(kesken)
"Itseoppinut on ainoa oppinut. Muut ovat opetettuja". - Erno Paasilinna
Hesarissa oli 4.6. isohko, pintapuolinen juttu SYK:stä: "Fiksujen verkko".
Kirjoittajana joku Veera Luoma-aho. Jota ilmiselvästi oli jäänyt kismittämään, ettei ollut kyseistä koulua "saanut" käydä.
Eipä ole paljoa tullut Suomalaista Yhteiskoulua viime vuosikymmeninä muisteltua, mutta nyt koitti se hetki.
Näin jälkeenpäin ajatellen:
Mikä ihmeen hinku (alussa) mulla tuonnekin (lukioon) oli?
"Pakko" oli vaan SYK:in ängetä...
Miksi ihmeessä ne mut sinne ottivat? Millä edellytyksillä?
"Vakuuttavalla habituksella" silloin kun piti käydä esittäytymässä rehtori Vesa Nikuselle?
Miten ihmeessä tuon koulun klaarasin?
Suhteellisen hyvin, jopa - aivan minimi -"ponnisteluista" huolimatta?
Ollen suuren osan ajasta esimerkiksi iltaisin Postissa töissä.
Mielenkiinnon kohteiden ollessa lähinnä leffat, Elitessä sekä Sea Horsessa istuminen, mekkojen perässä juokseminen...
Mitä tuolla koulussa "opin"?
Hyviä kysymyksiä - suorastaan erinomaisia!
😉😉😉
Ehkä pienenä lieventävänä asianhaarana voitaneen todeta, että SYKkiin ängetessä oli kyseessä nk. "ajolähtö-tilanne".
The English School oli tuolloin vain keskikoulu.
Sitäpaitsi nuo viiksekkäät pervo/lesbo -nunnat kehoittivat poistumaan jo ennen viimeistä vuotta...
Se sopi vallan mainiosti!
Good-bye!
Ensimmäiseksi luokanvalvojaksi sattui Antti-Jukka Oksanen -niminen mitättömyys.
Tyypille iso Bonus kuitenkin siitä, että oli sen verran selvänäköinen muutamassa kuukaudessa hoksatakseen ettei Yours Truly kuulunut koko opinahjoon.
(Kuten ei olisi kuulunut mihinkään muuhunkaan koululaitokseen...😉)
Kyseinen tyyppi ei muutenkaan voinut sietää meikäläistä - tunteen ollessa molemminpuolinen.
Kirjoitti jonkun uhkauskirjeen vanhemmille, jota kieltäydyin toimittamasta perille.
"Ana-Jude" pakitti heti, ja antoi asian olla.
Jotenkin se ensimmäinen vuosi tuli kärvisteltyä läpi, ja seuraavana vuonna uusi naispuolinen höppänä - luokanvalvoja olikin sitten Pitkäsen Tommin ylin fanittaja.
Äidinkielenopettaja, ja meikäläisen ainekirjoituksista ihan liekeissä.
Joku vuosi sitten nuo kouluaineet tuli luettua yhdellä Thaimaan -reissulla, ja sitten viskattua viitakkoon.
Äidinkielenopettaja -luokanvalvojan antamat arvosanat ja kommentit ihan huipputasoa.
Niin...
Antti-Jukka Oksasen jälkeen...
Muutuinkin yllättäen roistosta sankariksi.
Kerta oli ensimmäisiä, muutei suinkaan viimeinen.
Tuo A-J Oksanen poistuikin sitten keskuudestamme jo vuosikymmeniä sitten, hyvin nuorena.
Muistuupi mieleen, kun vuosia myöhemmin, keväällä 1982 olimme paria luokka alempana samassa koulussa olleen H.:n kanssa ekoilla treffeillä.
Tuli A-J Oksasesta puhe. Tähän H.:
"Sillä on varmaan ihan hirveitä henkilökohtaisia ongelmia".
Mielipiteeseen oli helppo yhtyä.
H.:n naisen vaisto kertoi olennaisen.
Koulumatkat Nervanderinkadun "Vanhaan Sykkiin" olivat hienoja.
Kalevankatu ysistä (Jugend -talo, 1913) muutaman minuutin kävely alamäkeä Kolmen Sepän patsaalle.
Siellä elo-syyskuisina viileinä, aurinkoisina aamuina niitä kukanmyyntikojuja valmistautumassa päivän kauppaan.
Erottajalta saapui vanhanmallinen, kulahtanut sininen HKL:n bussi nr 13, jolla noin kilsan matka nykyisen Finlandia -talon kohdalle.
Manskun ylitys, ja Kansallismuseon pihan läpi kouluun Nervanderinkadulle.
Kansallismuseon raskaan, puisen portin oven avaaminen oli ikimuistoista, samoin sisäpihan läpi käveleminen.
(skannimine Helsingi Töölö)
Uuno Turhapuro -Loirilla on muutama hyväkin biisi...
Henrik Otto Donnerin säveltämä ja - yllätys! - viihdemies Ere Kokkosen sanoittama "Kun portin aukaisen" on yksi niistä (harvoista).
Upea kappale.
Samaa hienoa 60 -lukulaista tyyliä kuin esim. Rauno Lehtisen säveltämä ja sanoittama, Aarno Ranisen esittämä "On hetki".
Torvi- sekä viulusektioissa löytyy...
Toinen hieno muistikuva:
Aamutunnit jossakin talon melko ylimmissä kerroksissa...
Torkuskelua ikkunan viereisessä pulpetissa.
Syysaamu.
Aurinko juuri noussut, usva leijailee vielä Töölönlahdella.
Välillä silmäluomet lurpahtavat kiinni...
Pikkuhiljaa, asteittain, Linnunlaulun villat alkavat erottua maisemasta, sumun hälvetessä...
Torni tornilta, huvila huvilalta.
Kaunista, kaunista...
Henkeäsalpaavan kaunista. Kiitos, SYK!
Elinikäinen, hieno muisto - mitä kyseisellä oppitunnilla sitten käsiteltiin, sitä on mahdotonta enää sanua. Jos oli tuolloinkaan.
Tuskin se mitään "tärkeää" oli kuitenkaan.
😉
(skannimine Helsingi Töölö punane)
Eräänlaisen vedenjakajan SYK -vuosissa muodosti se älytön muutto Nervanderinkadulta Etelä-Haagaan.
Sitä oli mahdotonta käsittää silloin - eikä sitä voi vieläkään käsittää.
Mikä ihmeen pakkomielle oli muuttaa?
Irvokasta!
Nervanderinkadun talohan oli fantastinen, loistavalla paikalla.
Unelmapaikalta Etu-Töölöstä, heti Eduskuntatalon takaa piti muuttaa hankalien yhteyksien päähän.
Pellolle!
Höpistiin jotakin "liian pienistä tiloista" sekä "tarvittavasta uudesta opetustekniikasta"...
Paskan marjat!
Väkeä olisi voinut ottaa vähemmän sisään, jos se siitä oli kiinni.
"Opetustekniikka"...
No joo, olihan siellä Haagassa toki se "kielistudio".
Muutaman hyödyttömän kerran tuli siellä käytyäkin - pakosta.
Sittemmin tuli elämässä - siis käytännössä - hommattua usemmankin kielen välttävä taito - ilman mitään kankeita "kielistudioita".
Eniten tuossa muutto -revohkassa ihmetytti - ja ihmetyttää vieläkin - SYK:n silloisten häärääjien täydellinen tyylitajuttomuus. Historiantajuttomuus.
Senhän piti olla joku "kulttuurikoulu"?
Häh?
Meni muuttorytäkässä maku koko Sykkiin.
Että tuollainen historiallinen kulttuuri-instituutio saattoikin mennä tekemään noin groteskin emä-munauksen!
Lukion viimeiset vuodet olivatkin sitten yhtä piinaa.
Uskon SYKkiin kadottua.
Toisaalta:
Muuto oli tyypillistä 1970 -lukua.
Etelä-Haagan pellolle pystytetty uudisrakennushan on karmaiseva betonikolossi.
Arkkitehtuuri järkyttävää, niin kuuluisien Heikki ja Kaija Sirenin suunnittelema kuin onkin.
Tai pikemminkin juuri siksi! 😉
Mutta:
Tuo SYK:n nykyinen koulurakennus Etelä-Haagassa toimii mainiosti noiden 1970 -luvun "pysähtyneisyyden ajan", Kekkoslovakian ja häpeällisten suomettumisen vuosien monumenttina.
Talon muotokieli kertoo omalla karulla tavallaan noista synkistä vuosista.
Juuri tuollaista se oli, koko 1970 -luku Helsingissä.
Nervanderinkadun funktionalistiseen Vanhaan Sykkiin muutti sittemmin Museovirasto.
Joka kuulemma silpoi kiinteistön ihan muotopuoleksi.
Pilkkoi tilat kopperoisiksi.
Että sellainen, tämä valtakunnan "Museovirasto"...
😉
Mieluisana opettajana jäi mieleen parin viimeisen lukiovuoden äidinkielenopettaja, kouluneuvos Kirsti Mäkinen.
Todellinen laaja-alainen Vanhan Liiton humanisti.
Lueskelimme muun muassa Kafkan novellia "Muodonmuutos", starring Gregor Samsa.
Kirstikin piti meikää hyvänä kirjoittajana.
Jostakin syystä...
Jopa niin hyvänä, että kerran tunnin alussa tohkeissaan ilmoitti että nyt luetaan ääneen eräs ainekirjoitus, aivan erikoislaatuista sorttia.
Arvasin heti, että tekstin auteur oli moi.
Aiheena erään Antti Hyryn novellin analysointi.
Hyryhän oli nuita Pohjois-Pohjanmaan tunnettuja vanhoillislestadiolaisia.
Kasvoistakin näki tuon kyseisen lahkon ankaruuden.
Insinöörismies, vieläpä.
Novellia lukiessa paistoi selvästi läpi että tekstissä oli kyse - vain ja ainoastaan - tukahdetusta seksistä.
Kuten noissa piireissä niin tavanomaista.
Herran nimmeen!
Lisätietoja vaikka Timo K. Mukan kertomuksesta "Maa on syntinen laulu", sekä Rauni Molperin samannimisestä leffasta.
Herran nimmeen!
Kysyin vielä Kirstiltä, oliko aine jota hän niin liekeissään oli alkamassa luokalle lukemaan, meikäläisen.
Oli tietenkin.
Pyysin Kirstiä olemaan lukematta sen.
Hämmentyneenä myöntyi pyyntöön.
Seuraus:
BIG TIME uteliaisuutta - tottakai - luokkatoverien taholta.
Mutta vähälläpä pääsin!
Verrattuna siihen jos aine olisi luettu - tuolla nihkeällä 1970 -luvulla.
Molemmat ylioppilasaineet saivat sitten "laudatur" -arvosanan.
En muista kumpi niistä lähti sitten sinne lopulliseen tarkastuslautakuntaan.
Aiheet:
1) Jonkun Michelangelo Antonionin leffan analysointia. Olisiko ollut "Seikkailu".
2) Tarinaa Kuusamosta matkailukohteena.
Eli vähänpä ovat mielenkiinnon kohteet puolessa vuosisadassa sittemmin muuttuneet!
Mitäs sitä turhaan!
"Never change a winning team".
😉
Viimeksi näin kouluneuvos Kirsti Mäkisen Turun rautatieasemalla joskus vuosituhannen vaihteessa.
Muisti oppilaansa, mutta oli jotenkin vaivaantuneen oloinen.
Ilmeisesti kaikki ei tuon kouluaineen kanssa mennyt ihan niin kuin kouluneuvos oli suunnitellut.
Kun sain torpedoitua hänen innokkaan hankkeensa lukea tuo teksti.
Käytännössä meikäläisestä olisi tullut lukion loppuvuosiksi apina.
Nuine Antti Hyryn novellin analyyseineni.
Huh!
Pelastuin. Tai siis pelastin itseni.
Ylipäätään seksihän on teema, joka sattaa olla kiinnostavakin silloin kuin siitä on puutetta.
Kuten vaikkapa Pohjoisen lestadiolaisilla. Antti Hyryn novellissa.
Sitten taas kun sitä seksiä on...
Hoh - hoijaa,...
Voiko olla tylsempää?
Joku vuosi etiäppäin, ja tuli muutamiakin kertoja käytyä kuvausmatkoilla rajantakaisessa Karjalassa.
Kannaksella. Paanajärvellä.
Suursaarella! Se oli unohtumaton, ainutlaatuinen pitkä viikonloppu.
Kirmasin saarta ympäri kuin nuori varsa kevätlaitumilla. .
Aavistaen, että kerta jäisi viimeiseksi.
Kuten jäikin.
Pari kertaa tuli käytyä jopa Kalevalan synnyinmailla, Vienan Karjalan Jyskyjärvellä.
Ikimuistoista sekin!
Tiedossa oli, että Kirsti harrasti Kalevalaa, kirjoittikin aiheesta esseekokoelmassaan.
Kun samoihin aikoihin entinen äidinkielenopettaja esiintyi julkisuudessa, pälkähti päähän lähettää hänelle Jyskyjärveltä kuvattu postikortti.
Ei reaktiota.
Todennäköistä kylläkin on, ettei Kirsti Mäkisellä kovin montaa sellaista oppilasta ollut, jotka Kalevalan laulumaille reissasivat. Toistuvasti.
Vieläpä työmatkoille, aikaansaaden Karjalasta myyntituotteita.
Tämä Jyskyjärvi -korttikin (toiselta matkalta) on edelleen myynnissä Itä-Suomessa, Pohjois-Karjalasta Kuusamoon ulottuvalla vyöhykkeellä.
(skannimine Kalevala)
Oli tosiaan upea reissu, kuten kuvasta näkyy.
Itse asiassa ihan täydellinen.
Taisi tuokin Jyskyjärven -reissu jäädä viimeiseksi...
Eräs elokuinen kouluunmeno -aamu sinne Haagaan oli erityinen.
Ilta oli ollut vauhdikas.
"Pam-Pamissa" oli tullut luuhattua, vissiin.
Pam-Pam oli tuohon aikaan auki neljään.
Siis Hallituskadulla paikalla, jossa itsenäistymisen aikoihin sijaitsi kuuluisa Heimolan talo. Jossa mm. julistettiin Suomen itsenäisyys.
Eräänä keskeisimpä hahmona noissa kuvioissa "Laihian Profeetta" Santeri Alkio eli Aleksander Filander. Äidin iso-isä.
No, jotenkin ilta kärjistyi sitten siihen, että jossakin jatkopaikassa jossakin Pohjois-Helsingin pelloilla sijaitsevassa lähiössä joku iljettävä homo alkoi käpälöimaan.
Seurasi pako paniikissa.
Liftaus ensimmäiseen aamuyöllä Vihdintietä pitkin tulleeseen autoon.
Perkele!
Se oli polliisiauto!
Ei muuta kuin kaveri putkaan. Juopumuspidätys.
Poliisasema sijaitsi SYKn naapurissa, siellä Haagassa!
Kiva herätä putkasta, ja talsia sieltä suoraan opintielle kouluun!
Saavutus sinänsä!
Tai...
Opintielle ja opintielle...
SYKissä oli tuolloin eräs mukava, rehevän-naisellinen "kouluterveydenhoitaja".
Olin jo pitkään yrittänyt häntä vikitellä.
Putkasta suoraan naapuritaloon, kouluun, rättiväsyneenä astellessa juuri HÄN tarjosi turvapaikan.
Antoi nukkua pari tuntia pahinta darraa pois siellä terveydenhoitajan vastaanoton sivuhuoneessa...
Kuksiminenkin toki olisi ollut tervetullutta, mutta niin pitkälle ei edetty...
Sääli sinänsä...
😉😉😉
Hesarin jutussa korostetaan SYKin olleen "suvaitsevainen" laitos.
Tuo pitää paikkansa.
Niin, ja yritinhän mieki olla suvaitsevainen - nimittäin SYKkiä kohtaan.
Huolimatta heidän muutto -emämunauksestaan.
Ei se yritys kuitenkaan onnistunut - eihän tuota muutto -fiaskoa millään lailla voi vieläkään selittää.
Monenlaista sakkia siellä tosiaan olikin.
Yksi kaveri - se, josta myöhemmin tuli pappi - oli nk. "vapaa-oppilas".
Eli vanhemmilla ei rahavaroja lukukausimaksuihin.
Myöskin aikanaan niin korkea -profiilinen moralisti -juristi Matti Wuori taisi olla vapaa-oppilas.
Aa. Wuoren suhteen tuli tehtyä oikein paha moka 90 -luvun alussa.
Tilanne oli semmoinen, että juristit painoivat niskaan - kysymys monimutkaisesta tekijänoikeuskeissistä.
Tyhmyyksissä tuli marssittua Matti Wuoren toimistoon Töölössä.
Wuorta itseään ei tosin näkynyt - mies lienee puuhaillut niitä Greenpeace - asioitaan Amsterdamissa.
Mutta nuiden toimiston avustavien juristien kanssahan se varsinainen soppa syntyi.
Jopa siihen pisteeseen, että toimeksianto oli pakko lopettaa, ennen kuin mitään peruuttamatonta ehti Wuoren toimiston sähläreiden taholta tapahtua.
Vastapuolesta selvisi vielä viime tingassa eroon - paperirahalla.
Tuli kuitenkin halvemmaksi kuin jäädä Mati Wuoren toimiston asiakkaaksi.
Toki tuli laitettua valitus sisään Asianajajaliittoon.
Lopputulos nolla, kuten arvata saattaa.
😉
Wuoren Matin kanssa kohtasimme sitten joskus vuosituhannen alussa tammikuun pimeydessä, tyhjässä paikallisjunassa Lahdesta Helsinkiin.
Menin esittäytymään herralle.
Muisti keissin. Jota siis ei itse ollenkaan hoitanut.
Tottakai muisti toimistostaan tehdyn valituksen!
Kovasti hymyili ja oli olevinaan sympattinen.
Just joo...
Matti Wuoresta muistokirjoituksessa lausuttua:
"Matti Wuori jää muistoihin julkisen vallan kanssa konfliktiin joutuneen pienen ihmisen perusoikeuksien puolustajana".
Selvä.
Epäselväksi kyllä jäi, että kuka sitten olisi puolustanut Matti Wuoren toimiston kanssa konfliktiin joutunutta "pientä ihmistä".
Mutta takaisin SYKin oppilaskirjoon.
Toista ääripäätä vapaa-oppilaisiin verrattuna edustivat silloin rikkaat, nyt maailmanluokan super-rikkaat Kone Oy:n Herlinit.
Hanna istui pulpetissa takanani.
Mistään ei koskaan tullut ilmi - kaikkein vähiten Herlineiltä itseltään - että heiltä sitä massia löytyi, jo silloin.
Koskaan ei kukaan heistä edes maininnut mistään rahaan liittyvästä.
Kyllä, SYKissä oli monipuolista ryhmää.
Sittenhän siellä oli tämä nero -osasto, joista tuli huippumuusikoita à la silloinen super -arrogantti, vasemmistolainen kapellimestari Esa-Pekka Salonen.
Salonenhan loi pitkän, yhä jatkuvan menestyksekkään uran kapellimestarina Losia ja Lontoota myöten.
Epäilemättä oli nuorempana edustava. Osasi pukeutua, sekä seurustella paikallisten sosieteettien kanssa.
Sen sijaan Maestron omat "sävellyksethän" ovat pikemminkin söhellyksiä.
Esimerkki: Concerto pour violincello.
Sontaa. Absoluuttista skeidaa.
Alle viisi minsaa tuota Monacon plösähtäneen Prinssi Alpertin näköisen hepun totista vingutusta jaksoi kuunnella.
Eikä Keisarilla taaskaan ole vaatteita!
Pakko vaihtaa You Tubella Al Greeniin.
"Take me to the river"...
Onneksi tuo Maestromme on viime vuosina vähän vähemmän ladannut sieltä Londonista käsin nuita vastenmielisiä suvakki -mielipiteitään "monikulttuurisuuden ja maahanmuuton ihanuudesta".
Sekä "kylddyyrin" tärkeydestä.
Miten "Suomi-kuva" ulukomailla ränsistyy, syynä sen hömppä -Guggenheim -museon (rappio"taidetta") torppaaminen sekä nuo "kauheat perussuomalaiset".
Mieluummin kaljalle Timo Soinin kuin besserwisser Esa-Pekka Salosen kanssa!
Viimeinen kohtaaminen maailmantähti Esa-Pekka Salosen kanssa:
1980 -luvun alku.
Meidän molempien poikkeuksellisen pitkät uramme ovat alkamassa.
Palailemme lähes tyhjällä Viikkarilla Stokiksesta Maarianhaminaan.
Olemme ainoat, jotka laivasta keskiyöllä poistuvat.
Salonen todennäköisesti sinne Maarianhaminan ykköshotelliin, Arkipelagiin.
Mie matkustajakotiin, kuten Maarianhaminassa kymmeniä kertoja sen jälkeenkin.
Hän on olevinaan huomaamatta meikäläistä.
Mitäpä puhumista meillä olisikaan - vaikka Häen Arroganttiudellaan jotakin sanomista mulle Haaga -Sykin käytävillä joskus olikin.
Liikuskellessaan sen - jos mahdollista - vieläkin arrogantimman suulaan kaverinsa, aikansa kuuluisuuden Tuomas Harpfin kanssa.
Tuo Harpf näkyy tehneen uransa johtotehtävissä demarimedian palveluksessa - ei mikään yllätys, hahmon muistaen.
Viimeinen havainto henkilöstä joskun vuosituhannen vaihteessa Hotelli Olostunturin respassa.
Tuhdista olemukesta kävi selvääkin selvemmin ilmi, ettei herraa ainakaan liiasta liikunnallisuudesta voi syyttää.
Sitten vuonna 2004 suvaitsi loihea lausuman:
"En ole käytettävissä, kun Yleisradion johtopaikkoja kuluvana keväänä täytetään". (HS 27.1.2004).
Huh!
Kiva kuitenkin ku kerto!
Tiedemiehiä SYK tuotti valtaisan määrän.
Erästäkin maailmanmaineeseen noussutta hahmoa - oman alansa ehdotonta huippua, ei kylläkään tiedemies - on ollut hauska vuosikymmenet tarkkailla.
Tuntuu kuin olisi ollut eilen, kun tyyppi eräissä kotibileissä juubassa vaahtosi:
"Ei millään muulla ole väliä kuin orgasmilla. Kaikesta muusta voin luopua, paitsi orgasmeista. Teen itsemurhan jos en saa niitä!".
No, henkilön totaalisen väsynyttä, selvästi ylenpalttisesti alkoholissa marinoitua vanhuksen -olemusta kun katselee, tulee pakostakin mieleen josko hän sittenkin on vaihtanut nuo himoitsemansa orgasmit urallaan menestymiseen.
Jo vuosikymmeniä sitten...
😉
Todella kärsivän näköinen persoona (jo toisessa polvessa) - kaikesta menestyksestään huolimatta.
Tai ehkä juuri siksi...
Vaikea pitää naamaa peruslukemilla, kun hän säännöllisesti medíassa antaa "arvovaltaisia lausuntoja" ei ainoastaan Suomen, vaan myös globaaleista kysymyksistä.
Siis sama tyyppi, joka viimeksi tavatessamme paasasi omien orgasmiensa tärkeydestä.
Noin niinkuin globaalissa katsannossa.
Hannu "Tuomari" Nurmiokin on sykkiläisiä.
Ikäeroa tosin oli sen verran, että taisimme yhtäaikaa kuluttaa koulunpenkkejä vain ensimmäisen vuoteni, vielä siellä mukavassa ja toimivassa Etu-Töölön Nervanderinkadun -rakennuksessa.
Handehan rakensi itselleen sitten varsin menestyksekkään uran "Dumarina".
Hänen monet musiikilliset ja sanoitukselliset saavutuksensa ovat kiistattomia.
Entä sitten tuo kyseisen brändin markkinointi?
Ylemmän keskiluokan lähtökohta, oikeustieteen kandidaatiksi sittemmin lukenut "eliittikoulun" kasvatti.
Brändännyt itsensä "köyhien" ja erityissti "Hagiksen spugujen" ystäväksi!
Heh - heh.
Ovela markkinointijippo!
Aikoinaan, ehkä joskus 90 -luvulla, mies herätti kiinnostusta lausunnollaan, ettei Linnan bileisiin tule koskaan osallistumaan.
"Se olisi uran loppu!", kuului perustelu.
Hienoa!
Mutta, mutta...
Valtion taiteilija-eläke vuonna 2018!
Siis eläke, jota pitää valtiolta anoa, mikäli eläketurvaansa ei ole ylläpitänyt.
Vaikka todella useilla sitä anovilla ja saavilla kassavirtaa pitkän uran aikana on piisannut.
Toisilla piisaa vieläkin.
Tapani Kansa. Danny. Karri Kokko. Eino Grön jne.
Rokki -rääkyjä Muskakin (pari käännöshittiä 70 -luvun alussa) keikkaili Pudasjärvellä tänä kesänä.
Kelpasi Dumarillekin sitten ilmainen hyvä Suomen lottoavan tuulipukukansan taholta!
Velkaa on kansakunnalla kohta 200 miljardia, mutta ei anneta sen pilata juhlia!
Mikäköhän ero NarriGallerian bileisiin osallistumisella ja Valtion taiteilijaeläkkeellä pohjimmiltaan on?
Molemmat samaa Valtion perseen nuolemista.
Viimeksi näin herran joku vuosi sitten laskeutumassa Verkkokauppa.comista lapsen kanssa joku ilmeisesti kulutuselektroniikka -härpäke kainalossaaan.
Keskiluokkainen espoolainen perheenisä.
Google -haku:
Matkamiehen mietteitä taiteilijaeläkkeet
x
Kas kummaa!
Tuota vanhaa opinahjoa kun vähän googlailee, mitä paljastuukaan:
HS 21.5.2018:
"Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun rehtori Jukka Tanskalle potkut luottamuspulan johdosta".
Sillä lailla!
Olis kiva tietää enemmän tuosta keissistä...😉
Mutta ei.
Eihän mehukkaita detaljeja tämmöisistä tietenkään Suomenmaassa kerrota.
Ainoa mitä selviää on, että kyseinen herra on onnistunut löytämään uuden leipäpuun.
Kotkasta!
Kymen Sanomissa juttu 20.5.2019:
"Jukka Tanska on Kotkan uusi opetustoimenjohtaja".
Lehdessä hymyilevä kuva miekkosesta.
"Tanskan talousosaaminen teki vaikutuksen valitsijoihin".
Häh?
Ai "talousosaaminenko" kunnianarvoisan Suomalaisen Yhteiskoulun historian ilmeisesti ainoan poispotkitun rehtorin osaamisen ydinalue onkin?.
Ja mie kun luulin että Suomalainen Yhteiskoulu - Pentti Linkolan, Aatos Erkon (toistensa luokkatovereita, muuten ) sekä lukemattomien muiden kulttuuri- ja tiedepersoonien koulu - olisi nimenomaan korkeaprofiilinen kulttuurilaitos.
No, jos on joskus ollutkin, niin ajat lienevät sittemmin muuttuneet...?
Rehtorina "talousosaaja"?
Vai olisiko se sittenkin mennyt niin, että Jukka Tanskan potkujen syy olikin juuri tämä "talousosaaminen" - SYK:n kaltaisessa kulttuuri-instituutiossa?
Jos noin oli, niin ihmetellä täytyy Tanskan valintaa alunperinkin.
Olis tosiaankin kiva tietää...
Yhtä kaikki, hymy on ex -rehtorilla tosiaan herkässä, tuossa Kymen Sanomien jutussa.
Toisaalta kyllähän tuollaiset Suomessa aina uutta jobia löytävät.
Nythän on tilanne sekin, että sekä suursählärit Tytti Yli-Viikari ja Tomi "Heitä Verorahat Kaivoon" Lounema ovat laittamassa jo uutta matoa koukkuun.
Molemmat laittaneet hakemuksensa sisään julkishallinnon huippuvirkaan, Tytti kahteenkin.
Helläkin sitä kompetenssia sekä annettavaa varmaankin piisaa... 😉
x
Eräs mieleenpainunut SYK -kokemus olivat kohtaamiset pitkäaikaisen (yli 30 vuotta) rehtorin Vesa Nikusen kanssa.
Tosiaankin, kun puoli-vängällä tuli SYKiin ängettyä, piti hahmo noissa kuvioissa kerran tavata.
Ilmeisen menestyksellinen oli kohtaaminen, kun kerran koulun ovet aukenivat.
Sen jälkeen ei tyyppiin mitään kontaktia ollutkaan.
Nikunen oli jonkin sorttinen uskonnonopettaja -turhake taustaltaan, eikä meikäläisellä moisille humbuugi -tunneille tietenkään ollut mitään asiaa.
Tuli niitä kaivattuja "hyppytunteja".
Kouluaikoina Nikusen habitus: Erittäin väritön, pienikokoinen hallintovirkamies.
"Karisma" loisti poissaolollaan.
Mutta sitten risteytyivät polkumme 80 -luvun puolivälissä.
Siihen aikaan, Vientikoulutusssäätiöstä iltapäivisin kotiin Topeliuksenkadulle palatessa, tuli pysähdyttyä päivittäin siihen silloin Manskun ja Sibeliuksenkadun kulmassa olleeseen Elantoon.
Kukapas siinä vieressä usein tarkkaan valkkasikaan hetelmiä, rapisutellen muovipussukkaa!
Itse Suomalaisen Yhteiskoulun rehtori Vesa Nikunen!
Syynäsi hetelmiä yhtä suurella perinpohjaisuudella kuin vanhat naiset.
Nähtävästi asui lähitaloissa.
Tätä toistui monta kertaa, ja aina yritti entinen etäinen rehtori ottaa jonkinlaista kontaktia.
Selvästi muisti meikäläisen, ja kiinnostuneena vilkuili.
En reagoinut.
Mitäpä puhumista tuollaisen mitättömyyden kanssa olisi ollut.
Paitsi ehkä kiittää jälkeenpäin siitä, että tyyppi erehtyi uskomaan "vakuuttavaa esiintymistä" ja otti allekirjoittaneen vahingossa sisään tuohon kuitenkin tasokkaaseen kouluun.
Minne en olisi edes kuulunut eikä mulla olisi edellytyksiä ollutkaan.
Mutta mikä koulu tuli kuitenkin keploteltua läpi, yhtä kaikki.
Tuo nerojen eliittikoulu...
😉
Vaikutelmaksi jäi, että uskonnonopettaja/rehtori Vesa Nikunen oli miettinyt tarkkaan "strategiaansa" ja ottanut koulussa nimenomaan etäisyyden roolikseen.
Että väki luulisi hänessä olevan jotakin syvällisempääkin "sisältöä".
No, vaikea mitään sen kummempaa "sisältöä" tuosta Elannon hetelmätiskin valkkaajasta ja muovipussin rapistelijasta oli löytää.
Pikkuvirkamies mikä pikkuvirkamies.
"Sfinksi ilman salaisuutta".
Entäs sitten liikunnanopettaja Hautamäki?
Lukiossa - siellä kauheassa Etelä-Haagan betonimörskässä - tuli keskityttyä tehokkaasti liikuntatunneiltakin lintsaamiseen.
Tottahan toki!
Koulussa oli kaksi jumppamaikkaa.
Toinen, vanhempi papparainen, ei aiheuttanut mitään ongelmia.
Sensijaan jatkuva lintsaaminen oli tälle Hautamäelle (pohjalainen sukunimi) vähän liikaa.
Tilanne kärjistyi lopulta siihen, että tyyppi tuli käytävässä räyhäämään:
"Jos ei sua ala näkymään tunneilla, mä stikkaan sut ulos tästä koulusta!".
Aha.
Mitä tehdä?
No, tietenkin hommata vapautus, "terveydellisin syin".
Ei tarvinnu kuin puhua taas. Jotain lööperiä.
Tarinoinkohan lättäjaloista vai mistä...?
Homma toimi loistavasti - taas tuli lisää hyppytunteja, eikä kyseinen Hautamäki enää aiheuttanut probleemaa.
Sinänsä huvittavaa, että meikäläisestä sittemmin tuli monipuolinen kuntoilija (kiitos, Karjalan Prikaati!) sekä tietyllä tavalla ruumillisen työn tekijä.
Ehkä ainoana tai lähes ainoana siitä porukasta.
Hiki valuu lähes päivittäin. Siunaus!
Että se siitä koululaitoksen liikuntatuntien "aktivoivasta vaikutuksesta".
😉
Se hyöty kuitenkin tuosta Hautamäki -episodista, että oli taas hyvää harjoitusta puhumalla hankalista tai epämiellyttävistä tilanteista selviämiseen.
Loistavaa harjoittelua!
Liikunnanopettaja Hautamäen kohtasin sittemmin joskus 80 -luvulla.
Herra istui Humalistonkaduln Lehtovaara -ravintelin lasitetulla terassilla, ikkunapaikalla, jonkun naisen kanssa.
Palailin himaan kämpille siihen viereen, Topeliuksenkadulle, Liina -koiraa ulkoiluttamasta Sibben puistosta.
Hautamäki oli syventynyt keskusteluun treffinsä kanssa.
Äkkäsi miut, ja tervehdit mitä ystävällisimmin.
Olin että HÄH?
Sama tyyppihän viimeksi tavatessamme uhkasi erottavansa mut koulusta...
Ai niin...
Mutta mieshän istuikin treffeillä naisen kanssa, luultavasti drinkin tai pari nauttineena.
Yritti tietenkin esitellä juuri persoonansa "parhaita puolia", kuten jokainen treffeillä.
Heppu erehtyi olemaan mulle ystävällinen, hän ei muistanut kuka olin!!!
Olihan aikaakin kulunut 10 - 15 vuotta.
😉😉😉
Tietyllä tavalla voimistelunopettaja Hautamäen vastakohta oli sitten tämä "elämänkatsomustiedon ja filosofian" ope Matti Tiilikainen.
Tulimme alusta alkaen oikein hyvin juttuun.
Joviaali herrasmies.
Abi -keväänä piti "tenttiä" jotakin (epäselväksi jäi, mitä tuo "tenttiminen" oikein meinasi).
Teemana oli jotenkin "eksistentialistinen filosofia".
Siis kai Sartren ja kumppaneiden jonninjoutava höpinä.
Panin parastani, yritin selittää jotakin.
Osui ja upposi!
Aikansa kuunneltuaan päästi Tiilikainen meikäläisen menemään, evästäen:
"Teillä on hyvät tiedot filosofiasta!".
Haa!
Tuotakin onnistuin siis puijaamaan...
😉
Tiilikaiseen törmäsin sitten 80 -luvulla Olavinlinnassa, missä hän oli perheensä kanssa tutustumassa tähän oloissamme ainutlaatuiseen kohteeseen.
Tapaaminen oli mitä miellyttävin.
Samoin venäjänkielen opettaja Raija Ryymin oli mitä mukavin hahmo.
Ihmetellä täytyy miten hän sieti meikäläistä.
Olin varmaan sen muutaman oppilaan ryhmän huonoin oppilas.
Ihme ja kumma, kirjoitukset menivät kuitenkin kohtuullisen hyvin.
Olisiko ollut "cumu" tai peräti "magna"? Vaikea sanoa, kun ei Ylioppilastodistusta ole tullut tutkittua vuosikymmeniin. Liekö enää olemassakaan?
Kaiken huipuksi tuli sitten joskus 80 -luvulla käytyä Yliopiston kesälukiossa joku venäjänkielen kurssikin, josta oli palkintona jonniinmoinen melko hyvä todistuskin.
Todennäköisesti sekin muutoissa kadonnut.
Sittemmin auttavasta venäjän taidosta ( nk. "bordellivenäjä" ) on ollut hyötyä BIG TIME.
Onhan asuntokin sijainnut toistakymmentä vuotta puoliksi venäläisessä Tallinnassa.
Missä venäjä on bussikuskien, torikauppiaiden sekä tietenkin huorien kieli.
Raijan kanssa kohtasimme sitten joskus 70 -luvun lopun "vauhtivuosina" pikkutunneilla legendaarisella Safari Clubilla. Tuli juttelemaan.
Kuoli lapsettomana, jättäen kohtuullisen omaisuutensa Yliopiston venäjänkielen laitokselle.
Ei päässyt valtio sörkkimään väliin - tuo lapsettomien moninkertainen perintövero -rangaistushan on ihan sairas kuvio.
Asiahan pitäisi olla juuri päinvastoin.
Lapsettomille pitäisi taata elinikäinen sekä kuolemanjälkeinen verovapaus.
Vähitenhän me kulutamme luonnonvaroja sekä palveluita.
Mieleenjäävä opettaja oli myös historian ja yhteiskuntaopin Tuure Vierros.
Historioitsija, professorimainen hahmo.
Kaikkein elävin muisto on Vierroksen "veropoliittinen linjaus".
Hän tarinoi, että itse asiassa kaikkein raskaimmin verotettuja henkilöitä Suomenmaassa ovat rappioalkoholistit.
Imevät Porkkana -Norttia sekä Kossua kaksin käsin.
Ja koska juuri nuo tuotteet ovat maassa raskaimmin verotettuja, maksavat nuo laitapuolen kulkijat suhteellisesti kaikkein kovimmat verot.
Alimmilla kansankerroksilla ei ole verosuunniteluun mahdollisuuksia, kuten rikkailla on.
Tämä Tuure Vierroksen opetus todella teki vaikutuksen.
Opin arvioimaan verotusta erilaisista näkövinkkeleistä.
Tämä oli ensimmäinen "veropoliittinen oivallukseni" - sen jälkeen niitä seurasi pari lisää.
Lähinnä professori Jarmo Leppiniemen kursseilta.
Juuri Tuure Vierrosta on kiittäminen siitä, että nuo pari Leppiniemen ajatusta avautuivat.
Tuottaen koko uran kestänyttä hyötyä - BIG TIME.
Vierros oli jo tuolloin julkaissut jotakin, ja myöhemmin tahti vaan kiihtyi.
Vaikutelmaksi jäikin, että opetustyö oli hänelle vain leipäduuni, jolla rahoittaa nuiden historiallisten romaanien tuotanto.
Jos sattuu vastaan (hotellien ilmaiskirjojen hyllyssä), saatanpa joskus lukaistakin jonkun Tuuren kirjan.
Ai niin...
Tässä SYKkiä muistellessa palautuupi mieleen:
Tulihan siellä osallistuttua kylddyyririentoihinkin!
Parin tyypin kanssa perustimme elokuvakerhon, "Sykelok"
Näytöksiä kerkesimme järkätä kai kolme - neljä, ennen kuin touhu kuivui kasaan.
Kyseessä olivat Pekka ja Pätkä -filmit!
Että sellaisia kulttuuririentoja, Suomen arvostetuimmassa koulussa, perinteisessä kulttuurilaitoksessa!
😋
x
Summa summarum.
Vaikea, perin vaikea on keksiä mitä "hyötyä" noista lukiovuosista SYK:ssä oli.
Ainakaan sellaista "hyötyä", mitä ei olisi voinut hankkia muualta - elämästä.
Kuten silloin yhtenä kesänä rengin hommasta Gotlannista, tai varastomiehen jobista Tukholmin Vin & Spritcentralenista.
Kun ruotsista tuli "ehdot", ja kieli piti käydä Sveduissa opettelemassa.
Jälkeenpäin ajatellen todellinen onnenpotku, nuo ruotsin kielen ehdot.
Lukion päästötodistuksessa arvosana oli jo korkea, ylioppislaskirjoituksissa samoin.
Syntyi tietty elinikäinen kiinnostus ruotsin kieltä, Ruotsia ja jopa Ruotsi-Suomen historiaa kohtaan.
Ruotsissa on vuosikymmeniä ollut asiakkaita, ja kouluruotsista on ollut valtavasti apua jopa Norjassa, osittain jopa Tanskassa.
Parriisissakin!
Gotlannin -kesä oli samalla tietynlainen lähtölaukaus kansainvälistymiseen, joka sitten jatkui koko elämän ajan.
Että pärjäää... Vieraalla kielellä, vieraassa maassa... Yksin...
Tack så mycket! noista lukion viimeistä vuotta edeltäneistä ruotsin kielen ehdoista, SYK!
Ai niin...
Sykkiä oli kiittäminen vielä 80 -luvulla osittain ylläreinä tulleista laadukkaista seuralaisista.
H. oli paria vuotta alempaa, superälykäs kuuden ällän ylioppilas.
Meillä oli kivaa. Alussa.
Aina Tehtaankadun ja Huvilakadun kulmasssa muistuu mieleen - ikäänkuin "live-striimauksena", sekin kertaa, kun olin menossa kotiin Huvilakadulle.
Juuri tuossa kadunkulmassa, edessä kolmen metrin päässä, H. asteli kohti oveani.
24 -vuotias nainen, nätti kuin mikä.
H.:lla oli kevyt leninki, ja semmoiset kevyet avokkaat.
Elämisen sietämätön kepeys!
Väistämätön kyllästyminen - ainakin allekirjoittaneen taholta - tietenkin koitti.
Mutta se oli hauskaa, niin kauan kuin sitä kipinöintiä kesti.
"Extra-Bonusta" tui SYKistä siis monta vuotta koulusta pääsyn jälkeenkin.
BIG TIME!
Jyrki "Jyräys" Hämäläinen muuten on yksi niitä harvoja, jotka tätä teemaa - kyllästymistä - on käsitellyt. Muistelmissaan.
Toisaalta uuden kuvion ihanuuden tunnelmat on mainiosti taltioinut Simply Red ja Mick Hucknall biisissään A New Flame.
Juuri noinhan se menee.
Aikansa.
Siis sen lyhyehkön ajan.
H. - lahjakas ja edustava kun oli - kohosi sitten omalla alallaan ihan huipulle asti.
Kansainvälisisä kuvioissa.
Nyt kun hänen kuviaan netissä katsoo, ei voi välttyä ajatukselta, että soppa on maistunut vähintäin sen verran mitä lääkäri määrää.
Näyttää ihan alkkikselta!
Kyseisen alan tunnettu ammattitauti.
Sitten S...
Aikoinaan tunnetun kulttuurisuvun tytär Espoosta.
Oikein kiva karjalaistyyppinen tyttö. Luokkamme naisellisin.
Ehdottomasti.
Kesällä 1971 työskentelin kesällä noin kuukauden postinjakajana Töölössä.
Piirin kuuluivat mm. Merikannontie, sekä silloinen Yleisradion pääkonttori.
Arvoposti piti viedä suoraan pääjohtaja Eino S. Revon työhuoneeseen siellä ylhäällä. Revolla oli muuten mukava sihteeri...
Sivumennen sanoen piiriin kuului myös Merikannontien ja Pohjoisen Hesperiankadun kulmatalo, nk. "kapiaisten talo".
Siellähän se kenraaliluutnantti Reino Arimo aina venttasi postiluukustaan kurkkien.
Aina oli kenraali Arimolla, sotasankarilla, jotakin asiaa.
Siis haukkumista.
Pitkästä tukasta alkaen...
Mutta S...
S. työskenteli samana kesänä Kivelän sairaalan kahviossa.
Pari kertaa bongasin takaapäin neidon kiirehtimässä työpaikalleen sen nyttemmin umpeenmuuratun Sibeliuksenkadun puoleisen pääsisäänkäynnin kautta.
MIKÄ PERSE!
Kaikkien aikojen perse, tuo 16 -vuotiaan S.:n!
Juuri parhaimmillaan - sen lyhyen ajan, mitä sitä kestää...
"Prime Time".
Ffd vuoteen 1973.
Katastrofi eli SYKin absurdi muutto Haagaan oli jo päässyt tapahtumaan.
Talsin aamuisin Topeliuksenkatu 15:n asunnosta silloisen Töölön Kirjan edessä samalla kadulla sijaitsevalle bussipysäkille. Siitä nousu Haagan -bussiin.
Toisinaan liityntäbussilla saapui S. kotoaan Tapiolasta samalle pysäkille.
Joskus hän juoksi edessä Haagan bussiin, josta itse myöhästyin.
MIKÄ PERSE!
Maailmanluokan takapuoli!
Alkoi pyörryttämään...
Pakko oli vaan purra hammasta yhteen ja kestää...
S.:llä - kuten tavanomaista melkein kaikilla tuon ajan vastaavan ikäisillä tytöillä - oli joku muutamaa vuotta vanhempi poikaystävä. Joku jolla oli käyttörahaakin.
Ffd edelleen kevääseen 1984.
Olin käymässä silloisesta kämpästä Huvilakadulta entisille kotikonnuille Töölööseen.
Ohjelmassa itsepalvelupesula ja sitten kuntosali siinä entisessä SVULin talossa.
Bussi nr. neljällätoista takaisin Eiraan.
Kas!
S.:hän se siinä takasillalla!
Rupattelemme hetken.
Hän vaikuttaa jotenkin mietteliäältä...
Teinitytön naivius ja herttaisuus oli vaihtunut tietyksi aikuisen naisen alakuloisuudeksi.
Illalla puhelin soi, vai tuliko kortti tai kirje. Ei voi enää muistaa.
Mutta joka tapauksessa S. halusi tavata, ja mainitsi jotakin "Elämänvelasta"!
HAA!
Vihdoinkin olemme pääsemässä asiaan!!!
😉
"Elämänvelka?"...
No, mikäs siinä.
Pannaan velat maksuun!
Sopii!
Ekoilla treffillä silloisen Bio-Bion kahvilassa neito oli alussa hieman varautunut.
Jännitti.
Muistan vielä mitkä tsengat mulla oli:
Sellaiset käyttämättömänä ostetut Ruotsin armeijan upseerin nahkasaappaat.
Nahkanyöreillä.
Kengänpohjien korokkeet teräsreunoin vahvistettu. Kilahtelivat mukavasti Perunatorilla astellessa.
Oli kylmä - intistä Karjalan Prikaatista pöllitty ( tai siis "kadotettu", korvaushinta jotain kai 20 markkaa) harmaa villapaita, jossa rinnan yli sininen raita.
Seuraavaksi tulikin kutsu tämän sykittären kämpille, Töölönkadulle.
Oli upea ilta!
Pienessä boksissa parisen tuntia hauskaa seurustelua vinkkuflindan parissa...
A new flame!
Fillari - se oli inttimallinen Helkaman Oiva, kolme vaihdetta - odotti kadulla.
Mikä ihana vapauden tunne huristella alas sitä Töölönkadun mäkeä, ohi entisen luukun numerossa 30, Hesperianpuiston läpi kohti silloista kämppää, Huvilakadulle.
Vapaana miehenä!
Ei tarvinnut jäädä säätämään mitään.
"Kun hämärtää, mies kumartaa...".
Poistuen yöhön.
Seuraava päivänä olikin taas lähtö Lappiin, asiakkaiden luokse sekä hiihtämään....
Voi kunka tuokin kuvio olisi pysynyt ennallaan! Juuri ennallaan!
Eihän se niin mene.
Dave Lindhomin sanoin:
"Voi kun riittäis pieni taivas!".
Mutta ei.
Eihän se riitä.
Seuraa "suhteen" rakentamista...
Kärjistyen siihen kertaan muutaman kuukauden kuluttua, kun S. tuli perjantai -iltana kyläilemään Huvilakadulle.
Oli ollut raskas työviikko.
Neito saapui illansuussa.
Astellen ensimmäiseksi vessaan.
Miunkin oli kohta käytävä.
Mikä lemu!
Fiilikset - sen mitä niitä olikaan - laskivat radikaalisti.
Kauhistus!
Kello vasta jotain kahdeksan paikkeilla, miten ihmeessä ilta kuluisi moisen haisunäädän kanssa?
Miten tuosta pääsisi eroon?
Onneksi yksi kaveri soitti, ja sain kiemurreltua itseni kaupungille. Kaljalle.
Tämä oli viimeinen kohtaamisemme S.:n kanssa.
Kyseessä oli siis herkkupeppu, jota teini-ikäisiä ollessamme väijyin BIG TIME.
Nyt sitten lähes kolmekymppisiä ollessamme sama pylly kipittää luokseni, jättäen jälkeensä pahanhajuiset pakokaasut.
Juha "Watt" Vainion sanoin:
"Suurin piirtein tällaista elämä on...".
S. onnistui sittemmin pääsemään naimisiin.
Löysi sen oman jorssinsa "puolisokseen".
Kuoli erittäin nuorena.
Oli meillä hyvätkin hetkemme.
Silloin alussa. Etenkin se ilta siellä Töölönkadulla.
"Lyhyestä virsi kaunis".
Nyt kuin oikein muistelee..
Olihan nuita sykittäriä 80 -luvulla muitakin.
Kummasti alkoi allekirjoittaneen seura kiinnostamaan.
Siis vuosia koulusta pääsyn jälkeen.
O.
Luokkatoveri jo Englantilaisesta Koulusta.
Hyvästä, ylemmästä professoritason virkamies/lääkäriperheestä.
Hän oli välillä asunut pitkään Pariisissa. Erään "ystävättärensä" (naisiltahan totuuden toisista naisista kuulee) mukaan "huorimassa".
Eli siis miesten elätettävänä.
Istuimme yhden illan Elitessä, joskus 80 -luvun lopussa.
Hänellä oli Tunturikadulla boksi, epäilemättä vanhempiensa rahoittama.
Vuosikymmenien tuttavuuden jälkeen en tuntenut edes kunnon kipinää. Olimmehan koulutovereita lapsesta asti.
Mutta kämppä oli viihtyisä, ja vietimme pari mukavaa iltaa.
Tiemme erosivat, ja kai parin vuoden kuluttua törmäsimme Keskuskadulla, Akateemisen kulmalla.
O.:lla oli pieni lapsi sylirepussa, sekä etelämaalainen poikaystävä.
Jotenkin vaistosin heti, ettei tuosta voi seurata hyvää.
Katosi sitten taas Suomesta.
Netistä ei löydy mitään.
Joku taisi mainita jossakin yhteydessä, että hyvän perheen tyttö sortui ulkomailla huumeisiin...
C.
Tämän niinikään tasokkaan perheen puoli -latinon kanssa meillä oli "jännitteitä" useampia vuosia.
Tilanne kärjistyi sitten jonkun ravintola -illan jälkeen Huvilakadun kämpälle.
Jatkoa ei seurannut.
Varmaankaan ei pitänyt meitsiä poikaystävä/puoliso -materiaalina, missä olikin aivan oikeassa.
Naisillahan on vain ne muutamat vuodet aikaa "pelata korttinsa oikein".
Kun pitää löytää se "kumppani", jonka kanssa perustaa perhettä jne.
Ennenkuin se on myöhäistä.
C. kuoli nuorena, hyvin nuorena.
Työskenteli -käsittämätöntä kyllä - viime vuotensa pankissa - viimeinen paikka, mikä hänen temperamentilleen olisi sopinut.
Hänen roolinsa olisi ollut perheenäiti ja diplomaatikutsujen emäntä.
Kuolikohan hän ikävään?
M.
Yhden illan juttu, tämäkin.
1980 -lukua, taas.
Hän oli jonkinlainen mainosgraafikko. Kai.
Alkulätinät Asemaravintolassa, ja hänen kämpilleen Tehtaankadulle - juuri sopivasti Huvilakadun asunnon naapuriin.
Alkoi sitten sähisemään.
Ilmeisen häiriintynyt nuori nainen.
Kadonnut kokonaan, netistä ei löydy mitään.
Yhteensä siis viisi (5) sykitärtä.
Joukossa yksi aatelinenkin!
Näistä viidestä kahden kanssa jopa "seurustelua".
Kaikki keissit 1980 -luvulla.
Eli koulusta jo monta vuotta sitten pois päästyä.
Melko hyvä SALDO siis.
Varmasti parempi kuin valtavalla enemmistöllä kyseisen koulun käyneistä.
Toki paremminkin olisi voinut mennä.
Mutta hyvä näinkin.
Rahaa ei kulunut juuri ollenkaan, mitään sukupuolitautia ei ilmaantunut eikä - kauhistus! - elatusvelvollisuutta.
Kiitos, SYK!
Sykkiläistä seksuaalikasvatusta
Jatkakaamme, Rakas Lukija, vielä hetki aiheesta SYK ja seksi.
Nimittäin loppupelissä sieltä sai erinomaista, suorastaan loistavaa sukupuoliopetusta, tosin "mutkan kautta".
Koulun erään entisen oppilaan toimesta, nimittäin.
Elite joskus 1971.
Niin, vakuutavalla esiintymisellä (samalla millä pääsi Helsingin Suomalaisen Yhteiskouluunkin ) Eliteen pääsi vaivatta sisään jo 16 - 17 vuotiaana...
Se isokokoinen portsari, Veikko, jäi mieleen mukavana herrana...
Minut esiteltiin muutamaa vuotta vanhemmalle sykkiläiselle, kaveri oli jo silloin jonkinlainen kirjallisuusmies.
Loi hyvän uran tutkijana ja sitemmin myös itse kirjailijana.
Pöydässä istui myös valokuvaajasuuruus Pentti Sammallahti, sykkiläinen hänkin.
Niin...
Jerry.
Kieltämättä siinä suhteessa erikoinen suomalainen fotari, että hänellä on - yhtenä aniharvoista - se tärkein: Oma käsiala, tyyli.
Kuvat sinänsähän saattavat olla toisinaan perin tavanomaisia, mutta tuo huippuunsa hiottu vedostustekniikka!
Jerryn suhteen pätee sama kuin esimerkiksi I.K.Inhan:
Mikäli kuvat olisi "näpätty" nykyaikaisella digikameralla, eivät ne enää paljon miltään näyttäisikään.
Mutta mustavalkoista, ison koon kameralla, mukana aimo annos ajan patinaa, ja päälle tuo loistava vedostustekniikka...
Toimii!
Toisaalta...
Annettiinhan Pentille suorastaan Kutaisella Lautasella mahdollisuudet tuotantonsa kehittelemiseen.
Alku tapahtui kotonani - nimittäin Studio Matti A. Pitkäsen tiloissa Kalevankatu ysissä. Joskus 70 -luvun alussa.
Siinä labbiksessa, alle kymmenen metriä vuoteestani.
Usein aamuisin heräillessä kuului, kun Jerry saapui "sorvin ääreen" niitä takapihan puoleisia "keittiörappuja" ja alkoi litkujaan virittelemään.
Taidevalokuvaajallemmehan myönnettiin piiiiitkä (15 vee) Valtion apuraha hyvin nuorena (44 vee) , vuonna 1994. Jota apurahaa vieläpä jatkettiin.
Taloudellsita painetta ei siis ole ollut - varsinkaan kun rouvana on ollut toimitusjohtaja -tason perheestä lähtöisin oleva Pirkkonsa.
Korkeasti koulutettu, hyväpalkkaisessa virassa toiminut.
Ideaalitilanne valokuvajalle!
Pirkko...
Entinen matematiikan yksityistuntieni antaja Westendin Mustikkatieltä.
Muistuupi mieleen kohtaaminen Sammallahden Penan kanssa joskus 1994, tai 1995...
Keskuskadulla.
Keskuskatuhan oli tuolloin, ja vielä kuluvan vuosituhannen puolellekin, SE paikka Helsingissä.
Aleksin ja Espan välinen pätkä.
Suomen kiinnostavin ja kansainvälisin katu -osuus.
Mitä oli mielenkiintoista, käveli vastaan siinä. Juuri siinä..
Viimeistään Akateemisen Kirjakaupan ovella.
Muistikuva Keskuskadulta, 1980 -luku:
Sibeliustutkija -kuuluisuus, tyylikäs aatelismies Erik Tawastjerna kiiruhtaa Stoccan ovesta Keskuskadulle.
Kamelinkarva -takki, kainalossa joku ulkolainen laatulehti.
Astuu Keskukadulle, viittilöi ja huikkaa suuren maailman tyyliin: "Taksi!".
Hetken, pienen hetken ajan tuntui että tämä kotoinen Helsinki sittenkin olisi kansainvälinen metropoli...
Niin...
Siis Keskuskadulla, Akateemisen kulmalla tallusteli Sammalahti vastaan.
Ilmeisen vapaana miehenä, hän oli juuri saanut tuon lottovoittonsa eli piiiiitkän apurahan.
Kutsui kahville, tarjosi hövelisti Akateemisen yläkerran silloisessa Cafe Aallossa.
Jotenkin juttu lipsahti raha-asioihin.
"Taiteilijathan" jankuttavat aina rahasta.
Aloin vaivaantuneesti kiemurtelemaan Pentin tarinointia kuunnellessa.
Valokuvataiteilijan logiikka (if any) liikkui jotenkin siihen kaikenkarvaisten "aktivistien" ajatusmaailman suuntaan, jotta RAHAA löytyy maailmasta aivan mielettömiä määriä.
Se raha vaan kuulemma liikuskelee veroparatiisista toiseen jne. pahojen kapitalistien juonittelmana ilman ettäå verottaja pääsee siihen käsiksi. Jne.
Hoh - hoijaa.
Näin paasasi siis mies, joka juuri oli vastaanottanut lottopotin - maksajana Suomen lottoava tuulipukukansa, jota herran "taide" ei voisi vähempääå kiinnosaa.
En jaksanut kuunnella moista sontaa, ja nousin pois.
Eipä aikaakaan, kun Maestrolta tuli kutsu näyttelynsä avajaisiin. Joku galleria Yerjönkadulla, Vanhan kirkkopuiston laidalla.
Sisään astuessani äkkäsi taidevalokuvaajamme meikäläisen. Tupa oli täynnä väkeä.
Tietenkin Pentti jotakin oli ottanut - kyseessähän olivat näyttelyn avjaiset.
Tämä käsityöläis/pienyrittäjäperheen poika (Kääty Oy, liike Topeliuksenkadulla, alakerrassani,vuosikymmenien ajan) purjehti luokseni, alkaen kova-äänisesti paasaamaan jotakin raha-asioistaan.
Pentti Sammallahden raha-asioiden ydin oli kuulemma, oman kertomansa mukaan:
"Jos mä tipun puusta alas, niin koko omaisuus tippuu samalla!".
Aha. Selvä juttu!
En tietenkään alkanut juubaisen Pentin kanssa asiasta vääntämään.
Tsekkasin fotot - sitä tuttua Penttiä - ja häivyin.
Kuluttamatta edes tilaisuuden tarjoiluja.
Mutta asianlaitahan on oikeesti seuraava:
Mitä ihmeen merkitystä sillä ommaisuudella tuossa vaiheessa enää olisikaan?
Hyväpalkkaisessa virassa oleva varakkaan perheen tytär puolisona, ja valtion piiiiitkä apuraha plakkarissa.
Ei sitten minkäänsorttista taloudellista hätää.
Moni antaisi koko "omaisuutensa" poies, mikäli vastaavaan tilanteeseen pääsisi.
Google -haku:
Matkamiehen mietteitä Pentti Sammallahti
Ai niin...
Tämä Taideteollisen korkeakoulun Pentti -kunniatohtorimmehan valittiin joku vuosi sitten "Vuoden sykkiläiseksi".
Hienoa!
Kummallista, ettei "Yours Trulya" kukaan ehdottanut...
😉
Mutta palataan takaisin tuohon 70 -luvun iltaan Elitessä, Rakas Lukija.
Jerry käväisi jossakin välissä poissa. Jäimme kirjallisuusmiehen kanssa kahden.
Hän toteamaan:
"Se menee niin, ettei mikään voita kunnon panoa kerran viikossa!".
Hämmästyin hepun suorapuheisuutta - olimmehan tutustuneet vasta vähän aiemmin.
Tuo lause jäi kuitenkin mieleen, koko loppuelämän ajaksi.
Ajan kuluessa lauseen nerous on aina vaan kirkastunut.
Yksi tärkeimmistä koskaan saaduista elämänohjeista.
Totta on, että pitkähkön elämän varrella ohjeen sanantarkka noudattaminen saattaa venyä, suuntaan jos toiseenkin.
Poikkeamat molempiin suuntiin huonoja.
Mutta yhtä kaikki.
Sykkiläisen kirjallisuusmiehen lause on silkkaa filosofiaa. Noin se asia todellakin on.
Tuohan se ideaali juuri onkin - siihen kannattaa joka tapauksessa pyrkiä.
Entä käytännössä?
Vielä 80 -luvulla riitti löpiseminen.
Nyt pitäisi satsata niin perkuleesti "parisuhteeseen" (mikä hirveä sana)...
Tunteja, päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia...
Satasia, tonneja, kymppitonneja, satoja tonneja, omaisuuksia.
Sen kuuluisan 11 minuutin (tilastollinen keskiarvo) takia.
Lisäksi nuiden loputtomien höpinöiden pitäisi olla "poliittisesti korrekteja".
Ovathan nyky -Härmässä lähes kaikki kaupan kassaneiditkin vähintäin maistereita.
Kovasti lukeneita, ja "eettisesti tiedostavia".
Hoh - hoijaa...
Ilmankos seksi Härmässä väheneekin vähenemistään Tilastollinen fakta.
Syntyvyys laskee laskemistaan.
Väestökehitys olisi ollut kai jo pitkään negatiivinen - ilman nuita maahantunkeutujia.
Ennen naitiin - nykyisin päivitetään Veispuukkia ym.
Kova kiire oli luokkatovereilla koulusta päästyä "opiskelemaan".
Kauppista, oikista, lääkistä,polia sen olla piti!
Academic fools...
Useless information...
Monikohan heistä sitten teki esimerkiksi 40 vuoden työuran, joka vieläpä vielä jatkuu?
Monikohan vielä tekee työtä, joka on samalla elämäntapa, josta josta vieläpä nauttii?
Monikohan ylipäätään on elossa?
Terve?
Onneksi nuita "välivuosia" yo -kirjoitusten jälkeen kertyi muutamia.
Esimerkiksi aplarinpoiminta -kuukaudet Israelissa olivat mitä parhainta "opiskelua".
Miksi sitten lapset ja nuoret ylipäätään survotaan kouluihin?
Mitä hyötyä siitä on?
No, ainakin (yhteiskunnan puolesta) se, että heidät saadaan kontrolliin.
Nitistäminen päästään aloittamaan.
Siitä se alkaa - ja jatkuu, jatkuu, jatkuu - läpi elämän.
Montako hyvää, käytttökelpoista, käytännöllistä taitoa nuorilla on koulusta päästyään?
Tuskin montaakaan, ja koko ajan vähemmän.
Kuvioon toki kuuluu, että Elämän kaksi absoluutisesti tärkeintä teemaa sivuutetaan koulussa lähes tulkoon kokonaan.
Nimittäin raha- ja rakkausasiat.
Ja jos jotakin "oppia" näistä koulussa jaetaankin, on se valhetta.
Valhetta, valhetta, valhetta vaan...
Onhan totuus kyseisistä kahdesta aiheesta liian tulenarkaa matskua.
Eritoten mitä tulee rahan ja rakkauden (siis seksin) yhteenkietoutumiseen...
😋
Eikä koululaitoksessa puhuta halaistua sanaa kahdesta erittäin tärkeästä teemasta:
Onnen ja Sattiuman merkityksestä.
Ne vaietaan kuoliaiksi!
Tietenkin.
Ajatellaanpa asiaa.
Mitäpä jos koulussa totuudenmukaisesti kerrottaisiinkin:
"Kuulkaas, lapset...
Tässä nyt olisi tällaista ja tällaista opetusta tulevaa elämäänne varten.
Rahan ja rakkauden roolista ja eritoten niiden yhteenkietoutumisesta emme kerro mitään.
Samoin vaikenemme täysin Onnen ja Sattuman rooleista.
Toki jotakin pitää osatakin, ja ahkeruudesta on apua, mutta kuitenkin:
Rahankäytön tajuaminen, rakkauselämän karikoista selviäminen, sekä Onni ja Sattuma ratkaisevat pelin!".
😋
"Niin ja pojat!
Tyttöjen kanssa voi toki olla kivaa, mutta muistakaa:
Ilmaista seksiä ei sitten varsinkaan aikuisina ole.
Maksamista on monensorttista - mutta maksamista yhtä kaikki.
Ottakaa selville tyttöjen kanssa vehtaamisen juridiset ja taloudelliset seuraukset, että pärjäätte elämässä!".
Heh-heh.
Tuollaista koulua ei ole, eikä tule.
Eikä mikään ole vaikeampaa kuin sen oman "polun" löytäminen.
Niiden jaossa saatujen "omien korttien" oikein pelaaminen.
Geenit, perhetausta, kaveripiiri, ZeitGeist, oma tempperamentti.
Ympäristö, ketä aikuisia tapaa, aikakausi, koulut, Onni ja Sattuma.
Yhtälö ei todellakaan ole helppo!
Mutta "virallisen mantran" mukaan nuorten pitäisi parikymppisinä lyödä lukkoon koko elämänsuunnitelma, kymmeniksi vuosiksi:
Opinnot/uravalinta.
Puoliso/perhe/lapsikysymys...
Naisilla tuota "tehokasta peliaikaa" eli nk. Prime Timea sitäpaitsi piisaa vain se noin 15 vuotta.
Sitten on Game Over.
Ihan Utopiaa!
Oikeasti oman polun paitsi löytäminen myös tarpominen on jumalattoman vaikeata.
Vastoinkäymisiä riittää.
Polku on kiemuraistakin kiemuraisempi.
Pitkän taipaleen varrella tarvii välillä vaihtaa hevostakin.
Nauravan Kulkurin sanoin:
"Kirjavat vaiheeni kertoa mä voisin"...
x
Hesarin jutun otsikko kuuluu: "Fiksujen verkko".
Mitä se "fiksuus"/älykyys sitten on?
Edellä tuli jo käsiteltyä osittain tuota SYK:n nk. "neropatti-osastoa".
Sitä siellä riitti.
Mutta "fiksuutta"/älykkyyttä on niin montaa sorttia...
Kuka arvostaa mitäkin...
Mainittakoon tässä yhteydessä yksi "fiksuuden" laji:
Amerikkalaisperäinen termi streetwise tai street-smart.
Siis se, että elämän pyörteissä klaaraa, vaikka "vauhtia ja vaarallisia tilanteita" tulisikin vastaan.
Juutalaisilta, tuolta maailman älykkäimmältä kansalta, taas on peräisin termi "Chutzpah".
Merkitys pääpiirteissään sama.
Amerikkalisen bisnes -guru Jack Troutin sanailua teemasta:
"That sudden hunch, that creative leap of the mind that "sees" in a flash how to solve a problem in a simple way, is something quite dfferent from general intelligence".
Jack Trout: Differentiate or Die. Survival in Our Era of Killer Competition (2000)
Spot on! Juurikin näin!
Hesarin jutusta:
"Erityistä oli , että jos joku oli hyvä jossakin, missä tahansa, koulussa kannustettiin ja annettiin tilaa".
"Monen sykkiläisen mielestä koulussa sai olla oma itsensä".
"Salliva ilmapiiri...".
Tuo pitää kutinsa!
Omat spesialiteettini jo tuolloin olivat kaikenkarvainen sumutus, puijaaminen sekä kikkailu.
Miten kiertää sääntöjä, jopa käyttää niitä hyväkseen - tavalla, mitä ei alunperin ollut tarkoitettu.
Miten onnistua mahdollisimman hyvin välttämään kaiken itselle vastenmielisen tai hyödyttömäksi arvioidun.
Koulu-aika SYKissä oli mainiota lisäoppia kyseisille suhmurointi -taidoille - jotka sittemmin ovat jo tätä kirjoitettaessa kantaneet yli 40 -vuotisen, yhä jatkuvan "työ" -uran.
Anteeksi, Rakas Lukija, sanan "työ" käyttö tässä yhteydessä!
😉
SYKissä todellakin "annettiin tilaa" - tai pikemminkin annettiin ottaa sitä tilaa.
Ei siihen "kannustettu", mutta sormien läpi kyllä katsottiin.
Poikkeuksina edellä mainitut Antti-Jukka Oksanen ja liikunnanopettaja Hautamäki.
No, nuokin "vastustajat" tuli kyllä klaarattua.
Joskus tulee tuo julmistelija -Hautamäki mieleen.
Hänen uhkailujensa jälkeen on maapallo tullut kierettyä lenkkeillen ehkä muutamia kertoja, Suomikin hiihdettyä luokkaa päästä päähän, kilometreissä.
Rautaa nostettu salilla ehkä kuun painon verran.
Ryhmäjumppiin osallistuttua satoja kertoja, useimmiten ainoana tai lähes ainoana miehenä.
Se ihan perus -voimisteluliike, "silta", sujuu vieläkin, kohta seitsemänkymppisenä.
Jne. jne.
Se siitä koulun - kaikkien koulujen - "liikunnanopetuksesta".
Siellä inspiroi vain - lintsaamineen.
Eikä ihme.
Niin...
Minimipanostuksella tuli SYK keploteltua läpi - vieläpä loppupelissä "Magna cum lauden" Yo -todistuksella.
Nenästäveto -temppu onnistui!
Postissa ja vastaavissa hommissa iltarahoja tienaten, kaunokirjallisuutta lueskellen, leffoissa ja Elitessä istuen.
"Hyppytunteja" koulussa oli paljon - kiitos erilaisten omien "järjestelyiden".
Tuli käveleskeltyä Etelä-Haagan katuja, aina lapsuuden Munkkivuoreen asti.
Syksyisin tuli aina osteltua alueen kaupoista maustekurkkuja sekä unkarilaisia luumuja - tavoista tuli elinikäisiä.
Luokkaa 98 prossaa koulussa "opetetusta" sensijaan on jo vuosikymmeniä sitten kadonnut mielestä.
Helsinki 1970 -luvulla oli fantastinen elokuvakaupunki.
Maailmanluokkaa, erinomaisen monipuolisine tarjontoineen. Runsaasti teattereita, noita nyt kadonneita, legendaarisia.
Enää ei tuollainen "koulunkäynti" olisi mahdollistakaan.
Kilpailu kuuluu menneen ihan älyttömäksi.
Lasten ja nuorten aikataulut ovat kuulemme kireääkin kireämmät, harrastuksia myöten.
Mitä järkee?
Kuulemma yksikin (1) "välivuosi" on nykyään nuorille tosi erikoista "riskinottoa".
Mulla "välivuosia" oli neljä (4).
Itse asiassa ne ovat jatkuneet - parin vuoden höpö-höpö -"opintojen" jälkeen - jo nelisenkymmentä vuotta.
Kivaa on ollut.
Niin...
Kaikesta huolimatta...
Olihan 1970 -luvulla kuitenkin löysempää... Paljon, paljon löysempää...
Koulussa, työelämässä, kaikessa...
Ja hyvä niin - tähän nykyiseen pinnistelyyn verrattuna.
Kauheat suorituspaineet nykynuorilla.
1970 -luku:
Yksinäiset iltakävelyt sumuisen, myöhäissyksyisen Töölön katuja pitkin Topeliuksenkadulta Tunturikadun Astraan.
Romanialainen elokuva "Rekonstruktio" tekee vaikutuksen. BIG TIME.
Selväksi tulee, että itä-Euroopassa odottaa jotakin kiinnostavaa.
Kuten odottikin.
Tai Lasipalatsin Bio Rexissä, näytöksen ainoana katsojana, Erkko Kivikosken "Kesyttömät veljekset".
Tai samaisessa Rexissä - ehkä siinäkin näytöksessä yleisön ainoana edustajana - Michelangelo Antonionin "Zabriskie Point".
Se oli 1970 -lukua, se... 1970 -luvun alkupuolta.
Kekkoslovakian "pysähtyneisyyden ajan" ainoita henkireikiä, nuo leffat.
Joskus 70 -luvun loppupuolella muuttuivat leffatkin astetta valoisimmiksi.
Lindsay Andersonin "O Lucky Man!" Pitäjänmäen Kino Reissä.
Gordon Parks juniorin "SuperFly", music by Curtis Mayfield, Rexissä.
1970 -luku:
Juoksuharrastuksen aloitus.
Topeliuksenkadulta Tamminiemen portille noin 12 - 13 minsaa.
Valkoiset Adidaksen lenkkarit - ne ovat nahkaa!
Usein näkee Humalistonkadulla kuuluisan musiikkimies Toivo "Topi" Kärjen asuintalonsa edessä.
Omansa alansa huippumies Suomessa.
Laihian papin Frans Kärjen poika.
Hänen isänsä siis puhui äitini isoisän, "Laihian Profeetta" Santeri Alkion hautajaisissa kesällä 1930...
Näin pienet ovat kuviot Suomessa!
"Vaikka ihniset kulkevat eri teitä eivätkä tiedä toisistaan, jonakin päivänä he kohtaavat Punaisessa ympyrässä". - Buddha
Monena iltana lipuu siinä Seurasaarentien jyrkähkössä ylämäessä musta Cadillac vastaan
Iso Päällikkö!
Urkkihan se siinä, palailemassa kotiin Tamminiemeen, varmaan toimistopäivä Presidentinlinnassa takana...
Ketään muuta ei ulkona Meilahdessa näykään..
Minä, Urkki ja Meilahti!
1970 -luku:
Tuttua hahmoa ulkoilutetaan pitkin Topeliuksenkatua päivittäin.
Vanhuksen köpöttely on vaivaalloista.
Kivettyneet kasvot, askeleen pituus hoitajan käsikynkässä ehkä 20 senttiä.
Juoksijalegenda Paavo Nurmi!
Nurmen mietteitä viimeisinä vuosinaan:
"Olen elänyt turhaan, en ole saanut aikaan mitään!".
Näin lausuu siis mies, joka ensin saavutti urheilun saralla kaiken mahdollisen, ja sitten vielä rikastui liike-elämässä.
Mutta.
Se hyöty tuosta SYKistä toki elämän varrella on ollut,
etteivät koirat ihan kintuille kuse!
😉
Stadilainen pärjää aina!
Oscar Wilde:
"Examinations, sir, are pure humbug from beginning to end. If a man is a gentleman, he knows quite enough, and if he is not a gentleman, whatever he knows is bad for him!".
Unknown:
"In the end, it's not the years in your life that count. It's the life in your years".
Google:
Matkamiehen mietteitä Paluu Englantilaiseen kouluun (blogin kohdasta 30 Aug 2021)
Matkamiehen mietteitä Kohtaamiani Karri Kokko
Matkamiehen mietteitä Karri Kokko taiteilija-eläke
(Savonlinnassa 8.6.2022)
ArcticParadise.fi
Kirkastetun vastuullisuus -stratergian mukaista toimintaa.
Eetisyys itsestäänselvyys - käytänteitä päivitetään säännöllisesti.
Parhaiden kansainvälisten standardien mukaisesti.
Ihmisoikeuksien jakamattomuus keskiössä.
