12.4.2013

Suomalaisen Sankarin muotokuva (Ilta Elokuva-arkistossa)



Tiistai, huhtikuun toinen, 2013.

Elokuva-arkistossa (vai mikä ihmeen "Kava" -hirvitys se nykyään onkaan) Arabikevättä käsittelevä leffa:

Mourad Ben Cheikhin "No More Fear".

No, nythän jo tiedämme, kuinka pahasti Arabikevät epäonnistui. Eivät olleet arabit valmiita demokratiaan. Muta ei siitä tässä yhteydessä enempää...

Anyways. Saavun paikalle viime tipassa, mutta kuitenkin ajoissa. Salissa vielä valot.

Otan kurssin siihen tuttuun paikkaan, ensimmäisen pylvään taakse, salin vasempaan laitaan. Orion on melko tyhjä. Syvä, harras hiljaisuus vallitsee. Aivan kuin kirkossa oltaisiin.

Tietenkin mukana kaikenmoista kantamusta, kuten aina.

Salkkua, kassia, kamerareppua...

On vielä huhtikuun alku, joten maiharikin on vielä päällä. Senkin riisuminen vie hetken.

Kaikesta tästä johtuen paikalle asettautuminen kestää ehkä minuutin - pari. Valoja ei vieläkään ole sammutettu. En ole myöhässä.

Valot pimenevät, leffa alkaa.

Ehkä jotakin laukkua siina vielä siirtelen, kun samassa huomaan edessä istuvan yksinäisen naishahmon kurkkivan olkansa yli suuntaani toistuvasti.

Kaksi kertaa. Kolmannen. Ehkä neljännenkin.

Voi olla, etta kerran, pari vaihdan leffan aikana ( kesto 77 minsaa ) asentoa. Siirrän jalkaa toisen jalan päälle. Kauheaa, ilmeisesti!

Taas sama juttu. Naishahmo kurkkii vihaisen oloisena olkansa yli.

Mita hemmettiä?

Koska tämä tämmöiseksi on mennyt?

Olen käynyt Arkiston näytöksissä vuosikymmenien ajan, eikä touhu näin tiukkapipoista ole ollut ikinä!

...

No, leffa sinänsä osoittautuu melko tyhjänpäiväiseksi.

Kun raina loppuu ja valot syttyvät, pääsen katsomaan, ketä oikein noin vakavasti olen "häirinnyt".

Varhaiskeski-ikäinen nainen on selvästi Lähi-Idästä, ehkäpä juuri Tunisiasta, mistä leffakin kertoo.

Mahdollisesti suurlähetystön väkeä?

Tyyppi mulkoilee minua edelleenkin.

Totean naiselle:

"Maybe it's better for you next time not to come to the cinema, but go to a church instead!".

(Jälkeenpäin vasta välähtää, että hän oli todennäköisesti muslimi, jolle olisi kirkon sijasta pitänyt puhua moskeijasta.)

Nainen katsoo minua raivoissaan. "You make too much sound!".

Samassa muutaman rivin päässä pomppaa pystyyn nuorehko, ehkä alle nelikymppinen heppu ja alkaa raivoamaan:

" Häivy! Häivy! Häivy!".

No, lähdössähän olenkin, kuten kaikki muutkin salissa. Mitäpä tänne jäämään.

Muu yleisö - se vähä - tajuaa tilanteesta jos mahdollista vieläkin vähemmän kuin Sankarimme. 

Niin, heppu ei ollenkaan tiennyt, mistä oli kysymys. Mitä oli tapahtunut.

Huomasi vain, etta naiselle,  tuolle Pyhistä Pyhimmälle, heitettiin jotakin, ja nainen oli silminnähden vaivaantunut.

Lamppu kaverilla syttyi! Apuun!

Jo ryntäsi Ritarimme pelastamaan neitoa pulasta!

-

Ulkona Eerikinkadulla hyppään fillarin selkään ja suunnistan Fredaa pitkin Kamppiin. Ohitan hepun Malminkadun R -kiskan kohdalla.

Huikkaan  hänelle:

"Sunkin piti sitten alkaa tilanteeseen puuttumaan, vaikket yhtään edes tiennyt, mistä oli kysymys!".

Tähän hän: "Mikä sun ongelma on?".

Yksinäisen näköinen heppu, talsi varmaankin bussiasemalle, ja sieltä lahiöbussilla himaansa.

Vuokra-yksiö jossakin Pitäjänmäella tai Konalassa odottaa.

Siellä Ritarimme voipi sitten kerrata päivän tapahtumia...

Tuli pelastettua neito pulasta...

...

Mutta eihän tuokaan heppu toosaa saanut kuitenkaan.

Kaikesta ritarillisuudestaan huolimatta. Tai pikemminkin juuri siksi.

Pipariahan saavat pahikset.
..

Mistä näitä Ritareita Valkean Hevosen Seljässä oikein riittää?

Eivätkö he koskaan opi?


(Club Hotel Abbazia, Keszthely, Unkari 1.10.2013)


www.ArcticParadise.fi





 

11.4.2013

Upeaa! Suomi -besserwisser ei päässyt YK:n turvallisuusneuvostoon!

Tämä on hienoa!!

Muolimalla on kyllästytty Härmän "Tasa-arvoa! Naisten asema!" -jankutukseen!

Ei tullu paikkaa YK:n turvallisuusneuvostossa, ei.

Kauhea pettymys Härmän Eliitille.

Olivat laskeneet sen varaan, että pääsisivät tuonnekin estradille vaahtoamaan tuota moralismiaan - mahtavalla palkalla ja hulppeilla eduilla, tietty.

-

Niin, eikä Halosen Tarjalle ole vieläkään löytynyt sitä himoitsemaansa Korkean Tason kansainvälistä jobia.

Semmoista, missä saisi lennellä kokouksesta toiseen jeesustelemassa. Käydä halailemassa kehitysmaiden johtajia, mielellään naispuolisia.


(Kaupunginhotelli, Pietarsaari 12.4.2013)


www.ArcticParadise.fi

Vladimir Putin KRP:n "epäiltyjen" listoilla - härmäläisen hallinto"kultuurin" kaunein kukkanen

Avot!


Tämäkin on kaunista.

Keississä kiteytyy suomalainen nk. hallinto"kulttuuri".

Tyypillistä. Juuri näinhän se menee.

Sitten "selvitellään" viikko- ja kuukausitolkulla. Loppupelissä ketään ei tietenkään saateta vastuuseen. Olemmehan Suomessa.

Kuulemma tuhannella polliisilla on pääsy tuohon rekisteriin. Tekemään merkintöjä...

Millä perusteella - ja millä kontrollilla? 

Vaikia sanua... Lista on nimittäin salainen. Nykyinenkin härdelli tuli tietoon vuodon kautta/avulla.

Mitkä ovat seuraamukset hallintoalam... anteeksi, "kansalaiselle", jos/kun tuonne rekisteriin joutuu?

Jarkko Sipilä kirjoitti eilen MTV:n blogissaan hyvin:

"Poliisin salaiseen rekisteriin päätyminen voi vaikeuttaa ihmisen elämää erilaisten hallinnollisten seuraamusten kautta".

"Tällaiset esimerkit syövät kaiken uskottavuuden poliisin sisäisestä valvonnasta".



Hei, me jahdataan sitä kauheaa järjestäytynyttä rikollisuutta!


(Seinäjoella 11.4.2013)


www.ArcticParadise.fi  

6.4.2013

Lasse Lehtinen: "Punainen vuorineuvos"

Kirja-arvio: Lasse Lehtinen: "Punainen vuorineuvos" (WSOY 1987, 5.s painos)


Kävipä tuuri, että tämä pokkari löytyi Phuketin Karon Beachin Sugar Palm -hotellin aulan vapaasti lainattavien kirjojen hyllystä.

Kevään 2013 Thaimaan -reissun viimeiset päivät, ennen kaikkea pitkä ja raskas lentomatka kotiin,  tuli pelastettua. Aina pitää olla joku kirja "työn alla".

En tosin pitänyt romaanista. En ollenkaan.

En tarinasta, en tyylistä millä kirja oli skrivattu. En "huumorista", en kirjasta välittyvästä tyypillisestä "suomalaisen miehen sielunmaisemasta".

Ajankulua, kuitenkin. Sopivan kevyttä matkalukemista.

Mielenkiintoa herätti lähinnä se, että kuinka paljon tuttua Moskovaa kirjasta löytyisi.

Olihan tuo kuukausi touko-kesäkuussa 1975, heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen, unohtumaton. Rakennusapumiehenä Suomen Moskovan -suurlähetystön remontissa. Työnantajana Finn-Stroi. Asuminen ja sapuskat ilmaisia, palkka kohtalainen ja verottomat päivärahat tilille Härmään.

Laupias Taivas, minkälainen kuukausi tuo oli!

Noilla tienesteillä sai ostettua uuden 10 -vaihteisen fillarin, ja heinäkuussa tehtyä pitkän fillarimatkan Itä-Suomeen.

Kyllä, jotakin tunnistettavaa Moskovaa Lehtisen kirjasta löytyi, mutta melko vähän.

Moskovan tuoksua Bresnevin aikaan kirjasta ei välity. Muistista sitä kylläkin löytyy...

Oikeastaan päällimmäisenä asiana kirjasta jää mieleen vuorineuvostason miehen elämän tyhjyys.

Lasse Lehtinen ammattitoimittajana on varmaankin kuvannut Punaisen vuorineuvoksen elämäntilanteen joidenkin tuntemiensa esimerkkitapausten pohjalta.

Mutta onko tuo muka jotain elämää?

Lähinnä säälittää tuollainen kenkäkauppias -vuorineuvos.

Herää jälleen kerran kysymys, miten vähään suomalainen mies tyytyy. Tätäkin miestä vedättävät suurinpiirtein kaikki. Vaimo, tytär, vävypoika, rakastajatar, autonkuljettaja, ay -liike...

Onko tuo muka jotain elämää?

Selväksi käy, että 20 -vuotias saman kevään ylioppilas saattoi touko-kesäkuussa 1975 Moskovassa elää paljon, paljon rikkaampaa elämää, kuin suomalainen vuorineuvos samassa kaupungissa muutamaa vuotta myöhemmin.

Siinä mielessä toki lukukokemus oli antoisa. Sai vertailukohtaa.

Kiitos tiedosta!


(Art Hotel Laine, Riga 6.4.2013)


www.ArcticParadise.fi