17.12.2014

Sijoitusvuosi 2014 (Kun mikään ei enää hämmästytä)

"Ken säästää ja kokoo iankaikkisuutta varten, hän ei säästä ja kokoo turhaan!"


Melkoista haipakkaa, kulunut sijoitusvuosi.


Tyypillistä vuodelle olivat rajut päivävaihtelut. Eli hermostuneisuus markkinoilla.

Eräänäkin Joulunaluspäivänä salkun muutos yli neljä tonnia - siis päivässä. Onneksi kuitenkin plus -merkkistä - korjaten edellisten päivien miinukset.

Tämä touhu ei sovi heikkohermoisille. 


Muutamia pointteja sijoitusvuodesta 2014:


Tärkein ilmiö oli Kehittyvien Markkinoiden kääntyminen positiivisiksi usean vuoden alavireen jälkeen.


Yksittäisistä Suomi -osakkeista iloisin ylläri oli Ålandsbankenin B -sarjan lappu. Nousua ungefär 40 rosenttia. Ruotsi -seikkailun tappiot ilmeisesti vähitellen onnistuttu sulattamaan pois?

Kyseinen possa  tuli hommattua erään syyskuisen Svinö - Mariehamn -fillariretken innoittamana viime vuonna (2013). Reitin suunnillleen siinä vaiheessa, kun löytyi se komea omenapuu, ja ensimmäiset kunnolliset omenakuvat samalla purkkiin.

Kaikki oli sinä aurinkoisena päivänä niin hyvin, että tuntui että Oolannin elinkeinoelämään voisi oikeastaan investoida....


Suomi -osakkeista rajuin lasku Olvilla. Johan se vuosikausia olikin pörssin "tähti"... Niin, mikään ei voi jatkua ikuisesti.


"What goes up
must come down.
Spinning wheel -
got to go around.

Talking 'bout your troubles - it's a crying sin.

Ride a painted pony - let the spinning wheel spin!" (Blood, Sweat and Tears)

Sen minkä Oolanti toi, sen Olvi vei.


Suomi -osakkeiden painon vähentäminen jatkui. 


Ainoana uutena härmäläisenä listattuna salkuun otettu keväällä Norvestia.

Melko alhainen PE -luku, maksaa hyvää osinkoa. 

SpesuBonuksena nuo ilmaiset aamukahvit Strindbergillä kerran kuussa tiistaisin.

Harmi vaan, että tilaisuuden kellonaika on niin varhainen. Ei ole koskaan onnistunut olla Helsingissä siihen aikaan.

No, ehkä joskus... Tulisi sitten samalla ensimmäistä kertaa katseltua sitä kahvilaa muualtakin kuin fillarin kyydistä Esplanadin puistosta. Ilmaisten pullakahvien merkeissä.


Kotimaisena listaamattomana ostettiin kevaan osingoilla Ekokemiä.

Vakaa firma, suurimmat omistajat "institutionaalisia", maksaa hyvää osinkoa.

Osakkeen arvo nousi heti mukavasti vuoden loppuun mennessä.

Haittapuolena huono likviditeetti, kuten noilla listamattomilla yleensäkin. 


Suomessa oltiin myyntilaidalla Sammossa.

Ensimmäinen "suora" osakesijoitus, joskus yli kymmenen vuotta sitten. Jos jätetään viime vuosituhannen lopun IT -huumassa ostetut hömpät (Comptel, F-Secure) laskuista pois. Se seikkailuhan päätyi katastrofiin, kuten lähes kaikilla muillakin. Oppirahat tuli maksettua.

Sammot, siis silloiset Sampopankit, ostettu aikanaan veronpalautuksilla.

Yksi peruste hankinnalle oli, että Sampopankki antoi ilmaisen säilytyksen omille osakkeilleen. Vähästäpä oli kiinni, tuokin sijoituspäätös...

No, kyseinen osakehan on ollut varsinainen unelma, niin arvonnousuineen kuin osinkoineen.

Samassa imussa tuli sitten innostuttua osakehommista vähän enemmänkin... Kiitos Sampopankille. Nalle Wahlroosille!

Viime vuosikymmenellä Sampopankin rahastot (eritoten Venäjä) takoivat niin hyvää tulosta, että maksoivat valtaosin kahden kuvateoksen valmistuskulut. Kiitos!    

Ei mikään turha kaveri tuo Nalle.

Juutitkin joutuivat sen muutama viikko sitten itselleen tunnustamaan, kun Danske Bank teki nk. "alaskirjauksen" Suomen Dansken arvosta. Oliko se muutama sata miltsiä?

Eli sen verran "ylihintaa" Nalle onnistui tunnetuilta kauppamiehiltä, juuteilta, vedättämään!

Tuo yli kymmenen vuoden takainen Sampopankki/Sampo -possa nelinkertaistui arvossaan.

Paitsi että maksoi rapsakkaat osingot!

Nyt "kotiutettiin voitot" eli neljäsosa lapuista jäi vielä salkkuunkin.  

Kerrankin pääsi "tekemään tiliä" ennenkuin kurssi romahtaa - niinkuin se ennemmin tai myöhemmin melkein kaikilla tekee. 


Niin ikään oltiin myyntilaidalla Elisassa.

Ellun kurssi oli kesään mennessä noussut niin huimaaviin sfääreihin - melkein 22 egeen - että katsottiin parhaaksi puolittaa possa. Kurssi ei voi olla kestävällä pohjalla.

Ellu -possasta juuri tuo puolet oli muuten nk. "lyhytta kauppaa" - eräänä tylsänä lokakuisena, sateisena iltana Hotel Heltermaan netissä Hiidenmaalla muuten vaan tekaistu ostos. Ajankuluksi!

Siis tämän salkun "lyhyt kauppa" on aikajänteeltään sekin useita vuosia.

Mutta kiva pieni myyntivoitto!

Alunperin, monen mutkan takaa, Helsingin Puhelinyhdistyksen osuustodistus oli salkun ensimmainen arvopaperi. Maksoi tuohon aikaan, 80 -luvun alussa, muistin mukaan 3.500,- markkaa...


Ai niin...

Ja Pohjola Pankkihan vedettiin pois pörssistä.

Tavallaan sääli - oli vakaa paperi. 

Mutta minkäs teet. Isot Pojat päätti.

Onneksi Pohjolasta tuli muutama satku sentään myyntivoittoa...



Toinen trendi oli tietenkin Jenkkimarkkinan elpyminen. 

Niin, vanhaan, väsyneeseen, kituuttelevaan Eurooppaan verrattuna Yhdysvalloissa vallitsee aivan eri meininki. Talouskasvua pukkaa.

Sinne sijoittaminen olisi muuten hankalahkoa, mutta onneksi on olemassa tuon Seligsonin Top 25 Brands -rahasto, jonka sijoituksista suurin osa menee Uudelle Mantereelle. Aivan minimaalisten kulujen rahasto!


Lisäsatsaukset Nordnetin kautta Pohjoismaihin, Seligsonin kautta TOP 25 Brandsiin, Kehittyviin Markkinoihin ja Pharmaan.


Ruotsista uusina mukaan Investoria ja Industrivärldeniä - saapi hyvän Ruotsi -hajautuksen, molemmilla lapuilla.

Tanskasta tuli viime kesänä hankittua uutuutena TDC:tä. Juuttien johtava teleoperaattori. - Norjaan ja etenkin Ruotsiin verrattuna Tanskan markkina on niin tuntematon. Tästä TDC:stä ainakin tietää, mistä toiminnassa on kymysys. - Sitäpaitsi Deutsche Bank antoi alkukesästä osakkeelle ostosuosituksen. Kai ne jotain tietää?


Vuoden ehkä kiintoisimpana uutuutena alkoi kuukausisäästäminen Nordnetin Norjan ja Tanskan SuperRahastoihin. 

Saa kunnollisen hajautuksen noihin maihin lähestulkoon ilmaiseksi, ja merkinnän alarajakin on vain 15 euroa! Nordnet itse kertoo Pohjoismaiden -SuperRahastojensa oleva ilmaisia, koska kyse heidän kannaltaan on markkinoinnista. - Tackar och pockar!


Yhtiökokouksista jäi mieleen yksi toukokuun päivä Stokiksessa.

Oli mahdollisuus osallistua Investorin miittiin (kohtalaiset tarjoilut, ainoa että bisse oli sitä ruotsalaisten folköl -litkua!), ja heti perään Industrivärldenin tilaisuuteen Grand Hotellissa.

Jälkimmäisessä olisi ollut tarjolla "Festtalrik" jonkun vuosipäivän johdosta - mutta lautta lähti, piti jättää väliin. Vieläkin kismittää!

Industrivärldenin toimitusjohtajan itsevarmuus teki vaikutuksen.

Hepun sanoma oli suunnilleen se, että "Älkää te piensijoittajat huolehtiko - antakaa meidän huolehtia puolestanne, ja tuotto on varma!".

-

Hajautuksesta...

Jossain sanottiin, että se ainoa piensijoittajalle tarjolla oleva ilmainen lounas.

Näin varmaan onkin.

Asian kääntöpuoli on sitten se, että todella suuret tuotot jäävät saamatta - siitä pitää samainen hajautus huolen.




Harmittamaan jäi niinikään vuonna 2014 - tarjoiluista puheenollen - ettei Eckerön vuosikokoukseen Maarianhaminassa tänä vuonna ollut mahdollisuutta osallistua. Maan parhaat yhtiökokoustarjoilut menivät sivu suun! 

Pakko päästä sinne ottamaan ilmaiset iltapäivähuppelit tulevassa toukokuussa!

-

Suomi -salkussa Talvivaara jatkoi pois -sulamistaan. Konkka viimeistä niittiä vaille valmis.

Ei mitenkään yllättävää - toimitusjohtaja Pekka Perän kärsivän habituksenkin huomioiden. 

Talvivaara haksehdettiin ottamaan salkkuun kesällä 2010 Sotkamossa.

Hotelli Tuliketun silloinen baarimikko tarinoi, jotta "tämä on hyvä homma".

Hotellissa oli tuolloin asiakkaina paljon Talvivaara -väkeä.

Tyyppi kertoi, että nyt ovat pullat hyvin uunissa: Talviksen työntekijät ja aliurakoitsijat ovat alkaneet merkkaamaan lappua. Varma merkki siitä, että firmalla menee hyvin!

No, nyt sitten nähtiin...

Eipä silti, tulihan Talvikselta tuottoakin: Kahdet yhtiökokoustarjoilut. Toisella kerralla bussiretki louhokselle. Matkalla tarjottiin viela pullo Coca-Colaa!

Jotakin sentään...

Eräs pohjalainen tuttu menetti Talvis -sekoilussa kymmeniä tuhansia. Pari - kolme vuotta sitten aina tavatessamme intoili, miten kurssi oli taas noussut...

Onneksi nettipankin syövereistä kuitenkin löytyi Talviksen ostotosite.

Sitten kun lopullinen konkka on sinetöity, saa osakkeesta tehdä verovähennyksen.

Lohduttaa, vähän. 



Sitten tietenkin tuo Leipurin listautumis -farssi...

Kuviosta tiedotettiin pitkin vuotta, ja tuli jopa kutsu infotilaisuuteen. 

Joulukuun alussa Turussa firman toimari Paul Taimitarha otti kätellen vastaan.

Kaiken piti olla hyvin - esityksen jälkeen mainiot tarjoilutkin.

Viiniä, jotakin suolaista, kahvia, makeaa... Ovella poislähtiessä lahjoitettiin vieläpä kassillinen Leipurin -tuotteita.

Seuraavana päivänä ilmoitettiin, että listautumisanti on peruttu. Kuulemma jotkut "institutionaaliset sijoittajat" jäivät pois, johtuen Venäjän tilanteesta. 

Selvä!

Mutta luulisi tuollaisen sekoilun olevan iso imagotappio emoyhtiö Aspolle?

Antiin oli tuossa vaiheessa hassattu jo oliko se 1,2 miljuunaa. Joista parikymppiä meikäläisen kurkusta alas.



Toinen erikoistilanne oli Fiskarsin ylimääräinen yhtiökokous Arabiassa 9.12., aiheena ison Wärtsilä -potin myynti Wallenbergeille siitä koituvine ylimääräisine osinkoineen.

Tilaisuus oli miellyttävä lyhyytensä (alle 30 minuutin kokous) johdosta, sekä tietenkin tarjoilujen.  

Ekstra- osinkoa irtosi muutama satanen, juuri sopivasti ennen Joulua.

Ja kun salkusta siis löytyy Wallenbergien Investoriakin, oli kysymys tietyllä tavalla vain rahan siirrosta toisesta taskusta toiseen...


  
Loppuvuonna tuo öljyn hinnan putoaminen...

Kukapa olisi uskonut?

Tämä tuli aivan puskista.

Statoil -possa romahti tietenkin samalla - nyt olisi oston paikka!

Öljy jos mikähän on hyödyke, jonka hinta jonakin päivänä takuuvarmasti tulee kohoamaan pilviin.

Vai kuvitteleeko joku tosiaankin, että nykyinen alhainen hinta olisi pysyvä olotila?

Mutta meneekö hinnannousuun viisi, kymmenen, vai viisikymmentä vuotta?  

Perkele, kun olisi rahhaa - juuri nyt olisi oikea hetki satsata lissää Statoiliin.

Mutta kun ei ole - sijoitaminen on niin kallis harrastus!

Rahat aina loppu! 


Öljyn hinnan romahdus... Isis... Ebola... Ukrainan kriisi...

Tämmöiseksi tämä on mennyt. 

Noistahan ei vuosi sitten ollut paljon mitään tietoa. 

Mutta kumma kyllä, osakemarkkina senkun puskee etiäppäin. 

Sitä ei näyta pysäyttavän mikään - kuten ei ole koskaan ennenkään pysäyttänyt.

Nyt ollaan jo monessa kohtaa - esim. USAssa - finanssikriisiä edeltävillä tasoilla. 

Ehkä välillä otetaan taas vähän  takapakkia, mutta


 "Etiäppäin, sano mummu ku lumessa lykki!"







 (Kuusamossa 17.12.2014)


www.ArcticParadise.fi


Postikorttien nettimyyntia - saitin etusivulta sisaan!