Pakko oli löytää asuinkaupunki Tallinnasta uusi hammaslääkäri.
Entisen kanssa meni liian vaikeaksi.
Ei meinannut aikojakaaan enää löytyä...
Toimitilat olivat hulppeat - ja hinnat sen mukaiset.
Vaihtoon!
Vakituisen fillarireitin varrella Admirali Maja - talossa iso hammaslääkäriaseman kyltti.
Kokeillaanpa tuota.
Paras kuitenkin olla varovainen.
Mennään paikan päältä varaamaan aika - siinä voi samalla tehdä johtopäätöksiä ja tarvittaessa pakittaa.
Edelliseen hammaslääkäriasemaan verrattuna vaatimattomampi paikka, sisustukseltaan ja "ilmeeltään".
Lupaavaa!
Kuitenkin:
Muutaman minuutin ajanvaraus -prosessin aikana virkailija yritti kolmeen kertaan saada jäämään hoitoon heti.
Eikä siinä vielä kaikki.
Ohi kuljeskellut hammaslääkärin oloinen heppu yritti hänkin kysellä vastaanottovirkailijalta samaa - josko asiakkalle sopisi tulla saman tien.
Kuultuaan vastauksen poistui olkiaan kohouttaen.
Ahaa! Ei täällä ainakaan ruuhkaa ole!
Pahat aavistukset heräsivät moisesta tyrkyttämisestä.
x
No sitten parin päivän kuluttua varatulle hammaslääkärikäynnille.
Etuajassa otettiin sisään - tuiki harvinaista näissä kuvioissa.
Ainahan nuissa pitää odottaa.
Jos ei muuten, niin asiakkaalta halutaan "ottaa luulot pois"...
😏
Miespuolinen hammaslääkäri ja nais -assistentti.
Heti suuhun katsoessaan alkoi lekuri kommentoida kolmea poistettua hammasta.
Puheli, jotta "implantteja" olisi tarvis...
Olin että jaaha.
Tää on taas tätä.
Hyvin tavanomaista, että kyseisen ammattikunnan edustajat alkavat vänkäämään "tarvittavista lisätoimenpiteistä".
Että pääsisivät laskuttamaan - Isolla Kädellä.
Nopealla nettivilkaisulla esimerkiksi Suomessa yhden implantin hinnaksi mainitaan "noin 2.200,- viiva 2.900,- euroa".
Just joo.
Kysymykseen, mitä ihmettä yli 70 -vuotias tekisi implanteilla, kun erinomaisen hyvin on mennyt jopa parikymmentä vuotta ilmankin, tuli vastaukseksi jotakin epäselvää stiknafuliaa.
No, varsinaiset toimenpiteet sujuivat kyllä ihan hyvin.
Pikkuriikkisen (millin puolikas, ehkä) lohkeaman paikkaaminen ilman puudutusta, sekä hammaskiven poisto.
Sitten seurasi ylläri.
Välittölmästi - siis aivan heti - hammaskiven poiston jälkeen lekuri vaan - KATOSI.
Sanaakaan virkkomatta häipyi jonnekin takahuoneeseen.
Ei "Kiitos käynnistä". Ei "Näkemiin". Ei mitään.
Ei edes jatkanut jankuttamista siitä "implantti" -teemasta.
Ehkä hän arvioi asiakkaan toivottomaksi tapaukseksi "implanttien" kaupittelunsa suhteen.
Ehkä hän suuttui, kun asiakas osoitti nolla -kiinnostusta "implantti" -teemaa kohtaan?
Niin tai näin:
Epäkohteliasta. Ennenkokematonta tökeryyttä.
Kun lekuri oli häippäissyt, jäimme vielä mukavan assistentin kanssa hetkeksi rupattelemaan.
Pumppasin häneltä vähän hammaskiveen liittyvää tietoa, minkä hän auliisti jakoikin.
Mutta koko ajan oli tunne, että lekuri syöksyy paikalle tiuskimaan, jotta "Mitä sä täällä enää kyselet, mene jo matkoihisi".
Vastaanottotiskillä koitti sitten Totuuden Hetki.
Lasku käynnistä: 220 euroa!
Siis minimaalisen pienen lohkeaman muovipaikkaus ilman puudutusta sekä hammaskiven poisto.
Suomi-lisää räppäistiin laskuun BIG TIME!
Kuittien mukana annettiin käyntikortti "seuraavaa ajanvarausta varten".
Seuraavaa kertaa ei tule.
Käyntikortti lensi kotiin fillaroidessa tienpientareen pusikkoon.
Hölmöjä olivat.
Sensijaan että olisivat olleet kohtuullisia, olivat ahneita.
Sensijaan että olisivat hoitaneet asian niin, että asiakas palaisi, karkottivat asiakkaan heti pois.
Eivät kyenneet ajattelemaan nenäänsä pitemmälle.
Niin...
Ylipäätäänhän se on ongelmallista nuiden lääkäreiden kanssa.
Tavallaanhan heti ovat paikalla parantamassa potilasta.
Mutta toisaalta sairaudet ovat heidän elinkeinonsa.
Kas siinäpä dilemma.
Kukas se juuri tarinoikin... Joku joka oli ollut ison lääkejätin palveluksessa...
Firman sisällä ei kuulemma koskaanpuhuttu "sairauksien parantamisesta".
Markkinaosuuksista sitäkin enemmän...
😏
BIG PHARMA!
Mutta joo.
Eesti on muuttunut.
Ei täällä meno vielä muutama vuosi sitten tämmöistä ollut.
Kuin nyt, monessa asiassa.
(skannimine suu)
(Tallinn 9.4.2026)
ArcticParadise.fi
"Ja kun kerran on tottunut omistamaan ison pinon rahaa ja kiinnittämään siihen mielensä, sitä ei enää voi kuluttaa, siitä ei uskalla lohkaista nurkkaakaan. Tuntuu siltä kuin se olisi rakennelma, joka romahtaa, jos sitä vain hipaiseekin. Siihen voi kajota vasta, kun välttämättömyyden pakko kuristaa kurkusta. Ennemmin olisin pantannut vanhat vaatteeni ja myynyt hevosen, vieläpä vähemmän vastahakoisesti ja haikaillen, kuin olisin tehnyt loven rakkaaseen rahakukkarooni, joka minulla oli pantuna sivuun."
- Michel de Montaigne, 1500 -luku.
