Henkilökuvaa muistista Matti Kurjensaaren hengessä...
Olipa mukavaa, että Travel Service Scandinavian kahden viikon Turkin -reissulta löytyi ryhmästä yksi (1) tyyppi, jonka kanssa jotakin järkevää voi jutella.
Koko muu porukka täydellistä tolvana -osastoa.
Masentava kuva nyky -suomalaisista:
Aloitekyky, yleissivistys, käytöstavat, huumorintaju - kaikki totaalisesti hukassa.
100%!
Tämä herra sensijaan osoittautui todelliseksi juttumieheksi, jo Seutulan lentokentällä, ennen koneeseen nousua.
Valtava tietomäärä elämän eri osa-alueilta.
Selkeä ulosanti.
Kaiken lisäksi vielä musiikkimies.
Tuli ihan Vanhat Hyvät Ajat mieleen, ajat, jolloin Suomen kansa ei ollu vielä lobotomiaansa läpikäynyt.
Eikä tuo kaiken kattava pyrkimys "poliittiseen korrektiuteen" ollut vielä tuhonnut Suomen ilmapiiriä.
Jolloin ihmisistä löytyi vielä hitusen särmää ja kipinääkin - toisin kuin enää vuosiin.
Niin, ne menneet ajat ovat ohi.
Nythän se menee niin, että kun normi -suomalainen avaa suunsa, tietää jo etukäteen mitä latteuksia ja fraaseja sieltä pomppaa ulos.
Päästöjä.
Hyvin on tasapäistäminen onnistunut!
Kansakunnan suurimpia ellei suurin ongelma: Ikävyys.
(Ylipainon ja fyysiseen kunnon romahtamisen ohella, tietty).
Tylsyyteenkin voi kuolla!
Jopa kokonainen kansakunta!
Mutta tämän tuttavuuden kanssa ei käynyt aika pitkäksi!
Tosin häätyy sanua, että jo toisella tapaamiskerralla (tuolloin hän kertoi ammattinsa) oli miehen talous -tarinointeja kuunnellessa pakko spontaanisti todeta:
"Joo, joo. Mutta oletko varma ettet ole toiminut väärällä alalla?".
Tähän eläkkeellä oleva rovastimme:
"Juu, ilman muuta. Olen aina toiminut väärällä alalla".
Ihailtavaa suorapuheisuutta Vahtolan Lasselta! Kertakaikkiaan!
😉
Heti alusssa kävi ilmi, että Lasse tunsi erään parisen vuotta sitten nk. "epäselvissä olosuhteissa" kuolleen varsin tunnetun (pahamaineisen) Tallinnan -suomalaisen:
Teemu Vasankari
Muistamme tämän murha(?)/itsemurha -keissin parin vuoden takaa.
Härmäläinen viisikymppinen mitättömän ulkomuodon omaava pyknikko - pisnesmies ja kaunis nuori virolaismalli.
Vasankarihan oli juuri lähdössä oikeuteen raskaista talousrikoksista epäiltynä.
Päätti sitten päättää päivänsä, ja vosunsa samantien, kun Game Over lähestyi vääjäämättömällä varmuudella.
Liiketoimintakielto herralle tulossa.
Vasankari oli jotenkin nivoutunut myös legendaariseen oululaiseen konkkafirma Urokseen.
Mielenkiintoni heräsi, ja kysyin Lasselta lisätietoja Vasankarista.
Niitä tulikin.
Erittäin mielenkiintoista.
Samalla sai pientä esimakua tuosta Kunnianarvoisasta Rovastinnasta, rouva Pirjo Vahtolasta.
Että minkälainen tyyppi on kymysyksessä...
Nimittäin kun aloin pähkäilemään liikemies Teemu Vasankari / se eestiläinen nuori missityttö -suhteen laatua.
Jotta mahtoikohan kyseesssä olla TosiRakkaus...?
Heti tuli rovastinnalta noottia, tyyliiin:
"Ei me voida mennä toisten suhteita arvioimaan".
Paskan marjat!
Tuohan Vasankari/virolaismissi -kuviohan oli ilmiselvä "P4P".
Siis selevää pässinlihhaa!
Prostituutiota - mitä nykyään kiertoilmauksin kutsutaan "sponsoroinniksi".
Mutta eihän Pirjo Vahtolan jänkäys mitenkään yllärinä voinut tulla - hänhän on härmäläinen naispappi!
No, hyvä että naispappimme sentään paljasti korttinsa - vaikkei niissä mitään paljastamista oikeastaan ollutkaan.
Samaa tuubaa oli tiedossa sitten koko matkan ajan...
(Onko Telluksella muuten mitään hirveämpää kuin - naispapit?)
Irvokasta. Yök!
Jatkoimme Lassen kanssa teemasta "Sanna Marin".
Härmän edellisen, katastrofaalisen nais -hallituksen Rouva Pääministeri.
Hallituksen, joka paljon muun hirvittävän hallinnon (absurdi korona -hysteria jne.) meni ottamaan Valtiolle uutta velkaa 38 miljardia euroa!).
Ikäänkuin entisissä yli sadassa miljardissa ei tarpeeksi olisi...
Löysimme Lassen kanssa heti yhteisen sävelen - todeten Marinin olevan kuplan.
Kovin ovat heppoiset eväät Sannalla repussaan - eritoten nyt kun hän on alkanut "maailmanvalloituskiertueensa".
"Tasa-arvo, ihmisoikeudet, ilmastonmuutos" jne. - hoh - hoijaa, mitä löpinää.
Suppea agenda, josta ei riitä pitkän uran rakentamiseksi.
Siksipä Marin jättikin "takaportin auki" koto -Suomen kuvioihin paluuta silmälläpitäen.
Pirjo Vaahtola alkoi heti Marinia puolustelemaan.
Eläkeläisrovasti Lasse Vahtolan asenne oli toinen.
Jo tässä vaiheessa, tuttavuutemme alkumetreillä.
Hän alkoi pitää meikäläistä mielenkiintoisena tyyppinä, kuulemma "kyynisen asenteeni" takia.
Kyseli sähköpostiosoitetta, "jotta voisi olla myöhemmin yhteydessä"...
No, matkan aikana sitten kohtasimme Vahtoloiden kanssa usein, ehkä kymmenkunta kertaa.
Lassen kanssa juttua tosiaankin piisasi.
Käytännössä Lasse oli siis ainoa henkilö koko tuolla ryhmämatkalla, jonka kanssa joitakin ajatuksia pystyi vaihtamaan.
Taloudesta, politiikasta, matkajärjestelyistämme jne.
Muu porukka kokonaisuudessaan - siis kokonaisuudessaan - täysin toivotonta sakkia.
Joistakin matkalaisista piti oikein arvailla, mahtoivatko he olla jotenkin jälkeenjääneitä.
Esimerkiksi bussissamme takapenkillä istunut savolaismies. Heinävetinen "Tane".
Varsinainen Peräkammarin Poika.
Lippalakki, henkselit kannattelivat lökäpöksyjä.
Selaili pysähdyspaikoilla kahviloissa jotakin kirppareilta löytämiään vanhoja sarjakuvalehtiä.
Jopa oppaamme kysyi:
"Miten kukaan on voinut päästä tuon tyypin yksin reissuun?".
Sitten tuokin nuorehko nainen - vanhapiika, tietenkin - joka oli mässännyt ruhonsa jättiläismäiseksi. Varsinainen köntys.
Tyypin lihavuus oli niin massiivista luokkaa, että se esti jopa pysähdyspisteissä bussista ulos nousun.
Paljon jäi naiselta hienoja paikkoja reissussa näkemättä, esimerkiksi Kappadokiassa.
Huoltoasemien vessoja kolusi sitäkin ahkerammin.
Pyytäen toisinaan apua esim. portaissa.
Tokan viikon "omalla ajalla" hotellissa istuskeli lähinnä resepsuunin nojatuolissa juttuseuraa ootellen...
Jäinköhän paljostakin paitsi kun en alkanut kyseisen otuksen kanssa "keskustelemaan"?
Suureksi yllätykseksi Lasse -juttukumppanini ei reissun missään vaiheessä alkanut tuputtamaan uskontoa.
Vaikka melko alussa jo - kuultuani molempien Vahtoloiden ammatin - teinkin tiedoksi että en ole uskovainen.
Ehkä juuri siksi?
Kaikesta muuta kyllä tarinaa riitti, mutta uskonnosta ei halaistua sanaa.
Vähitellen alkoi tajuamaan mistä johtui, että tämä pappi heti alkajaisiksi totesi "työskennelleensä väärällä alalla".
😉
Ilmankos mies pitkään toimikin nimenomaan Suomen liikemiesten lähetysseuran toiminnanjohtajana.
Sopii kuvaan - täydellisen hyvin!
Vielä ymmärrettävämmäksi asia kävi, kun matkakumpanini kertoi nuoruusvuosien opintokuvioistaan. Tiedotusala ja oikeustiede olivat olleet vaihtoehtoina.
Ja sen huomaa.
Emme olleet ensimmäisellä viikolla, nk. "Kappadokian kierroksella", samassa bussissa.
Toisella viikolla, nk. "oma aika" -viikolla, tapasimme sitten päivittäin.
Eräästä tunnetusta pappismiehestä, joka sotkentui takavuosina raha-asioissan ihan totaalisesti, totesi Lasse:
"Joo, joo, tuo oli taas sitä "hyväntahtoiset idiootit" -osastoa.
Ai miten virkistävältä tuo V.I. Leninin lanseeraama sanonta "hyväntahtoiset iditootit" kuulostikaan.
Kiitin .
Toi ihan mieleen taas ne Wanhat Hyvät Ajat, joilloin em. sanontaa käytettiin lähinnä politiikan parissa.
Koskien mm. nuita vasemman laidan Halosia, Sorsia ja kumppaneita.
Piti oikein muistella koska tuota "hyväntahtoiset idiootit" -luonnehdintaa viimeksi olisi kuullut.
Siitä on vuosia, vuosia...
Eihän tuollaista saa nykyään enää sanoa, itsesensuurin läpäisemässä Härmässä...
Monta muutakin hyvää heittoa ja lohkaisua pappi -tuttavuudeltani.
Henkilö osoittautui myös osakesäästäjäksi.
Meillä oli hyvää rupattelua mm. Eckerö Linen osakkeesta.
Parhaita, ellei paras sijoitukseni ikuna.
Kaikkine eri kerrannaisvaikutuksineen.
Aukenihan samalla puolittain "uusi elämä" Eestissä.
Harvinaista tavata manner-suomalainen Eckerö -sijoittaja.
x
Ekalla viikolla, sillä "kiertoajelulla", järkyttävää kattella osallistujaryhmää.
Tai OLISI ollut järkyttävää, ellei tuohon oli jo tottunut.
Viides TSS:n eläkeläisreissu Etelään nyt muutaman vuoden aikana.
Tietyllä tavalla helppoja reissuja kuitenkin nuo.
Aina oma huone, useimmat hotellit niin isoja että sinne voi "kadota" monikansalliseen joukkoon aamiaisilla jne.
Bussissa sitten voi valloittaa sen oman penkin, ja käytännössä olla halutessaan ihan omissa oloissaan.
Vaikka nukkua.
Kukaan ei häiritse - kysehän on suomalaisista.
Määrätynlaista tyylitajuttomuuden huipentumaa edustavat sitten nuo pulskat, lyhyenlännät, iäkkäämmät suomalaisnaiset.
Onkohan heidän "pakko" - ihan PAKKO! - jatkuvasti kuuluttaa isolla äänellä koko bussilastilliselle, jotta "Mä meen nyt vessaan!".
Montakohan kymmentä kertaa bussiviikon aikana tuon julistuksen sai kuulla...?
Joskus jopa yksityiskohtineen jonkun tädin ripuloinnista...
Toisinaan jopa tuolla Suomi-Tyttöjen vittu -mielisanalla ryyditettynä.
Suomalainen nainen - very sexy nainen...!
😉
Bussissa kolme naisparia - suhteensa laatu ei tiedossa.
Ai niin, yksi oli äiti ja ilmeisti vajaa -älyinen tytär.
Sitten nuo eläkeläispariskunnat...
Lätinät lätisty jo joskus vuosikymmeniä sitten.
Seksi - if any - niinikään kadonnut joskus ammoin.
Karmeaa ylipainoa ja fyysistä rappiota muutenkin.
Todella rapakuntoista porukkaa.
Siis aivan kuten nyky -härmäläiset yleensäkin - hyvänä esimerkkinä kutsunta -ikäiset.
"Pariskuntien" molemmat osapuolet katselevat ruokapöydässä jonnekin toistensa ohi - milloin eivät räplää kännyjään.
"Parisuhteet" perustuvat ilmeisesti jonkinlaiseen läheisriippuvuuteen, taloudelliseen pakkoon, sovinnaisuusvaatimuksiin, yksinolemisen pelkoon...
Niin tai näin:
Perverssiä!
Yksi hankaluus - ei ainoa - näillä ryhmämatkoilla ovat nuo suun avaamisesta koituvat seuraukset.
Koko aika on joku ääliö kirjaimellisesti korvat höröllä vaanimassa.
Joskus joku jopa usean päivän "pohdintansa" jälkeen yrittää vaivihkaa lähestyä ja kysellä jostakin itseltä jo unohtuneesta lausahduksesta.
Tavallaan ymmärrettävää - eihän moisilla itellään ole pääässä muuta kuin sahanpurua, jos sitäkään.
Tietynlainen yliveto oli se rupsahtaneen huuhkaja -siippansa kanssa reissannut oranssipöksyinen hyypiö.
Edusti joukon "intellektuelli -osastoa"?
Ohjelmaan kuului käynti mereen laskevalla putouksella.
Kooltaan tuollaista Kuusamon Jyrävän luokkaa.
Kun talsimme kohti nähtävyyttä, halusi kyseinen olio "ottaa kontaktia" ja tuli kysymään:
"Ai onks täällä joku vesiputous, vai?".
Ja tämmöisillä on siis varaa ja aikaa reissata?
Kyllä on eläkeläisillä (ei kaikilla) Suomessa asiat hyvin!
Kuinka kauan?
x
Lähtöpäivänä Lasse ehdotti "viskien juontia" lentoasemalla.
Ruuhkassa aviopari katosi näköpiiristä.
Kunnes sitten tapasimme Burger Kingissä.
He olivat drinkkinsä jo käyneet ottamassa.
Pirjo -rouva halusi tässä kohtaa palata johonkin aikaisempaan lausumaani tyyliin "Rakkaus on ikuista, vain sen kohteet vaihtelevat".
Oli jäänyt vaivaamaan.
Hän puki sanomansa runomuotoon.
Se meni jotenkin näin:
"Tunteita, kyllä tunteita piisaa,
mutta vain Sinulle olen sanonut "Tahdon!".
Olin juuri kommentoimassa tuota lausetta, kun Arvoisa Rouva Hengenpalvelija jo oli livahtanut pois.
Vessaan, varmaankin.
Se täytyy kyllä tämän papittaren hyväksi todeta, että jätti sen suomalaisnaisen "Mä meen nyt vessaan!" lausumatta.
Kiitos!
Kommentointini olisi mennyt jotenkin näin:
"Ahaa, jos kerran tunteita piisaa sinne sun tänne, mutta yhdelle on tullut sanotuksi "Tahdon", niin eikös tuo ole melkoinen Pakkopaita?
Siltä ainakin kuulostaa".
Muuten:
Eikö vihkivalan muotoa voisi vähän mulkata?
Muutettakoon se muotoon "Tahtoisin...".
😊
Palattuaan, istuuduttuaan alas kekkasi Arvoisa Rouva Papitar alkaa huomauttamaan tätä vaatimatonta persoonaani. Käytöstäni.
Huomautuksen aihe:
Tuossa melko täydessä, vilkaassa hampurilaispaikassa oli laskenut salkkuni naapuripöydälle.
Rovastinnamme mielestä tuo salkku "häiritsi".
No, jos se jotakuta "häiritsi", niin tätä kyseistä "huomautuksen" antajaa. Ei ketään muuta.
Istuimme siis lentoaseman toisen kerroksen Burger Kingissä.
Lähtöselvitys kauheine jonoineen toimi alhaalla isossa salissa.
Aikaa paluulennon lähtöön oli vielä runsaasti, mutta Pirjo -rouva jo hätääntymään.
Kävi kurkkimassa tilannetta ja alkoi patistamaan, että nyt tarttis lähteä kirjautumaan lennolle.
Lasselta pientä sanailua:
"Kun tuo Pirjo niin mielellään menee bussipysäkillekin sateeseen aivan liian aikaisiin odottelemaan ja kastumaan".
Ei tarvii selittää ennemmän.
Kyseinen naistyyppi on tuttu!
😊
Koneessa kävi tuuri.
Meikäläinen istutettiin ihan omalle, tyhjälle riville, sattumoisin juuri Vahtolan pariskunnan eteen.
Olipa ylellistä!
Sai makoilla pituuttaan, ja jopa tuli nukahdettua.
Herätessä, osin pöllämystyneenä, ylös noustua kurkistin taakse ja totesin Vahtoloille:
Huomenta!
Tähän Pirjo -rouva:
"Ei nyt oo mikään aamu!".
Aha. Selvä pyy!
😊
Lentomatkan aikana mukavat jutustelut Lassen kanssa jatkoivat.
Teemoina mm. eläkevakuutukset, joista meillä molemmilla oli osin erikoista, lopulta onnekkaasti päätynyttä kokemusta.
Hänellä Apollosta, mulla Suomi-Yhtiöstä.
Lasse jatkoi, että hänen mielestään koulussa pitäisi opettaa lapsille ja nuorille talousasioita.
Nythän he ovat aivan pihalla.
Loistavaa, Lasse!
Vein kuitenkin ajatuskulun astetta pitemmälle:
"Niin.
Kaksi elämän tärkeintä osa-aluetta, Raha ja Rakkaus.
Eikä kummastakaan opeteta koulussa mitään.
Jos jotain opetetaankin, on se kokonaan väärin.
Näissä kysymyksissä pitää elämänpolulla itse opiskella, useimmiten erehdysten kautta".
Lasse myhäili muikeasti tämän kuullessaaan, Pirjo -rouva tietenkin alkoi heti valittamaan että nuo kaksi teemaahan ovat "aivan eri asioita".
Tähän totesin että "Miten niin? Useimmitenhan ne liittyvät tiiviisti toisiinsa".
Närkästynyt hiljaisuus Pirjo -rouvalta.
Seuraavaksi Lasse totesi oma-aloitteisesti, jotta "naiset eivät osaa laskea".
Istuen vaimonsa ja erään toisen naisen välissä.
Olin että JEE!
Lisäsin kuitenkin, että miksi naisten edes pitäisi osata laskea?
Kyllähän valtio heistä huolenpitää, Finaaliin asti.
Lista naisten eduista (perhe-, avioliitto ja perintö-oikeus) on pitkä, mutta ottakaamme vaikka esimerkiksi naisten noin seitsemän vuotta pitemmän elinajan.
Joidenka lisävuosien aikana kaikki edut rullaavat mukavasti sisään.
"Hei rullaati rullaa..."
Tietenkin Pirjolla oli jotakin huomauttamista tästä(kin) ajatuksenjuoksusta, tyyliin "Ei se naisten vika ole!".
Kukaan ole väittänytkään, että kyseessä "naisten vika" olisi.
Sensijaan tämä on olemassaoleva fakta.
Jossakin ehkä Puolan kohdalla lentoa tulee Lasselta varsinainen pommi.
Eläkeläis -rovastimme ilmoittaa aivan muina miehinä, jotta hänen veroprosenttinsa on huimaavan korkea. Mainitsee luvun.
Niin korkea, että hänen nettoeläkkeensä on luokkaa nelinkertainen omaani verrattuna.
Ohhoh.
Mahdanko olla siis neljä kertaa huonompi ihminen?
Ja tämä ilmoitus tuli mieheltä, joka ensinnäkin kertoili opintosuunnan valintansa teologiseen olleen "laiskan miehen valinta".
Kun oikiksen pääsykoekirjat, Veli Merikosken "Suomen julkishallinto 1 ja 2" olivat niin hirveitä - kuten ne tottavie olivatkin!
Sitten pappimme kertoo oma-aloitteisesti "toimineensa väärällä alalla".
Edelleen: kahden viikon tuttavuuden ja lukuisten keskustelujen jälkeen ei henkilöstä löydy minkäänlaista viitettä pappiudesta.
Talous-asiat kiinnostavat sitäkin enemmän
Sitten kun lentelemme jo jossakin asuinmaani Eestin päällä, pääsee Vahtolan Lasse jälleen yllättämään.
Jos papin "Naiset ei osaa laskea" -lausunto olikin pommi, seuraa nyt varsinainen ydinlataus.
Olen juuri luonut silmäyksen matkustamoon, ja todennut porukan lähes täydellisen eläkeläisvoittoisuuden.
Lasse aloittaa luomalla sinänsä aivan oikean taloudellisen katsauksen nykyisen eläkejärjestelmän mahdottomuudesta.
Hyvä.
Mutta ei siinä vielä kaikki!
Rovasti Vahtola jatkaa samasta teemasta, ihmisten nousevaa elinaika -odotetta koskien, jotta hän (75 vee) todennäköisesti elää ysikymppiseksi!
Hän, olemukseltaan ei mitenkään sporttinen, joka vieläpä ei sylje lasiin!
En ole uskoa korviani!
Kiitos!
Jo pelkästään tämän Lasse Vahtolan yhden toteamuksen johdosta tälle reissulle kannatti osallistua!
Niin ja extra -bonuksena pappi osti kirjani - Pitkästen Parhaita Opus 1.
Siihen tuli omistuskirjoitus - Pirjolle!
😉
Johtopäätös:
Hyvää bisnettiä tuo uskonto -satuilu.
Jos kerran nuilla papeilla on moiset palkat sekä eläkkeet!
Se harmi vaan tilanteessa, että nämä TSS:n sinänsä hyvän hinta/laatusuhteen omaavat Etelän -reissut oppaan kertoman mukaan ovat lopahtamassa.
Pohjoismaalaisilta ja holskeilta, nimittän.
"Ei ole kannattavaa", kun ostamme liian vähän nuista pakollisista pysähdyspaikoista:
Kulta, nahka- ja mattokaupoista.
Oppaan mukaan reissut kyllä jatkuvat avokätesimmille keskieurooppalaisille....
(Tallinn 21.10.23)
ArcticParadise.fi
"Jäähyväiset valheille joihin uskottiin
Jäähyväiset puheille joilla synnit sovitettiin..."
Liisa Tavi: Jäähyväiset aseille