Jopas jotakin!
Jörkka -vainaa pääsi yllättämään vielä haudan takaa!
Eilen näytti YLEn Teema ohjaajamestarimme "Hellyys" -filkan 70 -luvun alusta.
Tuli tuolloin aikoinaan missattua - kiitos, Teema!
Hillitöntä matskua!
Varmasti ihan palkintosijoilla, mitä "Kaikkien Aikojen Huonoin Kotimainen Elokuva" -kilpailuun tulee.
Käsikirjoitus: Jörkka
Tuotanto: Jörkka
Ohjaus: Jörkka
Pääosassa: Jörkka
Harvoin, jos koskaan, voi näin täydellistä epäonnistumista päästä todistamaan.
Epäonnistumista ihan joka ikisessä suhteessa - jopa rainan musiikki (Make Lievonen- Vesa-Matti Loiri - Hasse Walli) aivan kammottavaa settiä.
Elokuvan auteuria Jörn Donneria pidettiin siis vuosikymmenet "Suomen johtavana älykkönä".
"Vapaa eurooppalainen intellektuelli".
"Henkisesti ja taloudellisesti riippumaton ajattelija".
Näillä eväillä?
Tällaista sontaa suolsi...
Vielä keski-ikäisenä!
Tyyppi oli kuulemma varsin sivistynyt persoona.
Näin kerrotaan.
Kuuluisa, valtava kirjasto Pohjoisrannan kodissa.
Miehen mainitaan lukeneen 20 000 kirjaa.
Miksi?
Mitä hyötyä moisesta "lukeneisuudesta" oli, kun omat päästöt olivat tällaista apulantaa?
Toisaalta...
Hepun leffaprojektit taisivatkin olla vaan ihan super-vedätystä.
Jymäytti koko Suomen Kansaa.
Esiintyi vakuuttavasti "elokuvataiteilijana".
Kuitenkin filkat olivat vain ovela kikka päästä muhinoimaan (kameran edessä, ja sitten tod. näk. muuallakin) aikakauden vetävimpien nuorten naisnäyttelijöiden kanssa.
Kierroksessa tälla kertaa Kirsti Wallasvaara.
"Hey, baby, I'm gonna make you a star" - toimiva konsepti, jälleen kerran...😏
Touhun kulut verotuksessa vähennyskelpoisia.
Myös nuoren Marja Packalénin perse kävi katsojalle rainassa tutuksi, zoomattuna ihan lähietäisyydeltä.
Hauskaa katella netistä fotoja, minkälainen tuostakin sitten tuli...😏
Siis ei perseestä, vaan henkilöstä.
Sinänsä mielenkiintoista triviaa:
Muutamassa nakuna-keikistely-kohtauksessa pelehti legendaarinen Marianne Mardi (Träskman).
Teuvo Tulion komean uran katastrofaalisen viimeisen aivopierun, ikonisen "Sensuelan" tähti.
Vaikkakin neidon nimeä ei "Hellyyden" Wikipedia -artikkelista löydy.
"Salainen alaston-näyttelijä! ".😏
Pakko tunnustaa:
Jörn Donnerin "Hellyyden" toisella puoliskolla uni voitti varttitunniksi.
No, tuskinpa siinä paljoa menetti.
Iso kysymys kuuluu:
Mitä se kertoo Suomi-Finlandiasta, että joku Jörkka vuosikymmenien ajan onnistui puijaamaan koko kansakuntaa?
Härmälaiset uskoivat että mies oli jonkinlainen älykkö ja taiteilija!
Paskan marjat!
No, se hyöty nuista Donnerin leffahömpötyksistä toki oli (hänen itsensä kannalta), että elokuvanteon ja "taiteen" varjolla pääsi joitakin kertoja kuksimaan.
Lapsiakin (joista pariin taiteilijamme suvaitsi pitää jopa yhteyttä) elämäntyylin temmellyksessä siunaantui melkoinen joukko, kai neljälle (4) eri naiselle.
Osa vaimoja, osa ei.
Vaimoista kaksi löytyi juuri leffaympyröistä.
Kyllä, Jörkkahan oli vieläpä varakas mies.
Kiitos ennen kaikkea sukutaustan.
Tosin onhan sille varallisuudelle jakajiakin.
Pojistakin toiset tapasivat puoli -veljensä ensimmäistä kertaa - hautajaisissa.
Jotakin tiettyjä perillisiä suosivia omaisuusjärjestelyjäkin kuuluu lehtitietojen mukaan tehdyn...
Voi kuvitella tilanteen...😏
Jörn Donnerin "Hellyydessä" sivuroolissa tapaamme myös Vesa-Matti Loirin.
Uuno Turhapuro!
Sopii kuvaan, vieläpä oikein hyvin.
Tuokin kun Uuno Turhapuro/Veskun ääni lopussa lukee Jörn Donnerin aforismeja:
Hellyys on "tarvitsen sinua"
Hellyys on hellä.
Hellyys on "pidän pyllystäsi",
Jne...
Jörkka: Sarjassamme "Eurooppalaisia ajattelijoita!".
Montakohan tuhatta kirjaa piti lukea ennenkuin tuontasoisia aforismeja alkoi syntymään?
😏
Mitä eroa lopultakin oli kyseisen aikakauden turhimman, väkinäisemmän "koomikon" Pertti "Spede" Pasasen kriitikoiden halveksimilla Turhapuro -pätkillä ja toisaalta "taiteilija" J. Donnerin tuotteilla?
Vastaus:
Ei mitään!
Samaa paskaa eri paketeissa!
Hyvä, Suomi!
Google -haku:
Matkamiehen mietteitä Jörn Donner
Matkamiehen mietteitä Kadonnutta Jörkkaa etsimässä
Matkamiehen mietteitä Jörn Donner "Naisenkuvia"
Matkamiehen mietteitä Pedofiili (?) Jörkka Donner
Matkamiehen mietteitä Jörn Donner ja pakolaiset
(Sotkamo, Vuokatti 27.4.2022)
shop.ArcticParadise.fi
Postikortteja mielipiteillä sekä ilman.
Vastuullisesti.