30.8.2021

Paluu Englantilaiseen kouluun / The English School, Mäntytie 14, Helsinki


Voi Herranjestas sentään!


Tähänkö on tultu?

Englantilainen koulu vm. 2021?

Vaikea uskoa silmiä - mutta uskottava on!

Tämä välituntiemme piha on aidattu kuin mikäkin Pentagon ikään!


Sinänsä tänään oli mukava fillarireissu Munkkaan ja Munkkivuoreen, lapsuuden maisemiin.

Niin paljon muistoja...

Ei nyt ihan joka korttelista, joka talosta - mutta joka toisesta kylläkin.


Tuli käytyä mm. Teljäntie kolmosen pihalla istuskelemassa...

Lapsuudenkoti. 


"MIes katsoo menneisyyteen

Kaikki on utuista, epäselvää

Hän voi nähdä sen

Mutta ei koskea sitä...


(Vapaa suomennos Wong Kar-wain leffan "In the Mood for Love" lopputekstistä). 


Mutta sitten paluumatkalla, Meilahden Mäntytiellä...

Englantilainen koulu - The English School of Helsinki...

Tuolla tuli istuttua vuodet 1960 - 1968. Tai 1969.

Ennen kuin sieltä(kin) tuli lähtö - noiden pervo -nunnien "kehoituksesta". ..😏  

No, olinhan toki häipymässä muutenkin...

Towards new frontiers...

Eliittikoulu SYKiin piti päästä...

Talk about chutzpah...


Koko The English Schoolin koulurakennus on aidattu.

Piha on aidattu.

Ja ikäänkuin aidat sinänsä eivät riittäisi - turvakameroita!

Voi Herran jestas sentään tätä hulluutta. 


Ja mie ku olin niin suunnitellu käyntiä nimenomaan pihalla. Missä vietimme välitunteja.

Ei onnistu!

No way!

No fuckin' way!


No, onhan tuossa Mäntytien puoleisellä seinustalla vielä jäljellä nuo peltipäällysteiset ikkunalaudat.

Kovin matalalla tuntuvat olevan - näin aikuisen, täyskasvaneen mittapuun mukaan.

Joka tapauksessa noilla istuskelin. Kymmenen - kahdentoistavuotiaan pituudessa. 

Beatlesien "Lady Madonna" oli päivän iskusävel.

O.  touhusi tuossa vieressä jotakin. 

Ja miun sydämein pamppaili BIG TIME.


No, eihän siitä mitään tietenkään tuolloin tullut.

She was playing hard-to-get.

Mutta pari vuosikymmentä eteenpäin...

Sama O. syö kädestäni.


Paitsi ettei se ilta hyvän perheen neidon Tunturikadun -boksissa niin ihmeellistä sitten loppujen lopuksi ollutkaan. 

Parasta oli, että  se sentään tapahtui.

Kiikkustuolissa kun melkein kaikki katuvat sitten sitä elämätöntä elämää...


Neiti katosi sitten Parriisiin.

Jakamaan persettä.

Tapasi jonkun Etelän Miehen. 

Viimeinen havainto Keskuskadulta 80 -luvun puolivälissä, kantoi sylissään repussa pientä lasta.

Katosi Suomesta.

Joku puhui jotakin huumeista.

Netistä ei ihmisestä löydy mitään.

 

Tuossa nurkana takana... Välitunneilla.

Kahden metrin pääsä tästä "omasta" ikkunalaudastani...

S., yhtä luokkaa alempaa. 

Tyttö oli varhaiskypsä - täysi, muodokas nainen jo jotain 13 -vuotiaana. 

Kohtalokkain seurauksin.


Varmasti kaupunnin seksikkäin tyttö aikoinaan - erityisesti ikäisekseen. 

Ei kestänyt ylitsepursuavan seksikkyytensä painetta. 

Jouduin seuraamaan neidon vaiheita vielä seuraavassakin koulussa, SYKssä, ja sen jälkeenkin. 

Kovin oli koppava ja itsetietoinen, varsinkin ikävuosinaan n. 15 - 35 vee. 

Avioitui sittemmin aatelisherran kanssa.

Tiesi arvonsa naimamarkkinoilla, ja halusi hienon sukunimen.

Paljon, paljon hienomman kuin varsin rahvaanomaisen syntymänimensä.

Pyöritti vuosia kaupallista yritystä - katastrofaalisin seurauksin. 

Konkurssi. Julkinen häväistys.

Oikeusjuttu.

Puhtaasti yksityisellä sektorilla keissi ei olisi varmaankaan niin suurta meteliä aiheuttanut - mutta pahaksi onnekseen kyseessä olivat myös yhteiskunnan rahat. 

Häipyi Suomesta - maapallon toiselle puolelle.

"Pölyn laskeuduttua" palaili Eurooppaan, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin tuhansien kilometrien päähän Härmästä.

"Hieno" avioliitto finaalissa, totta kai.


Netistä löytyy vieläkin tapauskertomus tuosta parin vuosikymmenen takaisesta oikeusjutusta. 

Karuakin karumpaa luettavaa, tämän entisen Kaupungin Seksikkäimmän Tytön taloussotkut.

Jos kuka, niin juuri hän sairastui nolosti loppuneella "yrittäjäntaipaleellaan" vauhtisokeuteen. 

Täydelliseen sellaiseen. 

Hybris!

Vedätti vuosia yhteistyökumppaneitaan ja asiakkaitaan. 

Hänestä loppuvuosina "varoiteltiin" jopa alallaan, mutta pystyi rumbaansa silti pitkään jatkamaan. 

Kuten eräs entinen asiakas netissä tarinoi, S. oli erinomainen ihmisten manipuloija.

Eihän tuollaiselle sirkukselle muuta selitystä voisi ollakaan. 


Se vaan ihmetyttää, jotta mihinköhän fyrkat katosivat?

Kysymys oli isoista rahoista.

Makeaan elämään?

Matkoihin, shoppailuun?


Netistä löytyy myös vielä joku kuva tästä parisen vuosikymmentä "matalaa profiilia" pitäneestä entisestä kaunottaresta. 

S. näyttää vanhukselta ja rappioalkoholistilta.

Naamasta näkee, että kivaa ei ole tytöllä ollut. 


Kauneus on katoavaista - naiskauneus varsinkin. 

Se Prime Time kestää kaunottarilla korkeintaan 10 - 15 vuotta.

Sen jälkeen...

Game over!


Aikoinaan juoruttiin, että nainen olisi kuulunut erään edesmenneen, Härmän oloissa super-rikkaan  yritysjohtajan "lähipiiriin".

Että ko. huippujohtaja olisi avokätisesti kuittaillut kaunottaremme velkoja. 

Hyvvää hyvvyyttään,  varmaankin...😏

No, ainaskin kaksikolla oli yksi yhteinen harrastus - sopan kiskominen.

Kaksin käsin. 

Oletettavasti muutakin "yhteistä"... 😏


Elämä on täynnä paradokseja, ja yksi on valtaisa kiitollisuudenvelkani S.:lle.

Eräänä syksynä, koulun ensimmäisenä päivänä, neito tuli SYK:n käytävällä vastaan.

Iloisesti lirkutellen kysyi, voisinko vaihtaa kieliryhmää kanssaan. 

Hänellä oli alkamassa venäjä, mulla ranska. 

No, sopihan se!

Mitäpä en olisi tuolloin ollut valmis tekemään päästäkseni kyseisen kaunottaren pöksyihin... 

No, venäjähän on vaikea kieli, jota en koskaan kunnolla oppinut.

Mutta alkeistakin on ollut ihan mega -luokan hyötyä vuosikymmenien varrella, Neukuissa, Eestissä ja Venäjällä.

Onhan nykyinen, yli kymmenvuotinen asuinkaupunki Tallinnakin puoliksi venäjänkielinen. 

Kököstä "bordellivenäjästäkin" on näissä kuvioissa ollut aivan mittaamattoman arvokas apu. 

Voi ihmiset, jos tietäisitte...😏

Spasiba, Suomalaisen Yhteiskoulun venäjänopettajamme Raija Rymin!


Niin, ja olihan luokallamme English Schoolissa myöskin A. - ensimmäinen ihastuksen kohde.

Muistuu vieläkin mieleen ne lappuset, jotka hänelle takarivin pulpetista tuli lähetettyä.

Voi Herran tähden sentään, millainen akka tuostakin on tullut - kuvat netissä.

Eikä sen söpömpää tyttöä ollutkaan, kuten vanhoista luokkakuvista voi nähdä.

Hyi helvetti - mitä niille kaikille oikein tapahtuu?


x


The English School of Helsinki...

 Koulu oli 60 -luvulla kallis yksityiskoulu.

Lukukausimaksut ihan huipussaan. 

No, nythän tuokin koulu on kuulemma pakotettu ruotuun - kuten kaikki muutkin silloiset nk. "erikoiskoulut".

Osana tätä Härmän vimmattua tasapäistämisprojektia, joka on kohta melkein täydellinen. 

Ettei kukaan vaan olisi mitenkään "erilainen" tai - kauhistus! - "parempi" kuin muut. 

Poikkeuksina ehkä klassinen musa ja lätkä - niihin kyllä satsataan BIG TIME.

 

Koulun oppilasaines oli tietenkin varsin kansainvälistä.

Paljon mm. ulkolaisten diplomaattien lapsia.

Jenkeistä, Japanista, Brasiliasta, jopa silloisesta Jugoslaviasta.

 

"Monikulttuurisuudesta" ei tosin silloin puhuttu mitään.

Tämä termihän tuli sittemmin käyttöön sekalaisen roskaväen aloitettua massiivisen rynnimisensä Härmään - valtiovallan suosiollisella avustuksella. 

Tosin luokkatoveri Petteri  Suomalaisen Kari -faijahan jo 90 -luvun alussa, ensimmäisen somaliaallon aikaan, kiteytti koko touhun mielipuolisuuden muutamaan piirrokseensa.

Tuloksena potkut Hesarista. 

Nuo kuvat olivat ainakin viime vuoden kesällä esillä Emil Wickströmin Visavuoressa, siinä Kari -paviljongissa.

Karihan oli Wickstömin lapsenlapsi. 

Hyvin olivat Karin kuvat kestäneet aikaa - ite asiassa tänä päivänä vähintäin yhtä ajankohtaisia kuin tuolloin.

Suuren nerojen tapaan Kari Suomalainen oli vaan aikaansa edellä - vuosikymmeniä.

 

1960 -luvulla koulun opettajat olivat vielä voittopuolisesti amerikkalaisperäisiä katolilaisia nunnia.

Siis  Jeesuksen morsiamia. 

Katolinen kirkkohan on - selibaaativaatimuksineen - aina ollut maailman johtava pedofiilien ja muiden pervojen pesäpaikka. 

Sen kyllä nunnistakin huomasi.

Miksipä kukaan normaali, terve nuori nunnaksi tahi munkiksi alkaisikaan, ellei taustalla olisi jo aiemmin vakavia henkisiä ongelmia.

Nimenomaan seksin saralla. 

 

Nunnia ei liene vuosiin ollut The English Schoolissa enää ainoatakaan. 

Eläköityneet, hipsineet takaisin Jenkkeihin, kuolleet....

 

Mutta takaisin Englantilaisen koulun piha.

Tsorry, Rakas Lukija, juttu välillä vähän pääsi rönsyilemään...😏

 

Siis mitä?

Tällainenko on nykyään Englantilaisen koulun piha?

Aidattu!

Joka puolelta!

Turvakameroita!

Siellä sun täällä! 


Sairasta!

Tähänkö on tultu?


Kyllä, tällaiseksi on nyky -Suomi muuttunut. 

Tuntuu että se oli ihan eilen, kun mitään aitoja tai turvakameroita ei ollut.

Ei tarvittu - kuten ei nykyäänkään tarvita.

Lapset purkautuivat iloisen puheensorinan merkeissä pihalle välituntia viettämään.

Kadun toiselta puolelta käytiin vapaasti hakemassa Kuusitien pikkukaupasta suklaapatukoita.

Suffeli maksoi 20 penniä, ja oli luokkaa puolet suurempikokoinen kuin nyt. 

Tuossa sähkölaitos -talon takana metsikössä kipaistiin tupakilla. 


Missä vaiheessa kaikesta tuli näin jumalattoman vaikeaa?


Suomi putos puusta....


(Hotel Indigo Bulevard, Helsinki 30.8.2021)

shop.ArcticParadise.fi


Postikortteja juuri Sinulle, Nainen!

Parasta A -luokkaa.

Vastuullisuus itsestäänselvyys.


21.8.2021

Suvakkinaisen kirjoittama kolumni: Hanna Weselius: "Demokraattinen valo".


Suomen Kuvalehti 18.6.2021

 

Hoh-hoijaa. Taas!

Mistä näitä riittää, tuolla Etelän metiassa?

Taas yksi suvakki-teoreetikko vauhdissa.

 

Tuli luettua tämä kolumni ihan ajan tappamiseksi pitkällä junamatkalla. 

Pohjoiseen!

Joku oli junasta poistuttuaan jättänyt vanhan Suomen Kuivalehden penkille.

 

Kirjoittaja Hanna Weselius ilmoittaa olevansa "kirjailija (kukapa nykyään ei olisi?) , taiteen tohtori (niitähän piisaa) ja valokuvataiteen yliopistonlehtori".

Huh-huh, mikä yhdistelmä.

Tästä ei hyvää seuraa. 

Ei voi seurata.  


Kolumnin mukaan valokuvauksen ensimmäinen vuosisata oli "käytännössä kokonaan länsimaisten yläluokkaisten valkoisten miesten hallinnassa".

Kirjoittajan mukaan jotakin "demokratisointia" on tapahtunut, mutta - kauhiaa! - "ammattimainen valokuvaus on edelleenkin leimallisesti vauraiden valkoisten ihmisten aluetta". 

Mihin ne "miehet" muuten tuosta listasta nyt tippuivat? 😏

"Keskiluokkaisuudesta on pitkä matka tasa-arvoon. Jokaisen valokuvaajan pitääkin ymmärtää syvällisesti oma asemansa ja sen historia. On ponnisteltava löytääkseen tapoja käsitellä maailman ongelmia tasa-arvoisesti, on kurkotettava kohti hankalia aiheita ja pyrittävä kohtaamaan toisia ja vieraita".

Wow, mikä litania!

 

Mutta kas!

Juuri kun tämä henkilö on kolumnissaan vaikeroinut tuota loppuun kaluttua teemaa "tasa-arvon puutteesta" - mitä ihmettä?

Kirjoittaja äityy yllättäen ylistämään "valon demokraattisuutta!".

Hyvä, että jopa Hanna Weselius löytää vihdoin ja viimein jotain mielestään "tasa-arvoista": Valon!

"Vaikkei olisi edes kameraa, voi havaita ruohonlehdellä liikkuvan valon ja hiekalle heittyvän varjon. Ja jos tilanne on sellainen, ettei kykene pysähtymään valon äärelle, se on silti helpoin mahdollinen etappi. Tuo pieni mahdollisuus tekee valosta tärkeän". 

 

Mutta tämähän on varsin lohdullista!

Kaiken kauhean "epätasa-arvoisuuden" keskelläkin suo valon leikki ruohonlehdillä ja hiekalla "demokratialle" edes pienen tsäänssin!

Kiitos tiedosta, Hanna Weselius! 

-

Heräsi kiinnostus tietää, mikä ihminen tämä kirjoittaja oikein on.

"Kirjailija, taiteen tohtori ja valokuvataiteen yliopistonlehtori...".

Minuutin googlettamisella tuli vastaan sana "Sateenkaari...".

Niinpä tietysti.

Mitenkäs muutenkaan.  

 

Valokuvataiteilija Weseliuksen kuvien katseluun riittää kärsivällisyyttä ja hermoja noin minuutti.

Pakko oli lopettaa siinä vaiheessa, kun taidevalokuvvaajamme epäterävien "teoksien" aiheina olivat jonkun huoltoaseman takapihan pusikot. 

Söheröäkin söherömpää suttua. 

Aivan hirvittävää törkyä.

Rappio"taide" -saastaa. 

Käytännössä apina tai pikkulapsi pystyy samantasoiseen "valokuvataiteeseen" - paitsi ettei heille tarvitse yhteiskunnan ja säätiöiden varoista pulittaa kuten nuille "daideilijoille".

 

Niin.

Googletuksella  "Hanna Weselius apurahat" tuli välittömästi osuma tuoreesta 26.000 euron apurahasta. 

"Kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apuraha". 

Mukava potti.  

😏 

 

 Silti.

Luultavasti Hanna Weseliuksen kolumnin soopa on kuitenkin nykytilanteessa ihan siitä lievemmästä päästä, mitä taide-paskan-suoltamiseen  tulee.  

Varsinaisella "kuvataide" -puolella  nk. taidepuhe - apulannan levittäminen lienee vielä paljon, paljon karmeampaa sorttia. 

Keski-Ajan munkkilatinan tavoin taideteoreetikkomme "kommunikoivat" keskenään. 

Ei tavallinen rahvas voi tuosta mitään käsittää.

Eikä ole tarkoituskaan. 

Tarkoitushan on että kyseinen sakki viroissaan saisi istua ja apurahat juoksisivat.  

Taiteilija-eläkettä unohtamatta. 

 

Tuulipukuinen lottokansa maksaa sitten viulut. 

 


                                    Enontekiö, Hetta, tammikuu 1991. Miinus 27 astetta.

 

(Enontekiön kirjaston asiakaspääte 21.8.2021.

 "Omatoimiaika", koko kirjasto yksin omassa käytössä)

 

shop.ArcticParadise.fi

Arvostus - Luottamus - Turvallisuus

Vastuullisesti, tottahan toki!