Upea päivä!
Lämmin, aurinkoinen, tyyni huhtikuun päivä Vuokatilla.
Kevät toista kuukautta etu-ajassa.
Halpisviikko Katinkullassa 205,- euroa sis. kaikki herkut: Asunnossa sauna, täysin varustettu keittiö, tietty kaikki petivaatteet ja pyyhkeet, takka johon klapeja mielin määrin, iso telkku, radio... Jne.
Esteetön näkymä terassilta suoraan Jäätiönlahden yli Vuokatinvaaralle.
Hitaitten aamutoimien jälkeen lähtö kipuamaan Vuokatinvaaralle.
Se tien mäki -osuus fillaria taluttaen.
Kas!
Suruvaippa!
Useita sitruunaperhosia!
Eväiden syöntiä ja ihmisten kanssa juttelua vaaran laella näkötornissa.
Laskettelurinne on vielä auki.
Sunnuntai.
Sinitaivaalla ei pilven hattaraa.
Lämpöä varmaan lähes parikymmentä astetta.
Pari tyttöä kertovat tulleensa Kokkolasta asti päiväksi laskettelemaan, iskän kyydissä.
Tulee siinä laskettelupäivälle matkaa, sekä hintaa!
Lähden sille tutulle pikku lammelle, Eino Leinon polun varrella.
Sinne missä on se laituri, jolla on usein tullut kesäisin köllöteltyä ja torkuttua.
Toden totta, laituri on paikallaan.
Teen sille "leirini".
Makoilemaan!
On niin hiljaista, että lammen jään sulamisen kuulee.
Raps-raps-raps-raps...
Torkahdan aurinkoon ja lämpöön.
Suloista.
Herätessä on hyvä hetki loikoillessa lukea viimeiset sivut Henrik Tikkasen "osoite -sarjan" ensimmäisestä teoksesta, "Kulosaarentie 8".
On aina ilo saada joku kirja finissiin siksikin, että pääsee valkkaamaan seuraavaa luettavaksi.
Häätyy myöntää, että tähän kirjaan tarttuminen tuotti vaikeuksia.
Teos ei "kutsunut luokseen".
Jotenkin oli semmoinen vastenmielinen ennakko-aavistus, että kyseessä sitä jörndonnermaista näsäviisasta suomenruåttalaista itsekeskeistä paljastuskirjallisuutta.
No, osin olikin.
Alussa melkoista sinnittelyä lukemisen kanssa, mutta loppua kohti stoori, esitystapa ja hieman jopa kirjoittajan persoona alkoivat osittain hieman miellyttää.
Mutta siis vain osittain.
Oma vaikeutensa tarinassa on Tikkasen tapa kertoa suvustaan nimiä mainitsematta tyyliin "äidinpuoleinen isoäiti", "kaksoset", "velipuoli" jne.
Vaikea pysyä kärryillä.
Tekstistä alkoi kuitenkin putkahdella hyviäkin heittoja:
"Pienen maan yläluokalle on aina etua vieraasta sortovallasta, se kun kohdistuu itse kansaan mutta tukee rikkaiden euoikeuksia. Tsaarin poliisi on paljon edullisempi kuin tilanomistajien tai vuorineuvosten oma poliisi..." jne.
Juurikin näin!
Tuohan on selitys sille, että yläluokka vannoi Porvoon valtiopäivillä 1809 uskollisuutta Tsaarille...
Samaan aikaan kuin Suomen talonpoikaisarmeijan rippeet vielä verissä päin taistelivat heitä jahtaavia venäläisiä vastaan Pohjois-Pohjanmaalla, aina Ruotsin puolelle asti.
Ja 1812 Tsaari Aleksanteri Ensimmäisen vieraillessa Turussa toivottivat aateliset ja porvaristo tämän tervetulleeksi riemusaatossa.
Sellaista se - yläluokkien "isänmaallisuus"...
😏
Samoin pidin Tikkasen kirjauksista sotakokemuksistaan.
Innokas sotilaspoika oli ilmoittautunut vapaa-ehtoisena rintamalle 19-vuotiaana.
Oli mukana jopa Kannaksen taisteluissa kesäkuussa 1944.
Mutta kaikkinainen hurraa-isänmaallisuus loistaa Tikkasen sotakokemuksissa poissaolollaan.
Päällikkö kuulemma valvotutti nuorta Henrikiä yöt läpeensä "henkisellä kidutuksellaan" - jonka laatu tosin ei selviä.
Vihollisen tulittava taistelukone jahtasi pellolla hyppelehtivää Henrikiä - kertomansa mukaan.
Lehmät ympärillä saivat osumia ja kuolivat - toisten lehnien jatkaessa rauhallisesti ruohon syöntiään...
Henrikillä oli silmää absurdiudelle.
Viime sodista ylipäätään Tikkasella on kiinnostavaa sanottavaa:
"Samantekevää mikä teoria Suomen joutumisesta sotaan on oikea. Varmaa on että sota oli välttämätön ja että järkevät ja kaukokatseiset poliitikot hankkivat sen meille lopettaakseen sisäisen hajaannuksen joka oli vallinnut sisällissodasta lähtien. Kansa yhtenäistyi ja kansakunta hankki sen välttämättömän identiteetin joka oli pysyvän itsenäisyyden edellytys. Meidän sodan päivän sankaruuteemme vastasi onnekkaamman kohtalon omaavien kansojen satavuotisia kulttuuripyrkimyksiä. Me taistelimme itsellemme sijan maailman tietoisuudessa."
"Hyvä puoli rikkaudessa on, että se suo rikkaille mahdollisuuden välttää sota ja kurjuus. Mutta useimmiten rikkaiden ei tarvitse lähteä minnekään, sillä sota uhkaa harvoin omaisuuksia. Ihmisiä tapetaan ja rajoja siirretään, mutta rikkaat pysyvät rikkaina. He kuuluvat luokkaan, jonka on onnistunut pysyä sodan joutavuuksien yläpuolella. Vallankumoukset sen sijaan... Jne."
"Kansakunnan johtajat lähtevät sotaan kansan vuoksi, mutta päätyvät kansan uhraamiseen oman itsensä vuoksi".
Sitävastoin tuo Tikkasen harjoittama oman ja jopa omien vanhempiensa seksielämän ruotiminen on vastenmielistä.
Kaikki nuo kirjan konkurssit, impotenssit, onaniat, ryhmäseksit, itsemurhat, yökastelut jne.
Kirjan ilmestyessä 70 -luvulla tämä tyyli ollut Iso Juttu.
Silloinhan vielä oli yhteiskunnassa kovat paineet tuon sorttisiin "avautumisiin" - nyt moinen on ihan peruskauraa.
Reaktio on lähinnä vaivautunut "hoh-hoijaa".
Pari kertaa tuli Henrik Tikkanen tavattuakin.
Aivan 70 -luvun alussa Haukilahden Sorsa-Baarissa.
Melko pian sen jälkeen kun keskiolut vapautui.
Hänhän kuolikin sitten 1984 melko nuorena, vain 59 -vuotiaana.
Eli hänen kanssaan jonkin sanan vaihtaessamme hän oli vasta noin 45 -vuotias sotaveteraani!
Nuori!
Tuo yksinäinen, miellyttävästi hymyilevä herra keskiolut -kolpakkonsa ääressä.
Näin lähellä oli sota vielä 1970 -luvun Espoon Haukilahdessa!
Lukukokemuksen jälkeen tulee pitkään mietittyä sanaa, joka Henrik Tikkasen kertomaa tarinaa omasta ja peheensä elämästä kuvailisi.
Onko sana "absurdi" sittenkään sopivin?
"Irvokasta"?
Ei - osuvammalta sanalta tuntuu:
Makaaberia.
"Makaabereissa töissä keskeisellä sijalla ovat kuoleman symbolit tai muut vastaavat elämän päättymiseen, tuhoon tai tai rappioon viittaavat temaattiset yksityiskohdat".
Pienoisromaanin päällysliepeen teksti kiteyttää hyvin:
"Tikkasen kulttuurisuvin vaiheiden säälimätön kirjaanvienti, armoton itseironinen tilitys menneisyyden kanssa. Se on kertomus henkiinjäämisestä häpeän, nöyryytysten, sodan keskellä. Epätoivon tragedia, jonka häpeämättömät kohtaukser muuttavat hetkeksi mustaksi komediaksi...Jne.
Samoin tulee pähkäiltyä tuota Ullanlinnan psykiatri -murhaaja Roope Bob Tikkasta.
Ruotsinkielinen hänkin.
Tämälääkäri oli tutkinut murhaajien sielunelämää - jopa akateemisiin opinnäytteisiin asti.
Yritti murhata oman uusperheensä jo vuosia ennen Ullanlinnaa.
Ajamalla auton mereen Kauppatorilta - kyydissä Victoria -vaimon ohella pieniä lapsiakin.
Ullanlinnan murhan jälkeen "osallistui" poliisin kanssa etsintöihin "kadonneen" vaimonsa löytämiseksi.
Tikkas -suvun kulttuurihaarasta, jota Henrik edusti, löytyy Robert -nimisiä.
Mm. Henrik Tikkasen arkkitehti -isä, Toivo Robert Tikkanen.
On huomionarvoista, että Ullanlinnan murhaajan molemmat etunimet ovat väännöksiä nimestä Robert.
Murhaaja -Roope oli tuon uhrinsa, Victoria Westinin kanssa hankkiutunut osakkeenomistajiksi (yhteisellä velalla) Ullanlinnan taloon.
Jonka oli piirtänyt - kukapas muu kuin Henrik Tikkasen isä Toivo Robert Tikkanen.
Voiko kaikki tämä olla yhteensattumaa?
Vaiko suunnitelmallista?
Piti oikein rekisteröityä Murha.Infoon lisätietojen urkkimiseksi.
Siellä kovin kiistetttin Roope Bobin Henrik ja Märta Tikkas -jälkeläisyys.
Aha.
Olkoon niin.
Mutta Henrikillä oli veljiä ja kai yksi velipuolikin.
Voisiko Roope Bobin yhteys Toivo Robertiin ja Henrikiinkin olla tätä perua?
Valistunut arvaus on, että joku sukulaisuussuhde Roope Bob Tikkasella Henrik Tikkaseen kuitenkin on.
Lapsenlapsi? Veljenpoika? Serkku?
Vähintäin jotain.
Murha.Info -saitin Ullanlinnan murha -ketjussa on tätä kirjoitettaessa 1244 sivua.
Eli tuhansia postauksia.
Sitä ettei Roope Bob Tikkanen ollut Märta ja Henrik Tikkasen jälkeläinen, toistetaan toistamasta päästyäkin.
Jopa moderaattori kehoitaa lopettamaan turhan vatvomisen teemasta.
Mutta hetkonen!
Henrikhän oli aikaisemminkin naimisissa!
Nimittäin virolaistaustaisen Vaike Lia Alla Etrockin kanssa.
Liitosta syntyi 50 -luvulla kaksi lasta, Vaike nuorempi sekä Paul.
Tuo Roope Bob Tikkanenhan saatta olla tätä perua?
Se selittäisi hänen ei-suomalaiset, ei-skandinaaviset piirteensäkin.
Kasvoiltaan mies on tumma, keski-eurooppalaisen näköinen.
Case solved?
Niin tai näin - kyllä Roope Bob Tikkasen toiminta Henrikin mainitseman sukunsa kohtalon, sukukirouksen tunnusmerkit täyttää vaikka ei aivan suora jälkeläinen Henrikille olisikaan.
Jotain sukua lienee i alla fall - eihän Suiomenmaassa ruotsinkielisiä Tikkasia niin suurta joukkoa edes ole.
Entä Henrik Tikkanen taiteilijana?
En koskaan arvostanut nuita hänen viiva -piirustuksiaan.
Niitähän Hesari julkaisi varsinkin 70 -luvulla nimikkeellä "Henrikit" ihan kyllästymiseen asti.
Seinällä hänen töitään tuli nähtyä joskus Yrjönkadulla, siinä kulahtaeessa pikku kahvilassa aivan entisen ruotsinkielisen tyttökoulun vieressä.
Joskus kai 70 -luvun alussa, kun tuli aloitettua tämä kahvila -harrastus.
Pieni kahvi maksoi 80 pennistä markkaan per kuppi.
Rahanarvomuuntimen mukaan yksi markka vuodelta 1971 vastaisi nykyrahassa 1,66 euroa.
Eli helsinkiläisen kahvikupin reaalihinta (nyk. 3,-) on melkein tuplaantunut.
Tikkasen "osoite-sarjan" yksi myöhäisempi osa näkyy olevan nimeltään Yrjönkatu - ilmeisesti asui sielläkin?
Ai niin.
Henrikin koulutukseksi mainitaan Wikipediassa "Ylioppilas, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu".
Hyvä esimerkki, miten kulttuurialalla on ollut mahdollista luoda pitkää ja menestyksekästä uraa ilman muodollista korkeampaa koulutusta - jos vaan lahjakkuutta ja ahkeruutta löytyy.
Ja paitsi Jedan Sorsa-Baarin tuoleja, olemme siis Henrikin kanssa yhdessä kuluttaneet myös SYK:n istuimia...
Tosin mähän ajauduin sinne aivan vahingossa, mutta se on jo toinen tarina...
😏
(Vuokatti, Sotkamo 12.4.2026)
ArcticParadise.fi
Tämän blogin kirjoittaja on elinikäinen suomalaisen kirjallisuuden lukija. Kuluttaja.
Jonka Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja, Hänen Paskan-Tärkeytensä Ville Hytönen on nimittänyt "suomalaisen kirjallisuuden vihaajaksi".
Aha.
😏
DuckDuckGo-, Yahoo- ja Bing -haut:
Matkamiehen mietteitä kohtaamiani Ville Hytönen
