Tässä yksi:
Marraskuun viimeinen perjantai-ilta.
Sunnuntaina olisi startti junalla Karjalaan, matkalippu ("Inter-rail" -kortti) on jo, menen ostamaan polkupyörälle paikkalippua Helsingin Rautatieasemalta.
Tämä siksi, että fillarin kuljetus junissa on viime vuosina Suomessa tehty lähes mahdottoman vaikeaksi. Inter-City -junissa fillaripaikkoja on vain kolme (3) ja ennakkovaraus vaaditaan. Hinta älytön kymmenen euroa. Aivan pähkähullu systeemi.
No, tuskin marraskuussa nuo kolme paikkaa edes täyttyvät, mutta haluan olla sataprossasen varma Joensuun -matkan onnistumisesta.
Eikun lipputiskille. Siihen pääsaliin, vastapäätä Asemaravintolaa.
Ihme ja kumma, jonoa ei ole - ainostaan yksi heppu lopettelee asiointiaan. Virkailijan kanssa heillä on tilanne jo finaalissa, ja kaveri livahtaa matkoihinsa.
Tulee vuoroni, ja virkailija alkaa tuskailemaan maksupäätteen kanssa.
Ilmeisesti oli tapahtunut jotenkin niin, etta edellisen hemmon maksaessa systeemi oli jumiutunut jostakin syystä.Virkailija ei saa päätettä wörkkimään.
Henkilö painiskelee ongelman kanssa vajaan kymmenen minuuttia. Ei onnistu järjestelmän "avaaminen".
Kerron, etta voin kylla maksaa käteiselläkin, matkalippu jo on, kysymys on vain polkupyörän paikkalipusta. Jotain kympin juttu.
Lisää värkkäämistä. Höyry alkaa nousta virkailijan päästä.
Räplää ja räplää päätteensä parissa. Mutta ei.
"Se ei käy. Se ei kerta kaikkiaan käy!"
Soittaa hätäpuhelun jonnekin, ilmeisesti esimiehelleen tai jollekin nettigurulle.
Ei sittenkään.
Mahdotonta!
Kun asiakkaalla (allekirjoittaneella) on Inter-rail -lippu, ei siihen voi myydä polkupyöräpaikkaa. Ei käy! Järjestelmä ei tunne tämmöistä tapausta!
Kiva kun jonossa takana on jo tusinan verran ihmisiä...
Äkäiset katseet niskassa... Kiitos, Valtionrautatiet!
Niin, mitään apua ei lipputoimiston nuori nainen saanut hätäpuhelunsakaan avulla. Seinä vastassa. Aikaa on kulunut reilusti yli varttitunnin.
Sitten hän keksii "ratkaisuksi" meikäläisen asiakkuuden siirtämisen viereiselle luukulle. Supisee naapurivirkailijalle jotakin, ja käskee minun siirtyä viereiseen jonoon. Kylmästi vaan kärkeen, vaikka jonossa on puolisen tusinaa ihmistä, ylikin. Ihme, ettei kukaan ala rähisemään.
Tämän uuden luukun iäkäs ja väsynyt virkailija edustaa näitä vuosikymmeniä virassa palvelleita Valtionrautateiden "vanhan kaartin" virkailijoita. Heitä, joiden naamasta näkyy totaalinen kyllästyminen työhönsä. "Kun vaan pääsisi pois, eläkkeelle!"
No, ei muuta kun uusi värkkäilyrumba pystyyn.
Täti ryhtyy tuijottelmaan päätettään hartaan keskittyneesti, kulmat kurtussa. Ei mitään katsekontaktia asiakkaaseen. Aivan mykkä henkilö.
Aikaa kuluu, kuluu... Viisi minuuttia... Kymmenen... Mitään ei tapahdu. Jono takana pitenee, ja tuijotukset niskassa käyvät yhä kuumemmiksi.
Kymmenen minuutin kohdalla kysyn:
"Rohkenenko tiedustella, mitä nyt suvaitsette tehdä asian eteen?".
Nainen mulkaisee vihaisesti, kuin häirikköä. Sanakin vielä, niin varmaan olisi kutsunut vartijat paikalle.
Jatkaa päätteensä tuijottelua... Ei puhu eika pukahda... Ahaa! "Häntä ei saa häiritä"...
Jälleen muutama minuutti matelee eteenpäin. Kaikki tämä siis pahimpaan ruuhka-aikaan, perjantai -iltana.
Ehkä parinkymmenen minsan kohdalla arvoisa rouva sitten suvaitsee ilmoittaa "keksineensä ratkaisun":
Hän ei voi myydä InterCity -junaan polkupyörälle paikkaa ilman matkustajan paikkalippua!
Bingo!
Ilmoitan välittömasti, jotta sopii! Tehdään sitten näin, kunhan nyt jotenkin päästään eteenpäin asiassa!
Melkein puoli tuntia kesti, ja tarvittiin kaksi (2) virkailijaa keksimään ratkaisu tähän kysymykseen: Miten polkupyörä saadaan InterCity -junaan mukaan, kun asiakkaalla on jo matkalippu (Inter-Rail -kortti)!
Sillä lailla!
Onneksi olkoon, Valtionrautatiet! Nerokas tuo teidan järjestelmanne, ja miten henkilökunta sitä osaakaan käyttää!
Viela viime kesänä samanlaisen lipun osto sentään joten kuten toimi, mutta sitten tuli tämä surullisenkuuluisa "Suuri Matkalippu-Uudistus" viikkoja kestäneine kaaoksineen syksyllä 2011...
-
Helpotuksesta huokaisten poistun taistelutantereelta. Viime sanoikseni lippuluukulla tokaisen uupuneen ja kyllästyneen näköiselle virkailijalle: "Ei tätä sitten yhtään vaikeammaksi voi tehdä?". Nainen jää närkästyneenä katsomaan perääni.
-
Sunnuntaina sitten iltapäivällä Jojensuun stoge on juuri niin täynnä kuin arvata saattoi - paitsi että polkupyöräni on koko matkan ajan ainoa. Sekin oli arvattavissa.
Nukahdan heti reissun kohti Pohjois-Karjalaa alkaessa.
Jossain Lappeenrannan tienoilla herään - kukaan ei ole kysynyt minkäänlaista matkalippua sen paremmin miehelle kuin pyorällekään siihen mennessä. Yksi kondari kävelee ohikin, muttei virka mitään.
Ei muuta kuin uudestaan Unten Maille...
Herään uudestaan Kiteen ja Jojensuun välillä.
Konduktööri on kulkenut ohi moniaita kertoja. Varmaan useampikin kondari.
Ei minkäänlaista lipuntarkastusta vieläkään. Kohta saavummekin jo Jojensuuhun.
Sillä lailla!
Systeemi on varmaan hieno ja upea sen rakentaneiden mielestä.
Mutta se ei toimi!
Ei lipunvarauksen/myynnin osalta, ei myöskään lipuntarkistuksen osalta!
-
Niin, kyseessä oli siis polkupyöräpaikan osto Härmässä Inter -rail -kortilla reissatessa.
Entä sitten tuo varsinaisen matkalipun, Inter -rail kortin osto?
Oma farssinsa:
Menin ostamaan kyseistä tuotetta lokakuun lopussa Rovaniemellä eräänä iltana, kun oli aikaa.
Kelasin, että maaseudun pikkukonttorissa homma toimisi juohevammin kuin "ruuhka" -Suomessa. Helsingin rautatieasemalta noita lippuja en mene ostamaan enää ikinä, syistä myöhemmin lisää...
No, Rovaniemellä ei todellakaan ollut tuona iltana ruuhkaa. Ihmeen myöhään olivat aukikin, olisiko kello ollut jo jotain seitsemän paikkeilla. Itse asiassa olin ainoa asiakas.
Virkailijoita paikalla kaksi.
Touhukkaana otti toinen virkailija keissin käsittelyynsä. Siihen asti sujui hyvin, kunnes piti tulostaa tämä matkalippu, Inter -rail -kortti. Alkoi varsinainen värkkääminen.
Tulostin ei toiminut, kuulemma "asetukset" pielessä.
Suomalaiskansalliseen tyyliin jatkui sörkkiminen sitten isommalla porukalla, jokainen selvitti jotakin. Vaihdettiin sen toisen virkailija tulostimeen, jospa se toimisi. Asiaankuuluvat sekoilut joidenkin tunnuslukujen kanssa, ostotapahtuman keskeyttämiset jne... Takahuoneestakin ilmestyi joku puuttumaan tilanteeseen - omine kommentteineen.
Mutta ei. Ei toimi, ei. "Lippua ei saa tulostettua."
Olin jo maksanut tuotteen käteisellä. Rahojen palautus. Ilmoitin, etten voi jäädä setvimään asiaa enää kauemmin. Olihan jo puolisen tuntia tuhraantunut.
Sovittiin, että he soittaisivat aamulla, jos toivoa paremmasta on.
Näin tapahtuikin. Kymmenen maissa aamulla Roin Valtionrautateiltä soitettiin. Ehdin juuri hakea Inter -rail -kortin ennen Tornion bussin lähtöä.
Luulin jo ruljanssin olevan ohi, ennenkuin seuraavana päivänä tajusin, että lippuun oli merkitty asuinmaani väärin. Enhän asu enää Suomessa, kuten lippuun oli merkitty, vaan Eestissä.
Suomessa saisin ko. lippua käyttää vain, mikäli en itse asuisi Suomessa.
Ei siis muuta kuin jatkamaan harjoituksia, tällä kertaa seuraavana päivänä Jyväskylän rautatieasemalla.
Sinänsä kiva virkailija otti tapauksen käsittelyynsä. Aamulla aikaisin ei Jyväskylän matkakeskuksessa muita asiakkaita ollutkaan.
Meillä meni hyvin siihen saakka, kunnes Inter -rail -kortti piti tulostaa. Että siis saisi konkreettisen lipun, tuotteen käteeni.
Yllätys, yllätys!
Tulostin ei toimi!
Tämähän on aivan mahdotonta! Ei toimi, ei.
No, en minä tännekään voi jäädä venttailemaan, koska nämä saavat matkalipun tulostettua. Ne asetukset, ne asetukset!
Jätän käyntikorttini, ja pyydän soittamaan kun asia selviää. Tunnin kuluttua soi puhelin. Saan lipun käteen juuri ennenkuin bussini lähtee Jyväskylästä.
Käytännössä tämä olikin viimeinen tilaisuus saada lippu Suomesta hommattua. Jos ei tämäkään olisi onnistunut, olisi seuraava tilaisuus hommata matkalippu tarjoutunut vasta Tukholmassa.
Ai miksikö?
No siksi, että päätin viime vuoden kesäkuussa, etten enää koskaan en ikinä, en milloinkaan - asioi Valtionrautateiden Helsingin lipputoimiston ulkolaisten lippujen osastolla.
Siellä osoittautui nimittäin olevan aivan ainutlaatuinen meininki. Jälleen kerran.
Pitkähkön jonotusajan jälkeen, kun jonotusnumeron osoittama vuoro sitten koitti, räppäsikin virkailija ihan jonkun muun numeron näytölle. Joku heppu rynni takaa odotussalista paikalle. Kun kerroin hänelle, että seuraava vuoronumero oli kyllä meikäläisen, oli kaveri heti valmis peruuttamaan asiointinsa, ja antamaan minulle oman, asiaankuuluvalla vuoronumerolla jonottamani vuoron.
Mutta sepäs ei vaan virkailijalle sitten käynytkään.
"Ei, ei, ei! Se ei kerta kaikkiaan käy! Meillä menee koko systeemi sekaisin!". - Just joo...
Herää tietenkin kysymys, että mitä ihmettä noilla jonotusnumeroilla tekee, kun loppupelissä virkailijat räppäävät jonkun ihan ulkopuolisen numban näytölle? - No, ei nyt kysellä liian vaikeita...
Sitten taas toissa vuonna samassa lipunmyyntipisteessä virkailija alkoi tivaamaan passia.
Mitä ihmeen passia? Eihän sitä ole tarvittu vuosiin, vielä vähemmän nyt, kun Norja ja Sveitsikin ovat Schengen -maita.
Vaikutelmaksi Valtionrautateiden Helsingin aseman ulkolaisten lippujen luukulla jäi, että siellä toimitaan aivan kuten Suomi 90 -luvun puolivälissä ei Euroopan Unioniin olisi liittynytkään.
-
Summa summarum:
Vaikeeta on.
Lipunosto Valtionrautateiltä.
Joka kerta on ollut jotakin härdelliä viime vuosina. Onneksi enää tulee käytettyä junaa paljon vähemmän kuin ennen, kun ei enää asukaan Härmässä.
Kokonaan oma, surullinen tarinansa ovat sitten jatkuvat myöhästelyt, junien jäätymiset, kalliit hinnat...
Sääli sinänsä, että ongelmat ovat noin rajut. Juna sinänsä olisi Suomen kaltaisessa maantieteellisesti todella laajassa maassa aivan pistämätön liikennemuoto.
Kun homma vaan saataisiin pelittämään - nykysysteemillä näin vaan ei ole.
Todella mielellään sitä palaisi raiteille, jos se vaan olisi mahdollista. Istuinhan jo about neljännesvuosisadan ajan junassa, aina viime vuosiin saakka.
Itse asiassa koko "Suomen-valloituksen" lähtökohta vuonna 1982 olivat juuri Valtionrautateiden silloiset edulliset liput, mm. erilaiset "Kotimaan Lomapassit", viikoksi tai kahdeksi. Sitten meni kuvio vuosi vuodelta hankalammaksi... Matkatavarapalveluiden lakkautuksesta alkaen...
Nyt on sitten tilanne se, että raiteille on asiaa vain pari kertaa vuodessa, jos tuosta Inter -rail -lipusta on joku päivä käyttämättä, Euroopasta palattua. Ja vaikeata on, kuten yllä olevasta selviää.
Mitä pitäisi tehdä?
Se ainakin on selvää, että nykysysteemi ei toimi.
Kokonaan uudenlainen asenne ja ajattelutapa, "yrityskulttuuri" olisi tarpeen. Paljon vanhaa tsaarinaikaista ilmapiiriä tuntuu Valtionrautateillä edelleen olevan.
Nykyisestä henkilökunnasta varmaankin suurin osa joutaisi vaihtoon. Uutta verta peliin!
Muutokset voisi aloittaa vaikka luopumalla tuosta jäykkäniskaisesta polkupyörien kuljettamisen lähes-mahdottomaksi-tekemisestä:
Esimerkkiä voi ottaa Saksasta:
Polkupyörille ja muille matkatavaroille kunnon tilat, ja maksu pieneksi (Sakuissa kaksi euroa?) tai mielellään ilmaiseksi.
Valtionrautatiethän markkinoinnissaan painottaa ekologisuutta - miksi ihmeessä kävelyn jälkeen kaikkein ekologisin liikkumismuoto, pyöräily, on junailun yhteydessä tehty ongelmaksi?
(Puerto Rico, Gran Canaria 10.1.2012)
http://www.arcticparadise.fi/
www.vrleaks.wordpress.com
Niin, ja älkäämme unhoittako:
Kestävä elämäntapa mahdollistaa hyvän elämän kokemuksia, sillä silloin voit myös vaikuttaa ja toimia yhdessä toisten kanssa!
