31.1.2023

Vale, emävale, Helsingin Sanomien "tilastot" (Sijoitusrahasto -vertailu 21.1.2023)


Helsingin Sanomat, Talous, 21.1.2023:


Sijoitusrahastovertailu


Suomi, Tehokkaimmat:

Seligson & Co. Suomi Indeksirahasto A

Seligson & Co. Phoebus A

OP -Suomi Indeksi -sijoitusrahasto A

UB Suomi K 


Suomi, Tehottomimmat:

Seligson & Co. Suomi Indeksirahasto A

Seligson & Co. Phoebus A

OP Suomi Indeksi -sijoitusrahasto A

UB Suomi K 


Kaikkien em. rahastojen luvut Hesarissa samat, olipa kyse sijoituksesta  "Tehokkaimmasta" tahi "Tehottomimmasta" -listalla:

- Arvo

- Tuottoprossat

- Sharpen luku


Sellaista talousjournalismia. 


Identisillä luvuilla pääsee Hesarissa siis sekä "Tehokkaimpien" että "Tehottomimpien" listalle. 


(Sotkamo, Vuokatti 1.2.2023

ArcticParadise.fi

Kantaen sosiaalista vastuuta huolehtien henkilöstön hyvinvoinnista ja työkyvystä sekä tasa-arvon ja monimuotoisuuden toteutumisesta. 

24.1.2023

Lehti-arvio: Kameralehti 9/2022. Roskaa!

 

Sattuipa käsiin tämmöinenkin.  

Kiinnostavaa selata Kameralehteä monen vuoden tauon jälkeen. 

Tuttu julkaisu jo 60 -luvulta.

 

Siis selata.

Eipä tuossa juurikaan tarkemmin katseltavaa tahi luettavaa ollut. 


Koko lehdessä pari - kolme edes mitenkään kelvollista kuvaa. 

Ei ainoatakaan hyvää.


Kansikuva aivan hirvittävä.

Nk. "suoralla valokuvauksella" kovassa valossa räpätty karmeaakin karmeampi potretti jostakin vastenmielisen näköisestä tyttölapsesta.

Suu tolla hapannaamalla on lisäksi mutrussa.

Kaiken huipuksi tytön koko näkyvissä oleva vartalo kasvoineen päivineen iljettävien punaisten rohtumien tai paiseiden  peitossa. 

ÖYK!

Joku naisvalokuvaaja tietty asialla - lieneekö ollut peräti nykytyylin mukaisesti nk. "valokuvataiteilija".

Sisäsivuilta löytyi lisää ko. rappio -"taiteilijan" tuotoksia.

Naistoimittajan juttu, tietty. 

Raskaana olevia naisia, naisia pikkulapsia sylissään ym. roskaa. 

 

Sitten isohko juttu jostakusta naispuolisesta luontokuvaajasta. 

Yksi kuva oli tyydyttävä. 

Aiheensa perusteella - ei toteutuksensa.

Mutta siitäkin - kuten jokaisesta muustakin - puuttui "se jokin".

Kaikesta huomasi kyseeessä olevan naisluontokuvaajan.  

Naistoimittajan juttu, tietty.   

 

Sitten lehdestä löytyy kuvia - naiskuvaaja taas, tietty - vaari -ikäisistä harmaahapsisista miehistä pikkulapsi sylissään.

Kameralehden nykyinen agenda paistaa läpi tässäkin. 

Kuvaaja: joku Minna Havukainen:  

"Etsii aihensa elämänkaaren suurista käännekohdista". 

"Valokuvista lähteneet projektit ovat laajentuneet myös yleisön osallistaviksi projekteiksi".

 Hoh-hoijaa...


Kameralehden päätoimittaja nykyään nainen. 

Samoin taittaja: Nainen.     

Avustajakunnasta noin puolet naisia. 

Ja sen todellakin huomaa!

 

Lehden tason laskuna, nimittäin.   

Nähtävästi nykyinen Kameralehti markkinoi valokuvaamista jonkinlaisena koko perheen kivana harrasteena. 

Ihan niinkuin luontokuvauksen suhteenkin on tapahtunut.

Joku vuosi siten valittiin "Vuoden luontokuvaksi" kännykällä kuvattu räpsäys jostakin kasvista rantakivikossa. 


Täysin unohdettua on - tietoisesti - että kunnon kuvien synnyttäminen edellyttää aivan mieletöntä lahjakkuutta.

Sekä että laadukkaat luontokuvat syntyvät tuskan ja hien kautta. 

 

Isossa Kuvassa kyse on paljon suuremmasta ja tärkeämmästä ilmiöstä kuin Kameralehden rappio.

Kyse on siitä, että kun naiset änkeävät yhä uusille aloille, vastaavasti kyseisen alan taso tämän  invaasion seurauksena vääjäämättä laskee.

 

Media -alalla toimittajat ovat kohta kaikki naisia.

Heistä luokkaa 98 % jonkinsorttisia viherpipertäjä/suvakki/vassari/feministejä. 

Suomi-Poijjaat toljottavat menoa huulet pyöreinä, syrjästä, vaieten kohteliaasti.

Lammasmaisesti,. 

Ulkona kuin lumiukot.

Peli on menetetty.

  

Eivät nuo nahjukset mitään parempaa ansaitsekaan.

   

Niin.

Tämä on nyt tätä nykymeininkiä.

Ala toisensa perään mössöytetään. 

LAATU tahdotaan nitistää, latistaa, kadottaa. Tuhota!

LAATUA ei ainoastaan karsasteta - sitä suorastaan VIHATAAN.


"Tasa-arvon" nimissä, tietty.


Pauli Oulasvirta, PK Jaskari, Raviniemet.


Voi jos nuo manalle poistuneet Kameralehden - koko valokuvaus -aatteen - menneet tulisielut näkisivät tämän rakkaan Kameralehtensä häpäisyn.

Rappion. 


Kameraseura -liikkeellä on vuosikymmenien mittainen, kunnioitettava historia.

Samoin Kameralehdellä.

Nyt vedetään lokaan. 

 

Päätellen tästä sattumoisin käteen joutuneesta Kameralehden numerosa 9 / 2022:

Loogista olisi, jos jatkossa esimerkiksi tämän pitkän, hienon perinteen omaavan valokuva -alan julkaisun kansikuvana käytettäisiin - kännykkäkamera -otosta sontapökäleestä. 

Looginen jatkumo.

 

Tietyllä tavalla se, mitä valokuvaukselle on tapahtunut, muistuttaa kuviota kevyen musiikin puolella. 

1960 -luvulla alkoi kova kapmppailu kevyen musan puolesta. 

Tulisieluisia taistelijoita riitti.


Ensin saatiin "Sävelradio" - oliko se 1963.

Vähitellen, askel askeleelta, jazzin, iskelmän ja pop/rockin "arvostus" saatiin nouseman.

Apurahoihin, taiteilijaeläkkeisiin ja Linnan kutsuihin asti. 

Jopa joku Danny on kuulemma nykyään "musiikkineuvos"...

😉


Lopputulos:

Aivotonta ääliö -ränttätänttää pursuaa joka tuutista, sitä ei pääse pakoon oikein mihinkään. 

Todellista kapinallisuutta onkin sitten - kevyen musiikin välttämisen yrittäminen, tai pako klassiselle puolelle. 


Vallankumous syö lapsensa. 

Jokainen vallankumous.

Aina. 


(Muonion kirjaston asiakaspäätteellä 24.1.2023)

ArcticParadise.fi

Kestävän eläåmäntavan mahdollistamia hyvän elämän kokemuksia! 

Vastuullisuudella voit vaikuttaa ja toimia yhdessä toisten kanssa!  

23.1.2023

Kappas! Dannyn avustajaneito Helmi Loukasmäki luxus-lomailee Thaikuissa! Tulot 2021: 2.497,- euroa - VUODESSA!

Seiska 19.1.2023:

Helmi Loukasmäki (21 vee) lomailee Dannyn (80 vee) kanssa hulppeassa villassa Thaikuissa. Julkaissut somessa rakkaudellisia päivityksiä. 


Seiska 12.11.2022: 

Helmi Loukasmäen tienestit 2022: 2.497 euroa - siis VUODESSA.


Niin, mutta...

Kaikkein tärkeintähän on - Rakkaus. 


Ettei kukaan vaan osta saatikka myy seksiä.

Ei missään nimessä!


Sehän olisi peräti alhaista.

Niljakasta, suorastaan. 


Onneksi moisesta ei ole pelekoa!


(Levillä 23.1.2023)

ArcticParadise.fi

Keskiössä kestävän kehityksen teemat: Taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen vastuullisuus. Eettistä elämäntapaa alati päivittäen. 


19.1.2023

Sillä lailla! Arvoisalla Rouva Pääministeri Sanna Marinilla velkaa 670 000 euroa! - Mutta Brysseli odottaa!


Jassoo.

 

Sanna Marinilla vaan velat kasvavat!

Heti pääministerinä aloittaessaan kiirehti ostamaan - velaksi, tietty - arvo-asunnon Helsingin Etu-Töölöstä.

Hiffasi varmankin:

"Jess! Hillotolppa löytynyt!".

Nyt kämppä on pitänyt mennä vaihtamaan suurempaan - velkakuorman kasvaessa entisestäänkin: 

670 000 euroa.

Lähde: IL 10.1.2023 


No, Alexander Stubbilla velkaa taisi olla vielä noin satatonnia enemmän...

😉

 

Mutta nou hätä!


Joku huippuvirka oottaa Brysselissä, ja sen mukana luokkaa tuplasti korkeampi palkka!


Sinne Brysseliinhän nuo siirtyvät, yksi toisensa jälkeen. 

Sitten ovatkin asuntovelat muutamassa vuodessa kuitatut!


Erinomaisen hyvää bisnestä, tuo politikka!

 

Mahtavaa esimerkkiä kansalaisille henkilökohtaisesta taloudenpidosta näyttää tuo Marinin Sanna.

 

Sinänsä ihan loogista toimintaa Rouva Pääministeriltä - ottaen huomioon hallituksensa tolkuttoman, vastuuttoman, sairaan velkaantumis -innon:

40 miljardia euroa.   

 

Toisaalta: Mitä muuta voisi moiselta vihervassari/naismaisteri -hallitukselta edes odottaa?


Yhteenvetona Sannasta:

Hallituksensa "saavutus" 40 lisämiljardia velkaa.

Henkilökohtaista velkaa satoja tonneja.

Aamupaloja hotki Valtion piikkiin perheineen tuhansilla euroilla, ennenkuin kärry kävi.

Tämä hallintotieteen maisterimme vetosi "epäselviin ohjeisiin", ennenkuin suostui fyffet Kansalle palauttamaan.


Erinomaista Brysseli -matskua, siis!


(Kuusamo 19.1.2023)

ArcticParadise.fi

Kohti tasa-arvoista maailmaa - vastuullisuus alati mielen päällä... 

18.1.2023

Fake news? Ukrainan Olena Zelenska shoppaili Pariisissa 40 tonnilla tunnissa?

 HÄH?


Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyn Olena -puolison väitetään shoppailleen Parriisin hienolla Avenue Montaigne -putiikkikadulla jotain nais-krääsää tunnissa 40 tontulla.

Voiko olla totta?

Olis kiva tietää...


LÄHDE: YouTube Candace Owen


(Viipusjärvi, Kuusamo 18.1.2023)

ArcticParadise.fi

Aktiivista vuoropuhelua kumppaneiden kanssa, jotta saamme parhaat ympäristö- ja vastuullisuuskäytännöt tietoon ja sovellettaviksi!



5.1.2023

Näin Suomi - Tsuhnalandiassa: Suojelupoliisi "ei tiennyt" Matti Saarelaisen taustoista!

HS tänään:

"Suojelupolliisissa (SuPo) ei ollut tietoa siitä, miksi Matti Saarelainen palasi Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksesta SuPoon vuonna 2019.

Asiasta kertoo STT:lle SuPon sisäisten palveluiden osastopäällikkö Teemu Lehti". 

 

Aha.

Selvän teki.

 

Kun kerran ei ollut tietoa, niin ei ollut tietoa. 

Ilmeisesti ei myöskään SuPossa ollut tietoa syistä jotka johtivat Saarelaisen potkuihin alaisensa lahjusrikosten takia. 

Julkisuudessa on myös käsitelty Saarelaisen hääräämisiä pakotelistoilla olevien venäläisoligarkkien Suomen kansalaisuus - asioissa. 

Gennadi Timtsenko & kumpp. 

Mutta tuskinpa SuPossa tämmöisiinkään pikku yksityiskohtiin on katsottu aiheelliseksi puuttua.

Saatikka niistä edes kiinnostua.

Vai mitä?

 

Annetaanpa puhheenvuoro SuPon nykyiselle päällikölle Antti Pelttarille:

"Viraston toimialan takia emme voi - omaa toimintaamme vaarantamatta - avata selvityksiämme ja asioiden taustoja juurikaan julkisuudessa. Myös SuPoa koskeva lainsäädäntö velvoittaa meidät tähän", Pelttari kirjoittaa Twitterissä. 

Hänen mukaansa SuPon sisäisissä asioissa noudatetaan tarkasti lakeja ja säännöksiä ja SuPon toimintaan vaikuttaviin sisäisiin asioihin puututaan matalalla kynnyksellä".

 

Mutta hei!

Sittenhän on kaikki hyvin!

 

Matti Saarelainen aloitti työ-uransa SuPossa hyvin nuorena, suoraan varusmiespalveluksensa jälkeen vuonna 1980.

Hänet rekrytoi  tuo meidän kaikkien niin hyvin tuntema SuPon ex-päällikkö Seppo Tiitinen, innokas oopperan harrastaja muuten.

 

Ollos huoleton, poikas valveil' on!

 

Hyvä, Suomi!


(Tampereen Lapinniemi 5.1.2023)

ArcticParadise.fi

Vastuullista arvonluontia. Tasapuolisesti.  

 

 

 

4.1.2023

Elokuva-arvio: Kikka!


Onneksi tuli tilaisuus tänään täällä Tampereellla käydä tsekkaamssa tuo Kikka! -elokuva.

Syksyllä Stadissa hanke nimittäin ei onnistunut. Ei kerinnyt.

Ennenkuin raina katosi ohjelmistosta viikossa, parissa. 


Mutta Kikkahan oli täkäläisiä, ja kiinnostusta Mansessa löytyy vieläkin... 

Stadissa kolmen vuosikymmen takainen viihdetähti ei enää myynyt.


Mutta kauhistus!

Lipun hinta Tampereen Plevnassa!

Perushinta tämmöiseen arkinäytökseeen 16,70!

Ei mitään rajaa!

Onneksi kuitenkin tänään on keskiviikko, ja S -etukortilla alea -30%.

Nettohinnaksi jäi 11,48. 


Sekin on luokkaa tuplasti enemmän kuin mitä eläkeläiskortilla Tallinnassa leffaliput maksavat. 

Hyvä, Suomi!


Pakko tuo kuitenkin oli nähdä, maksoi mitä maksoi. 

Olihan Kikka kuitenkin ilmiö.

Tuohon aikaan kuin vierailija jostakin kaukaiselta planeetalta.

Joka lyhyeltä ja traagisesti päättyneeltä uraltaan jätti jälkeensä pari todella hyvää, sekä pari kohtalaisen hyvää biisiä.

Maksaen niistä sitten toki kovan hinnan - elämällään. 


Syksyllä aamu -telkkarissa pääosan esittäjä Saara Melleri (36 vee ) ja ohjaaja Anna Paavilainen (39 vee)  jutustelivat leffasta.

Kovin oli "eettistä", tietenkin. 

Kohdetta kunnioitetaan, ei repostella jne. jne. 

Hoh - hoijaa...

Kun kysessä on traagisen viihdetaiteilija-tähdenlento-naisen elämän "ruumiinavaus".  

Sörkkiminen!


Saara Melleri oli topakasti paasaamassa myös jostakin "vastuullisuudesta" seksikohtausten suhteen tms.


Sinne jäivät ystävättäret sitten aamu -telkun sohvalle istumaan ja tiedottamaan jotta "he olisivat käytettävissä uusia projekteja varten". 

"Mitään ei kuulemma ollut kummallakaan kalenterissa...".


Häätyy sanua, että tietyllä tavalla Kikka! oli myönteinen ylläri.

Odotettavaissa oli  - naistekijäjoukon agendan huomioiden - jotakin feministista jankutusta siitä miten "miehet hyväksikäyttivät Kikkaa ja tuhosivat hänet" tms. 

Ihme ja kumma, moiselta kuitenkin vältyttiin!


Leffa sinänsä ei mitään juonellisia tai elokuvallisia erikoisuuksia tarjonnut - tuota samaa perus -settiä, jolla viime vuonna on kelattu läpi niin monen suomalaiskuuluisuuden vaiheet. 

Tapio Rautavaarasta, Olavi Virrasta, Kari Tapiosta, Juicesta alkaen. 


Saara Melleri kertoi haastattelussa ihailleensa Kikkaa pikkulikasta alkaen.

Kaikesta näkeekin, että Kikka oli hänen unelmarooli.

Elämänsä rooli. 

Mitä suurimmalla todennäköisyydellä hän ei koskaan saa yhtä "mittatilaustyönä" itselleen rakennettua roolia. 


Mutta sitten jos jää miettimään Kikan kovaa kohtaloa... 

Tampereen Sokoksen kemppariosaston myyjä Kirsi Viilonen... 

Kova oli - hillitön! - hinku tytöllä esiintymään. 

Vähän toistakymmentä vuotta kesti ura, nousuineen ja kauheine laskuineen. 

Tuosta ajasta ehkä sitä Prime Timeä hyvin lyhyt aika. 

Vuosi? Kaksi?

Sitten kehäraakkiutuminen. 


Kikalla ei ollut eväitä pitempään uraan.

Hyvin, hyvin harvalla esiintyvällä artistilla onkaan rahkeita enempään - jatkossa se käy yhä vaan vaikeammaksi. 


PLAN B on pakko olla olemassa.

Kikalla sitä ei ollut. 


Sitten se brenkku... 

Kova oli sopanhimo Kikalla. 

Siitä plussaa rainalle, ettei Kikan alkoholismista alettu muita - esimerkiksi miehiä - syyttelemään. 


Käsittämättömin ja hirvittävin kohta leffasssa oli naistiimin jostakin tuntemattomasta syystä mukaan ymppäämä Kikan tuskainen synnytyskohtaus. 

Mahdotonta ymmärtää, miksi tuo piti ängetä filmiin.

Ketä tuo palveli? 


Kuvaava sinänsä, että - koska elokuvan tekijäjoukko on naisvaltainen - seksiä ei filmissä ole ollenkaan. 

Tai on siinä kuulemma yksi seksikohtauskin.

Sain tietää siitä vasta illalla pätkän arvioita vilkuillessa.

Se olikin kuulemma tuo kohta, jossa laulajatar ekaa kertaa uuden komistuksensa kanssa päätyy kämpille, ja eteisessä pariskunta vakuuttelee toisiaan himoistaan, ja kyselee, "onks se tai tuo ok?". 

En meinannut edes muistaa koko kohtausta, meinasi kai juuri siinä vaiheessa alkaa nukuttamaan...

Tämä siis elokuvassa, joka käsittelee nimenomaan seksin avulla itsensä pinnalle nostanutta Kikkaa.

 

Tätäkö on nykyinen suomalainen naisviihde?

Synnytysponnisteluja näytetään kyllä jopa lähikuvissa (miksi ihmeessä?), hässimistä sensijaan ei.


Vasta lopputeksteistä selvisi, että Kikan isoäidin roolissa esiintyi kukas muu kuin teinivuosien suuri idoli Rea Mauranen.

Joskus ammoin oli tilaisuus jopa Elitessä näytelijättären naapuripöydässä istua. 

Tunnistamattomaksi oli entinen ihastuksen kohde muuttunut. 


Kikka! -elokuvassa palataan Tapani Ripatin kuuluisaan Kikka -dissaukseen ohjelmassaan "Sabatti" 1990.

Kieltämättä Ripatilta kököhköä sanailua. 

Toisaalta Kikkahan ratsasti lyhyeksi jääneellä urallaan nimenomaan ulko -musiikillisilla tekijöillä: Naiseudella, nuoruudella ja seksillä. 

Siinä mielessä Ripatti tökeryydestään huolimatta oli oikeassa.

Samaahan puheli myös ohjelman toinen vieras, Irwin, penkillä Kikan vieressä.

Eli että Kikka oli esiintyjä, joka esitti muiden tuotantoa. 

Irwin teki omaa tuotantoaan.


Kikka! -elokuva vahvistaa sitä Kikka -kuvaa, että tällä Kirsillä oli - paitsi siis hillitön himo esiintymiseen - myös kemikalikaupan myyjättären sielu. 


Niin, ja tuo naistekijöiden joukkio siis kovasti tietenkin on "vastuullisella asialla": Ei repostella henkilökohtaisuuksia tms. 

Vaikka mitään muuta kuin henkilökohtaista ei tarinassa olekaan. 

Tuskallisen (myös katsottavaksi) ja turhan synnytyskohtauksen saivät ympättyä mukaan...

Mutta jos jatketaan tällä linjalla - niin miksi ei esitelty kyseistä Rakkauven hetelmää?

Ai niin...

Sehän olisikin voinut mennä liian... Henkilökohtaiseksi... 


Mutta yhtä kaikki... 

Hieno sali Plevnassa, porukkaa ihan muutama vaan.

Mukava penkki, sai hyvin rentouduttua. 

Ajanvietettä. .

Ei mitään erinomaista, todellakaan, mutta ajanvietettä kuitenkin. 


Loppujen lopuksihan Kikalta jäi eloon nuo muutama biisi.

Kyllä ne ajan kestävät.

Varsinkin Sukkula Venukseen ja Mä haluun viihdyttää. 

Luonnonoikkuja!


Saihan tuolla salissa pari tunita tosiaankin levätäkin.


Leffan jälkeen: 

Parin korttelin päässä on apteekki vielä muutaman minuutin auki - sinne.

Tähän monta päivää kiusanneeseen lentsuun on nyt saatava joku roti. 

Kas!

Tämmöistä Medipekt -nimistä yskänlääkettäkin vielä valmistetaan - sitä!

Näkyy olevan vielä "oman firman", Orionin tuotantoa. 

Myyjättärellä ei ole mitään sitä vastaan, että ekan huikan ottaisin paikan päällä.

Mutta alkaa heti kaupittelemaan annostelumittaa!

Se oli maksanut kai jonkin euron. 

Ilmoitan, että mulla on aina pikkulusikka mukana. 


Hemmetti soikoon!

Johan myrkyn lykkäs!

Tämän tuotten maku kertoo jo heti, että tämä juttu toimii!

Kuten toimiikin - jo puolen tunnin kuluessa alkaa olo helpottamaan. 

Sekin hyöty tästä Kikka -leffasta siis oli, että lentsuun alkoi löytyä apua. 

Kolme vuorokautta Lapinniemessä tulikin makoiltua, ihan sumussa ja humussa, ajantajukin välillä kadottaen... 


Piti oikein Nordnetistä tsekata, minkäsuuruinen siivu Orionia löytyy salkusta..

On se kumma firma, kun vuosia, vuosia, vuosia on puhuttu että Orion on kallis, ja kohta romahtaa kun patentit loppuu tms. 

Mutta aina vaan hyvässä kurssissa, ja makselee osinkoja. 

Tuotteetkin ensiluokkaisia, ainakin tämä Medipekt.

Onpa ilo olla Orionissa mukana!


Kämpillä Lapinniemessä "Klubihuoneen" päätteeltä tekee mieli tsekata vähän Kikka! -rainan talouslukuja. 

Tuottaja Elokuvayhtiö Komeettta Oy:n numerot karua katsottavaa:

Neljästä (4) netissä näkyvästä viimeisestä tilinpäätöksestä kolme (3) punaisella.

Ei hyvältä näytä!


Mutta sitten taaas...

Mitäpä suurempaa merkitystä elokuvien talous- ja katsojaluvuilla Suomen kaltaisessa maassa ylipäätään olisikaan?

Suomen Elokuvasäätiöhän myönsi tyttöjen Kikka! -hankkeelle vuonna 2020 800 000 tuhannen euron tuotantotuen. 

Oletettavasti muitakin tukia on tullut / tulee.

Puhumattakaan siitä, että varmaankin iso osa tekijäjoukosta nauttii erilaisia apurahoja, työttömyys- ja sossukorvauksia proggiksen jälkeen. 

Ainakin em. Aamu -tv:n sohvalla pääosan näyttelijätär sekä ohjaaja siis naureskelivat, ettei uusista töistä ole hajuakaan... 


No hätä!

Kyllä valtio maksaa!

(Anteeksi! Sehän onkin kuulemma joku patriarkaatti". Mutta nimestä viis, kyllä tytöillekin rahat kelpaavat!").


Kotimaisista elokuvista noin ylipäätään:

Valtaisaa ylituotantoa.

Haulla kotimaiset elokuvat 2022 saa noin 70 elokuvan listan. 

Katsojaluvut useimmilla aivan mitättömiä - lähinnä kai oma perhe ja muu lähipiiri vaivautuneet mennä katsomaan. 

Kaiken tämän lystin kustantaa, luonnollisesti, Suomen lottoava tuulipukukansa.

Tuon "Veikkaus ja lotto" -nimisen piiloveron muodossa, tietty.


Sitten jos vielä vähän loogisesti mietitään tuota Kikkaa.

Kirsi Hannele Sirén, os. Viilonen... 


Nuo 90 -luvun "pahat sedät", levy-yhtiö -pomot, sanoittajat, tuottajat, säveltäjät... 

He olivat Kikan työtovereita ja yhteistyökumppaneita. 

Antoivat Kikalle juuri sitä mitä hän eniten halusi. 


Entä nämä Kikka! -elokuvan takana olevat "eettisesti korkeatasoiset" naiset?

Meller, Paavilainen, käsiksen sorvannut Maarirt Nissilä, tuottaja Kaisla Viitala. 

Varsinaisia Kikan hyväksikäyttäjiä! 

Hamuavat - puolityöttömät - itselleen työtilaisuuksia, käyttäen siinä hyväkseen Kikkaa. 

Repostevat vainajaa. Sumeilematta!


Kikkaa, joka makaa jo haudassa, eikä kostu koko hommasta latin latia. 


Naistiimi yrittää väkisin omia Kikkaa jonkinlaiseksi "feministiseksi, voimaannuttavaksi, vahvaksi naiseksi miesten hallitsemalla alalla". 

Höpö-höpö. 

Kikan tarina - myös Kikka! -elokuvassa - kertoo miten Kirsin kävi. 


On tuo tekijäjoukolta härskiä hommaa.

Kuinka ne kehtaavat?


Kikalta ei kukaan tuosta elokuvan naistekijäjoukosta - nuista kullannupuista - kysynyt mitään.

Että halusiko Kikka tätä repostelua?


Ei saanut Kikka sitten edes haudassa rauhassa levätä.


(Tampereen Lapinniemi, 4.1.2023)

ArcticParadise.fi

Välitämme, osallistumme, saavutamme... 

3.1.2023

Ravintola-arvio: Kansallismuseon kahvilan lounas, Helsinki


Vaikeaa, perin vaikeaa oli löytää Stadista lounaspaikkaa näin "välipäivänä".

Niin moni mesta kiinni. 


Juna Tampereelta Stadissa vasta 12.49, joten lounaan löytyminen muodostui "haasteeksi". 

Kauheana uhkakuvana piili koko ajan, että josko tässä on hätäpäissään syöksyttävä jonnekin kebabille tai kiinalaiselle..


Mutta ei sentään.


Tämä "Kansallismuseon kahvila" - vaihtoehto löytyi viime tipassa, Töölön Kirjaston asiakaspäätteeltä.

Töölön Kirjastossa oli muuten poistunut päätteelle kirjautumispakko kirjastokortilla - nyt on homma avointa.

Aikaakin sai uudessa systeemissä heti kättelyssä tunnin, entisen 30 minsan asemasta. 

Sitä ei nyt siis kerinnyt kylläkään käyttää.

Mutta tuo uusi käytäntö on Edistystä, yhtä kaikki!


Jaaha.

Kahteen saakka olisi netin mukaan  "ruisleivitettyjä muikkuja" tarjolla Kansallismuseossa.

Sinne!

Aikaa ei ole hukattavaksi!


Etu-Töölössä hyvät talvivalot, lunta paljon kaduilla, puissakin vähän.

Töölö kauneimmillaan. 


Lähestyn Kansallismuseota Museokadun puolelta, jatkaen pihan läpi Manskun puolelle. 

Entinen koulutie, muutaman vuosikymmenen takaa. 

Tosin kulkusuunta oli silloin päinvastainen. 

Reitiltä Kalevankatu 9 (koti) - Kolmen Sepän bussipysäkki (linjalle 13) kun jäi Kansallismuseon kohdalla pois ja ylitti Manskun...

Tuo raskas puuportti pihalle auki, ja Kansallismuseon pihan läpi kouluun, Nervanderinkadulle. 

Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu!

"Nerojen koulu" - jonne jostakin käsittämättömästä syystä tuli eksyttyä. 

Eikä ne voinu oikein poiskaan potkia - vaikka liikunnanopettaja Hautamäki kyllä julmisteli.

Usein oli aamun ensimmäinen tunti syksyisin jossakin yläkerroksessa, ja sai sitten rauhassa ikkunalautaan nojaten ihailla syysaamun valkenemista sumuisella Töölönlahdella... 

Puuhuvilat vähitellen löysivät sumun seasta muotonsa....

Kouluvuosien kestävintä antia....

 

Mutta kas!

Täällä Kansallismuseon Manskun puoleisella sisäänkäynnillähän käy kuhina:

Akseli G-K:n -näyttely!

Ei auta - sekaan vaan, jos meinaa sapuskaa saada.

Kello on jo 13.50.

Tiukoille vetää.


Ja vielä tiukemmalle, kun siellä alakerran lounaspaikan kassalla on jonoa.

Aivan toivotonta hommaa nuilta näyttelyvierailta.

Voi Herran tähden sentään tuota värkkäämistä.

Asiakkaiden toivomuslista näyttää olevan loputon.

Välillä lapset huutavat pöydistä että haluavatkin sitä tai tätä...

Mitenköhän tässä käy - kohta varmaan korjataan lounas poiskin ennen kuin kerkiää maksaakaan.


Onneksi keittiöstä ilmestyy joku kiireisen oloinen heppu säätämään lounaspöydässä jotakin.

Tulee tilaisuus huikata hänelle, jotta lounasta ei vielä korjattaisi pois.

Vakuuttaa, ettei näin käy.

Hyvä!


Vihdoinkin onnistuu maksaminen, ja pääsee hakemaan ruokaa.

Kuittiin tulostuu kellonaika: 13:56:42.


Mutta mitä?

Täällähän piti netin listan mukaan olla "ruiskuorutettuja muikkuja".

Ei ole. 

Jonkinlaisia pihvejä kyllä - selviää, että kyseessä "särkipihvit".

No, pakkohan nuita on ottaa - vaihtoehtoa ei kerta kaikkiaan ole.

(Paitsi joku kasvishömpötys).


Salaattipöytä niin onneton, että päätän skipata sen kokonaan.


Särkipihvien kanssa tarjolla on keitettyjä perunoita. 

Kuorineen keitettyjä. Melko pienikokoisia.

Ihme!

Täähän toimii!

Pahoista aavistuksista huolimatta varsin mukiinmeneviä pottuja. 

Vuodenaikakin on mikä on...


Nuo särkipihvit osoittautuvat nekin ihan syötäviksi - mutta ei niissä juurikaan makua ole.

Miten voisi ollakaan.

Särkihän on - kaikesta viimeaikaisesta hypetyksestä huolimatta - aivan mitäänsanomaton kala.


Eikä Härmä olisi Härmä, ellei tämän perinteisesti - eikä syyttä! - "roskakalana" pidetyn fisun hinta olisi monta euroa per purkki.

Jopa yli 10 euroa!

Hillitöntä vedätystä.


Täytyy joka tapauksessa olla kiitollinen, että sapuskaa lopulta sai.

Tosin ruokailu sinänsä tapahtuu äärimmäisessä metelissä ja tungoksessa.

Ainoa vapaa istumapaikka pikkupöytä ikkunasyvennyksessä.

Siivoamaton pöytä, kuten niin monet muutkin.

Kasseille ja päällysvaatteille on turha tässä sekamelskassa edes yrittää löytää jotakin säilytys/ripustamispaikkaa.

Myttyyn vaan, vaatteet, penkille.


Olen ainoa ruokailija ikkunasyvennyksessä.

Muut ovat nuita kulttuuritapahtumien kantavia voimia, nimittäin myöhäiskeski-ikäisiä rouvia.

Helmikanoja.

Heillä on aikaa istua juttelemassa hirvittää-ajatellakaan-kuinka-kalliiden kahviensa ja leivostensa parissa. 

Tulotasonsa he ovat turvanneet - Valtion, tuon Naisen Parhaan Ystävän,  myötävaikutuksella. 


Lounaan hinta?

Melko kova, 14,30.

Siinä on "Kansallismuseo-lisää" pari -kolme euroa.


Totta, paikkahan on sinänsä jo elämys, jo pelkkä takapihan poikki saapuminen tänne.

Eri asia sitten, että päivä oli aivan väärä.

Akseli -näyttelystä johtuen karmean ruuhkainen. 


Kuitista käy ilmi, että ravintoloitsijana toimii Kanresta Oy.

Firman taloustiedot murheellista katsottavaa...

Ei hyvältä näytä!

Kauanko tuollainen voi jatkua?


(Oodin yleisöpäätteellä 3.1.2023) 

ArcticParadise.fi

Välittäminen, yhteistyö, rohkeus, ihmisoikeuksien jakamattomus!


Professori Tarmo Kunnas: Rajanvetoa "Taka-Töölö" vs. "Meilahti



Kävipä tuuri että tuli tutustuttua erääseen mukavaan mikkeliläis -pariskuntaan tällä viikolla Tampereen Lapinniemessä!


Rouva tuli nk. "Klubi -huoneessa" juttelemaan. Istuin siellä tietsikan ääressä.


Kävi ilmi, että olimme joku vuosi sitten tavannet Kuusamon Tropiikin yhtiökokouksessa.


Kiva rouva - osti nyt kirjanikin. Tosin tingittyyn hintaan... 


Jotenkin juttu luiskahti sitten - minkäköhän ihme piruetin kautta? - professori Tarmo Kunnakseen. Tämän eläkeläispariskunnan hyvä tuttava, jopa herran koulutoveri. 


Juolahti sitten mieleen googlata tuo 90 -luvun tiiviiltä Pariisin vuosilta tuttu professori, tuolloin Institute Finlandaisen johtaja. 


Otti multa korttitelineen Instituutin tiloihin. Siihen respaan. 


Kortteja meni suorastaan erinomaisen hyvin - ennenkuin johtajamuutosten takia alkoivat vaikeudet. 

Kortteja olisi mennyt vielä rekkaautolastillinen kuluneiden kolmen vuosikymmenen aikana - elleivät hallinto -härääjät olisivat sotkeentuneet asiaan. 


On niin monenmoista värkkääjää ja sörkkijää...

He tulevat - ja sitten menevät...

Jonnein muualle sekoilemaan.


Yksi yö, jonka Institute Finlandaisen respassa sijainnut Pitkästen postikortteline kustansi, jäi erityisesti mieleen. 

Professori oma-aloitteisesti mainitsi, että heillä olisi sitten pieni huoneistokin Pasiisin keskustassa käytettävissä.

Ei tietenkään niin, että sitä veloituksetta saisin käyttää.

Enhän minä ilmatteeksi koskaan mitään saa. 

Päinvastoin kuin 98 % nuistakin kulturihallinnon tyypeistä. 

Hinta taisi olla jotakuinkin samaa luokkaa kuin mitä vaatimaton hotellihuone olisi maksanut.

Mutta asumismukavuus toki aivan toista luokkaa. 


Asunnossa ylläri: 

Jääkaappi puolillaan safkaa!

Ja lappu edellisiltä asukkailta, silloisen "Angelin tytöt" -duon Länsmannin sisaruksilta, Ursulalta ja Tuunilta!

Lappu: "Tervehdys seuraajamme! Saa ottaa - hyvää ruokahalua!".

Olipa sympaattinen ele nuilta kahdelta saamettarelta Parriisissa!


Mutta kas, mitä uutta google tietääkään: 


Tarmo on viime syksynä saavuttanut kunnioitettavan 80 vuoden iän, ja antanut siinä yhteydessä haatattelun Helsingin Sanomille. 

Sinänsä haastattelun ajatukset eivät tarjoa mitään uutta.

Samoja teemoja on Arvon Professorilta tullut kuultua jo vuosikymmenien ajan. 

Tarmo tarjoilee vaki -settiään ilmeisen laadukkaassa porvariskodissaan. 

Mukavalla soffalla taiteen ja kukka -asetelmien ympäröimänä. 

Taloudellistakin menestystä näyttää siunaantuneen. 

Manselaisen lakkitehtailijan poika ponkaisi (nimenomaan ponkaisi, entisenä korkeushyppääjänä) oman alansa aivan huipulle asti. 


Esimerkki siitä, miten Suomessa pystyy materiaalisesti pärjäämään erinomaisen hyvin kultturi- ja virkamiespuolellakin, kunhan pääsee tiettyyn asemaan. 

Ja meno on paljon, paljon, paljon turvatumpaa ja rauhallisempaa kuin vaikkapa yksityistyrittäjällä. 

Ainakin mitä näiden tämänviikkoisten uusien rakastettavien tuttavuuksieni, Tarmon ystävien, kertomaan professorimme lakkikauppias -faijasta on uskominen. 


Mutta hei!

15.10.22 julkaisun haastattelun lopusta löytyy toimituksen huomautus: 

Oikaisu 17.10.2022:

"Tarmo Kunnas asuu Meilahdessa, ei Taka-Töölössä".


Avot!

Selvän teki!

 

Professori lienee kilauttanut toimitukseen ja korjannut seikan. 

Olkaamme siis täsmällisiä!

 

Tarmo Kunnaksen ura on ollut paitsi pitkä, myös tavattoman monipuolinen ja menestyksekäs.

Sitä ei käy kiistäminen. 

 

Kirjallisuuden tutkijana, filosofisena kirjailijana, professorina, kulttuurivaikuttajana... 


Juuri siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että faktat pysyvät faktoina.

Siis myös mitä tuohon Taka-Töölö/Meilahti -kuvioon tulee.  


Siis kerratkaamme. 

Tarmo Kunnas ei asu Taka-Töölössä, vaan Meilahdessa!

Nimenomaan Meilahdessa!

Toivottavasti asia tuli nyt selväksi!

 

Tämän kirjoittaja muuten tuntee nuo lapsuutensa tienoot hyvin, sijaitsihan koulukin kymmenisen vuotta juuri Meilahdessa.

Entä tuo Meilahden ja Taka-Töölön raja?

Missä se menee?

 

Vaikea sanua - kysessä lienee ainakin osittain se kuuluisa "veteen piirretty viiva".

 

No, ehkäpä Manskua voitaisiin pitää jonniinmoisena rajana?

Vaikea tosiaankin sanua. 

 

Mutta kun Arvoisalle Professorillemme asia tuntuu olevan niin tärkeä, sopikaamme - tietämättä tarkemmin edes Tarmon katuosoitetta - että Tarmo Kunnas asuu Meilahdessa!

 

Hei hetkonen!

Ajatellaanpa asiaa loogisesti:

Maailman metropoleissa mahtavan uran luonut professoritason henkilö viettää viimeisiä vuosiaan - Taka-Töölössä! 

Kuulostaa pahalta. 

Ei käy!

Se ei kerta kaikkiaan käy! 

 

Mutta Meilahti... 

Huomattavasti mukiinmenevämpää!

😉  

 

Sivumennen todeten Meicun alue on laaja - aina UKK -kotimuseoon, Seurasaaren sillalle asti.  

Vähän niinkuin SosDem -puolueesta ennen sanottiin:

"Laidat leveällä ja katto korkealla!". 

 

Ai niin...

Tämän kirjoittaja asui välillä muutamia vuosikymmeniä Topeliuksenkadulla numerossa 15, ihan siinä pari taloa Töölön Kirjastosta keskustaan päin. 

Toisinaan näkyi osoite olleen eri yhteyksissä kategorisoitu nimikkeen "Taka-Töölö" alle, toisinaan taas "Keski-Töölö". 

Eipä tuo asumista haitannut, puoleen jos toiseenkaan...

😉 



Meilahti - Taka-Töölö - Keski-Töölö...

Quant à moi, cela m'est égal!



(Oodin yleisöpäätteellä 3.1.2022)

ArcticParadise.fi

Vastuullisuus, rohkeus, eettisys!