No niin...
Nyt kun ensikuohunta alkaa laantua - toivottavasti! - alkaa tulla vähän faktaakin peliin.
"Hennepinin piirikunnan kuolinsyytutkijan mukaan Floyd kuoli sydämenpysähdykseen, joka tapahtui, kun poliisi piti polveaan hänen niskallaan. Toimiston raportin mukaan Floyd oli "hiljattain käyttänyt metamfetamiinia" ja hänellä oli "fenaalimyrkytys" sekä sydän- ja verisuoniongelmia.
Viime viikolla alustavissa kuolinsyytutkimuksissa piirikunnan tutkijan mukaan Floydin kuolinsyy olisi ollut poliisin toimien, Floydin terveydentilan ja potentiaalisten päihteiden yhteisvaikutus, kertovat esimerkiksi The Guardian ja CNN."
Jaahas.
Aikaisemmin on jo selvinnyt, että tämä jättiläiskokoinen, tyypillisen kriminaalin näköinen työtön portsari oli tapahtumasarjassa ensin yrittänyt maksaa röökiaskin kioskissa väärennetyllä setelillä.
Kun teini-ikäinen kaupan myyjä ohjeiden mukaisesti soitti poliiisit, alkoi Floyd rimpuilunsa.
Lopputuloksena kun poliisi virkatehtäviensä mukaisesti yritti pitää mustaa jättiläistä aloillaan, poliisin virkatehtävien mukainen voimankäyttö yhdistettynä edellä mainittuihin Floydin huumeista johtuviin teveysongelmiin aiheutti kuoleman.
Ottamatta kantaa siihen, oliko poliisin voimankäyttö täysin kohtuullista vai ei -
miksi tämä nyt marttyyriksi nostettu köriläs alunperin itse aiheutti koko tapahtumasarjan?
Poliisin työ on usein epäkiitollista - eritoten tässä tapauksessa.
Kuinka moni olisi halunnut olla virkatehtävissä taltuttamassa vastaan rimpuilevaa jättiläistä?
Suvakit?
Vitsi-vitsi.
Mitä sitten paljon tuohon kiljuttuun "rasismiin" tulee...
USAssa on mustien osuus väestöstä luokkaa 13 rosenttia.
Sensijaan mustien - etenkin mustien nuorten miesten - osuus rikollisuudesta on moninkertaisesti enemmän.
Siis ihan niinkuin Suomessakin.
Maahantunkeutujien - noiden hyväkuntoisten seikkailijoiden, onnenonkijoiden ja huijareiden - osuus rikoksista on valtavasti suurempi kuin heidän osuutensä väestöstä.
Sitten kun mennään raiskausrikoksiin - siellä maahantunkeutujien osuus vasta suhteettoman korkea onkin.
Tietenkin heittinkin tarvii saada toosaa!
Tilastotietoa:
Ulkolaisten osuus väestöstä Suomessa: Alle 5 %.
Ulkolaisten osuus raiskauksista: 29 %.
Lähde: IL 14.12.2018
Tilanne tuntuu tulleen yllärinä noille suvakeille, etenkin suvakkinaisille, jotka raiskauksista niin hanakasti ovat olleet kiljumassa.
Ajattelivat varmaan, että saisivat nuista Afrikan ja Lähi-Idän sekä Afganistanin nuorista maahantunkeutujamiehistä osallistujia ViherPipertäjien Puoluekokkoukseen?
Ei mennyt ihan niin.
(Tampereella 3.6.2020)
shop.ArcticParadise.fi
Valtuutettua, luotettavaa Pitkäs -postikorttinen nettikauppaa
Jälkikirjoitus 4.6.

Noilla huumemies ja pikkurikollinen Floyd Georgen pyhimykseksi nostaneilla oli - tietenkin - ollut Helsingissäkin mielenosoitus. Eilen.
"Black Lives Matter" - mantran ympärillä,.

Tulos:
Kyseinen roskaväki oli sotkenut Helsingin Tuomikirkon spray -töherryksillään.
Että tämän tasoista sakkia...
Kuvamateriaalin perusteella Helsingin polliisit kantoivat tilaisuudessa BLM -kylttejä.
Ihmekös tuo, osallistuihan ylipormestari Jan Vapaavuorikin Pride -kulkueeseen.
Vieläpä eturivissä!
Kuvottavaa.
Hyvä Suomi!
Ja Onnea!
(Tampere 4.6.2020)
www.ArcticParadise.fi
Postikortit netistä
JÄLKIKIRJOITUS 8.6.2020
No nyt alkaapi tulla tervetullutta infoa "marttyyriksi" nostetun mustan rikollisen, Floyd Georgen todellisesta minästä:
Georg Floyd Profile Reads Like A Career Criminal
"He went to jail for at least 5 times and a look at Georg Floyd court documents reads like a career criminal involved in drug abuse, theft, criminal trespassing, aggrevated robbery as well as entering a woman's home and pointing a gun at her stomach while looking for drugs and money".
Lähde: www.GreatGameIndia.com 6.6.2020
Jutun jälkeen seuraa asiakirjoin dokumentoitu pitkä lista Floyd "Pyhimys" Georgen yli kymmenen vuoden rikollisen uran edesottamuksista.
No jo on "Black Lives Matter" -porukka itselleen sankarin löytänyt!
(Tampere 8.6.2020)
shop.ArcticParadise.fi
Postikorttejani internetistä

Päivitys 12.8.2020
Eilen julkaistiin uutta infoa, poliisien "BodyCam" -kuvaa ennen sitä kohua herättänyttä, aikaisemmin julkaistua lyhyttä otosta.
CNN näytti kuvamateriaalin.
Hetkinen!
Huumemies ja rikollinen Floyd George, virkavaltaa vastustaessaan, vaikeroi jo huomattavasti aikaisemmin kuin tuossa kuuluisassa kohtauksessa, missä hän makaa jo maassa:
"I can't breathe!".
Eli merkit alkavat nyt tosiaankin vaikuttaa siltä, että tällä gangsterin näköisellä hepulla oli todennäköisesti huumeista johtuvaa vakavaa terveysongelmaa.
Jotka sitten kulminoituivat sheriffien kanssa painiskellesa.
Kohtalokkain seurauksin.
Ei olis kannattanu Georg Floydin alkaa rimpuilemaan virkavallan kanssa?
(Tampere 12.8.2020)
shop.ArcticParadise.fi
Mitä vastuullisinta, luotettavaa, ja erinomaisen ihmisläheistä kotimaista postikorttikauppaa verkossa. Mielipitteillä tai ilman.