21.11.2021

Stora Enson tj. Annica Bresky Ylen Femmalla: Daniel Olin yritti mielistellä (epäonnistui)

Pitihän tuo kattoa - näin Stora Enson osakkeenomistajana. 

Yhdeksäntoista (19) lappua suorassa omistuksessa, huomattavasti suurempi potti "epäsuorasti", sisältyen Investor -positioon.

Ja vuosikymmenien ajan Kemissä käyneenä, satoja kertoja...


Kas!

Daniel Olin yritti vetää "sukupuolikorttia" esiin.

Yritti johdatella juttua siihen suuntaan, jotta "Eikös sulla ole hankalaa kun metsäteollisuudessa ne 60 -vuotiaat serämies -gubbet ovat vallankahvassa"... 

Sekunnin murto-osan ajan hyväntuulisesti esiintyneen Annican kasvoilla viivähti varjo.

Tyylikkäästi heitti pallon takaisin tyyliin "Jag försår inte vad du menar..." ja luikerteli pois teemasta.

Vaikka pienen hetkisen vaikutti, jotta alkaakohan tuo Daniel änkyttämään jotakin...


Tässä se taas nähtiin.

Eivät nuo (hyvin harvat) huipulle päässeet (sinne tahtoneet, pyrkineet) supernais -yksilöt kaipaa sen paremmin uhriuttamis -lätinää kuin setämies -höpinöitäkään.

Ajatellaanpa vaikka juuri tuota Annicaa...

Stora Enson vanhimmat osat ovat peräisin vuodelta 1288, siis melkein tuhat vuotta ovat miehet konsernia rakentaneet.

Suurimpien osakkaiden joukossa mm. ruåtsalainen Investor - sijoitusyhtiö, jonka johdossa noin 60 -vuotiaat Wallenbergit: Jacob ja Magnus.

(Investorilla on muuten keväisissä yhtiökokouksissa mainiot tarjoilut, on tullunna pari kertaa käytyä...😏).


Ei herunut "setämiesten" haukkumista Annica Breskyltä.

Ei herunut, vaikka Daniel Olin sitä kovasti vonkasi.

Mycket dåligt, Daniel, mycket dåligt!


Toisaalta:

Tää on niin tätä.


Nuita naisten mielistelijöitä kyllä riittää - eri asia haluavatko huippunaiset moista. 

Tahtovat omilla kyvyillään menestyä.

Ilman joutavia uhriutumis- ja setämies/patriarkaalisuus -lätinöitä.


Kuka huippunainen haluaisi olla "kiintiönainen"?".


(skannimine: vaatepild) 


(Vuokatti, Sotkamo 21.11.2021)

shop.ArcticParadise.fi

Postikortteja netistä.

Painettu EnsoCoat 1 S NEW (300gr) kartongille.










18.11.2021

Elokuva-arvio: Jean-Luc Godardin väitetty klassikko "Nainen on aina nainen" (Une femme est une femme)

Tämä ylistetty "elokuva-klassikko" tuupattiin eetteriin eilen YLE:n Teemalta.


Aivan turhaan.

"Legendaarisen" ranskalaisen älykkö -elokuvaohjaaja Godardin tuotantoa.

Soopaa!

Bastun jälkeen sohvalla avotulen äärellä loikoillessa tekelettä tuli yritettyä seurata.

Huonolla menestyksellä: Uni voitti!

Rainan toivottomuus kävi kyllä ilmi jo ihan alkumetreillä.

Pahimmanlaatuista ranskalaista älykkösontaa.

Jotenkin tuli mieleen oman Aki Kaurismäkemme vähintäin yhtä kököt "taide-elokuvat", eritoten mitä dialogin kankeuteen tulee.

"Nero" Godard lieneekin ollut Aki Kaurismäen oppi-isä...


No, olihan sentään kiinnostavaa nähdä vastikään edesmennyt Jean-Luc Belmondo nuoruutensa kunnossa.

Godardin tuolloinen "muusa", "ikoniseksi" mainittu tanskalainen Anna Karina pätkässä aivan avuton.

Tyttöhän oli Tanskasta todella nuorena "karannut", liftannut Pariisiin ja päässyt - reittä pitkin, tietenkin  - elokuviin...

"Lahjakkuutena" tuo nopeasti kuihtuva nuoruuden kukoistus.


Eipä silti.

Vaikka ylimainostettu J-L Godard edustaakin ranskalaisen älymystön aivan sietämättömintä pelle -ryhmää, löytyyhän maasta todella raskaan sarjan intellektuellejakin:


Michel Houellebecq

Presidenttiehdokas Èric Zemmour

Oma suosikkini Pascal Bruckner (Lunes de Fiel -tarinan, josta Polanski ohjasi todellisen klassikkonsa, isä).


Vive la France!


Tarkemmin ajatellen löytyy leffasta Belmondon ohella toinenkin pieni positiivinen yksityiskohta: Nimi!

"Nainen on aina nainen" - eihän nykyisin enää nuin passaa sanua.

Toisin kuin 60 vuotta sitten.


Mutta älkäämme antako hämätä itseämme.

Muistakaamme Jorma Uotisen loistava heitto:


Paska on paskaa Pariisissakin!


(skannimine kino)


(Sotkamo, Vuokatti 18.11.2021)

shop.ArcticParadise.fi

Postikorttejani netistä.

Mitä vastuullisimmin, ympäristöystävällisimmin, päästövapaammin.

Etenkin, juuri Sinulle, Arvoisa nainen!

Eettisyys edellä, tottahan toki!


16.11.2021

Kohtaamiani: Seinänaapuri, maailmanmatkaaja Tomi Tölli

 (kesken)


Sarjasta "Muotokuvia muistista - Matti Kurjensaaren hengessä".


Kas!

Viikonlopun aikana, kun tuli käväistyä kämpillä Tallinnassa, kiinnittyi huomio että naapurin, kuuluisan maailmanmatkaaja Tomi Töllin postilaatikosta oli nimikyltti poistettu.

Postiloota repsotti auki.

Ikkunat olleet pimeinä kuukausia - Tomi muutti "vaimokkeineen" (hänen ilmauksensa) pois talostamme jo kuukausia sitten. 

Nyt mies infoaa somessa olevansa taas "matkalla jossakin" - viimeisin postaus Turkista, suuntana Itä.

Valistunut arvaus: On saanut kämppänsä myytyä seinänaapuristani.

Nyt on aika luoda pieni katsaus tähän kohtalokkaaksi meikäläiselle koituneeseen tuttavuuteen.


Tutustuin Tomiin jotain vähän yli vuoden talossamme, "Ilmarisessa" asuttuani. Taisi olla 2012.

Vuokralla vielä tuohon aikaan.

Vuokra-asunnon ehtoihin kuului mm. talon alakerran kuntosalin käyttö.

Mulla oli grabbis, punkkua oli tullut lipiteltyä enemmän kuin lääkäri määrää.

Treenaamisesta ei tullut oikein mitään. 

Mutta se jälkeenpäin arvoituna mega-luokan hyöty tuosta oli, että kuntosalilla tutustuin Tomiin.

Hänellä oli jo tuohon aikaan omistusasunto talossamme.

Kyselin häneltä asunnon ostamisesta, hoitokuluista jnpp.

Pelkästään myönteistä oli miehellä kerrottavana.

Kun sitten noihin aikoihin silloinen vuokra-isäntä alkoi ahnehtia vuokrankorotusten kanssa, oli tiellä kohti asunnon ostoa talostamme helppo jatkaa.

Tomin viitoittamalla tiellä...


Ison, monivuotisen mutkan (väliaikainen omistus -murju talon alakerrassa, juuri sen entisen, käytöstä poistetun kuntosalin vieressä) jälkeen on nyt jo pari vuotta ollut tilanne mitä mainioin:

Paras kämppä ikinä, nyt Ilmarisen (suojelukohde, muuten) yläkerrassa, pihan puolella.

Vähän pilkistää merikin. Jopa lemmikkisaari Aegna!

Sopii vaikka tässä kämpässä menisi loppuelämä...

En tarvitse muuta. Olen perillä.


Ellei mitään yllättävää satu...

Esimerkiksi muuton Etelä-Helsinkiin mahdollistava lottovoitto.

😏


Viimeinen ajatus joka yö petiin kömpiessä:

Olen Paratiisissa!

Olen Paratiisissa!

Pa-ra-tii-sis-sa!

Kotona!


Kiitos, Herra - ja Tomi Tölli!


Kaikesta tästä (tosin monien muidenkin sattumien jälkeen) kuuluu suuri osa kiitosta juuri Tomille.

Tuskinpa ilman hänen lausuntoaan olisi (ensimmäistä, tähän nykyiseen johtanutta) kämppää talostamme tullut koskaan ostettua.

Yksi elämän 5 - 10:stä merkittävimmästä kohtaamisesta.


Toinen teema, josta Tomin kanssa heti ensitapaamisellamme juttelimme, oli Eestin verosysteemi.

Tomi otti asian puheeksi, kuultuaan että mullakin on firma. 

Alkoi heti tuon tyypillistäkin tyypillisemmän arvuuttelun/ehdottamisen "Oot varmaan siirtäny firmasi tänne, edullisen verotuksen takia?". Saman minkä oon joutunut kuulemaan satoja kertoja.  

Vastasin, jotta olisin sen varmasti tehnytkin, jos siinä olisi jotakin järkeä.

Jatkoin, että - juuri päinvastoin kuin yleisesti luullaan - Virossa on hirmu korkea verotus Suomeen verrattuna. 

Että Suomi on varsinainen Veroparatiisi.

Keskustelukumppanin naamalle levisi epäuskoinen ilme.

Lisäsin, että edellä todettu pitää kutinsa yhdellä edellytyksellä: Pitää olla pienet tulot!

Jos on suuret tai jopa keskitulot, on tilanne heti toinen.

Härmässähän on progresssivinen verotus, Eestissä tasavero.

Tulos: Pieniä tuloja verotetaan Koto -Suomessa monin verroin kevyemmin kuin etelänaapurissa.

Maailman yksinkertaisin asia, ihan alkeismatikkaa.

Kaveri jäi - naamasta päätellen - mietteisiinsä.

Se kävi ilmi, että hänellä oli firmat sekä Suomessa että Virossa...

Eli pelkästään kirjanpito- ja muut hallinnolliset kulut ja vaivat vähintäin kaksinkertaiset.

Asia jäi selvästi Tomia vaivaamaan.


Jopa niin paljon, että kun vuosien varrella kävimme pari kertaa lounaalla, hän palasi astialle.

Oli selvästi jopa hieman närkästynyt linjastani.

Kun kaiken lisäksi en koskaan ollut hankkinut edes "elamislubaa" Eestiin eli en ole ollut siellä edes nk. "kirjoilla".

Puhumattakaan Eestin "ID -kaardista" eli henkilötunnuksesta - sitähän ei edes voitaisi myöntää tälläiselle joka on niin vähän Eestissä: Luokkaa alle 25% ajasta.
 
Kaikkein parasta on olla Eestissä "turistin" statuksella.

Maksaa verot Härmään - itse jouduin nk. "yleistä verovelvollisuutta" Suomeen jopa muutaman vuoden anomaan. Enää ei.

Tämä mahdollistaa samalla Suomen sosiaaliturvaan kuulumisen - edellyttäen vielä että YEL -vakuutus on kunnossa.

Sen on pakko olla - kuten oikein onkin.


Muistuupi mieleen, että - se taisi olla toisen lounaamme jälkeen kadulla - maailmanmatkaajamme otti oma-aloitteisesti puheeksi sitten Eestin ja Härmän verotuskuvioiden erot. 

Jälleen ällistyin. 

Parisen vuotta aikaisemmin olin jo ylempänä kerrotun  mukaisesti suorastaan rautalangasta vääntäen selvittänyt hänelle asiaa:

Että Suomi on veroparatiisi - pienituloisille, nimittäin. 

Nyt hän kirkkain silmin esitti idean - omanaan!

Sanattomaksi veti, jälleen. Hetkiseksi. 

Mahtavaa takinkääntöä!



Niin, muuten...

Se Eestin joku vuosi sitten kovati hypetetty "E-residentsus" on sitten vielä oma surullinen lukunsa.

Nythän  senkin ehtoja on kovasti tiukennettu - syystäkin. Kun homma alkoi levitä kuin ne "Jokisen eväät" - sateella.

Samoin Suomen verottajan linja firmojen "ulkomaille rekisteröintiin " on tiukentunut BIG TIME - aivan aiheesta.

Suomen verottaja syynää, missä firman tosiasiallinen toiminta, johto jne. sijaitsevat. Hyvä niin.

Edelleen:

Johtuen mm. nuista valtavista pankkiskandaaleista (rahanpesusta) Danskessa ja Swedbankissa, pankkitilinkin avaaminenkin Eestiin on nykyisin todella kovan työn takana. Oikein sekin.  

Sekä Härmän että Eestin pankit ja verottajat haluavat tuntea asiakkaansa - kuten pitää ollakin. Tietyissä rajoissa. 

Toinen asia on, että pankit ovat viime vuosina paniikissaan tehneet idioottimaisia ylilyöntejä tämän asian tiimoilla...



Kirjoitajan kokemus:

Google -haku:

Matkamiehen mietteitä Talousrikostutkinnan alainen Danke Bank lopetti tilin 


Kerran kävin Tomilla kylässä.

Taisi olla 2012, sen ensimmäisen, talomme alakerrassa sijainneen mörskän oston jälkeen, kun teimme vastavierailut.

Kyseinen kämppä, hotellin entinen bastu, oli pakko ostaa, jos halusi Ilmarisessa jatkaa asumista, Miinä halusin.

Päätin kytätä niin kauan kuin talosta vapautuisi kunnon kämppä. Kuutisen vuotta piti ventata.

No, olihan ko. väliaikaisen asunnon hintakin halpa. Erittäin halpa.

Vierailuni Tomilla, tuossa nykyisessä seinänaapurissani, ei kestänyt kauaa.

Mieleen jäi - insinöörin asunnolle jokseenkin epätyypillisesti - muutama kaunokirjallinen teos hyllyllä. Taisi olla Tammen Keltaisen Kirjaston Hemingwaytä.

Sekä - upseerismiehelle ei niinkään epätyypillisesti - Mannerheimin kuva seinällä.

Tai, kuten mulla on tapana ajatella, homo -Mannerheimin kuva.

Tästä Suomen Marsalkan luonteen puolesta lisätietoja hienolta historioitsijaltamme, Teemu Keskisarjalta.

😏😏😏


Voi Suomi parka!

Suurin sotasankari - homo!

Suurimman urheilulegendan, Paavo Nurmen viimeiset sanat:

"Olen elänyt turhaan!".

Urkki... LIntu vai kala?

Vieraan vallan agentti? Vaiko peräti kaksoisagentti?

Kuuluisimman arkkitehdin, Alvari "Vetskari" Aallon motiivi nuiden muistomerkkiensä pystyttämiselle...

No, tunnemme nuo stoorit humalaisen Alvarin säännöllisestä "ohjelmanumerosta" sepaluksensa kanssa surullisten loppuvuosiensa cocktail -kutsuilla...

"Valtakunnanfilosofi" Pekka HImanen: Legendaariset "kalsarikännit" Espalla. Juopumispidätys putkareissuineen.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkan kännisekoilut Tampereen rautatieasemalla. Niinikään putkareissu. Ei tietenkään estänyt milllään lailla "valtakunnan ylimmän lainvalvojan" viranhoitoa.

Huumepolliisin päällikkö Jari Aarnio - tyyppi osoittautui superdiileriksi, mikäli oikeuslaitosta on uskominen.

Valtiontalouden tarkastusvirason pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin hillitön imurointi...

Tomi Louneman johtaman Huoltovarmuuskeskuksen maskifarssi...


Lista on pitkä, ja täydentyy alinomaan.

Hyvä, Suomi!

😏😏😏

Pojjaat, kansan urhokkaan!
 

Eipä tulisi mieleen ripustaa Mannerheimin - tuon opportunistin ja palkkasotilaan - kuvaa seinälle.
 
Eniten ihmetyttää se, miten niin iso osa Suomen kansasta hurahti tämän ruotsinkielisen, Venäjällä työuransa tehneen aristokraatin pauloihin.

Ylimys, joka ei koskaan oppinut suomenkieltä.

Vaikea käsittää, mitä yhteistä Suomen "kansalla" olisi ollut tämän aatelismiehen kanssa.

Jonka yksityiselämä sen paremmin kuin luonnekaan eivät kestäisi päivänvaloa nykyisenä some -aikana.

"Operettikenraali!" - kuten äitini isoisä Santeri Alkio Marskia 1920 -luvulla luonnehti.    


Takaisin tuohon ainoaan visiittiini nykyisessä naapuriasunnossani...

Anteeksi, Rakas Lukija, jos juttu välillä pääsi hieman rönsyilemään.


Poistuessani Tomin kämpiltä ällistyin, BIG TIME.

Isäntä loihi lausuman:

"Kun kaikki on aina ollut niin helppoa!".

Menin hetkeksi sanattomaksi.

Kaikkihan aina vaan vaikeroivat, mutta nyt tuleekin tuollaista tekstiä:

"Kun kaikki on aina ollut niin helppoa!".

About tuossa vaiheessa tajusin, jotta miulla on melko erikoinen naapuri.

Tosin ei vielä tuossa vaiheessa seinänaapuri.


Todella vähän kaveria talossamme viime vuosien aikana tosin näkyi.

Oli lähes aina reissussa, jossakin...

Joskus yritin jopa lukea miehen blogin postauksia.

Ei onnistunut. Jäi kertaan - pariin.

En saanut makua herran kirjoitustyyliin - aivan liian "neutraalia", insinöörimäistä pyörittelyä makuuni.

Särmä, rosoisuus puuttui.

Oma tyyli.


Mieleen jäi yksi päivitys jostakin Karibialta.

Kuva kulahtaneesta majatalon huoneesta ja näkymä ulos kyläpahasen hiekkatielle.

Taisi olla joitain resupekkia siellä lorvailemassa hökkelien vierustoilla, ja kanoja tepastelemassa pölypilvien keskellä.

Ei kiitos!


Sitten kerran ajauduin kuuntelemaan maailmanmatkaajamme tekstinpätkää, jonka hän luki netissä.

Tilanne oli joku jonkun vuoden takainen rahtilaivareissu Afrikkaan.

Pariskunta ei  päässyt rantautumaan, kuulemma byrokratian vuoksi.

Siinä sitten katseltiin, pari - kolme päivää taisi mennä, laivan lastaamista/purkua afrikkalaisessa satamassa.

Isot "kraanat" konttisatamassa taidettiin mainita. Ja kuvatakin. 

Hoh - hoijaa...

Sellainen Afrikan -reissu. 


Taisi olla vielä niin, että ajankuluksi oli entinen naapurini keskustellut botskissa jonkun eläkkeellä olevan länsimaisen diplomaatin kanssa Afrikan tilanteesta.

Siinä suhteessa johtopäätös oli aivan oikea: Mitään toivoa ei ole. Päinvastoin, Afrikan demografisen kuvion sekä mentaliteetin huomioiden.

Toivoton tilanne. 

Muutama sata miljuunaa olisi tyrkyllä tänne Eurooppaankin. Noin aluksi.

Etupäässä nuoria, salskeita miehiä.


Kiinnostavaa oli kuulla, että kyseinen diplomaatti näki Latinalaisen  Amerikan viimeisenä meikäläisten toivon pesäkkeenä , "pakopaikkana". 

Eurooppa tekee hidasta itsemurhaa. Vääjäämättömästi.

Game over.
 
Peli tosiaankin on menetetty!


Ei Härmääkään enää mikään pelasta.

Syinä mm. tolkuton velkaantuminen sekä haittamaahanmuutto.

Sekä geopoliittinen asemamme alati kiristyvässä tilanteessa, Ison Karhun naapurina. 1300 kilsaa yhteistä rajaa!

Venäjä ei tule sallimaan Härmän liittymistä Natoon. 

Seurauksena olisi Gruusian ja Ukrainan tie...

Finis Finlandiae!


Tosin vaikeaan yhtälöön Venäjän kanssa olisi perin helppo ratkaisu:

Syleilkäämme Venäjä kuoliaaksi, kutsukaamme Venäjä Natoon!

Itänaapurimme lähentyminen Eurooppaan tullee muutenkin tulevaisuudessa tapahtumaan, kun välinsä itäisen Kiinan ja eteläisten  musulmaanien kanssa kärjistyvät.

Venäjä tulee tarvitsemaan kavereita Lännestä!



Toisaalta Tomin kuvaama näkökulmaero rahtilaivatuttavuutensa kanssa on myös sukupolvikysymys.

Meillä 60 + -ryhmän jäsenillä ei enää ole tarvetta luoda turhia illusioita tyyliin "kyllä se ratkaisu vielä löytyy...".

Nuo yhtä - kahta sukupolvea nuoremmat vielä yrittävät. Jotakin. 

Onhan se sitten niinkin, että jos nuoremmat olisivat yhtä viisaita kuin me ikä-ihmiset...

Kukaan ei esim. perustaisi perheitä, eikä firmoja jne...

Pyristelkööt siis nuoremmat ikäluokat mitä pyristelevät...

Meidän ikäisille riittää sitten vaikkapa löytää se hyvä kalapaikka, kuten Tomin kertoman eläkkeellä olevan diplomaatin tapauksessa.


Paitsi että löytyyhän Itä-Euroopasta vielä vähän ytyä - rakkaista Puolasta ja Unkaristani. Muualtakin. 

Puhumattakaan Venäjästä.

Mutta Tomi ei olisi Tomi, ellei hän olisi alkanut tuotakin matkatuttavuutensa aivan oikeaa johtopäätöstä pyörittelemään tyyliin "menee vielä vähän aikaa, niin Eurooppa oppii"...

Ei tule tapahtumaan.


Tässä onkin juuri perusongelma Tomin postauksissa: Liika pyöritteleminen.

Poikkeuksena melko ansiokkaat koronahulluus -postaukset Uuden Suomen "Puheenvuoroja" -palstalla.

Niistä myöhemmin lissää.


MItä nuihin kirjoituksiin vielä tulee, meinasi multa mennä aamukahvi väärään kurkkuun kerran kun hokasin Tomin tituleeraavan itseään "(matka)kirjailijaksi".

No jo on!

Blogipostaukset eivät tee kenestäkään kirjailijaa - vaikka ne julkaisisi sitten paperikansien välissäkin.

Olla kirjailija on sitten ihan kokonaa muuta...


Graham Greene oli kirjailija.

Paljolti juuri matkakirjailija.


Pari kyseisen kirjailija kirjettä allekirjoittaneelle melkein 40 vuoden takaa löytyy saitilta

www.ArcticParadise.fi

Etusivulta kohtaa Postcards.

Sieltä sivun melkein alalaitaan.


Olla kirjoittaja on yksi asia.

Olla kirjailija on sitten ihan muuta. 
 
 
Hyvä kysymys on sitten se, jotta voiko insinööri ylipäätään olla laadukas "kirjailija".
 
Mieleen tulee lähinnä Antti Tuuri
 
Jonka tekstejä en koskaan ole voinut lukea, vaikka aihepiiri - pohjalaisuus - on sukutaustan johdosta kiinnostava. 


Toisaalta onhan nuita "valokuvvaajiakin" nykyisin pilvin pimein.

Suunnilleen jokainen joka saa sen oma räppäyksensä nettiin onkin yht'äkkiä "valokuvvaaja"...

😏



Vielä tuosta "(matka)kirjailijamme" kirjoittajanlaadusta. 

Tottuuven nimessä on toki huomioitava, että Tomilta löytyy joku melko hyväkin teksti - nimittäin Uuden Suomen "Puheenvuoroja" -palstalta.

Teemana tämä korona hysteria/hulluus.

Näissä Usarin teksteissä on se erikoisuus, että kerrankin - lähinnä viimeisimmässä postauksessa - hän vapautuu tuosta "pyörittelemisestään" ja alkaa ottaa positiota ihan kunnolla. 

"(...) tartuntojen kyttääminen on älytöntä puuhaa...". Spot on!

Tai siis niin kunnolla, kuin Uudessa Suomessa aiheesta voi lausua. 

Tiedämmehän, että esimerkiksi lääkäri Ville-Markus Elorinteen ja ekonomisti Tuomas Malisen korona -postaukset deletoitiin Usarin alustalta. 

Tuolta nuorehkona (ne elämäntavat!) edesmenneen miljardööri Niklas Herlinin itselleen hiekkalaatikoksi perustamalta. 


Viimeksi kohtasin tuon koulutoverini parikymmentä vuotta sitten siinä Mechelinkadun kuppilassa, jossa molemmat aamuisin joimme kahvia. 

Miljardööri -Niklas pummasi tulta: "Onks sulla stidejä?".

Ei ollut. Miksi olisi ollutkaan -. tupakoimattomalla miehellä.  


Tomin postaukset julkaistiin US:ssa vissiin ihan "rimaa hipoen"..


Muutettuani alakerrasta nykyiseen talomme yläkerran kortteerin, meistä tuli seinänaapureita. 

Edelleen: Hyvin harvoin kohtasimme. Molemmat reissussa  jossain.  

Tilanne kuitenkin kärjistyi siihen pisteeseen asti, että eräänä myöhäisiltana, tekiessäni tavanmukaisesti varastolla töitä pikkutunneille asti, hämmästyin kun ovikello soi.

Käytävä oli kuitenkin tyhjä, mutta naapurilta tuli vihainen tekstiviesti.

Syynä telkkarin liian kova ääni. 

Tietenkin hiljensin sen, välittömästi.

Mulla ei ollut aavistustakaan, että seinien äänieristys on niin huonolla tasolla. 

Toisaalta ei ollut edes nk. "perusteltua syytä" olettaa toisinkaan - naapurin pariskunnan kämpästä kun ei ikinä kuulunut pihaustakaan. 

Hiirenhiljaista oli - siis silloin harvoin kun siellä ylipäätään oltiin kotosalla. 

























- kyyn

-sel...

- tv

- juuks


-. myynti 124









Nin tai näin.

Olipa satumainen, kohtalokas onnenpotkaus tutustua Töllin Tomiin sinä krapula -aamuna vajaa kymmenen vuotta sitten kuntosalilla.

Pelastajani!

Kun punttien nostamisesta ei tullut mitään, mutta T.T. johdatti meikäläisen mutkaiselle tielle kohti elämän ensimmäistä kunnon omaa kämppää.

Hirvittää ajatellakaan, missä olisin ilman tätä sattumien ketjua, joka nykyiseen hyvään tilanteeseen on johtanut.

Kerran yritinkin (huonolla menestyksellä) naapurille selittää juuri tätä: Yhteensattumien merkitystä elämässä.

Eli miten kaikki on Tähtiin Kirjoitettu. 

Tarvii vaan esimerkiksi elokuisena kirkkaana saaristoyönä ottaa kunnon annos punkkua (tai jotakin muuta...) ja tsiigailla ylös:

Siellä se käsikirjoitus on luettavissa.


Be on the watch

The Gods will offer you chances


Know them

Take them


You can't beat Death

But you can beat Death in Life, sometimes... - Charles Bukowski


(kesken)


(Vuokatti, Katinkulta 16.11.2021)

shop.ArcticParadise.fi

Vastuullista, hiilineutraalia postikorttikauppaa

Juuri Sinulle, Nainen!

Eettisyys - ekologisuus - ihmisarvojen jakamattomuus!


PÄIVITYS 17.11.2021


No mutta!

Entinen seinänaapuri postasi kuvan uudelta reissultaan: Turkista mies on edennyt jo Irakin puolelle!

Katsoi aiheelliseksi valita matkakohteeksi juuri Irakin...


Sotkumaa Irakin!


Eppäilemättä kiinnostava kohde!

Ei mikään turha heppu!

Ilmeisesti saanut tyhjästä naapurihuoneistostani kunnon massit ja päättänyt nostaa kytkintä...

Pitääpä selvittää, paljonko kämpästä maksettiin..

Tallinnassahan asuntojen hintabuumi viime aikoina on ollut mitä melkoisin...😏

Toisaalta: Eihän se mua koske-

Nykyinen, kiitos maailmanmatkaajamme hankittu kämppä passaa erinomaisen hyvin nähtävissä olevan tulevaisuuden ajan...


Mutta kukin tyylillään.

"Toiset lähtee kuuhun, ja toiset Ruåtsiin.."

Toiset lähtee Irakiin ja toiset Katinkultaan. 

Täällä huoneistossa on mm. bastu, takka, ja rajattomasti hyvälaatuista koivuklapia saatavilla.

😏

Paikkakunnan S-marketissa kun käy illalla, saa sieltä helposti jääkaapin täyteen noita - 60%  erikoistarjouksia kello 18.00 jälkeen.

Pari pakettia savumuikkujakin tarttui haaviin...


(skannimine: vaatepilt) 


(Sotkamon kirjaston asiakaspäätteellä 18.11.21)

shop.ArcticParadise.fi

Päästövappaata postikorttimyyntiä juuri Sinulle, Nainen!

Mitä vastuullisimmin. Eettisyys edellä!


Eräs toinen talossamme hetken asustellut kuuluisuus, Wilma Schlizewski ( a.k.a Hantta Krause a.k.a. Hannele Laine ):

Ensin ylisti  talomme BIG TIME, sitten - omistusasunnon hommaamisen karahdettua kiville, miksiköhän... 😏 - haukkui rakkaan "Ilmarisemme" pystyyn "hometaloksi". ja häipyi.

Google -haku:

Matkamiehen mietteitä Kalamajan Kuningatar






25.10.2021

"VR luopui maskipakosta..." - mistä ihmeen maskipakosta?

 Mitä tää nyt on?

 

"VR luopuu maskipakosta..." 

Mistä ihmeen "maskipakosta"?

 

Eihän sitä ole tarvinnut viime kevään muutaman kerran jälkeen muutenkaan noudattaa, kun löytyi pari kikkaa:

1) 

Kannatti kondarin ohi kävellessä olla hörppivinään vettä pullosta.

Tulos: 

Kondari tuumasi, jotta tuo tosiaankin juo vettä, ja jätti paasaamatta maskista.

2)

Jos sattui kondari jotakin inisemään...

Ei tarvinnut kuin kaksi sanaa lausua:

"Terveydelliset syyt!".

Siihen loppuivat turhat maskihöpinät - paitsi tietenkin junan kuulutuksista, joissa maskeista jankutettiin BIG TIME.

Joka ikisen pysähdyksen jälkeen, ja monikielisesti. 

 

Sinänsähän koko maskinäytelmä oli arvoton.

Tieteellinen näyttö kyseisten ympäristöä tuhoavien muovirättien "tehosta" puuttuu edelleenkin. 

Ai niin...

Bangladeshistä saatiin vihdoin aikaan joku "tutkimus", joka asettui maskien kannalle. 

 

Toinen asia on, että osa rahvaasta on niin pimeää - etenkin naiset, nuo kullannuput - että tulevat käyttämään maskeja jatkossakin.

Jotkut jopa Finaaliin saakka.  

 

Google -haku:

Matkamiehen mietteitä VR:n maski politiikka  

 

(skannimine raudteejaama)

 

(Vallis Gratiae 25.10.2021)

shop.ArcticParadise.fi  

Post tenebras spargo lucem 

 

24.10.2021

Eino "Kopu" Ruutsalon filkkoja tänään Teemalla: Tissit ja Davidin tähti!

 

Ensimmäinen muistikuva Eino Ruutsalosta jostakin 70 -luvun aivan alusta:

Tuohon aikaan, noustessa Ateneumin leveitä portaita ylös, rappusten noin puolivälissä oli jotakin pientä postikortti- ym. myyntiä.

Sekä yksi Eino "Kopu" Ruutsalon nk. kineettinen 60 -luvun teos siinä pöydällä, erittäin hyvin esillä.

Tuota härveliä tuli katseltua kerran jos toisenkin... 

 

No, sittemminhän muuten Ateneumissa museokauppatoiminta vilkastui todella suuriin mittoihin.

BIG TIME.

90 -luvulla Taidekirjakauppa siinä alakerrassa, heti silloisen Cafe Ateneumin vieressä.

Kahvilasta sai lounastakin.

Mikä mahtaa olla nykytilanne?

No, jos lounasta ylipäätään saa, valistunut arvaus:

Jotakin vege -mössöä.

Semmoiseksi on touhu mennyt, Stadin ydinkeskustan naisvaltaisissa paikoissa.

 

Niin museokauppa kuin kahvilakin olivat erittäin suosittuja.

Väkeä liikkui ja kauppa kävi. Kuin jossakin maailman metropolissa ikään.  

Vetävimpien näyttelyiden aikana Taidekirjakaupassa parveili väkeä ihan mustanaan.

Hyvä että sekaan mahtui.

 

Taidekirjakaupa oli yli kymmenen vuotta todella hyvä asiakas, erinomainen.

Kamaa sinne sai kantaa kilokaupalla.

Mustepulloja, mustekyniä, uusiopaperituotteita, värikyniä jne. 

Ihan parhaita asiakkaita. 

 

Mutta hyvin toimiva kuvio piti lopettaa, ajaa alas.  

Viimeksi kymmenisen vuotta sitten kun siellä tuli uteliaisuutta käytyä, oli paikka vain varjo entisestään.


Jotain kalliita taidekirjoja lasivitriineissä.

Aivan kuin jotakin museoesineitä.


Siinä taisi käydä niin, että Taidekirjakaupan suosio oli liian hyvä.

Byrokraatit lienevät hokanneet, että kauppa kävi kuin siimaa - ja alkoivat rajut rajoitustoimet.

Ainahan löytyy "perusteluja", kun niitä tarvitaan.

"Pienen sälän myynti ei sovi Ateneumiin" tms.


Mutta kun kansa niitä halusi.

No, eihän se tietenkään kelpaa hallintobyrokraateille miksikään perusteluksi. 


Lienevät nyt kuitenkin sitten tyytyväisiä, kun hyvä vuokralainen katosi, ja viimeksi käydessäkin oli paikassa hiljaista kuin huopatossutehtaassa....

Tavoite saavutettu. 


Mutta takaisin Eino "Kopu" Ruutsaloon. 

Tai siis alkuperäiseltä nimeltään Eino Ruuth. Kotkan poikia. 

Nimi "Ruutsalo" kuulostaa heti siltä, että ei voi olla alkuperäinen härmäläisnimi.

Liian hieno, runollinen. 


Live -kontakti Helsingin yössä 1973. Tai 1974.

Synkintä, harmainta 1970 -lukua. 

Olemme luokkatoverin, Olli P.:n kanssa liikenteessä.

Siihen aikaan yksi Stadin menomesta sijaitsi Kasarmintorilla, siinä väliaikaiseksi tarkoitetussa rakennuksessa, jossa tuohon aikaan sijaitsi Finnish Design Center.

Alakerrassa joku kapakka. 

Jonotimme Ollin kanssa sisään, jotain 18 -vuotiaina.

Taakse jonoon ilmestyy yli 50 vuotias mies, yksin.

Tunnistan hänet jo kuvista taiteilija Eino Ruutsaloksi.

Legendaarisen Brondan vintin taiteilijaryhmän jäsen.

 

Olli on soossissa, ja alkaa soittamaan suutaan miehelle. Erittäin ikävästi ja rumasti.

Voi hyvänen aika sentään, miten joviaalisti  Kopu suhtautui!

Ei provosoitunut, vaikka provosoitiin. 

Itseään yli puolta nuoremman taholta. 

Kopu hoiti tilanteen huumorilla himaan. Tyylikkäästi.

Maailmanmiehen otteilla. 


En silloin vielä tiennyt, että kysessä on - paitsi nimekäs taiteilija - myös sotaveteraani.

Netistä löytyy kuvaakin Eino "Kopu" Ruutsalosta hävittälentokoneen ohjaimissa jatkosodan aikana, vuonna 1943.

Varmaakin Ruutsalo halutessaan olisi tuon Ollin pystynyt niittaamaan alta aikayksikön.

Mutta ei.

 

No, Ollista tulis sittemmin psykiatri.

Varmaan omissa aivoissaan on tyypillä ollut tutkittavaa kerrakseen.  


Seuraava, ja viimoinen, havainto Kopusta. 

Perämiehenkatu noin vuosituhannen vaihteessa.

Silloinen repro sijaitsee siinä Fazerin vanhassa tehtaassa, ja Kopu asioi talossa paljon. 

Hän on jo noin kahdeksankymppinen - mutta suorastaan häkellyttävän hyväkuntoisen oloinen.

Pitkä tukka, näyttää taiteilijalta - mutta ei miltään muka - "taiteilijalta".

Karismaattinen, rotevanoloinen mies. 

Vaikuttaa hyväntuuliselta - soittelee kännykällä.

Pirteästi vilkkuvat silmät. 

Aivan poikkeuksellinen kahdeksankymppinen, Suomen oloissa.  

 

Melko pian tulee tieto, että sympaattinen Ruutsalo on menehtynyt.  

 

Nuo tänään esitetyt Kopun 60 -luvun filkat Teemalla...

Voi hyvänen aika sentään, mitä soopaa.

Aivan hirveää matskua.

Mutta tietyllä tavalla jopa hellyttäviä - kaikessa kökköydessään.

Tämänpäiväisestä perspektiivistä katsoen edellisen sukupolven aikaansaannokset vielä 60 -luvultakin ovat todella lapsellisia yritelmiä.

Vaikka Kopukin näiden filkkojen valmistuessa oli jo aikamies. 

Sodanaikaisen hävittäjälentäjä -uran jälkeen työskennellyt Ruotsissa graafikkona, sieltä lähtenyt Jenkkeihin taideopintoihin.

 Paljon tehnyt elokuviakin, Pariisi -aiheisenkin jo vuonna 1955.

Ja sitten tällaista.   


12.00 - 12.05: Kineettisiä kuvia


"Kokeellinen" elokuva, onneksi varsin lyhyt sellainen. 

Matsku raaputettu suoraan filmille. Täyttä sekoilua.

Musiikki Otto Donner/trumpetti, Matti Koskiala/ rummut sekä toiset sen ajan jazzin nimimiehet. 

Parasta rainassa oli että se loppui.

No, jonkinlainen ajankuva, sentään. 

Hmmmm... 

Että tällaistakin on joskus ollut....


12.05 - 13.16: Tuulinen päivä 

Kankeatakin kankeampi, hieman "juonellinenkin" ajankuva 60-luvun alun Stadista, ja ennen kaikkea sen tapakulttuurista. 

Jäykkää oli.

Vaalealla neidolla panosuhde saaressa Yrjö Tähtelän kanssa, joka katoaa kaupunkiin.

Tyttö tätä etsimään, sotkeutuu uusiin panokuvioihin.

Keskiössä tumma, viiksekäs, ylikohtelias Jakob.

Tämä hurmaantuu tytön vaaleudesta.


Dialogia:

Jakob: "Ihailen vaaleaa kauneuttasi. Häiritseekö sinua, että olen juutalainen?".

Tyttö: "Pitäisikö sen häiritä?".


Ja eiku petiin...

Tissejä esiteltiin tuon ajan mittapuun mukaan varsin antoisasti.

Kiinnostavana sivujuonena erilaiset viittaukset juutalaisuuteen.

Ilmeisesti jossakin Kotkan satamassa kuvatussa kohtauksessa puiset varastorakennukset varustettu Davidin tähdillä. Viittaus keskitysleireihin. 

Samoin muutama juutalainen seisoskelee laiturilla käsittämättömissä merkeissä.


Rainassa muuten vilahtaa toinen legendaarisen Brondan taiteilija -yhteisön jäsen,  Arvo Summanen.-keskinkertaisuus. 

Arvohan asusti vuosikymmeniä Meilahdessa siinä Yrjö Kilpisen entisessä huvilassa.

Oli hyviä bileitä 70 -luvulla. Erittäin hyviä.

Tuolla tapasin ensimmäistä kertaa Carolus Enckellinkin, joka kalsareissaan ilmestyi jostakin sivuhuoneesta enkunkielinen  Che Guevara -pokkari kädessään. 

Jonkinlaisena Jeesus-Hippinä. 

Samassa talossa asusteli myös kuvanveistäjä Veikko Nuutinen - mieleenpainuva hahmo hänkin. 


13.19 - 13.25 Hyppy (Le saut)


Mies tutkii huopatossuja pitkään ja hartaasti.

Kurkistelee niiden sisään.

Ei kelpaa!

Kerta toisensa jälkeen.

Ei jatkoon!

Vihdoin löytyy kelvollinen pari.

Henkilö häipyy lumihankeen loikkimaan tasajalkaa hyviksi arvioimillaan huopatossuilla. 

Pätkä lopahtaa kuviin huopatossujen jäljistä lumihangessa.

Taidettako?

Vaiko naureskellen kyhätty läppä?


Välillä "stooriin" mukaan ympätty noita em. Korkan sataman numeroituja varastoja Davidin tähtineen.

Samoin Davidin tähtiä raapustettu filkalle.

Erilaisia tissikuvia tarjolla, runsaasti. 


"Musiikki" (anteeksi sanan "musiikki" käyttö tässä yhteydessä) Otto Donner sekä elektronisen musan pioneeri Erkki Kurenniemi.  

Kauheaa melua, tämäkin ääniraita.

No, ainahan "taiteilijoidenkin" pitää jostakin aloittaa - ja Henrik Otolta löytyy sitten myöhäisimmiltä vuosiltaan varsin hyvääkin settiä.

Paljonkin. 


Tästä pääsemmekin asian ytimeen.

Sekä Kopun "kokeelliset" rainat (nyt niitä ehkä kutsuttaisiin musavideoiksi tms.) että Henrik Oton musa ovat siis surkeita..

Mutta suhtautukaamme tuotoksiin myötätunnolla.

Molemmat mitä sympaatisemmat herrat olivat eräänlaisia aikansa "tienraivaajia",

Omilla osin hyvinkin kömpelöillä tavoillaan. 

Mikä merkittävää myöskin - eihän tuohon aikaan mitään apurahasysteemejä ollut. 

Olkaamme siis armollisia heille!


Eli tuulipukuinen lottokansa ei joutunut moista soopaa rahoittamaan!

Nythän tilanne "taiteen rahoittamisessa" on tyystin toinen.

Mutta ei nyt mennä siihen teemaan syvemmälle - voipi alkaa päätä särkemään!


Kopun tapauksessa on sitäpaitsi ainutlaatusita - toista esimerkkiä ei taida Suomenmaasta löytyä - että sodanajan hävittäjälentäjästä tulee ammattitaiteilija. 

Vieläpä usealla taiteen saralla painiskellut.

Kaikki tämä Härmässä, missä ihmisten ja tekemisten lokerointi on raivokasta. 

Mitä raivokkainta!


(skannimine kino)  


 (Naantali 24.10.2021)

shop.ArcticParadise.fi

Post tenebras spargo lucem

Naantalin kirkossa ei tiedetä kuka Johan Frisius oli - hautakiven kansi alttarin vieressä

 (kesken)

 

"Kuka oli Naantalin kirkon alttarin viereen haudattu Johan Frisius?.

 

Mainio juttu netissä Armonlaaksolaiselta paikallishistorioitsija Raimo Loviolta.

Selkeetä tekstiä, ja vieläpä kuva hautakiven paikasta.

Täytyypä käydä tsekkaamassa - varsinkin kun kyseinen herra Frisius taitaapi olla allekirjoittaneen varhaisempia esi-isiä... 

Muutama vuosisata sitten...

 😏

 

Vierailupäivä kirkossa on sunnuntai.

Kello  noin 11.30 - juuri sopivasti nk. "Jumalanpalveluksen" päättymisen jälkeen.

Kirkko on tyhjä.

Pari pappia - Väinö Linnan "Tunemattomassa" jermut rintamalla nimittävät heitä "papin-perkeleiksi" -

hääräilee alttarin tienoilla, samoin joku ilmeisesti kirkon virkailija.

Tuhtia porukkaa - kaikilla huomattavaa ylipainoa.   

 

Kas!

Tuossahan tuo Johan Frisius lepäilee, hautakiven alla.

Kaveri on makoillut satoja vuosia sisätiloissa.

Ei mikään turha heppu. siis.

Mahtava kunnianosoitus päästä kirkon sisälle goisaamaan.

Ainoana. 

Tuolla ulkona hautuumaalla monet Johanin aikalaisista ovat sensijaan kärvistelleet sateessa, kovissa pakkasissa.

Korkeintaan naakat sontineet haudoille. 

 

Herää kysymys:

Miksi juuri Johan Frisiukselle suotiin tämä kunnia? 

 

No, kun tuosa noita pappeja ja vielä tuo joku kirkon virkailijakin vielä pyörii, kysytäänpä heiltä:

"Tiedättekö kenen hautakivi tämä on?

Sanooko nimi Johan Frisius teille mitään?". 

 

Pelokkaita katseita.

Vilkuilevat  hätääntyneinä toisiaan.

Ei vastausta.

Ei sitten minkäänlaista.

 

Jaaha.

Peli on selvä.

Tämähän menee juuri kuten arvasinkin.

Täydellisesti kuten arvasin.

 

Vihdoin joku noista alkaa sopertelemaan:

"Tuota, tuota...

 Onko sulla hirveä kiire?

Voitko odotaa kymmenen minuuttia, niin menemme hakemaan tietoja?".

 

Suunnillee tässä vaihessa säntäsi naispappi tiehensä.

Soperrellen jotakin "kiireestään".

Käytännössä  pötki pakoon.

 

Niin, ja tietenkin nuo surkimukset "toimivat" ryhmässä.

Eihän tuon tason tyypeistä itsenäisiksi toimijoiksi olisikaan.

Miksi he muuten olsivat kirkossa "töissä"? 


Anteksi, Rakas Lukija, sanan "töissä" väärinkäyttö tässä yhteydessä!

 

Selvä.

Aivan nollatason sakkia, nämä Naantalin kirkon papit, plus tuo joku kirkon toimihenkilö.

 

He ovat "töissä" tässä kirkossa.

He kävelevät Johan Frisiuksen hautakiven ovin päivästä toiseen, lukemattomnia kertoja, vuodesta toiseen.

Eikä tule mieleen mitenkään tsekata, kenen hautakivi tuo on?

Kirkon ainoa hautakivi. 

 

No.

Tietysti - luonnollisesti  tuli lausuttua pari "valitua sanaa" tuolle seurakunnalle. 

Käännyttyä kannoillaan, ja marssittua pois.

Sinne jäivät taakse jupisemaan.    

Perisuomalaiseen tyyliin. 

 

Onko tämä Naantalin kirkon surkea keissi sitten jotenkin erikoinen?

Ei suinkaan.

Ihan normikeissi.

Nyky-Suomessa.

 

Ihmisiltä puutuu yleissivistys lähestulkoon täydellisesti. 

Oma-aloitteisuus, ripeys, uteliaisuus...

Väännetään vaan sitä omaa mutteria.

 

Selittelyihin ollaan kyllä valmiita satsaamaan - miksi  joku asia ei ole mahdollista. 

Kukaan ei enää ole valmis tai kykeneväinen toimimaan yksin. 

 

 Ei Suomea pelasta enää mikään. 

 

Finis Finlandiae.   

 


Google -haku:

Kuka oli Johan Frisius Naantalin kirkko

 

(Valis Gratiae 24.10.2021)

shop.ArcticParadise.fi

Post tenebras spargo lucem?

  

1.10.2021

Wong Kar-wain "In the Mood for Love" - pari pointtia



Olipa hienoa tänään päästä käymään Eerikinkadun Orionissa - ekaa kertaa vuosikausiin.

Entinen "olohuone", Suomessa asumisen ajoilta.

Etupäässä "Vanhoina Hyvinä Aikoina" - kun näytösten järjestäjän  nimikin kuului vielä "Suomen Elokuva-Arkisto".

Sitten alkoi värkkäily. Nimestä alkaen.

Sekä muutto pois mukavasta, nätistä, hyvin toimivasta Orionista.

Hirvittää ajatellakaan, millaista olisi käynti Keskustakirjasto Oodin Kansallisessa Audiovisuaalisessa Instituutissa.

Hyi helevetti!


Onneksi on perustettu yhdistys, joka jatkaa Arkiston toimintaa Orionissa.

Tuli heti ostettua "Cinema Orionin"  nk. klubikortti. 

Tosin meitä älyhärpääkkeettömiä taas rangaistiin - muovinen kortti vitosen kalliimpi kuin joku kännykkäversio.

Mutta tätähän riittää, ja meno eikun kiihtyy...


Vain muutama katsoja Orionin tutussa, kulahtaneessa salissa. Parveke suljettu.

Jos arvata saa, niin "turvallisuuden takia".

Missäpä tuota turvallisuus -mantraa ei nyky -Suomessa hoettaisi.


Melko hyvin oli In the Mood for Love kestänyt Aikaa - tuota Ylintä Tuomaria.

Harvinaista sinänsä, "elokuva" -nimiselle viihdeteollisuuden tuotteelle. 


Vieläkin enemmän kuin silloin parikymmentä vuotta sitten, herätti suoranaista ällistystä filkan kuvaus.

By Christopher Doyle. 

Aivan henkeäsalpaavaa kuvastoa.

Interiööreineen, valaistuksineen, kuvakulmineen, lavastuksineen... 

Puvustuksineen.

Ehtaa 60 -lukua - tuolloinhan meillä Härmässäkin oli hienoa.

Nyt... 

Olemme kaikki resupekkoja.

Valtaosalla sakista vieläpä "kulutusluotolla" eli siis velaksi hommatut rääsyt niskassaan. 

Made in Vinku-Intia -rätit ehtivät yleensä jo hajotakin, ennenkuin luottokorttivelkaa on keritty maksamaan. 

Kyse lienee siitä elintason noususta...

Kai. 😏


Sitten vielä...

Tupakoinnin estetiikka. 

Perkele, miksi tulikaan puolisen vuosisattaa sitten intissä lopetettua blaadaaminen?

Pitäisiköhän aloittaa uudelleen?


Miten Christopher Doyle tuon teki?

Perkele, kun melkein sataminuuttisen elokuvan melkein jokainen kuva on upea, itsenäinen taideteos!

Big Time.


Nyt toisella katsomalla tuli leffasta bongattua myös hauska yksityiskohta - avainasemassa olevan huoneen numerohan on 2046!

Siis Wong Kar-wain erään myöhäisemmän leffan nimi.

Josta poimittu sitaatti on ollut luettavissa tämän saitin etusivulta vuosien ajan. 

2046... Filmi, jossa on yksi yksi elokuvahistorian upeimmista, moniminuutinen kamera -ajo. 

Cinematography by Christopher Doyle. 


Sitten musa...

Toisella katsomis- eli kuuntelukerralla erotti jo muutakin kuin nuo sinänsä hienot Nat King Colen espanjankieliset biisit. Pehmeintä mitä kuvitella saattaa.

Nyt nousi esiin tuo leffan varsinainen teema -musa: Shigeru Umebayashin "Yumejis Theme".

Niin japanilaista, niin japanilaista, että!


Pohjattoman, pohjattoman surullista.


Onneksi tämäkin musa löytyy YouTubelta.


Pikkuisen hämäsi toisella katsomiskerralla tuo miespääosan esittäjä Tony Leung.

Tuli joskus viitisentoista vuotta sitten Parriisissa nimittäin nähtyä saman Wong Kar-wain heikko "Happy Together", pääosassa juuri Tony Leung.

lljetettäväää homostelua leffassa.

Meni vähän maku pois koko tyyppiin - tällä kertaa piti Orionissa aktiivisesti yrittää moiset sairaudet unohtaa.

Se melkein onnistui.


Mutta minneköhän Wong Kar-wai on kadonnut?

Ei ole artistista kuulunut mitään kohta vuosikymmeneen.


"In the Mood for Love"

Lopputekstin vapaa suomennos:


"MIes näkee menneisyyden kuin likaisen lasin läpi

Kaikki on utuista, vähän epäselvää

Hän näkee menneisyyden, mutta ei voi koskea sitä..."


(skannimine: udu)


(Karis Bibliotek 1.10.2021)

shop.ArcticParadise.fi


Postikorttikauppa juuri Sinulle, Nainen!

Ihmisoikeuksien jakamattomuutta kunnioittaen. 

Vastuullisesti, vähäpäästöisesti - tottakai! 

Ja rehdit Arvot kohillaan!