Olipa hieno reissu Ahvenanmaalle parisen viikkoa sitten.
Keväistä, aurinkoista.
Paljon liikuntaa, pyöräilyä.
Maarianhaminaan jäi monien vuosien tauon jälkeen taas Pitkäsen postikorttiteline - majatalo Övernäsgårdeniin, nimittäin.
Kaikki työasiat sujuivat muutenkin hyvin.
Tuli tilauksia vanhoilta asiakkailta, joista yhdessä tosin uusi omistaja.
Väliaikaisesti, tietty.
Heppu - etelähelsinkiläinen svenskatalande - ei tule tuolla saarella kauaa pärjäämään.
Oolannin vilkas matkailukesä on lyhyt, muutamia viikkoja.
Sitten pitäisi kituutella tuulisella, kylmällä, autiolla saarella yli yhdeksän kuukautta.
Tietenkin sen kuuluisan parisuhteen kanssa.
Yhtälö ei onnistu.
No, edellisen yrityksensä kaveri onnistui saamaan konkkaan samalla saarella parissa vuodessa.
Kohta on sitten seuraavan konkurssin vuoro.
Lähes tyhjällä Viikkarilla Maarianhaminasta Turkuun aurinkoista, mutta melko kova tuuli.
Onneksi aurinkokannelta löytyi yksi nurkka minne mennä pitkäkseen - ja nukahtaa.
Elämän suurimpia nautintoja - nukkuminen ulkona.
Mutta pian koittaa taas paluu todellisuuteen - siis Härmlandiaan.
Nk. "koronaviirus" -sekoiluihin.
IC 972
Turun satama - Helsinki
20:18 - 22:26
12..5.2021
Satamassa juna jo odottaa.
Kondari patsastelee laiturilla. Maskissa.
Huomattuaan mihin vaunuun olen fillarin kanssa suunnistamassa, alkaa kyselemään:
"Onhan sulla varmasti maski?".
Tämä siis ennen junaan nousua.
Kerron hänelle, jotta on.
Vien fillarin sisään, ja palaan laiturille.
Juolahtaapi mieleen hieman rupatella kyseisen konduktöörin kanssa.
Mie:
"Onko sulle muuten koskaan tullut mieleen, ettei tuosta maskinkäytön "hyödystä" ole tähän päivään mennessä ilmestynyt minkäänlaista tieteellistä näyttöä?".
Kondari alkaa sopertelmaan:
"Niin niin, mutta jos KAIKKI pitäisivät maskia...". Jne.
Hyvin on mennyt kaverille opetus perille!
Totean:
"Höpö höpö. Ensinnäkään kaikki eivät pidä. Toisekseen: Se tieteellinen näyttö maskinkäytön "hyödystä" siis puuttuu".
Käännyn kannoiltani, ja menen junaan.
Konduktööri jää laiturille ihmettelemään.
No, eikun matkaan.
Junalla Helsinkiin.
Kas - käytävän toiselle puolelle rojahtaa heppu - juubassa - jolla ei ole maskia.
Sitten alkavat kuulutukset.
Montakohan kertaa matkan aikana kuulutetaan noista VR:n ylevistä turvaväleistä?
Sekä maskipakosta...
Joka tapauksessa heti Turun pääaseman jälkeen selviää, että tuo turvaväli -lässytys on ihan tuubaa.
Olemme vaunun yläkerrassa, ja käytännössä kaikki matkustajat sullotaan vaunun takaosaan.
Vaikka matkustajia on yhteensä suuruusluokkaa kolmasosa siitä mitä vaunuun mahtuu.
Tämä siis nykyisen tietotekniikan aikana, jolloin matkustajien"hajauttaminen" ympäri vaunua ei olisi ollut temppu eikä mikään.
Joka tapauksessa jossakin ennen Saloa konduktööri suvaitsee saapua vaunuumme ensimmäisen kerran, matkalippujen tarkistukseen.
Mielenkiinnolla odotan, miten kondari - joka siis oli tullut meikäläiselle nillittämään maskista ennen kuin olin ehtinyt edes junaan sisään - reagoi maskittomaan vierustoveriini.
Vastaus: Ei mitenkään.
Tsekkaa vaan maskittomankin hepun matkalipun, kuten kaikkien muiidenkin, ja jatkaa kierrostaan.
Sillä lailla!
Ja maski- ja turvavälikuulutukset senkun jatkavat pauhaamistaan.
Aivan absurdia.
VR:n koronapolitiikka:
Kaunis teoria - sitten surkuhupaisa käytäntö.
Jossakin vaiheessa kuulen, kun konduktööri kopissaan - kyse on nelosvaunusta, jossa mulla on yleensä yläkerran paikka numero 71, takaosassa - ottaa puhelun jonnekin.
Konduktöörien koppi sijaitsee heti siinä takana.
Kuulostaa, että hän tilittää jostakin "järjestyshäiriöstä".
Lopettaa lauseensa; "No kun se haistatteleekin".
Meikäläisestäkö hän raportoi?
Ollaanko Suomenmaassa jo niin pitkällä, että kannoillaan kääntyminen Turun asemalaiturilla ja korona- sekä maski-uskovaiselle konduktöörille "Höpö-höpö!" toteaminen tulkitaan jo jonkinlaiseksi aggressioksi?
Turvamiehet paikalle?
Helsingin asemalla päätän antaa arvon herra konduktöörille vähän "palautetta".
Eikös se "palautteen antaminen" nykyisin olekin muotia?
Sitähän jopa kinutaan - monta kertaa päivässä.
On myöhä, ja suurin osa matkustajista jäänyt junasta pois viimeistään Pasilassa.
Poistun, ja jään tarkkailemaan tilannetta.
Konduktööri käveleskelee hitaan puoleisesti läpi junan, tarkastaa paikkoja.
Ettei mitään ole junaan unohtunut jne.
Vaikuttaa, että hän huomaa meikäläisen laiturilla.
Hän viivyttelee...?
No, aikanaan kondari sitten tulee ulos junasta.
Hänenhän on pakko.
Fillaria taluttaen menen häntä vastaan.
Konduktööri puristaa kännykkää kädessään.
Näyttää siltä että hän on tosi varuillaan.
On odottanut meitsiä, ja känny on valmiina hälytyssoittoon?
Helsingin rautatieasemalla, siis.
Missä on turvakameroita vaikka huru mykky.
Marssin suoraan konduktöörin eteen, ja otan "katsekontaktin".
Rauhallisella, selkeällä äänellä kysyn henkilöltä:
"Sä kun oot tollanen maski- ja koronauskovainen...
Niin voisitko kertoa mikä idea tossa oli, että tulit mulle maskista höpöttämään ENNEN kuin olin edes junassa - ja toisaalta käytävän toisella puolella istui koko matkan ajan se yksi heppu ilman maskia.
Ja sinä vieläpä tarkistit hänen matkalippunsa, ilman mitään reaktiota?".
Kondarin silmät leviävät sepposelleen.
Hänen vastauksensa - hätävalheensa:
"Olisit tullu kertomaan, että junassa on maskiton".
Mie:
"Höpö-höpö.
Älä yritä kiemurrella!".
Menen menojani.
Olipa avuton heppu, tuo konduktööri.
Onpa naurettavaa touhua, tämä VR:n "maskipolitiikka".
Täyttä farssia.
Toisaalta...
Mitä se kertoo nyky -Suomesta, että tuollaiselle konduktöörin -surkimukselle "höpö-höpö" -sanomista seuraa soitto turvakeskukseen?
Konduktööri valittaa että asiakas "haistattelee"?
Kehitys kehittyy - ja täydellistyy.
Toki tämä konduktööri nykytyylin mukaisesti heti ensimmäisessä kuulutuksessaan sanoi nimensäkin.
Ei kuitenkaan kirjata sitä tähän raporttiin.
Siitähän voisi - KAUHISTUS! - nykysysteemin mukaisesti seurata syyte "vihapuheesta" tai "maalittamisesta".
Hyvä, Suomi!
Ja Onnea!
(Kärdla, Hiiumaa 22.5.2021)
shop.ArcticParadise.fi
Mitä vastuullisinta postikorttituotantoa juuri Sinulle, Arvoisa Nainen!
Jopa niiiin vastuullista, ettei nuita korkeahintaisia höpö -sertifikaatteja edes tarvita!
Arvot kohillaan - ollaan Hyvien puolella!
Päivitys 8.9.21: VR:n maskisekoilu jatkuu...
IC -juna 6, Jojensuu - Imatra 8.9.2021., lähtö kello 09.02.
Piiiitkän ja tyhjän, hienon IC -junan yläkerta,
Noin vartti Jojensuusta lähdön jälkeen kondari tulee tarkistamaan lipun.
Meitä matkustajia on junan yläkerrassa kolme (3) kappaletta.
Tsekattuaan lipun pysähtyy kondari sekunniksi viereen, mietteissään.
Loihe lausuman:
"Kuule, tuota noin, olisiko sulla mahdollisuus käyttää maskia?".
Mie: "Ei. Terveydelliset syyt".
Kondari: "Asia selvä!".
Menee menojaan.
Jaahas.
Pontevat kuulutukset "maskipakosta" pyörivät junissa edelleenkin, mutta käytäntö on sitten tätä.
Kevään kokemuksiin verrattuna tämähän on lievää. Ote VR:llä näköjään lipsuu tämän korona -vedätyksen suhteen - kuten kaikilla muillakin.
Farssi jatkuu - eikä maskien käytön "terveydellisistä hyödyistä" edelleenkään ole minkäänsorttista tieteellistä näyttöä...
Ai niin...
Hiljattain uutisoitiin jostakin turkimuksesta Bangladeshissä, joka tutkimus kallistui kuin kallistuikin maskienkäytön kannalle.
Varmaan hirmu soveltuva "tutkimus" Suomen oloihin sovellettavaksi, eikö?
Veikkaus:
Nyt kun nk. "maskisuositus" yhteiskunnassa lähiaikoina lopetetaan, pakon edessä, kuten kaikki muutkin turhat, jopa vahingolliset koronarajoitukset...
Osa Suomen lammasmaisesta kansasta tulee jatkamaan nuiden höpö -maskien pitoa. Eritoten naiset, nuo kullannuput.
Eräät jopa loppuelämänsä ajan.
Hyvä, Suomi!
(Lappeentanta, 8.9.2021)
shop.ArcticParadise.fi
Postikorttiloita nimenommaan Siulle, Arvoisa nainen!
Vastuulisesti - ja Arvot kohillaan!