Onneksi tuli tilaisuus tänään täällä Tampereellla käydä tsekkaamssa tuo Kikka! -elokuva.
Syksyllä Stadissa hanke nimittäin ei onnistunut. Ei kerinnyt.
Ennenkuin raina katosi ohjelmistosta viikossa, parissa.
Mutta Kikkahan oli täkäläisiä, ja kiinnostusta Mansessa löytyy vieläkin...
Stadissa kolmen vuosikymmen takainen viihdetähti ei enää myynyt.
Mutta kauhistus!
Lipun hinta Tampereen Plevnassa!
Perushinta tämmöiseen arkinäytökseeen 16,70!
Ei mitään rajaa!
Onneksi kuitenkin tänään on keskiviikko, ja S -etukortilla alea -30%.
Nettohinnaksi jäi 11,48.
Sekin on luokkaa tuplasti enemmän kuin mitä eläkeläiskortilla Tallinnassa leffaliput maksavat.
Hyvä, Suomi!
Pakko tuo kuitenkin oli nähdä, maksoi mitä maksoi.
Olihan Kikka kuitenkin ilmiö.
Tuohon aikaan kuin vierailija jostakin kaukaiselta planeetalta.
Joka lyhyeltä ja traagisesti päättyneeltä uraltaan jätti jälkeensä pari todella hyvää, sekä pari kohtalaisen hyvää biisiä.
Maksaen niistä sitten toki kovan hinnan - elämällään.
Syksyllä aamu -telkkarissa pääosan esittäjä Saara Melleri (36 vee ) ja ohjaaja Anna Paavilainen (39 vee) jutustelivat leffasta.
Kovin oli "eettistä", tietenkin.
Kohdetta kunnioitetaan, ei repostella jne. jne.
Hoh - hoijaa...
Kun kysessä on traagisen viihdetaiteilija-tähdenlento-naisen elämän "ruumiinavaus".
Sörkkiminen!
Saara Melleri oli topakasti paasaamassa myös jostakin "vastuullisuudesta" seksikohtausten suhteen tms.
Sinne jäivät ystävättäret sitten aamu -telkun sohvalle istumaan ja tiedottamaan jotta "he olisivat käytettävissä uusia projekteja varten".
"Mitään ei kuulemma ollut kummallakaan kalenterissa...".
Häätyy sanua, että tietyllä tavalla Kikka! oli myönteinen ylläri.
Odotettavaissa oli - naistekijäjoukon agendan huomioiden - jotakin feministista jankutusta siitä miten "miehet hyväksikäyttivät Kikkaa ja tuhosivat hänet" tms.
Ihme ja kumma, moiselta kuitenkin vältyttiin!
Leffa sinänsä ei mitään juonellisia tai elokuvallisia erikoisuuksia tarjonnut - tuota samaa perus -settiä, jolla viime vuonna on kelattu läpi niin monen suomalaiskuuluisuuden vaiheet.
Tapio Rautavaarasta, Olavi Virrasta, Kari Tapiosta, Juicesta alkaen.
Saara Melleri kertoi haastattelussa ihailleensa Kikkaa pikkulikasta alkaen.
Kaikesta näkeekin, että Kikka oli hänen unelmarooli.
Elämänsä rooli.
Mitä suurimmalla todennäköisyydellä hän ei koskaan saa yhtä "mittatilaustyönä" itselleen rakennettua roolia.
Mutta sitten jos jää miettimään Kikan kovaa kohtaloa...
Tampereen Sokoksen kemppariosaston myyjä Kirsi Viilonen...
Kova oli - hillitön! - hinku tytöllä esiintymään.
Vähän toistakymmentä vuotta kesti ura, nousuineen ja kauheine laskuineen.
Tuosta ajasta ehkä sitä Prime Timeä hyvin lyhyt aika.
Vuosi? Kaksi?
Sitten kehäraakkiutuminen.
Kikalla ei ollut eväitä pitempään uraan.
Hyvin, hyvin harvalla esiintyvällä artistilla onkaan rahkeita enempään - jatkossa se käy yhä vaan vaikeammaksi.
PLAN B on pakko olla olemassa.
Kikalla sitä ei ollut.
Sitten se brenkku...
Kova oli sopanhimo Kikalla.
Siitä plussaa rainalle, ettei Kikan alkoholismista alettu muita - esimerkiksi miehiä - syyttelemään.
Käsittämättömin ja hirvittävin kohta leffasssa oli naistiimin jostakin tuntemattomasta syystä mukaan ymppäämä Kikan tuskainen synnytyskohtaus.
Mahdotonta ymmärtää, miksi tuo piti ängetä filmiin.
Ketä tuo palveli?
Kuvaava sinänsä, että - koska elokuvan tekijäjoukko on naisvaltainen - seksiä ei filmissä ole ollenkaan.
Tai on siinä kuulemma yksi seksikohtauskin.
Sain tietää siitä vasta illalla pätkän arvioita vilkuillessa.
Se olikin kuulemma tuo kohta, jossa laulajatar ekaa kertaa uuden komistuksensa kanssa päätyy kämpille, ja eteisessä pariskunta vakuuttelee toisiaan himoistaan, ja kyselee, "onks se tai tuo ok?".
En meinannut edes muistaa koko kohtausta, meinasi kai juuri siinä vaiheessa alkaa nukuttamaan...
Tämä siis elokuvassa, joka käsittelee nimenomaan seksin avulla itsensä pinnalle nostanutta Kikkaa.
Tätäkö on nykyinen suomalainen naisviihde?
Synnytysponnisteluja näytetään kyllä jopa lähikuvissa (miksi ihmeessä?), hässimistä sensijaan ei.
Vasta lopputeksteistä selvisi, että Kikan isoäidin roolissa esiintyi kukas muu kuin teinivuosien suuri idoli Rea Mauranen.
Joskus ammoin oli tilaisuus jopa Elitessä näytelijättären naapuripöydässä istua.
Tunnistamattomaksi oli entinen ihastuksen kohde muuttunut.
Kikka! -elokuvassa palataan Tapani Ripatin kuuluisaan Kikka -dissaukseen ohjelmassaan "Sabatti" 1990.
Kieltämättä Ripatilta kököhköä sanailua.
Toisaalta Kikkahan ratsasti lyhyeksi jääneellä urallaan nimenomaan ulko -musiikillisilla tekijöillä: Naiseudella, nuoruudella ja seksillä.
Siinä mielessä Ripatti tökeryydestään huolimatta oli oikeassa.
Samaahan puheli myös ohjelman toinen vieras, Irwin, penkillä Kikan vieressä.
Eli että Kikka oli esiintyjä, joka esitti muiden tuotantoa.
Irwin teki omaa tuotantoaan.
Kikka! -elokuva vahvistaa sitä Kikka -kuvaa, että tällä Kirsillä oli - paitsi siis hillitön himo esiintymiseen - myös kemikalikaupan myyjättären sielu.
Niin, ja tuo naistekijöiden joukkio siis kovasti tietenkin on "vastuullisella asialla": Ei repostella henkilökohtaisuuksia tms.
Vaikka mitään muuta kuin henkilökohtaista ei tarinassa olekaan.
Tuskallisen (myös katsottavaksi) ja turhan synnytyskohtauksen saivät ympättyä mukaan...
Mutta jos jatketaan tällä linjalla - niin miksi ei esitelty kyseistä Rakkauven hetelmää?
Ai niin...
Sehän olisikin voinut mennä liian... Henkilökohtaiseksi...
Mutta yhtä kaikki...
Hieno sali Plevnassa, porukkaa ihan muutama vaan.
Mukava penkki, sai hyvin rentouduttua.
Ajanvietettä. .
Ei mitään erinomaista, todellakaan, mutta ajanvietettä kuitenkin.
Loppujen lopuksihan Kikalta jäi eloon nuo muutama biisi.
Kyllä ne ajan kestävät.
Varsinkin Sukkula Venukseen ja Mä haluun viihdyttää.
Luonnonoikkuja!
Saihan tuolla salissa pari tunita tosiaankin levätäkin.
Leffan jälkeen:
Parin korttelin päässä on apteekki vielä muutaman minuutin auki - sinne.
Tähän monta päivää kiusanneeseen lentsuun on nyt saatava joku roti.
Kas!
Tämmöistä Medipekt -nimistä yskänlääkettäkin vielä valmistetaan - sitä!
Näkyy olevan vielä "oman firman", Orionin tuotantoa.
Myyjättärellä ei ole mitään sitä vastaan, että ekan huikan ottaisin paikan päällä.
Mutta alkaa heti kaupittelemaan annostelumittaa!
Se oli maksanut kai jonkin euron.
Ilmoitan, että mulla on aina pikkulusikka mukana.
Hemmetti soikoon!
Johan myrkyn lykkäs!
Tämän tuotten maku kertoo jo heti, että tämä juttu toimii!
Kuten toimiikin - jo puolen tunnin kuluessa alkaa olo helpottamaan.
Sekin hyöty tästä Kikka -leffasta siis oli, että lentsuun alkoi löytyä apua.
Kolme vuorokautta Lapinniemessä tulikin makoiltua, ihan sumussa ja humussa, ajantajukin välillä kadottaen...
Piti oikein Nordnetistä tsekata, minkäsuuruinen siivu Orionia löytyy salkusta..
On se kumma firma, kun vuosia, vuosia, vuosia on puhuttu että Orion on kallis, ja kohta romahtaa kun patentit loppuu tms.
Mutta aina vaan hyvässä kurssissa, ja makselee osinkoja.
Tuotteetkin ensiluokkaisia, ainakin tämä Medipekt.
Onpa ilo olla Orionissa mukana!
Kämpillä Lapinniemessä "Klubihuoneen" päätteeltä tekee mieli tsekata vähän Kikka! -rainan talouslukuja.
Tuottaja Elokuvayhtiö Komeettta Oy:n numerot karua katsottavaa:
Neljästä (4) netissä näkyvästä viimeisestä tilinpäätöksestä kolme (3) punaisella.
Ei hyvältä näytä!
Mutta sitten taaas...
Mitäpä suurempaa merkitystä elokuvien talous- ja katsojaluvuilla Suomen kaltaisessa maassa ylipäätään olisikaan?
Suomen Elokuvasäätiöhän myönsi tyttöjen Kikka! -hankkeelle vuonna 2020 800 000 tuhannen euron tuotantotuen.
Oletettavasti muitakin tukia on tullut / tulee.
Puhumattakaan siitä, että varmaankin iso osa tekijäjoukosta nauttii erilaisia apurahoja, työttömyys- ja sossukorvauksia proggiksen jälkeen.
Ainakin em. Aamu -tv:n sohvalla pääosan näyttelijätär sekä ohjaaja siis naureskelivat, ettei uusista töistä ole hajuakaan...
No hätä!
Kyllä valtio maksaa!
(Anteeksi! Sehän onkin kuulemma joku patriarkaatti". Mutta nimestä viis, kyllä tytöillekin rahat kelpaavat!").
Kotimaisista elokuvista noin ylipäätään:
Valtaisaa ylituotantoa.
Haulla kotimaiset elokuvat 2022 saa noin 70 elokuvan listan.
Katsojaluvut useimmilla aivan mitättömiä - lähinnä kai oma perhe ja muu lähipiiri vaivautuneet mennä katsomaan.
Kaiken tämän lystin kustantaa, luonnollisesti, Suomen lottoava tuulipukukansa.
Tuon "Veikkaus ja lotto" -nimisen piiloveron muodossa, tietty.
Sitten jos vielä vähän loogisesti mietitään tuota Kikkaa.
Kirsi Hannele Sirén, os. Viilonen...
Nuo 90 -luvun "pahat sedät", levy-yhtiö -pomot, sanoittajat, tuottajat, säveltäjät...
He olivat Kikan työtovereita ja yhteistyökumppaneita.
Antoivat Kikalle juuri sitä mitä hän eniten halusi.
Entä nämä Kikka! -elokuvan takana olevat "eettisesti korkeatasoiset" naiset?
Meller, Paavilainen, käsiksen sorvannut Maarirt Nissilä, tuottaja Kaisla Viitala.
Varsinaisia Kikan hyväksikäyttäjiä!
Hamuavat - puolityöttömät - itselleen työtilaisuuksia, käyttäen siinä hyväkseen Kikkaa.
Repostevat vainajaa. Sumeilematta!
Kikkaa, joka makaa jo haudassa, eikä kostu koko hommasta latin latia.
Naistiimi yrittää väkisin omia Kikkaa jonkinlaiseksi "feministiseksi, voimaannuttavaksi, vahvaksi naiseksi miesten hallitsemalla alalla".
Höpö-höpö.
Kikan tarina - myös Kikka! -elokuvassa - kertoo miten Kirsin kävi.
On tuo tekijäjoukolta härskiä hommaa.
Kuinka ne kehtaavat?
Kikalta ei kukaan tuosta elokuvan naistekijäjoukosta - nuista kullannupuista - kysynyt mitään.
Että halusiko Kikka tätä repostelua?
Ei saanut Kikka sitten edes haudassa rauhassa levätä.
(Tampereen Lapinniemi, 4.1.2023)
ArcticParadise.fi
Välitämme, osallistumme, saavutamme...
