Elokuva-arvio: Tuomari Nurmio: "13 kylmää laulua" - sontaa

 (aihio) 

(Ms Viking XPRS Hel - Tal 27.4.2026)

ArcticParadise.fi

"I go along with the charade,

until I can think myself out".

- Bob Dylan: Brownsville Girl

Kirja-arvio: Sinikka Klementtilä: Matti I Suuri Matti Klemettilän ihmeellinen elämä

 (aihio)

(Ms Finlandian lounge Tal - Hel 27.4.26)

ArcticParadise.fi

Tämän blogin kirjoittajan on Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja Ville Hytönen suvainnut julistaa "suomalaisen kirjallisuuden viholliseksi".

😏

Polkupyörän kuljetusmaksun (ahneuden) Suomen ennätys: Kutilan Liikenne, Rovaniemi

Äsken bussilla Rovaniemeltä tänne Ouluun.

Netistä ostettu matkalippu 18,90.

Roin linjiksellä odottavan bussin matkatavaraluukku auki.

Fillarin laitto sisään itsepalveluna.

Kuljettaja istui paikallaan, ja noteerasi matkalipun maksetuksi nimen perusteella.

Alkoi kinuamaan maksua pyörästä.

Kaivoin kympin esiin ajatellen sen varmaan riittävän.

Väärin!

Kuski alkoi vaatimaan toista kymppiä.

Kirjaimellisesti käsi ojossa.

Koko 3,5 -tuntisen matkan ajan oli bussi lähes tyhjä.

No, oletettavasti tuokin linja on jotenkin yhteiskunnan subventoima?

Paljon Onnea, Kutilan Liikenne!

Teillä on nyt sitten Suomen ennätys polkupyörämaksussa.

Eli ahneudessa.

Touhu on vielä Eskelisen Lapin Linjojakin (15,-) ahneenpaa...

(skannimine Oulu)

(Oulu 22.4.2026)

ArcticParadise.fi

DuckDuckGo-, Yahoo- ja Bing -haut:

Matkamiehen mietteitä Tapaus Linjaliikenne Nyholm, Turku

Kirja-arvio: Henrik Tikkanen: Kulosaarentie 8, puh 35

 

Upea päivä!

Lämmin, aurinkoinen, tyyni huhtikuun päivä Vuokatilla.

Kevät toista kuukautta etu-ajassa.

Halpisviikko Katinkullassa 205,- euroa sis. kaikki herkut: Asunnossa sauna, täysin varustettu keittiö, tietty kaikki petivaatteet sekä pyyhkeet, takka johon klapeja mielin määrin, iso telkku, radio... Jne.

Esteetön näkymä terassilta suoraan Jäätiönlahden yli Vuokatinvaaralle. 

Hitaitten aamutoimien jälkeen lähtö kipuamaan vaaralle.

Se tien mäki -osuus fillaria taluttaen.

Kas!

Suruvaippa! 

Useita sitruunaperhosia!

Eväiden syöntiä ja ihmisten kanssa juttelua vaaran laella näkötornissa.

Laskettelurinne on vielä auki.

Sunnuntai.

Sinitaivaalla ei pilven hattaraa.

Lämpöä varmaan lähes parikymmentä astetta.

Pari tyttöä kertovat tulleensa Kokkolasta asti päiväksi laskettelemaan, iskän kyydissä.

Tulee siinä laskettelupäivälle matkaa, sekä hintaa!

Lähden sille tutulle pikku lammelle, Eino Leinon polun varrella.

Sinne missä on se laituri, jolla on usein tullut kesäisin köllöteltyä ja torkuttua.

Toden totta, laituri on paikallaan.

Teen sille "leirini".

Makoilemaan!

On niin hiljaista, että lammen jään sulamisen kuulee.

Raps-raps-raps-raps...

Torkahdan aurinkoon ja lämpöön.

Suloista.

Herätessä on hyvä hetki loikoillessa lukea viimeiset sivut Henrik Tikkasen "osoite -sarjan" ensimmäisestä teoksesta, "Kulosaarentie 8".

On aina ilo saada joku kirja finissiin siksikin, että pääsee valkkaamaan seuraavaa luettavaksi.

Häätyy myöntää, että tähän kirjaan tarttuminen tuotti vaikeuksia.

Teos ei "kutsunut luokseen".

Jotenkin oli semmoinen vastenmielinen ennakko-aavistus, että kyseessä sitä jörndonnermaista näsäviisasta suomenruåttalaista itsekeskeistä paljastuskirjallisuutta.

No, osin olikin.

Alussa melkoista sinnittelyä lukemisen kanssa, mutta loppua kohti "paransi kuin sika juoksuaan".

Stoori, esitystapa ja hieman jopa kirjoittajan persoonakin alkoivat osittain hieman miellyttää.

Mutta siis vain osittain.

Oman vaikeutensa muodosti Tikkasen tapa kertoa suvustaan nimiä mainitsematta tyyliin "äidinpuoleinen isoäiti", "kaksoset", "velipuoli" jne.

Vaikea pysyä kärryillä.

Tekstistä alkoi kuitenkin putkahdella hyviäkin heittoja:

"Pienen maan yläluokalle on aina etua vieraasta sortovallasta, se kun kohdistuu itse kansaan mutta tukee rikkaiden euoikeuksia. Tsaarin poliisi on paljon edullisempi kuin tilanomistajien tai vuorineuvosten oma poliisi..." jne.

Juurikin näin!

Tuohan on selitys sille, että yläluokka vannoi Porvoon valtiopäivillä 1809  uskollisuutta Tsaarille...

Samaan aikaan kuin Suomen talonpoikaisarmeijan rippeet vielä verissä päin taistelivat heitä jahtaavia venäläisiä vastaan Pohjois-Pohjanmaalla, aina Ruotsin puolelle asti.

Ja 1812 Tsaari Aleksanteri Ensimmäisen vieraillessa Turussa toivottivat aateliset ja porvaristo tämän tervetulleeksi riemusaatossa.

Sellaista se - yläluokkien "isänmaallisuus"...

😏

Samoin pidin Tikkasen kirjauksista sotakokemuksistaan.

Innokas sotilaspoika oli ilmoittautunut vapaa-ehtoisena rintamalle 19-vuotiaana.

Oli kertomansa mukaan mukana jopa Kannaksen taisteluissa kesäkuussa 1944.

Mutta kaikkinainen hurraa-isänmaallisuus loistaa Tikkasen sotakokemuksissa poissaolollaan.

Päällikkö kuulemma valvotutti nuorta Henrikiä yöt läpeensä "henkisellä kidutuksellaan" - jonka laatu tosin ei selviä.

Vihollisen tulittava taistelukone jahtasi pellolla hyppelehtivää Henrikiä - kertomansa mukaan.

Lehmät ympärillä saivat osumia ja kuolivat - toisten lehnien jatkaessa rauhallisesti ruohon syöntiään...

Henrikillä oli silmää absurdiudelle.

Talvisodasta Tikkasella on kiinnostavaa sanottavaa:

"Samantekevää mikä teoria Suomen joutumisesta sotaan on oikea. Varmaa on että sota oli välttämätön ja että järkevät ja kaukokatseiset poliitikot hankkivat sen meille lopettaakseen sisäisen hajaannuksen joka oli vallinnut sisällissodasta lähtien. Kansa yhtenäistyi ja kansakunta hankki sen välttämättömän identiteetin joka oli pysyvän itsenäisyyden edellytys. Meidän sadan päivän sankaruuteemme vastasi onnekkaamman kohtalon omaavien kansojen satavuotisia kulttuuripyrkimyksiä. Me taistelimme itsellemme sijan maailman tietoisuudessa."

Sodasta ylipäätään:

"Hyvä puoli rikkaudessa on, että se suo rikkaille mahdollisuuden välttää sota ja kurjuus. Mutta useimmiten rikkaiden ei tarvitse lähteä minnekään, sillä sota uhkaa harvoin omaisuuksia. Ihmisiä tapetaan ja rajoja siirretään, mutta rikkaat pysyvät rikkaina. He kuuluvat luokkaan, jonka on onnistunut pysyä sodan joutavuuksien yläpuolella. Vallankumoukset sen sijaan... Jne."

"Kansakunnan johtajat lähtevät sotaan kansan vuoksi, mutta päätyvät kansan uhraamiseen oman itsensä vuoksi".

Sitävastoin tuo Tikkasen harjoittama oman ja jopa omien vanhempiensa yksityiselämän ruotiminen on vastenmielistä. 

Kaikki nuo kirjan konkurssit, impotenssit, onaniat, ryhmäseksit, itsemurhat, yökastelut jne.

Kirjan ilmestyessä 70 -luvulla tämä tyyli ollut Iso Juttu.

Silloinhan vielä oli yhteiskunnassa kovat paineet tuon sorttisiin "avautumisiin" - nyt moinen on ihan peruskauraa.

Reaktio on lähinnä vaivautunut "hoh-hoijaa".

Pari kertaa tuli Henrik Tikkanen tavattuakin.

Aivan 70 -luvun alussa Haukilahden Sorsa-Baarissa.

Melko pian sen jälkeen kun keskiolut vapautui.

Hänhän kuolikin sitten 1984 melko nuorena, vain 59 -vuotiaana.

Eli hänen kanssaan jonkin sanan vaihtaessamme hän oli vasta noin 45 -vuotias sotaveteraani!

Nuori!

Tuo yksinäinen, miellyttävästi hymyilevä herra keskiolut -kolpakkonsa ääressä.

Näin lähellä oli sota vielä 1970 -luvun Espoon Haukilahdessa!

Lukukokemuksen jälkeen tulee pitkään mietittyä sanaa, joka Henrik Tikkasen kertomaa tarinaa omasta ja perheensä elämästä kuvailisi.

Onko sana "absurdi" sittenkään sopivin?

"Irvokasta"?

Ei - osuvammalta sanalta tuntuu:

Makaaberia.

"Makaabereissa töissä keskeisellä sijalla ovat kuoleman symbolit tai muut vastaavat elämän päättymiseen, tuhoon tai  tai rappioon viittaavat temaattiset yksityiskohdat".

Pienoisromaanin päällysliepeen teksti kiteyttää hyvin:

"Tikkasen kulttuurisuvin vaiheiden säälimätön kirjaanvienti, armoton itseironinen tilitys menneisyyden kanssa. Se on kertomus henkiinjäämisestä häpeän, nöyryytysten, sodan keskellä. Epätoivon tragedia, jonka häpeämättömät kohtaukset muuttavat hetkeksi mustaksi komediaksi...Jne.

Samoin tulee pähkäiltyä tuota Ullanlinnan psykiatri -murhaaja Roope Bob Tikkasta. 

Ruotsinkielinen hänkin.

Tämä "lääkäri" oli tutkinut murhaajien sielunelämää - jopa akateemisiin opinnäytteisiin asti.

Yritti murhata oman uusperheensä jo vuosia ennen Ullanlinnaa. 

Ajamalla auton mereen Kauppatorilta - kyydissä Victoria -vaimon ohella pieniä lapsiakin.

Ullanlinnan murhan jälkeen "osallistui" poliisin kanssa etsintöihin "kadonneen" vaimonsa löytämiseksi.

"Hyvä boogie" Roope Bobilla?

Tikkas -suvun ruotsinkielisestä kulttuurihaarasta, jota Henrik edusti,  löytyy Robert -nimisiä.

Mm. Henrik Tikkasen arkkitehti -isä, Toivo Robert Tikkanen.

On huomionarvoista, että Ullanlinnan murhaajan molemmat etunimet ovat väännöksiä nimestä Robert.

Murhaaja -Roope oli tuon uhrinsa, Victoria Westinin kanssa hankkiutunut osakkeenomistajiksi (yhteisellä velalla) Ullanlinnan taloon.

Jonka oli piirtänyt - kukapas muu kuin Henrik Tikkasen isä Toivo Robert Tikkanen.

Voiko kaikki tämä olla yhteensattumaa?

Vaiko suunnitelmallista?

Piti oikein rekisteröityä Murha.Infoon lisätietojen urkkimiseksi.

Siellä kovin kiistettin Roope Bobin Henrik ja Märta Tikkas -jälkeläisyys.

Aha.

Olkoon niin.

Mutta Henrikillä oli veljiä ja kai yksi velipuolikin.

Voisiko Roope Bobin yhteys Toivo Robertiin ja Henrikiinkin olla tätä perua?

Valistunut arvaus on, että joku sukulaisuussuhde Roope Bob Tikkasella Henrik Tikkaseen kuitenkin on.

Lapsenlapsi? Veljenpoika? Serkku?

Vähintäin jotain.

Ellei paljon enemmänkin...

Murha.Info -saitin Ullanlinnan murha -ketjussa on tätä kirjoitettaessa 1244 sivua.

Eli tuhansia postauksia.

Sitä ettei Roope Bob Tikkanen ollut Märta ja Henrik Tikkasen jälkeläinen, toistetaan toistamasta päästyäkin.

Jopa moderaattori kehoitaa lopettamaan turhan vatvomisen teemasta.

Mutta hetkonen!

Henrikhän oli aikaisemminkin naimisissa!

Nimittäin virolaistaustaisen Vaike Lia Alla Etrockin kanssa.

Liitosta syntyi 50 -luvulla kaksi lasta, Vaike nuorempi sekä Paul.

Tuo Roope Bobhan saattaa olla Henrikin lapsenlapsi tätä kautta?

Se selittäisi hänen ei-suomalaiset, ei-skandinaaviset piirteensäkin.

Kasvoiltaan tyyppi on tumma, keski-eurooppalaisen näköinen.

Case solved?

Niin tai näin - kyllä Roope Bob Tikkasen toiminta Henrikin mainitseman sukunsa kohtalon, sukukirouksen tunnusmerkit täyttää.

Vaikka ei aivan suora jälkeläinen Henrikille olisikaan.

Jotain sukua lienee i alla fall - eihän Suomenmaassa ruotsinkielisiä Tikkasia niin suurta joukkoa edes ole.

Entä Henrik Tikkanen taiteilijana?

En koskaan arvostanut nuita hänen viiva -piirustuksiaan.

Niitähän Hesari julkaisi varsinkin 70 -luvulla nimikkeellä "Henrikit" ihan kyllästymiseen asti.

Isokokoisina, seinällä hänen töitään tuli nähtyä joskus Yrjönkadulla, siinä kulahtaneessa pikku kahvilassa aivan entisen ruotsinkielisen tyttökoulun vieressä.

Joskus kai 70 -luvun alussa, kun tuli aloitettua tämä kahvila -harrastus.

Pieni kahvi maksoi 80 pennistä markkaan per kuppi.

Rahanarvomuuntimen mukaan yksi markka vuodelta 1971 vastaisi nykyrahassa 1,66 euroa.

Eli helsinkiläisen kahvikupin rahanarvokorjattu normihinta (nyk. eur. 3,-) on melkein tuplaantunut.

Tikkasen "osoite-sarjan" yksi myöhäisempi osa näkyy olevan nimeltään Yrjönkatu - ilmeisesti asui sielläkin?

Ai niin.

Henrikin koulutukseksi mainitaan Wikipediassa "Ylioppilas, Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu".

Hyvä esimerkki, miten kulttuurialalla on ollut mahdollista luoda pitkää ja menestyksekästä uraa ilman muodollista korkeampaa koulutusta.

Jos vaan lahjakkuutta ja ahkeruutta löytyy.

Ja paitsi Jedan Sorsa-Baarin tuoleja, olemme siis Henrikin kanssa yhdessä kuluttaneet myös SYK:n istuimia...

Tosin mähän ajauduin sinne aivan vahingossa, mutta se on jo toinen tarina...

😏

(Vuokatti, Sotkamo 12.4.2026)

ArcticParadise.fi

Tämän blogin kirjoittaja on elinikäinen suomalaisen kirjallisuuden lukija. Kuluttaja.

Jonka Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja, Hänen Paskan-Tärkeytensä Ville Hytönen on nimittänyt "suomalaisen kirjallisuuden vihaajaksi".

Aha.

😏

DuckDuckGo-, Yahoo- ja Bing -haut:

Matkamiehen mietteitä kohtaamiani Ville Hytönen

Ensimmäinen - ja viimeinen - käynti tallinnalaisella hammasklinikalla... Kiskoivat hillitöntä Suomi -lisää!

 Pakko oli löytää asuinkaupunki Tallinnasta uusi hammaslääkäri. 

Entisen kanssa meni liian vaikeaksi.

Ei meinannut aikojakaaan enää löytyä...

Toimitilat olivat hulppeat - ja hinnat sen mukaiset.

Vaihtoon!

Vakituisen fillarireitin varrella Admirali Maja - talossa iso hammaslääkäriaseman kyltti.

Kokeillaanpa tuota.

Paras kuitenkin olla varovainen.

Mennään paikan päältä varaamaan aika - siinä voi samalla tehdä johtopäätöksiä ja  tarvittaessa pakittaa.

Edelliseen hammaslääkäriasemaan verrattuna vaatimattomampi paikka, sisustukseltaan ja "ilmeeltään".

Lupaavaa!

Kuitenkin:

Muutaman minuutin ajanvaraus -prosessin aikana virkailija yritti kolmeen kertaan saada jäämään hoitoon heti.

Eikä siinä vielä kaikki.

Ohi kuljeskellut hammaslääkärin oloinen heppu yritti hänkin kysellä vastaanottovirkailijalta samaa - josko asiakkalle sopisi tulla saman tien.

Kuultuaan vastauksen poistui olkiaan kohouttaen.

Ahaa! Ei täällä ainakaan ruuhkaa ole!

Pahat aavistukset heräsivät moisesta tyrkyttämisestä.

x

No sitten parin päivän kuluttua varatulle hammaslääkärikäynnille.

Etuajassa otettiin sisään - tuiki harvinaista näissä kuvioissa.

Ainahan nuissa pitää odottaa.

Jos ei muuten, niin asiakkaalta halutaan "ottaa luulot pois"...

😏

Miespuolinen hammaslääkäri ja nais -assistentti.

Heti suuhun katsoessaan alkoi lekuri kommentoida kolmea poistettua hammasta.

Puheli, jotta "implantteja" olisi tarvis...

Olin että jaaha.

Tää on taas tätä. 

Hyvin tavanomaista, että kyseisen ammattikunnan edustajat alkavat vänkäämään "tarvittavista lisätoimenpiteistä".

Että pääsisivät laskuttamaan - Isolla Kädellä. 

Nopealla nettivilkaisulla esimerkiksi Suomessa yhden implantin hinnaksi mainitaan "noin 2.200,- viiva 2.900,- euroa".

Just joo.

Kysymykseen, mitä ihmettä yli 70 -vuotias tekisi implanteilla, kun erinomaisen hyvin on mennyt jopa parikymmentä vuotta ilmankin, tuli vastaukseksi jotakin epäselvää stiknafuliaa. 

No, varsinaiset toimenpiteet sujuivat kyllä ihan hyvin.

Pikkuriikkisen (millin puolikas, ehkä) lohkeaman paikkaaminen ilman puudutusta, sekä hammaskiven poisto.

Sitten seurasi ylläri.

Välittölmästi - siis aivan heti - hammaskiven poiston jälkeen lekuri vaan - KATOSI.

Sanaakaan virkkomatta häipyi jonnekin takahuoneeseen.

Ei "Kiitos käynnistä". Ei "Näkemiin". Ei mitään. 

Ei edes jatkanut jankuttamista siitä "implantti" -teemasta.

Ehkä hän arvioi asiakkaan toivottomaksi tapaukseksi "implanttien" kaupittelunsa suhteen.

Ehkä hän suuttui, kun asiakas osoitti nolla -kiinnostusta "implantti" -teemaa kohtaan?

Niin tai näin:

Epäkohteliasta. Ennenkokematonta tökeryyttä.

Kun lekuri oli häippäissyt, jäimme vielä mukavan assistentin kanssa hetkeksi rupattelemaan.

Pumppasin häneltä vähän hammaskiveen liittyvää tietoa, minkä hän auliisti jakoikin.

Mutta koko ajan oli tunne, että lekuri syöksyy paikalle tiuskimaan, jotta "Mitä sä täällä enää kyselet, mene jo matkoihisi".

Vastaanottotiskillä koitti sitten Totuuden Hetki.

Lasku käynnistä: 220 euroa!

Siis minimaalisen pienen lohkeaman muovipaikkaus ilman puudutusta sekä hammaskiven poisto.

Suomi-lisää räppäistiin laskuun BIG TIME!

Kuittien mukana annettiin käyntikortti "seuraavaa ajanvarausta varten".

Seuraavaa kertaa ei tule.

Käyntikortti lensi kotiin fillaroidessa tienpientareen pusikkoon.

Hölmöjä olivat.

Sensijaan että olisivat olleet kohtuullisia, olivat ahneita.

Sensijaan että olisivat hoitaneet asian niin, että asiakas palaisi, karkottivat asiakkaan heti pois.

Eivät kyenneet ajattelemaan nenäänsä pitemmälle.

Niin...

Ylipäätäänhän se on ongelmallista nuiden lääkäreiden kanssa.

Tavallaanhan heti ovat paikalla parantamassa potilasta.

Mutta toisaalta sairaudet ovat heidän elinkeinonsa.

Kas siinäpä dilemma.

Kukas se juuri tarinoikin... Joku joka oli ollut ison lääkejätin palveluksessa...

Firman sisällä ei kuulemma koskaanpuhuttu "sairauksien parantamisesta".

Markkinaosuuksista sitäkin enemmän...

😏

BIG PHARMA!

Mutta joo.

Eesti on muuttunut.

Ei täällä meno vielä muutama vuosi sitten tämmöistä ollut.

Kuin nyt, monessa asiassa.

(skannimine suu)

(Tallinn 9.4.2026)

ArcticParadise.fi

"Ja kun kerran on tottunut omistamaan ison pinon rahaa ja kiinnittämään siihen mielensä, sitä ei enää voi kuluttaa, siitä ei uskalla lohkaista nurkkaakaan. Tuntuu siltä kuin se olisi rakennelma, joka romahtaa, jos sitä vain hipaiseekin. Siihen voi kajota vasta, kun välttämättömyyden pakko kuristaa kurkusta. Ennemmin olisin pantannut vanhat vaatteeni ja myynyt hevosen, vieläpä vähemmän vastahakoisesti ja haikaillen, kuin olisin tehnyt loven rakkaaseen rahakukkarooni, joka minulla oli pantuna sivuun." 

- Michel de Montaigne, 1500 -luku.