Henkilökuvaa Matti Kurjensaaren hengessä
eli "Hullu paljon työtä tekee - viisas pääsee vähemmällä!".
Tästä kaverista olen aina pitänyt.
60 -luvulta asti.
Ensimmäinen muistikuva:
Munkkivuoren Yhteiskoulu, välitunti.
Oppilaat parveilevat välitunnilla siinä talon Raumantien -puoleisessa päädyssä.
Yksinäinen, komea, fiksusti pukeutunut tumma heppu nojailee talon seinää vasten, erillään kaikesta.
Kaikista muista.
Aivan omissa oloissaan.
Ihan omissa maailmoissaan näkyy olevan...
Aristokraatti. Ylimys!
Selvästikään ei kuulu mihinkään "ryhmään", eikä edes yritä kuulua.
Hänen ympärillään on jonkinlainen "aura".
Kävi ilmi, että kaveri oli broidin luokkatoveri.
Tuossa iässä - varhaisessa teini-iässä - muutamaa vuotta vanhemmat heputhan ovat usein jonkinlaisen ihailun kohteena.
"Heillä varmaan on kaikki..."
No, fast forward joku vuosi etiäppäin…
Hiihtoloma Kalpalinnassa.
Legendaarisessa Turengin Kalpalinnassa.
Olisiko ollut 1971? Tai 1972?
En ymmärrä miksi tuo hiihtoloma meni Kalpiksessa - vielä tuolloinhan meillä oli mökki Rukallakin.
Joka tapauksessa mulla oli oma pieni viihtyisä huone tuolla Kalpaloiden pienessä hiihtokeskuksessa, tuolloin tosi suositussa.
Niin lähellä pääkaupunkiseutua.
Pohjoisen suuret hiihtokeskuksethan olivat vielä tuohon aikaan vasta ihan alkuvaiheissaan.
Liikenneyhteydetkin Lappiin paljon nykyistä heikommat.
Vai olisiko Kalpiksessa kyseessä sittenkin ollut Pääsiäinen?
Tai vain pitkä viikonloippu?
Hemmetti, siitähän on puoli vuosisataa!
Sen muistan, että lukemisena oli Kafkan "Amerikka", Tammen Keltaisesta Kirjastosta.
Päivällä liikuntaa raikkaassa ulkoilmassa, illalla kirjallisuutta.
Konsepti toimi, ja on toiminut senkin jälkeen sen puolisen vuosisattaa.
Käsittämättömän hyvin.
Muuten sitten jälkeenpäin selvisi, ettei Franz Kafka edes ollut käynyt Ameriikassa...
No, ei se pilannut hyvää, uskottavaa tarinaa.
Jo tuolloin tajusin, että hotellielämä on juuri se mitä haluan viettää.
Ja onhan noita hotelliyöpymisiä tuhansia tässä matkan varrella sittemmin kertynytkin...
Oma huone, telkkari, lukemista, aamupala valmiina odottamassa, jotakin puuhaa ("työtä") päivällä - se riittää.
Joku siivoaa huoneen.
Kun Kalpiksesta tuli lähtö - se ainakin oli sunnuntai - törmäsimme Kalpiksen kahvilassa tämän stoorimme hepun kanssa..
Hän tunsi siis broidini, olivat samassa koulussa, elleivät peräti samalla luokallakin.
Jo tuolloin suhtautui kaveri meikäläiseen ystävällisesti, aivan tavattoman ystävällisesti.
Kuten kaikki nämä vuosikymmenet.
En ymmärrä, mitä hän Yours Trulyssa näki - ja tuota jatkui siis puolisen vuosisattaa.
Minun polkuni on ollut kovin erilainen - BIG TIME erilainen - kuin omansa.
Silti hän on vuosikymmenet tuntenut tähän suuntaan sympatiaa - tietämättä kaikista hänen elämäntapaansa verrattuna perin toisenlaisista kiemuroista.
Ilmeisesti hän on nähnyt meikäläisestä vain yhden puolen. Ja pitänyt siitä.
Jotenkin näin.
Kai ?
Oli miten oli, Stadin ykkös -Playboymme tarjoutui antamaan kyydin takaisin Helsinkiin!
Joku upea donna - suomenruotsalainen, tietty - hänellä oli mukana tuolla Kalpalinnan reissulla.
Sen tason neito, joka tuskin olisi meikäläisen kanssa muuten vaihtanut sanaakaan, istui auton etupenkillä.
Vaikka eihän se auto tosin mitenkään mahtava ollut, kuten ei tuohon aikaan paljon mikään muukaan...
x
Vuosien ja vuosikymmenien varrella tapasin hepun silloin tällöin.
Aina tuli juttelemaan, aina oli ystävällinen, jopa vähän kiinnostunutkin tekemisistäni.
Samoin mediasta tuli miestä seurattua - esiintyi nimittäin joskus telkussakin.
Aiheena vuotensa Venäjällä.
Jutteli mm. siitä, että olisi Venäjällä ollut kiva tutustua joihinkin muihinkin naissukupuolen edustajiin kuin prosteihin.
Mitä herran työelämän kuvioita tuli seurattua, niin melkoista pintasliippausta oli.
Muoti- ja ravintola-alaa.
"Bloosari".
Jossakin vaiheessa 80 -luvun alkupuolella kävi ilmi, että olimme myös nk. "napa-lankoja".
Ihme ja kumma.
Kyseessä olivat bileet erään kuuluisan suvun aatelisneidon luona.
Itse asiassa kahden sisaruksen
Emäntä, vanhempi sisar, tunnettu julkkis, joka vieläkin änkeää lehtien palstoille.
Nykyään sillä on - paremman puutteessa - teemana milloin dieettinsä, milloin parisuhteensa.
Kas, kun firmalle pitää saada näkyvyyttä!
Sisarensa oli luokkatoverini, ja meillä oli muinoin jotakin vispilänkauppaa.
Stadin ykkös -Playboy purjehti kutsuille sisään jossakin vaiheessa - sinne keittiöön, missä mielenkiintoisimmat ihmiset tälläkin kertaa kokoontuivat.
Paikalla oli mm. Jim "Jimbo" Pembroke.
Hieno muusikko.
Paitsi Wigwamin kaudelta, myös nerokkaan soolo -LP:n "Pigworm" ( 1974) ansiosta.
Kuvaava on, että levy löytyi silloin kai 1975 tai 1976 Stokkan alelaarista. Siitä alakerran käytävältä, hissejä vastapäätä.
Hinta taisi olla kymmen Suomen markkaa. Tai vitosen.
Esimerkiksi Just My Situation on Maailmanluokan Klassikko.
Hienoa, että Pigworm on nyt ilmestynyt YouTubeen. Paitsi "Sweet Marie".
Kuuntelukertoja biiseille kertynyt tosin perin vähän: Tyypillisesti 150 - 300 kertaa per kipale.
Parissa vuodessa.
Poikkeuksena Just My Situation: Luokkaa 12 tuhatta.
Tosin tämä biisi on ollut YouTubessa jo muutaman vuoden, päinvastoin kuin nuo muut LP:n raidat.
Mutta pieni luku tämäkin.
Ottaen huomioon, että kohta about puolet määrästä on allekirjoittaneen kuuntelukertoja... 😏
Erityisen hienoa "Pigwormissa" on - kaiken muun ohella - nk. "arrit", sovitukset ja tuotanto.
Paljon torvisektiota!
Mahtipontisia ja svengaavia puhallus -riffejä - Henrik Otto Donner ollut asialla.
"Jimbo" Pembroke on jossakin haastiksessa "halunneensa olla vain pop -biisien tekijä, Lennon & McCartneyn ja Kinksien perinnössä". Ei mikään "daideilija".
Siinä hän totta vie onnistuikin!
Syrjäisessä Suomessa siis kasvoi ja kehittyi ihan kansainvälisen huipputason muusikko / biisintekijä ikäänkuin "huomaamatta".
Jim Pembroke vuonna 1974:
"An artist at the top of his game".
Jim Pembroken uran huipennuksesta todellakin on kysymys.
Toki proge -Wigwamin tuotannosta löytyy muutama hyväkin kipale. Esimerkiksi "Freddy are you ready" ja "Grass for blades".
Mutta kokonaisuutenahan Wigut olivat aivan liian "taiteellista" matskua.
Samoin Jimbon "Pigwormin" -jälkeinen tuotanto on keskinkertaista, korkeintaan.
Mutta - lainataksemme yhtä Jimbon biisin nimeä kyseiseltä pitkäsoitolta - "That's the way it goes".
Jokaisella artistilla on se "uran huippukohtansa".
Alelaarista siis löytyi klassikko jo parin vuoden sisällä "Pigwormin" julkaisusta, ja yleisö YouTubessa vähäinen edelleenkin.
Ensimmäistä kertaa ilmestyi lontoolainen Jim näyttämöllemme joskus 1965.
Oli saapunut jonkun tytön imussa Härmään.
Munkkivuoren Yhteiskoulun käytävällä kiinnitti huomio vaatimattomaan monisteeseen, jonka kaveri oli kiinnittänyt seinälle:
Kuva, ja:
"Hello, I'm Jim!".
Etsi töitä!
Tuohon aikaan varsin epätyypillisellä tavalla.
Sittemminhän niitä löytyi - aluksi levy-yhtiön toimistopuolelta!
Siitä kymmenkunta vuotta ja muutama bändi etiäppäin, ja sama heppu luo tämmöisen suomalaisen pop -musan klassisen teoksen.
Paljon muun ohella.
Huh - huh!
Hesarin musiikkitoimittaja Arto Pajukallio on hyvin kuvannut Jim Pembroken musaa, Wigwamin Live at Töölönranta - äänitteen arviossaan:
"(...) sekä kaksi biisiä solisti ja kosketinsoittaja Jim Pembroken soololevyltä. Musiikin laajakaarinen monimuotoisuus rytmisine vaihdoksineen ja sointumaailman loputtomine spektreineen nojasivat aikansa progressiivisen rockin valtavirtoihin, mutta kuohkean ilmava sointi ja ilmaisun pakottomuus tekivät musiikista vaivattomasti kuunneltavaa. Tyylimääritelmiä haettaessa art rockin käsite tarkentui yhtyeen itsensä viljelemään termiin deep pop".
Naulan kantaan!
Mutta, mutta...
Mutta, mutta, mutta...
Fast forward taas muutama vuosi etiäppäin, niin tämä maailmanluokan biisinikkari, todellinen popin käsityöläinen, tehtaileekin.... Sontaa!
Ovathan nuo 80 -luvun karseat Suomen euroviisukappaleet, Nolla-Kojon "Nuku pommiin" ja Riki Sorsan "Reggae Okei!" molemmat Jimbon kynästä lähteneet!
Kauheaa, mihin alennustilaan rahapula saattaa hienonkin artistin saattaa!
Toisaalta löytyyhän Jimbolta semmoinenkin kipale kuin "Money is King".
Mies ilmiselvästi tietää mistä puhuu!
Sitten taas...
Jimbollehan myönnettiin Suomen valtion elinikäinen taiteilija-eläke jo vuosia sitten.
Vaikka hän ei ollut edes Suomessa asunut vuosiin ennen sitä.
Vaan Kansas Cityssä.
Mahtaako olla Suomen kansalainenkaan...?
Niin tai näin:
Tuo lottopotti on etu, josta Jimin amerikkalaiset muusikko-kollegat eivät voi edes uneksia
Taiteilija-eläkkeet sinänsähän ovat tosin jäänne jostakin vuosikymmenien takaiselta "hyvältä ajalta".
Taiteilija-eläkkeen saaneissa turhakkeita on luokkaa 99 prosenttia.
Taiteilija-eläkkeet - kuten koko tämä muukin sirkus - rahoitetaan tietty velkarahalla.
Omaa rahaa ei Suomella ole ollut enää vuosiin.
Takaisin Stadin ykkös -Playboyhin...
Hämmästyin keittiössä herran hermostuneisuutta.
En ollut koskaan nähnyt tuota coolia heppua hermona - nyt oli.
Aivan omituista.
Johtuiko se siitä, että koki olevansa väärässä seurassa?
Hänhän oli tullut paikalla vain tuon toisen sisaren "imussa" - tietämättä että paikalla oli artistejakin. Aivan toisen tyypistä ryhmää kuin mitä hän itse edusti.
Pukeutumisesta alkaen.
Oli tosi vaivaannuttavaa nähdä Stadin ykkös -Playboy noin nervinä.
Katsoja tunsi myötähäpeää.
Samoilla kutsuilla oli muuten myös tuo 70/80 -lukujen vaihteen eräs käytetyimmistä valokuvamalleista, Virve Hirvensalo.
Virven kanssa välimme olivat aina.... Hmmmmm... Jännitteiset.
Ensitapaamisesta Eliten pöydässä vuonna 1975 tai 1976 alkaen.
Muistan kun hän istahti pöytään suoraan vastapäätä. Hymyillen.
Olin että HÄH?
Voiko tuollaista olla olemassakaan? Elovena -tyttö!
Tietenkin Virvella oli herraseuraa - hänellä oli aina.
Useammat tuttuni. Jopa silloiset hyvät ystäväni.
Kerran - taisin silloin olla intissä, tai juuri sieltä päässyt - ilta legendaarisessa Ravintola Kaisaniemessä.
Olin yksin liikkeellä, kuten melkein aina.
Siis silloin muutama vuosikymmen sitten, kun vielä joskus tuli iltaisin käytyä jossakin.
Virve oli Kaisiksessa - ihme kyllä yksin hänkin.
Tsiigaili mua sieltä salin perältä...
Jotenkin sitten loppuillasta ajauduimme puheisiin narikassa, ja totesimme että meillä oli sama suunta kotiin.
Virve asui Töölöntorilla, erään muusikon kanssa - minä poikamiesboksissa nurkan takan, Töölönkadulla.
No, siinä sitten jotenkin jaettiin taksimaksua ja erottiin. Jäykän tunnelman vallitessa.
No, tee nyt sitten tuossa jotakin "aloitetta" kun neito on menossa miehensä luokse, vieläpä tutun...
Kai Virve närkästyi, kuten myöhemmin sain kokea...
Vastaavia kireitä kohtaamisia seurasi muitakin, vuosien varrella.
Kunnes sitten tapahtui räjähdys - nimittäin Virven puolelta.
Kerran satuimme samaan pöytään Sea Horsessa, kyse oli nk. "kosteasta iltapäivästä".
Pitkästä sellaisesta.
Virve oli humaltunut jo aikaisemmin eräässä yksityisasunnossa tarjoamastani viskistä.
Kyse oli sunnuntaipäivästä.
Elelin tuohon aikaan Huvilakadulla, käytännössä Eiran sairaalan sisäpihalle antavassa asunnossa, jugend -talossa.
Siis parinkymmenen metrin päässä syinnyinpaikastani, Eiran sairaalasta.
Sinä aamuna eräs kaunotar poistui residenssistäni. Hymyssä suin.
Kyse nuoremmasta, kauniista, super -älykkäästä neidosta.
Horoskooppimerkki sama kuin omani: Härkä.
Hänestä sittemmin tuli suurlähettiläs -tason diplomaatti.
Seuralaisen mentyä matkoihinsa siirryin viskilekan kanssa sitten tuohon eiralaiseen yksityisasuntoon, missä Virve oleskeli. Joidenkin tyhjänpäiväisten tuttujensa kanssa.
Sekin jo ammoin pois -feidannut surkea "kuvanveistäjä".
Viskiä toki tarjosin auliisti, mutta siinä kaikki.
Virveen en edelleenkään pyrkinyt ottamaan sen kummempaa "kontaktia".
Miksi olisin?
Olinhan juuri tuona aamuna kaikinpuolin "urani huipulla" jo ennestään.
En tarvinnut mitään, keneltäkään. Virveltäkään.
Tämä kävi Virven luonnolle.
Sikalassa Virve sitten
julkisesti haukkui allekirjoittaneen.
Niinkuin loukatuksi itsensä tunteva nainen vain voi.
Laiton Virvelle myöhemmin tapauksen johdosta kortin, jossa totesin mm. jotta "mehän tunnemmekin toisemme niin hyvin...".
Ihme!
Virve vastasi.
Pyysi anteeksi huonoa käytöstään, ehdotti tapaamista, ja sitten Töölön Kirjaston kahvilassa halusi ostaa läjän postikorteja!
Erosimme sovussa.
Aivan ainutlaatuisen hienoa toimintaa Virveltä.
Suomalainen nainen pyytää anteeksi?
Ennen kuulumatonta.
Ja sen jälkeen kokematonta.
Sittemminhän Virvestä tuli erityisesti designiin erikoistunut toimittaja - hukkaan taisivat mennä nekin oikeustieteen opinnot.
Sitten Virve katosi näköpiiristäni.
Eräs tuttu mainitsi, että kaunotar olisi kadonnut Keski-Eurooppaan. Ranskalaisen miehen matkassa.
Joku "rahamies", kuulemma.
Kunnes...
Järkky-uutinen elokuussa 2004:
Suomalainen naistoimittaja ryöstömurhattiin Marokossa".
Virve oli yksin liikkeellä.
Erittäin raaka puukotus Marrakechissä.
Niin...
Tapauksesta on kulunut kohta kaksi vuosikymmentä.
Virve oli siinä "ensimmäisessä aallossa", mitä suomalaisten naisten riskinotto -hinkuun tulee.
Kaunis vaalea nainen nukkui yksin arabimaassa, vartoimattomassa talossa, "riadissa".
Nykyään vastaava tyhmänrohkea toiminta on pikemminkin sääntö.
Suomen Marokon suurlähetystön hallinnollinen avustaja Ritva Miekkoniemi:
"Yleisesti ottaen naiselle on äärimmäisen riskialtista matkustaa yksin Marokossa".
Lähde: Pallontallaajat 8.8.2004
Niin, ja eihän tästä ole kuin muutama vuosi, kun ne kaksi vääräuskoista norjalaistyttöä raiskattiin, kidutettin ja silvottiin juuri Marokossa.
Olivat halunneet näyttää olevansa "itsenäisiä, vahvoja naisia", ja lähteneet vuoristovaellukselle.
Karmea loppu lähetettiin murhaajien toimesta live -lähetyksenä suoraan tyttöjen vääräuskoisille perheille Pohjolaan.
Ajattelen Virveä usein.
Virvellä oli chutzpahia - jopa kohtalokkaalla tavalla liikaakin.
Jos tähdet olisivat olleet hieman toisissa asennoissa, meistä olisi voinut tulla hyvätkin ystävät.
Oikein hyvät.
Mutta palatkaamme Stadin ykkös -pintasliippariin.
Playboymme kanssa satunnaisia kohtaamisia jatkui vuosien ja vuosikymmenien ajan.
Aina oli siis ystävällinen. Mitä joviaalein.
Pysähtyen juttelemaan niitä näitä.
Politiikkaan hän ei puuttunut.
Paitsi persujen ilmestyttyä kartalle - haukkui Timo Soinin ihan juntiksi.
Omalta kannaltaa ihan loogisesti.
Vaikea kuvitella kahta toisistaan erilaisempaa hahmoa.
Eri planeetoilta.
Muutama vuosi sitten kohtasimme Tallinnan -lautalla, tulossa Stadiin.
Oli palaamassa "lomalta" (eikös hän sitten aina ole ollut "lomalla"...😏) Bulgariasta.
Tarinoi viihtyneensä siellä saksalaisten turistien parissa.
Voin hyvin kuvitella hänet iltaisin noissa Varnan Sunny Beachin rantakuppiloissa, iloisissa merkeissä seurustelemassa.
Seurustelu-upseeri!
Luultavasti puhuu hyvää saksaa.
Sieltähän hänen maineikas sukunsakin on peräisin.
Vaikka äidinkieli vuosisatojen saatossa onkin vaihtunut tietty ruotsiksi.
Käyttökieli pääosin suomeksi.
Lauttamatkamme aikana kaveri vaivihkaa kyseli tuosta yhteisestä 1980 -luvun hoidostamme.
Playboy tiesti, että tyttö kuoli tosi nuorena.
Kyseli kuolinsyytä.
Epäselväksi jäi tiesikö hän, että olimme napa-lankoja.
Joskus ehkä 2010 näin hänet helsinkiläisen hotellin aulabaarissa viettämässä piiiiitkää ja kosteaa iltapäivää.
Seurana joku itseään parisenkymmentä vuotta nuorempi suhteellisen laadukas, iloinen, melko hyvin säilynyt nainen.
Heillä oli ilmiselvästi hauskaa.
Juttu lujisti ja nauru raikasi.
Pariskunta näytti siltä, että olisivat viettäneet sängyssä muutaman vuorokauden putkeen.
Jopa todennäköistä, sillä kaverin asunto sijaitsee samalla kadulla, sadan metrin päässä.
Heppu oli siis vielä iskussa, tuolloin jo päälle kuusikymppisenä!
Super!
Joku vuosi sitten bongasin sankarimme iloisesa herraseurassa Töölön tenniskentän kahviossa.
Ruotsinkieliset ylimykset olivat pelailleet tennistä ja rentoutuivat bissen parissa.
Juttua piisasi, ja naurua.
Joukossa parikin tuohon aikaan ihan eturivin tunnettua yritysjohtajaa - arvatenkin porukka oli opiskelukavereita mistäs muualta kuin Hankenilta...
Eikä tästä ole montaakaan vuotta, kun Playboymme tuli vastaan - missäkäs muualla kuin - Hangossa.
Oli jonkun purjehtija -frendinsä kanssa hyvällä tuulella, laitamyötäisessä, siinä Ratakadulla.
Anteeksi: Bangatanilla.
Juttelimme hyvän tovin.
Tällä kerralla kaveri teki eräällä läpällään lähtemättömän vaikutuksen.
Nimittäin olimme muutamaan kertaan noihin aikoihin aivan ohimenevästi nähneet Bulevardilla ja Etelä-Espalla, joita katuja pitkin pari - kolme kertaa viikossa fillaroin Skattalle, Viikkarin terminaaliin.
Ja kuljen yhä.
Muutinhan Tallinnaan jo 2011.
Heppu totesi, jotta reitti Bulsua ja Espaa pitkin Kauppatorille on "hänen pururatansa".
😏😏😏
Netistä kun herraa yrittää googlailla, jäävät tulokset varsin niukoiksi - mitä työelämään nimittäin tulee.
Senverran käy ilmi, että henkilö on kai joskus vuosia sitten vähän aikaa toiminut - konsulttina! Niinpä tietenkin, minäpä muunakaan.
"Vapaa-aika -osastolta" löytyy sensijaan kaksi varsin mainiota fotoa.
Toisessa kaveri yöelämässä: Punaiset pöksyt kuin Ruåttin kunkulla tai omalla Nallellamme.
Valkea kauluspaita rennosti auki, toisessa kädessä discopallo, toisessa drinkkilasi.
Toisessa kuvassa herra purjeveneessä, sporttisena, hymy huulillaan ja drinkkilasi niinikään kädessä.
Hyvä meininki!
Alla tiders!
Jos ovat tiedot miehen työelämästä niukat, niin samaa voi myös sanoa siviilisäädystä ja mahdollisesta isyydestä.
No, joskus vuosikymmeniä sitten taisi jossakin juorupalstalla olla pieni maininta solmitusta avioliitosta.
Partneri taisi olla - lentoemäntä.
Mikäpä muukaan!
Entä isyys?
Vaikea kuvitella heppua isukin roolissa.
Valistunut arvaus: Jälkeläisiä ei ole.
Tokihan on mahdollista, että henkilö on jotenkin aikanaan esimerkiksi perinyt sievoisen summan, jonka turvin sitten on elellyt vuosikymmenien ajan.
Olis kiva tietää! 😏
Huhtikuu 2021.
Helsingissä on kevät!
Iltapäivällä fillaroin vakireittiä pitkin: Bulevardi - Erottaja - Etelä-Esplanadi Skattalle.
Tuttu hahmo seisoo Espalla, liikennevaloissa.
Tyylilleen uskollisena ykkös -Playboymme on käynyt keskustan merkkiliikkeissä shoppailemassa.
Mitään "työhön" - mikä hirveä sana tässä yhteydessä - viittaavaa ei herran rennon-tyylikkäästä ("Sharp Casual") olemuksesta taaskaan löydy.
Esimerkiksi salkkua.
Sensijaan noita brändättyjä ostospussukoita hän kantaa kylläkin, useampia.
Huomaan hänet takaapäin paikalle tullessa, ja kiepsautan miehen eteen.
Hänen silmänsä ovat täynnä kauhua!
Tervehdyksensä on väkinäistäkin väkinäisempi.
Tilanne kestää korkeintaan joitakin sekuntteja.
Luokkaa 4 - 5 sekkaa.
Kaverin naamaan, ihan klyyvarin viereen, on ilmestynyt isokokoinen, ruma SYYLÄ!
Hyi helvetti!
Tajuan - tietty - tilanteen kiusallisuuden ykkös -Playboymme kannalta, ja armeliaasti menen menojani.
Ei ollut juttutuulella tämä monikymmenvuotinen tuttava, Stadin Mr. Cool.
Eräänlainen ikoninen hahmo.
Mahtoiko tämä olla viimeisen kohtaamisemme Stadin ykkös -Playboyn kanssa?
Yli puoli vuosisataa, kymmeniä kohtaamisia, mukavaa jutustelua...
Napa-lankous.
Kaikki päättyy kaverin kauhistuneeseen katseeseen Espalla.
Yllätän herran siis takaapäin enkä - kuten ei kukaan muukaan - voi olla huomaamatta tuota isoa, rumaa sienimäistä SYYLÄÄ joka on ilmestynyt nenän viereen!
Syylä dominoi kasvoja.
En ole tervetullut tuttava.
Ensimmäistä kertaa yli puoleen vuosisataan.
Syy:
SYYLÄ Stadin ykkös -Playboyn naamassa!
Näin kuvailee samaa asiaa Nobel -kirjailija Elias Canetti ("Pelastunut kieli"):
(...) hänen rintansa näkyivät, minkä kyllä panin merkille, mutta se ei merkinnyt minulle mitään, ja vasta nähdessäni hänen rinnassaan eräänä päivänä valtavan ison finnin tunsin yht'äkkiä kuumaa sääliä häntä kohtaan niin kuin hän olisi ollut spitaalinen ja toisten joukosta karkotettu".
(Laajasalon kirjastossa, 19.4.2024)
ArcticParadise.fi
Vastuullista korttituotantoa juuri Sinulle, Nainen!
Solidaarisuus ja jakamaton Ihmisarvo keskiössä.
