22.7.2023

Helsingin Sanomat julkaisi Hannu Hautalan muistokirjoituksessa Hautalan kuva-huijauksen

 

Jaahas.

Myötäsukainen - tietenkin - muistokirjoitus Hannu Hautalasta tänään Hesarissa. 

Hannu Hautalan kuuluisasta 1,5miljuunan kuvan arkistosta menivät julkasemaan juuri toisen niistä surullisenkuuluisista kuvamanipulaatioista.

Joista syntyi silloin 90 -luvun lopulla kova rähäkkä.

 

"Yksi Kuusamon mielenkiintoisimmista paikoista valokuvaajan silmin on Kitkajoen Päähkänäkallio. Kesäkuussa suopursu kukkiii" - kuuluu Hautalan kuvateksti.

Varmaan kukkivatkin jossakin muualla tuolla alueella.

Eivät kuitenkaan kuvan etualan kohdassa, täydellisen kuvauksellisessa kohdassa, noin kauniina rykelmänä.

Liian komeaa ollakseen totta.

Eikä se totta ollutkaan - se oli Hannu Hautalan feikkiä.


Miksiköhän ihmeessä tuolloin jo etabloitunut Hautala meni moista sörkkimään, ja vieläpä uskottelemaan yleisölle kuvan olevan luomu.???

Ei voi käsittää. 

 

Manipulaatiot sinänsähän olivat ja ovat OK.

Mutta  Suomen Luonnonkuvaajat ry:n - jonka kunniajäsen Hautala oli - säännöt kielsivät manipulaatioiden ilmoittamatta jättämisen. 

Minkä Hautala siis teki. 

Haluten siis "pitää kakun ja syödä sen".  


Rähäkän seurauksena mm. toisen luontokuvaaja -kuuluisuuden, Antti Leinosen juttu Luontokuvaaja -lehdessä otsikolla:

"Miksi huijaat, Hannu Hautala?".  

Suomen Luonto -lehtikin suivaantui niin, että lopetti Hautalan kuvien käytön.  

 

Huonostipa tuli muistokirjoituksen laatijalla, toimittaja Anna-Stina Nykäsellä kotiläksyt tehtyä! 

 

Luonnollisesti tämä Hesarin myöhäiskeski-ikäinen naistoimittaja hehkuttaa Hautalaa "naisten tuomisesta mukaan luontokuvaukseen". 

Toki. Kyllähän Hautala naisia mielisteli.

Ja tässähän onkin yksi perussyy sille, että Härmässä luontokuvauksen taso on niin pahasti laskenut.

Kuten käytännössä jokaisella alalla, jonne naiset änkeävät mukaan sörkkimään. 

Hyvästi, laatu!

😉

 

Niin...

Autonasentaja -taustaiselle Hautalalle:

"Tiedonjulkistamisen valtionpalkinto"...

"Oulun Yliopiston luonnontieteellisen tiedekunnan kunniatohtori"... 


"Valhetta, valhetta, valhetta vaan

Kaikki laulut maan".

Aale Tynni: Lasinen Vuori

 

Hesarin muistokirjoitus on kuvitettu seitsemällä Hannu Hautalan luontokuvalla.

Siis yksi feikki ja kuusi ilmeisesti luomua. 

Tämä valikoima siis tuosta hehkutetusta 1,5 miljuunan kuvan arkistosta.

Kaikki seitsemän kuvaa ovat tuttuja jo vuosikymmenien varrelta. 

Uusin jutussa julkaistu kuva on vuodelta 2002. 


Muistokirjoitus jättää mainitsematta Hannu Hautalan massiivisen - ehkä Suomen ennätys, lajissaan? - apurahoituksen.

Mies nautti ensin valtion pitkäaikaista apurahaa, joka sitten vaihtui taiteilija-eläkkeeksi - vaikka henkilö itsekin piti työtään "dokumentaarisena luontokuvauksena", ei siis "taiteeena".

Hannu Hautala kertoi itse, että juuri tuo avokätinen yhteiskunna apurahoitus mahdollisti Irma -vaimon poisjäännin työelämästä, ja keskittymisen arkistonhoitoon ym. tautatyöhön. 

 


Google -haku:

Matkamiehen mietteitä Miten Härmässä palkitaan kusettamisesta case Hannu Hautala

 

 

(skannimine sügis) 

 

(Vuokatti, Sotkamo 22.7.2023)

ArcticParadise.fi

Realitus check, please