Tiistai, huhtikuun toinen, 2013.
Elokuva-arkistossa (vai mikä ihmeen "Kava" -hirvitys se nykyään onkaan) Arabikevättä käsittelevä leffa:
Mourad Ben Cheikhin "No More Fear".
No, nythän jo tiedämme, kuinka pahasti Arabikevät epäonnistui. Eivät olleet arabit valmiita demokratiaan. Muta ei siitä tässä yhteydessä enempää...
Anyways. Saavun paikalle viime tipassa, mutta kuitenkin ajoissa. Salissa vielä valot.
Otan kurssin siihen tuttuun paikkaan, ensimmäisen pylvään taakse, salin vasempaan laitaan. Orion on melko tyhjä. Syvä, harras hiljaisuus vallitsee. Aivan kuin kirkossa oltaisiin.
Tietenkin mukana kaikenmoista kantamusta, kuten aina.
Salkkua, kassia, kamerareppua...
On vielä huhtikuun alku, joten maiharikin on vielä päällä. Senkin riisuminen vie hetken.
Kaikesta tästä johtuen paikalle asettautuminen kestää ehkä minuutin - pari. Valoja ei vieläkään ole sammutettu. En ole myöhässä.
Valot pimenevät, leffa alkaa.
Ehkä jotakin laukkua siina vielä siirtelen, kun samassa huomaan edessä istuvan yksinäisen naishahmon kurkkivan olkansa yli suuntaani toistuvasti.
Kaksi kertaa. Kolmannen. Ehkä neljännenkin.
Voi olla, etta kerran, pari vaihdan leffan aikana ( kesto 77 minsaa ) asentoa. Siirrän jalkaa toisen jalan päälle. Kauheaa, ilmeisesti!
Taas sama juttu. Naishahmo kurkkii vihaisen oloisena olkansa yli.
Mita hemmettiä?
Koska tämä tämmöiseksi on mennyt?
Olen käynyt Arkiston näytöksissä vuosikymmenien ajan, eikä touhu näin tiukkapipoista ole ollut ikinä!
...
No, leffa sinänsä osoittautuu melko tyhjänpäiväiseksi.
Kun raina loppuu ja valot syttyvät, pääsen katsomaan, ketä oikein noin vakavasti olen "häirinnyt".
Varhaiskeski-ikäinen nainen on selvästi Lähi-Idästä, ehkäpä juuri Tunisiasta, mistä leffakin kertoo.
Mahdollisesti suurlähetystön väkeä?
Tyyppi mulkoilee minua edelleenkin.
Totean naiselle:
"Maybe it's better for you next time not to come to the cinema, but go to a church instead!".
(Jälkeenpäin vasta välähtää, että hän oli todennäköisesti muslimi, jolle olisi kirkon sijasta pitänyt puhua moskeijasta.)
Nainen katsoo minua raivoissaan. "You make too much sound!".
Samassa muutaman rivin päässä pomppaa pystyyn nuorehko, ehkä alle nelikymppinen heppu ja alkaa raivoamaan:
" Häivy! Häivy! Häivy!".
No, lähdössähän olenkin, kuten kaikki muutkin salissa. Mitäpä tänne jäämään.
Muu yleisö - se vähä - tajuaa tilanteesta jos mahdollista vieläkin vähemmän kuin Sankarimme.
Niin, heppu ei ollenkaan tiennyt, mistä oli kysymys. Mitä oli tapahtunut.
Huomasi vain, etta naiselle, tuolle Pyhistä Pyhimmälle, heitettiin jotakin, ja nainen oli silminnähden vaivaantunut.
Lamppu kaverilla syttyi! Apuun!
Jo ryntäsi Ritarimme pelastamaan neitoa pulasta!
-
Ulkona Eerikinkadulla hyppään fillarin selkään ja suunnistan Fredaa pitkin Kamppiin. Ohitan hepun Malminkadun R -kiskan kohdalla.
Huikkaan hänelle:
"Sunkin piti sitten alkaa tilanteeseen puuttumaan, vaikket yhtään edes tiennyt, mistä oli kysymys!".
Tähän hän: "Mikä sun ongelma on?".
Yksinäisen näköinen heppu, talsi varmaankin bussiasemalle, ja sieltä lahiöbussilla himaansa.
Vuokra-yksiö jossakin Pitäjänmäella tai Konalassa odottaa.
Siellä Ritarimme voipi sitten kerrata päivän tapahtumia...
Tuli pelastettua neito pulasta...
...
Mutta eihän tuokaan heppu toosaa saanut kuitenkaan.
Kaikesta ritarillisuudestaan huolimatta. Tai pikemminkin juuri siksi.
Pipariahan saavat pahikset.
..
Mistä näitä Ritareita Valkean Hevosen Seljässä oikein riittää?
Eivätkö he koskaan opi?
(Club Hotel Abbazia, Keszthely, Unkari 1.10.2013)
www.ArcticParadise.fi
