20.11.2024

Balladi kadonneesta rakastetusta / O:n tarina (Fa-fa-fa-fa-faa Sad Song)

 (KESKEN) 


Mökki Punkaharjulla.

Oli satumaisen hieno tulo tänne lauantai -ehtoona myöhään.

Keskiöinen pyörämatka Retretin paikallisjunapysäkiltä tänne Kulennoisten Hiekkalahteem täysikuun loisteessa, tähtikirkkaan taivaan alla,

Kun valo niin voimakas...

Otava ihan tuossa lähellä, pään päällä, melkein käden ulottuvilla. 


Jari -myrsky raivoaa nyt.

Kävipä tuuri, kerkesin Savonlinnasta takaisin tänne mökille sillä 15.30 -paikallisjunalla.

Pyöräreissu Retretin pysäkki - Hiekkalahden mökki n. 7 - 8 kilsaa.

Josta muutamaa sataa metriä lukuunottamatta koko matka vanhaa kylätietä. 

Se muutama sata metriä Savonlinna - Punkaharju "isoa tietä" on kyllä ihan karmea.

Kun tukkirekkoja Metsä Woodin Punkasalmen tehtaille sujahtaa ohi noin vartin välein.

Parin metrin päästä.


No, kulkeehan jokaisessa rekassa ehkä sentin tuhannesosan verran meikäläisenkin varallisuutta.

106 Metsä Board Oy B -lappua salkussa, nimittäin...

😏


Onneksi kaikkein pahin myrsky alkaisi vasta yöllä.

Mutta kyllä tuossa tuulessa ja tuiskussa sai polkea ihan tosissaan. 


Oli taivaallista lämmittää mikrossa joku keitto, ja painua pehkuihin. 

BIG SLEEP.

Parisen tuntia.


Illan ohjelmana 

1) Rikostarinoita Suomesta. Uusinta parinkymmenen vuoden takaa. Hyvää settiä.

2) Dokkari Mark Rothkosta. Noista "abstrakteista expressionisteistä" siitä kärkipäästä. Mutta siltikin ihan sontaa. 

3) Rikospaikka. Osittain hyvää settiä.


Herään aamuyön pikkutunneilla,

Rapinaa mökin lautaisen välikaton päältä.

Hiiret ovat siellälämmittelemässä.

Mutta minne minä pääsen lämmittelemään, jos sähköt katkeavat?

Uutisissa kerottiin kymmenien tuhansien talouksien olevan ilman sähköä tänä yönä.

Eikä ainoassakaan muussa mökissä tällä alueella näkynyt illa edes valoja?


No, onneksi täällä on takka.

Ja ulkovarastossa klapeja runsaasti.


Ajattelen yön tunteina  O:ta, kuten usein viime aikoina.

Lapsuuden luokkatoveri. Ensirakkaus. 


Sattumoisin nimittäin joku päivä sitten selvisi, että hänen isänpuolinen sukunsa on lähtöisin - Jyskyjärveltä, Vienan Karjalasta.

Paratiisista. 

Jossa sain viettää unohtumattoman viikonlopun heinäkuussa 2011.

Eikä toista visiittiä tuonne rajan taakse todennäköisesti siunaannu enää koskaan.


O. jyskyjärveläistä sukua?

Uskomatonta.

Ei voi olla totta!

Ei ikinä tullu esille, ei pienimmässäkään määrin.

Vuosikymmenien aikana. 

Hyvin vaiettu tausta!


O...

Tyttö ilmestyi luokallemme joskus 1966, suunilleen.

Japanista, missä hänen isänsä oli työskennellyt oman alansa koreissa asiantuntijatehtävissä.

Ilmeisesti O. siellä oli ollut jossakin englanninkielisessä koulussa.

Me muut olimme jo vuodesta 1960, "Kindergartenista" asti, olleet luokkatovereita The English Schoolissa Helsingin Mäntytiellä.


Iloinen, terve tyttölapsi.

Olimme samaa "jengiä" siellä takapulpeteissa.

Siitä kehittyneimmästä ja eloisimmasta päästä.

Välitunneilla paljon yhdessä, samoissa porukoissa.


Joskus ehkä 67 -68 alkoivat tunteetkin olla jo kuvassa mukana - ainakin mulla.

Varsinkin yksi kerta jäi ikuisesti mieleen.

Tapanamme oli välitunneilla istuskella siinä talon kulmalla, Mäntytien puoleisilla ikkunalaudoilla.

Jotakin sanailua, leikinlaskua siinä oli ollut, ja O. meni sitten menojaan.

Oliko jossakin radio auki, vaiko oliko päässä vain "korvamato"?

Joka tapauksessa silloin ajankohtaista Beatlesiä.

Hey Jude, Eleanor Rigby  tai Penny Lane.

Tunnekuohu oli valtaisa.

Päätin silloin muistaa tuon hetken.

Ja toden totta, lukemattomia kertoja on The English Schoolin ohi fillaroidessa tullutkin pysähdyttyä katselemaan tuota ikkunalautaa...

À la recherhe du temps perdu....


Olisikohan se ollu 68 vai 69, se ikimuistettava ilta O.:n kutsuissa.

O. kaverinsa A. kutsuivat minut ja yhtä luokkaa ylempänä olevan I.:n herraseurakseen, O.:n kotiin Pihlajatielle.

Porvariskoti.

Isä professori, äiti lääkäri.

Siellä istuttiin sohvilla ja juteltiin kuunneltiin musiikkia.

Jotain mehua ja kai keksejä oli tarjolla.

Oli aivan ainutlaatuista, tuohon aikaan, tuossa iässä.

13 . 14 vee.

Ja mie olin siis ainoa luokkamme pojista, kenet kutsuttiin.

Joka kelpasi.


Mieleen jäi olohuoneen hyllyssä jököttänyt Akai -merkkinen musiikkilaitteisto.

Aikansa huippua.

Todellinen harvinaisuus sen ajan olosuhteissa.

Sieltä Aasiasta olivat tuoneet.


Kuinka olenkaan muistanut tuota iltaa, talon ohi vuosikymmenien aikana fillaroidessa...


Nyt, yli puoli vuosisataa myöhemmin...

Tuokin ilta tuntuu ihan unelta.

Kuten niin paljon muutakin.


No, sitten vähän ajan kuluttua menimme samalla porukalla leffaan.

Sinne Aikatalon legendaariseen  Bio Bristoliin.

Jota ei enää kohta viitentoista vuoteen ole ollut.


Istuimme parvekkeella, eturivissä.

En pystynyt ollenkaan keskittymään filmiin -istunhan O:n vieressä.

Kihelmöi.

Jossakin vaiheessa yritin pussata tyttöä.

Neito sihisemään ja sähisemään, tiuskaten:

"Mä oon tullu tänne katsomaan tätä elokuvaa!".

Vieressä istuvat tirskuivat.

Naureskelivat leffan loputtua, poistuessamme.

Noloa.

Noloakin nolompaa.

Sellainen ensisuudelma.

Yritykseksi jäi.


Jonkun ajan kuluttua jollakin luokkamme tytöistä oli "kotihipat", niinikään Meikussa.

Mannerheimintiellä.

Olin - lähes lapsena - olevinani niin plyboyta, niin playboyta, että.

O. oli tulossa hippoihin.

Soitin hänelle etukäten kotiin.

Olin ostanut hänelle Lahjan.

Suurieleisesti tyttö sen konfektirasian dissasi.

Ei kiinnostanut.

Kuten ei seurani muutenkaan.


Kolmas kerta oli silloin, kun perheelle taloudellisista syistä tuli löhtö Munkkivuoren asunnosta.

Muiden Teljäntie 3 -talonkavereiden vanhemmat olivat lääkäreitä,opettajia,insinöörejä.

Omat vanhemmat yksityisyrittäjiä. Pienyrittäjiä

Luokkatovereiden vanhemmat olivat

 

















"Säännöt on julmat

  on pelissä henki

Sä joko mut nyljet

  tai olet mun renki.

Ja viimein kun tilit on tasan

  niin jotakin jäljelle jää..." 

Riki Sorsa: "Tämä Kultainen Maa"

 

" I keep singing' them sad songs y'all   

   Sad songs is all I know..."

Otis Redding: Fa-fa-fa-faa (Sad song)


Google- ja Yahoo -haut:

Matkamiehen mietteitä muistikuvia Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu (8.6.2022)

Matkamiehen mietteitä Paluu Englantilaiseen Kouluun (30.8.2021)


(Punkaharju, Kulennoinen, Hiekkalahti 20.11.2024)

ArcticParadise.fi

Your network is your net worth - Andrew Tate


EPILOGI 23.11.24


Kahden viikon Suomi -rundi ohi.

Jään junasta Pasilan asemalla, ja fillaroin Stadiin.

Keskustan kautta Skattalle, ja sieltä sitten Viikkarilla kämpille Tallinnaan.


Vastasatanutta puhdasta lunta.

Helsinki on kaunis.


Reitti käy pitkin Urheilukatua.

Tuon talon ylimmän kerroksen kulmahuoneistossa Äiti eli 90 vuotta sitten...

Asunnossa näkyy olevan valot päällä...

Elämä jatkuu...


Manskulla matka käy Hesperian puiston viertä, ohi Inter-Continental -hotellin.

Tai Scandichan se nykyään on.

Tässä samassa kohtaa erosimme O:n kanssa silloin aivan samanlaisena talvi-iltana yli neljäkymmentä vuotta sitten.

Sen ekan aikuis -iltamme jälkeen.

Silloisessa Happy Dayssä, Ruotsalaisen Teatterin talossa vietetyn rupattelu -illan jälkeen...

Oli myöhäinen.

Hyvästelin hänet ja painuin Töölönkadun poikamiesboksiin. Aamulla kauppaopistoon.

O. katsoi minua pitkään ja hartaasti...

Silmissä pilke, ja hymynkare huulilla.

Selvästi tilanne jäi hänen mielestään "vaiheeseen".

Mitäpä minulla olisi ollu hänelle tarjottavaa?

Rutiköyhä opiskelija, kämänen kämppä, tuskin kunnon vaatteitakaan.

O. jatkoi kävelyä Pohjoista kohti - vasta vuosikymmenien kukuttua tajusin, että asui vielä kotonaan.

Siis samassa huoneistossa, jossa vietimme ekan iltamme melkein neljäkymmentä vuotta sitten...


Aleksilla on kerrankin väenpaljoutta, jouluostoksilla.

Samoin Espalla pöhinää.

Matkalla Skattalle vielä parin korttitelineen tsekkaus.


Todella hieno tunnelma Stadissa tänä iltana.

Melkein jokaiseen kortteliin, taloonkin liittyy jotakin muistoja.

Tämä on elämäni ulkomuseo.


See vaan, että tuttuja ei enää Stadissa ole.

Ennen niitä tuli vastaan monta per päivä.

Asteittain väheni.

Monia on kuollut, monet kadonnet vaan jonnekin.

Hyvä jos kerran -.pari vuodessa näkee jonkun vanhan tuttavan.

Ja silloinkin on harjoitettava ikäänkuin "arkeologista tutkimusta" kasvojen suhteen:

Löytyykö tuolta ryppyjen seasta ikäänkuin "alkio" siitä ihmisestä, joka joskus oli?


Simon & Garfunkelia mukaillen:

"Tom, The Only Living Boy in Helsinki".


Hotelli Katajanokalla odottaa ilmaiset kahvit (Strawberry Clubin jäsenetu) sekä nettiyhteys ennen lautan starttia nykyiseen asuinkaupunki Tallinnaan.


Minun Helsinkini.


Lautalla kohtaaminen Naisen kanssa.

 

Oho!

Viikkariin tulee marraskuussa toinenkin fillaristi sisään!

Vieläpä nainen!

Tämäpä erikoista!

 

Alamme jutulle heti autokannella.

Hän tulee pöytääni vielä kahvilassa.

Juttua piisaa.

 

Meillä on paljonkin yhteistä.

Hän on mm.asunut Amsterdamissa vuosia.

Onhan Hollanti mulle tuttu maa, ehkä sadan käynnin ja pienen sukutaustankin vuoksi.

 

Nainen on jonkinlainen taiteilija.

 

On ollut "keikaölöa" Stadissa - yhen asiakkaan päivä, kuulemma.

Näyttää kuvia tatskoistaan - aivan hirveitä.

Jyrkässä kontrastissa hänen tyylikkään, naisellisen olemuksensa kanssa.

Mitä ihmettä nainen tatuointi -alalla tuhlaa aikaansa? 


Nauramme aika paljon.

Tarjoan pari lasia punkkua, ja annan tuotteeni - portugalilaisen MAM -linkkarin. 

Katselemme uutta korttisarjaani.


Tyylikäs, pitkähkö, tummahiuksinen, naisellinen 32 -vuotias.

Ehdin jo tuumailla, jotta tästä voisi tullakin jotakin.

 

Sitten hänen puhelimensa soi.

Parikin kertaa.

 

Puhelimensa näytölle ilmestyy - sateenkaarilogo.

Aha.

Eipäs olisi uskonut. 


Juttu kuitenkin jatkuu, ja ennen Tallinna annan hänelle jopa käyntikorttini.

Eivät nuo lesbo -sekoilut haitaksi olisi olleet. 


Ei hän soita ikinä.

Emme tapaa ikinä.


Tämmöiseksi on touhu mennyt - mutta poikamiehenhän on pakko yrittää?

😏


Mutta lähtökohta on siis ihan sama kuin se oli joskus 1968- 1969.

Vaikka O. mut dissasikin. 

Yli puoli vuosisataa sitten.

 

Niin kauan kun silmä ottaa siron nilkan, ei mieheen voida lyödä "mitätön" -leimaa".

Kenraaliluutnantti T.J.A. Heikkilä

 

Would you please shake it to me, baby? 

 

 



 

 




 

 

 



(KESKEN

 


6.11.2024

As. Oy Topeliuksenkatu 15, Helsinki: Satavuotishistoriikki!


Toimittaja Kimmo Oksasella iso juttu "Kuuluisuuksien talo"/ Hamasi... siis Helsingin Sanomissa 3.11.2024.

Sama kaupunkitoimittaja soittikin kerran, taisi olla joskus silloin 2012 tienoilla, talon entisen asukkaan Jukka Kuoppamäen täyttäessä 70 vee.


Jaahas.

Tämän 100 -vuotishistoriikin tekijäporukaksi ilmoitetaan vanhat tutut nimet... 

Jo 2011 talosta pois lähtiessä juuri tämä sakki oli vallankahvassa:

Märta Gartz-Kuokkanen, Erkki Myllylä, Ilkka Niiniluoto, Pekka Ruokolahti...

Talon "historiankirjoitus" on siis vankoissa pikkuporvarillisissa käsissä!

Myös 2012 talosta pois muuttanut Urho Kaleva Kekkosen rakastajatar  Maarit Tyrkkö (ent. Huovinen) ollut hankkeessa mukana.

 

Kirja näkyy olevan melko mittava - netin mukaan 198 sivua.

ISBN -numerokin painotuotteella on.

Ei julkisessa myynnissä.

Täytyypä kysellä kirjastosta. 

 

Kiinnostavaa tsekata, löytyykö teoksesta mitään uutta.

Vaiko vanhan (talon 90 -vuotishistoriikin) kertausta.

Esimerkiksi entisen seinänaapurin Pekka Ruokolahden tyhjää ja tyhmää jorinaa "nimeltä mainitsemattomasta" entisestä naapuristaan - minusta.

Jonka kyseinen kansalainen Ruokolahti - tuo mitättömyys - koki olevan "omituinen".

Kun en kokenut olevan mitenkään tarpeellista alkaa selostamaan tyypille toiminnastani, joka häntä niin kovasti kiinnosti.

Sekös herra Ruokolahtea riipoi. 

BIG TIME.

Riipoi niin paljon, että vuosia talosta pois - ulkomaille - muuttoni jälkeen "selän takana" alkoi puhumaan paskaa.

Sattumoisin sain tuon Asunto Oy Topeliuksenkatu 15:n 90 -vuotishistoriikin käsiini.

Todennäköisesti tavalla tai toisella saan tämän satavuotishistoriikinkin...

😅


Parasta tässä Hesarin jutussa 3.11. ovat kuvat.

Vaikka talossa useita vuosikymmeniä (taisi olla vuodesta 1972 vuoteen 2011) tuli asuttua, eipä ollut tiedossa, miten alunperin 20 -luvulla katutasossa näkyy sijainneen joku liikehuoneisto!

Jutun kuva on vuodelta 1929 - siis ajalta jolloin ylin, kuudes kerros eli "oma" kerrokseni - oli jo lisätty rakennukseen.

 

Hauska tuokin jutun kuva pyykkien kuivatuksesta Sibelius -puistossa vuonna 1950!

Samoin kuva talon päivettyneistä, iloisista tytöistä portilla vuonna 1953.

Ajalta, jolloin lasten touhut olivat vielä normaaleja. 

Ei digiä, ylenpalttisen runsaita kieltoja jne.

Pihoilla paljon lapsia.

Tuskinpa nuita mielisairaita aitojakaan isoa korttelipihaa turhaan pilkkomassa.


Toimittaja Kimmo Oksanen valittaa, "kuinka valtavasti kerrottavaa Helsinginkin kerrostaloilla ja niiden pihamailla olisi, jos vaan kertojia löytyy".


No, oman osuuteni katson tehneeni.

😏


Alla olevan ensimmäisen Google -haun takaa linkki "Kotini" -stooriin on alunperin jo vuodelta 2004.

Ajalta, jolloin tämä kätevä Blogger  -alusta ei vielä ollut käytössä.


Toisen Google -haun takaa löytyvä stoori Asunto Oy Topeliuksenkatu 15:n "Historiikistä" on vuodelta 2014.

Kun sattumoisin törmäsin Topeliuksenkatu 15:n entisiin naapureihini, Seija ja Matti Koskivaaraan Kuusamon Kantojärvellä.

Mukava pariskunta kutsui sisälle mökkiinsä ja tarjosi kahvit.


Ilmoittivat että mielihyvin saan jatkossakin käydä kesäisillä Kantojärven -vierailuilla uimassa siinä heidän niemenkärjessään.

Kuten jo vuosia olin tehnytkin - mikäli lahden toisella rannalla entisen oman mökkimme "Peuraperän" tontilla on vaikuttanut olevan jotakin liikettä. Silloin ei viitsi mennä häiritsemään.

Esittelin Koskivaaroille hopeasormustani, jossa upotuksena juuri heidän rannastaan elokuussa 1994 löydetty kivi - lumikvartsi.

Koskivaarat kertoivat Topeliuksenkadun 90 -vuotishistoriikista, ja toimittivat sen meilitse. 


Muuten aikamoinen yhteensattuma, että sittemmin satuimme Koskivaarojen kanssa naapureiksi Topeliuksenkadulla.

Heidän Kantojärven -mökkinsähän oli 60 -luvulla lähin naapurimme - Matin isän, niinikään maanmittausinsinöörin rakentama.

Matti kertoi jopa olleensa tuolloin teini-ikäisenä isänsä mukana palstaamme lohkomassa.


Jonkin verran jähmettyi tunnelma kyllä Koskivaarojen kanssa kun he hokasivat suhtautumiseni nyky -Kantojärveä kohtaan.

Meidän aikanamme, alkaen vuodesta 1961, vuoteen 1974, paikka oli melkeinpä erämaata.

Varsinkin 60 -luvulla.

Nyt sitten mökkejä rannoilla runsaasti, laitureita, muoviveneitä, telttasaunoja ja paljuja, metsäautoteitä...

Kuusamo - Kemijärvi tieltä kantautuu liikenteen melu öisinkin.

Meidän aikanamme ainoat äänet olivat rantasipin viserrys, sekä käen kukunta Konttaisen suunnalta.

Rannat rehevöityneet, kiitos Kantojärveen laskevien "yläpuolisten" järvien vesien kuormituksen, mökkeilystä aiheutuvan...

Tuskinpa Kantojärven vesi enää juomakelpoistakaan on...


Niin, eiväthän Koskivaarat voineet olla huomaamatta asennettani nyky -Kantista kohtaan.


Ei voi mitään.

En voi auttaa.


Pilattu on.

Mökkislummi on.

Minun Kantojärveni.


Hauskoja lukuhetkiä!

😏


Yahoo- ja Google -haut: 


Arctic Paradise Kotini

Asunto Oy Topeliuksenkatu 15:n "Historiikki" 

 

Jälkikirjoitus:

Tosi vähän kommentteja tästä Hesarin jutusta artikkelin jälkeiselle "Keskustelu" -osastolle.

Marraskuun 9. päivään mennessä vain yhdeksän kappaletta.

Kaikki vieläpä sisällöltään mitäänsanomattomia.

 

Hetkonen!

Satavuotias talo!

Asukkaita talon läpi "kulkenut" ehkä tuhansia. 

Suuri joukko vielä elossa olevia.

Iso juttu Hesarissa satavuotispäivän johdosta.

Sata vuotta!

Yhdeksän (9) kommenttia!


On surkeaa.


(Junassa Oulu - Seinäjoki) 

ArcticParadise.fi

Isn't it fun?

Living in the most chaotic time to be alive?

- Andrew Tate