Se o loppu ny.
Kauan sitä kestikin - melkein vuosikymmenen!
Oma "konttori" 200 -vuotiaalla Lehmusten Bulevardilla, parhaalla ikkunapaikalla, hintaan 3 - 4 euroa tunti tai pari!
😉
Ei hassumpaa!
Tämä loistava piilopaikka keskeltä Helsinkiä löytyi heti hotellin avaamisvuonna 2015.
Oli fantastinen löytö, ja palveli - aikansa - vallan erinomaisen hyvin!
Kiitos!
Noina hotellin ensimmäisinä vuosina kaikki paketit tavarantoimittajilta tulivat Länsisataman Verkkokauppa.comin postipisteeseen.
Joka vielä tuolloin oli auki 24/7, kunnes vuosi vuodelta aukiolo -ajat supistuivat.
Lopahtaen sitten ihan tykkenään - kas kun "toiminta ei kannattanut!".
Mikäpä Suomessa enää "kannattaisikaan" - rannalla makoilu kesäisin, ehkä, jos sekään.
Tuskin.
Iltaisin kun tuli raskaitten kantamusten kanssa fillarilla vaellettua pitkin Bulevardia kohti Katajanokan Viking -terminaalia, oli varsin käytännöllistä vuosien ja vuosien ajan pysähtyä taipaleen "puolivälissä":
Hotelli Indigoon kahville.
Joskus kului Indigossa tunti, joskus kaksi, joskus enemmänkin.
Kahvia melkein yleensä, lasillinen viiniä muutaman kerran.
Lähinnä silloin, kun siellä melkein aina niin hiljaisessa, useimmiten tyhjässä baarissa iltaisin oli joku spesutarjous tyyliin 12 senttilitraa talon vinkkua hintaan kahdeksan euroa.
Vaikka tutuksi tulleet baarimikot - silloin alkuvuosina, kun heitä vielä oli - lorottelivatkin nektaria lasiin oikein isolla kädellä.
Vähintäin tuplasti.
Nuo joutilaat tuumasivat varmaan, jotta kiva kun ilmestyy edes yksi asiakas, ja vieläpä näin mukava!
😉
Kikka oli hakea se kahvikuppi siitä vastaanoton oikealla puolella (sisään astuessa) sijaitsevasta baarista.
Tsufen hinta vuosien ajan kolme (3) euroa.
Sen jälkeen ei kukaan kysellyt mitään - hienon boutique -hotellin "maksavalta asiakkaalta"...
😉
Sisään tullessa heti vasemmalla sijaitseva "olohuone" vapaasti käytettävissä.
Alkuvuosina hyvä sanomalehtivalikoima:
Hesari, molemmat iltapäivälehdet, Kauppalehti, Höblä.
Kaikki uusia, lukemattomia.
Jokaista lehteä tuli taloon vähintäin pari kipaletta, eikä lukijoita juuri koskaan ollut, joten sai nauttia tuoreista, lukemattomista lehdistä.
Alakerrassa tosi siisti vessa, jossa alkuvuosina vieläpä ihan oikeat froteiset mutta "kertakäyttöiset" pienet käsipyyhkeet.
Ei niitä tosin pois heitetty, vaan pyykkikoriin.
Ennen kuin käsipyyhkeet joku vuosi sitten vaihdettiin paperisiin.
"Säästösyistä", tietty.
"Olohuoneessa" tietokone!
Toimiva sellainen!
Kunnollinen näppis, sekä hiiri.
Tulostinkin - se pelitti ongelmitta vuosien ajan.
Kunnes...
Henkilökuntaa hotellissa tuli ja meni.
Tyypillistä MaRa -alaa, siis.
Kantasuomalaiset harvenivat vuosi vuoden perään.
Maahanmuuttaja -sakissa monenmoista tyyppiä, tietty.
Valtaosin paljon ystävällisempiä ja palvelu -alttiimpia kuin meikäläiset, luonnollisesti.
Hotellihan on siitä "paremmasta päästä", ja työntekijöiden valintaseulakin lienee ollut tiheä.
Alkuvuosina Indigossa tuli joskus käytyä lounaallakin.
Se meni jotenkin niin, että kun otti vaan salaattipöydän ja keiton, ei hinta ollut paha.
Mutta touhu meni sittemmin mahdottomaksi.
Kaikki ruokaisa katosi, vaihe vaiheelta.
Jäljelle jäivät lähinnä salaattipöytään jotkut kaneille suunnatut raasteet jne.
Keitotkin pelkkää vegeä.
Ei saatana...
Eli "tarjonta" asiakaskunnan ja nyky -hömpötysten mukaan.
Asiakkaat todella naisvaltaista sakkia, lähikortteleiden sihteerikkö -osastoa.
Mitäpä he kunnon murkinalla toisaalta tekisivätkään?
Eikä tuo Indigo ollut edes Stadin keskustan lounastarjonnassa mikään poikkeus.
Aika monesta lounaspöydästä on pitänyt kääntyä poies, kun mitään kunnon mättöä ei enää tarjonnasta löydy.
Tämän nykytyylin mukaisesti.
Monet hauskat huulenhetot ja jutustelut henkilökunnan kanssa vuosien varrella.
Erityisesti jäi mieleen eräs maahanmuuttaja -heppu. Intialainen.
Kaveri näytti dokumentin:
Inkkari olisi voittanut Lotossa päävoiton - mutta oli osallistunut oliko se tiistai -arvontaan, kun voitto osui perjantai -arvonnalle...
Otti huumorilla ja kohtalo -uskolla koko homman.
Kuinka moni pystyisi samaan?
Kun hotelli sen pahimman korona -hulluuden aikaan - taisi olla toukokuussa 2020 - pantiin kiinni, satuin olemaan viimeinen asiakas.
Johtaja tarjosi kahvit.
No, nyttemminhän tiedämme - ja me, se noin 1,5 prossaa kansalaisista tiesimme jo silloin - että tuo koronahysteria oli juuri sitä - hysteriaa.
Monin tavoin tuhoisaa hysteriaa.
Ruåttin linja oli oikea.
Mutta ei mennä nyt siihen...
Niin...
Nämä vuodet 2015 - 2023 olivat hienoja vuosia Hotel Indigo Bulevardissa.
Oli monasti todellinen nautinto istua siellä "olkkarissani" koneen ääressä, samalla vilkuillen muutaman metrin päähän Bulevardille... Ihmisten kulkua ohi...
Joukossa joskus harvoin joku julkkis tai tuttukin.
Onhan Bulevardi lehmuksineen aivan ainutlaatuinen katu Suomen mittakaavassa.
Tosiaankin:
Monasti piti oikein pysähtyä ihmettelemään:
Onko mulla tosiaan käynyt näin hyvä munkki?
Olenko todellakin löytänyt syntymäkaupungistani tämmöisen hienon "oman konttorin" monilla mukavuuksilla ja palveluilla - Bulevardilta?
"Konttorin" "vuokra" tuo kahvikupillinen, vuosia kolme euroa laaki, loppuaikoina joku otti neljä euroa.
Olin että HÄH?
Mutta kaikki - ihan kaikki - päättyy aikanaan.
Tämä ihanuus päättyi joulukuussa 2023.
Merkit - tai kuten nykyään sanotaan: "Red flags" - olivat toki olleet ilmassa jo hyvän aikaa.
Ensinnäkin baarissa, missä vuosia seisoskeli joku työntekijä lähestulkoon tyhjän panttina - vähitellen henkilökunta väheni ihan nollaan.
Piti se kahvikuppi tilata respasta, mistä tyttö tuli sitten baarin tarjoilemaan.
Kyseessä lienee ollut joku säästökampanja.
Kun ei baarissa asiakkaita kerta kaikkiaan ollut juuri ollenkaan.
Melko usein muuten "hyvinä aikoina" henkilökunta oma -aloitteisesti keitti tuoretta kahvia kauemmin seisoneen tilalle.
Kiitos!
Ei voinutkaan olla kovin hyvää bisnestä hotellille seisottaa siellä palveluhenkilöä, jos "asiakasvirta" muodostui meikäläisestä, joka kerran, pari viikossa kävi ostamassa kupin kahvia!
Baarihenkilökunnasta näki ihan selvästi, että he pitivät hommaansa "hyvänä munkkina".
Helppo jobi.
Töitä ei ollut.
Tuontasoisen "boutique"hotellin (hinnat alk. 150,- / yö) kai "piti" ylläpitää baaria, oli asiakkaita tai ei.
Lieneekö joku "controlleri" organisaatiossa sitten vihdoinkin laskenut vähän numeroita yhteen, ja tarjoilu iltaisin baarista siirtyi respan tytöille.
Muutaman kerran joku heistä tiuskikin jotakin - ilmeisesti hyppääminen respasta baariin ei oikein "sopinut heidän työnkuvaansa"?
Siis heidän omasta mielestään.
Sanomalehdet alkoivat Indigosta vaiheittain kadota.
Ensin hävisivät iltapäivälehdet.
Sitten Kauppalehti.
Kuluvana syksynä ei näkynyt enää Höblääkään.
Siis aivan tätä samaa nyky -hullutusta, joka on levinnyt leviämistään, täydentyen kohta ihan lopullisesti.
Kaikkien pitäisi vaan olla tihrustelemassa nuita tuhoisia äly -härpäkkeitä.
Ei kiitos!
Tietokone sitten...
Todella nautinnollista oli sitä vuosikausia käyttää.
Kunnon pääte, näppiksineen ja hiirineen.
Jouduin ensimmäisen läppärini hommaamaan - pakosta ja vastentahtoisesti - vasta männä kesänä.
Älypuhelinta ei koskaan ole ollut.
Ihme ja kumma, päätteen vieressä oli myös toimiva tulostin.
Vuosikausien ajan.
Todella erikoista!
Yleensähän nuo tulostimet ovat vitsi.
95 prossan varmuudella eivät toimi.
Kunnes parisen vuotta sitten alkoivat ongelmat tulostimen kanssa.
Vekotin tilttasi.
Respaan kun huomatutti, lupasivat tytöt "kertoa asian eteenpäin".
Yhtä tyhjän kanssa.
Kesti puolisen vuotta, ennen kuin tulostin alkoi taas toimimaan - lienevätkö jotkut asiakkaat sitten valittaneet.
Ehkä monetkin - kysehän heidän kannaltaan on tärkeiden lentolippujen jne. tulostamisesta.
Koska kyseessä on kansainvälinen hotelliketju, lienee niin että heillä on tietty "standardeja" koskeva "asiakaslupaus".
Mukaan lukien tuo nettipiste tulostimineen.
Ja baari.
Välillä respan tytöt tarjosivat vaihtoehdoksi tulostettavan meilin lähettämistä heille, ja he sitten tulostivat respassa.
Hankalaa.
Nyt tänä syksynä tulostin sitten brakasi ihan totaalisesti.
Ei jaksanut enää asiasta edes respaan antaa noottia.
Mitäpä sitä turhaan.
Viimeinen niitti oli sitten kahvi.
Tai pikemminkin sen puute.
Siis kunnollisen kahvin puute.
Toiseksi viimeisellä kerralla, nyt joulukuun alussa, baarissa ei taaskaan ollut henkilökuntaa.
Respan tyttö suvaitsi tulla sitten baariin kahvia myymään.
Tajusin heti, että tässä on jotakin outoa.
Hän ei alkanutkaan tarttumaan siihen tavanomaiseen seinustalla sijainneeseen kahvipannuun.
Sitä ei nimittäin enää ollut.
Vuosien ajan kahvi ojennettin tarjottimella.
Jossa useimmiten oli myös suklaatipala tai kaksi, sekä pari-kolme "hunajatikkua" hienosokeripussukoiden lisäksi.
Vieläpä kehoittivat aina hakemaan lisää, jos kahvi maistuu.
Erinomaista palvelua!
Mutta ei.
Nyt uusi tyyli.
Tyttö alkoi nopeasti värkkäilemään baaritiskin taakse ilmestyneen kahviautomaatin parissa.
Tästä ei hyvä seuraa.
Siis sitä kauheaa automaattikahvia!
Hyi helvetti!
Eikä siinä vielä kaikki.
Kun odotin tavanomaista hienosokeripussukkaa, ilmestyikin tarjottimelle sokeripaloja.
Tyttö huomasi hämmästykseni, ja alkoi höpisemään jotakin "vastuullisuudesta".
Jaha.
Tää on taas tätä.
"Vastuullisuushumppaa!".
Hunajatikut olivat kadonneet, nekin.
No, kaikki kävi niin nopeasti, ettei siinä auttanut muu kuin ottaa tarjottu "kahvi" vastaan.
Joka sitten sitä "olohuoneessa" "nauttiessa" osoittautui juuri niin hirveäksi, kitkeräksi litkuksi, kuin automaattikahvilta voi odottaakin.
Päätelmä:
Nyt kun baarissa ei loppuaikoina ollut edes henkilökuntaa, oli hotelli päättänyt alkaa "säästämään" tuossa kahvi -hommassakin.
Ettei henkilökunnan työaikaa kuluisi kahvinkeitto -puuhin.
Ja ettei pannullisista kahvia tulisi hävikkiä.
Tämän jälkeen tuli Indigossa käytyä vielä kerran.
Sama kuvio:
Baarissa ei ketään.
Respan tyttö saapui - pyydettäessä - paikalle.
Maksoin kahvin - se oli nyt neljä euroa - ja ilmoitin että (oli lounasaika) tuo automaattikahvi on niin hirveää, etten voinut sitä juoda.
Bulgarian -tyttö alkoi inisemään:
"Ei kun tää on tosi hyvää kahvia!".
Marssin ravaintolasalin läpi sen parikymmentä metriä hakemaan lounaan jälkiruokatiskin kahvipannusta kupillisen.
Kiireisen oloinen tarjoilijatar - se romanialainen - alkoi sähisemään, jotta "kollegani tekee sinulle kahvia tuolla baarissa".
Tähän mie:
"En voi juoda tuota baarikahvia!" ja poistun kahveineni "olohuoneeseeni".
Sinne jäivät molemmat tytöt - respan bulgarialainen ja sitten tuo romaniatar - närkästyneenä mulkoilemaan perään.
Tietokone ei toiminut.
Join kahvin ja päätin:
Tämä oli nyt tässä.
Kaikki ne syyt, miksi olen kohta kymmenen vuotta täällä käynyt, ovat poistuneet.
Ne on onnistuttu tuhoamaan.
- ensimmäisenä lounaat
- sitten lehtivalikoiman raju supistaminen
- tulostin
- kahvi
- tietokone
Kaikki poissa. Yksi toisensa jälkeen.
Varmaan satoja kertoja tuolla tuli käytyä, mutta nyt on oikea hetki jatkaa matkaa.
Kiitos kaikesta!
Saatan muutaman vuoden kuluttua kurkistaa sisään ja tsekata mikä on tilanne.
Henkilökunta ainakin tulee olemaan kokonaan vaihtunut - matkailualalla kun ollaan.
Plan B on toki olemassa.
Ei tässä tyhjän päälle pudota.
Kaikki se, mitä Indigolla oli alunperin tarjota, on saatavana eräästä toisesta paikasta.
Useammastakin.
😉
"Hotel Indigo uhkuu ja puhkuu muotoilullisia yksityiskohtia. Niistä ensimmäinen tulee vastaan heti, kun ohikulkija malttaa irrottaa katseensa talon sinkkipeltisestä fasadista: katutasolla "näyteikkunan" takana avautuu elegantti olohuoneen, kirjaston ja herrainsalongin hybridi, joka..."
- Kauppalehti 24.5.2015, loput jutusta maksuumuurin takana
Niin.
Mitä tuohon itse taloon tulee.
Kysehän on 70 -luvun rumiluksesta, jossa toimi venäläisomisteisen Teboil -ketjun pääkonttori.
Stadilaiset katsoivat taloa karsaasti.
Ihmeen hyvin nykyinen hotelli on kuitenkin saatu remontin myötä siedettävän näköiseksi.
Julkisivun peltityöt taitavat olla käytännössä yhden mestarin, peltiseppä Esko KIven käsialaa.
Bing- ja Google -haut:
Matkamiehen mietteitä Helsinki, Bulevardi: Sirkat sirittivät kesäillassa! (22.7.2021)
(Kuusamon Tropiikki 18.12.2023)
ArcticParadise.fi
A Tramp Shining...
