Tiistaina 22.10. olisi tullut telkusta dokkaria Harvey Weinsteinin nk. "uhreista".
Harmi etten päässyt tsiigaamaan!
Varmaankin olisi ollut "tunteisiin käyvää" juttua. Itkeskelyineen, päivineen.
Kuitenkin Hesarissa oli aamulla ko. proggiksesta juttua, sekä kuva.
Ohhoh!
Tuossahan heppu poseeraa smokissa, valkoisessa paidassa ja rusetissa - pari hemaisevaa Hollywood -tähtöstä kainaloissaan.
Toisen typykän kuoharilasi Weinsteinin moitteettoman siistiä paidan rintamusta vasten.
Gwyneth Paltrow ja Cameron Diaz!
Voi että on hymy herkässä - kaikilla kolmella.
Kaikki oli hyvin vuonna 1999.
Mutta sittemminhän olemme - koko maailma - saaneet tietää että tuo Weinstein kerrotun mukaan oli varsinainen peto. Ihmishirviö!
Mankui tähtösiltä seksiä leffarooleja vastaan! Ettäs kehtasikin vongata! Roisto!
Tosin seksin vaihto leffarooleihin on ollut elokuvateollisuudessa sääntö noin sadan vuoden ajan.
P4P!
Pay for play!
Hollywoodistahan kaikki oleellinen on todettu jo Billy Wilder -klassikossa Auringonlaskun katu (Sunset Boulevard) vuodelta 1950. Starring William Holden ja Gloria Swanson.
Suomen suurimman naistenlehden, Hesarin, tuomio Harveylle on selvä:
Vastenmielinen hirviö! - näin kuuluu kuvateksti.
Liikuttava on tämä yksimielisyys asiasta: Hirviő mikä hirviő!
Tosin käräjiä asiasta aletaan käymään vasta tammikuussa 2020.
Mutta väliäkös tuolla - tuomiohan on jo julistettu.
Kiljuttu yleismaailmallisen akkaköörin toimesta.
Pää-inkvisiittoreina tietenkin ne naisnäyttelijä-luuserit, joiden ura ei lähtenytkään lentoon.
Vaikka peppua Harveylle tulikin annettua. Sekös harmittaa!
Mielenkiintoista kyllä, edellä mainitut Hesarin kuvassa "ihmishirviömme" kainalossa hymysuin poseeraavat kaksi näyttelijätärtä ovat olleet teemasta hiljemmin. Paljon hiljemmin.
Heillähän on ollut loistavat urat - kiitos Harvey "Hirviö" Weinsteinin!
Niin, ja Weinstein on menossa käräjille - "raiskauksesta".
Mitä ikinä se sitten tarkoittaneekaan.
Nykyään voi tarkoittaa lähes mitä vaan - kas, kun termin sisältö "elää".
Aina tilanteen mukaan.
Mikä milloinkin katsotaan "sopivaksi".
Joku päivä sitten näytettiin uutisissa välikohtausta Njuu Jorkista.
Harvey W. oli kaikessa rauhassa viettämässa baari-iltaa, kun alkoi tapahtua.
Joku nainen hyőkkäsi hysteerisenä paikalle kiljumaan ja räyhäämään.
Erittäin agressiivinen.
Hetkinen!
Mitä tapahtui koko länsimaisen oikeusjärjestelmän perustalle, syyttőmyysolettamalle?
Vastaus: Roskikseen vaan!
Toisaalta...
Mitä jos tuo Harvey tosiaankin on lääppinyt jne. noita tähtősiä?
So what?
Kymmenet typykät ovat tuollekin menestyneelle filmituottajalle käyneet tyrkyttämässä palveluksiaan, esittelemässä sulojaan.
Haaveena tähteys!
Aika erikoinen heppu olisi, jos ei jossakin vaiheessa olisi mieleen juolahtanut ehdottaa:
"Miten olisi pienet... Hőtsyn tőtsyt?".
Sha-la-.laa...
Tämän nykymeiningin merkit olivat toki näkyvissä jo Ruotsissa 2000 -luvun alussa.
Muistuupi mieleen, miten kuvausmatkalla Storlienin hiihtokeskuksessa meinasi kahvi mennä väärään kurkkuun uutista Expressenistä lukiessa:
Joku yli 70 -vuotias papparainen oli tuomittu vankilaan "raiskauksesta".
Eräs hänen ikätoverinsa, nainen, oli nimittäin mennyt lavertelemaan oikeuslaitokselle, jotta pariskunnan keskinäisissä kuhinoissa joskus ammoin 60 - luvulla "Allt kandes inte helt okej".
Tai siis tähän tulokseen oli täti vuosikymmenien saatossa, asiaa pohdiskeltuaan, tullut.
Oikeuslaitos piti mamman hőpőtyksiä "uskottavina".
Ei muuta kuin vanhus häkkiin vaan! Raiskaus!
Heja Sverige!
Du Gamla, Du Fria!
Se mikä Ruottista siis alkoi jo useampi vuosikymmen sitten, on nyt levinnyt kohta kaikkialle muuallekin.
Ainakin "Länsimaihin".
(Ms Finlandia Tallinn - Helsingi 24.10.2019)
ArcticParadise.fi
Postikorttikauppa netissä
Sex-O-Matic Venus Freak