26.12.2011

Alastomassa kaupungissa on kahdeksan miljoonaa tarinaa...




Tässä yksi:

Marraskuun viimeinen perjantai-ilta.

Sunnuntaina olisi startti junalla Karjalaan, matkalippu ("Inter-rail" -kortti) on jo, menen ostamaan polkupyörälle paikkalippua Helsingin Rautatieasemalta.

Tämä siksi, että fillarin kuljetus junissa on viime vuosina Suomessa tehty lähes mahdottoman vaikeaksi. Inter-City -junissa fillaripaikkoja on vain kolme (3) ja ennakkovaraus vaaditaan. Hinta älytön kymmenen euroa. Aivan pähkähullu systeemi.

No, tuskin marraskuussa nuo kolme paikkaa edes täyttyvät, mutta haluan olla sataprossasen varma Joensuun -matkan onnistumisesta.

Eikun lipputiskille. Siihen pääsaliin, vastapäätä Asemaravintolaa.

Ihme ja kumma, jonoa ei ole - ainostaan yksi heppu lopettelee asiointiaan. Virkailijan kanssa heillä on tilanne jo finaalissa, ja kaveri livahtaa matkoihinsa.

Tulee vuoroni, ja virkailija alkaa tuskailemaan maksupäätteen kanssa.

Ilmeisesti oli tapahtunut jotenkin niin, etta edellisen hemmon maksaessa systeemi oli jumiutunut jostakin syystä.Virkailija ei saa päätettä wörkkimään.

Henkilö painiskelee ongelman kanssa vajaan kymmenen minuuttia. Ei onnistu järjestelmän "avaaminen".

Kerron, etta voin kylla maksaa käteiselläkin, matkalippu jo on, kysymys on vain polkupyörän paikkalipusta. Jotain kympin juttu.

Lisää värkkäämistä. Höyry alkaa nousta virkailijan päästä.

Räplää ja räplää päätteensä parissa. Mutta ei.

"Se ei käy. Se ei kerta kaikkiaan käy!"

Soittaa hätäpuhelun jonnekin, ilmeisesti esimiehelleen tai jollekin nettigurulle.

Ei sittenkään.

Mahdotonta!

Kun asiakkaalla (allekirjoittaneella) on Inter-rail -lippu, ei siihen voi myydä polkupyöräpaikkaa. Ei käy! Järjestelmä ei tunne tämmöistä tapausta!

Kiva kun jonossa takana on jo tusinan verran ihmisiä... 

Äkäiset katseet niskassa... Kiitos, Valtionrautatiet!

Niin, mitään apua ei lipputoimiston nuori nainen saanut hätäpuhelunsakaan avulla. Seinä vastassa. Aikaa on kulunut reilusti yli varttitunnin.

Sitten hän keksii "ratkaisuksi" meikäläisen asiakkuuden siirtämisen viereiselle luukulle. Supisee naapurivirkailijalle jotakin, ja käskee  minun siirtyä viereiseen jonoon. Kylmästi vaan kärkeen, vaikka jonossa on puolisen tusinaa ihmistä, ylikin. Ihme, ettei kukaan ala rähisemään.

Tämän uuden luukun iäkäs ja väsynyt virkailija edustaa näitä vuosikymmeniä virassa palvelleita Valtionrautateiden  "vanhan kaartin" virkailijoita. Heitä, joiden naamasta näkyy totaalinen kyllästyminen työhönsä. "Kun vaan pääsisi pois, eläkkeelle!"

No, ei muuta kun uusi värkkäilyrumba pystyyn.

Täti ryhtyy tuijottelmaan päätettään hartaan keskittyneesti, kulmat kurtussa. Ei mitään katsekontaktia asiakkaaseen. Aivan mykkä henkilö.

Aikaa kuluu, kuluu... Viisi minuuttia... Kymmenen... Mitään ei tapahdu. Jono takana pitenee, ja tuijotukset niskassa käyvät yhä kuumemmiksi.

Kymmenen minuutin kohdalla kysyn:

"Rohkenenko tiedustella, mitä nyt suvaitsette tehdä asian eteen?".

Nainen mulkaisee vihaisesti, kuin häirikköä. Sanakin vielä, niin varmaan olisi kutsunut vartijat paikalle.

Jatkaa päätteensä tuijottelua... Ei puhu eika pukahda... Ahaa! "Häntä ei saa häiritä"...

Jälleen muutama minuutti matelee eteenpäin. Kaikki tämä siis pahimpaan ruuhka-aikaan, perjantai -iltana.

Ehkä parinkymmenen minsan kohdalla arvoisa rouva sitten suvaitsee ilmoittaa "keksineensä ratkaisun":

Hän ei voi myydä InterCity -junaan polkupyörälle paikkaa ilman matkustajan paikkalippua!

Bingo!

Ilmoitan välittömasti, jotta sopii! Tehdään sitten näin, kunhan nyt jotenkin päästään eteenpäin asiassa!

Melkein puoli tuntia kesti, ja tarvittiin kaksi (2) virkailijaa keksimään ratkaisu tähän kysymykseen: Miten polkupyörä saadaan InterCity -junaan mukaan, kun asiakkaalla on jo matkalippu (Inter-Rail -kortti)! 


Sillä lailla!


Onneksi olkoon, Valtionrautatiet!  Nerokas tuo teidan järjestelmanne, ja miten henkilökunta sitä osaakaan käyttää!

Viela viime kesänä samanlaisen lipun osto sentään joten kuten toimi, mutta sitten tuli tämä surullisenkuuluisa "Suuri Matkalippu-Uudistus" viikkoja kestäneine kaaoksineen syksyllä 2011... 

-


Helpotuksesta huokaisten poistun taistelutantereelta. Viime sanoikseni lippuluukulla tokaisen uupuneen ja kyllästyneen näköiselle virkailijalle: "Ei tätä sitten yhtään vaikeammaksi voi tehdä?". Nainen jää närkästyneenä katsomaan perääni.


-


Sunnuntaina sitten iltapäivällä Jojensuun stoge on juuri niin täynnä kuin arvata saattoi - paitsi että polkupyöräni on koko matkan ajan ainoa. Sekin oli arvattavissa.


Nukahdan heti reissun kohti Pohjois-Karjalaa alkaessa. 


Jossain Lappeenrannan tienoilla herään - kukaan ei ole kysynyt minkäänlaista matkalippua sen paremmin miehelle kuin pyorällekään siihen mennessä. Yksi kondari kävelee ohikin, muttei virka mitään.


Ei muuta kuin uudestaan Unten Maille...


Herään uudestaan Kiteen ja Jojensuun välillä. 


Konduktööri on kulkenut ohi moniaita kertoja. Varmaan useampikin kondari.


Ei minkäänlaista lipuntarkastusta vieläkään. Kohta saavummekin jo Jojensuuhun.


Sillä lailla!


Systeemi on varmaan hieno ja upea sen rakentaneiden mielestä.


Mutta se ei toimi!

Ei lipunvarauksen/myynnin osalta, ei myöskään lipuntarkistuksen osalta! 

-

Niin, kyseessä oli siis polkupyöräpaikan osto Härmässä Inter -rail -kortilla reissatessa.

Entä sitten tuo varsinaisen matkalipun, Inter -rail kortin osto?

Oma farssinsa:

Menin ostamaan kyseistä tuotetta lokakuun lopussa Rovaniemellä eräänä iltana, kun oli aikaa.

Kelasin, että maaseudun pikkukonttorissa homma toimisi juohevammin kuin "ruuhka" -Suomessa. Helsingin rautatieasemalta noita lippuja en mene ostamaan enää ikinä, syistä myöhemmin lisää...

No, Rovaniemellä ei todellakaan ollut tuona iltana ruuhkaa. Ihmeen myöhään olivat aukikin, olisiko kello ollut jo jotain seitsemän paikkeilla. Itse asiassa olin ainoa asiakas.

Virkailijoita paikalla kaksi.

Touhukkaana otti toinen virkailija keissin käsittelyynsä. Siihen asti sujui hyvin, kunnes piti tulostaa tämä matkalippu, Inter -rail -kortti. Alkoi varsinainen värkkääminen.

Tulostin ei toiminut, kuulemma "asetukset" pielessä.

Suomalaiskansalliseen tyyliin jatkui sörkkiminen sitten isommalla porukalla, jokainen selvitti jotakin. Vaihdettiin sen toisen virkailija tulostimeen, jospa se toimisi. Asiaankuuluvat sekoilut joidenkin tunnuslukujen kanssa, ostotapahtuman keskeyttämiset jne... Takahuoneestakin ilmestyi joku puuttumaan tilanteeseen - omine kommentteineen.

Mutta ei. Ei toimi, ei. "Lippua ei saa tulostettua."

Olin jo maksanut tuotteen käteisellä. Rahojen palautus. Ilmoitin, etten voi jäädä setvimään asiaa enää kauemmin. Olihan jo puolisen tuntia tuhraantunut.

Sovittiin, että he soittaisivat aamulla, jos toivoa paremmasta on.

Näin tapahtuikin. Kymmenen maissa aamulla Roin Valtionrautateiltä soitettiin. Ehdin juuri hakea Inter -rail -kortin ennen Tornion bussin lähtöä.

Luulin jo ruljanssin olevan ohi, ennenkuin seuraavana päivänä tajusin, että lippuun oli merkitty asuinmaani  väärin. Enhän asu enää Suomessa, kuten lippuun oli merkitty, vaan Eestissä.

Suomessa saisin ko. lippua käyttää vain, mikäli en itse asuisi Suomessa.

Ei siis muuta kuin jatkamaan harjoituksia, tällä kertaa seuraavana päivänä Jyväskylän rautatieasemalla.

Sinänsä kiva virkailija otti tapauksen käsittelyynsä. Aamulla aikaisin ei Jyväskylän matkakeskuksessa muita asiakkaita ollutkaan.

Meillä meni hyvin siihen saakka, kunnes Inter -rail -kortti piti tulostaa. Että siis saisi konkreettisen lipun, tuotteen käteeni.

Yllätys, yllätys!

Tulostin ei toimi!

Tämähän on aivan mahdotonta! Ei toimi, ei. 


No, en minä tännekään voi jäädä venttailemaan, koska nämä saavat matkalipun tulostettua. Ne asetukset, ne asetukset!

Jätän käyntikorttini, ja pyydän soittamaan kun asia selviää. Tunnin kuluttua soi puhelin. Saan lipun käteen juuri ennenkuin bussini lähtee Jyväskylästä. 


Käytännössä tämä olikin viimeinen tilaisuus saada lippu Suomesta hommattua. Jos ei tämäkään olisi onnistunut, olisi seuraava tilaisuus hommata matkalippu tarjoutunut vasta Tukholmassa.

Ai miksikö?


No siksi, että päätin viime vuoden kesäkuussa, etten enää koskaan en ikinä, en milloinkaan - asioi Valtionrautateiden Helsingin lipputoimiston ulkolaisten lippujen osastolla.

Siellä osoittautui nimittäin olevan aivan ainutlaatuinen meininki. Jälleen kerran.

Pitkähkön jonotusajan jälkeen, kun jonotusnumeron osoittama vuoro sitten koitti, räppäsikin virkailija ihan jonkun muun numeron näytölle. Joku heppu rynni takaa odotussalista paikalle. Kun kerroin hänelle, että seuraava vuoronumero oli kyllä meikäläisen, oli kaveri heti valmis peruuttamaan asiointinsa, ja antamaan minulle oman, asiaankuuluvalla vuoronumerolla jonottamani vuoron.


Mutta sepäs ei vaan virkailijalle sitten käynytkään.


"Ei, ei, ei! Se ei kerta kaikkiaan käy! Meillä menee koko systeemi sekaisin!". - Just joo...

Herää tietenkin kysymys, että mitä ihmettä noilla jonotusnumeroilla tekee, kun loppupelissä virkailijat räppäävät jonkun ihan ulkopuolisen numban näytölle? - No, ei nyt kysellä liian vaikeita...

Sitten taas toissa vuonna samassa  lipunmyyntipisteessä virkailija alkoi tivaamaan passia. 

Mitä ihmeen passia? Eihän sitä ole tarvittu vuosiin, vielä vähemmän nyt, kun Norja ja Sveitsikin ovat Schengen -maita.

Vaikutelmaksi Valtionrautateiden Helsingin aseman ulkolaisten lippujen luukulla jäi, että siellä toimitaan aivan kuten Suomi 90 -luvun puolivälissä ei Euroopan Unioniin olisi liittynytkään.

-


Summa summarum:


Vaikeeta on.


Lipunosto Valtionrautateiltä.

Joka kerta on ollut jotakin härdelliä viime vuosina. Onneksi enää tulee käytettyä junaa paljon vähemmän kuin ennen, kun ei enää asukaan Härmässä.


Kokonaan oma, surullinen tarinansa ovat sitten jatkuvat myöhästelyt, junien jäätymiset, kalliit hinnat... 


Sääli sinänsä, että ongelmat ovat noin rajut. Juna sinänsä olisi Suomen kaltaisessa maantieteellisesti todella laajassa maassa aivan pistämätön liikennemuoto.

Kun homma vaan saataisiin pelittämään - nykysysteemillä näin vaan ei ole. 

Todella mielellään sitä palaisi raiteille, jos se vaan olisi mahdollista. Istuinhan jo about neljännesvuosisadan ajan junassa, aina viime vuosiin saakka.

Itse asiassa koko "Suomen-valloituksen" lähtökohta vuonna 1982 olivat juuri Valtionrautateiden silloiset edulliset liput, mm. erilaiset "Kotimaan Lomapassit", viikoksi tai kahdeksi. Sitten meni kuvio vuosi vuodelta hankalammaksi... Matkatavarapalveluiden lakkautuksesta alkaen...

Nyt on sitten tilanne se, että raiteille on asiaa vain pari kertaa vuodessa, jos tuosta Inter -rail -lipusta on joku päivä käyttämättä, Euroopasta palattua. Ja vaikeata on, kuten yllä olevasta selviää.

Mitä pitäisi tehdä?

Se ainakin on selvää, että nykysysteemi ei toimi.

Kokonaan uudenlainen asenne ja ajattelutapa,  "yrityskulttuuri" olisi tarpeen. Paljon vanhaa tsaarinaikaista ilmapiiriä tuntuu Valtionrautateillä edelleen olevan.

Nykyisestä henkilökunnasta varmaankin suurin osa joutaisi vaihtoon. Uutta verta peliin!

Muutokset voisi aloittaa vaikka luopumalla tuosta jäykkäniskaisesta polkupyörien kuljettamisen lähes-mahdottomaksi-tekemisestä:

Esimerkkiä voi ottaa Saksasta:

Polkupyörille ja muille matkatavaroille kunnon tilat, ja maksu pieneksi (Sakuissa kaksi euroa?) tai mielellään ilmaiseksi.

Valtionrautatiethän markkinoinnissaan painottaa ekologisuutta - miksi ihmeessä kävelyn jälkeen kaikkein ekologisin liikkumismuoto, pyöräily, on junailun yhteydessä tehty ongelmaksi?



(Puerto Rico, Gran Canaria 10.1.2012)

http://www.arcticparadise.fi/

www.vrleaks.wordpress.com


25.12.2011

Apurahat / Pentti Sammallahti: "Ei kenenkään elävän vihamies"

Yhteiskunnan tuki / Pentti Sammallahti / Faktatietoa


Taiteen keskustoimikunnan tuki valokuvaaja Pentti Sammallahdelle 2005 - 2010:


110 676 euroa

(Lähde: HS 19.5.2011)


Siis tämä oli vain yksi viisivuotisjakso!

 Lisäksi on huomioitava, että tuet lienevät ainakin osittain verovapaita?

Lisäksi on huomioitava, että muut mahdolliset tuet eivät sisälly em. lukuun.

Teosten myynti, mahdolliset julkaisu-, esitelmä- ym. -korvaukset sitten vielä tuohon päälle. 

Niin ja Pentti S., syntynyt 1950, pääsi normaalista työelämästä ja taloushuolista eroon ja 15 -vuotisen apurahan nauttijaksi jo pari vuosikymmentä sitten, 90 -luvun alussa. Vähän yli nelikymppisenä! 

Varmaankin apurahoitusta herralle suotiin jo ennen pitkää apurahaa. Jota muuten taidettiin Pentin tapauksessa vieläpä jatkaa.

Valokuvataiteilijaamme  odottaa lopussa sitten vuorenvarmasti Valtion taiteilija-eläke.

Kaikki tämä massiivinen tulonsiirto ei tietenkään estä Jerryä - kuten viimeksi taas  Fredalla Fotoyhdessä joku vuosi sitten tavatessamme - valittamasta miten "koko hänen omaisuutensa seuraa mukana, jos hän tipahtaa kuvauskeikalla puusta".

Ikäänkuin omaisuudella olisi mitään merkitystä, jos yhteiskunnan tuet, sosiaaliedut ja eläkkeet ovat tuota tasoa! Moni antaisi koko omaisuutensa ilomielin vaihtokaupassa pois, jos tuollaiselle vihreälle oksalle pääsisi istuskelemaan!


Aika hyvää bisnestä tuo apurahavalokuvailu!

(Kolilla 26.12.2011)


www.ArcticParadise.fi


Epilogi:

Kas, Jerrylle on taas kilahtanut kiva uusi apurahapotti:

Pentti Sammallahdelle myönnettiin Suomen Kulttuurirahastolta apurahaa syksyllä 2011

21.000 euroa.

Apurahan antajan verkkosivun mukaan kyse on kolmivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden maksatuksesta.

Sanattomaksi vetää.


(Jyväskylässä 12.10.2012)




Luontokuva 1/2014: "Ei kenenkään elävän vihamies"

Kappas vaan, harrastelijakuvaajien "Luontokuva" -lehdessä on iso juttu Jerrystä.

Kuvat tuttuja, suurelta osin vuosien, jopa vuosikymmenien varrella lukuissa yhteyksissä nähtyjä. Valtaosin koirakuvia.



Artikkelin teksti on  Jorma Luhdan (aikojen saatossa niinikään raskaasti apurahoitettu nk. "valokuvataiteilija".

(Komeita kuvia, tuolla Luhdalla. Kilpisjärven -bussi kun pysähtyy aina iltapäivisin Karesuannon Raja-Baarissa, ehtii siinä Maahengen  kustantamaa "Tähtiyöt" -teosta selailla. Niitä löytyy siitä sisään tullessa vasemmalta, lehtihyllyn yläosasta, samalta riviltä sellofaaniin käärittyjen pornolehtien kanssa. (Tilanne huhtikuu 2014). Jorma Luhdan kirja maksaa eur. 41,90, Jallu -lehti 8,90. Noita kahta varsin erilaista sisältötuotetta on telineessä jopa päällekkäin.

Muuten kotikalja, salaatti, pyttipannu, riisiä, broilerinkoipia ja kahvi  Raja-Baarissa 10,50. Ruokapuoli on siellä petrannut hyvin tällä vuosituhannella. 1980- ja 90 -luvuilla se oli vaan  "kahvi ja sämpylä" -pohjaista toimintaa...)

Mutta takaisin Sammallahteen: "Kun apurahakausi loppui, Pentti havaitsi pärjäävänsä aivan hyvin originaalivedostensa myynnillä. Vastoin alkuperäisiä aikeita, hänen kuvistaan oli tullut haluttua kauppatavaraa. Hän päätti, ettei enää koskaan hae uutta apurahaa tai eläkettä".

No mutta!

Jopas on ääni kellossa muuttunut!

Maailma tosiaankin muuttuu, ja näköjään Penttikin. Aikoo jatkossa pärjätä omillaan! Jestas!

Pienyrittäjä/käsityöläisperheen poika näyttää harjoittavan itsekin sitten lopulta yksityisyrittäjyyttä - yli kuusikymppisenä! Itse asiassa lakisääteisen eläköitymisajan jälkeen. Vuosikymmenien apurahaputki on nyt sitten loppu?

Hienoa! Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan!

Mutta hetkinen... "Kun apurahakausi loppui..."

15 -vuotinen apuraha alkaen 1991. Siihen Pentti taisi saada vielä joitakin vuosia jatko-aikaakin, ellemme väärin muista. Tuon laskelman mukaan ollaan tällä vuosikymmenellä. Kuitenkin edellisestä tämän ketjun päivityksestä (12.10.2012 tuossa ylhäällä) selviää että syksyllä 2011 Sammallahdelle maksettiin vielä kolmivuotisen apurahan ensimmäinen vuosi. 

Eli hups vaan - olemmekin vuodessa 2014!

Eli: Paljon onnea vasta-alkaneelle yrittäjätaipaleelle!


Entä tuo artikkelissa mainittu eläke sitten?

Missä määrin eläkettä ehti kertyä apurahavuosina? Jotakin eläkekertymää lienee apurahoissakin ollut. Ja vaikka ei olisikaan - ei hätää, sitten tulee valtion takuu-eläke vastaan. Vaikka ei eläkemaksuja olisi maksanut ropoakaan.

Entäpä valtion taiteilija-eläke? Sitä pitää käsittääksemme anoa. Ilman anomusta sitä ei voitane myöntää.

Pentti saisi sen aivan varmasti - siksi tuo päätös olla eläkettä anomatta on varsin kiinnostava...

Vai onko niin, että Luhdan artikkelissa mainittu originaalivedosten eli "kauppatavaran" myynti on niin tuottoisaa, ettei pomminvarmaa valtion taiteilija-eläkettä edes tarvitse anoa?

Kysymyksiä, kysymyksiä...

x

Tietäen kansainvälisillä markkinoilla nykyään maksetut valokuvateosten hinnat, voidaan arvioida että Pentin tapauksessa tuo anomatta jäävä valtion taiteilija-eläke on kyllä siihen verrattuna ihan maapähkinöitä. 

x


Niin tai näin, yhteiskunta (käytännössä lähinnä tuulipukuinen lottokansa) elätti Jerryn vuosikymmenien ajan. Rahoitti laajat matkat, niistä kertyvine kuvapankkeineen. Mahdollisti oma-ehtoisen valokuvaaja-elämän. Taiteilijamme sai rauhassa kehittää ja hioa tuota ainutlaatuista, maailmanluokan mustavalkoista vedostustekniikkaansa. 

Vedostustekniikkaa, jolla sinänsä vaatimatonkin kuva-aihe saadaan jalostettua "taiteeksi".

Elinkeinoelämän puolella tuollaista kutsutaan yritystueksi.

Mutta - kauhistus! - nythän onkin kysymys taide-alasta.

Vaikka Luhdan artikkelissa toisaalta puhutaankin Sammallahden valokuvista "kauppatavarana".

Hmmmmm...

Monimutkaista!

x

Sitten tuo Pentin kuuluisa mantra: "Ei kenenkään elävän vihamies"?

Sitähän hän on toistanut vuosikymmeniä. Muistan kuulleeni sen Taiteilijan omasta suusta Ravintola Elitessä jo 1970 -luvulla. Siinä pitkällä sohvalla, heti sisään tullessa vasemmalla, pylvään vieressä.

Kaunis ajatus, mutta käytännössä mahdoton. Pentillekin.

Varsinaista jeesustelua. 

Ajatellaanpa vain esimerkiksi sitä, kuinka monen sadan nuoren, innokkaan ja lahjakkaan valokuvataiteilija -aspirantin apurahahaaveet yksi tuommoinen vuosikymmeniä kestänyt ja satoja tuhansia yhteiskunnalle maksanut apurahaputki à la Sammallahti on tullut torpedoineeksi...

Eri asia on, että nuoret ovat - yleensä - hiljaa... Pelkäävät, vissiin. Eivät tiedä, eivät ymmärrä kuviota. Eivät halua suututtaa "tahoja" - heillähän on elämä vielä edessä.

Vaikka heille ei ole tiedossa kuin murusia pöydästä. Sen jälkeen kun Suuret Ikäluokat ovat itsensä kylläiseksi syöneet -  velaksi, tietenkin. 

Ei kukaan voi olla "Ei kenenkään elävän vihamies"  - varsinkaan, jos on Pentin tavoin imuroinut noin hillittömän määrän julkista massia. Joka on aina joltakin/jostakin pois.

Tästä Luontokuva -lehden artikkelista saamme myös lukea sen kiintoisan seikan, ettei edes Pentti Sammallahden "suu ole tuohesta tehty".

"Jonkun talousviisaan mukaan kaikki on kaupan, kunhan löytyy oikeanlainen hinta. Eikä Pentinkään suu tuohesta, ja syksyllä hän reissasi elämänsä ensimmäisen tilauskeikan".

Kiitos tiedosta! Ehdimme jo hetken - melkein - luulla toista, henkilön omista lausumista päätellen.

Tilauskeikat ja tuotannon kaupallistaminen ovat Pentiltä ihan OK - onhan itse Bob Dylankin tehnyt viime vuosina muutamia mainoksia. Joista se jugurttimainos on sitäpaitsi hauskakin. 

x

Kerran galleriassa Yrjönkadulla, joskus 90 -luvulla, suvaitsin - kutsusta! - kunnioittaa Taiteilijan näyttelyn avajaisia.

Maistissa ollut valokuvaajamestari tuli tungoksessa tilittämään taloudellista tilannettaan.

Kuulemma "jos hän rojahtaa puusta alas, koko omaisuus tipahtaa samalla mukana".

Näinköhän?

Pentin todellinen omaisuus, varallisuutensahan on nimenomaan tuotanto, jonka olemme juuri kuulleetkin olevan "niin haluttua kauppatavaraa", ettei edes pomminvarmaa taiteilija-eläkettä ole syytä anoa.

Ja tuo tuotanto syntyi siis yhteiskunnan mitä avokätisemmällä rahoituksella.

Varsin näppärää.

Etenkin, kun artikkelin mukaan jo apurahakauden aikana "Pentin työt ostettiin sekä näyttelyistä että valokuviin erikoistuneista gallerioista".  



x

No, kaikki tämmöinenhän tulee loppumaan, prosessi on jo hyvällä alulla.

Suomen talouden katastrofi syvenee syvenemistään. Taloudessa on karmea kestävyysvaje. Tilanteen korjaaminen/tasapainottaminen vie vuosia, monen asiantuntijan mukaan kymmenen vuotta ei riitä. Tämänhetkinen pääministerikin ehti jo väsyä kivireen vetämiseen.

Velkaa on Suomenmaalla sata miljardia, ja lisää kertyy noin kymmenen miljardia per vuosi. Velka on pääosin kertynyt sen jälkeen, kun nuo alunperin kai "hyvää" tarkoittaneet päätökset massiivisista kulttuurituista, erityisesti piiitkistä valtion apurahoista joku vuosikymmen sitten tehtiin.

Aika on nyt toinen. Kokonaan toinen.  

Edessä on - on jo alkanutkin - leikkauksia, leikkauksia, leikkauksia. "Hyvinvointivaltion" alasajo.

Yksityinen sektori ei enää kerta kaikkiaan kykene kustantamaan tuota megalomaanisiin mittoihin paisutettua julkista sektoria. Josta apurahataiteilijat ovat osa. Pieni, mutta osa kokonaisuutta, kuitenkin.

Hyvä, että Penttikin näyttää sen nyt vihdoinkin havainneen. Bravo!


"Hän päätti, ettei enää koskaan hae uutta apurahaa tai eläkettä".


Mikäli tämä ilmoitus todellakin pitää kutinsa, on kyseessä tärkeä ennakkotapaus.

Sitten vaan odottelemme, kuka näistä suomalaisista yhteiskunnan runsasta ja pitkäaikaista tukea saavista, kaikesta päätellen samaan aikaan hyvää kaupallista menestystä kansainvälisillä taide-markkinoilla nauttivista vapaamatkustaja-taiteilijoista seuraavaksi tekee samanlaisen ilmoituksen?

Kenties Elina Brotherus?

x

Joka tapauksessa Pentti S.:n päätös olla koskaan enää anomatta uutta apurahaa tai eläkettä (ei siis ilmeisesti tarkoita, etteikö voisi noita ottaa vastaan, jos niitä anomatta tarjotaan?) avaa huimaavia perspektiivejä:

Todellinen game-changer, kansainvälisen politiikan termiä käyttääksemme.  

Ensinnäkin siis tuo päätöksen esimerkkiluonne. 

Toiseksi: Ajatelkaamme ex-Neuvostoliittoa, tahi käytäntöä yritysmaailmassa. 

Neukkulassa oli tapana, että Pyhä Valtiovalta huolehti "kansantaiteilijoistaan". Hautaan asti. 

Kolikon toinen puoli oli, että Valtio omi tekijänoikeuskorvaukset. Loogista, ja noissa oloissa jopa tietyllä tavalla oikeudenmukaistakin.

Sama juttu yritysmaailmassa.

Käytäntönä on, että työnantajan palveluksessa, työajalla ja palkalla kehitetyt keksinnöt, patentit jne. kuuluvat työnantajalle. Loogista, ja oikeudenmukaistakin.

Tätä taustaa vasten on sitten varsin erikoista, jopa ainutlaatuista, että jossakin Suomessa Pentin kaltaiset piiiitkän apurahaputken hyödyntäjät - Kruunun Kuvaajat -  "saavat pitää kakun, ja syödä sen".

Edelleen: Monissa maissa valtio kustantaa opiskelut - ja sen jälkeen pitää valmistuneen sitoutua toimimaan omassa maassa, monasti julkisen sektorin palveluksessa tietty määrä vuosia.

Mutta ei.

Härmässä "Hyvinä Aikoina" rakennettu, läpimätä apurahasysteemi mahdollistaa "kakun syömisen, ja sen pitämisen".

Valtiovalta huolehtii perustoimeentulosta. Jopa ylenpalttisen runsaasti niille, jotka aikoinaan pääsivät nautiskelemaan noista 15 -vuotisista apurahoista, mahdollisine jatko-aikoineen ja taiteilija -eläkkeineen.

Sitten voipi teoksia myydä vapailla kansainvälisillä taide-markkinoilla tuhansien ja kymmenien tuhansien arvosta - siihen päälle! Kaunista.

x

Mutta ajat tosiaankin muuttuvat, vääjäämättömästi.

Valokuvataiteilija Sammallahti on siis tehnyt viime tipassa omat, sinänsä oikeat johtopäätöksensä.

Pentti jää historiaan eräänä kaikkien aikojen taloudellisesti tuetuimmista fotareistamme. Nuoret, sekä tulevat sukupolvet eivät moisista eduista voi edes haaveilla.


Jopa - kuvista päätellen - esikuvansa Josef Koudelka on toiminut vuosikymmeniä myös freelancerina. Kaupallisen Magnum -kuvatoimiston kuvaajia.


x

15 -vuotiset apurahat on nyttemmin lopetettu.

Se on hyvä alku.





(kesken)
 
 

(Kiilopäällä, Inarissa 17.4.2014)

EXIT Risto Lounema / Osa 1

www.ArcticParadise.fi

Postikorttien verkkomyyntiä - saitin etusivulta sisään




  






Yhteiskunnan tuki: Elina Brotherus / Faktatietoa

Taiteen keskustoimikunnan tuki valokuvaaja Elina Brotherukselle 2005 - 2010:


122 233 euroa

(Lähde: HS 19.11.2011)


Lisäksi on huomioitava, että tuet lienevät ainakin osittain verottomia?

Lisäksi on huomioitava, että em. lukuun eivät sisälly mahdolliset tuet muista lähteistä. 

Teosten myynti, mahdolliset julkaisu-, esitelmä- ym. palkkiot sitten tuohon vielä päälle.

Ja nyt on kysymys siis vain viiden vuoden jaksosta. HS:n luvut eivät kerro Brotherukselle aikaisemmin kipattujen avustussummien määrää.


Yhteiskunnan rahoitus jatkunee, ja lopussa odottaa sitten Valtion taiteilija-eläke.

Aika hyvää bisnestä!

Nuoret - nuoret ovat hiirenhiljaa. Nämä sadat uudet alalle pyrkivät, joiden joukosta löytyy toki  monia lahjakkuuksiakin.


Ovat hiirenhiljaa, etteivät suututtaisi "päättäviä tahoja", keitä ikinä nuo "tahot" sitten ovatkin.


Nuoret kuvittelevat, että "käyttäytymällä kiltisti" ja pitämällä suunsa supussa heillekin heruisi jotakin muutakin kuin murusia pöydästä. Mutta kun näin ei käy.


Kunhan nämä nykyiset Viralliset ValtionTaiteilijat ovat mässänneet itsensä kylläisiksi maailman kenties (siis harvoille ja "valituille") anteliammalla valtiontukisysteemillä, ei mitään jää seuraaville polville jäljelle.

Paitsi tietenkin pätkätöitä tarjoilijoina, taksikuskeina... Sekä tietenkin kansalaisopistojen opettajuuksia.

Mutta että samanlaisia kymmenien vuosien apurahaputkia sosiaaliturvineen ja eläke-etuineen kuin näillä nykyisillä...

Hei älkää nyt viitsikö. Vitsi, vitsi!



(Kolilla 26.12.2011)


www.ArcticParadise.fi

 




23.12.2011

Suuri LumiUkkoSota

(Work in progress)









TBC

Sijoitusvuosi 2011



Kylmää kyytiä.

Voi tätä vaikerruksen määrää, kun Velaksi Elämisen, velkaa-velan-päälle-ottamisen, pitäisi nyt pikkuhiljaa loppua. Koko "Länsi-Maailmasta".

Juttuhan menee tosiaankin niin, ettei ruisleivässä mitään vikaa ole, päinvastoin! Se on hyvää ja terveellistä.

Mutta auta armias, kun porukka pääsee välillä mansikkakakun makuun...Niinkuin meillä on käynyt.

Voi sitä itkua ja hammasten kiristystä, kun pitää taas palata normaaliin, hyvään ruokavalioon!

-

Tänä vuonna salkusta suli pois koko viime vuoden arvonnousu, eikä piisannutkaan.

Mutta kas kummaa!

Lukuja kun tsiigailee, kokonais"tappiot" aivan minimaalista luokkaa. Ja joka päivä on ollut maha täysi!

Sitäpaitsi vuoden aikana tehdyistä uushankinnoista ainakin osa on todennäköisesti tullut ostettua varsin edullisesti, jatkoa silmällä pitäen.

Tämän vuoden uudet laput:

Lännen Tehtaat (Yhtiökokouksessa Säkylässä oli hyvä tarjoilu. Säkylän Pyhäjärven muikkuja! Sekä oman talon eineksiä, ja myös olutta! Bissekin taisi olla länsisuomalaista, Mallaskosken Kuohua.

Aurinkoinen kevättalvinen päivä, nautinto käydä samalla reissulla Pyhäjärven jäällä kuvaamassa. Lisäksi sai hoidettua yhden asiakaskäynnin Säkylässä - aivan ihanteellinen keikka!

Tosin pakko myöntää näin ensikokemuksen perusteella, etteivät nuo Pyhäjärven muikut suinkaan vedä vertaa Itä- ja Pohjois -Suomen muikuille. Miten muuten voisi ollakaan, eihän Säkylän uimarannalla voi loppukesästä uida, sinilevän takia. Toisaalta "Lahjahevosta ei ole hampaisiin katsominen" - kyllä noita söi, kun "ilmaiseksi" sai!)

Pohjola Pankki (Vakaa, hyvä osingonmaksaja. Kai. Suomalaisen pääoman linnake.Kai.)

Kesko (Mikä ettei, mullahan on useita asiakkaita K -ryhmässä. Jotakin puhumista heidän kanssaan...)


Aktia (Suomenruotsalainen pääoma lienee hötkyilemätöntä. Lisäksi viisas Timo Tyrväinen on tuolla ekonomistina.)

Aspo (Mielenkiintoinen kotimainen moniala-konsepti. Hyvä osingonmaksaja.)


Capman (Omistaa useiden asiakkaitteni kiinteistöjä.)

Elisaa lisää ("Turvasatama"?)

Vikingiä lisää (Possan satakertaistaminen)

YIT (Kasvua Venäjältä. Guru Ilkka Brotherus on tässä mukana, taitaapi olla suurimpia henkilöomistajia, noin prossan siivulla. Ei voi olla huono firma. Sitäpaitsi olenhan aloittanut työ-uraani raksahommista Moskovassa vuonna 1975. Kiva palata kuvioihin - nyt sijoittajan ominaisuudessa.)

Ålandsbankenia lisää osake-annissa (Kyseessä nk. "smörgårdsbord-aktie"), eli otettu salkkuun yhtiökokoustarjoilujen takia. Ei maksanut viime keväänä osinkoa. Rahat hassattu Ruotsin -seikkailuihin. No, nyt kuulemma saneeraus käynnissä. Kummalliselta onkin näyttänyt, että Oolannin pikkusaarilla, Kökarista alkaen, on ylläpidetty kallista konttoriverkostoa. Näin netin aikakaudella. Nyt siis nuo rouvat menettävät naurettavan helpot hommansa. Globaali finanssikriisi lopettaa nuokin suojatyöpaikat.)

Jotakin tuli myytyäkin - usko Nokiaan alkoi olla niin finaalissa. Lihoiksi meni kalliimmat Noksut, ostettu kurssiin 11,47, myyty kurssilla 4,11 egeä. Kipeää teki!

Tästä päästäänkin perusasiaan: Virheen myöntämisen vaikeuteen. 

Myyminenhän on väärässä olon tunnustamista.  Jos odottaisi, voisi teoriassa vielä "näyttää" olevansa oikeassa. Itselleen!

Niin, psykologiaahan tämä kaikki on. Kuten melkein koko talouselämä, pohjimmiltaan."On tutkittu", että joka tapauksessa sijoituspäätöksistä 80 prossaa perustuukin juuri  tunteisiin. Myönnetään, tosi on!

Esimerkiksi YIT tuli hommattua salkkuun toimitusjohtajan haastattelusta luetun mukavan lauseen johdosta. Se meni jotenkin niin, että "ei ole olemassa hyviä tai huonoja aikoja, on vain erilaisia tilanteita". 

Kelasin, että jos firmalla on tuollainen filosofi johdossa, voisi sijoituspäätöksen saman tien tehdä!  

-

Eräs merkittävä tapahtuma sijoitusvuoden 2011 aikana oli toimittaja Marko Erolan  kirjan "Paras sijoitus"  ahmiminen kuvausreissulla Thaikuissa, Similanin saarella maaliskuussa.

Erola osoittaa vastaansanomattomasti, kuinka hölmöä rahastojen kanssa värkkääminen on - korkeitten kulujen vuoksi. Varsinainen rahastusautomaatti pankeille, nuo rahastot.

Rahastosijoitusten hallittu purkaminen alkoikin saman tien, varojen osoitteena Erolan oppien mukaisesti indeksiosuudet. Ja nimenomaan "Osta ja Pidä" -strategian mukaisesti, tietenkin.

-

Niin, ja tuleva nousu tulee sitten taas olemaan rivakka ja lyömään ällikällä...

-


Salkun kanssa pelaaminen on joka tapauksessa ihan maapähkinöitä (verrattavissa sanaristikkojen täyttämiseen) varsinkin tällaisena vuonna, kun elämässä on tullut tehtyä monikymmenkertaisesti suurempia päätöksiä:


Oman asunnon myynti Helsingissä ja muutto uuteen kotimaahan, Eestiin.

Asunnon myynnissä ja muutossa kuluvan vuoden keväänä oli Onni mukana niin vahvasti, ettei se vieläkään oikein tunnu todelta. Voiko näin hyvää tuuria ylipäätään olla? Siis että yhdennellätoista hetkellä, juuri ennen Isoa Katastrofia,  paikalle ilmestyy ostaja. Joka vieläpä korottaa tarjoustaan kymppitonnilla, ja antaa korvaamattoman arvokkaan muutto-avun Tallinnaan. Että Tallinnasta löytyy unelmakämppä... Käsittämätöntä... Kaikki tämä siis käytännössä tunteja ennen putkiremppa -asian kohtalonkellojen lyömistä, ja tammikuussa tapahtuneen vesivahingon vakavuuden selviämistä...  Onnenpotkun mittasuhteet  valjennevat vasta aikanaan, vuosien kuluessa. 

Mutta toisaalta: Stadilainen pärjää aina!

Livahdin putkirempan ja vesivahingon alta "kuin hauki rannasta". 

"Katosi kuin kuppa Töölöstä". 

Elintaso ja samalla Elämisen Laatu nousivat maastamuuton johdosta rajusti.

Mieleen jäi esimerkinomaisesti yksi päivä Tallinnassa  kuluvan kuukauden alusta:


Kyseinen  päivä kului varasto- ja kirjanpitotöissä kämpillä Talskussa, mutta ulkonakin tuli käytyä:

- itsepalvelupesula: 3,32 (Viimeksi kun käytin Töölössä helmikuussa oli hinta muistaakseni 7,- tai 8,- ).

- parturi 5,- (Huom! Sisään ilman suomalaistyyppistä naurettavaa ajanvarausta. Hinta Härmässä nykyisin kai 15,-  - 20,- ?).

- keittolounas 2,- (Sai syödä niin paljon kuin halusi. Sisältäen leivän, voin, veden ja kahvin. Plus päivän Hesarin luku-oikeuden! Vastaava soppalounas Stadissa 8,50).

Nämä olivat sen päivän suoraan lompsasta maksetut kulut. Kun perusasioissa tulee tämänkaltaista säästöä päivittäin, kertyy siitä vuositasolla huomattava summa.   

Niin, kun se juttu nyt vaan menee niin, että Härmässä rahalla EI ole ostovoimaa!

Ai niin, täällä Kuressaaressahan tuossa Tallinna -kadun numeron 32 Meeste Juuksuurissa veloitus on vain 2 egeä.  Täytyykin heti maanantai-aamuna käydä parturissa... Heh-heh!

-

Niin, ja sitten varsinainen oma tuotanto, valokuvaus... 

Voisi luulla, että tämmöisenä Suurena Murrosvuonna tuotanto olisi ihan jäissä.... Kaikkea muuta!

Eräänä iltana tuli laskettua, että kuluvana vuonna on tullut tuotettua uutta materiaalia paremmin kuin vuosikausiin, ehkä koskaan:

Vähintäin 15 julkaisukelpoista kuvaa, joita osa on jo painettukin. Se on iso määrä. Välillä on ollut vuosia, jolloin on saanut 2 - 4 julkaisukelpoista fotoa aikaiseksi.

Mikä parasta, uustuotantoa syntyi parista uudestakin maasta: Puolasta ja Unkarista. Uskomaton mäihä molemmissa maissa! 

Unkari varsinkin oli todellinen löytö. On selvää, että sinne täytyy palata, ja usein, nyt kun kuviot tulivat tutuiksi.

Közenöm! Jesd, ketu, harom, neesd!!!

-

Ai niin...


Tapahtuihan kuluvana vuonna semmoinenkin taloudellisesti todella merkittävä seikka, että suurin hankinta-erä, painatuspalvelut,  siirtyi myös pois Härmästä. Eestiin sekin. Todella isoa säästöä kertyy nyt sitten siitäkin. 

Se on loppu nys sit:  30 -vuotinen sota suomalaisten kirjapainojen kanssa. 

Eipä jää heitä ikävä - eikä heillä minua.

Minähän olin "vaikea asiakas" - ihanteellinen keikka heille varmaankin on postimyyntiyrityksen kataloogin painaminen miljoonapainoksin. 

Monelaista kusettajaa tuli kirjapainoalalla tavattua...
  
Hyppäys tuntemattomaan  - uuteen ulkolaiseen kirjapainoon - kannatti:


Laatu - vähintäinkin Suomen tasoa (silloin kun meikäläisillä on "hyvä päivä"), ylikin.

Palvelu - ylivertainen Härmään verrattuna. Asiointi tallinnalaisessa painossa oli hauskaa!

Hintataso - about puolet meikäläisestä.


Ei voi kuin ihmetellä, millä ilveellä Härmässä meinataan pärjätä? Kuka tietää, kertokoon. 

-
    
Eipä tässä mittään.

Parin tunnin kuluttua alkaa viimeinen täysi vuosi työelämässä ilman eläkettä.

Vuoden seisoo vaikka päällään, jos on tarvis.


Ei niin, että mitään lakisääteistä eläkettä olisi luvassa - eläke-ikärajathan nousevat koko ajan, karkaavat ylöspäin. Toisaalta niinhän karkaavat myöskin nuo eläke-ikien nostoa paasaavat eläkejohtajatkin - nimittäin 59 - 60 vuotiaina eläkeelle!

Tästä teemasta oli mainio kirjoitus Hesarissa 23.12.2011: Tuomo Pietiläisen "Näkökulma":


"Eläkejohtajille täysi eläke 60 -vuotiaana".


Repäisin sen talteenkin. 


Pietiläinen kertoo, miten eläkejohtajat livahtavat yksi toisensa jälkeen täydelle eläkkeelle ja vieläpä tavallista paremmin eduin:


- talousjohtaja Jouko Oksanen / Varma: 60 -vuotiaana joulukuussa 2011


- hänen edeltäjänsä Markku Hyvärinen: 60 -vuotiaana muutama vuosi sitten


- varatoimitusjohtaja Hannu Tarvonen / Varma: Eläke-ikä 60 -vuotta tulee täyteen 9.8.2012. Kiintoisaa nähdä, tiedottaako Varma Tarvosen eläköitymisestä silloin?

Niin, eivät herrojen paasaamat työurien pidennystavoittteet heitä itseään näytä koskevan.


Mutta vapaa-ehtoiset eläkevakuutukset alkavat meikäläiselle juoksemaan alkuvuonna 2013, ja sitten on Pitkäsen Pojallakin ensimmäistä kertaa työelämässä hieman kovaa maata jalkojen alla. 

(Hotel Mardi, Kuressaare, Saaremaa 31.12.2011) 

 









 
































7.12.2011

Linnan Juhlat 2011

"Jumala, minä kiitän sinua etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani."

Luuk. 18:10-14



 Oli hyvät bileet!

Hauska kattoo Härmän rajojen ulkopuolelta tota NarriGallerian juhlimista.

Kas! Tuossa on liikemies, tunnettu ja tuomittu talousrikollinen Kimmo Elomaa! Jestas sentään, että tämänkin sai vielä nähdä! Kimmo Elomaa presidentinlinnassa! Ikimuistoista!

Hän piti meitä, yleisöä, kauan epätietoisuudessa, saapuako Linnan juhliin vai ei.

Lokakuussa edesmenneen äitinsä toivetta arvostaen suvaitsi lopulta kunnioittaa tilaisuutta läsnäolollaan.

Miten kauniisti mies sanaileekaan sotaveteraanien asiasta, joka on kuulemma erityisen lähellä hänen sydäntään. Kuten luonnollisesti myös Kiken. Liikuttavaa.

Upeaa! Kiitos!

Ai niin Kike... Kikehän kauhistui keväällä sitä, että ydinvoimaloita rakennetaan mannerlaatojen päälle. Selvittämättä vain jäi, jotta mikä sitten kansanedustajamme (yli 13.000 ääntä)  mielestä olisi parempi paikka? Ilmalaivoihin? Merelle, lautoille? - No, soromnoo, kehonrakentajamme on joka tapauksessa ilmoittanut olevansa valmis kulttuuriministerin tehtäviin. Toisaalta, hoitihan kyseistä jobia Tanja Karpelakin... Vieläpä ilmeisen "menestyksellisesti". Kun ei Härmässä ole mainittavampaa kulttuuriakaan, on aivan sama, kuka ministeri on.

Tai, no... Onhan sitä, kulttuuria... Lätkäkulttuuria, nimittäin. Viime keväänä kun Suomi voitti Lätkän maailmanmestaruuden, ja ympäripäissään olevat Leijonat kekkuloivat lavalla Kauppatorilla... Satatuhatta humalaista ihmistä mylvii torilla... Rokki raikaa... Muutama heppu kiipeää kuselle Presidentinlinnan katolle... Siinäpä suomalaisen kylddyyrin tila vuonna 2011.

Mutta kyllä on komea pariskunta, nuo Elomaat. Vakka kantensa valitseepi! - Tosin netissä kertoillaan, etteivät he enää mikään pariskunta olekaan, mutta ei nyt sotkeennuta lillukanvarsiin. Vähänkös siellä netissä ihmisiä panetellaan. Moraalitonta!

Tuossa salan... anteeksi, valiokuntaneuvos, tohtori Pentti Arajärvi, Presidentin puoliso. Suomalaisen nykymiehen malli... No, älkäämme kommentoiko henkilöä enempää. Sehän olisi perin sopimatonta.

Jotenkin kuitenkin tulee mieleen tuota presidenttipariskuntaa katsoessa Urkki ja Sylvi.

Urkkihan pokkuroi Sylville vuosia noissa Linnan Bileissä. Irvokasta. Hän "kunnioitti"  kuulemma Sylviä. Avioliitto oli ja pysyi, vaikka aviollinen yhteiselämä loppui joskus vuosikymmeniä sitten.

Urkilla oli tietenkin runsaasti naisia - ensimmäisenä tulee mieleen entinen naapurini, ajoilta kun vielä asuin Suomessa: Maarit Huovinen, os. Tyrkkö. Tuo ihana höpönassu, jonka tapaaminen vuosien ajan Topeliuksenkadulla aina pelasti päiväni.  - No, Maarit solmi sittemmin avioliiton itseään niinikään huomattavasti vanhemman Pentti Huovisen kanssa. Urhon ja Maaritin suhdetta ja tätä avioliittoahan linnanvouti Arimo Raeste mainiossa, kulttimaineen saavuttaneessa muistelmateoksessaan "Paroni von Raesteen ihmeelliset seikkailut"  niin hauskasti käsitteli.

Samaa ei tosin voinut sanoa aviomies Pentti Huovisesta, tästä Otavan tietokirjaosaston entisestä johtajasta. Sotkamolaisemme ei vuosikymmeniä "piäkaupunkisa" asuttuaankaan ollut oppinut hissiin astumista. Siis että ensin odotetaan, että hississä oleva/olevat poistuvat, ja sitten mennään sisään. Vaikeaa? Pentti Huoviselle, ainakin. Tyypin piti aina yrittää puskea sisään. Pari kertaa jouduin äijää tuuppaamaankin - mutta kun ei vanhaa miestä oikein lyödäkään voinut...

Toisaalta Huovisillahan on tuota rähinä-alttiutta suvussa...

Muistan, miten kerran 90 -luvulla olin Hailuodon rantsussa joutsenia kuvaamassa. Toukokuinen valoisa ilta, tyhjä ranta. Samassa ilmestyy jostakin heppu rähisemään, ettei "joutsenia saa kiusata". Siis niitä satojen metrien päässä lenteleviä... - No, takaisin Marjaniemeen palattua kerroin tapauksesta tutuille Kahvila Nassakassa. Paikalliset totesivat, ettei tyypistä kannata välittää, se on vaan sen kuuluisan kirjailijan Veikko Huovisen (tämän entisen naapurini veli) häiriintynyt, mökissään yksin juopotteleva poika. Joka muuten sittemmin poistui elävien kirjoista, oman käden kautta...

Mutta palatkaamme takaisin Kekkosiin... Urkin oma vaimo Sylvi vaan tahtoi jo joskus 30 -luvulla muuttaa eri huoneeseen, ja tahtoi kuulemma tulla haudatuksikin etäälle Urhosta.  Tyypillinen avioliitto, siis.  

Niin, kulissiaviolittoja on niin monenlaisia... Joskus virka vaati pysymään avioliitossa, vaikka hampaat irvessä. Joskus taas virka vaattii solmimaan avioliiton...Ei oo helppoo!

Hei! Nyt haastatellaan valtakunnan todennäköisen seuraavan presidentin puolisoa, Jenniä.  Hittolainen! Ompahan edustavan oloinen nuori nainen! Hymyilee nätisti, ja vastailee kysymyksiin pyöreästi muotoillen.  

Täydellistä! Juuri  Jennin kaltaista edustajaa Härmä kansainvälisille estradeille kipeästi tarvitsee! Eikä mitään tuollaista Tarja Halos -variksenpelätintä. Friikkiä, jolle harakatkin nauravat...

Sitten saapuvat tietysti - näin Tarja Halosen aikakaudella - nuo pakolliset homo -poitsut, käsi kädessä. Ja eikun parketille! Hehän ovat ammatiltaankin tanssijoita.  

Kättelyvuoro on rokkari Michale Monroella,  vaimoineen. Eräästä kaikkien aikoijen turhimmata ränttätänttä -rockbändistä, Hanoi Rocksista. Ei yhtään kunnon biisiä poppoolla. Oli tapetilla joskus 80 -luvulla. Kutsu NarriGallerian bileisiin tuli kuitenkin. 

Lisää tansijoita: Marco "BumtsiBum" Bjurström. Mistä näitä riittää? 

Vuorossa on presidenttiehdokas Pekka Haavisto jostakin kehitysmaasta roudaamansa, itseään kai puolta nuoremman "puolisonsa" kera. Henkilö on ammatiltaan kampaaja, ja kertoo Haaviston mahdollisen presidenttiyden aikana keskittyvänsä kodinhoitoon ja "puolisonsa tukemiseen". Siis aivan niinkuin presidenttien naispuoliset puoliset aikoinaan.

Niin, niin. Jos härmäläinen miespuolinen heteropoliitikko ilmestyisi kuvioihin samoin, vaikkapa Thaikuista roudaamansa puolta nuoremman kumppanin kanssa, loppuisi ura siihen paikkaan. Välittömästi.

Valtakunnassa homotus jatkuu - mutta olkaamme toki suvaitsevaisia.

Kaiken kruununa joku kehitysvammainen.

Tyyppiä haastatellaankin Linnan Jatkot -ohjelmassa.

Todella rasittava tyyppi. Oli kehitysvammainen tai ei. Aivan sietämätön.

Ai niin, mutta hänhän onkin kehitysvammainen, ja Halosen kauden Virallisen ValtionUskonnon mukaan person of quality. "Yksi meistä". Vaikka onkin täydellinen kusipää.

Valtiollisen TV -kanavan toimittaja mielistelee kehitysvammaista. Säälittävää katseltavaa, kun "poliittisen korrektiuden" nimissä pitää viran puolesta teeskennellä oikeaoppista, vaikka hampaat irvessä. Tää on tätä samaa jengiä, joka sitten kuitenkaan tosipaikan tullen ei halua alkoholistiparantolaa, pakolaiskeskusta tai vastaavaa naapuriinsa. Luonnollista, sinänsä. Asuntojen hinnathan aluella samalla laskevat.

Suvaitsevaisuus ja Tasa-arvo! Näillä mennään!

Jeeee!

Kiitos, Tarja, loistavasta viihteestä!

Todennöisesti Linnan Juhlat ensi vuonna muuttuvat tylsemmiksi, kun tämä äkäinen, vallanhimoinen, sateenkaariporukkaa rakastava feministipresidentti ei enää ole puikoissa.

Tavallaan, sääli, tilaisuuden viihde-arvoa ajatellen.

Ellei kohahdusta ensi vuonna aiheuta sitten - Tarja Halonen itse!

Jussi Parviainen toteaa blogissaan ("Juorut 13"), että Tarja on jo melkein tullut kaapista ulos.

Kenties ulostulo täydellistyy, kun Tasavallan Presidentin virka ei enää paina hartioita?

-

Oikeastaan nyt samalla, Tarja Halosen kauden lähestyessä finaaliaan, voisi luoda pienen yhteenvedon hänen presidenttiydestään.


Eräänä päällimmäisenä seikkana nousee esiin suhteiden pilaaminen mailman ainoaan SuperValtaan, Yhdysvaltoihin. Toisaalta Venäjän presidentti Medvedevin kanssa kyllä käveltiin käsikynkkää, ja toimittajille tiuskittiin "typeristä kysymyksistä" Porvoon Tuomiokirkon edustalla.


USA -suhteet Halonen onnistui Bush nuoremman kaudella pilaamaan niin perusteellisesti, etteivät välit edes Obaman aikana ole osoittaneet lämpenemisen merkkejä Halosen osalta. Ei todellakaan ole Halosella ollut asiaa Valkoiseen Taloon, vaikka pyrkyä kuulemma on ollutkin.


Sitten viisi kuvaa:

Kuva numero yksi:  

Halonen  paasaamassa tuota hänelle tärkeää maailmanparannus -agendaa YK.ssa. Lukee paperista, huono enkku, hompsuinen olemus, puhevika.

Kuva numero kaksi:

Halonen Köpiksen tuloksiltaan laihaksi jääneen ilmastokokouksen jälkeisessä tilaisuudessa  "omiensa parissa", kehitysmaiden naisten ympäröimänä. Yhtä hymyä. Arvaus: Suomen valtio kustansi noiden mammojen Köpiksen -reissun. Suihkukone -lentoineen, hotelleineen, shoppailurahoineen...

Kuva numero kolme:

Valiokuntaneuvos, tohtori Pentti Arajärvi, "Valtakunnan Ensimmäinen Mies".  Tämmöisen henkilön maan feminismin ylipapitar siis kelpuutti viralliseksi puolisokseen. Tämäntyyppinen on siis feministeille korrekti mies - tämä on siis se rooli, jonka Tarja Halosen kaltaiset matriarkaatin rakentajat miehelle yhteiskunnassa ovat valmiit suomaan. Ahaa!

Kuva numero neljä:

Taas yksi homopari kättelee Tarjaa astuessaan Linnan Juhliin. Heti kättelyn jälkeen virnistävät toisilleen, ja käsi pujahtaa käteen. Eikun peremmälle Vallan Saleihin!

Tarja Halosen kauden loppua kohti alati kiihtyvä homojen ja lesbojen kutsuminen Linnan Juhliin. Sitä mukaa kuin homotus yhteiskunnassa muutenkin on lisääntymistään lisääntynyt, on sateenkaariväen röyhkeys kasvanut. Linnan juhlissa mies- ja naisparit tanssivat keskenään - kokevat nähtävästi olevansa SETA:n entisen puheenjohtajan bileissä kuin kotonaan. Kuten tietenkin ovatkin. Ei ihme että "Suomen Kansa" on hämmennyksessä. Sillä kuuluvathan marginaali-ihmiset oikeasti juuri - marginaaliin. Eli siis kaappiin.

Toki marginaali-ilmiöitä on tulee sietää, jopa salliakin. Mutta silloin mennään pieleen, ja pahasti, jos marginaalista vängätään valtavirtaa - kuten Tarja Halosen kaudella ja hänen vahvalla myötävaikutuksellaan on tapahtunut. 

Kuva numero viisi:

Jossakin huippukokouksessa. Suomen presidentti Tarja Halonen ottaa asiakseen korjata maailman ainoan suurvallan presidentin, Georg Bushin solmiota. Perinteiseen suomalaiseen sosiaalitantta -tyyliin. Hyytävä tunnelma vallitsee. Jääkautta onkin jatkunut maitten välillä sittemmin jo vuosia...


Mutta keväällä valitaan Suomelle uusi presidentti, ja raikkaammat tuulet alkavat puhaltamaan...


(Haapsalu - Gapsal 10.12.2011)


www.ArcticParadise.fi