Häätyy sanua, jotta olipahan melekone pommi minkä tuo THL:n Mika Salminen (vahingossa?) laukaisi viime viikolla eräässä TV - haastiksessa.
Covid -tarinoinnin lomassa yht'äkkiä alkoikin nimittämään koronaa "flunssaksi".
Monttu loksahti kuulijalta auki.
Ensimmäinen kertaa kohta kahden "korona -vuoden" aikana, kun korkea viranomainen tai päättäjä näin on lausunut.
"Freudilainen lipsahdus?".
No niin...
Tulihan se sieltä!
Korona onkin flunssa!
Selvä!
Kiitos tiedosta!
Ja lissää hyvää settiä Mikalta:
Eilisessä Turun Sanomissa:
"Koronaan ei voida ikuisesti suhtautua toisin kuin muihin tauteihin".
Juuri näin!
Hyvä, Mika!
Faktahan on, että tähän niin kutsuttuun korona-pandemiaan on nyt kohta kahden vuoden aikana "kuollut" eli kuolinsyyksi on tilastoitu "koronaan liittyvä":
Alle 1500 henkilöä.
Samassa ajassa on suomalaisia kuollut noin 5000 henkilön kuukausivauhtia, erilaisista luonnollisista syistä.
Eli yhteensä noin 120 000 ihmistä.
Entä tuo nk. "koronaan liittyvien kuolemien" tilastointi?
Virallisen määritelmän mukaan henkilö kirjataan "koronaan liittyen" kuolleeksi, mikäli ko. ihmiseltä on 30 päivän kuluessa ennen kuolemaa löytynyt koronavirusta.
Eli Mika Salmista lainataksemme eräänlaista flunssavirusta.
Lapsikin ymmärtää, että tuollaiset "tilastointiperusteet" ovat ihan huuhaata.
Sen toki olemme saaneet viime syksyyn asti THL:n virallisista tilastoista lukea, että
- "koronaan liittyvien" kuolemien mediaani-ikä 84 vee
- N. 95%:lla noista vanhuksista 1-2 perussairautta taustalla.
Ääri-esimerkki:
Henkilö kuolee auto-onnettomuudessa.
Korona todettu 30 päivän kuluessa ennen kuolemaa.
Tilastoitu kuolinsyy:
Korona!
Tottahan toki!
Mikäpä muukaan!
(Tallinn 1.1.2022)
www.ArcticParadise.fi
Terveysturvallista, hiilineutraalia, mitä eettisintä postikorttituotantoa!