Mistäköhän tämäkin kirjanen tarttui kulkurille mukaan, matkan varrelta?
Ohut, kulahtanut vihkonen, sarjasta "Suomalaista kirjallisuutta kouluille".
Otava 1963, toimittanut ja esipuheella varustanut Eino Cederberg.
Nyt mahdollisuus "päivittää" Haanpää - osastoa.
Joskus puolisen vuosisataa sitten häntä tuli luettua enemmän, joitakin isompia teoksia.
Melko vaatimatonta matskua nämä tämän kokoelman kirjoitukset.
Päällimmäisenä nousee esiin kertomuksia vaivaava "huippukohtien" puute.
Stoorit ikäänkuin vaan hiipuvat pois, läsähtävät.
Ilman mitään erityisempää crescendoa.
Melko paljon nyky -lukijalle tuntemattomia pohjoispohjalaisia murresanoja tekstissä.
- rihainen
- kalvea
- korvakko
- siikaillen siintävään
- sessomiset
- loikuminen
- verrempää
- rötisi jne. jne.
Näitä on paljon. Paljon.
Jotenkin alkaa sanasto tuolta osin muistuttamaan sen entisen pohjoispohjalaisen pääministerin legendaarisia heittoja:
- vatulointi
- jappasta
Niin, mutta löytyihän vihkosesta myös tuo Haanpään kuuluisa lause, monasti siteerattu:
"Luonto on toisinaan ihmisille laupias ja lahjoittaa jätkällekin joksikin häipyväksi tuokioksi ylen suuren onnen".
Toi on hyvä!
Suo -kuvauksessa Haanpää on elementissään, kertomuksessa Lumirimppa (Kurjen kuolema):
"Hammasreunaisen kuusikkokorven mustan ja synkeän seinämän takaa alkoi auringon hehkuva kiekko kohota lyhytkaariselle tolalleen. Pilvien resuiset, ryppyiset palteet hehkuivat veripunaa ja tulipalon loimotusta alakuloiselle nevalle, minkä karskuvasta lumipinnasta tunki tuolla ja täällä näkyviin vaivaisen varvun tai suojuornikkaan harmaa, hedelmätön latva. Lumenpinta kimalteli ja säihkyi, ja jonkin nyreännäköisen, mustasuortuvaisen männynkärrin pitkä varjo leikkasi sitä tummana hiiliviiruna".
Kyllä Pentti oli suonsa tarponut!
Pari muutakin hyvää lausetta:
"(...) pakollinen joutilaisuus rasitti häntä hirveästi."
"Sanoi ottavansa oppia karhusta ja nukkuvansa, kunnes kevään metiset ilmat hänet herättivät uuteen eloon".
Hannu Taanila se on Suomenmaassa eniten hypettäny tätä Haanpäätä:
"Haanpää oli ylivoimainen. Suomen kovin kirjailija". (Haastattelu Kansalliskirjastossa 5.2.2015)
Ihmekös tuo, Taanilan syntymäpaikkahan on Ylivieska.
Kirjallisuushistorioissa Pentti Haanpäätä on hehkutettu nimenomaan "novellin, lyhyen kertomuksen mestarina".
Ei pidä kutiaan, tämän kokoelman valossa.
Stooreista puuttuu se välttämätön "koukku".
Pentti Haanpää voidaan tosiasiassa asemoida jonnekin hieman nk. "kansankirjailijaa" korkeammalle tasolle.
Toisaalta Olavi "Olkku" Paavolainenhan suoritti yhden Härmän kirjallisuushistorian kuuluisimmista dumppauksia Haanpään suhteen.
Totaali -teilaus.
Jota Loistava Olavi Paavolainen tosin elämäkertansa mukaan myöhemmin katui, taisi yrittää Haanpäätä lähestyäkin.
Ja - toden totta! - on vaikea edes kuvitella kahta niin erityyppistä kirjailijaa ja persoonaa kuin Haanpää ja Paavolainen.
Herrat olivat aivan eri planeetoilta.
Mitäpä kosketuspintaa Suomen historian kuuluisammalla dandyllä olisi voinut olla näihin Haanpään henkilögallerian Ansu Röttöihin, Esa Tulikouriin, Heikki Honkiin, Pate Heikkoihin, Samppa Mäkiin ja Pekka Julleihin?
Haanpäätähän muuten aikanaan luonnehdittiin "metsän reunassa irvistelijäksi".
No, mikäs siinä - sehän on ihan validi rooli. Ilmeisen itselliselle miehelle.
Niin kauan kuin ei heittäydy kruunun elätiksi - kuten luokkaa 99,9 % nykyisistä irvistelijöistä.
x
Nettiaika loppuu.
Tämä oli hieno päiväreissu Rönnäsin kämpältä tänne Porvooseen.
Tuli vihdoinkin käytyä Johan Ludvig Runebergin kotimuseossakin.
Hyvin säilynyt talo, ja asunto.
Päällimmäisenä kiinnitti huomiota taas - kuten monissa vanhoissa kartanoissa ja linnoissa - sänkyjen lyhyys.
Kovin olivat pienikokoisia, menneiden vuosisatojen ihmiset!
Luokkaa parikymmentä senttiä meikäläisiä lyhyempiä.
Kajjjanissa jököttävä Pietari Brahen patsas on sekin hyvä esimerkki.
Samoin tietenkin pikkuinen Elias Lönnrotimme, joka oli Johan Ludvigin hyvä kaveri.
Ja jonka kuva löytyy täältä museon seinältä.
Toisaalta Johan Ludvig eli kyllä pitkäikäiseksi, tuon ajan standardien mukaan.
Yli seitsemänkymppiseksi.
Tosin viimeiset yli kymmenen vuotta sänkypotilaana, halvauskohtauksen jälkeen.
Ei varmasti ollu makoilu herkkua tälle "Suomen ensimmäiselle suurmiehelle", jolla manitaan olleen "miehekäs ja reipas luonne" (Wikipedia).
Liikuttavaa, miten kansallisrunoilijamme sängyn jalkopäähän, seinälle oli kiinnitetty peili.
Tarkkaili siitä lintujen elämää ulkona pensaissa.
Siis yli vuosikymmenen ajan...
JL:n noin tuhannen niteen kirjastoa silmäillessä sattuu silmään ainoastaan ruotsin- ja saksankielisiä teoksia. Platoninsa hän oli lukenut saksaksi.
Latinan kielioppi on niinikään saksankielinen.
Muuten.
Osasikohan "Suomen kansallisrunoilija" Johan Ludvig Runeberg suomea?
Olis kiva tietää...
😏
Johan Ludvigia ajatellessa tulee väkisinkin mieleen Ruoveden (missä hän nuoruudessaan toimi kotiopettajana) nk."Runebergin lähde".
Joka lienee innoittanut "skaldimme" riimeihin "Sua lähde kaunis katselen..."... (på svenska, naturligtvis).
Kyllä on surkea, tuo lähteen nykykunto!
Kaikenlaista levää ja moskaa.
Jopa kyltti: "Ei juomakelpoista!".
Mikä häpeä!
Onneksi sentään Punkaharjulla komeilee runoilijan käynnin kunniaksi pystytetty "Runebergin paasi" (1880) , kolme ja puoli metrinen.
Säkeineen:
"Rannalta täältä palasen
maat' ihanaista isien
sä näet, nuorukainen".
Komea paikka Harjutien varrella, komeita säkeitä.
x
Vielä kerkii käymään Porvoon Salessa - siellä on usein hyviä punalaputettuja - 30% -tarjouksia.
16.35 lähtee viimonen Porvoon Liikenteen bussi Pernajan Isnäsiin.
Bussilippu vain 3,50. Fillarista ei peritä lisämaksua. Kuski on jo tuttu - osti yhden kirjanikin.
Porvoon "kaupunkitaksa" pätee, vaikka mennään melko kauas, toisen kunnan alueelle.
Pyörämatkaa Rönnäsin vuokrakämpälle kertyy muutama kilsa. Kauniissa, aurinkoisessa, keväisessä illansuussa.
Pentti Haanpään "Kertomuksia ja tarinoita" lentää jossakin vaiheessa vetiseen ojaan.
"Maasta olet sinä tullut, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman!".
(skannimine allikas)
(Porvoon kirjaston asiakaspäätteellä 23.3.2022)
ArcticParadise.fi
Päästövapaata postikorttituotantoa - vastuullisuustakuulla!
