26.12.2015

Sijoitusvuosi 2015

Yllätysten vuosi. Draamaa piisasi.


Eipä olisi millään voinut kuvitella tuotakaan,. että Suomen pörssi olisi noin ripeässä vedossa - salkun paras suorittaja!

Uskomatonta!


Helsingin pörssi jotain 15 pinnaa plussalla - oma Suomi -salkku noin 20 prossaa!

Tämä siis maassa, jonka talous muutoin on täysin kuralla, kuten kaikkein hitaammallekin lienee jo viimeinkin selvinnyt.

Täysin eri ratoja jatkavat toisaalta kansantalouden ja toisaalta pörssiyritysten, etenkin tiettyjen globaalien, mutta Suomessa pääkonttoriaan pitävien firmojen taloudet.


Kysymys kuuluu: Kuinka kauan tätä voi jatkua?

Miten on mahdollista, että massiivisissa talousvaikeuksissa kamppailevan maan - Suomen - pörssi on näin hyvässä vedossa? Ei voi olla kestävä tilanne.

Joka tapauksessa salkusta laitettiin lihoiksi suurimmat osat hyvin tuottaneista  pitkäaikaisista Wärtsilä - ja UPM-possista. Osana asteittaista vetäytymistä Suomesta.


Kehittyvät Markkinat - salkku Seligsonilla - olivat alkuvuoden tukevasti plussalla, kunnes syksyllä taas sukelsivat. Ollen vuoden lopussa noin plusmiinus nolla - tilanteessa.

Sopii mainiosti!

Koska kyse on vuosia jatkuneesta/jatkuvasta pitkän ajan rojektista, onkin hyvä etteivät ne nyt liikaa nousisi. Että saa edullisesti tankattua vielä joitakin vuosia.

Useampikin analyytikko on todennut, että muutaman vuoden perspektiivillä Kehittyvät taas tulevat nousemaan.

Ne ovat salkussa tärkeä tasapainottava tekijä, kaukana tästä Kehittyneiden Markkinoiden (pl. USA) velkakurjuudesta ja taloudellisesta tahmeudesta.

Eiköhän se palkinto sieltä taas joskus tule...


Pohjoismaissa tehtiin lisäsatsauksia alueen laatupankkeihin:

+ Swedbank

+ SEB

+ Danske Bank

+ lisäystä Tanskan Nordeaan

Rajusti laskenutta Statoilia tankattiin loppukesästä vähän lisää - ja kurssi vaan loppuvuonna jatkoi laskuaan. Joskushan sen on pakko alkaa taas nousemaan - eihän tuota öljyäkään ikuisesti piisaa.


Kiinnostavana uutuutena kesällä ostettiin 201 lappua Rezidoria salkkuun Tukholman pörssistä. Sillä saa sen Gold Elite -kortin, joka muuten vaatisi suurta määrää yöpymisiä.

Lounaista ja kahvitteluista Oulun, Turun, Espoon ja Helsingin samoinkuin Tallinnan Radissoneissa sekä Tallinnan Park Inn -hotellissa  saa nyt sitten miinus 15 prossaa. 

Etenkin Tallinnan Park Inn on mainio paikka - siellä, kuten useimmissa noista noissa muissakin - on vieläpä rauhallinen kompuutteripiste tulostimineen. Vain Helsingin Seasidesta taitaa puuttua tulostin.

Syksyn kokemuksien perusteella voi ennakoida, että tuo vajaan 800 euron satsaus Rezidoriin maksaa itsensä takaisin muutamassa vuodessa. 

Tallinnan Park Innissä esimerkiksi saa kuudella egellä viidellä kymmenellä neljällä sentillä mättää salaattia isolle lautaselle niin paljon kuin haluaa, plus veden, keiton ja kahvin. Siinä on alea euro kuusitoista senttiä normaalihinnasta (eur. 7,70). Super! Salaattipöydästä löytyy vieläpä tomaattisilakoita ja herkullisia kanasalaatteja!


Ai niin...

Marraskuussa Jöötteporissakin sai paikallisesta Raddiksesta lounaan hinnasta 20 ruunun alen...  Härligt!

Se vaan, että siellä oli kuitenkin heikompi lounas kuin vaikkapa Stadin Seaportissa ja Turun Marinassa - joissa on esimerkiksi vapaasti otettavissa semmoisia pieniä Fazerin Sininen  -namuja. Kourakaupalla. 


Toisaalta jos tolle Rezidor -possalle onkin kunnon tuotto saatavissa kahvitteluilla ja lounailla, äkkiä lapun saa miinuksellekin. Nimittäin yöpymällä.

Esimerkiksi marraskuussa Budapestissä edullisin Park Inn -majoitus olisi ollut jotakin 60 egeä, vakihotlassa Hotel Thomaksessa nelisenkymmentä egeä...




Osinkoa salkun Skandi -osakkeet maksoivat keskimäärin 4,4 prossaa brutto. Ihan hyvin, siis. 

Nordnet -salkku on miinuksella, johtuen pääasiassa Statoilista.  


Nordnetin SuperRahastoissa jatkettiin kuukausisäästämistä Norjaan ja Tanskaan. 

 


Tuolla  Skandi -sijoitusten pitäjällä, Nordnetillä, alettiin kesäkuussa kuukausisijoittajaksi heittin Afrikka ETF:n. Onhan sitä hoettu niin kauan, jotta "Afrikka on uusi Kiina" - näkee nyt sitten.

Pientä riskiä, maustetta salkkuun. Tuossa korissa on muitakin Afrikan maita mukana kuin Seligsonin Kehittyvien Markkinoiden Etelä-Afrikka.


Eestin LHV -pankin salkkuun otettiin uusina suorina osakesijoituksina keväällä Liettuan teleoperaattori TEO LT:tä ja syksyllä eestiläistä rakentajaa Merko Ehitusta.

Salkussa keväällä olleet Baltia -paperit, Tallinnan Vesi ja TEO LT, maksoivat hyvät osingot.

Syksyllä mentiin mukaan pienellä siivulla LHV Pankin velkakirjaemissioon.

Kymmenen vuoden paperi, vuosikorko 6,5 prossaa, koronmaksu neljännesvuosittain. Hyvä diili!

Latviasta  yritettiin etsiä jotakin, turhaan.

Välillä jo näytti siltä että Citadell -pankki listautuisi pörsiiin, mutta kyseinen listautumisanti peruttiiin.


Seligsonin Top 25 Bränds puski eteenpäin kuin juna, samoin Pharmaceuticals.

Eri asia sitten on, että noista brändeistä Cokis, Pepsi ja Mäkkäri ovat jo jossain määrin auringonlaskun aloja... No, Pepsiltä löytyvät sentään tuoteportfoliosta Liptonin teet...

Sokerilimut alkavat olla eilispäivää, ja Mäkkärille on tullut kovia kilpailijoita pikaruokapuolelle.


Jos vuotta pitäisi yhdellä sanalla luonnehtia, olisi tuo sana volatiliteetti. Tai turbulenssi.

Jopa päivämuutokset rajuja - tässäkin pienessä salkussa jopa useita tonneja.

Kyllä se hermoja vaatii - ja kasvattaa.


Vuoden suurin opetus oli taas kertauskurssi aiheesta "kaikkea ei voi saada". Ainakaan yhtäaikaa.

Selvääkin selvemmäksi tuli, että salkun suurimman possan, Viking Linen, ja toisalta toisen merkittävän possan, Statoilin, välillä vallitsee "käänteinen korrelaatio":

Mitä enemmän öljyn hinta ja samalla Stattis laskivat, sitä rivakammin Viikkari nousi. Ja se todellakin nousi.

Eri asia sitten on, miten pysyvää tällainen olotila on: Kun löpön hinta vääjäämättömästi taas ennemmin tai myöhemmin kohoaa, alkanee Viikkarin kituutteleminen taas. Sitähän se olikin vuosien ajan, ennen tätä yllätyksellistä öljyn hinnan romahdusta.

Sitäpaitsi nuo varustamothan saavat valtaisia valtiontukia. 

Hotelli- ja ravintola-ala puhuukin närkästyneenä nk. "viihde-merenkulusta". Aiheesta.

Lopuksi pari hyvää sitaattia:


"Elämäntyöstään Nobel -palkinnon saaneen Chicagon yliopiston professorin Eugen Faman mukaan rahoitusmarkkinat ovat niin tehokkaat, että aktiiivisella salkunhoidolla on käytännössä mahdotonta päästä systemaattisesti ylituottoihin". - Talouselämä 18.12.2015

Asia on juurikin näin!

Toinen asia on, että piensijoittaminen tarjoaa harrastus- ja viihde-arvoja... Miten ne mitataan?


"(...) tuotto-odotukset ja riskit perustuvat normaalijakauman matematiikalle, joka ennustaa luotettavasti 95 prosentin todennäköisyydellä.
Tärkein on se viimeinen viisi prosenttiyksikköä. Harvinaiset muutokset hallitsevat markkinoita. Niillä tehdään valtaosa voitoista ja tappiosta. Niissä piilee systeemiriski.
Ennustamaton viisi prosenttiä on muuten paljon. Jos lentäminen olisi vain 95 -prosenttisesti turvallista, päivittäin putoaisi 5 000 lentokonetta". - Marko Erola, Talouselämä 18.12.2015


Tuo on järkimies, tuo Marko Erola. Sääli että hänen kolumninsa lauantain Hesarissa loppui. Sitä oli nautinto lukea.

Niin, ja Marko Erolalle olen kiitollinen eräästä parhaasta sijoituskirjasta: "Paras sijoitus".

Sen luettua joku vuosi sitten tuli melko ripeästi hankkiuduttua eroon kalliista sijoitusrahastoista ja siirryttyä indeksi -osuuksien pariin.

Kiitos!





(Kuressaare 31.12.2015)


sho.ArcticParadise.fi

Postikorttimyyntiä verkossa