(WSOY 1955, 3. painos 1964)
Vihdoinkin koitti tilaisuus lukea/katsella läpi tämä vuosikausia hyllyssa odottanut kuvateos. Isänperinnön mukana tullut.
Mikäs sen soveliaampaa, kuin käyda teos lapi juuri Tampereella - Lapinniemen entisessä, nykyisin hotellina palvelevassa tehdaskiinteistössä. Suomesta muuton jälkeen Tampere onkin nykyisin Suomen kaupungeista Helsingin ohella tärkein, monestakin syysta. Ei vähiten siksi, että Tampereelta on niin hyvät liikenneyhteydet vähän joka puolelle Etelä- ja Keski-Suomea. Paljon pääkaupunkia paremmat.
Wikipedian mukaan kiertokoulun käynyt karjalaispoika Matti Poutanen, myöhemmin Poutvaara uransa alkutaipaleella "kiersi polkupyörällä maaseudulla myymässä maisemapostikortteja". - Mitenkäs tuo kuulostaakaan niin tutulta? ;-)
Niin, ja sellainen koulutus. Nykyäänhän melkein kaikki fotaritkin ovat "Taiteen Maistereita" tai vastaavia - tyonsaannin/itsensä työllistämisen kanssa on sitten vähän niin ja näin. Yleensa aivan olemattomissa kantimissa ovat asiat.
Ison työn teki Poutvaara tämän Tampere -opuksen kanssa - mutta toisaalta hän asuikin Tampereella vuosia. Kotikenttäetu, nääs!
Normaalin kaupunkiteoksen "peruskauran" ohella kirjasta löytyy joitakin mukavia spesiaaleja. Kuten kesäpäivän viettoa Pyynikinharjulla. "Aurinkokylpijöita", sanottiin varmaankin tuolloin. Suomen Kesää parhaimmillaan. Poutapilviä, kuin vanhassa Suomi -filmissä konsanaan. A la Teuvo Tulio.
Samoin maisema Kangasalan Haralanharjun nakötornista. Tuossa näkötornissa ei ole tullut käytyäkään, tornejahan on sielläpäin useampia. Täytyypä ottaa ohjelmaan, elokuussa olisi taas viikko Tampereella aikaa. Syyskussa toinen.
Tuottelias kaveri tuo Poutvaara. Ahkera kuin mikä. - Se oli sitä jälleenrakennuskautta.
Matti Poutvaaralla oli iso kustantaja takanaan - Södika - ja markkinat/kilpailutilanne sodan jälkeen monin verroin suotuisampi kuin nykyään. Poutvaaran kirjojen yhteispainosmäärä oli Wikipedian mukaan puolisen miljoonaa. - Aika on nyt toinen, kokonaan toinen, tuollakin printtimedian osa-alueella.
Kirjaa katsellessa päällimmäiseksi kysymykseksi nousee Tampereen muutos, rakennemuutos.
Entinen teollisuuskaupunki, Suomen teollisuuden kova ydin, on nykyään - niin mitä? Hallinto- kauppa- ja palvelukaupunki?
Valmet, Lokomo, Tampella, Finlayson - kaikki poissa. - Lokomosta mulla on omakohtaistakin muistikuvaa 60 -luvulta. Ehkä 1964. Stogella käytiin faijan ja yhden sen assarin kanssa kuvauskeikalla. Olimme jo junavaunussa steissillä, kun assari viime minuutilla syöksyi matkaan. Hänella oli matkalukemisena Tsehovin "Tarpeettomia ihmisiä". Olin kai joku malli, ei muistu tarkemmin mieleen.
Lokomolla oli tuolloin siinä isossa tehdassalissa semmoinenkin masiina, jolla terästankojen kestävyyttä testatiin. Käytännössa tuollainen tuuman paksuinen tanko revittiin katki. Rajua touhua, ja kovaäänista sellaista.
Sinä iltana olin jostakin syystä yksin hotellihuoneessa. Entinen Hotelli Tammer, nykyinen Scandic Hotelli, aivan vastapäätä Rautatieasemaa. Ensimmäinen ilta yksin hotellihuoneessa oli elämys. Alhaalta Hämeenkadulta kantautuva vaimea liikenteen ääni... Kaupungin ääni. - No, niitä yksinäisiä iltoja hotellihuoneissa on sittemmin riittänyt...Onneksi.
Samainen hotelli oli joskus 90 -luvulla postikorttiasiakas. Monia kertoja tuli siellä yövyttyäkin.
Tuossakin Poutvaara kirjan 50 -luvun fotossa yhden Tampereen tehtaan portin edusta kuhisee polkypyörillä tulevia ja meneviä työlaisia.
Nykyisin hotelleja Tampereella toki piisaa, tuotannollista toimintaa ei juuri ollenkaan. Ainakaan entiseen verrattuna.
Juuri avattiin entisten lisäksi kivenheiton päähän Rautatieasemasta kaksi uutta, isoa hotellia.
Eikä siinä viela kaikki: Päätos uuden 25 kerroksisen hotellin rakentamisesta niinikään Rautatieaseman seudulle on jo tehty!
Mista ihmeestä raha tulee?
Mistä löytyy tarvitava uusi asiakaskunta noille sadoille uusille 100 - 150 euron hintaisille hotellihuoneille?
Vastaus: Ei mistään, tietenkään!
Onneksi ei tarvitse olla vastuussa tuollaisten hotellien myynnistä.
-
Muistuupi myös mieleen eräskin hotelliyöpyminen Tampereella 90 -luvun alun pahimpaan lama-aikaan. Arctia Hotels (ei enää pelissä vuosiin) pyöritti silloin yhtä hotellia, ja meille "klubikorttilaisille" majoituksen hinta aamiaisineen oli 150 markkaa. Seuralaisen sai mukaan pulittamalla 50 markkaa lisää.
Sama hotelli, nyt kansainvälisen brändin alla - postikorttiasiakas, muuten - pyytää samanlaisesta, mutta parissakymmenessä vuodessa tietenkin pahoin kulahtaneesta huoneesta viime tiedon mukaan 137 euroa/yö. Yhdeltä ihmiseltä.
-
Kirjan yksittäisistä otoksista erottuu myös mainio kuva linja-autoasemasta. Rakennushan juuri remontoitiinkin.
Onhan tuota asemaa tullut käytettyä säännöllisesti yli kolmekymmenta vuotta, ja satunnaisesti sitä ennenkin.
Kuitenkin vasta tämä kuvateos sai useamman kerran pysähtymään Tampereen linja-autoaseman edustalle, eri puolille, ja tarkastelemaan sita,
Kaunis talo!
-
Minulla on erityissuhde Tampereeseen.
Aina mennyt hyvin siellä. Suurin piirtein.
Se öinen liftausreissu Pälkäneen kesälukiosta Mallasvedeltä Porin Jazzeille joskus oliko se 1970. Kun aamuyön tunteina Tampereen Asemaravintolassa päivän valkenemista odotellessa sai kahdella markalla lautasellisen hernekeittoa. Sekä nähdä ja kuulla naapuripöydässä Jyrki "Jyräys" Hämäläisen - idolin! - jonkun keikan jälkeen pitävän hoviaan.
Kesakuinen myöhäisilta 1982, kun postikorttihomma oli uutta. Tampereella oli jo asiakkaita.
Saavun junalla joskus kymmenen maissa, ja alan talsimaan Hämeenkatua kohti Pyynikkiä ja Rosendahlia, jossa tytön piti odottaman.
Hämeenkatu typötyhjä, paitsi kohta saapuu turistibussi sivukadulta, ja pysähtyy kohdalleni. Mukaan vaan!
Matkaoppaana työskennellyt tyttö salakuljetti yöksi huoneeseensa Rosendahliin. Taisi olla vielä niin, että huoneeseen piti salaa tikkaita pitkin ulkokautta kiivetä...
Monet muut hyvät muistot Tampereelta - ja tälläkin hetkellä on varauksessa ja jo maksettukin kolme viikkoa tänä vuonna ja vielä yksi ensi vuonna tuonne Lapinniemen hotelliin.
Uusi asiakaskin Tampereelta löytyi pari viikkoa sitten...
-
Tämä painos Poutvaaran vuonna 1955 julkaistusta Tampere -kirjasta on jo kolmas.
Kuvastoa on näköjään jonkin verran uusittu, ja kansikin on 1964 jo värillinen.
On aika laitaa tämäkin opus kiertoon.
Toivottavasti se löytää jostakin jonkun, joka myös osaa sita yhtälailla arvostaa.
(Phuket 18.3.2013)
Epilogi:
Tampereella, elokuussa:
Yritys myydä ylläoleva kuvateos divarissa.
Ei onnistu!
Divarinpitäjä tuskastuu kirjan nähdessään. Ei haluaisi tuhlata yhtään aikaa asiaan.
No, sen verran kuitenkin kaverista saa irti, että kyse onkin nk. bulkkikamasta.
Divarimiehen kertoman mukaan juuri tätä teosta ja vastaavaa materiaalia tarjotaan ylenpalttisen runsaasti. "Kuudenkympin ja kuoleman välillä" - väki asialla. Tyhjentävät hyllyjään ja vinttejään, muuttavat pienempiin asuntoihin elämänsä ehtoopuolella. Ostajia ei enää ole.
Nuorta polvea tämmöinen matsku ei kiinnosta.
Kauppias näyttää hyllynsäkin: Tampere -kirjoja löytyy metritolkulla.
Ja minä kun luulin, että tässä oli kyseessä harvinainen aarre, jolla olisi keräilyarvoa!
(Tampere 6.9.2013)
www.ArcticParadise.fi
Vihdoinkin koitti tilaisuus lukea/katsella läpi tämä vuosikausia hyllyssa odottanut kuvateos. Isänperinnön mukana tullut.
Mikäs sen soveliaampaa, kuin käyda teos lapi juuri Tampereella - Lapinniemen entisessä, nykyisin hotellina palvelevassa tehdaskiinteistössä. Suomesta muuton jälkeen Tampere onkin nykyisin Suomen kaupungeista Helsingin ohella tärkein, monestakin syysta. Ei vähiten siksi, että Tampereelta on niin hyvät liikenneyhteydet vähän joka puolelle Etelä- ja Keski-Suomea. Paljon pääkaupunkia paremmat.
Wikipedian mukaan kiertokoulun käynyt karjalaispoika Matti Poutanen, myöhemmin Poutvaara uransa alkutaipaleella "kiersi polkupyörällä maaseudulla myymässä maisemapostikortteja". - Mitenkäs tuo kuulostaakaan niin tutulta? ;-)
Niin, ja sellainen koulutus. Nykyäänhän melkein kaikki fotaritkin ovat "Taiteen Maistereita" tai vastaavia - tyonsaannin/itsensä työllistämisen kanssa on sitten vähän niin ja näin. Yleensa aivan olemattomissa kantimissa ovat asiat.
Ison työn teki Poutvaara tämän Tampere -opuksen kanssa - mutta toisaalta hän asuikin Tampereella vuosia. Kotikenttäetu, nääs!
Normaalin kaupunkiteoksen "peruskauran" ohella kirjasta löytyy joitakin mukavia spesiaaleja. Kuten kesäpäivän viettoa Pyynikinharjulla. "Aurinkokylpijöita", sanottiin varmaankin tuolloin. Suomen Kesää parhaimmillaan. Poutapilviä, kuin vanhassa Suomi -filmissä konsanaan. A la Teuvo Tulio.
Samoin maisema Kangasalan Haralanharjun nakötornista. Tuossa näkötornissa ei ole tullut käytyäkään, tornejahan on sielläpäin useampia. Täytyypä ottaa ohjelmaan, elokuussa olisi taas viikko Tampereella aikaa. Syyskussa toinen.
Tuottelias kaveri tuo Poutvaara. Ahkera kuin mikä. - Se oli sitä jälleenrakennuskautta.
Matti Poutvaaralla oli iso kustantaja takanaan - Södika - ja markkinat/kilpailutilanne sodan jälkeen monin verroin suotuisampi kuin nykyään. Poutvaaran kirjojen yhteispainosmäärä oli Wikipedian mukaan puolisen miljoonaa. - Aika on nyt toinen, kokonaan toinen, tuollakin printtimedian osa-alueella.
Kirjaa katsellessa päällimmäiseksi kysymykseksi nousee Tampereen muutos, rakennemuutos.
Entinen teollisuuskaupunki, Suomen teollisuuden kova ydin, on nykyään - niin mitä? Hallinto- kauppa- ja palvelukaupunki?
Valmet, Lokomo, Tampella, Finlayson - kaikki poissa. - Lokomosta mulla on omakohtaistakin muistikuvaa 60 -luvulta. Ehkä 1964. Stogella käytiin faijan ja yhden sen assarin kanssa kuvauskeikalla. Olimme jo junavaunussa steissillä, kun assari viime minuutilla syöksyi matkaan. Hänella oli matkalukemisena Tsehovin "Tarpeettomia ihmisiä". Olin kai joku malli, ei muistu tarkemmin mieleen.
Lokomolla oli tuolloin siinä isossa tehdassalissa semmoinenkin masiina, jolla terästankojen kestävyyttä testatiin. Käytännössa tuollainen tuuman paksuinen tanko revittiin katki. Rajua touhua, ja kovaäänista sellaista.
Sinä iltana olin jostakin syystä yksin hotellihuoneessa. Entinen Hotelli Tammer, nykyinen Scandic Hotelli, aivan vastapäätä Rautatieasemaa. Ensimmäinen ilta yksin hotellihuoneessa oli elämys. Alhaalta Hämeenkadulta kantautuva vaimea liikenteen ääni... Kaupungin ääni. - No, niitä yksinäisiä iltoja hotellihuoneissa on sittemmin riittänyt...Onneksi.
Samainen hotelli oli joskus 90 -luvulla postikorttiasiakas. Monia kertoja tuli siellä yövyttyäkin.
Tuossakin Poutvaara kirjan 50 -luvun fotossa yhden Tampereen tehtaan portin edusta kuhisee polkypyörillä tulevia ja meneviä työlaisia.
Nykyisin hotelleja Tampereella toki piisaa, tuotannollista toimintaa ei juuri ollenkaan. Ainakaan entiseen verrattuna.
Juuri avattiin entisten lisäksi kivenheiton päähän Rautatieasemasta kaksi uutta, isoa hotellia.
Eikä siinä viela kaikki: Päätos uuden 25 kerroksisen hotellin rakentamisesta niinikään Rautatieaseman seudulle on jo tehty!
Mista ihmeestä raha tulee?
Mistä löytyy tarvitava uusi asiakaskunta noille sadoille uusille 100 - 150 euron hintaisille hotellihuoneille?
Vastaus: Ei mistään, tietenkään!
Onneksi ei tarvitse olla vastuussa tuollaisten hotellien myynnistä.
-
Muistuupi myös mieleen eräskin hotelliyöpyminen Tampereella 90 -luvun alun pahimpaan lama-aikaan. Arctia Hotels (ei enää pelissä vuosiin) pyöritti silloin yhtä hotellia, ja meille "klubikorttilaisille" majoituksen hinta aamiaisineen oli 150 markkaa. Seuralaisen sai mukaan pulittamalla 50 markkaa lisää.
Sama hotelli, nyt kansainvälisen brändin alla - postikorttiasiakas, muuten - pyytää samanlaisesta, mutta parissakymmenessä vuodessa tietenkin pahoin kulahtaneesta huoneesta viime tiedon mukaan 137 euroa/yö. Yhdeltä ihmiseltä.
-
Kirjan yksittäisistä otoksista erottuu myös mainio kuva linja-autoasemasta. Rakennushan juuri remontoitiinkin.
Onhan tuota asemaa tullut käytettyä säännöllisesti yli kolmekymmenta vuotta, ja satunnaisesti sitä ennenkin.
Kuitenkin vasta tämä kuvateos sai useamman kerran pysähtymään Tampereen linja-autoaseman edustalle, eri puolille, ja tarkastelemaan sita,
Kaunis talo!
-
Minulla on erityissuhde Tampereeseen.
Aina mennyt hyvin siellä. Suurin piirtein.
Se öinen liftausreissu Pälkäneen kesälukiosta Mallasvedeltä Porin Jazzeille joskus oliko se 1970. Kun aamuyön tunteina Tampereen Asemaravintolassa päivän valkenemista odotellessa sai kahdella markalla lautasellisen hernekeittoa. Sekä nähdä ja kuulla naapuripöydässä Jyrki "Jyräys" Hämäläisen - idolin! - jonkun keikan jälkeen pitävän hoviaan.
Kesakuinen myöhäisilta 1982, kun postikorttihomma oli uutta. Tampereella oli jo asiakkaita.
Saavun junalla joskus kymmenen maissa, ja alan talsimaan Hämeenkatua kohti Pyynikkiä ja Rosendahlia, jossa tytön piti odottaman.
Hämeenkatu typötyhjä, paitsi kohta saapuu turistibussi sivukadulta, ja pysähtyy kohdalleni. Mukaan vaan!
Matkaoppaana työskennellyt tyttö salakuljetti yöksi huoneeseensa Rosendahliin. Taisi olla vielä niin, että huoneeseen piti salaa tikkaita pitkin ulkokautta kiivetä...
Monet muut hyvät muistot Tampereelta - ja tälläkin hetkellä on varauksessa ja jo maksettukin kolme viikkoa tänä vuonna ja vielä yksi ensi vuonna tuonne Lapinniemen hotelliin.
Uusi asiakaskin Tampereelta löytyi pari viikkoa sitten...
-
Tämä painos Poutvaaran vuonna 1955 julkaistusta Tampere -kirjasta on jo kolmas.
Kuvastoa on näköjään jonkin verran uusittu, ja kansikin on 1964 jo värillinen.
On aika laitaa tämäkin opus kiertoon.
Toivottavasti se löytää jostakin jonkun, joka myös osaa sita yhtälailla arvostaa.
(Phuket 18.3.2013)
Epilogi:
Tampereella, elokuussa:
Yritys myydä ylläoleva kuvateos divarissa.
Ei onnistu!
Divarinpitäjä tuskastuu kirjan nähdessään. Ei haluaisi tuhlata yhtään aikaa asiaan.
No, sen verran kuitenkin kaverista saa irti, että kyse onkin nk. bulkkikamasta.
Divarimiehen kertoman mukaan juuri tätä teosta ja vastaavaa materiaalia tarjotaan ylenpalttisen runsaasti. "Kuudenkympin ja kuoleman välillä" - väki asialla. Tyhjentävät hyllyjään ja vinttejään, muuttavat pienempiin asuntoihin elämänsä ehtoopuolella. Ostajia ei enää ole.
Nuorta polvea tämmöinen matsku ei kiinnosta.
Kauppias näyttää hyllynsäkin: Tampere -kirjoja löytyy metritolkulla.
Ja minä kun luulin, että tässä oli kyseessä harvinainen aarre, jolla olisi keräilyarvoa!
(Tampere 6.9.2013)
www.ArcticParadise.fi
