Ensimmäinen muistikuva Eino Ruutsalosta jostakin 70 -luvun aivan alusta:
Tuohon aikaan, noustessa Ateneumin leveitä portaita ylös, rappusten noin puolivälissä oli jotakin pientä postikortti- ym. myyntiä.
Sekä yksi Eino "Kopu" Ruutsalon nk. kineettinen 60 -luvun teos siinä pöydällä, erittäin hyvin esillä.
Tuota härveliä tuli katseltua kerran jos toisenkin...
No, sittemminhän muuten Ateneumissa museokauppatoiminta vilkastui todella suuriin mittoihin.
BIG TIME.
90 -luvulla Taidekirjakauppa siinä alakerrassa, heti silloisen Cafe Ateneumin vieressä.
Kahvilasta sai lounastakin.
Mikä mahtaa olla nykytilanne?
No, jos lounasta ylipäätään saa, valistunut arvaus:
Jotakin vege -mössöä.
Semmoiseksi on touhu mennyt, Stadin ydinkeskustan naisvaltaisissa paikoissa.
Niin museokauppa kuin kahvilakin olivat erittäin suosittuja.
Väkeä liikkui ja kauppa kävi. Kuin jossakin maailman metropolissa ikään.
Vetävimpien näyttelyiden aikana Taidekirjakaupassa parveili väkeä ihan mustanaan.
Hyvä että sekaan mahtui.
Taidekirjakaupa oli yli kymmenen vuotta todella hyvä asiakas, erinomainen.
Kamaa sinne sai kantaa kilokaupalla.
Mustepulloja, mustekyniä, uusiopaperituotteita, värikyniä jne.
Ihan parhaita asiakkaita.
Mutta hyvin toimiva kuvio piti lopettaa, ajaa alas.
Viimeksi kymmenisen vuotta sitten kun siellä tuli uteliaisuutta käytyä, oli paikka vain varjo entisestään.
Jotain kalliita taidekirjoja lasivitriineissä.
Aivan kuin jotakin museoesineitä.
Siinä taisi käydä niin, että Taidekirjakaupan suosio oli liian hyvä.
Byrokraatit lienevät hokanneet, että kauppa kävi kuin siimaa - ja alkoivat rajut rajoitustoimet.
Ainahan löytyy "perusteluja", kun niitä tarvitaan.
"Pienen sälän myynti ei sovi Ateneumiin" tms.
Mutta kun kansa niitä halusi.
No, eihän se tietenkään kelpaa hallintobyrokraateille miksikään perusteluksi.
Lienevät nyt kuitenkin sitten tyytyväisiä, kun hyvä vuokralainen katosi, ja viimeksi käydessäkin oli paikassa hiljaista kuin huopatossutehtaassa....
Tavoite saavutettu.
Mutta takaisin Eino "Kopu" Ruutsaloon.
Tai siis alkuperäiseltä nimeltään Eino Ruuth. Kotkan poikia.
Nimi "Ruutsalo" kuulostaa heti siltä, että ei voi olla alkuperäinen härmäläisnimi.
Liian hieno, runollinen.
Live -kontakti Helsingin yössä 1973. Tai 1974.
Synkintä, harmainta 1970 -lukua.
Olemme luokkatoverin, Olli P.:n kanssa liikenteessä.
Siihen aikaan yksi Stadin menomesta sijaitsi Kasarmintorilla, siinä väliaikaiseksi tarkoitetussa rakennuksessa, jossa tuohon aikaan sijaitsi Finnish Design Center.
Alakerrassa joku kapakka.
Jonotimme Ollin kanssa sisään, jotain 18 -vuotiaina.
Taakse jonoon ilmestyy yli 50 vuotias mies, yksin.
Tunnistan hänet jo kuvista taiteilija Eino Ruutsaloksi.
Legendaarisen Brondan vintin taiteilijaryhmän jäsen.
Olli on soossissa, ja alkaa soittamaan suutaan miehelle. Erittäin ikävästi ja rumasti.
Voi hyvänen aika sentään, miten joviaalisti Kopu suhtautui!
Ei provosoitunut, vaikka provosoitiin.
Itseään yli puolta nuoremman taholta.
Kopu hoiti tilanteen huumorilla himaan. Tyylikkäästi.
Maailmanmiehen otteilla.
En silloin vielä tiennyt, että kysessä on - paitsi nimekäs taiteilija - myös sotaveteraani.
Netistä löytyy kuvaakin Eino "Kopu" Ruutsalosta hävittälentokoneen ohjaimissa jatkosodan aikana, vuonna 1943.
Varmaakin Ruutsalo halutessaan olisi tuon Ollin pystynyt niittaamaan alta aikayksikön.
Mutta ei.
No, Ollista tulis sittemmin psykiatri.
Varmaan omissa aivoissaan on tyypillä ollut tutkittavaa kerrakseen.
Seuraava, ja viimoinen, havainto Kopusta.
Perämiehenkatu noin vuosituhannen vaihteessa.
Silloinen repro sijaitsee siinä Fazerin vanhassa tehtaassa, ja Kopu asioi talossa paljon.
Hän on jo noin kahdeksankymppinen - mutta suorastaan häkellyttävän hyväkuntoisen oloinen.
Pitkä tukka, näyttää taiteilijalta - mutta ei miltään muka - "taiteilijalta".
Karismaattinen, rotevanoloinen mies.
Vaikuttaa hyväntuuliselta - soittelee kännykällä.
Pirteästi vilkkuvat silmät.
Aivan poikkeuksellinen kahdeksankymppinen, Suomen oloissa.
Melko pian tulee tieto, että sympaattinen Ruutsalo on menehtynyt.
Nuo tänään esitetyt Kopun 60 -luvun filkat Teemalla...
Voi hyvänen aika sentään, mitä soopaa.
Aivan hirveää matskua.
Mutta tietyllä tavalla jopa hellyttäviä - kaikessa kökköydessään.
Tämänpäiväisestä perspektiivistä katsoen edellisen sukupolven aikaansaannokset vielä 60 -luvultakin ovat todella lapsellisia yritelmiä.
Vaikka Kopukin näiden filkkojen valmistuessa oli jo aikamies.
Sodanaikaisen hävittäjälentäjä -uran jälkeen työskennellyt Ruotsissa graafikkona, sieltä lähtenyt Jenkkeihin taideopintoihin.
Paljon tehnyt elokuviakin, Pariisi -aiheisenkin jo vuonna 1955.
Ja sitten tällaista.
12.00 - 12.05: Kineettisiä kuvia
"Kokeellinen" elokuva, onneksi varsin lyhyt sellainen.
Matsku raaputettu suoraan filmille. Täyttä sekoilua.
Musiikki Otto Donner/trumpetti, Matti Koskiala/ rummut sekä toiset sen ajan jazzin nimimiehet.
Parasta rainassa oli että se loppui.
No, jonkinlainen ajankuva, sentään.
Hmmmm...
Että tällaistakin on joskus ollut....
12.05 - 13.16: Tuulinen päivä
Kankeatakin kankeampi, hieman "juonellinenkin" ajankuva 60-luvun alun Stadista, ja ennen kaikkea sen tapakulttuurista.
Jäykkää oli.
Vaalealla neidolla panosuhde saaressa Yrjö Tähtelän kanssa, joka katoaa kaupunkiin.
Tyttö tätä etsimään, sotkeutuu uusiin panokuvioihin.
Keskiössä tumma, viiksekäs, ylikohtelias Jakob.
Tämä hurmaantuu tytön vaaleudesta.
Dialogia:
Jakob: "Ihailen vaaleaa kauneuttasi. Häiritseekö sinua, että olen juutalainen?".
Tyttö: "Pitäisikö sen häiritä?".
Ja eiku petiin...
Tissejä esiteltiin tuon ajan mittapuun mukaan varsin antoisasti.
Kiinnostavana sivujuonena erilaiset viittaukset juutalaisuuteen.
Ilmeisesti jossakin Kotkan satamassa kuvatussa kohtauksessa puiset varastorakennukset varustettu Davidin tähdillä. Viittaus keskitysleireihin.
Samoin muutama juutalainen seisoskelee laiturilla käsittämättömissä merkeissä.
Rainassa muuten vilahtaa toinen legendaarisen Brondan taiteilija -yhteisön jäsen, Arvo Summanen.-keskinkertaisuus.
Arvohan asusti vuosikymmeniä Meilahdessa siinä Yrjö Kilpisen entisessä huvilassa.
Oli hyviä bileitä 70 -luvulla. Erittäin hyviä.
Tuolla tapasin ensimmäistä kertaa Carolus Enckellinkin, joka kalsareissaan ilmestyi jostakin sivuhuoneesta enkunkielinen Che Guevara -pokkari kädessään.
Jonkinlaisena Jeesus-Hippinä.
Samassa talossa asusteli myös kuvanveistäjä Veikko Nuutinen - mieleenpainuva hahmo hänkin.
13.19 - 13.25 Hyppy (Le saut)
Mies tutkii huopatossuja pitkään ja hartaasti.
Kurkistelee niiden sisään.
Ei kelpaa!
Kerta toisensa jälkeen.
Ei jatkoon!
Vihdoin löytyy kelvollinen pari.
Henkilö häipyy lumihankeen loikkimaan tasajalkaa hyviksi arvioimillaan huopatossuilla.
Pätkä lopahtaa kuviin huopatossujen jäljistä lumihangessa.
Taidettako?
Vaiko naureskellen kyhätty läppä?
Välillä "stooriin" mukaan ympätty noita em. Korkan sataman numeroituja varastoja Davidin tähtineen.
Samoin Davidin tähtiä raapustettu filkalle.
Erilaisia tissikuvia tarjolla, runsaasti.
"Musiikki" (anteeksi sanan "musiikki" käyttö tässä yhteydessä) Otto Donner sekä elektronisen musan pioneeri Erkki Kurenniemi.
Kauheaa melua, tämäkin ääniraita.
No, ainahan "taiteilijoidenkin" pitää jostakin aloittaa - ja Henrik Otolta löytyy sitten myöhäisimmiltä vuosiltaan varsin hyvääkin settiä.
Paljonkin.
Tästä pääsemmekin asian ytimeen.
Sekä Kopun "kokeelliset" rainat (nyt niitä ehkä kutsuttaisiin musavideoiksi tms.) että Henrik Oton musa ovat siis surkeita..
Mutta suhtautukaamme tuotoksiin myötätunnolla.
Molemmat mitä sympaatisemmat herrat olivat eräänlaisia aikansa "tienraivaajia",
Omilla osin hyvinkin kömpelöillä tavoillaan.
Mikä merkittävää myöskin - eihän tuohon aikaan mitään apurahasysteemejä ollut.
Olkaamme siis armollisia heille!
Eli tuulipukuinen lottokansa ei joutunut moista soopaa rahoittamaan!
Nythän tilanne "taiteen rahoittamisessa" on tyystin toinen.
Mutta ei nyt mennä siihen teemaan syvemmälle - voipi alkaa päätä särkemään!
Kopun tapauksessa on sitäpaitsi ainutlaatusita - toista esimerkkiä ei taida Suomenmaasta löytyä - että sodanajan hävittäjälentäjästä tulee ammattitaiteilija.
Vieläpä usealla taiteen saralla painiskellut.
Kaikki tämä Härmässä, missä ihmisten ja tekemisten lokerointi on raivokasta.
Mitä raivokkainta!
(skannimine kino)
(Naantali 24.10.2021)
shop.ArcticParadise.fi
Post tenebras spargo lucem
