Sven Pahajoki: "Dominick Arduin - seikkailijan salaisuus"

Sven Pahajoki: Dominick Arduin - seikkailijan salaisuus (Kustannusosakeyhtio Revontuli 2004)

Kirjasta muodostuu kuva, että koko katoamiskuvio oli "järjestetty juttu".

Pohjoisnapa -retken valmistelut aivan alkeellista tasoa. Kokeneelta seikkailijalta käsittamättömän alkeellista - jopa niin alkeellista, että haiskahtaa vahvasti siltä, ettei Dominick Pohjoisnavalle edes yrittänyt päästä.

Esimerkiksi lastenmallinen, kiikkerä kajakki, jolla avovesiosuudet oli tarkoitus ylittää - ahkiota perässä vetäen! Aivan mahdoton  kuvio.

"Dominickilla ei ollut mitään mahdollisuutta selviytyä avovesien ylityksistä, vaikka hän olisi lähtenyt pelkällä kajakilla ilman kuormaakin".

Pelastautumispuku kelvoton. Silti sitä ei vaihdettu/edes yritetty vaihtaa.

Reissun ruoka-annokset olivat liian pienet - tarkoituksella?

Vakuutusasiat  rempallaan - tietoisesti jätetty hoitamatta, siitähan olisi koitunut kuluja?

Toisalta Dominickhan oli opiskellut venäjää. Tiettavasti jopa niin hyvin, etta silläkin kielellä tuli jo toimeen.

Seikkailu-ura oli epäonnistumisten ja julkisuuden paineen, sekä omien henkisten ongelmien johdosta ajautumassa umpikujaan. Talous tuotti tuskaa.

Siellä se taitaapi jossakin Siperian perukoilla elellä.

Sven: "Olisi siis mahdollista, ettäü Dominick ei koskaan lähtenytkään hiihtämään viimeistä hiihtoaan kohti pohjoisnapaa, vaan että hän, ystavystyttyään näiden paikallisten ihmisten kanssa, kulki heidän luokseen ja asuu nyt siellä tai jossakin muussa hyvässä paikassa."

Mutta toki - Suomessa kun ollaan - etsintöihin tuhlattiin isoja rahoja, mm. Jatunin tarha ry:n  kassa kipatttiin toivottomaan rojektiin. Lisää vaaadittiin. Samoin tietenkin Julkisen Vallan tahojen, Tasavallan Presidentista alkaen, tarttumista asioihin. Totta kai!

Meikäläinenkin osallistui etsintöjen rahoittamiseen, vasten tahtoaan tosin. Nimittäin Suomen Ladun tuolloisena jäsenenä.- No, venäläiset helikopteriyritykset varmaankin ottivat tarjotut rahat mieluusti ja hymyssä suin vastaan.

Sven Pahajoki teki suuren työn, kun kävi tulkkien avulla Ranskassa selvittämässä Dominickin taustoja.

Taustoja, jotka osoittautuivat suurelta osalta keksityiksi. Varsinaista satuilua.

"Ranskasta ei löytynyt töitä, rahat olivat loppuneet".

"Dominickin tulo Suomeen oli pako, pois umpikujaan ajautuneesta elämäntilanteesta".

Niin vaan tyttö ilmestyi Lappiin vuonna 1983 ja alkoi myydä stooriaan. Kaikki uskoivat häntä. Suomen Latu rahoitti Domia - muiden mukana. Hulppea oli Kiilopään Tunturiretket Oy:n (Suomen Ladun perustama yritys) toimitusjohtaja Dominick Arduinin palatsi Kiilopäällä katoamisen aikoihin! Aika hyvin tytöltä, joka alunperin tuli paikkaan töihin kahvio-apulaiseksi!

Miestähän Dominickilla ei koskaan tainnut kunnolla olla.

Sven Pahajoen kirjan jälkeen jää olo, että Dominickin tapauksessa oli lopulta kysymys seksistä - tai siis pikemminkin sen täydellisesta puutteesta. Siitä aiheutuu kaikenlaista...

Tai niin..

Kyllähän Dominickillakin kertomansa mukaan oli ollut ainakin joku mieskokemus.

Iso musta neekeri oli kuulemma hänet puistossa Ranskassa joskus raiskannut.

Satua, tietysti, tuokin.

Kysymys vaan kuuluu, etta miksi juuri tuollainen valhe. Seksuaalista fantasiaa?

Niin, ja sitten Domi tarinoi Ranskan suuntaan, etta hänella olisi "kaksoset" Suomessa.

Miksi juuri tuollainen valhe?

Siitäko se kenkä puristikin?

Yhtä kaikki, psykiatrinen keissi.



-

Vai kenties kysymys sittenkin oli itsemurhasta?

(Phuket 19.3.2013)


www.ArcticParadise.fi

Elämälle kiitos... eikun maailmanparantaja Heidi Hautalalle

No niin, tulihan se sieltä! Taas kerran. Tätähän tässä on jo odotettukin.

Pientä piristystä poliitikkojen taholta, tällä kertaa viihde-ohjelman tarjoaa Heidi Hautala.

Suomalaisen yhteiskunnan pahimpaa moralisti-osastoa.

Rysän päältä kiinni. Itse teossa. Olikin taas kerran pukki kaalimaan vartijana.

HeidiGate!

Eroaa pakon edessä jostakin "Harmaan talouden ministerityöryhmastä", mutta ainakin toistaiseksi pitää kiinni ministerinpaikastaan. Luonnollista kyllä. Eihän sillä ole kansanedustajan- sen paremmin kuin europarlamentaarikonkaan hommaa takataskussaan. Eikä osaa muuta kuin tuon paskanpuhumisen.

Ruotsissa - Englannista puhumattakaan - jatko olisi mahdoton. Vastaavissa, ja paljon paljon vähaisemmissäkin keisseissä ministerit eroavat itse. Vrt. Mona Sahlin.

Kuinka hillittömasti massia tuokin Hautala -turhake on politiikan avulla saanut itselleen imuroitua? Hyväpalkkaisissa ammattilässsyttäjän hommissa vuosikymmeniä. Huippupalkoilla ja eduilla!


No, nyt tuli kansalaisille pikkuisen vastinetta Heidin ylläpidosta.

Viihteen muodossa, nimittäin.

Kiitos, Heidi!

Niin, ja varmaa on, että Tehtaankadulla ja Moskovan Suomi -deskillä iloitaan. Kuten oikein onkin.


Terveisin


Tyyppi Safari -klubilta keväältä 1978


Phuket 18.3.2013


Phuket 19.3.2013

Heidi Hautalan tiedotustilaisuus livenä.

Pari minsaa tota paskaa jakso kattoo. Heidi Hautalallahan on pärstässäkin "Parasta ennen"  -päiväys mennyt umpeen jo vuosikymmeniä sitten. Ei tosiaankaan kestä kattoo!

"Minäkin olen tavallinen ihminen". "Voitte olla varmoja että olen oppinut jotakin". "Oman puolueen tuki...".

Voi jumalauta mita paskaa!

Eikä eroa, ei!

Niinpä niin. Ei halua luopua rahakkaista hommista. Eikä vallasta.

Mitä perkelettä toikin vielä politiikassa roikkuu?


Mutta kohta alkaa sunsetti tuolla Kata Noi -biitsilla, hypätäänpä fillarin selkään ja lahdetäänpä uimaan ja kuvaamaan...

Se helpottaa...


11.10.2013:

Vihdoinkin!

Heidi Hautalan ero!

Kauan kesti, ja koville otti - mutta päästiinpä tostakin! Mokomankin maailmanparantaja, jonka pussissa omat jauhot eivät olleet puhtaat!

Vastenmielisintä - kaiken muun ohessa - kyseisessä akassa oli... suu.

Siis voiko kenelläkään olla noin kauheaa, kuunsirpin muotoisesti alaspäinkääntyvää suuvärkkiä?

Hirvittävää!


Mutta toisaalta...

Kohtahan ovat Euro-Vaalit, ja nuo Heidi Hautalan pöljät kannattajat äänestävät hänet Brysseliin. Hillitöntä liksaa naatiskelemaan.

Sitä kutsutaan - demokratiaksi.




www.ArcticParadise.fi

Matti Poutvaaran kuvateos: "Tampere - Tammerfors: teollisuuden ja taiteen kaupunki"

(WSOY 1955, 3. painos 1964)

Vihdoinkin koitti tilaisuus lukea/katsella läpi tämä vuosikausia hyllyssa odottanut kuvateos. Isänperinnön mukana tullut.

Mikäs sen soveliaampaa, kuin käyda teos lapi juuri Tampereella - Lapinniemen entisessä, nykyisin hotellina palvelevassa tehdaskiinteistössä. Suomesta muuton jälkeen Tampere onkin nykyisin Suomen kaupungeista Helsingin ohella tärkein, monestakin syysta. Ei vähiten siksi, että Tampereelta on niin hyvät liikenneyhteydet vähän joka puolelle Etelä- ja Keski-Suomea. Paljon pääkaupunkia paremmat.

Wikipedian mukaan kiertokoulun käynyt karjalaispoika Matti Poutanen, myöhemmin Poutvaara uransa alkutaipaleella "kiersi polkupyörällä maaseudulla myymässä maisemapostikortteja". - Mitenkäs tuo kuulostaakaan niin tutulta? ;-)

Niin, ja sellainen koulutus. Nykyäänhän melkein kaikki fotaritkin ovat "Taiteen Maistereita" tai vastaavia - tyonsaannin/itsensä työllistämisen kanssa on sitten vähän niin ja näin. Yleensa aivan olemattomissa kantimissa ovat asiat.

Ison työn teki Poutvaara tämän Tampere -opuksen kanssa - mutta toisaalta hän asuikin Tampereella vuosia. Kotikenttäetu, nääs!

Normaalin kaupunkiteoksen "peruskauran" ohella kirjasta löytyy  joitakin mukavia spesiaaleja. Kuten kesäpäivän viettoa Pyynikinharjulla. "Aurinkokylpijöita", sanottiin varmaankin tuolloin. Suomen Kesää parhaimmillaan. Poutapilviä, kuin vanhassa Suomi -filmissä konsanaan. A la Teuvo Tulio.

Samoin maisema Kangasalan Haralanharjun nakötornista. Tuossa näkötornissa ei ole tullut käytyäkään, tornejahan on sielläpäin useampia. Täytyypä ottaa ohjelmaan, elokuussa olisi taas viikko Tampereella aikaa. Syyskussa toinen.

Tuottelias kaveri tuo Poutvaara. Ahkera kuin mikä. - Se oli sitä jälleenrakennuskautta. 

Matti Poutvaaralla oli iso kustantaja takanaan - Södika - ja markkinat/kilpailutilanne sodan jälkeen monin verroin suotuisampi kuin nykyään. Poutvaaran kirjojen yhteispainosmäärä oli Wikipedian mukaan puolisen miljoonaa. - Aika on nyt toinen, kokonaan toinen, tuollakin printtimedian osa-alueella.

Kirjaa katsellessa päällimmäiseksi kysymykseksi nousee Tampereen muutos, rakennemuutos.

Entinen teollisuuskaupunki, Suomen teollisuuden kova ydin, on nykyään - niin mitä? Hallinto- kauppa- ja palvelukaupunki?

Valmet, Lokomo, Tampella, Finlayson - kaikki poissa. - Lokomosta mulla on omakohtaistakin muistikuvaa 60 -luvulta. Ehkä 1964. Stogella käytiin faijan ja yhden sen assarin kanssa kuvauskeikalla. Olimme jo junavaunussa steissillä, kun assari viime minuutilla syöksyi matkaan. Hänella oli matkalukemisena Tsehovin "Tarpeettomia ihmisiä". Olin kai joku malli, ei muistu tarkemmin mieleen.

Lokomolla oli tuolloin siinä isossa tehdassalissa semmoinenkin masiina, jolla terästankojen kestävyyttä testatiin. Käytännössa tuollainen tuuman paksuinen tanko revittiin katki. Rajua touhua, ja kovaäänista sellaista.

Sinä iltana olin jostakin syystä yksin hotellihuoneessa. Entinen Hotelli Tammer, nykyinen Scandic Hotelli, aivan vastapäätä Rautatieasemaa. Ensimmäinen ilta yksin hotellihuoneessa oli elämys. Alhaalta Hämeenkadulta kantautuva vaimea liikenteen ääni... Kaupungin ääni. - No, niitä yksinäisiä iltoja hotellihuoneissa on sittemmin riittänyt...Onneksi.

Samainen hotelli oli joskus 90 -luvulla postikorttiasiakas. Monia kertoja tuli siellä yövyttyäkin.

Tuossakin Poutvaara kirjan 50 -luvun fotossa yhden Tampereen tehtaan portin edusta kuhisee polkypyörillä tulevia ja meneviä työlaisia.

Nykyisin hotelleja Tampereella toki piisaa, tuotannollista toimintaa ei juuri ollenkaan. Ainakaan entiseen verrattuna.

Juuri avattiin entisten lisäksi kivenheiton päähän Rautatieasemasta kaksi uutta, isoa hotellia.

Eikä siinä viela kaikki: Päätos uuden 25 kerroksisen hotellin rakentamisesta niinikään Rautatieaseman seudulle on jo tehty!

Mista ihmeestä raha tulee?

Mistä löytyy tarvitava uusi asiakaskunta noille sadoille uusille 100 - 150 euron hintaisille hotellihuoneille?

Vastaus: Ei mistään,  tietenkään!

Onneksi ei tarvitse olla vastuussa tuollaisten hotellien myynnistä.

-
Muistuupi myös mieleen eräskin hotelliyöpyminen Tampereella 90 -luvun alun pahimpaan lama-aikaan. Arctia Hotels (ei enää pelissä vuosiin) pyöritti silloin yhtä hotellia, ja meille "klubikorttilaisille" majoituksen hinta aamiaisineen oli 150 markkaa. Seuralaisen sai mukaan pulittamalla 50 markkaa lisää.

Sama hotelli, nyt kansainvälisen brändin alla - postikorttiasiakas, muuten - pyytää samanlaisesta, mutta parissakymmenessä vuodessa tietenkin pahoin kulahtaneesta huoneesta viime tiedon mukaan 137 euroa/yö. Yhdeltä ihmiseltä.

-

Kirjan yksittäisistä otoksista erottuu myös mainio kuva  linja-autoasemasta. Rakennushan juuri remontoitiinkin.

Onhan tuota asemaa tullut käytettyä säännöllisesti yli kolmekymmenta vuotta, ja satunnaisesti sitä ennenkin.

Kuitenkin vasta tämä kuvateos sai useamman kerran pysähtymään Tampereen linja-autoaseman edustalle, eri puolille, ja tarkastelemaan sita,

Kaunis talo!

-

Minulla on erityissuhde Tampereeseen.

Aina mennyt hyvin siellä. Suurin piirtein.

Se öinen liftausreissu Pälkäneen kesälukiosta Mallasvedeltä Porin Jazzeille joskus oliko se 1970. Kun aamuyön tunteina Tampereen Asemaravintolassa päivän valkenemista odotellessa sai kahdella markalla lautasellisen hernekeittoa. Sekä nähdä ja kuulla naapuripöydässä Jyrki "Jyräys" Hämäläisen - idolin! - jonkun keikan jälkeen pitävän hoviaan.

Kesakuinen myöhäisilta 1982, kun postikorttihomma oli uutta. Tampereella oli jo asiakkaita.

Saavun junalla joskus kymmenen maissa, ja alan talsimaan Hämeenkatua kohti Pyynikkiä ja Rosendahlia, jossa tytön piti odottaman.

Hämeenkatu typötyhjä, paitsi kohta saapuu turistibussi sivukadulta, ja pysähtyy kohdalleni. Mukaan vaan!

Matkaoppaana työskennellyt tyttö salakuljetti yöksi huoneeseensa Rosendahliin. Taisi olla vielä niin, että huoneeseen piti salaa tikkaita pitkin ulkokautta kiivetä...

Monet muut hyvät muistot Tampereelta - ja tälläkin hetkellä on varauksessa ja jo maksettukin kolme viikkoa tänä vuonna ja vielä yksi ensi vuonna tuonne Lapinniemen hotelliin.

Uusi asiakaskin Tampereelta löytyi pari viikkoa sitten...

-

Tämä painos Poutvaaran vuonna 1955 julkaistusta Tampere -kirjasta on jo kolmas.

Kuvastoa on näköjään jonkin verran uusittu, ja kansikin on 1964 jo värillinen.

On aika laitaa tämäkin opus kiertoon.

Toivottavasti se löytää jostakin jonkun, joka myös osaa sita yhtälailla arvostaa.


(Phuket 18.3.2013)




Epilogi:

Tampereella, elokuussa:

Yritys myydä ylläoleva kuvateos divarissa.

Ei onnistu!

Divarinpitäjä tuskastuu kirjan nähdessään. Ei haluaisi tuhlata yhtään aikaa asiaan.

No, sen verran kuitenkin kaverista saa irti, että kyse onkin nk. bulkkikamasta.

Divarimiehen kertoman mukaan juuri tätä teosta ja vastaavaa materiaalia tarjotaan ylenpalttisen runsaasti. "Kuudenkympin ja kuoleman välillä" - väki asialla. Tyhjentävät hyllyjään ja vinttejään, muuttavat pienempiin asuntoihin elämänsä ehtoopuolella. Ostajia ei enää ole.

Nuorta polvea tämmöinen matsku ei kiinnosta. 

Kauppias näyttää hyllynsäkin: Tampere -kirjoja löytyy metritolkulla. 

Ja minä kun luulin, että tässä oli kyseessä harvinainen aarre, jolla olisi keräilyarvoa! 


(Tampere 6.9.2013) 

  


www.ArcticParadise.fi