Sven Pahajoki: Dominick Arduin - seikkailijan salaisuus (Kustannusosakeyhtio Revontuli 2004)
Kirjasta muodostuu kuva, että koko katoamiskuvio oli "järjestetty juttu".
Pohjoisnapa -retken valmistelut aivan alkeellista tasoa. Kokeneelta seikkailijalta käsittamättömän alkeellista - jopa niin alkeellista, että haiskahtaa vahvasti siltä, ettei Dominick Pohjoisnavalle edes yrittänyt päästä.
Esimerkiksi lastenmallinen, kiikkerä kajakki, jolla avovesiosuudet oli tarkoitus ylittää - ahkiota perässä vetäen! Aivan mahdoton kuvio.
"Dominickilla ei ollut mitään mahdollisuutta selviytyä avovesien ylityksistä, vaikka hän olisi lähtenyt pelkällä kajakilla ilman kuormaakin".
Pelastautumispuku kelvoton. Silti sitä ei vaihdettu/edes yritetty vaihtaa.
Reissun ruoka-annokset olivat liian pienet - tarkoituksella?
Vakuutusasiat rempallaan - tietoisesti jätetty hoitamatta, siitähan olisi koitunut kuluja?
Toisalta Dominickhan oli opiskellut venäjää. Tiettavasti jopa niin hyvin, etta silläkin kielellä tuli jo toimeen.
Seikkailu-ura oli epäonnistumisten ja julkisuuden paineen, sekä omien henkisten ongelmien johdosta ajautumassa umpikujaan. Talous tuotti tuskaa.
Siellä se taitaapi jossakin Siperian perukoilla elellä.
Sven: "Olisi siis mahdollista, ettäü Dominick ei koskaan lähtenytkään hiihtämään viimeistä hiihtoaan kohti pohjoisnapaa, vaan että hän, ystavystyttyään näiden paikallisten ihmisten kanssa, kulki heidän luokseen ja asuu nyt siellä tai jossakin muussa hyvässä paikassa."
Mutta toki - Suomessa kun ollaan - etsintöihin tuhlattiin isoja rahoja, mm. Jatunin tarha ry:n kassa kipatttiin toivottomaan rojektiin. Lisää vaaadittiin. Samoin tietenkin Julkisen Vallan tahojen, Tasavallan Presidentista alkaen, tarttumista asioihin. Totta kai!
Meikäläinenkin osallistui etsintöjen rahoittamiseen, vasten tahtoaan tosin. Nimittäin Suomen Ladun tuolloisena jäsenenä.- No, venäläiset helikopteriyritykset varmaankin ottivat tarjotut rahat mieluusti ja hymyssä suin vastaan.
Sven Pahajoki teki suuren työn, kun kävi tulkkien avulla Ranskassa selvittämässä Dominickin taustoja.
Taustoja, jotka osoittautuivat suurelta osalta keksityiksi. Varsinaista satuilua.
"Ranskasta ei löytynyt töitä, rahat olivat loppuneet".
"Dominickin tulo Suomeen oli pako, pois umpikujaan ajautuneesta elämäntilanteesta".
Niin vaan tyttö ilmestyi Lappiin vuonna 1983 ja alkoi myydä stooriaan. Kaikki uskoivat häntä. Suomen Latu rahoitti Domia - muiden mukana. Hulppea oli Kiilopään Tunturiretket Oy:n (Suomen Ladun perustama yritys) toimitusjohtaja Dominick Arduinin palatsi Kiilopäällä katoamisen aikoihin! Aika hyvin tytöltä, joka alunperin tuli paikkaan töihin kahvio-apulaiseksi!
Miestähän Dominickilla ei koskaan tainnut kunnolla olla.
Sven Pahajoen kirjan jälkeen jää olo, että Dominickin tapauksessa oli lopulta kysymys seksistä - tai siis pikemminkin sen täydellisesta puutteesta. Siitä aiheutuu kaikenlaista...
Tai niin..
Kyllähän Dominickillakin kertomansa mukaan oli ollut ainakin joku mieskokemus.
Iso musta neekeri oli kuulemma hänet puistossa Ranskassa joskus raiskannut.
Satua, tietysti, tuokin.
Kysymys vaan kuuluu, etta miksi juuri tuollainen valhe. Seksuaalista fantasiaa?
Niin, ja sitten Domi tarinoi Ranskan suuntaan, etta hänella olisi "kaksoset" Suomessa.
Miksi juuri tuollainen valhe?
Siitäko se kenkä puristikin?
Yhtä kaikki, psykiatrinen keissi.
-
Vai kenties kysymys sittenkin oli itsemurhasta?
(Phuket 19.3.2013)
www.ArcticParadise.fi