosi sitten kohtasimme Tallinnan -lautalla, tulossa Stadiin.

Oli palaamassa "lomalta" (eikös hän sitten aina ole ollut "lomalla"...😏) Bulgariasta.

Tarinoi viihtyneensä siellä saksalaisten turistien parissa.

Voin hyvin kuvitella hänet iltaisin noissa Varnan Sunny Beachin rantakuppiloissa, iloisissa merkeissä seurustelemassa. 

Seurustelu-upseeri!

Luultavasti puhuu hyvää saksaa.

Sieltähän hänen maineikas sukunsakin on peräisin.

Vaikka äidinkieli vuosisatojen saatossa onkin vaihtunut tietty ruotsiksi.

Käyttökieli pääosin suomeksi.  


Lauttamatkamme aikana kaveri vaivihkaa kyseli tuosta yhteisestä 1980 -luvun hoidostamme.

Playboy tiesti, että tyttö kuoli tosi nuorena.

Kyseli kuolinsyytä. 

Epäselväksi jäi tiesikö hän, että olimme napa-lankoja. 


Joskus ehkä 2010 näin hänet helsinkiläisen hotellin aulabaarissa viettämässä piiiiitkää ja kostaa iltapäivää.

Seurana joku itseään parisenkymmentä vuotta nuorempi suhteellisen laadukas, iloinen, melko hyvin säilynyt nainen.

Heillä oli ilmiselvästi hauskaa. 

Juttu lujisti ja nauru raikasi.

Pariskunta näytti siltä, että olisivat viettäneet sängyssä muutaman vuorokauden putkeen.

Jopa todennäköistä, sillä kaverin asunto sijaitsee samalla kadulla, sadan metrin päässä. 

Heppu oli siis vielä iskussa, tuolloin jo päälle kuusikymppisenä!

Super! 


Joku vuosi sitten bongasin sankarimme iloisesa herraseurassa Töölön tenniskentän kahviossa. 

Ruotsinkieliset ylimykset olivat pelailleet tennistä ja rentoutuivat bissen parissa.

Juttua piisasi, ja naurua.

Joukossa parikin tuohon aikaan ihan eturivin tunnettua yritysjohtajaa - arvatenkin porukka oli opiskelukavereita mistäs muualta kuin Hankenilta...


Eikä tästä ole montaakaan vuotta, kun Playboymme tuli vastaan - missäkäs muualla kuin - Hangossa. 

Oli jonkun purjehtija -frendinsä kanssa hyvällä tuulella, laitamyötäisessä, siinä Ratakadulla. 

Anteeksi: Bangatanilla.

Juttelimme hyvän tovin. 


Tällä kerralla kaveri teki eräällä läpällään lähtemättömän vaikutuksen. 

Nimittäin olimme muutamaan kertaan noihin aikoihin aivan ohimenevästi nähneet Bulevardilla ja Etelä-Espalla, joita katuja pitkin pari - kolme kertaa viikossa fillaroin Skattalle, Viikkarin terminaaliin. 

Ja kuljen yhä.

Muutinhan Tallinnaan jo 2011.

Heppu totesi, jotta reitti Bulsua ja Espaa pitkin Kauppatorille on "hänen pururatansa".

😏😏😏


Netistä kun herraa yrittää googlailla, jäävät tulokset varsin niukoiksi - mitä työelämään nimittäin tulee.

Senverran käy ilmi, että henkilö on kai joskus vuosia sitten vähän aikaa toiminut - konsulttina! Niinpä tietenkin, minäpä muunakaan. 

"Vapaa-aika -osastolta" löytyy sensijaan kaksi varsin mainiota fotoa.

Toisessa kaveri yöelämässä: Punaiset pöksyt kuin Ruåttin kunkulla tai omalla Nallellamme.

Valkea kauluspaita rennosti auki, toisessa kädessä discopallo, toisessa drinkkilasi.

Toisessa kuvassa herra purjeveneessä, sporttisena, hymy huulillaan ja drinkkilasi niinikään kädessä.

Hyvä meininki!

Alla tiders!


Jos ovat tiedot miehen työelämästä niukat, niin samaa voi myös sanoa siviilisäädystä ja mahdollisesta isyydestä.

No, joskus vuosikymmeniä sitten taisi jossakin juorupalstalla olla pieni maininta solmitusta avioliitosta.

Partneri taisi olla - lentoemäntä.

Mikäpä muukaan!


Entä isyys?

Vaikea kuvitella heppua isukin roolissa.

Valistunut arvaus: Jälkeläisiä ei ole.


Tokihan on mahdollista, että henkilö on jotenkin aikanaan esimerkiksi perinyt sievoisen summan, jonka turvin sitten on elellyt vuosikymmenien ajan. 

Olis kiva tietää! 😏


Huhtikuu 2021.

Helsingissä on kevät!

Iltapäivällä fillaroin vakireittiä pitkin: Bulevardi - Erottaja - Etelä-Esplanadi Skattalle.

Tuttu hahmo seisoo Espalla, liikennevaloissa.

Tyylilleen uskollisena ykkös -Playboymme on käynyt keskustan merkkiliikkeissä shoppailemassa.

Mitään "työhön" - mikä hirveä sana tässä yhteydessä - viittaavaa ei herran rennon-tyylikkäästä ("Sharp Casual") olemuksesta taaskaan löydy.

Esimerkiksi salkkua.

Sensijaan noita brändättyjä ostospussukoita hän kantaa kylläkin, useampia.


Huomaan hänet takaapäin paikalle tullessa, ja kiepsautan miehen eteen. 

Hänen silmänsä ovat täynnä kauhua!

Tervehdyksensä on väkinäistäkin väkinäisempi. 

Tilanne kestää korkeintaan joitakin sekuntteja. 

Luokkaa 4 - 5 sekkaa. 


Kaverin naamaan, ihan klyyvarin viereen, on ilmestynyt isokokoinen, ruma SYYLÄ!

Hyi helvetti!


Tajuan - tietty - tilanteen kiusallisuuden ykkös -Playboymme kannalta, ja armeliaasti menen menojani.

Ei ollut juttutuulella tämä monikymmenvuotinen tuttava, Stadin Mr. Cool.

Eräänlainen ikoninen hahmo.


Mahtoiko tämä olla viimeisen kohtaamisemme Stadin ykkös -Playboyn kanssa?

Yli puoli vuosisataa, kymmeniä kohtaamisia, mukavaa jutustelua...

Napa-lankous.


Kaikki päättyy kaverin kauhistuneeseen katseeseen Espalla.

Yllätän herran siis takaapäin enkä - kuten ei kukaan muukaan - voi olla huomaamatta tuota isoa, rumaa sienimäistä SYYLÄÄ joka on ilmestynyt nenän viereen!


Syylä dominoi kasvoja. 


En ole tervetullut tuttava.

Ensimmäistä kertaa yli puoleen vuosisataan.


Syy:

SYYLÄ Stadin ykkös -Playboyn naamassa!


Näin kuvailee samaa asiaa Nobel -kirjailija Elias Canetti ("Pelastunut kieli"):

(...) hänen rintansa näkyivät, minkä kyllä panin merkille, mutta se ei merkinnyt minulle mitään, ja vasta nähdessäni hänen rinnassaan eräänä päivänä valtavan ison finnin tunsin yht'äkkiä kuumaa sääliä häntä kohtaan niin kuin hän olisi ollut spitaalinen ja toisten joukosta karkotettu". 


(skannimine Helsingi punanen) 


 (Laajasalon kirjastossa, 19.4.2024)

ArcticParadise.fi

Vastuullista korttituotantoa juuri Sinulle, Nainen!

Solidaarisuus ja jakamaton Ihmisarvo keskiössä.






5.4.2021

Majoituskokemus: Marski by Scandic, Helsinki


 

Tuhansia, kymmeniä tuhansia kertoja on tullut kuljettua Hotelli Marskin ohi.

Kävellen, fillarilla, ratikalla... Taksilla.

Eilen koitti päivä, jolloin sinne pääsi "nukkumaan"... 


Oli nimittäin - harvinaista kyllä - pakko yöpyä syntymäkaupunki Helsingissä.

 Ja (tämän sinänsä turhan) koronahässäkän takia hotellihuoneiden hinnat ihan pohjatasoa.

Scandic Hotelleilla oli loppusyksystä edullistakin edullisempi lahjakorttitarjous: 

Vain 69,- egeä per kipale, tuli ostettua kaksi.

Sisältäen kympin etusetelin (huoneessa pieni punkku 18,90), saunan, aamiaisen... Lehdet.

Nk. "bonuspisteet"- ihan rahanarvoista tavaraa. 

Super!

 

Kuntosalikin olisi kai sisältynyt, jos olisi tullut ajoissa. 

Myöhään illalla ei enää jaksanut.


Autiota on, Mannerheimintiellä illalla, Marskiin satamasta fillaroidessa.

Hiljainen on kylätie...

Hiljainen on, hotelli.

Marski sentään auki - niin monet Helsingin hotellit ovat olleet viikkoja, kuukausia süljettuina. 

"Varmuuden vuoksi" (?) on pyöröovi kuitenkin suljettu - sisään pääsee sivuovesta summeria painamalla.

Kadulla jököttävien tuolien välistä jotenkin puikkelehtimalla. 

Hetkinen! Tämänhän pitäisi olla matkailijoita vastaanottava hotelli?

Aivan epätodellinen tunnelma vallitsee...


Onneksi täällä on päivän suomalaiset lehdet sentään, monesta paikasta on lehtitilaukset lopetettu.

"Ettei koronavirus pääse leviämään...". 

Hoh-hoijaa...


No, eipä muuta kuin lehdet kainalossa hissiin, ja huoneeseen.

Hetkinen!

Huonehan sijaitsee ylimmässä, kahdeksannessa kerroksessa!

Lupaavaa.

Huoneen 812 ovi aukeaa...

Ei oo todellista!

Huone tilava kuin mikä.

Kiva sohva/nojatuolisetti telkun edessä.

Ilmeisesti jostakin 60 -luvulta, herttaisesti kulahtaneet päällykset mööpeleissä. 

Hyvä että ovat säilyttäneet tämän retro -kaluston!

Mahtava vuode.

Puolikas punkkupullo odottaa pöydällä - hinta siis 18,90. Josta "etuseteli" kuittaa kympin.

Ihan luxusta!


Ja entäs maisema sitten?

Voiko tämä olla totta?

180 asteen panoraama Stadin ydinkeskustaan:

Uusi Yo -talo, Vanha, Stokka kokonaisuudessaan kivenheiton pässä kadun toisella puolella, upea näkymä iltavalaistua (tyhjää, tietenkin) Pohjois-.Espaa myöten suoraan Uspenskin Katedraalille, Espan puistoa, Ruotsalainen Teatteri, Bensowin talo Erottajalla!

Taivaan Vallat, mikä näkymä!

Stadin parhaita, ellei paras huone tänä iltana on mun - ihan pilkkahintaan!

Maisemaa katsellessa, punkun ääressä - Je suis chez moi!


Lapsuudessa ja nuoruudessa Helsingin ykköshotelleja olivat Torni, Hesari, Fiskis, Klaus Kurki, Seurahuone ja sitten tämä Marski.

Kaikissa nuissa viidessä ekassa on jo tullut yövyttyä - nyt vielä sokerina pohjalla Marski!


Punaista lopetellessa, nukkuvaa Helsinkiä katsellessa, herää eläviä muistikuvia 80 -luvun alusta...

"Pitkästen postikorttien" tuotanto oli juuri aloitettu, ja ihan ensimmäisiä asiakkaita oli juuri tämä samainen Arctia Hotelli Marski. 

Meillä oli näyttävä korttiständi tuossa alakerran respassa - joka sijaitsi eri paikassa tietenkin kuin nyt. Ainahan näitä paikkoja myllätään.

Portsarit - kaikki miehiä - olivat lupsakkaa väkeä.

Menekki tuohon aikaan oli hurjaa - ainakin tähän nihkeään nykymenoon verrattuna.

Joka kuukausi sai ständiä tankata.

Lasku perään!

Se oli ihanaa - ja konsepti on kantanut meikäläisen nyt siis ensimmäistä kertaa yöpymään tähän samaan taloon. 

Melkein 40 vuotta piti odottaa.

 

Näissä merkeissä, hyvällä sykkeellä, petiin.

Ai että on mukava vuode! 

Alla tiders!

Olen  OnnenPoika!


Tai niin ainakin hetken luulin.

Pienen hetken.

 

Kun telkkari on sammutettu, viini juotu, alkaa totuus vähitellen paljastua.

Totuus, ankara totuus!

 

Periaatteessa täällä on kaikki hyvin, minulla on kaikki hyvin...

Mutta yksi ongelma:

Täällä ei voi nukkua!

 

Suoraan yläpuolella, katossa, vain noin puolentoista metrin päässä:

Koneellinen ilmastointi hurisee ja surisee.

BIG TIME!

 

Sitä ei viiniä juodessa ja telkun päällä ollessa huomannut.

Nyt ei mitään muuta huoneessa huomaakaan.

Täällä ei nukkumisesta tule yhtikäs mittään!

 

Mutta mitä ihmettä tässä voisi tehdä - ei mitään.

Huoneenvaihto keskellä yötä?

Kauhea revohka - ja kaikki huoneet varmaankin samanlaisia, mitä tuohon idiootti -ilmastointiin tulee. 

 

Ankaraa morkkista - näinkö tässä nyt sitten kävi.

Juuri kun kaikki oli hyvin - paremmin kuin hyvin.

 

Pari tuntia pyöriskelyä.

Ei tule uni, ei, kun tuo HelvetinKone pauhaa tuossa pään päällä, lähes kosketusetäisyydellä.

Voi saatana - ja huomenna pitäisi heti aamusta olla "iskussa".

Ei tule mitään.  


Pakko ottaa pikkutunneilla unilääkettä.

Tulos: Seuraava aamupäivä täysin pilalla.

Että sellainen majoituskokemus.

Muuten ok, mutta "nukkumisen" kanssa oli yhtä tuskaa. 


En mene tuonne enää ikinä.


Ai niin.

Kovin olivat ystävällisiä poislähtiessä.

Toivottivat tervetulleeksi uudestaan.


Sen verran armahdin itseäni, etten alkanut "palautteenantoon".

Voi kuvitella sitä setvimisten ja selittelyjen määrää, mikä siitä olisi seurannut.

Ei kiitos!


Niin, ja huomio kiinnittyi ulko-ovelle astellessa receptionissa myynnissä oleviin tuotteisiin:

Jonkun luxux -brändin melko vaatimatonta tekoa olevan kaulahuivin olisi saanut matkaan "erikoistarjouksella".

Silti kolminumeroinen, kakkosella alkanut hinta.

Ei näytä hulluudella olevan rajaa, ei määrää.

Oma kaulahuivi on joskus kymmen vuotta sitten Kauppalehdeltä "tilaajalahjana" saatu.

No, kuukauden pätkätilaus se vaan oli. 


Meinasi unohtua:

Aulassa, aamiaishuoneeseen marssiessa, soi Dylanin "Shelter from the Storm"!

HÄH?

Marskissa?

Joka tapauksessa positiivinen yllätys, en muistanutkaan miten raju biisi tuo on. 

Lämmin kiitos!


(skannimine Helsingi öö)


(Keskustakirjasto Oodi, 6.4.2021)

www.ArcticParadise.fi

Vastuullisuusarvot keskiössä, tottahan toki!

Tasa-arvo edellä, luonnollisesti!

Postikortit Sinulle, Arvoisa Nainen!