"Kuka oli Naantalin kirkon alttarin viereen haudattu Johan Frisius?.
Mainio juttu netissä armonlaaksolaiselta paikallishistorioitsija Raimo Loviolta.
Selkeetä tekstiä, ja vieläpä kuva hautakiven paikasta.
Täytyypä käydä tsekkaamassa - varsinkin kun kyseinen herra Frisius taitaapi olla allekirjoittaneen varhaisempia esi-isiä...
Muutama vuosisata sitten...
😏
Vierailupäivä kirkossa on sunnuntai.
Kello noin 11.30 - juuri sopivasti nk. "Jumalanpalveluksen" päättymisen jälkeen.
Kirkko on tyhjä.
Pari pappia - Väinö Linnan "Tuntemattomassa" jermut rintamalla nimittävät heitä "papin-perkeleiksi" -
hääräilee alttarin tienoilla, samoin joku ilmeisesti kirkon virkailija.
Tuhtia porukkaa - kaikilla huomattavaa ylipainoa.
Kas!
Tuossahan tuo Johan Frisius lepäilee, hautakiven alla.
Kaveri on makoillut satoja vuosia sisätiloissa.
Ei mikään turha heppu. siis.
Mahtava kunnianosoitus päästä kirkon sisälle goisaamaan.
Ainoana.
Tuolla ulkona hautuumaalla monet Johanin aikalaisista ovat sensijaan vuosisatoja kärvistelleet sateessa, kovissa pakkasissa.
Korkeintaan naakat sontineet haudoille.
Herää kysymys:
Miksi juuri Johan Frisiukselle suotiin tämä kunnia?
No, kun tuossa noita pappeja ja vielä tuo joku kirkon virkailijakin vielä pyörii, kysytäänpä heiltä:
"Tiedättekö kenen hautakivi tämä on?
Sanooko nimi Johan Frisius teille mitään?".
Pelokkaita katseita.
Vilkuilevat hätääntyneinä toisiaan.
Ei vastausta.
Ei sitten minkäänlaista.
Jaaha.
Peli on selvä.
Tämähän menee juuri kuten arvasinkin.
Täydellisesti kuten arvasin.
Vihdoin joku noista alkaa vaikeroimaan:
"Tuota, tuota...
Onko sulla hirveä kiire?
Voitko odottaa kymmenen minuuttia, niin menemme hakemaan tietoja?".
Suunnilleen tässä vaiheessa säntää naispappi tiehensä.
Soperrellen jotakin "kiireestään".
Käytännössä pötkii pakoon.
Niin, ja tietenkin nuo surkimukset "toimivat" ryhmässä.
Eihän tuon tason tyypeistä itsenäisiksi toimijoiksi olisikaan.
Miksi he muuten olisivat kirkossa "töissä"?
Anteeksi, Rakas Lukija, sanan "töissä" väärinkäyttö tässä yhteydessä!
Selvä.
Aivan nollatason sakkia, nämä Naantalin kirkon papit, plus tuo joku kirkon toimihenkilö.
He ovat "töissä" tässä kirkossa.
He kävelevät Johan Frisiuksen hautakiven ohi päivästä toiseen, lukemattomia kertoja, vuodesta toiseen.
Eikä tule mieleen mitenkään tsekata, kenen hautakivi tuo on?
Kirkon ainoa hautakivi.
No.
Tietysti - luonnollisesti tuli lausuttua pari "valittua sanaa" tuolle seurakunnalle.
Käännyttyä kannoillaan, ja marssittua pois.
Sinne jäivät taakse jupisemaan.
Perisuomalaiseen tyyliin.
Onko tämä Naantalin kirkon surkea keissi sitten jotenkin erikoinen?
Ei suinkaan.
Ihan normikeissi.
Nyky-Suomessa.
Kansalaisilta puuttuu yleissivistys lähestulkoon täydellisesti.
Oma-aloitteisuus, ripeys, uteliaisuus...
Väännetään vaan sitä omaa mutteria.
Selittelyihin ollaan kyllä valmiita satsaamaan - miksi joku asia "ei ole mahdollista".
Kukaan ei enää ole valmis tai kykeneväinen toimimaan yksin.
Ei Suomea pelasta enää mikään.
Finis Finlandiae.
Google -haku:
Kuka oli Johan Frisius Naantalin kirkko
(Valis Gratiae 24.10.2021)
shop.ArcticParadise.fi
Post tenebras spargo lucem?
Päivitys 27.3.2024
Taas viikko Armonlaaksossa meneillään.
Koska kirkko keskiviikkoisin on pari tuntia auki, tuli pistäydyttyä rantaa myöten fillaroidessa, matkalla Naantalin keskustaan.
Keskustassahan on siisti, hiljainen HeSe, ja traditiona on vuosia ollut istuutua sinne nauttimaan pehmyt -jäde.
Hinta 2,20, mansikkahillon tahi salmiakin kera.
Kesäaikaan voi herkku -hetken vieläpä viettää ulkosalla - katukäytävällä on jokunen pöytä.
Kirkossa ei nyt ole kuin yksi vierailija, penkillä nuokkuva vanhahko nainen.
Mutta mukava yllätys - joku nuorempi nainen soittelee urkuja!
Kiitos!
Marssin katsomaan muinaisen esi-isäni Johan Frisiuksen hautaa.
Siinä lepää.
Siis ainoana, joka makoilee kirkon sisätiloissa.
Raimo Lovion mainion artikkelin mukaan syynä on se, että teki jotakin "taloudellisia palveluksia" kirkolle aikanaan.
Silloin 1600 -luvulla.
Oli kauaskatseinen heppu!
Toisin sanoen OSTI itselleen tämän etuoikeutetun hautapaikan.
Järkimies!
Poistuessani ohitan ovensuussa päivystävän tyhjäntoimittajan, tiskinsä takana.
Herralla lukee rinnuksissa "Seurakuntamestari".
Tekeydyn tietämättömäksi ja utelen, kuka mahtaa olla tuo ainoa kirkon sisätiloissa lepäilevä henkilö.
Ei tietoa.
Tyyppi alkaa vimmatun selailunsa jostakin opaskirjasta.
Plaaraa ja plaraa - kymmenisen minsaa.
Huomaan itse kirjan sivulla kuvan Frisiuksen haudasta ja pysäytän kirkonpalvelijan selailun.
Johan Frisius!
Kovin yrittää kirkkovirkailija olla myötämielistä ja ystävällistä.
Kuten nuo surkimukset yleensäkin.
Mutta ei se nyt riitä!
Tämä meni taas juuri kuten arvasinkin.
Aivan avuton oli tuokin tyyppi, työpaikallaan.
Tää on taas tätä ihan samaa, johon nyky -Suomessa törmää lähes päivittäin.
Surkeaa, surkeaa.
Aivan avutonta vaikerrusta.
Ei pienintäkään oma-aloitteisuutta, sitä yleissivistystä, "hoksnokkaa".
Tälläkään herralla, omalla työpaikallaan.
Ei ole tämäkään vaivautunut ottamaan selvää, kuka on AINOA kirkon sisätiloissa huilaileva menneisyyden hahmo.
"Seurakuntamestari" = otteiltaan hampurilaismyyjän tasoa.
Finis Finlandiae!
Ei Suomea pelasta enää mikään.
(Naantali - Nådendal - Vallis gratiae 27.3.2024)
ArcticParadise.fi
Ja Arvot kohillaan - vastuullisesti, tottakai! Keskiössä ihmisarvon jakamattomuus.
