Ohhoh!
Hyvää tiliä uransa aikana tahkonneelle, hyväpalkkaisissa Ylen hommissa vuosikymmeniä toimittajana tienanneelle, varakkaalle Heikki "Hector" Harmalle on myönnetty valtion taiteilija-eläke!
Tuo Härmän kylddyyripiirien eniten himoama palkinto Pyhän Valtiovallan taholta.
Jota tavoitteleee (anoo!) vuosittain monta sataa taiteilijaksi-itseään-kutsuvaa, ja joka myönnetään noin kymmenelle prossalle anojista.
Melkein 1.400,- per kuukausi!
Mukava potti - varsinkin jos ehtii kauan nauttia (elää).
Eritoten jos/kun se tulee muiden tulojen ja varallisuuden päälle.
Kuten Harman Heikillä on asianlaita.
Niin, ja tätä lottovoittoa pitää siis nöyrimmästi anoa - minkä Heikki Harmakin siis on mennyt ahneuksissaan tekemään.
Kuinka se kehtaa?
Ei mitään häpyä?
Tyypillähän on viime vuosina ollut 100 - 200 tonnin vuositulot muutenkin. Eikö sillä muka pärjää, yli 70 -vuotias?
Varmaan ihan mukava eläkekin sieltä YLE -dinosaurukselta. Jo vuosien ajan.
Siis valtiolliselta yleisradioyhtiöltä.
Niin, ja tämän Hektorin muistamme varsin hyvin 70 -luvun renkutuksestaan "Haistakaa paska koko valtiovalta!".
Ääni kellossa on muuttunut.
Valtion fyffet kelpaavat jopa niin hyvin, että laulu- ja soittotaiteilija Heikki Harma niitä lissää anoi.
Rumaa, Heikki, rumaa.
Ei...
Hektori ei häpeä rohmuamistaan, vaan "puolustautuu" näin:
"Mitään huvijahteja en ole elämässäni omistanut".'
Ovela vedätys -yritys.
Hektorin varallisuudesta sen verran, että mies omistaa (yhdessä Satu Sarita Koskelin-Harman kanssa) mm. arvokiinteistön Helsingin edustalla, Santisen saaressa.
Rek. nr. 91-435-1-155 / "Laguuni"
Tunnen palstan rakennuksineen hyvin. Erittäin hyvin.
Greta ja Jorma Hellevaaran huvila 60 -luvulla.
Meillä ei ollut kunnon pesumahdollisuuksia omassa Santisen -mökissämme, joten kävimme siellä bastussa.
Muistan vieläkin, kuinka upea nainen Greta Hellevaara oli.
Kun rouva istui vesiskootterin päälle ja alkoi huristelunsa... Uimapuvussa.
Nuo ihanat naiset rannalla...
Sensijaan että tuommoiselle varakkaalle Hektorille ilmaista massia jaetaan, pitäisi muistaa väärinymmärrettyä - ainakin omasta mielestään - taidevalokuvaaja Risto "Räppääjä" Lounemaa.
Henkilöhän on vuosikymmeniä marissut saamatta jääneestä "arvostuksesta".
Nyt olisi viimeinen hetki rehabilitoida Risto Lounema (s. 1939).
Valokuvataiteilija, jonka uran loppupätkän teoksista mainittakoon mm. kuvateos "Oikorata Kerava - Lahti".
Niiden Hymy -lehden luontopalstansa muurahaispesä- ja käkkärämänty - näppäysten ohella.
Päättäjät, herätkää!
Taiteilija-eläke Lounemalle vaan - onhan tuommoinen SuperJättiPotti myönnetty jopa Virpi Miettiselle, Tuula Mukalle, Tapani Kansalle, rokkirääkyjä Muskalle sekä vastaaville turhakkeille.
Ei tarvitsisi Lounemankaan kaupitella - tai siis yrittää kaupitella - satakertaiseen ylihintaan jotakin kittiläläisen homo -sottaaja Reidar Särestöniemen tekeleitä.
Kuten Hagelstamin huutokaupassa tammikuussa yritti. Turhaan.
Sotkun nimeltä "Heliotrooppinen" oli homo -Reitari Lounemalle, monivuotiselle saunakumppanilleen, lahjoittanut puolisen vuosisattaa sitten.
Ihan hyvää hyvvyyttään, varmaankin .
Tästä rappio"taiteesta" pyysi Lounema 75.000,- euroa.
Ei siis mennyt kaupaksi. Järki voitti. Yleisöllä.
Niin, ja samantien Lounemalle joku professuuri tms, ja kutsu Linnaan kuudes joulukuuta.
NarriGallerian bileisiin!
Iliman muuta!
Vaikka onhan tuolla Risto Lounemalla vuosikymmenien ajan ollutkin taloudellisena tukena korkeasti koulutettu, hyväpalkkaisissa viroissa toiminut rakkaimpansa, rouva Inari Lounema.
Hyvää back-uppia!
Ai niin...
Eräänlaista extremeä näissä valtion taiteilija-eläke -kuvioissa edustaa tietenkin Kari Peitsamo.
Tällä rämpyttelijällä on elämänsä aikana ollut yksi (1) hitti: "Kauppaopiston naiset".
Sinänsä ihan mukava ralli, silloin 70 -luvulla.
Sen jälkeen...
Lähinnä Creedence Clearwater Revival -covereita jossakin pubien nurkissa.
Haudankaivajana toimimista.
Kommunismia paasannut.
Teologian opintoja.
Heppu on hänkin nyt siis anonut valtion taiteilija-eläkettä.
Ja saanut sen.
Massia on jaossa!
Lainarahalla, tietty - omat eväänsähän Härmä on syönyt jo aikoja sitten pois.
Ei mitään rajaa!
"Kaikki ottavat - olisi tyhmää olla ottamatta", kuten sankarini Pavel Ivanovits Tsitsikov Nikolai Gogolin "Kuolleissa sieluissa" filosofian kiteyttää.
Toisaalta kaikki tämähän tapahtuu maassa, jossa maailmanhistorian väkinäisin vitsinvääntäjä Pertti "Spede" Pasanen on haluttu haudata Hietaniemen taiteilijakukkulalle.
Ei mitään rajaa!
"Kaikki ottavat - olisi tyhmää olla ottamatta", kuten sankarini Pavel Ivanovits Tsitsikov Nikolai Gogolin "Kuolleissa sieluissa" filosofian kiteyttää.
Toisaalta kaikki tämähän tapahtuu maassa, jossa maailmanhistorian väkinäisin vitsinvääntäjä Pertti "Spede" Pasanen on haluttu haudata Hietaniemen taiteilijakukkulalle.
Bing- ja Google -haut:
Matkamiehen mietteitä Risto Lounema
(Hanko 17.3.2019)
shop.ArcticParadise.fi
Postikortteja netistä euron kipale!
(Hanko 17.3.2019)
shop.ArcticParadise.fi
Postikortteja netistä euron kipale!