EXIT Risto Lounema / Osa 1

"Selittää  historiaa mun suokaa niille, jotk' eivät sitä tunne..."

Shakespeare: Kuningas Henrik V, suom. Paavo Cajander, WSOY 1958, s. 103

Lokakuu 2012.

K -kaupan kassajonossa tuli pitkästä aikaan selailtua HYMY -lehteä. Formaatti entinen.

Mutta hetkinen! Missäs on Risto Louneman (s. 1939) juttu "Suomen luonnon ihmeitä".Räppäisyjä valtavista muurahaiskeoista, puista, joiden oksat solmussa jne... Erikoisen muotoisia pahkoja tietenkään unhoittamatta!

Ei missään! Kadonnut!

Piti oikein netistä tsekata ja - toden totta! - rabulistimme näkyy lopettaneen senttailunsa Hymyyn jo kolmisen vuotta sitten...

Netistä sai kuitenkin tulostettua Louneman eräänlaisen "Henkisen testamentin Suomen Kansalle", otsikoitu "Jo riittää Risto Lounema".

Hauskaa luettavaa.

Kirjoittaja aloittaa nuoleskelemalla estotta yleisön persettä, tyyliin "Kiitos, kiitos ja kiitos! Ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista".

Hoh hoijaa...

-

Sitten seuraa - kysymyshän on Risto Lounemasta - asiaankuuluva valokuvaajapiirien / luontoväen / taidehallinnon haukkuminen. Sitä vuosikymmenien aikana tutuksi tullutta Lounema -räppiä.

-

Vauhtiin päästyään KansanTaitelijamme jatkaa itsekehun merkeissä.

Kuvia ja juttuja on kuulemma julkaistu niin ja niin paljon - miksi ihmeessä ? - ja yhteistyö toimituksen ja lukijoiden kanssa on sujunut mallikkaasti.

Lounemaa on omasta mielestään painostettu. Taidehallintokin langetti herran päälle "valtionkirouksen". "Mestaustuomio" tuli Lapin stalinistitaiteilijoilta, ja "luontokuvaveijarit" tuomitsivat "ikuiseen kadotukseen".

Huh-huh! Ei ole todellakaan ollut helppoa! Rähinää on riittänyt!

Kaiken lisäksi "kansallispuistoa tärvelevät kullankaivajatkaan eivät ole hyvällä muistaneet".

Tätä riesaa on Lounemalla jatkunut 55 vuotta...

Hei, hetkinen!

Mä alan pitää tästä kaverista!

-

Artikkelin lopussa kirjoittaja - esiteltyään ensin tuon hänelle niin rakkaan "yleisön" räppäyksiä kaksijalkaisesta haavasta, muhkuraisesta kuusesta, jälleen pahkasta jne... - esittelee omia merkittävimpiä luonnonihme -löytöjään vuosikymmenien uran varrelta.

Solmussa olevat männynoksat! Voi mahotonta!

Spiraalissa oleva mänty! Alla tiders!

Juvan lähistöltä löytynyt pallolatvakuusi, jonka "latvus näytti olevan tositiivis".

Kaikkea sitä! Ihmeellinen Luonto, totisesti!

-

Esitys oli niin vakuuttava, että täytyypä käydä seuraavaksi vilkaisemassa taiteilijan kotisivut.

Kas kummaa, saitilla ei ole kuvia juuri ollenkaan! Ehkä parempi niin.

Sensijaan henkilö käyttää nk. "vyörytystaktiikkaa" saavutustensa luettelemisessa:

- julkaissut seitsemän kirjaa, niiden joukossa mm. teos "Oikorata Kerava - Lahti".

- näissä yhteensä n. 1000 kuvaa

- kirjojen painosmäärä yht. luokkaa 70.000 kpl

- julkaissut vuodesta 1954 alkaen n. laajaa 1000 artikkelia, joissa n. 6000 - 7000 kuvaa

- kaiken kaikkiaan Louneman kuvia on julkaistu n. 10.000 kpl

Vai niin. Määrä korvaa laadun?

Bulkkimatskua on tullut suoltamalla suollettua, ja fotari vieläpä ylpeilee sillä.

Entä kuinka monta hyvää kuvaa tuohon matskuun sisältyy?

-

Tuskin montaakaan.

Mieleen palautuu Louneman juttu samaisessa HYMY -lehdessä muutama vuosi sitten.

Henkilöllä oli nk. "Tuhannen Taalan Paikka", näkymä Pyhätunturin laelta Pyhäjärvelle päin. Keskiyön aurinko parhaimmillaan.

Ryssi senkin tilanteen.

Lopputuotoksessa näkyy rivot oliko se nyt sähköjohdot vai metsäautotiet maisemaa pilaamassa. Kuvan rajauksetkin vähän vinksin vonksin.

Kun ei kärsivällisyys millään riitä kuvan viimeistelemiseen, hiomiseen. Ei.

Eikä Lounema olisi Lounema, ellei hän ylläolevan luettelonsa jälkeen lisäisi:

"In spite of long-term total official neglect, Risto Lounema is still going strong."

Ahaa.

Hän kaipasi siis räpsäisyilleen julkista tunnustusta. 

No, saamatta jäi.

Nythän se on sitäpaitsi liian myöhäistäkin.

-

Se hyöty Louneman (s. 1939) kotisivuilla vierailusta on, että käy selväksi miehen olevan itseasiassa tiedemies.

"Master of Science",  kuuluu akateeminen titteli.

Erikoisaloina "geologia, mineralilogia, fysiikka ja matematiikka".

Huh-huh!

Varsinainen renesanssihahmo,  siis!

-

De mortuis nil nisi bonum

www.ArcticParadise.fi

Rakas Lukija!

Huomiothan, että ArcticParadise.fi -saitilta löytyy nykyisin myos postikorttien nettikauppa! 

Saitin etusivulta sisään!

SoulKesä 1969

Phuket 14.3.2013

La Vie en rose : Bangkok 1994

Vihdoinkin perillä - koville otti matkanteko tänne, tällä kertaa. 

Kyseessä oli tämä surullisenkuuluisa Finnmatkojen/Thomsonin TOM 652, joka toissapäivänä Moskovan yläpuolelta palasi Helsinkiin. Syynä häirikkö.

Kova päätös kapteenilta. 

Häirikkömme oli jo siinä vaiheessa rauhoittunut. Valtaisa alkolitankkaus alkoi heppua väsyttamään.

Kapteenin päätöstä on arvosteltu, jos kohta kiitettykin. Tämähän on monasti päättäjän osa. Aika lopulta sitten punnitsee kulloisenkin päätöksen.

Toisten mielestä brittikapteeni ylireagoi - toisten mielestä taas oli pelkästään positiivista, että nyt samalla lähetettiin selkeä signaali mahdollisille tulevillekin lentokonehäiriköille. 

Lentomme noin kolmekymppiselle kaljupäiselle, hyvin bodanneelle häirikölle tapaus merkitsee satojen tuhansien eurojen korvausvelvollisuutta. Meidän lentomme kulut, ylimääraiset majoitukset jne. Samoin niiden ihmisten (noin 250), joiden piti Thaimaasta samalla koneella takaisin Helsinkiin flygata. Häirikön loppuelämä pilalla, ainakin taloudellisesti.

Tyypin lennot on nyt sitten lennetty. Vuosiksi, ellei ikuisesti, ainakin Härmästä. Näistä tapauksistahan tehdään Mustaa Listaa... Kuten oikein onkin.

Tämän Thaimaan -reissun eka yö tuli sitten nukuttua "Hyvinkään Sveitsissä".

Ei sen puoleen... Hyvin nukuttu yo. Omassa huoneessa.

Matkanjärjestäjä Finnmatkat piffasi kelpo muonitukset koko ylimääräisen härdellin ajaksi. Hyvinkään Rantasipissä sai aamulla maksutta käytyä vieläpä kuntosalillakin, mikä loppupelissä jelppasi isosti viime yön puuduttavaa istumista tänne Phukikseen.

Niin, ja sitten onnistuin järkkäämään siirron koneesta poistetun häirikön vapaaksi jättämälle istumapaikalle. Paljon mukavammalle ja tilavammalle kuin alkuperäiseni. Käytäväpaikka!

Jotakin korvaustakin menetetyltä matkapäivältä on kuulemma tulossa. Vaikka mitäpä tässä on menetetty? Käyty vaan iltalennolla Moskovan yläpuolella, ja palattu Hyvinkäälle goisaamaan. Täydellä ylöspidolla!

Voittaja korjaa potin!

-

Risto Lounema näkyy raivostuneen tekstistäni Big Time.

Totuus sattuu - näköjään tuota Lounemaakin. Mikäs sen... hmmmm... inhimillisempää. Täiesti arusaadav!

-

Pitkän lennon aikana tuli muistelluksi Kesää 1969, legendaarista SOULKESÄÄ 1969, jonka fotodzurnalistimme kirjoituksessaan heti alkuun mainitsee...

Suvi oli kulunut Kuusamon mökillä. Heinäkuun lopussa koitti paluu Etelään.

Heinäkuun 20. päivänä Ihminen astui ensimmäistä kertaa Kuun kamaralle.

Katselin showta kajaanilaisesssa hotellihuoneessa. Tuota Apollo 11 -lentoa ei voi unohtaa. Ikinä!

Samainen Hotelli Seurahuone oli muuten sittemmin postikorttiasiakaskin, vuosia. Nythän sitäkään majoitusliikettä ei enää ole.

1960 -luvulla kun helsinkiläispoika illalla käveli Kajjjaanin Kauppakatua, oltiin Stadiin verrattuna aivan eri maailmassa. Tuolloin löytyi vielä isoja eroja Suomen eri osien välillä, monessa suhteessa. Toisin kuin nyt, yhtenäiskulttuurin pyyhkäistyä läpi koko maan.

 Loppukesä 1969 jäi mieleen helteisenä.

Olin juuri edellisena talvena muuttanut uuteen ymparistöön, Espoon Haukilahteen.

SoulKesän 1969 elokuu kului uuteen elin- ja ystäväpiiriin tutustuessa. Koulut taisivat siihen aikaan alkaa vasta syyskuussa.

Neljätoistavuotiaalla pojalla olivat luonnollisesti päällimäisenä mielessä tytöt. Seuraavaksi sitten punaviini, musa, leffat, kirjat - tuolloinhan elettiin varsinaista pop- ja nuorisokulttuurin Kulta-Aikaa.

Sam & Dave. Suuri Otis Redding.  Wilson Pickett. Aretha Franklin... Upeaa musaa, 60 -luvulla paljon muutakin. Myös pop -puolella. - No, nythän musa-osasto onkin sitten tuota kakofonista ränttätänttää. Kun jonnekin vaan pääsisi musiikki-saastelta pakoon!

Niin se menee: Jokainen Vallankumous syö lapsensa. Joka ikinen. Aina. Todellista radikalismia nykyään onkin hakeutuminen klassisen- ja muun taidemusiikin pariin. Tai hiljaisuuden.  Lintujen laulun!

Sitten tietenkin oma Soul-Kojomme, joka tuolloin paljon liikkui Jedassa ja Tapiolassa. - Timo Kojon seikkailuja onkin ollut mielenkiintoista seurata, taustan tuntien...

Niin... "Kojootillehan" sattui hiljattain semmoinenkin erikoinen tilanne, että murtomiehet hiipivät avoimesta ikkunasta sisään. Noin vain, tikapuita pitkin. Moneskos kerros se nyt olikaan... Kojo siinä veteli sikeitä... Vorot häipyivat lehtitietojen mukaan "mittava määrä omaisuutta ja rahaa mukanaan". Kummallista, tosiaan!

Mutta takaisin SoulKesään 1969!

Punkkuflinda - jugoslavialaista Caberneta - taisi Heikintorin handelissa maksaa FIM 3,20. 

Oi Nuoruus!

Riitta. Tuija. Aino. Pia. Kaija. Marika. Eeva. Virve... Keitä heitä kaikkia olikaan. Juuri kauneimpaan nuoruuteensa puhjenneita neitoja. Nämä nykyiset iso-äidit, joiden kuvista netissä - hyi helevetti! - toisinaan vielä juuri ja juuri tunnistaa lähtökohdan.

'Valokuvapolitiikka" ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.

Täpinät kropassa ja pääkopassa olivat mega -luokkaa, kun eräänä kuumana iltapäivänä pääsin Ainon kanssa kaksistaan juttelemaan viileän, kauan sitten puretun Mellsteninrannan Stella Maris -puutalon - nuorisotilamme - isoon saliin. Kolikkoja löytyi taskun pohjalta Cokiksen verran, ja sain vieläpä muutamaan kertaan soitettua juke-boxista Tommy Roen "Dizzyn".

Hetki oli intensiivinen. Ei unhoitu ikuna!

Risto Louneman elämän Merkittävä Tapahtuma ikimuistettavana SoulKesänä 1969 näkyy hänen kirjoituksestaan päätellen olleen aivan erilainenkuin mitä omani olivat. Aivan muuta kuin kuin Apollo 11:n kuulento ja Haukilahden neitoseni.

Tätä valokuvaajamitättömyyttä risoo vielä vuosikymmenienkin kuluttua jokin arvio, jonka faija kuuluu tyypin tuotannosta jo tuolloin lausuneen. Louneman kynäilyjen (henkilön oma ilmaus) perusteella samansuuntaista arviota hän on saanut muiltakin valokuva-alan keskeisiltä vaikuttajilta. Lounema on kertomansa mukaan ollut "totaaliboikotissa" vuosikymmenien ajan.

Risto Louneman kaltaiselle bulkkimatskun -suoltajalle näyttää edelleenkin olevan henkisesti aivan ylittämättömän kova paikka, etta faijasta 1982 nimitettiin Härmän ensimmäinen valokuvaaja -akateemikko.

Sanonta "Voiko vitutukseen kuolla?" näkyykin henkilöityvän juuri Lounemassa.

Tyypillistä tyypille on, että hän 1997 kuollutta faijaani nimittää "korkeaksi virkaherraksi".

Alkeellisinkin faktojen tsekkaus olisi kertonut jopa akateemiselle Lounemalle, että taiteen akateemikkous on arvonimi, ei minkäänlainen "virka". Tasavallan Presidentti nimittäin myöntää tuon arvonimen "erittäin ansioituneille taiteenharjoittajille". Asian tarkistaminen Wikipediasta kestää puolisen minuuttia.

Ei malttanut akateeminen Lounema akateemikkoutta tarkistaa, ei. Oli liikaa vaadittu. Elänyt vuosikymmeniä oman totaalisen harhaluulonsa varassa. Siitä vissiin tuo loputon katkeruuskin.

Mutta ihmekös tuo, kun kyse on herrasta, joka ei kuviaankaan malta viimeistellä, kuten HYMY -lehdestä vuosien mittaan totesimme.

Mikäli tuo "virkaherruus" jotenkin Lounemaa häiritsee, voisi hän fokusoida lähipiiriinsä.

Nimellä "Tomi Ristonpoika Lounema" netissä kulkeva henkilö nimittäin on ammatiltaan virkamies.Tomi Lounema on siis - virkaherra!

Jostakin syystä juuri erilaiset tittelit tuntuvat olevan Lounemalle suuren mielenkiinnon, ja päänvaivankin kohde. Hänen oma tittelinsä on käynyt varsin selväksi. "Master of Science"  eli "Tieteen Mestari" kuuluu kotisivujen mukaan herran titteli.

Faijani (1930 - 1997) akateemikkous aiheuttaa edelleenkin kemisti-valokuvaaja-kynäilijällemme päänsärkyä. Ilkka Kylävaaran kanssa Lounemalla on joskus mennyt sukset ristiin, ja jaksaa jankuttaa Kyliksestä "professorin poikana". Niin, ja tietenkin tämän kirjoittaja on "diktaattori-akateemikon" poika. Jne.

Tulee pakostakin mieleen, jotta kukakohan tuon Risto Louneman faija muuten mahtoi olla? Minkälainenkohan mitättömyys sieltä paljastuisi? Siitäkö traumat johtuvat?

Lounema on vuosikymmenia marissut, ettei ole saanut tuota niin palavasti himoitsemaansa "tunnustusta" sekä apurahoja yhteiskunnan/valtiovallan taholta.

Vuosikymmenienkään vierittyä ei kyseisen räpsijän tuotannon laadusta mitään positiivista kokonaisarviota kuitenkaan voi antaa. Kehitystä ei näytä tapahtuneen. Ei juuri ollenkaan.

Pikemminkin ehkä taantumista. Päätellen mestarimme HYMY -lehdessä vielä viime vuosien aikana julkaisemasta matskusta. Siis juuri näitä näpsäisyjä muurahaiskeoista, suurista pahkoista, kieroon kasvaneista puista jne. 

"Kymmenen vuoden aikana sata juttua ja toistatuhatta julkaistua kuvaa".

Kirjan - ilmeisesti Maestron viimeisen? - nimi on paljonpuhuva: "Oikorata Kerava - Lahti".Mikäköhän erityinen velvollisuus yhteiskunnalla/valtiovallalla olisi ollut tukea tuota proggista?

Faijankin vuosikymmeniä sitten esittamä arvio tyypin tuotannon tasosta on siis kestänyt hyvin Aikaa, tuota tuomareista lahjomattominta.

Ellei taiteilijallamme (henkilö netin mukaan pitää itseään "taiteilijana", viettänyt "50 -vuotis -taiteilijajuhlaakin") ole sitten jemmassa jotakin laadukastakin matskua...

Jos näin on, miksei hän julkaise sitä? Sitten koittaisi "epahenkilöksi julistetun" uudelleenarvioinnin paikka. Iliman muuta! - Tosiaankin. Wikipedian luokasta "Suomalaiset valokuvaajat" ei löydy mainintaa tästä yli puolivuosisataa toimineesta ja massiivisesti julkaisseesta valokuvaajasta.

Mikäli henkilö (s. 1939) aikoo vielä julkaistun tuotantonsa tasoa nostaa, tulee rehabilitoinnille kiire.

Kova kiire!

Voimissaan mies kuitenkin vakuuttaa olevansa: "Hepo hirnuu. Ravit jatkuu".

No, siitä vaan sitten saitin päivitykseen. Sitä "parempaa" aineistoa kehiin!

Risto Louneman nykyiset kotisivuthan ovat lajissaan varmaankin Suomen vaatimattomin esitys. Surkeaakin surkeampi. Eräänlainen alan pohjanoteeraus.

Ollakseen vuosikymmeniä toimineen ammattivalokuvaajan saitti.

Valokuvia Louneman saitilla tätä kirjoitettaessa on lukumäärä, johon kahden käden sormet eivät aivan riitä. Ja kyllä, tuossa reilussa tusinassa on pari - kolme pikkuisen laadukkaampaakin otosta. Siis yli puolivuosisataisen taipaleen varrelta.... Hänellähän sitä julkaistua settiä samojen kotisivujen mukaan piisaa. Tuhatmäärin!

Lounema kirjoittaa, että olisin "julistanut" ettei hänen julkaisemistaan (10.000 kpl) löydy "yhtään hyvää kuvaa".

Väärin! En ole koskaan enkä missään noin todennut. Kukapa nyt noin posketonta väitettä menisikään esittämään. Sanoohan sananparsikin, jotta "Joskus se sokeakin kana jyvän löytääpi".Varsin erikoista olisi, jos 10.000 kuvan satsi olisi vailla ainoatakaan laadukkaampaa fotoa.

Risto Lounema mieluusti korostaa akateemisuuttaan.

Ei tullut Lounemasta siis akateemikkoa -  tuli sensijaan akateeminen. Kysymys vaan kuuluu, etta mitä tuo tuollainen "akateemisuus" oikein on, jos korkeasti koulutettu henkilö ei ymmärrä lukemaansa? Tässä tapauksessa siis sitä, etten ole väittänyt, etteikö hänenkin monikymmenvuotisesta tuotannostaan joku parempikin kuva saattaisi löytyä. - Ei ole kunniaksi Helsingin Yliopistolle, että se tuollaisia "Tieteen Mestareita" maailmalle päästää. Tai on ainakin joskus muutama vuosikymmen sitten päästänyt.

Kovasti näkyy henkilö tosiaan tuota akateemisuutta arvostavan.

Ja minä kun luulin, ettei koto-Suomen ongelma suinkaan olisi "koulutuksen puute", vaan päinvastoin nimenomaan liika,vääränlainen "koulutus". Erilaisia maistereita löytyy niin siivoojien, kuin Siwan kassojenkin joukosta. Viimeksi kun kävin pankissa hakemassa uuden turvakortin, oli nuori pankkineiti juuri palannut Ameriikasta opiskelemasta. Joku hieno tittelikin hänellä oli.- Ne ajat ovat olleet ja menneet, jolloin koulutus takasi varman työpaikan.

Niin, ja kuinkas Lauri Viita aikoinaan totesikaan? Jotenkin tähän malliin, muistinvaraisesti:

Sata ritariperhosen toukkaa.

Vain yksi ritariperhonen.

Ja maisteri.

Pisti.

Sen. 

Suositellaan kuunneltavaksi Veikko Sinisalon lausumana. Äänitallenteilla löytyy.

     (Viisas mies, muuten, tuo Tuomas Enbuske. 

     Kolumnista "Mitä ajattelin tänään" / HS 25.10.2013:

     "Suuri osa korkeakoulutetuista on töissä järjestelmässä eli käyttämässä rahaa sensijaan että he

      esimerkiksi perustaisivat yrityksiä ja loisivat uutta.

      Ajatus, että yliopistotiede jotenkin automaattisesti kasvattaisi yhteiskunnan varallisuutta, on 

      harha.

      Ei Kiinan bruttokansantuote kasva siksi, että ihmiset olisivat yhtäkkiä koulutetumpia. Se kasvaa, 

      koska ihmiset eivät ole liian koulutettuja".

     "Filosofi Nassim Nicolas Taleb kertoo Antifragile -kirjassaan, miksi Sveitsi on maailman 

      rikkaimpia maita. Sveitsissä on vähemmän yliopistokoulutettuja kuin länsimaissa keski-

      määrin. Yksi tärkeimmistä menestyksen syistä on se, etteivät älyköt ja korkeasti koulutetut

      pääse huseeraamaan ja luomaan hienoja - vain teoriassa toimivia - järjestelmiä".

      "Koulutus on tiettyyn rajaan hyödyllistä. Lukemaan ja laskemaan oppinut voi tutustua

      helpommin uusiin asioihin.

      Liiallinen koulutus, johon hallitus meitä viettelee, on syöpä. Se tekee maistereista, dosenteista

      ja ministereistä tuottamattomia horisijoita".)

No, SoulKesänä 1969 Rollaritkin olivat vielä parhaassa iskussaan, ja "Satisfactionissa" varsin osuvasti käsiteltiin termia "useless information". 

"Educated fools...".

Mutta tämä riittäköön tällä erää tästä teemasta. Täältä vakipaikasta, Phuketin hyvin ilmastoidusta Italian Job Cafeesta.

Espresso ja kaksi isoa boltsia minttu-suklaamurujädeä 175 batia, jotain alle femman. Ilmainen kompuutteri.

SoulKesä Kuus-Ysi...

Tuolle Lounemalle taytyy kyllä olla kiitollinen siitä, etta palautti tuon Kesän 1969 mieleen...

"Kesä jonka kerran elää sain,

mielestäin ei poistu milloinkaan..."

(Kai "Kuju" Hyttinen: Muistan kesän)

Ei se näköjään Lounemankaan mielestä poistu - tosin aivan eri syistä.

Aika lähteä Kata Noi -biitsille tsimmamaan.

Sieltä saa joskus iltaisin, auringonlaskun jälkeen, fotojakin.

Kun malttaa talsia sinne kauas niemen kärkeen, louhikkoista rantaa pitkin.

Sekä odottaa, odottaa, odottaa...

Jokainen ilta on erilainen. Minkälainen sunset? Aallot? Värit/sävyt? Valot? Noita kirkkaasti valaistuja kalastusaluksia liikkeella? Kuu? Pilvet? Lepakot? Kaskaitten surina? Kalastajia rannalla? Lentääköhän se ihmeellinen, turkoosinsininen Paratiisilintu taas jalkojeni välistä?

Vähän niinkuin joku vuosi sitten riekko tai kiiruna Muonion Keimiötunturin huhtikuisella pälvellä. Jatetään lajinmääritys noin avoimeksi, ettei joku akadeeminen pääse asiasta vääntämään.

Muutama julkaisukelpoinen kuva on tuolta niemenkärjestä syntynyt. Yksi painettu postikortiksikin.

Kaikessa rauhassa. I lugn och ro. Taking my Time. Pax. Rahuajal. Calme. Mир : Phuket 2010

Jakelussa myyntitelineissäni Härman rannikolla Torniosta Maarianhaminan kautta Kotkaan. Sekä tietenkin asuinmaassani Eestissä.

Menee täydestä kuin väärä raha - suomalaisena kuvana. "Rauman saaristosta". "Ahvenanmaalta".

Tai eestilaisenä. Joskus norjalaisena. Kerran ranskalaisena. Ihan miten vaan.

Sopii mulle!

www.ArcticParadise.fi

De mortuis nil nis bonum

  -

Phuket 26.2.2013

Ilta Paratiisissa. Sunset in Paradise. Selnedgâng i Paradiset. Öhtu Paradiisis : Phuket 2009

Kolmen päivän fillarointi- ja patikointiressu Khao Sok -kansallispuistossa ja Cheow Lan -järvelläohi. Amazing Bike Tours -toimiston järjestelyt toimivat taas kuin junan vessa. Kuten viime vuonnakin. (HUOM: Tarkoittaa niita vanhoja sinisiä pikajunia!).

Espresso, italialainen jäätelö ilmastoidussa kahvilassa ja internet maistuvat taas. Siistit vessatkin kelpaavat.

Kolme päivää fillarointia henkeäsalpaavan upeissa maisemissa... Paikoitellen aivan epätodellista kauneutta. Parhaimmillaan lämpöa 42,8 astetta, mittarin mukaan, ja asvalttiosuuksilla vielä varmaan sitäkin enempi.

Meitä ei ollut kuin neljä retkelle osallistujaa. Eräs uusseelantilais-australialainen pariskunta (mies maori), yksi puoli-eläkelainen britti sekä mie.

Kämppiksen - tuon britin - kanssa tulimme hyvin juttuun. Meillä oli hyviä keskusteluja buddhalaisuudesta, kirjallisuudesta, vanhenemisesta, sijoittamisesta, elamänlaadusta, eläkkeen nauttimisesta, työnteon jatkamisesta eläkkeellä  jne.

Heppu - tyypillinen englantilainen gentleman - oli koulutukseltaan biokemisti, mutta tehnyt uransa perustamalla lehtiä ja muuta media-alan toimintaa ympäri Aasiaa. 46 -vuotiaana teki Tilinsä  ja myi firmansa jollekin isolle toimijalle. Jäi firman palvelukseen toimittajaksi. Ei ole yrityksensä myynnin jälkeen työskennellyt enää rahasta, vaan mielenikiiinnosta, ajankulusta,  harrastuksesta. Pitääkseen itsensä virkeänä. Asuu itseään puolta nuoremman thaikkunaisen kanssa. - Ymmärsimme hyvin toisiamme.

Jossakin vaiheessa, kun rinnakkain fillaroimme jonkun Thai -kylän läpi, katsoimme toisiimme ja totesimme olevamme Onnen Poikia. Vapaina, terveinä miehinä täällä vaellamme. - Muuten fillariretken hinta oli yli yhden thaimaalaisen kotitalouden keskimääräisen kuukausitulon...

Khao Sokin järvi oli uskomaton. Valtava 80 - luvulla padottu tekoallas satoja metrejä korkeitten, paikoin kohtisuorien karstivuorten välissä. Vesi ihmeellisen smaragdinvihreää. Tuli uitua lukuisia kertoja.

Yöllä tähtitaivas melkein yhtä komea kuin jossakin Ahvenanmaan ulkosaaristossa helmikuussa.

Paljon muitakin kokemuksia kolmessa päivässä... Uusia makuja... Uudenlaisia hedelmiä...

Jollakin pitkällä pyöräilyosuudella tulin ajatelleeksi tuota nimitystä "Peräkammarin poika", jota Risto Lounema suvaitsee vaatimattomasta persoonastani  käyttää. Tosin hän samalla ilmoittaa, "ettei tunne minua". - No, ei anneta sen häiritä, kysymyshän on Lounemasta... Jos faktat ovat Louneman kynäilyjen tiellä, niin sen pahempi faktoille. Juurihan saimme hänelta kuulla senkin, että akateemikkous on hänen mielestaan virka. Harhaluulo, joka on tyypille aiheuttanut päänsarkyä vuosikymmenien ajan.

Ai niin... Vaikka tuo Risto Lounema ilmoittaakin ettei tunne minua, omasta puolestani olen tavannut Louneman kerran, Pohjolassa. Kohtaaminen oli hmmmm... mieleenpainuva.

Tuosta ilmaisusta "Peräkammarin poika" tulee mielikuva, että kyse olisi jotenkin syrjässä elävästä henkilöstä.

Tuota... Suomesta muuttoni jälkeen, kyllästyttyäni asumisen moninkertaiseen ylihinnoitteluun kyseisessä maassa,  olen asunut keskeisessä tallinnalaisessa hotellissa.  Ensin vuokralla ja sitten 30.11.2012 alkaen omassa asunnossa samassa rakennuksessa. - Suomessa muuten pääsin ensimmäiseen omistusasuntoon kiinni Huvilakadulla, Eirassa vuonna 1982. Sittemmin elelin Topeliuksenkatu 15:n, arvotalo sekin, osakkeessani vuosikymmeniä. Sellaisia Peräkammareita. 

Ostin Tallinnassa toimivalle hotellille tarpeettomaksi käyneen bastun takkahuoneineen. Entinen saunatila alakerrassa, yläkerrassa entinen takkahuone.  Sivumennen sanottuna tämä on koko talon ainoa takallinen asunto.

Kaikki hotellin palvelut käytettävissä: Asunnon ovelta respaan matkaa 37 askelta, posti voi jättää paketit respaan. Siivous, vuodevaatteiden ja pyyhkeiden vaihto eur. 24,-. Hotelliaamupala maksaa alle vitosen talon asukkaille. Aulan nettipiste ilmainen jne.

Eli taas meni pieleen, Lounemalla. Tällä akateemisella Master of Science -tason kynäilijällämme.

En ole mikään "Peräkammarin poika" vaan Saunakammarin poika!

Asunnon hinta remonttikuluineen 1.236,- euroa/neliö. 

Remontikuluista saa tietenkin lain mukaan Suomen kotitalousvähennyksen. Suur aitäh sulle, mu kallis isamaa!

Toki, jos joku välttämättä haluaa, saa maksaa vastaavasta siellä Helsingissä sen 5 - 7 kertaisen neliöhinnan. Se sopii minulle varsin hyvin! Kaikin mokomin! Tehkäätten hyvin!

Sitten tuohon Louneman ilmaisuun "Peräkammarin poika" liittyy usein tuo naisettomuus.  Sehän siellä Härmässä aiheuttaakin kaikenlaista. Kouluampumisista korkeatasoisiin insinőőreihin asti. (Niin, usein kuulee mainittavan, että nuo Oulun ymparistökuntien uskovaiset  "Peräkammarin pojat" loivat Härmän kännykkäbisneksen perustan, silloin 90 -luvulla. Heillä oli aikaa värkkäillä, paremman tekemisen eli naimisen puutteessa.).

Tuota...

Suomessahan siviilisäätynä on "naimaton", jos sitä kardinaalimunausta ei ole tehnyt, että avioliittosopimuksen olisi solminut.

Siis sitä elämän suurinta mokaa, jonka toki valtaosa miehistä jossakin vaiheessa, yleensä nuorina tekee. Virhettä, joka varmuudella aiheuttaa sitten murskaavalle enemmistölle monenlaista vaikeutta.

Virallinen mantra - "rakkauteen perustuva yksiavionen, elinikäinen parisuhde"  - ja todellisuus eivät voisi kauempana toisistaan olla.

Mutta niinhän se menee. "Rakkaus"  on ikuista - vaan sen kohteet tuppaavat vaihtelemaan. Kysymys on korkeintaan jostakin 'sarja-monogamiasta" - ja siinä välissä tarvitaan sitten poliisia/juristia/sosiaaliviranomaisia rähäkkää setvimään. Kummasti vaan omaisuudet menevät uusjakoon - lainsäädännön suosiollisella myötävaikutuksella, tietty.

Talous nimenomaan on sitten "Tahdon!" lausuneella hemmolla kuralla loppuelämän ajan. Siitä pitävät avioliitto- eläke- perhe -perintö jne. -oikeuksien pykälät huolen. Juuri siksihän meillä on Eduskunta, että se junailisi semmoisen lainsäädännön, jotta mies takuuvarmasti maksaa. Siis seksistä. 

Samainen parlamenttihan sai aikaan tässä hiljattain semmoisenkin pykälistön, että jopa pelkkä avoliitto riittää siihen, että nainen pääsee miehen omaisuuteen kiinni. Yhä täydellisemmaksi käy systeemi!

Eivätkä suomalaiset miehet taas inahtaneetkaan. Viedään kuin märkää pässiä narusta. Vaikea tuollaisia lampaita onkaan edes sääliä.  Eivät nuo parempaa kohtaloa edes ansaitse. 

Jorssit!

Miehen täytyy olla täysi idiootti, jos nykyisessä Härmässä nykyisellä "diilillä" menee naimisiin. Useimmat menevät. 

Eniten ihmetyttää, että Suomi-Pojilta ylipäätään mitään maanpuolustustahtoa nyky"diilillä" enää löytyy. Ennen oli toisin. 

(Muuten marraskuussa 2013 junamatkalla Hampuri - Köpis löytyi Matti Mäkelän sinänsä kehnosta esseekokoelmasta "Kaksi vaimoa" juuri tätä teemaa koskeva pätkä:

"Eli minä kysyn sinulta Suomen mies: oletko valmis taistelemaan kuolemaan saakka, oletko valmis uhraamaan henkesi rouva Airiston, rouva Istalan, näiden muiden Suomen neitojen puolesta? Ja voinhan minä saman tien vastatakin. Taitaisi olla pieni se porukka suomalaisia miehiä, joka olisi valmis viisi vuotta istumaan hangessa näiden itsekkäiden, omaa etuaan ajavien, meitä miehiä haukkuvien suomalaisten naisten puolesta. Omasta puolestani lisään, että olisin valmis panemaan upseerikunniani peliin vain silloin, jos tietäisin, että takanani on uskollinen, ahkera, minua kunnioittava nainen Thaimaasta, Kiinasta tai Japanista."

 

Härmän  touhua kattellessa on jo vuosikausia palannut mieleen Aleksis Kiven "Seitsemän veljestä"-kirjan lopputilanne.  

Veljeksistä kaikki yhtä lukuunottamatta ( Simeoniko hänen nimensä oli?) purjehtivat avioliiton satamaan. Alkoivat "kunnon kansalaisiksi". Sukupuolivietti palautti heidat yhteiskuntaan. Ei muuta kun lapsentekkoon! Vain tuo Simeoni jäi - kuten silloinkin sanottiin - "naimattomaksi" (hän varmaan tuolloin kirjaimellisesti olikin).

Niistä vaihtoehdoista, joita suomalainen yhteiskunta miehelle tänä päivänä antaa, Simeonin ratkaisu on ainoa järkevä - "naimattomuutta" se ei nyky-yhteiskunnassa välttämättä tarkoita. Jos osaa pelata korttinsa oikein. 

Sensijaan kun  nimensä avioliittopapereihin kiirehtii raapustamaan - kuten todettu, avoliittokin riittää - on peli pelattu. Game Over! Tuhansin sitein sitoo heppu itsensä yhteiskunnan kunnollisuusvaatimuksiin. Sekä tietenkin useimmiten elinikaisiin maksuvelvoiteisiin jotka joskus jatkuvat vielä seuraavallekin sukupolvelle (leskeneläke, lesken elinikäinen asumisoikeus puolison kuoleman jälkeen, koskenee nykyään myös "avo-leskiä").

Irti on mahdotonta pyristellä. Ilmankos niin monella kaverilla päässä kilahtaakin - eihän tuollaista voi kukaan kestää. Parisuhdeväkivalta kukoistaa - molempien sukupuolten toimesta. 

Tuo termi "naimaton" pitäisi muuttaa tarkoittamaan naimisissa olevaa miespuolista henkilőa, niin se vastaisi paremmin nykytodellisuutta.

Naimattomuus on tosiaankin iso ongelma suomalaisissa avioliitoissa ja vielapa kasvamaan pain. Tästä on tutkimustietoakin. Itsetyydytys valtaa alaa - avioliitoissa.

Mutta jätetään nyt tuon suomalaisen naimattomuuden käsittely tällä kertaa tähän. Jollekin voi muuten tulla paha mieli. Maassa, jossa tunnetusti kateus voittaa kiimankin. 

Paitsi etta sitä kiimaakin esiintyy yhä vähemmän ja vähemmän. Yhä androgyynisemmaksi menee touhu. - Homotus ja feminismi ovat uusi normaali. Sairasta.

Tilanne Ruotsissa onkin jo se, että aikuisista vain 61 prossaa enää harrastaa seksiä. Luonnollisesti Härmä seuraa perässä, kuten aina. Tavoitteeseen ollaan siis pääsemässä. Kohta ollaankin jo tilanteessa, jossa ainakin aikuiset heteroseksin harrastajat ovat pieni vähemmistö.

Ketä tämä suomalainen parisuhde / tasa-arvotematiikka  enemmälti kiinnostaa, tutustukoon Henry Laasasen teksteihin. Siinä on viisas mies! Satoja kirjoituksia Henrylta on netissä tarjolla. Suositellaan lämpimästi! Voipi jopa alkaa ymmärtämään jotakin!

Sitäpaitsi Henkkahan on akateeminen, mitä (onnekseni) en ole.

Näinollen hän osaa muotoilla lauseet sellaisiksi hienoiksi, oppineen tuntuisiksi, että maisteri Lounemakin lienee  lauserakenteisiin tyytyväinen. Vaikka ei tuota Lounemaa akateemiseksi kylla sepustustensa perusteella uskoisikaan.

Louneman ilmaisussa "Peräkammarin poika" tuo jälkimmäinen sana "poika" tuntuu hyvälle. Tosiaankin, meillähän on Risto Louneman (s. 1939) kanssa ikä-eroa melkeinpä sukupolven verran....

-

Mutta aika Thaikuissa lähenee tälla kertaa loppuaan. Huomenna paluulento.

Lampöä on saanut, vähintäin sen minkä lääkäri määrää.

Hierontaa on saanut - melkein päivittäin. Erilaiset thai -hieronnat 8 - 10 euroa yli tunnin setti. Kyllähän tuo monivuotisen vakihierojan, Tamin (mies) rautakourien möyhennys sattuu - se on lievää kidutusta. Ihan oikeasti. Mutta olo jälkeenpäin on koettelemuksen arvoinen.

Uitua on tullut. Kevyttä, merenannin -painotteista sapuskaa. Iltapäivisin italialaista jädeä ja Phuketin parasta kahvia Italian Job Cafeessa. Hot Yoga -sessiossakin tuli käytyä - enkä ollut porukan surkein. Yksikin nuori 60 -kiloinen tyttö joutui lopettamaan setin kesken.

Kuvia on kertynyt. Tämänkertaisena teemana kahvikuppi. Lisäksi tavanomaiset maisemat, pilvikuvia. Auringonlaskut skippaan kylmästi, olivatpa kuinka upeita tahansa.

Edellinen, Kroatiassa about kymmenen vuotta sitten kuvattu kahvikuppikortti onkin hyllystä loppuunmyyty, jostakin myyntitelineestä sitä saattaa vielä löytyä. Aika laittaa peliin uusi versio.

Vaikeeta on, kuvaus. Erinomaisen vaikeeata!

Cafe. Petit noir. Express. Espresso. Coffe. Kahvi. Kohvi. Kaffe. Kaffee. Kava : Kroatia 2004

Kolmena iltapäivänä kahvikuppikuvauksia Tropical Garden -ravintolassa. Perkele, että on vaikeeta!

Oikean valon ilmestyminen. Varjo?  Ehjä pöytäliina? Punainen/valkoinen/ fifty-fifty? Kupin/lusikan asento? Auringon heijastuminen lusikasta? Sokeria pöydälle vai ei? Ruskeaa vai valkoista? Kahvin "kuohu"? Kuplat? Haihtuminen - lisäveden kaato? Miten onnistua muodostamaan sydänkuvio kahvin pinnalle? Riittääkö osittainen  onnistuminen - jatkaakko photoshopilla? Tulisiko siitä luontevan näköistä? Jne...

No, jotakin on kuitenkin purkissa. Yritetty ainakin on!

-

Tämän Phuketin -reissun yksi parhaista löydöistä oli - uima-allas. Maailmanluokan Luxus -sellainen.

Mesta löytyi sattumalta. Niinkuin niin paljon muutakin on löytynyt.

Kata Beachin eräässä niemenkärjessä, jossa olen vuosia iltaisin kuvaillut - tai jättänyt kuvaamatta, mikä on aivan yhtä hienoa - sijaitsee tämä boutique -hotelli. Jonkun miljonäärin suunnittelema ja rakentama. Hän on kuulemma kuningasperheen jäsen.

Viidettä vuotta nyt kapusin ylös rannalta, iltasession jälkeen. Hiippailin luvatta tuon hotellialueen läpi makeä ylös parkkipaikalle, jossa fillari odotti.

Aina on ollut kiire, yleensä syomään, ja pieni adrenaaliinisatsi päällä, johtuen hiippailun "luvattomuudesta". Toki on tullut noteerattua tuo pimeydessä, pensaston suojissa, muurin takana loriseva vesi. Varmaankin jokin suihkulähde? Mitään toimintaa ei ole sielläpäin koskaan näkynyt.

Nyt tuli kurkistettua muurin taakse: Taivaan Vallat,  mikä uima-allas!

Ensimmäisenä iltana uinti jäi pikaiseksi. Onkohan täällä jotain kätkettyjä kameroita jossakin? Mikä olisi sanktio? Olemme Thaimaassa!

No, vähitellen, ilta-illan perään, luvattomat uintireissut muuttuvat rennommiksi ja pitempikestoisiksi. Ei kertaakaan ketään paikalla! Ei asiakkaita, ei vartijoita!

Päinvastoin, hotellialueen läpi fillarille talsiessa portilla päivystävät vaksit toivottavat mukavaa illanjatkoa!

Vesi altaaseen lorisee jostakin ylhäältä semmoista komeaa mukulakivistä muuria pitkin. Allas on tietenkin valaistu, ja siinä  on siniset kaakelit. Vesi mukavan viileää - aivan toista kuin noissa omissa halvoissa majataloissa. Niissä vesi on lämmintä sotkua, ja altaan vesi vaihdetaan pari kertaa viikossa. Karmeat kloori-tankkaukset.

Tämän altaan vesi juoksee pois suoraan alamuurin yli merenrantaan. Lopputulos on huikea näkymä, kun altaan vesi tuntuu ikäänkuin "jatkuvan" horisonttiiin, kohti Andamaanien Meren pastellinsävyisiä auringonlaskun jälkihehkuja.

Joku palmu, muutama pensas.

Yhdestä kulmasta löydän "sanctuaryni". Siinä kun lilluu, tähdet syttyvät, kuu suoraan yläpuolella, ainoana äänenä kaskaitten surina ja veden lorina.... Paikka vetää vertoja jopa Budapestin Gellert -kylpylän marraskuiselle ilta -lillumiselle. - Ehkä elämä sittenkin on elämisen arvoista?

No, arvokasta ainakin olisi yöpyminen tässä loistohotellissa: 300 - 750 euroa yö, kotisivun mukaan.

Kaiken huipuksi viimeisenä iltana löytyy Aihe.

Taas sama juttu: Aihe on odottanut tuossa ihan nurkan takana kaikki nämä vuodet. Ei ole vaan tullut kurkistettua tuonnekaan, lähinnä häveliäisyysyistä. Luvattomilla asioilla kun olemme.

Mutta totta se on. Tuossa tuo on. On ollut odottamassa siis viisi vuotta, aivan parinkymmenen metrin päässä kulkureitistä.

Pientä harjoittelua kameran kanssa aiheen parissa viimeisenä iltana. Valot eivät ole parhaat mahdolliset, mutta tuleepahan treenattua. Tästä saamme vielä jotakin irti!

Yksi hyvä syy palata taas Phukikseen ensi vuonna: Aihe odottaa. Työmaalla.  

Mutta nyt kamat kasaan ja tämän Phuketin -reissun Viimeiselle Ehtoolliselle vakimestaan, Tropical Garden -ravinteliin. Alle kuudella egellä siellä syö hyvin.

Sitten vuorossa parturi (alle 4 euroa) ja fillarin palautus Beach Boyhin. Antavat sitten pantiksi ottamansa passin takaisin.

Kolme rullaa filmiä tuli valotettua tämänvuotisella reissulla. Joukossa on varmasti ainakin yksi julkaisukelpoinen. Enempää ei tarvitse ollakaan.

Tämä oli kuudes kahden viikon Thaimaan -matka, tekee yhteensä kolme kuukautta. Tarkoittaa sitä, että melkein kaksi prosenttia elinpäivistä on tullut vietettyä täällä.

Julkaistut kuvat - lähinnä postikortteina - ovat maksaneet kaikki kulut. Ei huono.

Eiköhän tämä trippi ole nyt tässä. Lähdetään goisaamaan, herätys aamulla 05.30. Kuljetus lentokentälle klo 06.00.

Ylihuomenna pitäisi olla jo Võrussa asiakaskäynnillä, tuli iso tilaus.

Sateen jälkeen. Moment in Paradise. Et In Arcadia Ego. Aprês la pluie. Hetk Paradiisis. Orchidaceae

Phuket 2012

Kittilä, Levi 23.4.2013

Viimoinen päivä Levillä tällä huhtikuisella Lapin -rundilla.

 Tulin tänne Tunturi-Lappiin tasan kolmekymmentä yksi vuotta sitten. Ensimmäiselle Lapin -reissulle lähdin Huvilakadun jugend -talon luxus -kämpästä. Ensimmäisen yön Muoniossa nukuin Lomamaja Pekosen 80 markan nk. "Vanhan Puolen" mökissä... Oli heti selvää, ettei paluuta ole. Kuten ei ollutkaan...

Se oli "isku tuntemattomaan" - mutta jotakin lienen tehnyt oikein. Miten muuten olisi mahdollista, että kolmekymmentä yksi vuotta olen ollut Lapissa melkein joka kuukausi, ja noin viikon kerrallaan?

Sehän tekee yhteensä useita vuosia! Jos puhutaan Suomen Pohjolasta Hailuoto - Sotkamo -akselin yläpuolella, tulee siitä muutama vuosi lisää. Elettyä elämää...

Hyvin nukuttu yö tänään takana.

Eilen hiihtopäivä Muoniossa. Se perinteinen päiväreissu Jerikseltä Mustavaaran autiomajalle ja takaisin. Majalla oli valmiit tulet, ja juttuseuraakin.

Komeat maisemat kohti Pallasta, kuvata eilen ei kuitenkaan voinut. Mutta aurinkoa!

Illalla bastun jälkeen telkusta tuli pari henkilöhaastattelua.

Ensin entinen korkea talousvirkamies Johnny Åkerholm. Torkahtelin kesken proggiksen. Hän ei ilmeisesti edes maininnut uransa kiinnostavinta detaljia, kun silloinen toinen valtionvarainministeri Arja "Helsingin Tuhla-Viikot" Alho heitti hänet ulos työhuoneestaan. Niin virkamies, niin virkamies, tuo Åkerholm...

Sitten Henry Kissingerista (ent. Heinz Alfred Kissinger, syntymäpaikka Fürth, Bavaria, Deutschland) pitkä saksalaisvalmisteinen ohjelma. Todella kiinnostavaa, kun on elänyt tuon kuohuvan ajan.

Kaksi kysymystä, jotka saivat Henkan selvästi tuohtumaan, ja vaikenemaan:

- Omat naisasiansa

- Chilen tapahtumat 70 -luvulla.

Muuten ohjelmassa esiintynyt kenraali Alexander Haig naureskeli, että sittemmin on jostakin ilmennyt presidentti Salvador Allenden työskennelleen KGB:n palkkalistoilla. Aivan uutta tietoa, näin suomalaisesta perspektiivistä. Allendestahan onnistuttiin jo tuolloin 70 -luvulla Vasemmistontaholta aikaansaamaan jonkinlainen marttyyri, pyhimys...

Voi vain kuvitella sitä terrorin määrää, joka Chilessä olisi Allenden vallan jatkuessa vallinnut.... 

-

En minä tästä Levistä piittaa, en ollenkaan. Liian "juppia". Sama kuin olisi josakin Etelänkauppakeskuksessa, melkein. Suomalaista kerskakulutusta pahimmillaan.

Mutta täältä saa halpaa majoitusta näin "off season". Luxusyksiö, kolmas kerros, parveke, sauna, iso telkkari, minikeittiö jne... Vain 270 egeä / 7 yötä! Vaikkapa Pääsiäisenä samasta saa maksaa moninkertaisesti. No, maksakoon kuka jaksaa - "vastavirtaan ui lohen suku".

Leviä on hyvä pitää tukikohtana, täältä voi liikkua ympäri Länsi-Lappia.

Tuli käytyä pitkästä aikaan, ekaa kertaa kolmeen vuoteen, Kilpisjärvelläkin.

Siellä odotti hyvä, ystävällinen vastaanotto: Korttiständi oli lähes tyhjä, ja asiakas teki muunkin ison tilauksen.

Lisäksi sain "Kuuman vihjeen": Kilpiseltä ei ole kuin nelisenkymmentä kilometriä Lullelaaksoon(Lulledalen) Norjan puolelle. Kuulemma mainio orkidea -paikka!

Täytynee ottaa heti ensi suvena ohjelmistoon. Kilpiseltä vaan hyppää Skibotnin -bussiin. Välimatka Lulledalen - Skibotn vain muutama kilsa! Kuulostaa upealta!

Välillä tosiaan - osin Eestiin muutosta johtuen - en kerennyt Kilpiksellä käymäänkään. Sitä ennen pari - kolme kertaa vuodessa huhtikuusta 1982 alkaen. Alkuvuosina useamminkin.

En ikinä unhoita ensimmäsitä käyntiä postikorttiasioissa Kilpiksellä 1982. Kuin kotiin olisi saapunut.

Meni kuitenkin sukset ristiin silloin kolme vuotta sitten yhden asiakkaan kanssa.

Oli selvää, ettei tyyppi kuvioissa kauaa viivy. Toden totta! Heppu oli nyt kadonnut. Rauha maassa, ja palattiin jällen normaaliin, hyvään päiväjärjestykseen.

Niinhän kiinalainen viisaus toteaa:

"Kun kohtaat vihollisen, malta mielesi.

Mene joen rantaan ja odota.

Ennemmin tai myöhemmin virta tuo vihollisesi ruumiin mukanaan".

Piti kutinsa, tässäkin tapauksessa.

Kaveri ilmestyi kypsässä keski-iässä Kilpiselle ja yritti "ylläpitää parisuhdetta". "Yhteisyrittää" viisikymppisen, näinollen kulahtaneen naisen kanssa, jonka poika työskenteli samassa yrityksessä ja jonka entinen aviomies omisti yrityksen.

Kuvio, joka vain odotti lopahtamistaan tuohon omaan mahdottomuutensa. Turha yrittää väkisin puhaltaa eloa hiipuvaan hiillokseen.

Mutta kiitoksia käynnistä, ja hyvää jatkoa sinne missä ikinä nykyisin puuhailetkaan! Mitä sitten värkkäiletkään...

Kilpiksellä oli muuten korttiständissä jäljellä - olin aivan unohtanut ne! - Jordanian Petrassa joskus 90 -luvulla kuvaamiani kamelipostikortteja! Kilpisjärven kamelit! Tuo tuntui hyvältä läpältä silloin joskus ammoin. Satojen muidenkin mielestä - menekistä päätellen.

Toinen paikka, jossa noita kamelipostikorteja meni, oli Korppoo. Korppoon kamelit! - No, vanha vitsi. Parisenkymmentä niitä vielä Kilpiksellä oli jäljellä.

Karesuannon legendarinen Raja-Baari oli petrannut ilmettään huomattavasti.

Gold Linen bussi pysähtyi tulomatkalla siinä vajaan puoli tuntia, kerkesi syömään. Nykyisin siellä on kelvollinen seisova pöytä, tervetullut uusi palvelu. Melko hintava, tosin: 10,50 eli Etelän hinta.

Samainen Raja-Baari oli joskus parikymmentä vuotta sitten asiakkaanikin.

Silloinen yrittäjä kuoli nuorena sairauskohtaukseen syksyisellä suolla, kun  yritti riuhtoa rämeeseen uponnutta mönkijää ylös. Hyvin suomalainen kuolema.

Sitten tien toisella puolella sijaitsi takavuosina kauppa, joka sekin oli asiakas jossakin vaiheeessa. Kauppaa ei tietenkään enää ole. Omistaja kuoli hänkin. Kuulemma putosi tikkailta, kun oli korjaamassa lamppua katossa. Löi päänsä.

Niin, ja sitten yksi majatalokin Karesuannossa aikoinaan...

Tutustuin hoitajiin, tulimme hyvin juttuun. Muistan vieläkin, että toinen heistä oli kokki, enkä koskaan ole saanut niin hyvää poronkäristystä kuin häneltä.

Tilasivat sitten kerran majatalolle "oman postikortin". Se oli joku perus -ruskamaisema Käsivarresta, johon "upotettiin" pikkukuvana tuo majatalo. Semmoinen lautamökki. Kuva oli "kohteensa näköinen". Ei enempää, eikä myöskään vähempää.

Kaikki meni hyvin, ei muuta kun pari kenkälaatikollista kortteja postiin, ja lasku perään.

Sitten alkoivat vaikeudet.

Firman pääkonttorista soitti kiukkuinen (eivätkös ne kaikki ole?) keski-ikäinen akka, ja tiukkasi kuka kortit on tilannut. Julmisteli, ettei laskua makseta.

Kävi ilmi, että ämmä oli yrityksen omistajan jonkinlainen siippa. Omistaja oli joku firmansa myynyt miljunääri, joka oli haalinut kyseisen majatalon omistukseensa.

Viikkoja kului. Suoritusta ei kuulunut.

Eräänä syksyisenä päivänä kävelin Patentti- ja rekisterihallituksen ohi, ja päätin käydä tsekkaamassa emoyrityksen tietoja.

Kas kumma, he olivat juuri rekisteröimässä toiminimeä, joka oli ristiriidassa jonkun silloin hallinnassani olleen toiminimen kanssa! Ei voi olla!

Ilmoitin, etten hyväksy toimenpidettä. Suostumusta taidettiin jopa virkateitse kysyä.

Kului parisen viikkoa, olin silloin Ilomantsissa.

Puhelin soi, se oli joku lakimies.

Teki ehdotuksen, että jos hyväksyn tuon heidän nimenkäyttönsä, he maksavat laskun. Sopiihan se.

Faksasin heille suostumukseni, ja seuraavana päivänä rahat kilahtivat tilille.

Summa oli juuri sama, mitä seuraavalla viikolla alkanut ikimuistettava Kroatian -reissu maksoi.

Niin, ja Kroatiasta syntyi sitten julkaisukepoista materiaalikin. Yllaoleva kahvikuppikuva, joka on jo loppuunmyytykin, ja josta on tilaustöinä tehty useille asiakkaille käyntikortteja...

Tuotakaan majataloa Karesuannossa ei ole ollut tietenkään enää vuosikausiin. Voi vain arvailla, kuinka paljon rahaa kuviossa paloi. Aivan tuhoontuomittu yritys.

Mitä noille postikorteille sitten tapahtui? Vaikea sanoa.

Ehkä ne ajautuivat jossakin vaiheessa juuri tuohon lopetettuun kauppaan, sadan metrin päähän... Ehkä juuri niitä yritettiin myydä viidellä sentillä kipale, kuten Risto Lounema kirjoittaa...Kenties jopa "akatemikko Matti A. Pitkäsen taidepläjäyksinä", kuten Lounema kirjoittaa...

Ei olisi ensimmäinen, eikä viimeinen kerta, kun postikorttituotannossani  kuvaajien nimet ovat menneet yleisöltä ja joskus asiakkailtakin sekaisin. Saihan tuohon tottua 80 -luvun alussa, ennen kuin olin kameraan koskenutkaan. Jo yli kolmekymmentä vuotta sitten faijan kuvaamia postikortteja pidettiin usein minun kuvaaminani. Kuvaajan nimi toki lukee aina painotuotteen takana, mutta se ei aina riitä.

Tai ehkä tuolla postikortierällä lämmitettiin saunaa... Vai menikö se tosiaankin - kuten Lounema suvaitsee kirjoittaa - jätepaperiteollisuuden raaka-aineeksi? - Hyötykäyttöjä molemmat.

Risto Louneman HYMY -lehdessä julkaisemat näppäilyt ("kymmenen vuotta, sata juttua, toistatuhatta kuvaa") sensijaan eivät sovellu edes perseen pyyhkimiseen. Toki noita vanhojaHYMY -lehtiä sopii huussissa selailla, mutta vessapaperiksi niistä ei ole. Liian kovaa, painoväreillä kyllästettyä paperia.Tuleepi pylly kipeäksi noista Risto Louneman räppäyksistä...

Vielä tuosta Karesuannon tapauksesta... Noiden tilaustyönä majatalolle tehtyjen korttien maksama Kroatian -reissu oli yksi parhaimmista. Missään ei uiminen ole ollut niin nautinnollista. Eivätkä viikunat yhtä tuoreita ja maukkaita.

Niin, en siis tiedä, menikö joku tilaustyönä tehty postikorttierä jossakin Karesuannossa tai muussa Lapin "tuppukylässä" viidellä sentillä kipale vai ei. Tapauksesta on vain Risto Louneman kertomus. Niin tai näin, kaikissa tapauksissahan "moi" nettosi siitäkin keissistä vallan mainiosti.Kuten noilla tilaushommilla ylipäätään.

Oli suuri onni, että 90 -luvun alussa kekkasin posti- ja käyntikortteja tilauksesta alkaa valmistamaan. Sekä omista kuvistani, että - hyi kauhistus! - asiakkaiden materiaaleista. Nuo jälkimmäiset nimittäin ovat usein aivan hirveitä. Tietenkin heidän omasta mielestään suurenmoisia. 

Asiaa näin jälkikäteen, nyt jo eläkkeennauttijana arvioiden on todettava, etten mitenkään olisi klaarannut ilman tilaustöitä. Ne pelastivat minut. 

Suuri ongelma on Suomessa varsinkin aivan viime vuosina - kaikenlaisen hillittömän ahneuden ja ajattelemattomuuden vallattua yhä enenevissä määrin alaa - vähittäismyyjien harjoittama posketon ylihinnoittelu.

On täytynyt aivan viime viikkoinakin hakea muutama korttiständi vähittäismyyjiltä pois, kun ovat alkaneet periä postikorteista eur. 2,- / kipale. Siis aivan tolkutonta, lyhytnäköistä maailmanennätyshinnoittelua. Siihen kallis postimerkki vielä päälle... 

No, kaikki tämähän liittyy tähän hyvässä vauhdissa olevaan printtimedian alasajoon. Koskee tietenkin myös postikortteja. 

Mutta se on jo toinen tarina...  

Hutkiva tzurnalisti vauhdissa

Ai niin...

Sitten tuo Lounema tarinoi, jotta "hän joutuu meikäläistä säälistä ymmärtämään, kun yritän repiä leipääni 1997 kuolleen isäni postikorteilla".

Taas huti Lounemalta.

Ensinnäkin, olen siis eläkkennauttija. Leipää ei tarvitse "repiä" mistään - varsinkaan, kun olen pysyvän muuttoilmoituksen pois SuperKalliista Suomesta tehnyt jo vuosia sitten.

Pähkinänkuoressa:

Eestin hintataso EU:n keskiarvo miinus 20 prossaa.

Suomen hintataso EU:n keskiarvo plus 25 prossaa.

Ihmetellä täytyykin, kuinka vähän meitä suomalaisia täällä Räävelissä pysyvästi asuu: Alle 1500 henkilöä. Aivan mitätön määrä, vaikka monilla olisi mahdollisuus tulla tänne, missä rahalla on vielä ostovoimaa. Toisin kuin Härmässä. - Ei tuota oikein voi muulla tavalla selittää kuin jonkinlaisella masokismilla.

Toisaalta eihän sitä ostovoimaa eestiläisillä yleensä ole. Yli puolet eestiläisistä palkansaajista saa käteen alle 600 euroa kuussa. Kahdella prosentilla eestiläisistä palkansaajista on Suomen keskipalkka. 

Totta kyllä on, että reissut Härmään - ennenkaikkea oleskelut ja matkustaminen siellä -  maksavat maltaita. Onneksi mulla on monenlaista toimintaa synnyinmaassanikin. - Sitäpaitsi aika kävisi pitkäksi, jos jäisi kotiin Tallinnaan makoilemaan.

Toiseksi:

Jos Risto Lounema olisi maltanut vähän selvittää asioita, olisi hän julkisista lähteistä saanut tietää esimerkiksi yritykseni toimialan/toimialat.

Yritys perustettu keväällä 1984, kaupparekisterimerkinnät ovat julkisia.

Mutta tämakin faktojen tarkistus oli siis Risto Lounemalle liikaa. Ihmekös tuo, kyseessähän on henkilö, jolta ei kuviensakaan viimeistelyyn aktiiviaikoinaan riittänyt kärsivällisyyttä, kuten n. vuosikymmenen ajan HYMY -lehdestä saimme todeta.

Eipä silti, kyllähän yhden toimialani (kustannustoiminnan) yhden tuoteryhmän (postikorttien) yhden valokuvaajan ( faijan ) postikortteja oli mennyt kaupaksi jo joskus oliko se 1987 yli miljoona kappaletta. Lopetinkin tuon laskemisen yli neljännesvuosisata sitten.. Ei ole ollut aikaa, eikä tarvettakaan, enempi yhteispainosmäärää laskeskella. Sen enempää faijan, kuin omieni.

Nyt jos pitäisi arvioida postikorttien yhteispainosmäärä, uskoisin pääseväni ehkä miljoonan tarkkuuteen. Aikaa tuo laskeminen kuitenkin vaatisi.

Ei nyt kuitenkaan hehkuteta sitä tällä erää enempää, joku saattaapi tulla kateelliseksi. 

Kirjatkoon Risto Lounema vaan noita painosmääriään kotisivuilleen. Hänhän on suurten lukujen mies muutenkin. 

Tapporahaakin henkilö kertoilee itsestään luvatun peräti FIM 100 000 00. 

Risto Lounema:  "Summa oli suurempi kuin yhdestäkään al-Qaida -hemmosta luvattu head money. Sillä pääsen Guinnesin Ennätyskirjaan".

Keszthely, Unkari 9.6.2013

Jakosuhde -pohdiskelua

Olipa hieno päivä tänään täällä Balaton -järven maisemissa. Ohjelmassa retki tuohon aivan lähelle, alle 10 kilsan päähän, Hevizin kylpyläkaupunkiin.

Järven vedellä on kuulemma terveellisiä vaikutuksia, mm. iholle. Toden totta, olo kropassa on vuosikausia nuorempi tämmöisen päivän jälkeen! Toisaalta tuo Hevizin vesi väsyttää kovasti. Sanovat sen johtuvan mineraalipitoisuudesta...

Kyseessä on Euroopan suurin kuuma lähde. Vesi pulppuaa maan uumenista noin 40 -asteisena. Virtausta löytyy sen verran hyvin, että pienen järven vesi uusiutuu muutaman päivän välein.

Veden terveysvaikutuksista mainitaan olevan hyötyä jopa reuman hoidossa. Lähteen veden säännöllisen käytön kerrotaan piristävän verenkiertoa, stimuloivan solujen uusiutumista ja nopeuttavan aineenvaihduntaa.

Hevizissä oli aikaa makoilla auringossa,  koivupuun alla, ja mietiskellä näitä... Jonkun poutapilven silloin tälloin madellessa yläpuolella... Koivu suhisi tuulessa aivan samalla soundilla kuin Harmässä konsanaan... Onneksi tuuli, muuten olisi ollut sietämättömän kuumaa...

Juolahti - kaiken muun ohella - mieleen tuokin, että Pekka Himanen näkyi muutama päivä sitten lehtitietojen mukaan piipahtaneen sieltä Kalifornian auringon alta Härmään moikkaamaan rahoittajiaan.

Tuota hanen surullisenkuuluisaa "tutkimustaan" (julkaistujen näytteiden valossa perin heppoista matskua) Valtiovalta pääministeri Kataisen johdolla siis halusi rahoittaa 700.000 eurolla. Ilman kilpailutusta, kuten tiedämme.

Toisaalta Lounema kirjoittaa sivuillaan, että hänen tililleen olisi tipahtanut "noin vain" 700.000 FIM samaisen Valtiovallan taholta. "Pyytämättä ja yllättäen" - kuten Jäätteenmäen Irak -faksit aikoinaan.

Vanhuksen kotisivuilta: "Valtiolta tuli pyytämättä firmani tilille 700.000 FIM."

Tosin henkilö antaa ymmärtää palauttaneensa massit. Johtunee varmaan korkeasta moraalista - monihan olisi tuossa vaiheessa kuitannut fyffet ja häipynyt vähin äänin. Ei Lounemamme.Vaikka onkin vuosikausia kitissyt olevansa "totaaliboikotissa ja epähenkilöksi julistettu". - Edelleenkin, muuten, vaikka tuon totaaliboikotin alkuunpanija, Louneman mukaan faijani, on maannut haudassa jo vuodesta 1997. Melko pitävä boikotti! Jos tuo "totaalisen Lounema -boikotin" jatkuminen näihin päiviin saakka on vieläpä haudan takaa junailtu, niin vielä mielenkiintoisemmaksi menee!

Tuo luku 700.000? Sattumaako?

Vai onko tuo tulkittava niin, että Valtiovalta - jolta "epähenkilöksi julistettu" Lounema ei haluamaansa "arvostusta" vieläkään, vuosikymmenienkään kuluttua ole saanut - olikin arvottamassa Louneman tuotantoa markan ja euron suhteessa Himasen toiminnan arvottamiseen?

Siis suhdeluku Himanen / Lounema olisi 1 / 5,95 (likiarvo)? Näinkö se menee?

Valtiovallan pulittama yhden Himas -tutkimuksen arvottaminen vastaisi n. 5,95 Lounema -arvottamista?

Tietenkin keissiä kimuroittaa se, että verrataan ikäänkuin omenoita  ja päärynöitä.

Himasen tapauksessa on kyse työryhmästä. Valokuvataitelija - käyttääksemme henkilön omaa ilmausta - Louneman tapauksessa elämäntyöstä. 

Anyways: Yhdellä Himas -tutkimuksella saapi n. 5,95 Lounema -elämäntyötä? Niinkö se tosiaankin on meinattu?

Mutta hei! Tässähän olisi samalla oiva tutkimuskohde joillekin noista tuhansista suoraan työttömiksi jäävistä akadeemisista. Maistereista,  jota tutkintoa seniorikansalaisemme niin kovasti arvostaa.

Topikki voisi kuulua jotenkin näin, vaikkapa:

"Kulttuurihenkilöiden toiminnan arvottaminen rahallisesti Pyhän Valtiovallan taholta. Case Pekka Himanen versus Risto Lounema. Vertaileva tutkimus työryhmän koon ja toisaalta yksittäisen toimijan toiminnan ajallisen keston korrelaatiossa. If any. Pääomapanostus vakio, 700.000,-. Rahan nimike ja inflaatiokerroin huomioiden. Eri mediat, HYMYstä internet -aikakauteen, julkisuusnäkökulmaa unohtamatta."

Vastaavia "tutkimuksiahan" on maisteri Louneman arvostama Yliopistomaailma pullollaan.

No, vastausta tähän jakosuhde -kysymykseen täytynee toistaiseksi etsiä taas huomenna Hevizista, sen saman puun alla makoillen, tuulen kuiskeesta unkarilaisessa koivussa... Tuulelta vastauksen saan?

Joka tapauksessa Lounema kirjoittaa, ettei hänen ole koskaan täytynyt myydä kuviensa kertakäyttöoikeuksia viidelläkympillä. Hänen ei ole kertomansa mukaan tarvinnut.

Entä nuo muurahaispesä- pahka- ja käkkärämäntyräpsimiset HYMY -lehdessä, jonne hän niitä vuosikausia suolsi? Painosmäärä (tosi on, että HYMYn levikistä on jäljellä vain pieni osa huippuvuosien luvusta) huomioiden - montako senttiä per julkaistu räppäys?

No, Louneman kotisivuilla menevät kertajulkaisukorvaukset ja painotuotteiden  (painosmäärät tavanomaisesti  tuhansia, kymmeniä- tai satojatuhansia) julkaisukorvaukset iloisesti sekaisin.

Mutta suotakoon se hänelle. "Taiteilijan vapaudella".

Älkäämme unhoittako, että olemme tekemisissä nimenomaan valokuvataitelijan  kanssa! Näin hän itse ainakin haluaa meille korostaa.

Onhan esimerkiksi julkisessa rekisterissä, YTJ:ssä, Lounema Productions Oy:n toimialaksi (hallituksessa myös rouva Inari Lounema) määritelty "Esittävät taiteet".

Samaisen rekisterin mukaan Lounema Productions Oy:n arvonlisäverovelvollisuuden loppupäivämääräksi on merkitty 25.1.2011, joten ei vanhuksen toiminta ainakaan mitään mittavaa enää liene. Ymmärrettävää sinänsä.

Niin, ja tuosta viidestäkympistä vielä...

Voi olla, ettei Risto Louneman ( ikää kunnioitettavat 74 vuotta, ja "Hepo hirnuu, ravit jatkuu" ) enää viidelläkympillä kertajulkaisuoikeuksia tarvitsekaan myydä. Antakaamme herran pitää sitäkin saavutuksenaan. Toki!

Kuvatoimistoalan/kuvamyynnin romahdettua, kiitos digin sekä internetin, nuorten sensijaan on. Noita nuoria on paljon,  ja lisää pukkaa, alalle. Jatkuvalla syötöllä, toivottomaan työtilanteeseen. Louneman mainitsema 50 egeä alkaa jo olla nykyisin melkoinen summa, kun kuvamyynnistä puhutaan.

Netistä löytyy lukuisia ilmaisia kuvapankkeja.

Ei nyt viitsitä tässä yhteydessä enempää kertoilla, minkälaisia summia kuvamyynneistä parhaimmillaan tuli vielä 90 - luvullakin. Kuinka moninumeroisista summista joskus oli kysymys - euroissakin laskien. Sellaisillekin, jotka eivät ikinä ole itseään edes kokopäiväisinä ammattikuvaajina pitäneet.... Saatikka markkinoineet.

Jollekulle voisi taas tästäkin tulla kurjat fiilikset.

Kerrankin yhdellä (1) kuvamyynnillä pääsi pariksi viikoksi Cubaan.... Mutta vaiti! Vaiti!

Olkaamme armollisia.

Budapest 16.6.2013

Hieno viikko Balatonin maisemissa takana, uutta kuvastokin kertyi...

Kiitos teille kaikille, Hyvät Ystävät, jotka tämän saitin nettikaupasta olette Pitkäsen Postikortteja tilanneet!

Köszönöm!

Kotona Tallinnassa Urho jo työstää uutta päivitystä peliin. Uutuuksina postikorttien nettikauppaan tulee tässä kuussa neljä mallia, joista yksi täältä Budapestista.

Ensimmäinen Unkarissa kuvattu Pitkäs -postikortti, muuten.

Todennäköisesti ei kuitenkaan viimeinen, on tämä niin upea maa!

Kino Puskin, Budapest

www.ActicParadise.fi

Paris 21.6.2013

Parriiisi (Rolleiflex -tuotantoa) 

Juhannusaatto Parriisisa... Kolme asiakaskyntiä.

Ensimmäinen reissu tänne nyt eläkkeennauttijana. Eipä olisi uskonut silloin syyskuussa 1987, toistasataa Gallian -reissua sitten, että näin pitkälle päästäisiin...

Pari päivää sitten oli taas ilo saapua Ranskaan. Maahan, missä tavanomaisesti kaupan kassankin  kanssa voi heittää kevyttä, henkevää läppää. Kuten Lyonin Monoprixin neitosen kanssa toissapäivänä.

Maahan, missä "sääntöihin" ei ole hirttäydytty,  kuten Suomessa. Maahan, missä "määräykset" ovat eräänlainen ohjekirjanen. Jota sitten sovelletaan tilanteen mukaan,  ja "luovasti". Kuten konduktööri matkalippujeni kanssa TGV:ssä Lyonista... Varmaankin me Monsieur Le Conducteurinkanssa molemmat rikoimme määräyksiä joiltakin osin, mutta perille päästiin - vieläpä hymyssä suin!

Luodessamme katsausta menneisiin vuosikymmeniin...

Noin vuosi elämästä täällä Ranskassa on tullut vietettyä... Kaikki matkapäivät yhteen laskien.

Arviolta noin kaksi vuotta tämä maa on meikäläisen elättänyt. Viime vuosina vain tämä Parriisi, alkuvuosina myös Lyon sekä Jura -vuoristo...

Kertaakaan en ole täältä poistunut tyhjin käsin. Tänäänkin tilauskirja täyttyi mukavasti. Juhannusaattona!

Erityisen miellyttävää on, että tuota ylläolevaa Budapestin leffa -postikorttiakin voi paketissa tänne ensi viikolla lähettää. Tietenkin kotikaupungista Tallinnasta, Härmän postilaitoshan on tehnyt pienten pakettien lähettämisen taloudellisesti mahdottomaksi...

Tuli äsken otettua vähän viiniäkin, ja nyt vaan odotetaan 18:25 Thalys -junaa Brysselin kautta Antwerpeniin.. Huomenna kuvausreissu Gentiin. Uusi kohde. Toinen UNESCOn Maailmanperintökohde Brügge sensijaan on käynyt jo tutuksi.

-

Au secours! Risto Lounemaa on kiusattu!

Risto Lounema tilittää kirjoituksessaan 19.2.2013 tulleensa kiusatuksi.

"Epähenkilön" tuomitseminen "totaaliseen boikottiin" on ollut kuulemma "brutaalia". Kysymys on "taideterrorista". - Jaaha.

Lounema: "Nuppi punaisena jeesustellaan sitä, mistä nuoriso on keksinyt syrjäyttämisen, kiusaamisen, vihan ja vainon; ja ollaan aidosti huuli pyöreanä, kun YK:sta ei löydy myötätuntoa Suomen ihmisoikeus- ja sananvapauskäsityksille".

Ahaa! Nyt on jo kysymys siis "ihmisoikeuksista ja sananvapaudesta"! Se tästä vielä puuttuikin!

Jos joku muu kirjoittaisi noin, voisi asiaa ehkä ajatellakin, mutta että Risto Lounema tässä vikisee kiusaamisesta ym?

Vähän liian paksua!

Louneman tapauksessahan on kyse tyypista, joka on erikoistunut kuolleitten (kuolleen) morkkamiseen.

Risto Lounema on vienyt kuolleitten (kuolleen) haukkumisen oloissamme aivan kokonaan uudelle tasolle!

-

Ehdotus Suomen taidebyrokraateille (keita ikinä lienettekään):

Myönnettäköön kulttuuripersoona Risto Lounemalle seuraavansisältöinen paketti:

1) Pro Finlandia -mitsku

2) Valtion ylimääräinen taiteilija-eläke

3) Kutsu NarriGal... eikun siis Itsenäisyyspäivän juhliin.

Jos tuo ylläoleva setti helpottaisi "epähenkilö" -vanhuksemme tuskaa. Tunnustusta, tunnustusta!

Kohta kakkosesta ei sitäpaitsi koituisi edes mainittavia kustannuksia Louneman (s. 1939) suhteen. Matemaattisesti ajatellen.

Verrattuna vaikkapa Pentti Sammallahdelle, Elina Brotherukselle ja Hannu Hautalalle varsin nuorina myönnettyihin piiiiiitkiin Valtion leipiin. Kymmenien ja taas kymmenien muiden ohella, tietty.

Massia näkyy olleen ja on yhä jaossa, huimaavia määriä. Tosin eihän se tietenkään Härmän omaafyrkkaa ole ollut enää vuosikymmeniin. Vaan lainattua, tietty. Mitäpä muutakaan. Tosin osa tulee "mutkan kautta" lottokansalta ja viinanjuojilta. 

Eilisessä Iltalehdessä Viinasen Iiro taas kerran totesi, jotta katastrofia kohti ollaan menossa, ja lujaa vauhtia. Mutta ketäpä se kiinnostaisi. Vielä. Kaikkein vähiten kylddyyriväkeä, jonka mielestä Valtion ilman muuta kuuluu rahoittaa heidän puuhastelunsa. Hautaan asti. 

Kemisti-taitelijamme sensijaan vakuuttaa olevansa kondiksessa. "Still going strong!".

Jos näin ei jostain syystä olisi, kannettakoon porilainen tuonne Linnaan - tai Tampere -taloon - vaikka KultaTuolissa ja fanfaarien soidessa.

Musiikiksi sopisi luonnollisesti - Porilaisten marssi!

Sitten katsottaisiin, rauhoittaisiko ylläolevan kaltainen Pyhän Valtiovallan vastaantulo tämän "totaaliboikotissa olleen" Taiteilijamme sielua...

Happamia! sanoi kettu pihlajanmarjoista

Tai oikeastaan...

Jatkakaamme kuvion sommittelua vielä askel pitemmälle!

Valokuvataiteen Museosta, josta teemasta Lounema on vuosikymmenien ajan räksyttänyt, tuli seuraavan sisältöinen vastaus tiedusteluun:

"(...) museon kokoelmasta löytyy joitakin Risto Louneman kuvia, jotka ovat tulleet osaksi museon kokoelmaa eri kokoelmalahjoitusten yhteydessä. Valokuva -lehden kokoelman yhteydessä museoon on tullut neljä Louneman henkilökuvaa, joista kolme esittää valokuvaaja Matti Saaniota ja yksi taiteilijaprofessori Risto Jarvaa. Lisäksi nk. Suomen Yhdyspankin kokoelmassa on kolme Louneman teosta, kaikki nimetty "19.09.71 Kirkkonummi, hirviä maisemassa"; Yhdyspankin kokoelman vielä luetteloimattomaan osaan sisältyy vielä yksi tai kaksi Louneman teosta".

No niin. Siinä se nyt on. 

Näin mitätön on 50 -vuotisen valokuvaajanuran tehneen Louneman edustus Valokuvataiteen Museossa.

Nuo hirvikuvat lienevät samaa sarjaa, joista Lounema saitillaankin (valokuvaajan saitti sisältää tusinan verran valokuvia) "tarjoilee" tyylinäytteen. Aivan surkea. Varmuuden vuoksi vielä joku oksa tuossa etualalla repsottamassa, pilaamassa loputkin kuvasta.

Merkillepantavaa on, että kuvat kirjoituksen mukaan "ovat tulleet" Museoon - mitenkään erityisesti niitä ei ilmoiteta hankitun.

Kyllähän tuollainen katkeraksi vetää, selvä se!

Sama tyyppi on vuosikymmeniä jankuttanut tuota Museota vastaan, ja jatkaa vaan... "Hepo hirnuu, ravit jatkuu!".

Niinpä olisikin suotavaa, että edellä sommiteltuun Lounema -pakettiin leivottaisiin mukaan vielä neljäskin elementti:

4) Risto Louneman elämäntyön/kuva-arkiston hankkiminen (ostaminen?) Valokuvamuseolle.

   Kokoelman arkistointi, digitalisoiminen, luettelointi. Keskeisen osan taidevedostaminen,sekä

   pohjustaminen happovapaalle kartongille (säilyvyys ainakin sata vuotta).  Kustannuksista viis.

   - Kansainväliset yhteydet.

   ValokuvaMuseo proudly presents: The Lounema Collection! 

    50 years of Contemporary Art Photography - despite total official neglect!

Luulisi, etta siellä Valokuvataiteen museossa olisi semmoinen pahka- muurahaispesä- ja käkkärämänty -räpsäisyjen à la Lounema kokoinen aukko?

...

Tässä yhden ulkosuomalaisen mielipide. Tällä kertaa täältä Parriisin puolesta.

...

En tout cas, tämäkin työmatka Parriisiin lähenee loppuaan.

Tiketti 18:25 Thalys -junaan Antwerpeniin on siis taskussa, on aika lähteä hyvissä ajoin talsimaan tuonne Gare du Nordille. Varmuuden vuoksi, suurkaupungissa kun voi aina sattua jotakin yllättävää.

Antwerpenin kämpän jääkaapissa odottavat herkulliset belgialaiset erikoisoluet, ranskalaiset maalaisjuustot seka puteli Unkarista viime viikolla ostettua Egriä. Aika hyvä kattaus...

Vinkkuflindan hinta Budapestissä jotain 2,50, muuten. Kun ei ole mitään ihme ALKOa vetämässä välistä - kansanterveyden nimissä, luonnollisesti.

On aika siirtyä Juhannuksen viettoon...

Ylläsjärvi 11.7.2013      Referenssejä, referenssejä...

Hienoa olla taas Lapissa! Tulihan tuossa välillä resuttua puoli Eurooppaa...

Valtionrautateiden spesutarjous Helsinki - Kolari 10,-. Siihen lisäksi fillarista eur. 9,-. Makuupaikka junassa 25,-. 

Neljä yötä Ylläs Saaga Hotellissa 99,-, sisältäen aamupalan. Hieno, iso huone telkkuineen, ilmainen netti aulassa. Hesari ja Kauppalehti tulevat taloon. Kuntosalista ja bastusta piti pulittaa neljän päivän setistä 20,- lisää.

Yllästunturin Ylläsjärven puoleisiin rinteisiin on investoitu kai satoja miljoonia. Hisseihin, hotelleihin, muuhun infraan. Valtavat talot ovat tyhjillään. Tuosta kolossista YIT kauppaa luukkuja - Helsingin hintatasoon.

Asiakkaita Ylläksellä näin keskikesällä on kourallinen. Urhoollisesti kuitenkin pyörittävät tuota miljoonia maksanutta Gondoli -hissiä tunturin huipulle - ilman asiakkaita. Onneksi edes yksi lounaspaikka - Cafe Milli - on auki. Se on pelastukseni. Keittolounas eur. 7,-, sisältäen salaatin, veden, kahvin ja iltapäivälehdet. Olen tosin erittäin huono asiakas, kun äyskäröin soppaa aina pari - kolme lautasellista.

Sesonki alkaa joskus Itsenäisyyspäivän tienoilla. No, ruska -aikaan pieni, lyhyt piikki...  

Nämä Yllästunturin maastot ovat osoittautuneet mitä mainioimmiksi. Tämä onkin ensimmäinen kunnollinen, monipäiväinen kesäreissu tänne - talvella kyllä on tullut käytyä, useinkin.

Hienot retkeilyreitit, tulistelupaikat, pitkospuut. Runsaasti polttopuita taukopaikoilla - ja kaikki tämä "ilmaiseksi"!

Käyttäjiä tälle ihanuudelle ei tietenkään ole, ei juuri ollenkaan. Eihän tämmöinen suomalaisia kiinnosta, paikallisia asukkaita varsinkaan. Heillehän "luonto" edustaa jotakin mitä vastaan on taisteltava. Mikä on nitistettävä. Mistä on revittävä maksimaaliset taloudelliset hyödyt irti, maksimaalisen nopeasti.

Tai käyväthän paikallisetkin toki joskus metsässä - nimittäin joko aseen tai koneen kanssa varustautuneina.

Hotellin respan tytöiltä kun kysyy, niin mitään tietoa heillä ei alueen upeista luontokohteista ole. Heille riittää se ikkunasta aukeava parkkipaikka -maisema, ja talon takana sitten hiihtohissi -hirvitykset ja rääsitty tunturin rinne.... No, kylpylälippuja kyllä osaavat turisteille jakaa.

Upeita puroja virtailee Ylläksen rinteitä pitkin alas. Somia pieniä "putouksia".

Tämä on ylellistä!

Mitä veteen tulee, ovat monet viisaat todenneet, että nimenomaan vesi tulee olemaan kuluvan vuosisadan öljy. 

Kuvaushommat ovat keskittyneet Ylläsjärven puolella tuohon aivan muutaman kilsan päässä sijaitsevaan Tuomikuruun. Siellä solisee useampikin idyllisiä puroja.

Harvoin tulee ajatelleeksi, että tämä loistava idea kansallispuistoistakin on lähtöisin -Ameriikasta! Ensimmäinen perustettiin 1872 Yellowstoneen. Niin, Ameriikka, Ameriikka...... paljonhan sieltä tulee, kaikenlaista... Hyvää sekä huonoa...

Tänään oli retkikohteena - parin asiakaskäynnin sekä keittolounaan Äkäslompolossa jälkeen -Mustavuoman lehtojensuojelualue. Äkäslompolo - Ylläsjärvi "maisematieltä" bussista ulos siinä sillan kohdalla, ja eikun puron vartta alaspäin.

Satumaisen hieno paikka sekin.

Kuvausten suhteen mitään paineita ei ole, kuten ei ole ollut vuosikausiin. Siis mitä omaan nk."uustuotantoon" tulee. Ajatonta "backlistiä" riittää kyllä pyöritettäväksi loppuelämän ajan.

Toinen asia on, että kuvaaminen on - parhaimmillaan - hauskaa. Jos jotakin syntyy, niin hyvä. Ellei synny, niin ei väkisin! Tulipahan ulkoiltua kauniiissa maisemissa!

Aurinkoisella aukealla, kaatuneen rungon päälle istuen ja eväitä syöden, tunturipurosta kylmää vettä hörppien tuntui elämä elämisen arvoiselta. Hetkisen.

Tässä iässähän jokainen terve, hyvä päivä on lahja, josta on oltava mitä kiitollisin. Suomalaisen miehen keskimääräisen eliniän ja ennen kaikkea keskimääräisen terveen elinaika -odotteen tietäen.

Lähtöhän voi tulla vaikka huomenna. Tai tänään.

No, tämähän ei tietenkään koske Risto "Ravit jatkuu, hepo hirnuu" - Lounemaa, 74 vee... 

...

Illansuussa takaisin hotellilla suihkuun, nettiin ja päivän lehtien pariin. Maastossa oli kivaa, mutta mukava on myös palata nk. "sivistyksen" pariin.

Pörssikurssit kiinnostavat. Meniköhön se aamuinen toimeksiantoni läpi?

Huoneessa uni voittaa, puhtaitten lakanoiden välissä...

Illalla tulee TV Kakkoselta eka osa mielenkiintoisesta BBC Earthin tuotamasta luontodokkarista "Riskirajoilla".

Saapi vähän perspektiiviä tähän omaan kevytretkeilyyn.

Tuon englantilaisen biologiryhmän toiminta Papua-Uuden-Guinean sademetsässä on tosiextremeä.

Jakson lopussa laskeudutaan vaijereilla vesiputouksen alle luolaan, ja aloitetaan kahlaaminen maanalaisen kuohuvan joen reunoja pitkin luolan syvyyksiin, tarkoituksena yöpyä siellä!

No, bongasinhan tänään maariankämmekköjä suolla. Kuukkeli tuli oksalle parin metrin päähän kärkkymään leipää. Jänis ponnahti pusikosta livohkaan... Suomen luonnon ihmeitä. Totisesti!

Mulle riittää tämmöinenkin light -seikkailu!

... 

Eräänä iltana männä viikolla tuli tsekattua Louneman saitilta kohdasta "Referenssit" löytyviä linkkejä.

"Collections" -referensseissä on neljä linkkiä.

Hakautulos: 

Victoria and Albert Museum, London: "0 search results for Risto Lounema"

Art Institute of Chigaco: "Your search did not match any documents"

International Museum of Photography and Film, Rochester: "No results"

ICOMOS Documentation Centre, Paris: "Search has no matches"

Sellaisia referenssejä...

...

Tämä viimeinen täysi päivä täällä Ylläksen maastossa oli täydellisyyttä hipova.

Je reviendra!

Huomenna vielä aamulla muutama tunti patikointi- ja kuvausaikaa Tuomikurussa. Nk. "varmistelua".

Sitten matka taas jatkuu - kohti Hettaa ja Kilpisjärveä.     

Vanhatestamentillista menoa...

Kihniö 4.8.2013

Paratiisillinen viikko hyvin alkanut täällä Kihniön Pyhäniemessä. Ensimmäiset puolitoista vuorokautta todella lupaavia - joka suhteessa.

Juuri sopivasti viikonlopun Iltalehdessä iso juttu Pyhäniemen perustajasta, Kalevi Keihäsestä.Täytyy illalla bastun ja uinnin jälkeen rauhassa lukea.

Ei mikään turha heppu tuo Keihänen, kun tämmöisenkin huippukohteen kuin Pyhäniemi kekkasi ja käynnisti!

Tänään oli ohjelmassa fillariretki Parkanon Metsämuseoon / Savottagalleriaan, ja sitten lounaalle virolaisten yrittäjien Parkanon Hoviin. Runsas sunnuntailounas seisovasta pöydästä 12,-. Iltapäivälehdet sai lukea rauhassa ja mukava, naisellinen "perenaine" antoi vieläpä käyttää läppäriään yli tunnin ajan! - Niin, käytämme heistä nimitystä "virolaiset", kun he kerran Virumaalta olevat kotoisin. Yleensä käytämme nimitystä "eestiläiset", sehän on laajempi käsite. 

Jostakin kumman syystä ex -presidentti Lennart Meri kuitenkin piti kiinni tuosta Viro -nimestä. Häneltä on julkaisukin, jonka nimi on "Tulen maasta, jonka nimi on Viro". Merkillistä.

Eilen taas toimi lounaspaikkana Kihniössä hassaneiden Kebab - Pizzeria "Kral". Sieltä sai ihan hyvän kana-riisi -annoksen salaatteineen ja vesineen sekä kahveineen kahdeksalla egellä.

Kun suomalaisilla nyt kerta kaikkiaan ei työhaluja ole, niin luojan kiitos, nuo maahanmuuttajat sentään jaksavat yrittää! Viikonloppuisinkin!

Muuten tässä olisi täytynyt olla kaksi päivää nälissään!

...

Pitkillä pyöräilyosuuksilla tulin ajatelleksi Risto Louneman raamatullista mesoamista. 

Tyyppi vaahtoaa:

"Pyhä sota minua vastaan!".

"Jihad!"

"...hekumoinut mestaavansa minut keskiaikaisin rituaalein"

"... huutaa minulle kuolemaa..."

"Haudankaivajikseni pestattiin..."

"Kuolemaa ja kadotusta ovat minulle vaatineet..."

"Minusta on maksettu ennätyksellinen, yli 100 000 000 FIMin tapporaha".

"... minulle langetettu elinikäinen boikotti..."

"Epähenkilöksi julistaminen...

...

Juolahti tuossa vaan mieleen, että miksi tämä tyylilaji kuulostaa niin tutulta?

Missä olemme kuulleet tämmöistä aikaisemmin?

Perhana, kun ei tule mieleen, ei sitten millään!

Se on aivan tuossa hollilla, kun vaan palapelin osaset loksahtaisivat yhteen...

Varmaankin sekin hetki koittavi on.... Alitajunta työstää asiaa.

Palataan teemaan!

Tampere 24.8.2013

Hieno, aurinkoinen päivä Tampereella tänään!

Kolmekymmentä yksi vuotta (lähes) kuukausittaisia Tampereen -käyntejä tuli keväällä täyteen - ja tänään löytyi fantastista uutta: Rauhanniemen kansankylpylä! 

Tuli käytyä tsimmaamassa aamulla ja illalla - vesi juuri sopivan viileää, 17 -asteista. 

Tammelan torilla myynnissä hyvä valikoima erilaisia kalajalosteita. Mm. paistettuja Puruveden muikkuja. Valitsin kuitenkin tällä kertaa  kalapihvit runsaan paistetun sipulin kera. Noita Puruveden muikkuja sai Savonlinnassa ja Punkaharjulla männä viikolla riittävästi. 

Teemalta tuli kiinnostava proggis Richard Dawkins -sarjassa: Elämän tarkoitus. Siinä on viisas mies. Tiedemies ja ateisti.

Löytyi myös uusi kuvauspaikka/alue: Tampereen "Käpylä". Heti ensikäynnillä kaksi aihetta plakkarissa, nyt vaan odotetaan sopivia valoja... 

Todellisia Piparkakkutaloja nuo Käpylän 1910 - 1930 luvulla rakennetut,  hyväkuntoisina pidetyt talot. Alunperin työläisten asuintaloja - nykyään noista joutuu erään paikallisen kertoman mukaan maksamaan 400.000,- - 500.000,- egeä kipale. Siis pari kertaa keskimääräisen suomalaisen kotitalouden nettovarallisuuden arvo.  

Siis nimenomaan kotitalouden. - ei henkilön.

Sata vuotta sitten nämä talot rakennettiin pääasiassa nk. "hartiapankkisysteemillä", omin voimin. Kaupunki vuokrasi tontit halvalla, ja pitkillä sopimuksilla. Tampereen työläisille vaan osoitettiin tämä alue metsän keskeltä.

Kuten huomaamme, sata vuota sitten rakennetut talot tehtiin niin hyvin, että ovat edelleenkin toimivia.

Siihen aikaan siis työläisilläkin oli varaa tämmöiseen. Voi olla, että vaimo oli sitäpaitsi kotona - kotieläinten ja lukuisten kersojen kanssa.

Entä nyt?

Samaa, sata vuotta vanhaa taloa asuu lapsiperhe, jossa molemmat vanhemmat käyvät töissä. Lapsimäärä on pudonnut ehkä alle puoleen sadanvuoden taikaisesta per perhe.

Talon hinta on sama kuin about kahden suomalaisen kotitalouden eli neljän henkilön nettovarallisuuden arvo! Kukin talo rahoitetaan nykyisin parinkymmenen vuoden lainalla! Tampereen Kaupunki kuuluu nostaneen tonttien vuokria rajusti.

Onko elintaso siis noussut - vai romahtanut? 

Kukin tehköön omat johtopäätöksensä.

No, sen verran on tietenkin muutosta tullut, että monenlaiset kodinkoneet ovat tulleet peliin. Elinikä on noussut rajusti. Hygienin taso on aivan toista luokkaa kuin sata vuotta sitten... Jne...

Mutta silti...

...

Tänään täytyisi mennä ajoissa goisaamaan, kun huomenna sunnuntaina 12.30 on GoGo -liikuntakeskuksessa  eka LesMills BodyPump -sessio kuukausiin. Tiedossa on kohtalaista rääkkiä. Täytyy muistaa sekin, että olen - kuten aina - joukon Nestori, toisia jopa yli neljäkymmentä vuotta vanhempi. 

Mutta miten päästä tänään varhain nukkumaan, kun Teemalta tulee dokkaria Tallinnan Rock Summerista elokuussa 1988. Yksi merkittävimmistä "lähtölaukauksista" Eestin uudelleen-itsenäistymisessä.

Pakko kattoo - olin nimittäin paikalla!

Kukapa olisi uskonut, että alkamassa oli tapahtumasarja, jonka seurauksena meikäläisenkin kotiosoitteeksi aikanaan tulisi Tallinna... Että olisin tuossa kaupungissa "kinnisvaraomanik"... 

... 

Kappas vaan, elonmerkki tuota Lounemalta - hän on kesäkuussa "päivittänyt blogiaan". 

Alla tiders! Tuohan on jo toinen "päivitys" tänä vuonna. 

Jonkun pitäisikin tuolle Master of Science -hemmolle valistaa, mitä sana "blogi" tarkoittaa.

No, aihepiiri näkyy herralla pysyvän muuttumattomana: Pääpaino jossakin valokuvapoliittisessa kähinässä vuosikymmenten takaa. Hoh-hoijaa! Montakohan sellaista ihmistä Suomenmaasta vielä Louneman lisäksi löytyy, ketä tuo vatvominen jaksaa kiinnostaa? Viisi? Kymmenen?

No, sen verran kuitenkin Lounema onnistui herättämään mielenkiintoa, että olisi hauska kuulla tuosta hänen mainitsemastaan "kikkelinpuristelusta" enempi. Toverina harrastuksessa tuo toinen valokuvaaja -surkimus, nyt jo edesmennyt Markus Leppo: 

"Me kyvyttömät ja pannaan julistetut, Leppo ja minä, emme jääneet kikkeleitä puristelemaan. Me teimme valokuvataidetta, ja veimme sitä omalla kustannuksellamme näytille yli rajojen. Noudatimme virallista Paasikiven - Kekkosen linjaa".

A vot!

Entä kenenköhän kikkeleistä on kysymys? Omistaan? Toistensa? Joidenkin kolmansien?

No, eppäilemättä saamme lisävalaistusta tähänkin tyypin tulevissa muistelmissa...

Muuten kiintoisaa sekin, miten Lounema toisaalta eri yhteyksissä manaa "kulttuuribolsut", mutta samalla kuitenkin ilmoittautuu "Paasikiven-Kekkosen -linjan" kannattajaksi. Tuo näytille jopa itseV.I. Leninin 1970 -luvun Murmanskin -näyttelynsä "suojelijana". Samoin julkaisee jostakin aikojen hämäristä kyseisen näyttelyn karmeaakin karmeampaa YYA -liturgiaa edustavat kehut Neuvostoliitosta.

Logiikka? Aivan oikein, sitä ei ole - mutta muistakaamme jälleen kerran, että olemmekin taiteilijan kanssa tekemisissä!  

Niin, ja skribenttimme jatkaa luonnollisestikin tuon hänen tavaramerkikseen muodostuneen Pitkäs-vihan merkeissä. Kuinkas muutenkaan.

Tässä vaiheessa ei voikaan olla enää epäselvää, mikä Louneman "Rosebud" tulee sitten olemaan...

Sitä ennen meillä on kuulemma lupa odottaa vanhukseltamme muistelmia.

Tässä ehdotus ko. opuksen - mikäli se joskus ilmestyy - nimeksi:

"Risto Louneman elämä - puoli vuosisataa hillitöntä Pitkäs -vihaa". 

...

Eipä silti, on tässä kikkelinpuristelijamme viimeisimmässä aivopierussa jotakin hyvääkin.

Emme tienneetkään, että Tuula Mukalle on menty myöntämään valtion taiteilijaeläke. Uutta tietoa, kiitos!

Louneman kirjoituksen mukaan Tuula Mukan  - kuten Virpi Miettisenkin - ansiot olisivat lähinnä "tyhjän repun levittelemisessä".

Niin, Virpi Miettisen taitelijaeläkehän on ja pysyy ilman muuta alan klassikkona.

...

Louneman "blogin" kesäkuun "päivitys" jatkaa sikälikin tuota tutuksi tullutta linjaa, että faktoja ei paljon tarkistella.

Yhteenkin lyhyeen kappaleeseen maisteri on saanut mahtumaan useampia virheitä:

- En ole "eläkeläinen". Päinvastoin, lujasti työelämässä kiinni. Tässä ketjussa olen kirjoittanut olevani "eläkkeennauttija", mikä pitää paikkansa. Nyttemmin, heinäkuusta lähtien, alkoi suomalaisen lisäksi juoksemaan eestiläinenkin eläke. Pieni, tosin, mutta elinikäinen. - Ai niin, ei noita eläkkeitä kukaan ole "myöntänyt", kuten Lounema kirjoittaa. Ei ole myönnetty, eikä anottu. Molemmissa tapauksissa vakuutusyhtiöstä tuli vaan kirje, jossa suvaittiin kohteliaasti tiedustellla tilinumeroa. Yksinkertaista, eikö totta? 

- En ole myynyt "perintölukaalia Töölöstä". Vaikea semmoista olisi myydä, mitä ei ole koskaan ollutkaan. Sensijaan olen kyllä ostanut, asunut ja myynyt asunnon Töölöstä. Sain kämpästä "tarjouksen josta ei voinut kieltäytyä" juuri sopivasti, yhdennellätoista hetkellä ennen putkirempan alkua, ja "katosin kuin kuppa Töölöstä". Tai "kuin hauki rannasta". Ihan miten vaan.

-  En ole "karistanut kotimaan pölyjä nappaskengistäni". Liikun edelleenkin paljon työasioissa Suomessa. Tällä hetkellä siis täällä Tampereella. Suomi on isänmaani, ja äidinkieleni. Tallinnan ja Helsingin väli yhtä helposti liikennöitävissä kuin Helsingin ja Turun/Tampereen. Varsinkin jos EU -kansalainen asuu 800 metrin päässä satamasta Räävelissä. - Muuten nappaskenkiä en käytä. Huhtikuusta lokakuuhin liikun sandaaleissa, tarvittaessa sukkien kera. Sitten talviseen aikaan Suomen armeijan 80 -luvun upseerin nahkavarsikkaissa, joita löytyi joku vuosi sitten Varustelekasta useampia pareja. Yhdeksän (9,-) euroa pari.

- En ostanut asuntoa "majatalosta", vaan neljän (4) tähden hotellista. Kotiosoitteeni löytyy netistä. Googlaamalla se, ja Tallinnan hotellit, selviää tarvittaessa lisää.

- En elä saunassa. Ostin hotellille tarpeettomaksi käyneet saunatilat ja saunakammarin. Sauna purettiin heti pois. - Muuten useampia paikallisia on käynyt kylässä, joukossa pari "maakleria" eli kiinteistönvälittäjää. Johtuen hyvästä - käsittämättömän edullisesta - kaupasta, remontista sekä Kalamajan alueen yleisestä, viime syksynä alkaneesta asuntojen hintojen noususta, "arvonnousua" on nyt puolessa vuodessa kertynyt mukavasti: Noin parin - kolmen vuoden työpalkkaa vastaava summa.

Kohtalaasta yritetähän, mutta priimaa pakkaa tulemahan!

Tosiaankin, kyllä mulle passaa, vallan mainiosti, että Härmässä ja eritoten Stadissa maksellaan sitä posketonta ylihintaa asumisesta. Oman tilinihän olen jo tuossa kuviossa tehnyt. Suur aitäh, mu kallis isamaa! 

Mutta mitäpä näistä. Olemmehan jo aikoja tienneet, ettei faktojen tarkistus kuulu akateemisen kemisti-maisteri-tsurnalisti-valokuvaajamme ominaisuuksiin. Sen paremmin kuin kuviensa viimeistely.

Vänkäsihän tyyppi muutamia vuosikymmeniä siitäkin, että taide-akateemikkous olisi jokin "virka".

... 

Kesäkuisen sontakirjoituksensa lopussa herra Lounema hahmottelee jotakin omituista valokuvaus-alan "laadunvalvonta-elintä". Tekee omien sanojensa mukaan "tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä".

Ei tuosta sotkusta oikein tolkkua saa, mutta ydin-ajatuksensa ilmeisesti on, että "ne, joilla oikeasti on näyttöä", päättäisivät, mikä on "hyvää".

Siis esimerkiksi tämä Risto Ensimmäinen Lounema Suuri? Niinkö? Lounema kalifiksi kalifin paikalle?

Valokuva-alan diktaattoriksi? Tästäkö kenkä on puolisen vuosisataa puristanut? Kun diktaattorihaaveet eivät toteutuneet, vanhus on pahoittanut mielensä? 

Niin, vaikea sanua mitä henkilö tässä yrittää esittää.

Kun omat voimat eivät riitä ajatuskulun ymmärtämiseen, otetaanpa Nobel -kirjailija Luigi Pirandello avuksi:

"Herra Anselmo vyörytti usein harhojensa pilvisiltä huipuilta ajatuksiaan kuin lumivyöryjä. Niiden asiayhteys ja järki jäivät sinne pilvien sekaan, niin että kuulijan oli hyvin vaikea tajuta mistään mitään." (Mennyttä miestä). 

...

Niin, ja sitten tuo ukkeli on suvainnut tuossa samassa nk. "bloginsa" nk. "päivityksessä" kertoa "epäilleensä", että olisin ollut viitisenkymmentä vuotta puutteessa. Kas, kun olen lapseton.

Jaahas, että sellaista "logiikkaa". Sellainen "ajattelija", tämä Tieteen Mestarimme. 

No, mikäs siinä - tämäkin noudattaa tuota samaa ristolounema -kaavaa:

Äijähän ei - omienkaan sanojensa mukaan - tunne minua. 

Tyyppi ei tiedä koskaan tavanneensa minua.

Mutta soromnoo, koskapa faktat tai niiden puute olisivatkaan Lounemaa estäneet päästelemästä noita aivopierujaan.

...  

Oman kuvansa maisteri Lounema on - jostakin käsittämättömästä syystä - laittanut kotisivuilleen.

Seksikäs kaveri! Hottis! 

Luigi Pirandellolta löytyy  jälleen hyvä kommentti tuollaista kuvaa katsoessa:

"... yksin maailmassa ja syvästi onneton, ruumissaan tuo raivo joka sai hänet vihaamaan elämää ..."

 ...

Toisaalta jopa tuollaisella habituksella lienee onnistuttu saamaan ainaskin kerran elämässäpesää. Joskus muutama vuosikymmen sitten. Lounemallahan on tiettävästi tuo yksi lapsi, tämäherra Tomi Ristonpoika Lounema.

...

Loka-Laitinen muuten hauskasti lohkaisi kerran kolumnissaan eräästä Valtakunnan  entisestä huippupoliitikosta:

Tyyppi meni naimisiin kaikkien naisten kanssa jotka hänelle antoivat - siis kahteen kertaan elämässään!

Juolahti vaan jotenkin mieleen...

Vitsi-vitsi!

...

Eikä Lounema olisi Lounema, ellei se repostelisi myös kuusitoista vuotta sitten kuoleleninhokkinsa - faijani - terveydellä. Viime vuosien vakavalla sairaudella. 

Suomen oloissa aivan poikkeuksellista toimintaa. 

Luulisi tosiaankin, että 74 -vuotiaalla alkaisi olla jo edes hitusen sordiinoa päällä kaikkeen terveyteen liittyvässä. Kun kerran jokainen vuorollaan ensin sairastuu, ja sitten kuolee pois.  

Mutta ei. Tämähän ei Risto Lounemaa näytä koskevan.

Epäilemättä henkilön terveydentila on rautaista luokkaa, ja sellaisena pysyykin! 

Niin että lycka till vaan, sinne elämän ehtoopuolelle!

Tyypin omin sanoin: "Hepo hirnuu, ravit jatkuu!".

Ikuisesti, varmaankin...

... 

  

 Keszthely, Unkari 29.9.2013

 Takaisin Balatonilla.

Riiassa perjantai -aamuna pari asiakaskäyntiä, ja sitten lento Budapestiin - Helsingin kautta.

Helsinki - Budapest -osuudella vierustoverina koneessa hauska heppu.

En tunnistanut häntä, mutta jälkeenpäin netistä tsekatessa ilmeni, että kaveri on oman alansa nimimies. Nyt jo eläkkeellä oleva kulttuurialan kansainvälinen kuuluisuus.

Tulimme toimeen erinomaisen hyvin. Juttua piisasi, sekä naurua. 

 Veti skumppaa ja punkkua koko lennon ajan - mulle riitti kahvi, ja kaveri antoi jopa oman sämpylänsä. Samoin lahjoitti päivän Hesarin. Olisi tarjonnut jopa taksin keskustaankin, mutta katosi lentoaseman tungoksessa.

Hyvä tyyppi, muutenkin.

Netistä löytyi jopa miehen treffi-ilmoitus, omalla nimellään ja kuvallaan. Vaatii munaa, tuollainen - kun on eräänlaisesta julkkiksesta kysymys...

 ...

Eilen aamulla Budapestissa vakkari Hotel Thomasista Szechenyi -kylpylään.

Taivaallista päästä taas tuohon kuumavesialtaaseen, sinne tutun suihkulähteen alle. Juuri siihen paikkaan, jossa altaan seinämässä on se reikä josta vesi kovalla forssilla ryöppyää...

Mutta ei lillumaan liian pitkäksi aikaa voi jäädä, lämmin (40 astetta) mineraalivesi väsyttää niin paljon. Ei voi jäädä, varsinkaan ennen kuntosalia.

Kuntosalin jälkeen pyyhkeen päälle makoilemaan sinne toisen kerroksen parvekkeelle. Aurinko paistoi iltapäivään asti, uni voitti. Kahdeksi ja puoleksi tunniksi. Autuaallista!

Sitten tulikin hoppu syömään ja Kestzhelyn -stogeen.

Delin asemalla jäi puoli tuntia aikaa kitata penkillä, vähän kauempana, lauantai-illan Dreher. Noin euron ostos. Aaah! Hyvä kuiva, metallinen, saksalaistyyppinen klangi tuolla bissellä.

Vaunussa olin ainoa matkustaja. Junalippu Keszthelyyn 13,- erkkiä.

Väkevä tunnelma, syyskuisen illan laskeutuessa Unkariin. Yksinäisen miehen juna, Mika Waltaria lainataksemme. Niin, Waltarihan liikkui Budapestissakin...

Kolme tuntia lueskelua, juustoa sekä vajaa flinda herra Peter Vargan laadukasta Egri Bikaveria. Eur. 2,56 / pullo.

Kymmenen maissa illalla perillä Club Hotel Abbaziassa.

Kas kummaa, tällä kerralla ovat laittaneet ison kaksikerroksisen sviitin, tänne mahtuisi neljäkin henkilöä.

Sviitin hinta 89 euroa per viikko. 

Sunnuntai-aamuna perkeleellistä kirkonkellojen kuminaa puoli seitsemästä alkaen. Röyhkeitä, nuo kristityt, kun häiritsevät kansalaisten yö-unta!

Teemme alakerran ravintolanpitäjän kanssa diilin tämän viikon aamiaisista.

Paahtoleipää, neljä tukevaa siivua juustoa, tuoremehu, kaksi kuppia kahvia sekä jugurtti yht. 4,50 per aamu.

Onneksi mulla on mukava vielä pieni pussukallinen Tallinnan KeskTurulta viime viikolla hommattuja "jõhvikoita" (karpaloita). Niitä on hyvä aamuisin sekoittaa jugurttiin. 

...

GreenZone -pyörävuokraamo on tuonut sopimuksen mukaan sen saman  kesäkuisen fillarin hotelliin odottamaan. Laadukkaan filon vuokra jotain 3,50 euroa per vuorokausi. 

Aika suunnistaa Hevizin kuumaan mineraalivesi -jokeen. Tai kanava se oikeastaan on.

Ilma on kylmä, välillä vähän tihuttaakin.

Pysähdys matkalla Heviziin siinä tutussa konditoria/jäätelökahvilassa. Espresso ja kolme boltsia irtojädeä noin puolitoista euroa. 

Kanava höyryää. Kas vain, punaiset lumpeet ovat vielä kukassaan! Tuo yksi yksilö on ihan priimaa.  Hienoa!

Kesäkuinen lummesessio meni niin, että parissa otoksessa kukka sinänsä OK, mutta lumpeen lehti vähän väärässä asennossa. Valo kylläkin hyvä, samoin lumpeenkukan varjo.

Tiistaista alkaen olisi luvassa aurinkoa, joten kuvauksia voi jatkaa. Tarkoituksena on aikaansaada julkaisukelpoista matskua - riippumatta siitä, kuinka monta sessiota se edellyttää.

Olen ensimmäisen tunnin ajan kanavan ainoa uimari. Tai uiskenteluahan tämä on.

"Neulatammen" vesihieronta tekee hyvää. Saavat niska-hartiaseudun sekä selän jännitykset kyytiä.

Tuohon kalojen näykkimiseenkin tottuu. Eivätkä nuo pää vedenpinnan ylapuolella luikertelevat otuksetkaan enää hämää. Kun paikalliset valistivat, että ne ovatkin jonkinlaisia vaskitsoja, eivät käärmeitä.

Energiataso nousee.

Asiaa tosin auttoi sekin, että radiosta tuli tänään se UB 40:n biisi, jossa torvet niin hienosti törähtelevät: "Wise men say...". Tuosta sai potkua koko päiväksi!

Something got me started...

...

Myöhäinen lounas Racoczi utcan Apetito Etteremissä: Paistettua maksaa, riisiä, paistettuja pottuja, mineraalivesi ja kahvi 6,52. Vielä edullisemmaksi kuvio muuttuu, kun hyödyntää mestan ilmaista nettiä tunnin - parin ajan.

Jos oli tunnelma väkevä junamatkalla Budapestistä tänne, jatkuu se vähintäin yhtä vahvana Rakoczi utcalla, illan hämärtyessä.

Pitkä katu on lähes autio. Autoliikennettä ei ollenkaan.

Valaistus niukka, muutama kelmeävaloinen katulyhty. Asuintaloissakin sähkövalaistus on säästökuurilla.

Tunnelma muistuttaa jotakin Romanian pikkukaupunkia tai miksei Kuubaa. Köyhää on.

Ainoana väriläiskänä syttyvät kadulle Cleopatra Clubin neonvalot.

Kadunkulman takaa kuuluukin kohta korkokenkien kopinaa. Vosut tulevat töihin. - Anteeksi sana "työ".

Tuolla Clubissa pääsisi rahoistaan sutjakkaasti eroon.

Ihmetellä täytyy, mistä Cleopatraan riittää asiakkaita (jorsseja). En ole kertaakaan nähnyt kenenkään astuvan sisään.

Niin, kotikaupungistani Tallinnasta, 84 kilometrin päästä Helsingistä, alkavalla Itä-Euroopan vyöhykkeellä saattaa tuntea itsensä hyvätuloiseksi, jopa varakkaaksi. Pienenkin eläkkeen nautijana.

Härmässähän rahalla ostovoimaa siis ei enää ole. Paitsi todella suurituloisilla. Normaalitienesteistä ei jää juuri mitään käteen, kulutukseen. Siitä pitävät megalomaanisiin mittasuhteisiin paisutetut julkinen sektori ja sosiaalipuoli huolen.

Abbaziassa vielä illalla sauna ja uinti uima-altaan kylmässä vedessä.

Kiuas on harmäläinen, merkkiä Harvia - tömäkät löylyt.

Unkarissa ovat valot siis kortilla tämmöisessäkin parinkymmentuhannen ihmisen taajamassa. Seuraus on, että tähtitaivas loistaa kirkkaana.

Katselen taivaankantta saunan edustalla, pihalla: Kas vaan, Otavahan se tuossa aivan lähellä, paljon matalammalla kuin meillä!

Härmässä näin kirkasta tähtitaivasta täytyy hakea jostakin Lapin tai Ahvenanmaan saariston perukoilta. 

"Teollisuusmaiden asukkaista suurin osa ei enää näe asuinpaikastaan kirkasta tähtitaivasta. Jopa neljännes maapallon väestöstä asuu alueilla, joilla valon määrä on öisin keinovalaistuksen vuoksi yhtä suuri kuin täyden kuun loisteessa". - HS 15.10.2013

...

Mini-marketista kaksi Egri -flindaa, pari unkarilaista isoa omppua, pala tasokasta "Pannonia" -juustoa sekä puolisen kiloa tummia viinirypäleitä jotain 7 euroa. - Tuo "Pannonia" edustaa mietoa, pehmeää, Emmental -tyyppistä juustolaatua.

Telkusta tulee CNN:n  Fareed Zakarian maailmanpolitiikan katsaus "GPS".

Niin... Somalia, Kenian terrori -isku, Pakistan, Syyrian sotku, Irak... Ylivoimaiselle enemmistölle maailman kriisipesäkkeistä yhteisenä nimittäjänä on islam.

Esimerkiksi tuolta Keniasta kerrotaan, etta terroristit kiduttivat uhrejaan erittäin raaoin tavoin. Yhdeltä panttivangilta amputoitiin käsi. "Uskottomalta".

Sitten tietysti haastatellaan jotakin muhamettilaista, joka vakuuttaa että islam itse asiassa onkin Rauhan ja Suvaitsevaisuuden uskonto.

Just joo.

Niinpä tuo näyttää olevan...    

...

Huomenna asiakaskäynti ja hammaslääkäri.

Hammaslääkärit täällä jopa alle Eestin hintatason - siis murto-osan Suomen hinnoista. Härmässähän on - uskomatonta mutta niin totta - hammaslääkäri -ala nykyisin jopa Pörssissä. Aika kuvaavaa...

Parturikäynti 4,50.

Tehokas kiropraktikon antama hieronta 10,- / 40 minuuttia.

Ihonpuhdistus kosmetologilla / kasvot / puolitoista tuntia 11,- euroa.

Byysien korjaus / paikkaus / kolme saumaa ja punttien rispaantuminen  5,- euroa.

Jne. jne.    

Toisaalta palkkataso Unkarissa on huomattavasti jopa alle Eestin tason: Tuttavat puhuvat haarukasta 500 - 800 euroa. Jopa insinőőrit alle tonnin. Eestissähän keskipalkka nykyisin lienee noin 900 euroa - jossa tosin hajonta Tallinnan ja muun Eestin välillä on raju. 

Esimerkiksi täkäläinen hierojani Sandor on vajaa kuusikymppinen entinen insinőőri, jolla eläke hänen omien sanojensa mukaan on mitatőn: 160,- euroa kuukaudessa!

...

Tuo Lounema näkyy "bloginsa" viimeisessä "päivityksessa" (kesäkuussa 2013)) repostelleen myös vuonna 1997 kuolleen vihollisensa - faijani - avioeroa joskus 1980 -luvulla.

Niin, niin... Lounemalle kelpaa kaikki. Aivan kaikki, kuolleiden vastustajiensa terveydentilasta alkaen.

No, äijä lienee itse ollut vuosikymmenien mittaisessa avioliitossa. Intohimoisessa, kaiketikin...

Herkkua,  varmaankin. Tuolla Louneman pariskunnallakin. Toki! Iliman muuta! 

Ingmar Bergmanin "Mansikkapaikassa" 50 -luvun alussa yhdessa repliikissä lausutaan, jotta "Aviovuode on rakkauden hauta".

Tosin enhän ole vuosikymmeniä jatkuvan, puuduttavan, käytännössä aina seksittömäksi muuttuvan  avioliitto -instituution erityisasiantuntija.  Naapurin-rouvaa-höyläämistä lähemmäksi avioliittoa en onnekseni ole joutunut. - Vieläkin nousee hymy huulille, kun muistelee aisankannattaja - naapurin baarikaapin ilmaisia antimia. Sekin vanha skottiviski...

Tai eihän tässä oikeastaan onnesta ole kysymys. Elämäntaidosta  ja viisaudesta kylläkin.

Risto Lounema varmaankin tietää avioliitto -instituutiosta enemmän. Kysykää häneltä! 

  

Toisaalta kyllähan herran nettiin laittama omakuva  jotakin kertoo. Tulee ihan se yksi Junnu Vainion biisikin mieleen...

Se, jossa puhutaan siitä, miten "se näkyy naamasta"...

"Vastenmielisen näköinen äijä - pärstäkin kuin petolinnun perse" - tällaista luonnehdintaahan henkilöstä saimme jo aikoinaan HYMY -lehdestä lukea tyypin omasta tekstistä.

Ja Lounema jatkaa. "En ole kaunis poika".

Hyvä, että tietää sen itsekin! Mielipitteeseen on helppo yhtyä.

www.ArcticParadise.fi

Keszthely, Unkari 10.11.2013

Sunnuntai-aamu, ensimmäinen hyvin nukuttu yö viikkoon takana.

Tuli goisittua kellon ympäri,  kuitenkin heräten välillä "omia aikojani", ennen seiskaa.

Antoivat tosi hyvän huoneen Abbaziasta: Ylin, neljäs kerros, vinot kattoikkunat, huone tilava  ja lämmin kuin mikä, näköala kattojen yli aina Balatonille asti. Ehkä talon paras huone?

Upea auringonnousu, hienot pilvet.  

Kamera oli jo kädessä ja ikkuna auki, kun samalla katolta lehahti iso parvi naakkoja ja sepelkyyhkyjä lentoon.

Kuvaamatta kuitenkin jäi, taas kerran. 

Miksi kuvata sellaista, mistä on jo olemassa parempi versio?

Tässä tapauksesa pilvikuva Aeroflotin lennolta Moskova - Havanna 90 -luvun lopulta.

In Dreams

Täytyy myöntää, että viime viikko otti koville, mutta perillä ollaan!

Junamatka alkoi Stokiksesta maanantaina iltapäivällä. 

   Asiakaskäyntejä Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Puolassa. No, tilauksia tuli sentään niin hyvin - yllättävan hyvin - että se vähän lohduttaa. Varsinkin Berliinistä ja Varsovasta. Myös Kasselista, missä en ollut ennättänyt pariin vuoteen käydäkään.

Kaikkein karmein osuus oli yöjuna Varsova - Budapest perjantai -iltana.

Makuupaikat  loppuunmyydyt, ainoa mitä sai oli "lepopaikka" kuuden ihmisen osastossa. Aivan kauheaa.

Kondari muuten kävi erikseen varoittamassa, jotta hytin ovi täytyy yöksi lukita, vieläpä kahdella eri lukolla. Hänen mukaansa Tsekin läpi kuljettaessa mannet ovat riesa - käyvät nyysimässä kännyt ja massit. - Kiitos tiedosta!

Onneksi juna Budapestista tänne Balatonille lähtee samalta Keletin steissiltä, ettei tarvii lähteä resuamaan kaupungin toiselle puolelle, Delin steissille. Rättivasyneenä ja hirvittävien kantamusten kera.

Paikallisjunassa tänne Keszthelyyn torkkumista. Herätessä yllätys:

Rutiköyhän oloinen unkarilaispariskunta puuhaili  mielenkiintoista siinä vieressä, joten siunaantui odottamaton kuvausessio. Juuri kun kaikkein vähiten sitä osasi odottaa.

Voipi olla, etta lopputuloksena syntyi uusi Pitkäs -kortti. Saas nähdä sitten, Stadissa, kun filkat saadaan kehitettyä...

...

Keszthelyyn kun pääsi, oli aivan kuin kotiin olisi palannut.

Juditin ja Zolin fillaripuoti GreenZone oli sopimuksen mukaan tuonut sen saman fillarin odottamaan.

Ei kun sadeviitta niskaan ja Hevizin kanavalle uimaan!

Väkevät aromit pimeässä kosteassa syysmetsässä, kanavalle fillaroidessa. Tammien lehdet ja lehtikuusten neulaset muodostavat pehmeän maton, jota pitkin on hyvä ajella. Onneksi reitti on tuttu, tietää missä kohtaa varoa metalliputkista viritettyjä hidasteita. Ettemme taas teloisi itseämme niin pahasti, kuten toissa viikolla Haapsalussa. Tyrmäys oli lähestulkoon totaalista luokkaa, ja toipuminen vielä kesken.

Kylkiluu tai rintalasta ilmeisesti on katki, tai murtunut. Mitäpä sitä turhaan doktorille, kuitenkaan. Hänhän sanoisi vaan, jotta paranee itsestään muutamassa viikossa. "Ota asperiinia!". Näinhan se oli edelliselläkin kerralla, kun kylkiluu katkesi: Silloin muutama vuosi sitten kun tuli rysähdettyä Yllaksellä sen metalliaidan päälle... 

Kaikkein tuskaisinta on aivastaminen tai yskiminen. Tuntuu, etta keuhkot repeävät.  Lohduttavaa kuitenkin lukea netin lääkäripalstalta futareiden ja lätkähemmojen kokemuksia vastaavista, rajuista taklauksista. Hekin sitten lopulta selviävät! Aika parantaa - aikansa.... 

Kanavalla, sateessa, toista tuntia tsimmaamista lämpimässä vedessä. "Putouksen" alla vesihierontaa. Tänne tullaan joka päivä!

Viikon rasitukset helpottivat. Matka oli vaivan arvoinen!

Tämä oli ensimmäinen uintireissu pimeässä tuonne kanavalle.

Unenomainen tunnelma, kun vastarannalla muutama lyhty valaisee lämpimänä höyryävää kanavaa..

Huoneessa Dreher -tölkki jääkapissa on kylmennyt uintireissun ( unkariksi "úszás" tai jotakin sinnepäin) aikana  jo nautintakelpoiseksi.

Ei kun saunaan! Rajut löylyt.

Apetito Etteremissa kanapasta, puoli litraa Egriä, jäätelö, kahvi ja 2 cl luumu -palinkaa. Jotain alle kymmenen egeä. 

Nukkumaan, nukkumaan, nukkumaan... 

Unta, unta, unta.  

  

...

 Katos, katos...

Valokuvaajakuuluisuus Risto Lounema näkyy "päivittäneen" nk. "blogiaan". Johan nyt, tämähän on kuluvana vuonna herralta jo kolmas päästö.

Mikä ihmeellisintä,  Maestro on suvainnut lisätä saitilleen, "blogiinsa", muutaman "uuden" valokuvan. 

Saitin päivityksestä koituu toki kuluja - jotka nekin meillä kotona Eestissä ovat murto-osa Härmän hintatasosta. Mutta ei auta, jos "todistettavaa" kerran piisaa. 

Valokuva-sutaisujen kokonaismäärä Louneman saitilla taitaa lähestyä jo jotain paria tusinaa kipaletta!? Ainakin viime kevään tilanteeseen verrattuna - sen jälkeen en ole ehtinyt Mestarin saittia läpikäymään. On niin paljon vaihtoehtoistakin käyttöa ajalle. 

Harmi vaan, että nämäkin "uutuudet" edustavat tuota tutuksi tullutta Lounema -tyyliä:

 Söheröä suttua. 

Kyse todellakin on 60 - 70 -luvun  matskun kierrätyksestä, taaskin.

Fakta, mikä ei tietenkään estä tätä saitillaan niin mieluusti "saavutuksiaan" listaavaa kuvaajasuuruutta  julistamasta heti etusivulla olevansa 

"A Contemporary Photographer".  

Öööööööö...

 ...

Tämänkertaisessa kontribuutiossaan näppäilijämme on halunnut julkaista myös jonkun vanhan artikkelinsa Muonion Keimionniemestä. Hurulanniemen sittemmin palaneesta piilopirtistä.

Yritetty on, lukea tuo artikkeli.

Ei onnistu, ei!

Ei onnistu, vaikka apuna on suurennuslasi. Aivan mahdotonta saada tuosta sotkusta mitään tolkkua.

Sääli, tavallaan. Paikka on niin tuttu. Harva Keimionniemessä niin usein käynyt on kuin meikäläinen. Ainakin harva stadilainen.

Kävellen, fillarilla, hiihtäen, soutuvenheellä... 

Venereissu kerran heinäkuussa oli mieleenpainuva. Myrsky nousi niin nopeasti, että oli onni kyetä rantautumaan. Siinä sai soutaa aivan hartiavoimin. No, stadilainen pärjää aina... -:)

Mutta kun artikkelista ei saa selvää, ei.

No, sen verran sentään, etta kuvat ovat aivan karseita, jopa Lounema -asteikolla mitaten. Harmaanvihreää kuraa.

Mitä järkeä tuollaista moskaa on julkaista? Ja uudelleenjulkaista vielä vuosikymmenien jälkeen? 

...     

Sekin on uutta ja erikoista, että valokuvaajasurkimuksemme  tämänkertaisessa  päästössä Louneman sättimisestä pääsevät osallisiksi - tietenkin isä ja poika Pitkäsen ohella - niin monet muutkin tyypin vihollisista:

Ilkka "Kylis" Kylävaara

Seppo Saves

Caj Bremer

Matti Saanio

Tuomo-Juhani Vuorenmaa. 

No, ehkäpä pahimmat höyryt Risto Louneman Pitkäs -vihasta tulivatkin jo päästetyiksi pihalle? Aika siirtya uusiin kohteisiin?

Raapustelijamme Focus (anteeksi valokuvaustermin käyttö tässä Lounema-yhteydessä, täysin sopimatonta!) on selvästi muuttunut! 

...   

  

Niin, yksi Louneman päävihollisista, häntä paljon paljon tasokkaampi sekä menestyneempi lehtivalokuvaaja Seppo Saveshan menehtyi vaikean sairauden murtamana Terhokodissa hiljattain. - Risto "Hepo hirnuu, ravit jatkuu" Lounemaa nuorempana, muuten.

Saves kuuluu viime vuosina elelleen Porin seudulla, lähti uuden naisen perässä sinne. Mikäs sen luonnollisempaa.

Aika erikoistahan yksiavioisuus olisi, nykyään. Siis olisi, jos sitä olisi. No, Risto Louneman avioliitto taitaa kuitenkin olla poikkeus säännöstä? Vuosikymmenien harmoninen ihmissuhde. 

  

Kummallista kuitenkin, että kuolleiden morkkaamiseen erikoistunut Lounema tamänkertaisessa päästössään jättää Saveksen vaikean sairauden ja avioeron repostelematta. Nythän hänellä olisi siihenkin ollut oiva tilaisuus. 

No, tyyppi aikoo ilmoituksensa mukaan palata Saves -teemaan... Ehkä sitten.

Jo nyt saamme kuitenkin tietää, että Saves oli syrjäyttänyt "Taiteilija" (henkilö tosiaankin käyttää itsestään tätä nimitystä!) Louneman jossakin apurahakuviossa joskus Aikojen Alussa.

Ahaa! Paitsi "puutuva arvostus" Lounemaa onkin vuosikymmeniä risonut myös "saamatta jääneet apurahat". Selvä!

Siitä tuo vuosikymmenien kiljunta. 

Kaikki tämä mölyäminen siis henkilöltä,  jota ei oman kertomuksensa mukaan koskaan hyväksytty edes lehtivalokuvaajien jäseneksi.

...  

 Timo K. Mukka -teema on kuulemma aiheuttanut jopa Louneman muistelmien "uudelleentaiton".

Jaaha...

Mikähän tuossa Mukassa Lounemaa vuosikymmenienkin jälkeen kaivelee?

No, ainahan voi googlata sanat Lounema Mukka. 

...

Juolahti tuossa muuten mieleen, että  Mollen Mukka -filmatisointi "Maa on syntinen laulu" pyöri Parriisisa täysille saleille silloin 70 -luvun alussa viikkojen ja kuukausien ajan.

Sitten pitikin odottaa parikymmentä vuotta, ennen kuin Aki Kaurismaki - osittain - saavutti saman...

Nythän on sitten taas palattu hiljaisuuteen, sillä rintamalla.  

 ...

Katkera taka-töölöläisemme kyselee, mitä mahtaa kuulua hänen vanhalle "kiusaajalleen", Ilkka Kylävaaralle?

Vaikea uskoa, ettei hän sitä muka tietäisi.

Ovathan Kyliksen asiat olleet julkisuudessa.

Tämä Louneman Nemesis, entinen korskea Mensan jäsen  ja kiinteistösijoittaja ( Riihimäen asemaravintola, Brysselin talot jne.) kituuttelee 600 euron eläkkeen ja 15 miljuunan velkojen kanssa jossakin vuokra-yksiössä. Sähköposteja ei aina pääse lukemaan, syynä maksamattomat laskut. jne.

Asia selviää googlettamalla sekunnissa.

Nykyisinhän jopa Louneman kaltaisilla seniorikansalaisilla on jonkinlainen nettitaito. Yleensä.

Valtion taiteilija-eläkettä Kylikselle ei viimeksi myönnetty - kuten ei sadoille muillekaan anojille.

No, ainahan  kannattaa yrittää... Ensi vuonna uudelleen! Ehkä tärppää?

...  

Caj Bremerkin pääsee tällä kertaa osalliseksi Louneman tölväisyistä.

Niin, Bremerhän on siitä erikoinen lehtivalokuvaaja, että hänelta löytyy varsin laadukastakin kuvastoa.

Eihän tästä ole montaakaan vuotta, kun Bremerin retrospektiivi tätti Ateneumin taidemuseon viikkojen ajan. Erinomainen yleisömenestys.

Muistissa on hyvin esimerkiksi se Bremerin kuva kahdesta tummasta venakosta laivan kannella. Ääisellä tai Laatokalla. Aivan klassikko. 

Tehdaanpä ajatuskoe:   

Risto Louneman retrospektiivi Ateneumin taidemuseossa?

 Anteeksi! Se oli vitsi! 

... 

Tuttuakin tutumpaa Lounemaa tälläkin kerralla on tietenkin tuo "epähenkilömme" tavanomainen itsesäälin täyttämä valitus  omasta "valtionkirouksestaan", vuosikymmeniä jatkuneesta "Paavin pannabullasta". Siis ihan sitä samaa jeremiadia. Tyypillä jäi sama levy soimaan päälle jo joskus 60 -luvulla.

Hänen vihollistensa - joista osa siis on jo ehtinyt kuollakin - toimenpiteiden johdosta ei Lounemalla ole ollut "ei kukkaroa, ei tulevaisuutta".

Niinkö?

Mikäli "henkipaton" saitillaan julkaistuihin laajoihin matkoihin on uskomista, hyvinhän herralla on pyyhkinyt. Vuosikymmenien ajan. Muolimaa on tullut kierrettyä, useampaankin otteeseen, mitä ihmeellisimmissä  paikoissa vieraillen. Luettelon mukaan eritoten UNESCO -kohteet ja kaukaisten mantereitten kansallispuistot ovat olleet ohjelmassa.

Toisaalta... 

Aikaisemmin tässä artikkelissa  on jo kerrottu Maestron saitillaan julkaisemien"referenssien" tsekkauksesta.

Tuloshan oli pyöreä nolla. 

Yhdenkään linkin takaa, noista hienoista museoista ja kokoelmista, ei löytynyt havaintoja mestarivalokuvaajasta. 

Toki, jos toisin osoitetaan, niin sitten arvioidaan asia uudelleen.

Mutta tilanne on nyt tämä.

...

Entä sitten tuo Louneman kitinä tulevaisuudettomuudesta, johon hänet "tuomittiin" vihollistensa toimesta jo vuosikymmeniä sitten? Syynä joku kulttuuripoliittinen kähinä, jota tuskin kukaan enää muistaa/muistelee. Lounemaa lukuunottamatta. 

Hänellähän niitä muistiinpanoja, dokumentteja ja oikeudenkäynti -asiakirjoja riittää... Siellä Töölöntullin luukussa, vuosikymmeniä sitten jo (henkisesti) rakennetussa poterossaan selailtaviksi. Yhä uudestaan, ja uudestaan... 

Ajankuluksi voi vaikkapa palata johonkin Tasavallan Presidentille kyhättyyn valitukseen jonkun valokuvaaja - vastustajan "käyttäytymisestä". Johonkin noista useista.

Jälleen saamme tosiaankiin lukea jostakin ikivanhasta "säätiön tekemästä päätöksestä, josta tehtiin joku valitus oikeusministeriölle, koskien jotakin yhdistystä, tai jotakin vaatimusta, vaihtoehtoisesti jotakin mitätöintiä, tai whatever...". Ja kaikki tämä tapahtui siis ehkä joskus 60 -luvulla. Tai ehkä sittenkin 70 -luvulla... Kai...

Niin että mitä ihmeen  "tulevaisuudettomuutta".

Henkilöhän elvistelee elvistelemästä päästyäänkin,  minkäläinen selviytyjä hän on. Sitäkin suuremmalla syyllä, kun vastustajista - jopa nuoremmista - osa alkaa olla haudassa tai muuten poissa pelistä. 

Kaiken huipuksi vanhus (s. 1939) vaahtoaa pysyvänsä kehissa vielä ainakin 10 vuotta! 

"Hepo hirnuu, ravit jatkuu..."

Kannattaakohan tuollaista menna julkisesti toitottamaan? 

Faktatietoa/Tilastokeskus 14.6.2002:  

- kuolleiden suomalaismiesten keski-ikä: 69,6 vuotta/v. 2000

- vastasyntyneiden suomalaispoikien elinaika-odote: 74,1 vuotta/v. 2000

Toki nuo luvut ovat vuosikymmenessä nousseet ehkä vuodella, kahdella. 

...

Tanaan sunnuntainakin tuli tietenkin käytyä taas kanavalla uimassa ja putouksen vesi-hieronnassa. Tottakai!

Ilma on kylmä ja sateinen - ei haittaa!

Sitä hauskempaa vedessä on!

Kaikkein lämpimin kohta löytyy vesiputouksen alta, sillan betonipalkkiin nojaten.

Fisut ( FIN: kala, EE: kala, HU: hol) vaan tuntuvat olevan näin syksyllä agressiivisempia, nipistelevät kinttuja vähän väliä.

Se aikaisemmilta kerroilta tuttu  pieni vesilintu uiskentelee tuossa vieressä. On vissiin jo tottunut meikäläiseen, päästää uimaan aivan vierestä ohi. Katselee vaan, ja ihmettelee.

Olen ainoa uimari, kuten eilenkin. Todennäköisesti koko viikon. 

Tuohon viereen on tänä syksynä aloitettu hotellin rakennustyöt. Valmistuu parin vuoden sisällä.

Se tarkoittaa mitä todennäköisimmin tämän ihanuuden loppua.

Varmaankin hotelli sitten tavalla tai toisella yrittää - ja onnistuu! - omimaan tämän kanavan itselleen. Onnistuvat hätistämään meidät tavikset  pois. Varmaankin alue aidataan.

Näin toimii kapitalismi. 

-

Paluumatkalla Hevizistä löytyy kadunkulman marketista, "Morzsa Morszika ABC" muiden herkkujen ohella saksanpähkinänsydämiä.

Eurolla saa 150 grammaa.

Tuote  on tarjolla isossa korissa, josta sita asiakkaat käsin tuotetta ammentavat.

Voi jos Härmän elintarviketarkastajat tämän näkisivät!

... 

Apetito Etteremissä paistettua kananmaksaa, pekonia, riisiä, paistettuja pottuja, sipulia, mineraalivesi ja espresso eur. 5,50. 

...

Mutta nyt saunaan, ja Peter Vargan Egri Bikaverin  pariin.  

Kolmisen viikkoa sitten tein päätoksen juoda vähän punkkua joka ikinen ilta, loppuelämäni ajan, aina kun se suinkaan on mahdollista. Päätöksen synnytti eräs lääketieteellinen artikkeli.

Toistaiseksi päätos on hyvin pitänyt.  

Illan proggiksena pienyrittäjän paperityöt, parisen tuntia duunia siellä Hotel Abbazian ullakkohuoneessa, sateen ropistessa vinoa kattoikkunaa vasten. Täällä on hyvä boogie

Lukemisena Gunnar Mattssonin  romaani "Asunto Oy Eeden" ("Sovstadsparadiset").

Aihepiiri - seksi, tai pikemminkin seksin puute - on tylsä. Kirjassa on kuitenkin kiinnostavaa ajankuvausta 1960/70 -lukujen vaihteen Haukilahdesta, jossa tuolloin tuli asuttua. Tuttuja paikkoja.

Haukilahti ● Gäddvik ● Jeda

Tästä avioliitto -helvetin kuvauksesta käy sekin ilmi, että jos meillä Jedan nuorilla tuolloin oli omat sekoilumme - miten muuten voisi ollakaan? - ei noilla keski-ikäisillä aviopareillakaan  totisesti ollut helppoa... Tuossa toivottomassa taistelussaan yksi-avioisuuden, ydinperheen, raittiuden, "kunnollisuuden" ja kaiken sellaisen puolesta.

Tuolloin oli muuten vielä käytössä sellainenkin termi kuin "aviorikos" - niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. 

Gunu oli nasta tyyppi, jutteli paljon meidän teinienkin kanssa. Kuten muuten myos Henrik Tikkanen -vainaa, joka tapasi usein istuskella kolpakon ääressä Sorsa -baarissa.  Henkka ei vissiin viihtynyt kotona Märtan kaa. - Sittemminhän saimme lukea monenlaista kuvausta tästäkin avioliittohelvetistä,  jopa molempien osapuolten taholta., 

Gunu alkoholisoitui, ja kuoli nuorena.

Oli omana aikanaan todella Iso Nimi, mutta on nyttemmin lähes totaalisesti unohdettu pois. 

Sic transit gloria mundi!

Katoavaista on maine ja kunnia - siis jos niitä ylipäätään onnistuu saavuttamaan. Lounemahan ei siina koskaan edes onnistunut. Yritystä kyllä piisasi.

Toisaalta on niitäkin, jotka eivät "menestystä" edes tavoittele. Tai sitten heillä on omat, erilaiset mittarinsa asian suhteen.

...

Gunulta löytyy hyvä kohta avioliiton ihanuudesta:

"Hän ei olisi halunnut katsella vartaloa, jonka kanssa hän kohta kävisi vuoteeseen. No niin, me olemme ollet naimisissa kymmenen vuotta, mutta ei hän missään tapauksessa enää niin tyttömäiseltä näytä. En todellakaan koskaan ajatellut että rinnat alkaisivat riippumaan tuolla tavoin. Ja hänellä on poimu reidessä, ajatella kuinka naisen reidet voivatkin olla rumat ja kömpelöt". 

Niin että jos joku - esimerkiksi Louneman Risto - tuntee tässä kohtaa piston sydamessään... Älkää nyt Herran Tähden minua syyttäkö! Itsehän olette soppanne keittäneet!

En minä ole vastuussa parisuhdekurjuuksistanne ja seksuaalisista surkeuksistanne!

"Niin makaa kuin petaa",  senkin jorssit!  

...  

Illalla vielä yömyssylle Apetitoon.

Lasi laadukasta punkkua 20 cl. plus ilmainen netti vajaat 2 euroa.  

Täydellinen off-season -ilmapiiri vallitsee - olen ainoa asiakas.

Nettiradiosta, ihan siitä päätteen vierestä, jossa joka ilta täällä Keszthelyssä pidän "toimistoani", tulee monen muun kasari- ja ysärihitin ohella - Phil Collinsin "Su - su - Sussudio". Valtavaa!

...   

On ihanaa olla elossa - tämä tarina oli taas katkolla, onnettomuuden johdosta, lokakuun lopussa "matkaradalla" Haapsalu - Rohuküla. Pimeässä, sateessa. Hiuskarvan varassa oli taas kaikki, jälleen kerran. Kysymys sekunneista, ja ehkä vajaasta puolesta metristä. Kiitos myrskyn kaatamien puiden, ja erityisesti yhden oksan. 

Mutta niin vaan taas kerran klaarattiin - jatkoajalle.

Voisimme aivan yhtä hyvin tällä hetkellä maata Haapsalun haiglan teho-osastolla. Kasvot murskana, hampaat menettäneenä, näön menettäneenä. Kenties oksa aivoissa. 

Eihän sitä koskaan tiedä, koska lähtö tulee - paitsi tietenkin Risto Lounema, joka julmistelee aikovansa aikaansaada jonkinlaisia painisuorituksia "vielä seuraavat kymmenen vuotta". Uhkailee "mutapainilla".

Hui kun pelottaa!

Aika hurjaa, kun Risto Louneman ikäinen suomalainen mies julkisesti ilmoittaa jotta elinpäiviä on jäljella vielä kymmenen vuotta. "Hepo hirnuu, ravit jatkuu'".  

Jää nähtäväksi. 

...  

Huomenna ensimmäinen tämän reissun Unkarin -asiakastapaaminen. 

Täällä Keszthelyssä on kolme kiinnostavaa museotakin, joihin on tarkoitus tällä viikolla tutustua, myös kameran kanssa: Cadillac -museo, sosialismi -museo sekä kitch -museo.  Kuvausideoita on muitakin.

Onneksi tämä viikko on iisimpi kuin viime viikko, ensi viikosta puhumattakaan. Silloin mennään sitten taas täyttä rumbaa Länsi-Euroopassa, yli puolentusinan maan läpi... 

Ai niin, kuuluuhan reittin Prahakin, mutta sehän sijaitseekin noin 100 kilometria Wienistä Länteen, vaikka harva sitä tulee ajatelleeksi. 

www.ArcticParadise.fi

Bryxelles 23.11.2013

Lauantai-aamu, ensimmäinen todella hyvin nukuttu yö tällä viikolla takana.

Kävipä tuuri, kun netistä löytyi pari superedullista majoitusta täällä Brysselin Scandicissa. Vain 52 egeä per yö - loistavaa!

Hotelli on tuttu jo 80 -luvun lopulta, kun aloittelin tätä ramppaamista Brysselissä. Oli alussa kahdenkin eri härmäläisen ketjun hoidossa, mutta ryssivät sitten molemmat, hotellinpidon. No, ruåttalaisilta tämäkin onnistuu!

Mukava pieni huone nr 515 viidennessä kerroksessa. Siitä rappuset ylös, siellä kohtuullinen sauna. Piti mennä eilen myöhään, kymmenen jälkeen bastuun, että suomalainen ex -patti -lössi sai kaljoittelunsa loppuun.  Joku sinne jäi vielä örveltämään...

Bastun jälkeen maistui uusi belgialainen  "Trappist 8" - oluttuttavuus. Eur. 1,40 / 0,33 litran pullo,  plus pullopantti. Muistutti hyvin paljon Duvelia, ollen kuitenkin astetta kovempaa, metallisempaa. En tiedä, ehkä tuli tehtyä virhe, kun sitä suoraan ikkunasta roikkuneesta, jääkaapin virkaa toimittaneesta muovikassista hörppi. Kenties tämän mallasjuoman olisi pitänyt antaa lämmetä jokunen aste? Mahdollisesti lasikin oli väärä - vessan juomalasi ei antanut olville oikeutta? Olisi vaatinut semmoisen laakeamman lasin?

Viininä eilen Pariisista  hommattu (eur. 3,84) puolen litran flinda syksyn Beaujolais Nouveauta. Tuoretta, kevyttä - liiankin tuoretta ja kevyttä. Suorastaan raakaa. Taisipa olla taas pitkään aikaan viimeinen kerta kyseistä nektaria.

Viinin kanssa aitoa Roquefortia. Tämä olikin illan antimista korkealaatuisinta - tällä juustolla on sielu! Vähän toista kuin ne  K -kaupan saksalaiset sinihomejuustot! 

Johan olisi kumma, jos ei tällä bastu/bisse/viini/juustosetillä saisi nukuttua! - Näin tapahtuikin.  

Mainio aamiainen  - herkkuja monenmoisia. Dagens Nyheter. - Kas vaan, ruotsalaisten osakkeiden hinnat ovat tänä vuonna nousseet rajusti. Ei tuonne voi enää ropojaan laittaa. Kauemmaksi täytyy mennä.

Saunan vierestä löytyi myös jonkinlainen kuntosali. Käsipainot OK, mutta eniten tarvitsemaani maha- eikä selkälautaa löytynyt. Semmoinen suuri muovipallo kylläkin, ajoi asian välttävästi. 

Scandic Brysselin sijainti ei voisi olla parempi. Viisi minsaa rautatieasemalta, viisi minsaa keskustasta - kuitenkin suhteelisen rauhallisen kadunpätkän, Rue d'Arenberg,  varrella. 

Aivan kulmana takana legendaarinen À la Mort Subite - olutravintola.

Tänään on merkkipäivä - tasan seitsemän kuukautta eläkkeennauttijana. Ihmeitten ihme!

Ohjelmassa vain yksi asiakaskäynti, täällä Brysselissä. Sitten Antwerpeniin - viihteelle.  Onhan lauantai -ehtoo...

Keski-Euroopan -rundi meni taloudellisesti plussalle jo eilen Parriisisa. Muutama asiakas - Tanska/Nyborg, Oslo, Karlstad sekä Stokis - on vielä jäljelläkin. Mitään ei tällä rundilla ole pöllitty, mitään ei ole unohtunut...

Kulunut viikko oli karmeata resuamista läpi Euroopan. Epämukavia junia, huonosti nukuttuja öitä, kiirettä...  

Painajaismaisin osuus yöjunassa Wienistä Zürichiin. 

Odotin sitä tavanmukaista mukavaa, tilavaa Budapestista tulevaa unkarilaista makuuvaunua lähteväksi, mutta jostakin syystä tällä kertaa pelissä olikin joku itävaltalainen/sveitsiläinen vaunu. Hirvittävän ahdas. Muutaman tunnin siinä sai torkuttua, ja pari päivää meni palautumiseen. 

Tuohon verrattuna meikäläiset Pohjoisen yöjunat ovat aivan Luxusta - tosin eihän meillä oikeasti niihinkään ole varaa. Lainarahalla tuokin toimii, kuten koko Härmän talous. -  Muutama vuosi sittenhän VR:n ammattijohto erosikin, kun jotkut syrjäseutujen poliitikot painostivat uusimaan vaunukalustoa  - maksoi mitä maksoi!

Piti saada työtä/tilauksia jonnekin äänestysalueen vaunutehtaalle...

...

Wieniläisten asiakkaiden kanssa Cafe Nilissä kumotut pari lasia punkkua toki vähän helpottivat tuota kauhujen yötä. Itävaltalaiset punaiset ovat muuten varsin aliarvostettuja.

Niin, ja Alppimaan makkarat osoittautuivat laadukkaiksi, lihaisiksi. Härmässähän makkarat muodostuvat lähinnä jauhoista. 

Samoin "senf" varsin laadukasta. 

... 

Antwerpen on tuttuakin tutumpi stadi, jo 80 -luvulta alkaen.

Brysseliin verrattuna paljon parempi boogie. Turistilaumat puuttuvat.

Nätisti remontoidulta vanhalta steissiltä suoraan torin yli Radisson Blu Astrid - hotelliiin. Perinteiselle munalikööri-kermavaahto-nugatpala-espresso-sukupala hetkelle. Viehättävä neito kantaa tarjottimella pöytään. Ylellinen nahkasohva. Viikonlopun Financial Times - mitäköhän suosikkikolumnistini Simon Kuper tällä kertaa kirjoittaa?

Koko lysti eur. 3,25, Club Carlson  -jäsenkortilla vain 3,09. Laskukin kannetaan pöytään semmoisessa tyylikkäässä nahkakansiossa. - Kaunista turhuutta - Mika Waltaria lainataksemme.

Niin, ja täällä on vieläpä hyvin toimiva ilmainen netti tuossa respan takana rauhallisessa pikkuhuoneessa. Siellä ei koskaan ole ketään, eikä kukaan kysele, vaikka siellä istuisi tuntikausia. Tulostinkin on.  

Muutaman minuutin kävelymatkan päässä  Rubens -museosta huvikorttelit. 

Käyn Merimieskirkolla syömässä. Kana - riisi -hässäkkä, salaattia, kahvi ja vasta leivottu marjapiirakan palanen 8,50!

Mutta hiljaista on, Merimieskirkolla. Varsinaiset merimiehet loistavat poissa-olollaan. 

Ennen, vielä tälläkin vuosituhannella, oli toisin. Talossa oli aina jotakin pöhinää.

Sitten merenkulku muuttui, ja EU:n myötä alueen suomalaiskeskukseksi vakiintui Brysseli. Nykyisillä kävijämäärillä on vain ajan kysymys, koska Anttiksen toimipiste suljetaan lopullisesti. Maanantait ja tiistait ollaan jo nyt kiinni. Edes Hesaria ei enää tule.

Tuossa naapuritalossa toimi muutaman vuoden ajan, Unioniin liittymisen jälkeen, myös jonkinlainen Härmän Kylddyyrikeskus. 

Suuruudenhullu, tuhoontuomittu ajatus, joka sitten omia aikojaan lopahtikin. Montakohan miljuunaa tuohonkin hassattiin?

No, joukko Suomi -tyttöjä sai taas mukavat, sisäsiistit, "kansainväliset" "työ"paikat. 

Nuo tuollaiset kohteet ovatkin tsuhnattarien piirissä erittäin himoittuja. Saapi keskittyä oikeiden töiden puutteessa siihen mielipuuhaan: Toosan jakeluun ulukomaalaisille. 

Tämähän on kupletin juoni kylddyyrialalla: Naisten "työllistäminen" (anteeksi sanan "työ" käyttö tässä yhteydessä). Massiivinen sukupuolten välinen tulonsiirto.  

Täytyy vain katsella ympäriinsä museoissa (erityisesti mukaanlukien "vartijat" - helppo jobi!), kulttuurihallinnossa, apuraha -taiteilussa jne... Alan naisistuminen lähenee täydellisyyttä. - Toki jokunen maskotti -homo saattaapi joukosta vielä löytyä.

Mutta eihän Suomi - Poika tätäkään tulonsiirtoa tajua. Toljottaa vaan ja kattoo Hoo Moilasena vierestä...
 ...

Matkailu avartaa, sanotaan... 

Se pitää kutinsa.

Meni vuosia, että luulin nimenomaan suomalaisten miesten olevan poikkeuksellisen hölmöjä naisasioissa. 

Väärin! Samanlaista se on muuallakin.

Otetaanpa vaikka juuri tuo itävaltalainen asiakkaani:

Noin vuosi sitten puotiin (perustettu 1800 -luvulla) ilmestyi nuori nainen. Vähitellen hivuttautunut kuvioihin. Kävivät yhdessä talvella Härmässäkin - alan messuilla. 

Jutuista päätellen keskeyttänyt jotkut humanistisen alan hömppä -opintonsa. Iskenyt apinan raivolla kiinni asiakkaaseeni. 

Ilman tätä "suhdettaan" elelisi opintorahan varassa / vanhempiensa avustuksella jossakin asuntolassa. 

Nyt reissailee ympäri maailmaa siippansa kanssa. Pikkuhiljaa ominut firman paperiasioiden hoitoa itselleen - siis vähitellen kaappaa raha-asiat... Se on sitten kaverin menoa...

Eikä aikaakaan, kuin järkkää itsensä raskaaksi. Asiakkaani henkinen ja taloudellinen kohtalo tulee samalla sinetöidyksi. Pelastusta ei ole.

Olen aitiopaikalla seuraamassa sukupolvien aikana kertyneen omaisuuden uusjakoa! Mielenkiintoista... 

Eniten ihmetyttää kyseisen saksattaren mega -kokoluokkaa oleva  perse. Hyi he-le-vet-ti! Ällöttävää!

Mutta hyvin näyttää kaverille kelpaavan.  

Toisaalta heppu on todennäköisesti varsin kokematon naisasioissa. Ei näköjään ollenkaan hiffaa, minkä uunotuksen kohteena on.

Hän on kiireinen, työlleen totaalisesti omistautunut pienyrittäjä - ja ehkä juuri tämän saksatar on hoksannut ja saumaan iskenyt.  

Huippu oli, kun Cafe Nilistä männä viikolla poistuessamme, kaverin mentyä maksamaan laskua, jäimme teutoonittaren kaa kahden ovensuuhun. 

Illan keskusteluissa olimme sivunneet ahneuden käsitettä - ja Saku alkoi oma-aloitteisesti tilittämään, miten ahneus on hänelle täysin vierasta! Vaikka ahneempaa ja laskelmoivempaa ihmistä ei voi kuvitellakaan - huomasin sen jo talvella Suomessa.

Ilmeisesti hän - "naisen vaistolla" - tajuaa, että epäilen häntä. Siitä tuo yllättävä markkinointipuhe.

Kuten tavanomaista, ihminen on juuri sitä, mitä väittää ei-olevansa.

Tytöllä on kaikki pelissä. On laskenut koko tulevan elämänsä tuon kuvion varaan - siinä todennäköisesti onnistuen! 

Entä sitten sveitsiläinen asiakkaani? 

Samantyyppinen stoori sielläkin.

Mösjöön puotiin ilmestyi kymmenisen vuotta sitten thaikkunainen. Lapsi syntyi pian sen jälkeen.

Muutaman vuoden jaksoi tiskin takana seistä ja hymyillä - nykyisin useimmiten - niinkuin kuluneellakin viikolla - siellä Siamissa "tapaamassa vanhempiaan".

Eli asiakkaani rahoittaa todennäköisesti naisen koko suvun elämän siellä Thaikuissa.  

Ehkä sillä on jo uusi "farang" tai useampia kierroksessä kotimaassaan...

Ihmeellinen on toosan mahti. Käsittämätöntä on miesten hölmöys ja hyväuskoisuus - niin Härmässä kuin muuallakin.

Tämän Sveitsin -asiakkaan kunniaksi on tosin mainittava, että hän pelasti viime kesäni, kuvausmielessä.

Kun Canon F1 -runko ja yksi objektiivi kesäkuussa selkärepusta Wienin metrossa nyysittiin, lainasi Mösjöö oma-aloitteisesti oman Canon AE ykkösensä + samanlaisen 24 -millisen lasin mulle puoleksi vuodeksi, viime viikkoon asti.

Niin tulivat heinä- ja elokuu pelastettua, ennekuin sitten elokuun lopussa Tampereen Kameratorin  hepuilta sain hommattua uutta omaa kalustoa.

Pari julkaisukelpoista kuvaakin tuli sveitsiläisen kalustolla aikaansaatua - ihmeitten ihme!

Ilomantsi, Petkeljärvi, elokuu 2013

...

Mutta hienoa päästä huomenna sunnuntai-aamuna jo kotimatkalle, Pohjoiseen.

Kondiskin paranee päivä päivältä -  hirvittää ajatellakaan, kuinka lähellä totaalista tuhoa tuli tuolla Haapsalu - Rohuküla matkaradalla muutama päivä ennen tätä reissua käytyä!

Jokainen terve päivä on lahja.  

  ... 

Saatat ehkä, Rakas Lukija, kysyä: Miten tämä Brysselin -päivitys liittyy ketjun aiheeseen, Risto Lounemaan?

Minäpä vastaan:

Tulin nimittäin ajatelleeksi tuota Lounemaa männä viikolla, keskiviikko-iltana, kun talsin sitä tuttua, neljännesvuosisadan kulkemaani reittiä Antwerpenin steissiltä majapaikkaan, Italieleille.

Satoi räntää. Olin sandaaleissa, tosin kahdet sukat kylläkin jaloissa.

Kaksi viikkoa oli Kontinentilla kulunut sandaaleissa, mutta nyt tuli stoppi. Pakko aamulla vaihtaa kenkiin. Tämä kesä taisi nyt olla tässä.

Niin, ja tämä luuseri -kuvaaja Lounema - kaiken muun paikkaansapitämättömän ohella - eräässä päästössään raapusti, että kävisin "nappaskengissä". 

No, mitäpä tuostakaan. Olemmehan jo tottuneet siihen, että tyyppi skrivailee asioista, joista ei mitään tiedä. Eikä usein välitä edes ottaa selvää.

Vaahtosihan ukkeli vuosikymmenien ajan siitäkin, että akateemikkous olisi jokin "virka"...  

 ...

Tukholmi 27.11.2013

No niin, tulihan se sieltä, tämän rundin ensimmäinen - ja viimeinen? - pieni katastroofi.

Lauantaina Köbiksen steissillä menin odottamaan Karlstadin -stogea hyvissä ajoin, oikealle viitos -laiturille. 

København

Jotakin hässäkkää siinä oli, joku juna myöhässä, ihmisiä säntäili ympäriinsä.

Muutamaa minsaa ennen lähtöaikaa, kun Ruotsin -junan näköistä stogea ei näkynyt, vilkaisin näytön aikataululle: Sinne oli ilmestynyt teksti, jotta kyseinen stoge lähteekin poikkeuksellisesti laiturilta yhdeksän!

Kauhea hoppu juosta liukuportaiden kautta tuonne toiselle laiturille.

Aseman kello näytti kahtakymmentä sekkaa ennen junan aikataulunmukaista lähtöaikaa, kun se starttasi. Myöhästyin kymmenen sekkaa.

Se olikin sitten päivän viimeinen yhteys Karlstadiin, jossa odotti maksettu huone Ibis -hotellissa. Sinne menivät varausrahat, kankkulan kaivoon. Kansainvälisiltä hotelliketjuilta on turha armoa anella. 

No, yöksi sitten Jöötteporin tuttuun Allén -hotlaan. Siinä talossa on hyvä tunnelma. Yleensä. Paitsi kerran oli se känkkäränkkä -akka respassa... Ilmainen, rauhallinen nettipiste. Teetä, keksejä ja hetelmiä saapi vapaasti nauttia.

Aamulla, Kungsportsplatsenin ratikkapysäkillä matkalla rautatieasemalle: BINGO!

Löytyi kuvausaihe, täältä saa tuotettua Pitkäs -kortin. Täytyy palata ensi vuonna samaan aikaan, ja varata kokonainen ilta kuvaushommiin. Aihe ei karkaa.

Jos tuosta aiheesta saan jotakin puristettua, tulee keissi jäämään mieleen esimerkkinä siitä, miten tappiot toisinaan kääntyvät voitoiksi.

...

Päiväkäynti Karlstadista Osloon sujui rutiinilla. Perilläoloaikaa Oslossa jäi se tavanomainen kolmisen tuntia. 

Yksi asiakas ja "lounas" Burger Kingissä.

Yksi ero Burger Kingin ja Mäkkärin välillä on tämä, että B.K.:ssä saapi limunaatia tankata vapaasti automaatista, niin paljon kuin jaksaapi hörppiä.

...

Illalla hotellihuoneessa Karlstadissa tarjosi Svea -mamma ratkiriemukkaan iltaohjelman:

"Veckans Brott" -ohjelmassa spesuna "sarjamurhaaja" Thomas Quick eli Sture Bergwall -ilta.

Tällaista voi tapahtua vain Ruotsissa!

Ohjelman nähtyään tuli entistäkin selvemmäksi, miksi kyseinen kansakunta ei Olof Palmen murhaajaakaan onnistunut tavoittamaan! Uskomatonta sekoilua!

Studion oli haalittu tv -dokkarin tekijän, Dan Josefssonin lisäksi entinen oikeuskansleri (joka oli pessyt tapauksen viranomaiset puhtaiksi, kuinkas muuten), Ruotsin nykyinen oikeusministeri, itse päähenkilö Quick-Bergwall sekä tietysti Leif G.W Persson. 

Josefssonilta on ilmestynyt tapauksesta myös kirja: "Mannen som slutade ljuga". Kirjasta, tv -dokkarista  Quick-Bergwallilta itseltään selviää, ettei mitään "sarjamurhaaja" Thomas Quickia koskaan ole ollut olemassakaan.

Heppu "tunnusti" murhat (8 kpl) miellyttääkseen Säterin psyko -laitoksen henkilökuntaa. Pääsi mukaan tapauksen "työryhmään", sai ystäviä ja arvostusta. Hyvät olot. Lisäksi "palkintona" tuli jotakin mömmöjä, joihin jäi koukkuun...

Jopa yleensä niin joviaali Leif G.W. Persson hiiltyi ohjelmassa. Elekieli oli paljonpuhuva: Venklasi silmälaseja otsalle ja otsalta pois minuutin välein, hypisteli kävelykeppiään jatkuvasti...

Lefa käytti Quick-Bergwall -tapausta sörkkineistä viranomaisista nimitystä "dårar" (ääliöt), mitä em. ohjelmassa esiintynyt entinen oikeuskansleri heti paheksui... Kummallista, sinänsä  -;)

"Kaiken takana on nainen", sanotaan.

Suurimpana häslääjänä tapauksessa näkyy touhunneen nyt jo edesmennyt Säterin laitoksen psykologi Margit Norell (1915 - 2005).

Vanhuksen "teoriat" perustuivat tuohon "torjuttujen muistojen" - huuhaa -oppiin. Oli onnistunut rakentamaan ympärilleen varsinaisen sektin.

Niinpä saatiin vuosikausien ajan pyöritettyä "sarjamurhaaja Thomas Quick" -showta. Epäilemättä määrärahat Norellin porukalle pyörivät iloisesti. Monen leipä oli kiinni kuviossa. Virkoja, "tutkimuksia", lausuntoja...

Hyytävä oli ohjelmassa Leif G.W. Perssonin arvio, että Sveduissa on kymmenittäin Norrellin porukan "oppien" ja "asiantuntija-lausuntojen" perustella syyttöminä tuomittuja. 

Mutta, kuten sanottu, erinomaisen hyvää draamaviihdettä. Kallista, tosin. Miljoonista ja taas miljoonista on kysymys.

Mutta mikä parasta, ei tarvii ulkomaalaisena olla maksajan roolissa.   

Heja Sverige! 

... 

Karlstadista  Tukholmiin aamun X 2000 -stogella ilman paikkalippua. 

Vuorossa oli mieskondari. Nähtyään Inter-rail -lippuuni merkityt matkat kolmen viikon ajalta, sekä pienen läpänheiton jälkeen, jätti 65 ruunun lisämaksun perimättä. Kuten olin suunnitellutkin.

Juttuhan menee niin, että yksi kymmenestä miespuolisesta kondarista perii lisämaksun - ja vastaavasti yksi kymmenestä naispuolisesta jättää saman lisämaksun perimättä. Fakta, ei mielipide.

Stokis... Kuin kotiin tulisi. Onhan täälläkin tullut... elettyä...

Jännää, miten nämä asiat menevät. Jos ei mulla olisi ollut ruotsista ehtoja silloin lukiossa, keväällä 1974... Jos en olisi sitä kesää viettänyt ensin Gotlannissa ja sitten tällä Stokiksessa kesätöissä... Seurauksena lauadaturin kirjoittaminen yo -kokeissa... Ja sittemmin 80 -luvun alussa toiminnan kansainvälistymisen aloitus juuri täältä Tukholmista... En olisi tässä. Täältä kaikki alkoi.

Du Gamla, Du Fria!

Monta kertaa on niin, että joku näennäinen vastoinkäyminen tai "tappio" vuosien tai jopa vuosikymmenien saatossa osoittautuukin varsinaiseksi  onnenpotkuksi. Niinkuin nekin ruotsinkielen ehdot! 

Tukholman -asiakaskäynti sujuu hyvin, orderia pukkaa. Tämäkin mesta on ollut asiakas kohta neljännesvuosisadan ajan.  "Kungling Hovleverantör", muuten. - Hyvä, että se pari vuotta sitten kuvioihin ilmestynyt uusi toimari katosi jonnekin. Arvasinkin, että hepun "ura" täällä jäisi lyhyeksi. 

Pari tuntia jää aikaa ennen Viikkarin lähtöä Stadsgårdsterminalilta.

Kuten tavallista, livahdan sen tutun Söderin hotellin aulan ilmaisen nettipisteeseen, Medborgarplatsenilla. 

Haen fillarin Kocksgatanin "Cykellabista". Georgyi antoi sen taas sinne säilöön jättää, ja tekee matkojen aikana tarvittavat pikkurempat.

Folkkungagatanin  thaikkumestassa myöhäinen lounas. Vielä kurkistus siihen naapuriin, Hollyfoto -kamerakauppaan. Sieltä löytää toisinaan hyvää vanhaa Canon -kalustoa.  

Kohta olemmekin jo satamassa. 

Väsyneenä mutta onnellisena - tässä vaiheessa aina tajuaa, että reissu todellakin on menestyksellä hoidettu kotiin.

Niin, mutta tuossa muutaman sadan metrin päässähän on tosiaan Fotografiska, josta tämä kemistimaisteri-näppäilijä-kynäilijä-painija Lounema aivopierussaan suvaitsi mainita... Käydään vielä sielläkin.

Olin jo vallan unohtanut, että mesta on asiakkaani! Ostivat mukavan satsin Pitkäs -tuotteita toissa vuonna. Käydäänpä katsomassa, mikä on tilanne...

Respan tyttö kertoo, että tuotteet ovat loppuunmyydyt! Alla tiders!

Nyt lähtee lautta, mutta täytyy sitten ensi kerralla - tammikuussa - kysäistä, ottaisivatko lisää Pitkäs -tuotteita myyntiin. Kun tuo menekkikin näköjään on noin hyvä. Täydellinen, itse asiassa.

Tuosta Lounemasta on siis hyötyäkin - enpä olisi muuten tullut asiaa Fotografiskasta tarkistaneeksi!

Niin, ja mikäänhän ei estä Risto Lounemaa käymästä tarjoamassa tuonne ihailemaansa museoon omia tuotteitaan.

Esimerkiksi tuota tyypin viimeistä (?) kuvateosta "Oikorata Kerava - Lahti". Johan se olisi merkillistä, jos ei mestarivalokuvaaja Louneman opuksella olisi kansainvälistä kysyntää!

Toivokaamme myös, että Lounema reissaa jatkossa Tukholmiin nimenomaan Viking Linen  aluksilla.

Ihan vaan, että firmallamme  menisi paremmin. Että tulisi ensi vuonna osinkoakin, tänä vuonnahan osingonmaksu jäi Viikkarilta kokonaan väliin. - Tämä toivomus Viking Linen kohtalaisen suuren osakkeenomistajan roolissa. Lisätietoja julkisesta lähteestä, mikä sen Arvopaperikeskuksen nimi nyt nykyään taas onkaan. Tarkistakoon osakasluettelon ketä asia kiinnostaa...

Eiväthän ne eläkeläisliput paljoa maksa, eikä Viikkarin terminaalista todellakaan ole liian pitkä kävelymatka Fotografiskaan.

...

Mutta nyt lautta lähtee - Stadiin!

Huomenna, illalla, oon jo kotikaupungissani - Räävelissä!

Stadilainen pärjää aina!


www.ArcticParadise.fi

Tukholma 29.1.2014


Det blev fullträff!

Juuri kuten marraskuussa ounastelinkin, tuosta Lounemasta tosiaankin on hyötyäkin!

Olin, kuten todettua, melkein unhoittanut koko Fotografiska -museon, ennenkuin maisteri Lounema alkoi siitä paasaamaan. Mesta palautui mieleen.

Lopputuloksena  sinne sai äsken jättää lissää loppuunmyyjä Pitkäs -tuotteita. 

Tarjosivat jopa tsufet, yläkerran raflassa. Komeat maisemat, veden yli Tukholman keskustaan päin.

Valtavat ikkunat. Arvatenkaan tuossa vanhassa Tullilaitoksen talossa ei alunperin noin suuria ikkunoita ole voinut olla? - Jugendia, rakennusvuosi 1906 - 1910, arkkitehti Ferdinand Boberg.

Kassi keveni mukavasti, ja tämän Tallinn - Stockholm - Tallinn -reissun kulut  tulivat siten maksetuiksi - kiitos Louneman Riston!

-

Aurinkoinen  talvipäivä Stokiksessa.

Värtahamnista fillarilla Stockholms Cityyn  asioille.

Jojjen Cykellabbet Kocksgatanilla on kiinni - harmi, olisin tarvinnut pientä apua. Toisaalta, onhan kaveri jo yli 70 vee, joten antakaamme hänen huilia... Liike on kuulemma myynnissäkin. Menetän samalla asiakkaan. 

Folkungagatanin Holly Fotosta löytyy yksi tarpeellinen varaosa kalustoon.

-

Se vaan, että Master of Univ... eikun siis Master of Science  -Lounemalle tuli taas huti,  tuon Fotografiskankin suhteen.

Painija-kemisti-valokuvaajammehan (erikoisalana puolinelsonit ) jankutti Fotografiskaa esimerkkinä joskus muinoin 60 -luvulla propagoimansa yhdistysmuotoisen toiminnan ihanuudesta. 

Väärin, taaskin.

Ei jaksanut/viitsinyt/osannut taaskaan vanhus tarkistaa, tätäkään asiaa.

Kuten respan tyttökin äsken kertoi, takana on yksityinen raha, "privata investerare". Voi olla, että kuviossa on mukana joku kannatusyhdistys tms., mutta asian todellinen tausta on tämä.

Laskutan osakeyhtiötä, kuten viimeksikin. "Aktiebolaget" på svenska.

Ei kai kukaan vakavissaan kuvittele, että Fotografiskan kaltaista maailmanluokan kohdetta kyettäisiin jonkinlaisen valokuvaharrastajien yhdistyksen toimesta pyörittämään?

No, paitsi Risto Lounema, tietenkin...

-

Toisaalta...

Eihän tuolta tyypiltä faktojen tarkistusta voi odottakaan.

Lounemahan oli muutamia vuosikymmeniä siinäkin vakaassa käsityksessään, että akateemikkous on virka.  

-

Mutta todellakin mainio päivä Tukholmissa.

Tallinkin Baltic Queen  -aluksessa odottaa oma hytti, jossa myös telkku. Tänään tuleekin parahultaisesti juuri mieliproggis, ETV:n Pealtnägija.

Viikkarin Stadi - Stokis -perushyteistähän ei telkkua löydy.

Niin, ja yöpöydällä, kiinnostavan kirjan (Juhani Seppäsen  "Hullu työtä tekee") vieressä vielä eilisen punkun puolikas:

Kanarialta alkukuussa ostettu Vina Albali Crianza 2010.

Hinta Puerto Ricon Sparissa 3.15,-, hinta Alkossa melkein kahdeksan euroa.

Tästä hienosta - myös taloudellisesti - päivästä kuuluu siis kiitos  Risto Lounemalle! Ilman Risto Lounemaa tästä Tukholman -päivästä en olisi päässyt nauttimaan!


(Kesken) 

Apurahat / Pentti Sammallahti: "Ei kenenkään elävän vihamies"


EXIT Risto Lounema / Osa 2

Risto Louneman mu(i)stelmat