16.7.2020

Jussi "JumalanRakastaja" Parviaiselle myönnetty velkasaneeraus! Kaunista!

Kuhmolaiselle Jussi Parviaisellekin sitten annettiin velkasaneeraus. Tosin vasta hovioikeus meni sen myöntämään.

Vaikka useat velkojat hanketta vastustivatkin.

Mutta kyseessähän on siis... Suomi!
 

Taiteilijalla velkaa satoja tuhansia, vanhuuuseläkeläisen tulot alle 1.500 euroa kuussa.


Mitättömän uran arvoisensa, säälittävä loppu.

Kainuun miehen pitkäaikainen pröystäilevä elämäntyyli piäkaupunnissa sanoikin sitten jotta poks.

Välillä tosin asuttiin Eirassa.

Urheiluautokin löytyi - jossain vaiheessa.

Moneenkohan kertaan herran naisasioita on oikeudessa käsitelty?

Wikipedian mukaan ainakin yksi pahoinpitelytuomio on tullut. Uhrina puoliso.

Avioliiton satamaan sankarimme on purjehtinut toistaiseksi jo neljä (4) kertaa.


Kupla mikä kupla.

Hyvin onnistui vedättämään, vuosikymmenien ajan.  


Minkälaisesta summasta on kysymys, tuo Parviaisen muutaman sadan tonnin velkakuorma?

Asia voi suhteuttaa:

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa kotitalouksien mediaanivarallisuus oli v. 2016 107.200,- euroa.

Siis "kotitalouksien", eli ruokakuntien. Käytännössä tavallisimmin 2 plus jotain henkilöä.

Taiteilija Parviainen on siis pannut sileäksi suuruusluokkaa kymmenen suomalaisen mediaanivarallisuuden.  

Siis velaksi.



Jäiköhän velkasaneerauskeissi mestariselittäjämme viimeiseksi "performanssiksi"?

Elame, näeme!


Niin...

Matka Kainuusta Eiraan on pitkä.

Tässä tapauksessa näköjään liaankin pitkä.


Toisaalta mitenkäs suuri kainulaiskirjailjia Ilmari "Iki" Kianto riimittelikään:


Taival lie hankala? - olkoon vaan!

Luonto lie kitsas! siis kilpaillaan! 

(...)

Kainuhun kansa  -  ah! arpasi lyö

Missä on ryhtisi, kunniatyö? 


"Nälkämaan laulu" (1911)
 

Näin se on: 

Suomi putos puusta!


Sadassa viidessäkymmenessä vuodessa Kainuun korpien pettuleivänsyönnistä 

Eiralaiseen julkkis/törsäys -elämään - velkarahalla!


"Nälkämaan laulusta" Hovioikeuden myöntämään velkasaneeraukseen!



Kaunis "kehitys" Suomella.

 

 

                                                                      Kodulinn


(Tallinn 16.7.2020) 

ArcticParadise.fi

Postikortteja netistä - mielipitteillä tai ilman.