Suomen Kuvalehti 18.6.2021
Hoh-hoijaa. Taas!
Mistä näitä riittää, tuolla Etelän metiassa?
Taas yksi suvakki-teoreetikko vauhdissa.
Tuli luettua tämä kolumni ihan ajan tappamiseksi pitkällä junamatkalla.
Pohjoiseen!
Joku oli junasta poistuttuaan jättänyt vanhan Suomen Kuivalehden penkille.
Kirjoittaja Hanna Weselius ilmoittaa olevansa "kirjailija (kukapa nykyään ei olisi?) , taiteen tohtori (niitähän piisaa) ja valokuvataiteen yliopistonlehtori".
Huh-huh, mikä yhdistelmä.
Tästä ei hyvää seuraa.
Ei voi seurata.
Kolumnin mukaan valokuvauksen ensimmäinen vuosisata oli "käytännössä kokonaan länsimaisten yläluokkaisten valkoisten miesten hallinnassa".
Kirjoittajan mukaan jotakin "demokratisointia" on tapahtunut, mutta - kauhiaa! - "ammattimainen valokuvaus on edelleenkin leimallisesti vauraiden valkoisten ihmisten aluetta".
Mihin ne "miehet" muuten tuosta listasta nyt tippuivat? 😏
"Keskiluokkaisuudesta on pitkä matka tasa-arvoon. Jokaisen valokuvaajan pitääkin ymmärtää syvällisesti oma asemansa ja sen historia. On ponnisteltava löytääkseen tapoja käsitellä maailman ongelmia tasa-arvoisesti, on kurkotettava kohti hankalia aiheita ja pyrittävä kohtaamaan toisia ja vieraita".
Wow, mikä litania!
Mutta kas!
Juuri kun tämä henkilö on kolumnissaan vaikeroinut tuota loppuun kaluttua teemaa "tasa-arvon puutteesta" - mitä ihmettä?
Kirjoittaja äityy yllättäen ylistämään "valon demokraattisuutta!".
Hyvä, että jopa Hanna Weselius löytää vihdoin ja viimein jotain mielestään "tasa-arvoista": Valon!
"Vaikkei olisi edes kameraa, voi havaita ruohonlehdellä liikkuvan valon ja hiekalle heittyvän varjon. Ja jos tilanne on sellainen, ettei kykene pysähtymään valon äärelle, se on silti helpoin mahdollinen etappi. Tuo pieni mahdollisuus tekee valosta tärkeän".
Mutta tämähän on varsin lohdullista!
Kaiken kauhean "epätasa-arvoisuuden" keskelläkin suo valon leikki ruohonlehdillä ja hiekalla "demokratialle" edes pienen tsäänssin!
Kiitos tiedosta, Hanna Weselius!
-
Heräsi kiinnostus tietää, mikä ihminen tämä kirjoittaja oikein on.
"Kirjailija, taiteen tohtori ja valokuvataiteen yliopistonlehtori...".
Minuutin googlettamisella tuli vastaan sana "Sateenkaari...".
Niinpä tietysti.
Mitenkäs muutenkaan.
Valokuvataiteilija Weseliuksen kuvien katseluun riittää kärsivällisyyttä ja hermoja noin minuutti.
Pakko oli lopettaa siinä vaiheessa, kun taidevalokuvvaajamme epäterävien "teoksien" aiheina olivat jonkun huoltoaseman takapihan pusikot.
Söheröäkin söherömpää suttua.
Aivan hirvittävää törkyä.
Rappio"taide" -saastaa.
Käytännössä apina tai pikkulapsi pystyy samantasoiseen "valokuvataiteeseen" - paitsi ettei heille tarvitse yhteiskunnan ja säätiöiden varoista pulittaa kuten nuille "daideilijoille".
Niin.
Googletuksella "Hanna Weselius apurahat" tuli välittömästi osuma tuoreesta 26.000 euron apurahasta.
"Kaksivuotisen apurahan ensimmäisen vuoden apuraha".
Mukava potti.
😏
Silti.
Luultavasti Hanna Weseliuksen kolumnin soopa on kuitenkin nykytilanteessa ihan siitä lievemmästä päästä, mitä taide-paskan-suoltamiseen tulee.
Varsinaisella "kuvataide" -puolella nk. taidepuhe - apulannan levittäminen lienee vielä paljon, paljon karmeampaa sorttia.
Keski-Ajan munkkilatinan tavoin taideteoreetikkomme "kommunikoivat" keskenään.
Ei tavallinen rahvas voi tuosta mitään käsittää.
Eikä ole tarkoituskaan.
Tarkoitushan on että kyseinen sakki viroissaan saisi istua ja apurahat juoksisivat.
Taiteilija-eläkettä unohtamatta.
Tuulipukuinen lottokansa maksaa sitten viulut.
Enontekiö, Hetta, tammikuu 1991. Miinus 27 astetta.
(Enontekiön kirjaston asiakaspääte 21.8.2021.
"Omatoimiaika", koko kirjasto yksin omassa käytössä)
shop.ArcticParadise.fi
Arvostus - Luottamus - Turvallisuus
Vastuullisesti, tottahan toki!
