25.3.2025

Pyynikin Panimon osakeanti - osallistuako vai ei?


Uskomaton tuo sijoituskirjailija Esa Juntunen!

Mikä vauhti kaverilla päällä!

Kirjoja, esiintymisiä, blogi jne. 


Eri asia, kauanko tuota ruljanssia jaksaa.

Ja kuinka järkevää tuollainen nk. "henkilöbrändin" rakentaminen ylipäätään on.

Sijoituspuolella Merja Mähkä, Jasmin Hamid, tämä Juntunen...

Muutaman sadan tonnin salkut kai jokaisella näistä "sijoitusviihteen" tarjoajilla.


Kim Lindström ja Erkki Sinkko näihin verrattuina "raskassarjalaisia".

Molemmilla varmaankin kymmenien miljuunien salkut.


Viime vuonna Sijoitusmessuilla oli tilaisuus Esaa kuullakin.

Varsin selkeäpuheinen ja realistinen tyyppi.

 

Päällimmäisenä jäi mieleen miehen harrastama syvä skeptisyys suoria osakesijoituksia kohtaan.

Mitä itsekin on vuosia harrastanut - ja olisi kertomansa mukaan päässyt indeksisijoituksilla parempiin tuloksiin. 

Paitsi että yleissivistävä viihde- ja jännitysmomentti olisi harrastuksesta jäänyt pois...

 

Juuri näinhän asia onkin! 

Miten ihmeessä me piensijoittajat voisimme "voittaa" markkinoilla hääräävät miljoonat "asiantuntijat", nykyään myös robotit, tekoälyn jne...?

Ihan utopistinen idea!


Juntuselta pukkaa meiliin moninkertaisesti enemmän tarinaa kuin mitä ehtii lukea.

No, Elisa -analyysin luin.

Sen innoittamana merkkasin pikkusiivun lisää... 

Olisihan sijoituslehtien ja -blogien sekä esiintymisten seuraaminen aivan turhaa, ellei jotakin annettua ideaa edes joskus soveltaisi käytäntöön.

 

Tämän Pyynikin Panimo -tekstin luin.

Yksinkertaista, kelpo analyysiä. 

Juntunen osaa kirjoittaa selkeästi.


Kyseessä ensimmäinen normaali listautuminen Stadin pörssiin pitkiin aikoihin,.

Pyynikin tuotteetkin ovat tuttuja - tosin oikeastaan vain keltapurkkisen Keisari -oluen osalta.

Mainio tuote - ja vieläpä pirkanmaalainen!   


Mutta satsatako Pyynikin Panimoon?

Esa Juntusen lopputulema kuuluu jotta hän on 50/50 -kannalla. 

Ei kuitenkaan mattinykäsmäisesti "fifty-sixty."


Joo, sama täällä.

Mutta vaakakupissa painavat pari asiaa merkkaamisen puolelle, toisin kuin  Esalla:

 

Olen Pyynikin Panimon mallasjuomien kuluttaja (Esa kertoo olevansa lonkero -mies).

Liikun niin paljon Pirkanmaalla, luokkaa 10 - 12 viikkoa vuodessa.

Paikallisuus on siis yksi argumentti.

Hyvässä lykyssä yhtiökokouksetkin Nokialla, tarjoiluineen...

😏  


Onhan salkussa Olviakin, ollut jo kauan.

Iisalmessa oli kerran tilaisuus osallistua yhtiökokoukseen - ja mitkä tarjoilut siellä olikaan!

Lounaan sai nauttia henkilökunta -hintaan, ja lähtiessä kaksi muovikassillista Olvin tuotteita lykättiin mukaan!


Minimimerkintä Pyynikillä 300 lappua à 2,50 eli 750,- euroa.

 

Jatketaan Matti Nykäs -tyylillä:

"Ehkä merkkaan, ehkä en..."

 

(Tallinna 25.3.2025)

ArcticParadise.fi 

"Don't you know, little fool, you never can win? Why not use your mentality? Step up, wake up to reality".


 

 

23.3.2025

Tilia Töölö - As.Oy. Topeliuksenkatu 15:n 100 - vuotishistoriikki / Ilkka Sinisalon kirjoitelma

 

 (KESKEN) 


Jatketaan juttua, Rakas Lukija, ja korjataan kirjoitusvirheet kunhan keritään...

 

 Mikä kaunis, aurinkoinen kevätpäivä!

"Päiväretkellä" asuinkaupunki Tallinnasta synnyinkaupunki Stadiin.

 Sunnuntai. Töölön kirjasto auki.

Nyt on tilaisuus käydä vilkaisemassa monikymmenvuotisen asuintalon, Asunto Oy. Topeliuksenkatu 15.:n historiikkiä.

Talolla on uusi nimikin: Tilia Töölö.

 

Odotinkin jotakin sontaa.

Mielenkiintoista kyllä, talon 90 -vuotishistoriikissa sontaa suoltanut entinen seinänaapuri, Pekka Ruokolahti -niminen tyyppi, näyttää tällä kertaa rauhoittuneen.

Onko mies väsynyt?

Toistaa edellisen "historiikin" sepustustaan lyhennetyssä muodossa, mutta on jättänyt meikäläisen morkkaamisen muisteluistaan tällä kertaa pois. Oho!

En kuulemma ollut tuolle pikkusieluiselle pikkuporvarille "tarpeeksi ystävällinen", kuului Ruokolahden talon 90 -vuotishistoriikissä esittämä moite.

Lisäksi herra paheksui, kuin en tilittänyt sille tietoja "bisneksistäni".

Miksi ihmeessä olisinkaan, mokomalle?

 

Sensijaan nyt pääsee vauhtiin toinen hahmo muinaisuudesta, jo kohta parikymmentä vuotta siten talosta pois muuttanut hovioikeudenneuvos Ilkka Sinisalo.

Herra aloittaa vuodatuksensa jeesustelemalla ettei koskaan edes halunnut Tilia Töölö Topeliuksenkatu 15 -taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi silloin 80 -luvulla. 

"Mutta kuin niin kovasti pyydettiin...",.

😏


x


Kosto -kirjoitelmassaan Sinisalo jurnuttaa sitä, että järkkäsin hänelle tuolloin 80 -luvulla huomautuksen silloiselta Oikeusasiamieheltä, entiseltä oikeusministeri Jacob Södermanilta.

Sitä tuo Ilkka Sinisalo vaikeroi vieläkin. 

Lakimieskoulutuksen saanut henkilö, juristina vuosikymmenet toiminut, tekee parhaansa vähätelläkseen moitittavaa  menettelyään. vvvvvv

Käsittäkseni toimi silloin 80 -luvulla oikeuslaitoksessa  "oikeusneuvosmiehenä" eli tuomarina.

Mutta nytpä syytettiinkin tuomaria!

Sinisalolle näyttää muodostuneen vuosikymmenien mittainen henkinen trauma Oikeusasiamieheltä saamastaan huomautuksesta.

Oli vissiin tuudittautunut siihen ajatukseen, että hänpä tässä vaan tuomaroi, ja jakaa Oikeutta - toisille.


Enpäs arvannutkaan, että tuo Oikeusasiamiehen antaman huomautus Ilkka Sinisalolle noin koville otti.

Ottaa koville näköjään vieläkin - tapaus jostakin vuodelta 1987, kai. 


Koko tuo kohta neljänkymmenen vuoden takainen revohka sai alkunsa siitä, että Ilkka Sinisalo hermostui tähän vaatimattomaan persoonaani.

Tapaus liittyi talon tuolloisen nolla -tason isännöitsijään, joku Charlie oli henkilö nimeltään.

Oli niin, että vaadin aktiivisempaa otetta tältä eläkeläis -isännöitsijältä. 

Juttu liittyi naapurini, Ruokolahden kämpän (Pekka Ruokolahti itse ei vielä tuolloin ollut asukas) toistuviin järjestyshäiriöihin.

Joka tapauksessa Ilkka Sinisalo erosi hallituksen puheenjohtajan paikalta dramaattisesti, ilmoittaen "saaneensa tarpeekseen".

Minusta, nimittäin.

Ja laittoi postiluukuista ero -ilmoituksensa Helsingin Raastuvanaoikeuden kirjekuorissa!


Eikä Ilkka olisi Ilkka, jos ei hän jonkinlaisella "kielipelillä" yrittäisi lieventää dramaaattista, yhtä hallituksen jäsentä (minua) osoittavaa erokirjettään nimittämällä sitä "tiedotteeksi"."Just joo.

Hyvä, Ilkka!

On sulla varmaan tuota juristerian koulimaa "osaamista", mutta se ei nyt riitä.


No, jokainen voi kuvitella minkälainen vaikutusteho talomme kaltaisessa pikkuporvaristalossa syntyy, kun hallituksen jäsenet yllättäen saavatkin yhtä hallituksen jäsentä - meikäläistä - koskevaa postia Oikeuslaitokselta.

Etenkin Märta Kuokkaseen oli teho erittäin voimakas.

 

Sittemmin Sinisalo kylläkin perui eronsa. Kuinkas ollakaan.

Oli kertomuksensa mukaan "saanut niin paljon yhteydenottoja että jatkaisi".

Niinpä tietenkin...

😏

 

Oikeusasiamies Jacob Södermanille antamassaan vastineessa Sinisalo kertoi, että "muita kirjekuoria ei  tuohon hätään ollut saatavilla".'

Eli kovin vähästäpä "hätääntyi" tuolloinen virkatuomari, tuleva hovioikeudenneuvoksemme. 

 

Täytyy vain toivoa ette Sinisalo sen jälkeen, monikymmenvuotisen uransa Oikeuslaitoksessa aikana, "hätääntynyt" yhtä herkästi.

😏 

 

Kirjoitelmassaan Ilkka Sinisalo vaikeroi, jotta hän koki "mielipahaa"  PYÖRÄVARASTO -ASIAN johdosta.

Höpsistä, Ilkka!

Onko sinun Ilkka kaiken lisäksi vielä vääristeltävä  talon historiaa?

On siinä meillä "oikeudenpalvelija".


Sinisalon hermostuminen ja dramaattinen eroilmoituksensa Helsingin käräjäoikeuden virallisessa kirjekuoressa postiluukusta henk. koht. toimitettuna EI liittynyt autotalli -asiaan.

Toisin kuin Hovioikeudenneuvoksemme tökerösti yrittää vääristellä. 

Sinisalon "kilahtaminen" ja moitteet/huomautuksen Eduskunnan Oikeusasiamieheltä saanut menettely liittyi aivan toiseen asiaan.

Nimittäin A -rapussamme Ruokolahden asunnon liepeillä toistuneisiin järjestyshäiriöihin.

Joihin tuo silloinen nolla -isännöitsijämme "Charlie" kaikessa flegmaattisuudessaan oli haluton puuttumaan.

Toistuvista pyynnöistäni huolimatta.


Tai ehkä niiden johdosta...

😙

'

Hallituskaan ei sitten MILLÄÄN ollut valmis alkamaan toimenpiteisiin. 

Kunnes lopulta - järjestyshäiriöiden jatkuessa - sain aikaiseksi hallituksen Ruokolahden kämpälle antaman huomautuksen.

Koville otti!

 

Nuista Ruokolahden asunnon liepeillä toistuvasti ilmenneistä järjestyshäiriöistä infoa linkeissä aikaisempiin kirjoituksiin.

Löytyvät tämän postauksen lopusta. 


Kyseessä väkivaltatilanteet.

Väkivallan kohteina AINAKIN asuntoon sisääntunkeutuja -yrittäjän veriseksi pahoinpitelemä, rapusta löytynyt kissa.

Sekä Ruokolahden asunnon ovi.

Jonka potkimiseen jouduin useamman kerran heräämään.

Allekirjoittanuttakin uhkailtiin, kun en kyseistä vonkaajaa päästänyt rappuumme.

 

Ensin Sinisalo toimii törkeästi.

Käyttää virka-asemaansa väärin, yksityisiasiassa.

Sitten saa muistutuksen/huomautuksen/moitteet Eduskunnan Oikeusasiamieheltä.

 

Sitten nillittää "kokeneensa mielipahaa".

Vääristellen taloyhtiön historiaa, väittäen "mielipahansa" liittyneen aivan muuhun asiaan.


Muuten nopealla googletuksella näyttäisi siltä, että samainen Mielensäpahoittaja - Syyttäjämme sittemmin Hovioikeudessa toimiessaan satsasi seksuaalirikos- ja intimiteettisuoja -keisseihin.

Edelleen nopean googletuksen perusteella ollen useissa tapauksissa "eri mieltä" kollegojensa kanssa... 


Ottakaamme esimerkki:

"YLE -syyttäjä 6 - 0"

Tapauksessa kyse käräjäoikeuden ratkaisun (tuomion) kumoamisesta. Syytös koski MOT -ohjelman väitettyä intimiteetin loukkausta eräässä seksuaalirikos -asiassa.

"Hovioikeudenneuvos Ilkka Sinisalo olisi (aínoana) halunnut pitää voimassa käräjäoikeuden ratkaisun, jopa hieman korottaa vahingonkorvauksia".

LÄHDE: YLE MOT 20.7.2007  / Ohjelman tuottaja Matti Virtanen

 

Paitsi että vääristelee ja vähättelee tapahtumien kulkua, osoittautuu Ilkka Sinisalo myös varsin röyhkeäksi häntä ylemmän laillisuusviranomaisen antaman moitteen/huomautuksen halveksujaksi.

Sinisalo loihee lausuman:

"Sääliksi käy virkamiehiä, kun he joutuvat käsittelemään tällaisia asioita, vaikka tärkeämpiäkin on olemassa"

Ja minä kun olin luullut, että Oikeusasiamies -instituutio olisi olemassa juuri esim, nuiden oikeuslaitoksen viranomaisten kontrolloimiseksi.

Kansalaisten oikeusturvan kannalta tuiki tarpeellinen, perinteikäs osa  Suomen oikeusjärjestelmää.

Näin ei kuitenkaan Ilkka Sinisalon tekstin mukaan ole asian laita.

Sinisalon kirjoitelmasta huokuu hovioikeudenneuvoksemme käsitys Oikeusasiamieheltä saamastaan  huomautuksesta/moitteesta aivan jonninjoutavana puuhasteluna.


Vielä:

Sinisalo kirjoittaa "me" -muodossa tarinoidessaan Oikeusasiamiehelle antamastaan vastineesta.

"Päätimme vastata..."

Ketkä ihmeen "me"?

Kenen "meidän" selän taakse Sinisalo siltä osin yrittää vuosikymmenien jälkeen piiloutua?

 

Sepustuksensa Sinisalo lopettaa valitukseen, miten juuri hänen kohdalleen sattui "hankala osakasasukas".

Eduskunnan Oikeusasiamies oli kuitenkin sillä kannalla, ettei kyse ollut "hankalasta osakasasukkaasta" vaan tuomari Ilkka Sinisalon moitittavasta menettelystä.

 

Kumpaakohan pitäisi uskoa?

😏


x


Kirjassa on kelpo kuva rapusta.

Niin, tuo rappu...

Jotain ehkä olen siellä kokenut minäkin...

 

Esimerkiksi ne ajat, jolloin avasin ylimmän kerroksen yksiöni oven minuutilleen sovittuun aikaan.

Ja alakerran rouvan  sipsuttelun äänet alkoivat kuulua, kun hän saapui "kylään".

Kiitos käynnistä! 


Milloin en sitten itse hiippaillut myöhään illalla, perheen lasten nukkuessa, saman rouvan tykö.

Mukavaa vapaa-ajan viettoa avioparin vesisängyssä, matkatöissä olleen isukin 12 -vuotta vanhaa skottiviskiä naukkaillen.

Kuunnellen samaisen rouvan stooria herran henkivakuutuksen suuruudesta.

Ja toivetta siitä, että juuri tänä yönä sattuisi se kuolemaan johtava onnettomuus...

 

"Sitähän se kaikki on - Rakkautta, Rakkautta vaan!". (Dave Lindholm)

 

Topeliuksenkatu 15:n A -rappu tarjosi tältä osin minulle siis eräänlaista "avioliittokoulutusta"...

Kiitos! 

Luullakseni olin hyvä oppilas!

Parhaani ainakin yritin!

😏 

 

 80 -luvun lopulla olin juuri alkanut yksityisyrittäjäksi, ja työpäivät venyivät keskiyöhön. 

Taloyhtiön hallituksessa tavattu sinkkutyttö asusti pari kerrosta alempana.

Pitkän työpäivän jälkeen oli tapana hiippailla nuo kaksi kerrosta alaspäin, siellä odotti avattu ovi.

Helppoa ja vaivatonta. Nopeaa ja tehokasta.

Siisti kämppä, alle 30 -vee pitkäkinttuinen blondi...

Tuolloisen suosikkini Rick Jamesin musaa ämyreistä.

"Super Freak!

MTV eli tuolloin kukoistuskauttaan.

Rick Astley, Mel & Kim, Madonna... Princen kulta-kausi. Nick Kershawn "The Riddle".

Se oli upeaa aikaa - niin kauan kuin sitä kesti.


Ja kesti ainakin seuraavaan kesään saakka.

Organisoin meille elokuussa yhteisen Kökarin -viikon.

Romanssi alkoi olla jo finaalivaiheessa, mutta tilalle tuli paljon muuta!

Kökar, muutkin Ahvenanmaan saaret, sekä YKSI IDEA, joka "kantoi" elämää ja yritystoimintaa isolta osin vuosikymmenien ajan.


Kiitos, Topeliuksenkatu 15!


Kiitos, Topeliuksenkatu 15:n silloinen hallitus!

Ettehän toki tätä tarkoittanut, mutta näin kävi!

Tuli toosaa sekä fyffeä! 😏


Muutakin mieleen painunutta rapustamme, sen hissistä.

Tuolloinen rapun asukas rouva Melkas sattui samaan hissiin.

Mukava nainen, pilke silmäkulmassa, juttelimme paljon.

Tuli jotakin puhetta hänen statuksestaan, oli eronnut nainen.

Rouva Melkas hymyili vinosti, todeten...

"Niin, avioliitto tuhoaa hyvänkin ihmissuhteen!".

 

Kiitos, rouva Melkas!

Panin visusti mieleeni! 

 

Edelleen rapusta:

Vuodenvaihteessa 2010/2011 kävi selväksi, että se putkiremppa todella alkaa, ja kämppä on tyhjennettävä kuukausiksi.

Kauhea tilanne.

Sattumoisin neljännessä kerroksessa oli myytävän yksiön asuntonäyttö.

Sattumoisin poikkesin sisään.

Sattumoisin  oli varsin tuttu luukku - sama, johon 80 -luvun lopulla hipsin myöhään iltaisin "kuuntelemaan Rick Jamesiä".

Sattumoisin tutustuimme erään saksalaisen Wernerin -herran kanssa.

Tulos:

Hän osti kämppäni.

Mikä tuuri!


Satumainen onni, tosiaan.

Sain Werneristä samalla muuttomiehen.

Neljänä eri päivänä tyhjensimme varastoa yksiöstäni.

Aloitimme aikaisin aamuisin.


Minä pakkasin ylhäällä.

Werner roudasi hissillä tavaroita alhaalla odottavaan laina -pakuun.

Kun auto olit saatu täyteen joskus iltapäivällä, pidimme tauon.


Iltalautalla Tallinnaan.

Talskussa keskiyöllä siten lastin purkaminen.

Valmista joskus kolmen maissa aamuisin.

Maksoin Wernerin yöksi läheiseen hotelliin.

Itse goisin jo uudessa kämpässä.


Neljä reissua vaati muutto.

Wernerin apu oli korvaamaton.

En ymmärrä miten muuten olisin pärjännytkään - eihän mulla ole edes ajokorttia ollut koskaan.

Sitä paitsi jonkun tuntemattoman muuttofirman kanssa asiointi olisi ollut täyttä tuskaa.

Ja monin verroin kalliimpaa.


Häätyy sanua, että kyseinen Werner oli kyllä erikoinen heppu.

Ilmeni miehen olevan työtön.

Taustaltaan inssi.

Ennen asunto -projektiamme kuluttanut aikaansa lähinnä kirppiksiä kierrellen.

Yrittäen jonkin euron tienata ostamalla ja myymällä rihkamaa.


Selvisi, että miekkosella oli "perhe" isossa asunnossa Eino Leinon kadulla, ihan muutaman sadan metrin päässä.

Pieni tytär.

Välit suomalaisen rouvaan finaalissa.

Werner itse asusteli muutaman sadan metrin päässä, Walhallankadulla.

Nyt siis ostamassa tavallaan kolmatta kämppää nuiden kahden välistä.

Melko kimuranttia!


Tämmöisen kanssa siis olin tekemässä elämäni siihen asti tärkeintä asuntokauppaa.

Työttömän kirppiksillä -kiertelijän.


Ainoa selitys, jonka tyypin touhuille keksin, oli ilmeisesti joku Sakuista tulossa oleva perintö.

Jonka hän ehkä jotenkin yritti keplotella turvaan tuolta Eino Leinon kadun naiselta?

Vai koittiko hän saada Saksan -perinnön junailtua Topeliuksenkadun -asunnon kautta sille pienelle tytölleen?

Jotakin tällaista, ehkä...


Joka tapauksessa kauppa solmittiin mukavan tunnelman vallitessa Aleksilla Nordean arvokkaan talon tiloissa.

Saavuin paikalle fillarilla, viimeiset Topeliuksenkadun -romppeet muovikasseissa.

Viimeinen Pitkänen oli poistunut Topparilta!


Ennen iltalautan lähtöä uuteen asuinkaupunki Tallinnaan nautin eräässä keskustan baarissa tarjouskupongilla kahden euron skumppa -lasin.

Jo samana yönä kello 01.30 kauppasumma kilahti nettipankkiin.

Alkoi uusi elämänvaihe. Ulkomailla.

56 -vuotiaana.


Viimeisin tieto Werneristä:

Kouluttautunut Japanissa jonkinlaisen aasialaisen hierontatekniikan osaajaksi.

Ilmoittelee ottavansa vastaan asiakkaita jossakin Saksassa,

 

siin

 

Kirjan toimituskunta:

Maarit Tyrkkö (ent, Huovinen) , Urho Kaleva Kekkosen rakasajatar

Ilkka Niiniluoto, ratikkakiskofilosoofi

Märta Gartz-Kuokkanen, talon aktivistirouva

Pekka Ruokolahti, entinen pikkusieluinen seinänaapurini

Erkki Myllylä, eläkkeellä oleva konttorikone/IT -kauppias


Maarit Tyrkön (ent. Huovinen) tunsin hyvin.

 

Siis tämän Urho Kaleva Kekkosen viimeisen rakastajattaren.

Ikäeroa oli kymmeniä vuosia, ja Urkki jo eturauhashoidoista toipuva vanhus, mutta se ei tahtia haitannut.

Maarit tosin kiisti intiimisuhteen kauan, kauan.

 

Mullekin.

Kun hyvää hyvvyytäni small talkin -omaisesti otin Urkki -teeman hississä framille, seurasi sihinää:

"Se oli työsuhde"!

Just joo.

Työsuhdepa hyvinkin!

 

Jäi mieleen esim. kerran Töölöntorin K -kaupassa naistenlehden kannesta:

"MIelestäni on epäkorrektia udella presidentin yksityiselämää!".

Ajattelutapa siis niin 70 -luvun kekkoslovakialainen, niin kekkoslovakialainen, että! 

 

Maarit kiisti Urkki -suhteensa vuosikymmenet, kunnes sitten:

"Rakastin Urkkia!".

Tulihan se sieltä lopulta, vaikka koville ottikin!

   

Aviomiehensä Pentti Huovisen kuotua innostui raportoimaan.

Kirjoitti parikin kirjaakin Urkki -suhteestaan.

Nk. "Kiss and Tell" -kirjallisuutta.

Varmaankin tienasi hyvät massit.

Pääsi markkinointikierroksille ympäri maan kirjastojen Martta -kerhoihin, rouvien lukupiireihin jne.

 

Ja ennen kaikkea:

Sai "kirjoihin ja kansiin" oman verisonsa tapahtumista.


Muuten Kekkosen suku ei liene koskaan kommentoinut Maaritia tai hänen Urkki -opuksiaan mitenkään?

Kertonee jotakin...

 

Mulle tämä Urkki/Maarit kuvio oli täysin selvä jo vuosia aikaisemmin.

Viimeistään silloin kun luin  Presidentinlinnan entisen linnanvoudin, sankarini Arimo Raesteen muistelmat "Paroni von Raesteen ihmeelliset seikkailut".

 

Mitä Urkin "lämpimille" ilmestyneeseen Maaritin seuraavan mieheen, aviomies Pentti Huovisen rooliin tulee...

Hänkin Maaritia huomattavasti vanhempi, vakavarainen mies...

 Arimon kirjasta latinankielinen ilmaisu:

"Vestigia terrent!".

😏 

 

Kerrotaan, että Tyrkkö/Huovinen -huushollissa ei nimeä Urho Kekkonen saanut lausua.

Aihe oli tabu. 

Ilmankos Maarit tuon Huovisensa kuoltua alkoikin suoltaa nuita Urkki -muisteluitaan.

 

Oli muuten ihme äijä tuo sotkamolainen. 



Tuo Maaritin pitkäaikainen Urkki -rakas...

Osin 60 -luku, koko 70 -luku ja pätkä vielä 80 -luikuakin tuli Suomen Kansalla elettyä valheessa.

Piti Urkin johdolla teeskennellä työ "Ystävyyttä" Neuvostoliiton kanssa.

Urkki kaappasi koko Ulkopolitiikan, ja niine avuineen haali käytännössä lähes yksinvaltaisen roolin sisäpolitiikassakin.

Eräänlaisen huipentumana se "poikkeuslailla" masinoitu pressanvaali 1974.

Oli se etovaa touhua!


Eikä Suomen virka- talous- ja poliittisen eliitin nöyristelyllä eikä ruskeakielisyydellä ollut rajaa, ei määrää.

Oksettavaa katsoa vanhoja filmipätkiä esim. Neuvostoliiton suurlähetystön vastaanotoilta.

Mikä häpeä!

Kansakunta rähmällään!


Vain  -muutama suoraselkäinen löytyi koko valtakunnasta Urkkia ja hänen perässähiihtäjä -jengiään vastustamaan:

Kauko Kare

Tuure Junnila

Ahti M. Salonen

Georg C. Ehrnrooth

sekä tietysti Veikko Vennamo.


Isänmaallisia tyyppejä, joiden jokaisen elämän Urkki -mafia ja monasti onnistukin tekemään vaikeaksi.


70 -luvun alussa, kai 73 - 74, tuli usein käytyä Meilahdessa luudaamassa.

Monasti lenkiltä palatessa siinä nk, "Meikun mäessä" lipui vastaan mäkeä alaspäin, Urkin Cadillac.  

Iso Päällikkö palasi iltaisin Linnasta Tamminiemeen.

"Jaaha, tuossa menee itse pääpiru!", tuumasin.


No, ei mennyt montaakaan vuotta, niin Urkki sairastui ja luopui presidenttiydestä.

Eleli eristyksissä Tamminiemessä.

Turvamiehet ulkoiluttivat pipopäistä ex -presidenttiä Seurasaaressa.

Kerrotaan että Urkki oli niin itsepäinen ja agressiivinenkin, että turvamies oli käyttänyt sairasta vanhaa Presidenttiä vastaan "karate-iskua".

Yksi Tamminiemessä kytännyt lehtivalokuvaaja näki.


Muistuu mieleen myös Urkin 74 -vuotispäivä 3.9.1974.

Juuri pahimpaan suomettumisen aikaan.

Oli ihmeellinen, trooppisen lämmin Helsinki -ilta.

Vielä illalla suht' myöhään, kun Tuulikin kanssa ulkoiltimme Tunski -samojedia Sibelius -monumentin tykönä, lämpöä ihan hellelukemat.

Jotain 25 graadia.

Lintsin kauden päättymispäivä, ja ilotulitus.

Koska oli myös Maaritin Urkki -rakkaan 75-vee -päivä, oli ilotulitukseen laitettu extra -voimaa.

Unohtumaton ilta. 

Unohtumaton hetki, kun kirkkaasti oivalsin:

"Hei, tää koko sirkushan perustuu VALHEELLE!".


Niin, ja tuota VALHETTAHAN  piisasi sitten ihan Urkin surkeaan loppuun asti.

Seuraavaksi alettin  "perässähiihtäjien" taholta valehtelemaan ja pimittämään Ison Päällikön kondista.

Eli juuri kuten "Sleepy Joe" Bidenin tapauksessakin viime vuodet.

 

Ilkka Niiniluoto

Filosofit 


Pekka Ruokolahti



Henkilögalleriaa:


Jukka Kuoppamäki


Michael Monroe

Jaahas. Tällekin turhakkeelle on kirjassa uhrattu palstatilaa...

Niinpä tietysti.

Suomihan on turha -julkkujen ja diletanttien luvattu maa.

Kyseessä Suomi -Tsuhnalandian yliarvostetuimman bändin mitätön laulaja.

Bändin, jolla ei ollut yhtään kunnon biisiä, ja joka ei koskaan breikannut.

Ei haitannut Tilia Töölön 100 .vuotishistorian toimituskuntaa.

Mukaan piti vaan ängetä Makkonenkin.

Myönnettiinhän hahmolle vastikään muuten Valtion - Pyhän ValtioVallan - toimesta anomuksestaan elinikäinen "taiteilijaeläke".

Siis "taiteilijaeläke"...

😏

Keikkapalkkiot on tämäkin "artisti" saanut huolettomasti tuhlata.


Mikäpäs siinä...

Rahaa on!

Tosin se on kaikki velkarahaa, ja maa on käytännössä konkurssissa.

Mutta ei nyt olla ilonpilaajia.


"Kaikki ottavat. Tyhmä se joka ei ota!".

- Nikolai Gogol: Kuollet sielut


Koskivaarat


Taidemaalari Pekka Ryynänen 

Tämän herran tapasin Topeliuksenkadulla vain kerran.

Yllättäen kodissani - nimittäin entisessä, monikymmenvuotisessa kodissani.

Tapaus jostakin vuodelta 1999, ehkä.

 

Olin juuri palannut Intian -reissulta -ensimmäiseltä ja samalla viimeiseltä.

Oli noihin aikoihin löydettävä joku uusi matkakohde, kun Kuuban -reissut loppuivat. 

Sinne ei ollut enää asiaa, kun pitivät mua "vakoojana".

Riitti, kun kameran kanssa hiippaili syrjäkujia...

Selvä vakooja!

 

Ei sopinut tuo Intia vartalolleni.

Saunominen on kyllä kivaa - mutta kun sitä Goalla jatkui 24/7 oli se liikaa... 


Anyways reissun jälkeen eräänä iltana työskentelin kämpässä kaikessa rauhassa kun ovikello soi.

Se oli uusi naapuri Merja Eronen, joka naapuriasunnon eli entisen kotini oli ostanut.

"Miten olisi raikas olut?", kysyi Merja.

No mikäs siinä.

Siirryin siis sen muutaman metrin matkan nuoruudenkotiini.

Siellä odotti pöydän ympärillä seurue.

Merjalla ja puolisollaan YLEn alkoholisoituneella toimittaja Hannu Erosella olivat kylässä - Ryynäset, Raija ja Pekka.

Tuttuja kesältä1975. 


Tuona Ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä vauhdikkaana kesänä liftasin Topeliuksenkadulta Jyväskylään, jossa taidemaalari Carolus Enckell Pekan avustama työskenteli ison tilaustyön parissa.

Lahdesta Jyväskylään liftin tarjosi muuten sittemmin kuuluisa TV -toimittaja, tosi mukava Jyrki Koulumies.

Sama, joka junaili Victoria Mullovan sitten loikkaamaan Neuvostoliitosta Kuusamon kautta Ruotsiin ja sieltä eteenpäin.

 

Caroluksen tilaustyönä kirjaston seinä.

Meitä majaili ylioppilaskylän  kaksiossa muutaman tyypin porukka.

Carolus, Jussi Rinne, Ryynäset ja minä.

Brenkkua kului. En tajua missä välissä Carolus ja Pekka kerkisivät maalaushommiin sinne kohteeseen.

Jonakin iltana tunnelma tiivistyi siihen pisteeseen asti, että meidän tuli ajankohtaiseksi ottaa Pekan kanssa mittaa toisistamme.

Painiottelu ylioppilaskylän asuntolan takapihalla. 

Korkeita rikkaruohoja ja ohdakkeita kasvavalla joutomaalla,

 

Ottelu päätyi nk. "ratkaisemattomaan". 

Samalla loppuivat tappeluhommat meikäläiseltä.

Eipä ole ollut tarvettakaan. 


Ja nyt siis törmään samaan tyyppiin vuosikymmenin jälkeen omassa entisessä kodissani!

Jotain siinä juteltiin.

Raijahan oli jo tuolloin sairastunut niin pahasti, että liikkui rullatuolilla.

 

Raijan kanssa tulimme erinomaisen hyvin toimeen.

Jo Jyväskylässä silloin noin neljännesvuosisata aiemmin, samoin nyt Topeliuksenkadulla.

Ehkäpä liiankin hyvin - Pekan mielestä, nimittäin...

 

Tarjotun huurteisen nautittuani tiedustelin seurakunnalta, josko intialainen brandy kiinnostaisi?

Kiinnostihan se.

Kipaisin omalta puoleltani hakemassa tuliaisflindan.

 

Se oli hyvää, kaikkien mielestä.

Paitsi Pekan.

Alkoi nektaria arvostelemaan.

Raija hermostui, alkoi tiuskimaan Pekkaa ojennukseen.


Jaahas, totesin.

Sama vanha Pekka.

Lasillisen jälkeen kiitin seurasta ja palasin taklaisin seinän taakse hommiin.


Toki on ollut tiedossa, että Ryynäset kai jostakin 90 -luvun alusta lähtien asuivat Espanjan Fuengirolassa.

Raija jäi sairaseläkkeelle nuorena.

 

Aina Fugessa käydessä - viimeiset yli kymmenen vuotta, joskus kaksikin kertaa per vuosi - on tullut aprikoitua: Missäs Ryynäset?

Ei heitä kertaakaan näkynyt, vaikka Fuge on pienehkö mesta.

Ja käyn aina ajoissakin suomalaispaikoissakin.

 

Raija kuolikin jo 2015.

Mutta Pekka?

Ei mitään merkkiä miehestä netissäkään.


Kotisivut katosivat jo vuosia sitten, samoin sivua Kuvataiteilijamatrikkelissa ei löydy.

Taiteilijanahan Pekka ei koskaan "breikannut".

Valtaosin tusina -konstruktivismia - joukossa kyllä muutama melko hyväkin työ.

Mutta nekin vuosikymmenien takaa.

 

Kunne nyt kuluvassa maaliskuussa:

Fuengirola.fi -nettilehdessä juttuja:

 

Taidemaalari Pekka Ryynänen kadonnut!

Alzheimerin tautia sairastava Pekka oli viety hoitokotiin, josta oli seitsemän tunnin kuluttua ottanut hatkat.

Lähimuistia "korkeintaan neljä minuuttia.

Lompsassa sata euroa.

Osaa sanoa osoitteekseen ainoastaan "Acapulco" - Ryynästen asunto sijaitsi Acapulco -kadulla.

Saattaa tiedustella tietä baariin. 

Osaa "jonkin verran" Espanjaa. Siis vuosikymmenien maassa asumisen jälkeen.

Ei takkia mukana, ei puhelinta, ei kaikkia tupakoita. 

Kävely on viime aikoina rajoittunut 200 - 400 metriin.  

Fugen suomalaispiireissä huoli Pekasta, etsintäpartiota pyritään organisoimaan.


Fuengirola.fi -saitilla pärstäkuva Pekka Ryynäsestä.

Kovin ovat vuodet vanhentaneet - ja mitä ilmeisimmin myös elämäntavat.

Käviköhän tuossakin niin, että Raijan poistuttua kuvioista jöötiä pitämästä repsahti mies samalla.

Monet nuista todella nuorena naimisiin menneistähän ovat sitten yksin jäädessään aivan avuttomia.

Etenkin miehet.

 

Niin...

Jyväskylä porukasta Carolus, Jussi ja Raija kuolleet. Pekka kadonnut.

Merja Erosen kutsujen sakista entisessä kodissani  ainakin Hannu Eronen sekä Raija Ryynänen ovat kuolleet. Pekka kadonnut.


Leena Brandt

Pienenä yllärinä kirjasta käy ilmi, että aikoinaan hallituksessa - taisi olla puheenjohtajakin? - toimittaja Leena Brandt kertoo "ettei saanut makua" tuohon surulliseen portti -asiaan. 

Niin, sitä porttiahan väännettiin kuin käärmettä pyssyyn.

Turhaa, naurettavaa porttia - jonka syyttäjä/tuomari Ilkka Sinisalo kirjoitelmassaan luonteelleen ja tyylilleen uskollisesti toteaa olleen "aivan välttämätön".

Kas kun Ilkka oli kerran jopa "pelästynyt pahanpäiväisesti", kun roskia viedessään havaitsi roskiksessa spurgun.

No jo on aikoihin eletty.


Sattumoisin juuri nyt on "luvun alla" Tampereen puretun, erittäin tutun Hotelli Victorian entisen vastaanottopäällikkö Antti Poikeluksen mainio kirja "Hotellimuistelmat".

Antti oli hieno mies, ja kirjoittaa vetävästi.

Kas näin:

Victorian roskiksesta tuli mieleen muisto. Siellä majaili yhteen aikaan eräs kadun kulkija. Kerran avatessani roskalaatikon luukkua jätesäkillinen roskia kädessäni näin siellä herran istuksimassa silmälasit nenällään Hesaria lukien. "Anteeksi, mutta pitäisi heittää tämä roskapussi sinne." Herra nykäisi takinhelmaansa tieltä pois, "Heitä siihen vaan." Minähän heitin.

No niin.

Tässä tapauksessa stadilaista jouhevaa asennetta piti siis hakea Mansesta saakka. Ainakaan Ilkka Sinisalolta sitä ei - kertomansa mukaan - löytynyt...


Portin - muuten kalliiksi tulleen - ylittäminen kesti multa noin 45 sekuntia.

 

Stadin äärimmäisen houkuttelevat ja kauniit korttelipihathan on nyt sitten onnistuttu lähes totaalisesti tuhoamaan - juuri ylenpalttisesta portituksesta ja aidoituksesta johtuen.

Osa tätä sairasta, kauan jatkunutta villitystä kaiken - ihan kaiken - lukituksesta, kontrolloinnista, valvomisesta, kieltämisestä.

Kovalla paineella ihmiset ajettu kaikki vaan sinne nettiin. Yksin olemaan,

Onko nyt sitten hyvä?

 

Talkkari -instituutio on sekin onnistuttua tuhoamaan.

Vielä 80 -luvullakin Topeliuksenkadun talossa oli ihan oikeat, elävät talkkarit, asuivat siinä piharakennuksessa. 

Mukava nuori pari.

Heppu kiersi iltaisin raput koiransa kanssa. 


Nyt nuo "huoltoyhtiöt" ovat "jossakin", ja veloittavat "hinnaston mukaan" joka ikisestä pikkuasiasta.

Onko nyt sitten hyvä? 

 

Isännöinti


Mutta nyt käy siis ilmi, etten ollutkaan ainoa tuon  höpö -portin vastustaja!

Leena Brandtkin oli!

Hauska tietää, että JOSTAKIN olimme samaa mieltä! 


Leenahan lähti sittemmin tuolta vastenmielisestä YLEstä - varmaankin henkilökohtaisesti nk. "hyvän sään aikana".

Viime aikoinahan YLEssä on lakkautettu nuita suojatyöpaikkoja ja jaettu potkuja oikein urakalla.

Vihdoinkin!

HIENOA!

 

Jouduin kerran antamaan tälle YLE -mastodontin silloiselle toimittajalle "palautetta". 

Hän nimittäin touhukkaasti raportoi sieltä minulle tuiki tutusta Brysselistä jotain seksikaupan vastaista litaniaa. 

Kaikki ne feministien normaalit kliseet.

Olipa poikkeuksellisen etovaa jeesustelua tuo Leena Brandtin "raportti" Brysselistä.

Laitoin siis vähän palautetta seurauksella, että kun henkilö minut seuraavan kerran kadulla näki, meinasi pyörtyä!

😏 


Sittemminhän Leena pyrki jopa taksin sinne Brysseliin. Turhaan.

Hän katsoi itsellään olevan "annettavaa" europarlamentaarikkona. 

Puolue: Vihreät.

Ei ylläri.

Ei sitten vähimmässäkään määrin.

 

Pari kivaa tyttöä Leenalla oli.

Tuli usein juteltua.

Ja miten terveitä!

Lapset olivat löytänet "aukon" puskien välistä naapuritalon pihalle.

Reitti lyhensi aamuisinkin heidän koulumatkaansa.

Oli ilo katsella, miten lapsilla oli  vielä tervettä järkeä luonnostaan jäljellä.

Päinvastoin kuin taloyhtiön hallituksella, joka sittemmin esti tuon reitin.

Sairasta.

 

Mutta mitä muuta pikkusieluisilta pikkuporvareilta sitten voisi odottaakaan?

 

Ai miten niin pikkuporvareilta?

No, riippuu mihin vertaa...

1970 -luvulla, kun silloisen Töölön Kirjan pysäkiltä läksin koulutielle Helsingin Suomalaiseen Yhteiskouluun, Haagaan, odottivat koulu- jopa luokkatovereina moni-moni-miljardööri Herlinit.

Tosin heitä ei käytännössä erottanut nk. "tavallisista pulliaisista" mitenkään.

Tuohon verrattuna Tilia Töölön johtoporukka (kirjan toimituskunta) todellakin on pikkuporvareita.

Olkoonkin, että joku/jotkut heistä voi ehkä olla jopa meikäläistä varakkaampaa sakkia...

En tiedä...

😅 


Muuten: Hukkaan heitettyä aikaa, nuo 70 -luvun kouluvuodet SYKissä.

Jotain hyötyä sentään:

Venäjän alkeet.

Niistä on ollut valtaisaa hyötyä itä-Euroopassa, ml. asuinkaupunki Tallinnassa.

Jo koko kuluvan vuosituhannen ajan, paljon ennen kämpän hommaamista Talskusta.

 

Ai niin...

Poikihan tuo "nerojen SYKissä" ajan tuhlaaminen toki muutaman hyvän pan... anteeksi! "ihmissuhteen".

Tosin nämä realisoituivat vasta 1980 -luvulla.

Hyvää kannatti odottaa!


Tilia Töölö 100 vuotta -kirjasta löytyy joku sivu nk. "Covidin" vaikutuksesta talon elämään.

Kyseinen kohta on merkillistä luettavaa.

"Maskit otettiin käyttöön syksyllä 2020 viranomaisten suositusten mukaan".

No kuka otti, kuka ei! 😏

Kerrotaan maski -idiotismista kauppareissulla ja absurdista käsineiden käytöstä rapussa.

Voiko hullumpaa olla?


Sitten taas toisaalta tekstissä - etenkin nk. "rivien välissä" - on aivan järkevää juttua siitä faktasta, että ne vähät nk. "korona -uhrit olivat vanhuksia, joilla oli useita perussairauksia taustalla. 

Juuri niin.

Nk. "korona-uhrit" eivät kuolleet koronan takia, vaan koronan kanssa.


Kirjan "Covid" -kohta ristiriitaisuuksineen lienee selitettävissä sukupuoli -erolla.

Kuten "Covid" -hysteria ylipäätään.

Nuo älyvapaat maski -määräykset ja muut rajoitukset, samoin kuin Topeliuksenkadun absurdi käsine -hullutus, olivat nimenenomaan naissukupuolen "rauhoittamiseksi" suunnatut.

Yllättävää kyllä, kirjan tekstistä käy ilmi, että joku/jotkut tuolla Topparilakin tajusivat, että "Covidissa" oli kyse massiivisesta huijauksesta.

Vedätyksestä, jonka kuitenkin annettiin kauan jatkua.

Kun joukkopsykoosi oli kerran saanut vallan.

98 % rahvaasta uskoi tuohon propagandaan.

Ainakin aluksi.


Mutta nythän "Covidista" - flunssa flunssien joukossa - ei enää haluta edes puhua.

Varsinkin tuon Suomenkin historian surullisen huijaus -ajanjakson "päättäjät" vaikenevat kuin muuri.


Mutta kävipä tuuri, etten "Covid" -mielisairauden aikana enää asunut talossa.

Voi kuvitella sitä vahtimisen, kyttäämisen ja ilmiantojen määrää, joka talossa tuolloin olisi vallinnut.

Esimerkiksi Pekka Ruokolahden taholta.

 


K x 2 


Mutta helkkarin hyvä investointi tuo Topparilla asuminen kyllä oli.

Keväällä 2011 kun tuli putkirempan takia siirrettyä kirjat Tallinnaan ja  myytyä kämppä, pääsi kivasti arvonnoususta nettoamaan.

Niillä fyffeillä on saanut tuplasti enemmän neliöitä - ja hyvästä talosta - Tallinnassa.

Ja monta kymppitonnia jäi vielä ylikin käyttörahoiksi.

Kiitos!

 

Juttuhan menee niin, että Stadin totaalisen sairasta asuntojen hintatasoa pääsee hyödyntämään vain - hyppäämällä ulos.

Jos Stadiin jää, "mitä se hyväjää" mikä sen kämpän arvo on - jos siellä meinaa jatkaa asumista.

Tilanteesta pääsee kyllä nauttimaan muuttamalla muualle Suomeen, tai vaikkapa Eestiin.

 

Eikä kukaan ole onnistunut selittämään, miksi Stadin asuntohinnat ovat Pariisin, Lontoon ja Nykin luokkaa...

 

 

 Anna Kontula pikkuporvarillisuudesta

 

Lopuksi:

Miksi ihmeessä tuo pikkusieluinen pikkuporvarisporukka - siis tämän kirjan toimituskunta - ei pyytänyt MULTA tekstiä tähän kirjaan?

Mielihyvin olisin osallistunut!

😏 

 

No, käyhän tämä toki näinkin... 

 



(kesken) 

 

 

 

"Go ahead and talk.  

Whatever you got to say to me

Won't come as any shock".  

- Bob Dylan: "Tight Connection To My Heart".

'

Bing-, Yahoo- ja Google -haut:

 

Matkamiehen mietteitä Asunto Oy Topeliuksenkatu 15:n "Historiikki"

Arctic Paradise Kotini

Topeliuksenkatu 15 Pekka Ruokolahti

 

 

 


(Töölössä 23.3.2025)

ArcticParadise.fi

"Lähti ku kuppa Töölöstä".

Sanonta on ironinen, koska hienoston Töölössä kuppa on ollut melko harvinainen. Joten jos joku hyvin vähäinen, esim. turha toivo katoaa, voidaan sanoa että se lähti kuin kuppa Töölöstä.

 - Walter de Camp / City -lehti 7.5.2004



20.3.2025

Elokuva-arvio: "Becoming Led Zeppelin"


Olipa hienoa eilen illalla pitkästä aikaa käydä - elokuvissa!

 

Täällä Mansessa - Finnkinon Plevnassa.

Tätä Led Zeppelin -dokkaria oli kyllä meininki mennä katsomaan jo alkuviikolla Stadissa.

Pätkän hinta Finnkinon Tennari -salissa 15,-  euroa (miinus ilta-ale Työeläkekortilla 20%).

Mutta kun selvisi, että Tampereen Plevnassa saman ketjun (eihän Härmässä enää muita olekaan) hinta 11,- (miinus samainen ale 20%) oli valinta selvä.

Netoksi jäi siis 8,80. Siedettävää.

Päivänäytöksissä tuo ale on vieläpä 30%, jolloin aletaan lähestyä jo asuinkaupunki Tallinnan tasoa...


Sali melkein puolillaan. Arki-iltana.

Yllättävää.

Onhan Zeppareiden Kulta-Ajasta kulunut jo yli puoli vuosisataa!

Kertoo jotakin - paljon - musan ajattomuudesta.


Outo "välikohtaus" Plevnassa ennen kuin sali pimeni:

Yllättäen heppu joka ovella tarkisti liput ryntää sisään ja alkaa höpöttämään.

Hetken on epäselvää, mitä typpi oikein yrittää - paitsi olla jotenkin "hauska".


Hänellä onkin sitten jotakin arpajais -asiaa.

Pari karkkipussia on arvottu paikkalippujen mukaan.

Kesken miekkosen selittelyjen kuitenkin valot katoavat, ja mainokset alkavat.

Jotakin yrittää vielä lässyttää, mutta ei siitä saa selvää.

Arpajais -sekoilu epäonnistuu täysin.


Aivan omituista tuollainen.

Meneekö tämä siihen, että kaikkein tavallisimmiltakin duunareilta jatkossa edellytetään jotain ihme höpö -puhetta, "stand-up" -komiikkaa?

Voi Herran tähden sentään!


Yllättävän hyväkuntoisen oloisia leffassa nuo kolme orkesterin elossa olevaa jäsentä, vaikka ovat kohta kaikki jo +/- kahdeksankymppisiä.

Robert Plant, laulu

Jimmy Page, skitat

John Paul Jones, basso

Rumpali John Bonhamhan kuoli brenkkuun jo 1980.


Ikääntyneimmän näköinen on Plant.

Vaikea sanua, johtuuko se päihteistä, kauneusleikkauksista, röökistä vai mistä.

"Kulunut" habitus, yhtä kaikki.


Johtuisiko siitä, että hänellä ei ole ollut "instrumenttia" kuten toisilla.

Hän on soittanut - "itseään".

"Ammentanut" - itsestään.

 

Tosin kyllä Jimmy Pagekin jo vanhalta näyttää.

Hänellähän kuulemma ainakin on ollut päihde -ongelma - tuo muusikkojen ammattitauti.

 

Leffan alussa kun käsitellään sankarien lapsuutta käy ilmi että Robert Plant on äitinsä peruja puoli -romani!

Tämä on uutta tietoa!

Mikäs siinä - jos oikein tarkkaan katsoo, voi jostakin tuolta kasvojen takaa löytää jotakin piirteitä... Ehkä.

Miehen vaaleudesta huolimatta.


Niin, ja sitten kerrotaan että Robert Plant oli ennen laulajan -uraansa vakavasti suuntautumassa kirjanpito -alalle!

Hillitöntä!

Kirjanpitäjästä tulikin rock-jumala!


Jimmy Page taas...

Hänet muistamme jo 60 -luvun legendaarisesta Yardbirds -bändistä.

Hitteinä mm. "All Your Love".

Vilahtaminen Michelangelo Antonionin kultti -leffassa "Blow-Up".

Starring Vanessa Redgrave ja David Hemmings.

Pätkä, joka erääseenkin 12 -vuotiaaseen munkkivuorelaiseen poppari -kundiin teki lähtemättömän vaikutuksen.

Elokuva, joka sai monet jopa alkamaan alalle - valokuvaukseen...


Toisaalta Jímmy teki vuosien uran studiomuusikkona ennen Zeppareita.

Miehen soittojälki tunnistettavissa mm. monissa Donovanin biiseissä.

Ei vähiten "Sunshine Supermanissä".


Mukavaa katseltavaa tässä "Becoming Led Zeppelin" -dokkarissa nuokin vanhat rakeiset filminpätkät.

Toimivat restauroituina, isolla screenillä vallan mainiosti.


Jos bändistä noin yleisluontoisesti jotain voi sanoa, niin nyt kyllä palapelin osaset loksahtivat kohdalleen.

Pelimannet muistelevat itsekin ensimmäisiä treenejään 60 -luvun lopussa vieläkin ihmeissään:

Heti tuolloin tuli kaikille valtaisa tunne, jotta tää juttu toimii!


Kemiat synkkasivat.

Synkkasivat jopa niin hyvin, että rumpali / rytmikone John Bonhamin siirryttyä Taivaalliseen Soittokuntaan merkitsi se käytännössä samalla bändin loppua.

Jäsen ei ollut korvattavissa.

Vaikka poika Jason Bonham joillakin reunion -keikoilla isäänsä paikkasikin.


Kemiat synkkasivat vieläpä niinkin hyvin, että suuremmilta riidoilta vältyttiin.

Jäsenet eivät toisiaan haukuskele.

Kuullaanpa edesmenneen John Bonhamin vanhaa haastatteluakin, jossa hän kehuu soittokavereitaan.


Vertailukohtana tulee mieleen The Band -dokkari "Once We Were Brothers"...

Robbie Robertson tiivistää riidat:

"The story of The Band was a beautiful thing!

It was so beautiful it went up in flames!".


x

 

Kiinnostava kymysys tietenkin kuuluu, miten paljion massia Zeppari -pelimannet onnistuivat keräämään.

Valtaosin tietty juuri tuon bändin n. 12 vuotta kestäneen aktiivi -vaiheen ansiosta.

Kaikilla kolmella elossa olevalla jäsenellä Net Worth jossakin 100 - 200 miljuunan taalan välillä.

Aika hyvin, siis.

 

Vertailukohdaksi voi ottaa vaikkapa elossa olevat Beatlet Maccan ja Ringon, sekä Rollarit  Mick Jaggerin sekä Keith Richardsin.

Macca: Yksi miljardi

Ringo: 350 miljuunaa 

Mick Jagger: 500 miljuunaa

Keith Richards: 500 miljuunaa

 

Niin, se keikka Kulttuuritalolla talvella 1970... 

Herra paratkoon sentään, puoli vuosisataa sitten!

 

Aloittelevan Riki Sorsan lauttasaarelaisbändi "The Zoo" esiintyi lämppärinä.

 

Jotenkin muistuu mieleen, että salissa olisi ollut sen ajan muusikko- ja julkkiskaarti  runsaasti edustettuna.

Ainakin "Vauhti-Veikko", legendaarinen Nolla-Kojo sauhusi keikan jälkeen kartsalla "Hei, nyt lähdetään Natsalle!" -tyyliin.

No, nythän heppu on kadonnut julkisuudesta tyystin...

Ehkä puoli vuosisataa biletystä alkoi väsyttämään...

 

Mielikuva itse keikasta on pönöttävä - siihen aikaanhan keikoilla piti istua nätisti paikoillaan.

 

Ihmetyttää - nyky -vinkkelistä - että tuon tason maailmantähdet Härmään ylipäätään saapuivat.

Siis talvella.

Alle 1500 -paikkaiselle Kulttikselle. 


Nykyäänhän musa -ala on niin Super-Bisnestä.

Lippujen hinnat aivan pilvissä, maailmantähtiä Suomeen lähinnä kesäfestareille.

Joskus joku Stadion -keikka.

 

Olimme keikalla koulukaverin, H.:n kanssa. 

Lippujen hinnatkin olleet 1970 ilmeisesti varsin kohtuulliset - miten muuten olisin tuonne pystynyt menemäänkään?

 

Sekin jäi mieleen, että H.:lle oli tärkeä vessassa ennen keikan alkua tulla viereen kurkistelemaan, kun asioin pisuaarilla.

Piilo-homo, ilmeisesti.

 

No, netti kertoo tyypin kyllä olleen "perheenisä" vuosikymmenien ajan.

Mutta niin monet homothan ovatkin perheellisiä.

Elelleen ulkomailla, ja tehneen todella menestyksekkään kansainvälisen uran.

 

Nyt eläkkeellä, viimeisin kuva golf -harrastuksen parista Hangosta.

Niinpä tietysti...

Oli aikoinaan huipputason urheilija omassa lajissaan, nyt vanhentunut aivan ikäisensä näköiseksi.

Kiloja tullut rutkasti lisää, kuten niin monelle urheilu -uran lopettavalle käy.

 

Ehkä ruokailutottumukset pysyvät samoina, vaikka elämäntyyli muuttuu?

Lisäksi liike-elämässä tuo edustaminen vaatii veronsa.

 

Niin tai näin: Vaikea käsittää että joskus on tullut kaveerattua tuonkin kanssa...


x

 

Summa summarum:

Mainio leffa.

Virkistävä poikkeus elokuvateattereiden nykyisen roska -tarjonnan seassa.

Erinomaista viihdettä meille aikalaisille.

"Infotainmentiä!".

 

 

Tosin rehellisyyden nimissä on Led Zeppelinistä todettava: 

Ihan sama ilmiö kuin kaikilla artisteilla, alasta riippumatta:

Pitkään uraan mahtuu muutama todellinen Helmi, hyvässä lykyssä.

Loppu sälä on vaan jonkinlaista "fylliä".

 

Zeppareilla eka ja toka albumi olivat "silkkaa rautaa", tuon ajan ilmaisua käyttääksemme.

Jo kolmannella ja neljännellä älppärillä homma läsähti, paria poikkeusta lukuunottamatta:

"Kashmir".

"Stairway To Heaven".

 

Yhtä kaikki, kiitos nuista muutamasta parhaasta biisistä! 

Niitä on alle kymmenen.

Ne ovat ikuisia.

 

"Dazed And Confused" on suosikkini!

Myös "Kashmir" ihan huippu!

 

x


Bing- Yahoo- ja Google -haut:

 

Matkamiehen mietteitä Pekka Kleemola

Matkamiehen mietteitä A Room With A View


(Tampere, Scandic Hotel Koskipuiston aula, 20.3.2025)

ArcticParadise.fi

Dazed and confused...

25.2.2025

Kirja-arvio: Kauko Röyhkä: Kesä Kannaksella



Ai kun on positiivinen ensivaikutelma tästä Madridista!


Eilen illalla junalla Almeriasta tänne.

Kuutisen tuntia, lippu jotain vähän yli pari kybää.

Ensimmäiset tunnit Andalucian kauniita erämaamaisemia.


Heti Madrid Atochan steissillä tuli paikallisen metron virkailija tarjoamaan apua!

Tuollaista ei ole koskaan tapahtunut missään muualla.


Täällä on myös tavanomaista, että ihmiset metrossa pitävät ovea auki jälkeen tulijoille.


Ensimmäinen, mitä kadulle päästyäni näin, olivat - tähdet!

Aivan ainutlaatuista - miljoonakaupungissa.

Kaikkialla muualla on aina suurkaupungin valosaasta estänyt tähtien näkymisen.


Ja miten siistiä täällä on - miljoonametropoliksi!

Melkein Budapestin tasoista.


Metrossa bongattua:


Sokea nainen tunnustelukeppinsä kanssa.

Hyvin pärjäsi.

Vaikea kuvitella sokeaa tunnustelukeppeineen Pariisin metrossa - ei siitä mitään tulisi.


Vaunussa vieressä seisoi albiino.

Vitivalkoinen teinityttö.

Lumivalkoinen jopa kulmakarvoja myöten.

Eipä ole moista ennen nähtykään.


Minua pitempi, ehkä n. 185 -senttinen nuori nainen.

Oli komea ilmestys.


Kummallista kyllä, arabit ja neegerit loistavat poissaolollaan - noin suurin piirtein.

Vaikka Afrikka sotkumaineen ja "kulttuureineen" on aivan naapurissa.

Sen sijaan etelä-amerikkalaisten inkkarien läsnäolo on silmiinpistävää.

Kioskin tyttökin kertoi olevansa kotoisin Columbiasta.


Miten ihmeessä espanjalaiset ovatkaan onnistuneet säilyttämään maansa näin "puhtaana"?

Vastakohta karmeassa kunnossa olevaan naapurimaa Ranskaan on raju.


Täällä esimerkiksi pienikin hipaisu metrossa - ne ovat kyllä ruuhka-aikaan ihan täysiä - saa aikaan "Perdone!" - pahoittelut. Toisin kuin jälleen esimerkiksi likatunkio -Pariisissa.


Junassa sain Kauko Röyhkän kirjan "Kesä Kannaksella" finisssiin.

Lopultakin.


Voi hyvä tavaton sentään miten koville otti tämän kirjan lukeminen loppuun saakka!

185 -sivuiseen pokkariin tuhraantui parisen kuukautta.

Koville otti!

Onneksi tekele oli jaettu lyhyisiin, monasti vain sivun mittaisiin kappaleisiin.

Ennen nukahtamista saattoi tuollaisen kappaleen tai pari lukaista.

Sitten uni voitti.


Ehdottomasti parasta kirjassa oli sivulta 185 vihdoin löytynyt, kauan odotettu ilmoitus:

Loppu.


Miksi sitten tämä jonkun hotellin ilmaisten, jätettyjen kirjojen hyllystä löytynyt kirja alunperin tuli edes avattua?

Kyllä, Röyhkän uraa on tullut vuosikymmenet sivusilmin seurattua.

Aloitimme samoihin aikoihin, 80 -luvun alussa.

Tuolloin oli tämä uusi tulokas jotakin aivan uutta, erilaista.

Mitään vastaavaa ei Härmän musa -skenessä ollut. 

Aivan oma tyyppinsä.

Nythän Kauko alkaa olla jo niitä aivan pitkäaikaisimpia vielä alalla jatkavia muusikoita.

Uraan on mahtunut - paitsi runsain mitoin aivan turhaa sälää ja renkutusta - myös muutama hyvä, jopa aivan mainio biisi:


"OnnenPoika" (Lauralle).

"Maa on voimaa"

"50 -luvun kerrostalot" - suursuosikkini.

 

Pakko oli ikäänkin tsekata, jotta minkälaista proosaa syntyy lauluntekijältä?

Joka monikymmenvuotisen, 97 -prossasesti turhan renkuttelun ohessa on kyennyt tuottamaan muutaman aivan huippukipaleen.

Minkälaisen sotakirjan kykenee kirjoittamaan kohta puoli vuosisataa muusikkopiireissä pyörinyt armeijaa käymätön?

 

HYMY 15.7.2010:

Kauko Röyhkä muusikko vapautettu asepalveluksesta psyykkisistä syistä.

 

Yhtä tervanjuontia oli tämän pokkarin kanssa tahkoaminen. 

Sotilasporukan eri henkilöitä ei pystynyt erottamaan.

Murre -yritelmät keinotekoisia, eivät toiminet.

Hyppelehtivä stoori.

Välillä oltiin rintamalinjan takana sissihommissa, välillä kummallisia takautumia lomareissuille ympäri Suomea. 

 

Käsittämättömästi tarinaan oli ollut pakko ympätä mukaan jopa homostelua.

Miksi?

Vastenmielistä ja turhaa. 

 

Samoin jonkun nais-immeisen itsepalvelu -session kuvailua.

Aivan joutavaa, tuokin.


Samoin loppuvaiheissa kertomukseen - jos tätä silppua nyt kertomukseksi voi kutsua - ängetty irrallinen, käsittämätön "Leif Mannerheim" -hahmo.

Mitäköhän ihmettä tuolla oli haluttu sanua?

Mysteeriksi jäi.


Mitä "tyyliin" tulee, näkyy kirjoittajalle olleen tärkeää tavoitella jonkinlaista "rajuutta".

Vittu -sana toistuu.

Hoh-hoijaa.


Tai tämmöistä:

"Metsissä hiipiessä pitää olla tarkkana, ettei törmää paskalle kyykistyneeseen ryssään".

Hoh-hoijaa.


Sitten:

Totaalisen asiantuntematonta tuo Kauko Ryöhkän sotilas -tietäminen.

Kirjassa tämä suomalainen sissipartio hiippailee vihollisen selustassa.

Kertoman mukaan keskellä aluetta, jolla on "satoja" miehistötelttoja pystyssä.

Kukaan ei herää, suomalaisten hipsiessä läpi.

Just joo....


Ja yhdessä kohtaa sankarimme lymysivät jossakin ojan pohjalla.

Siinä piileskellessä katselivat, kun lukuisat venäläiset kävivät kusemassa samaan ojaan, metrien päässä.

Just joo...


Jokainen intin metsäkeikoilla ja kertausharjoituksissa ollut tietää, että tuo on ihan fantasiaa.

Jos on "satoja telttoja", on myöskin vähintään kymmeniä vartiomiehiä. 

Läpi yönkin.

Kuinka Jukka-Pekka Välimaa kehtaa suoltaa moista potaskaa?


Vähän jotakin hyvääkin kirjassa:

Muutamia Röyhkän biisien sanoituksista tutulla tekniikalla suoritettuja "heittoja".


Tyyliin:

Kesken jonkun tapahtumakuvauksen, äkkiä:

"Päivänvalo tulee isoista ikkunoista ja saa metalliset nupit ja lusikat kiiltelemään kuin jalokivet".

Tai:

"Pelloilla leijuu usvaa. Kuovi huutaa. Jossain kaukana käynnistetään moottoria".

Vastaavanlaisia "heittoja" löytyy useampia.

Vähän niin kuin valokuvia kesken kaiken.

Elokuvallista.


Tekniikka on tuttu Kaukon parhaista biiseistäkin.

Biisistä "50 -luvun kerrostalot":


Joku poika potkii tyhjään maaliin

  sillä ei oo pelikaveria

 onneksi mulla on sinut, vielä.


50 -luvun kerrostalot

 niiden rappukäytävien viileys

 kivilaattojen pienet kolot

 ja ovien puiset paneelit 

- miksi mä lähtisin täältä?".


Siis ihan samaa tekniikkaa kuin Mestari Bob Dylanilla:

"You're A Big Girl Now":


Bird on the horizon, sittin' on a fence 

He's singin' his own song for me

 At his own expence.


Kaukon Facebook -sivuilla on päivityksissä vaki -teemana artistin rahapula.

Sikäli outoa, että herrahan on jo eläke-ikäinen.

Jos vaikka - kuten "taiteilija" -piireissä on sääntönä - olisikin eläketurvansa maksamisen laiminlyönyt...

Kai hänelle sentään jo ainakin kansaneläke juoksee? 


Sitäpaitsi...

 

Kaukon ikäpolven rokkareistahan on tuon käytännössä lähes jokaisen suomalaisen "artistin" himoitun lottovoiton eli Valtion elinikäisen "taiteilija-eläkkeen" saanut niin moni:

Remu - häipyi heti Espanjaan

Andy McCoylle (Antti Hulkko) kaljarahat

Rokki -rääkyjä Muska (anoi usein, vetosi loppupelissä jopa etnisyyteensä)

Jukka Orma 

Jne.

(Suurtuhlari Kojolle ei, ainakaan vielä)

Miksei siis "taiteilijaeläkettä" Kauko Röyhkällekin?

 

Ei haittaa, että Valtio käytännössä on konkurssissa!

Rahaa on jaossa - tyhmä se joka ei ota!

Ottavathan toisetkin! 

 

Uusia eläkkeitä myönnetään - siis anomuksesta - Suomi -Tsuhnalandiassa kymmeniä vuosittain.

Valtaosin sellaisille, joiden nimiä kohtuullisestikin "kulttuuria" seuraava ei koskaan ole kuullutkaan.

 

Niin, ja edelleen keikkaileva, valtaosin Floridassa golffaava vapaamuurari -tangolaulaja Eino "Eikka" Grön on nauttinut Valtion "taiteilijaeläkettä" ties kuinka kauan...

Neljännesvuosisadan? Kauemmin?

 

 

(Madrid 25.2.2025)

ArcticParadise.fi

 

Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytönen on suvainnut ilmoittaa tämän blogitekstin kirjoittajan olevan "suomalaisen kirjallisuuden vihaaja".😏

Bing-, Yahoo- ja Google -haut:

Matkamiehen mietteitä kohtaamiani Ville Hytönen