Yö Scandic Koskipuistossa Tampereella: "A Room with a View!".

 (KESKEN) 

""Uusi päivä, uudet voimat!".

Pakko tunnustaa, että eilen Tallinnasta Tampereelle yöksi taivaltaessa voimat olivat totaalisen loppu.

Vaikea muistaa, koska väsymys olisi ollut niin syvää.

Päällimmäisenä syynä toissailtainen aivan liiallinen vinkun lipitys.

Vinkkuhan on hyvää ja kivaa - mutta jossakin menee se raja, jolloin seuraavana päivänä koittava "maksu" tulee todella kovaksi.

No, eilen oli sitten se laskun maksamisen hetki.

Torstaina ensin viisi (5) lasia valkkista Ms Finlandian Loungessa.

Osakaskortilla Lounge -25%.

Sitten kämpillä, illan pakkaamisen yhteydessä, solahti kokonainen flinda gruusialasita kuivaa punkkua.

Aivan överiksi meni!

Stogessa Manseen katkesi filkka jossakin Hämeenlinnan kohdalla.

Juuri ja juuri voimat riittivät fillarin kanssa, raskainen kantamuksine, rautatieasemalta Scandic Koskipuistoon.

Mutta millainen huone ,ja millainen yö siellä odottikaan!

Jo respassa alkoi tuntua, että nyt ollaan ISON ÄÄRELLÄ.

Tyttö nimittäin katsoi varausta ja totesi että "Sut on näköjään up-greidattu".

Olin että Häh?

Tyttö siihen, että joku on ehkä tunnistanut nimesi ja päättänyt näin...

Ohhoh!

Huone 718 osoittautui isoksi seitsemännen kerroksen kulmahuoneeksi!

Premium!

Tampereen paras näköala!

Suoraan Koskipuiston yli Keskustorille.

Iso joulukuusi Keskustorilla, valaistuna.

Nukuin ikkuna auki, kahden täkin alla.

Leveä vuode.

Tarvii nakata ensi viikolla Kuusamosta kiitoskortti respaan.

Tämä nyt alla oleva juna Ouluun (sieltä bussilla illaksi vielä Kuusamoon) lähti vasta 10.02.

Joten kerkisi rauhassa aamiaiselle.

No, toki siellä kauhea ryysis, kuten odotettavissakin.

Taktiikkana ottaa pöytä sieltä ihmisvilinästä kaukana, läheltä respaa.

Toimi.

Hesarikin oli saatavilla.

Kuten tässä hotellissa (toistaiseksi) aina on ollutkin.

Niin moni hotellihan on jo printistä luopunut...

Mukava uusi löytö aamiaisella:

Hei! Täällähän on tarjolla myös katkarapu -salaattia!

Tuolla yhdessä nurkassa.

Eipä ole aiemmin tullut huomanneeksikaan!

Loistavaa - nyt voi sen perinteisen juusto -paahtoleivän sitten kuottuttaa tällä mössöllä.

Kun täällä Mansen Scandicissa on tarjolla vain nakkeja, "Mustaa makkaraa" sekä pekonia...

Mitään niistä ei voi laittaa suuhunsa,.

Aamupalan jälkeen huoneessa ikkunan ääressä vähän aikaa kelata menneitä vuosikymmeniä tässä talossa.

Asiakas 80 -luvulta alkaen, parin johtajan väliaikaisia pestejä lukuunottamatta.

Nyt menee taas hyvin.

On mennyt jo vuosia.

Tampere -kortit alakerran ständissä melkein loppu.

Tosin kaikenlainen turha värkkäily ja hermostuneisuus on nykyään sitä luokkaa, ettei koskaan tiedä milloinka joku "ketjujohtaja" saa päähänsä että "postikortit eivät sovi heidän konseptiinsa".

Hoh - hoijaa...

(skannimine Tampere)

Ai niin...

Postikortti -alan menneinä "hulluina vuosina" tuli tälle hotellille kuvattua ja tehtyä useita "omiakin" postikortteja

Nuista "hyvistä vuosista" on muisto vain jäljellä.

Pelikenttä on muuttunut niin rajusti.

Joka suhteessa.

Heräsi mielenkiinto tsekata, miten nykyinen hintataso tässä hotellissa suhteutuu ensimmäisiin muistikuviin.

Joskus 1985 - 1986 tuli oltua useinkin yötä juuri täällä.

Hintataso parin satkun molemmin puolin.

Tuolloinen 200 markkaa vuoden1986 rahassa tekee nykyrahaa noin 78,- euroa.

Tämä huone (hyvissä ajoin etukäteen maksettuna) maksoi 99,- euroa. 

Mutta siihen sisältyvät nuo Scandic Clubista saatavat "pisteet".

Jos/kun ne otetaan huomioon, kuten pitää ottaakin, tulee huoneen nettohinnaksi noin ehkä 81 - 82 euroa.

 

Eli vaikka hintojen nousu tuntuu äkkiseltään rajulta, ei se loppupelissä sitä numeroiden valossa ole.

Niin...

Aivan uskomattomalta tuntuu, että tässäkin talossa on voinut niin monta vuosikymmentä jatkaa...

Ja nyt  vielä tällainen huone!

Vuosikymmeniä tuli käytettyä alakerran asiakaspäätettä - nyt mukana oma läppäri!

Miten vaivatonta!

(Paitsi että kantaminen käy työstä...).

Eikä sitäpaitsi asiakaspäätteitä löydy enää melkein mistään.

Ja kaiken huippu!

Salkusta löytyy Scandic Hotels Groupin lappuja!

Monien huonojen vuosien jälkeen firmalla menee nyt vähän paremmin.

Jopa niin hyvin, että ensi viikolla on tiedossa harvinaista herkkua pitkästä aikaa:

Osinkoja kilahtaa tilille 18.12.!

SEK 1.505,-!

Heja Sverige!

Nuo dividendid tulevat siis emoyhtiöltä Ruåttista.

Suomen Scandic on ollu tappiolla jo monta vuotta.

Yhteenlasketut tappiot 2020 - 2023 noin 150 miljoonaa euroa.

Hyvä Suomi!

x

Juna kiitää kohti Pohjoista.

Aamun "herätysmusa" YouTubelta:

Eminemin "Lose Yourself".

Hepulla uskomaton draivi.

"Net Worthia" artistilla tollaset 250 miltsiä - suotakoon se hänelle.

Eminemin teemana "Once in a Lifetime" -tilanne.

Mulla se oli postikorttituotannon käynnistäminen 80 -luvulla.

"One shot!".

Hyvän elämän antoivat postikortit.

Pitkän uran, joka jatkuu vaan - seitsemättä vuotta lakisääteiselle Työeläkkeelle siirtymisen jälkeen.

Tosin tuolla alakerran respassa 80 -luvulla häärännyt silloinen hotellijohtaja Pekka Kleemola oli sitä mieltä, ettei mitään olisi kannattanut alkaakaan.

Toisin kävi...

😏

x

Ehkä lopetteleiksemme...

Juna kiitää pitkin Pohjanmaan lakeuksia.

Vakipaikka tässä nelosvaunun (eli polkupyörävaunun) yläkerrassa, ikkunan vieressä.

Lippu Tampere - Oulu hyvissä ajoin etukäteen ostettuna alle 20,-.

Normihinta 60 - 70 euroa,

Nk. "oma viikko" Holiday Club Kuusamon "Ropiikissa" alkaa tänään.

Luvassa on lunta, lepoa, mukava "oma huone", asiakkaita...

Huomenna aurinkoinen kuvauspäivä Rukalla.

"Yksi laukaus!".

Täytyy herätä aikaisin ehtiäkseen Rukan -bussiin.

Ja muutenkin tarvii huomenna olla "tikissä" siellä vakituisilla kuvauspaikoilla Rukan itä-puolella.

Pakkasta tiedossa 15 - 20 graadia.

Sopii!

Siis tänä iltana häätyy säännöstellä punkun litkimistä.

Kaksi lasia max!

😏

Ai niin...

Ylivieskan jälkeen pitää käydä junan ravintolavaunussa hotkaisemassa se perinteinen lohisoppa.

Eräs tuttu itä-suomalainen kondari lahjoitti etukupongin 8,- euroa.

Eli sopasta ja kahvista jää maksettavaksi vain muutama ege!

Kikka:

Ottaa vaikka tuon lohisopan,tai kanamunakkaan KAHVILLA.

Ei tarvii ottaa kallista vesiputelia, 3 -4 euroa.

Tässä tapauksssa veloitavat kahvista vain yhden euron!

Kulkee nimikkeellä "jälkiruokakahvi".

Syö ripeästi, ja poistuu kahvin kera omaan vaunuun, siis neloseen.

Ravitolavaunu on kolmosvaunussa,

Näin saa sitten kaikessa rauhassa, omalla paikalla, nauttia euron kahvin!

No, virallisestihan näin ei tietenkään saisi tehdä.

Olemmehan Härmässä.

Mutta onhan tässä tullut "sääntöjä ja määräyksiä" rikottua tuhansia, tuhansia kertoja.

Joten tämä mennee samaan piikkiin.

I'm guilty!

" I must be guilty of something - you just whisper it to my ear!". 

Jaahas.

Olemmekin jo Oulussa.

Täällä olen pyörinyt yli 40 vuotta...

Täysikuu.

Tuossa rautatieasemaa vastapäätä uudehkon tylsän betonilaatikko -talon paikalla sijaitsi kauan se legendaarinen Matkustajakoti Turisti --vakipaikka.

Siellä näin tekusta Twin Peaksiä ekan kerra,

Oli tuohon aikaan ihan vallankumouksellista proggista.

Maaginen tunnelma. Musa.

Turistissa meni korttejakin hyvin, varmaan yli 20 vuotta.

Molemmin puolin junarataa sijaitsevat R -kioskit olivat isoja asiakkaita nekin.

Ainakin toiselle (vaiko miolemmille?)?tuli tehtyä tilauksesta omatkin postikortit.

Ne olivat tärkeitä tilauksia, jotka mahdollistivat toiminnan jatkumisen tuohon aikaan,

Tuossa kadunkulmassa sijainnut Aseman Herkku -ruokakauppa oli sekin postikorttiasiakas parisenkymmentä vuotta.

Siitä pari taloa Pohjoiseen päin, siinä sijaitsi Pete M.:n  kukkakauppa.

Korttiständi oli sielläkin aikoinaan.

Kolmekymmentä yksi ja kolmekymmentä vuotta sitten, juuri nyt Joulun alla molemmilla kerroilla, työskentelin Petelle kukkalähettinä.

Se oli mukavaa hommaa, ja tienasi hyvin.

Fillarilla vaan kuskata niitä kukkalähetyksiä ihan tähän Oulun ydinkeskustan alueelle.

Sillä sain monen päivän matkakulut maksettua matkalla Joulun viettoon Lappiin...

Kaikki tuo on poissa.

Kaikki ihmiset ovat kadonneet.

R -kioskit vielä jäljellä, muut liikkeet kadonneet.

Samoin legendaarinen, mainio ruokapaikka Oskarin Kellari, sekin sijaitsi aivan asemaa vastapäätä.

Puoli tuntia aikaa Oulussa ennen Kuusamon -bussin lähtöä.

Asemalla, aivan varsinaisen asemarakennuksen vieressä, on hyvin valaistu käsityöliike -kahvila.

Sinne.

Poistuessani puolen tunnin kuluttua olen saanut paitsi sen kahvin, myös uuden asiakkaan.

Tänne voi tuoda ensi kerralla, jo ensi kussa, Pitkäsen postikorttitelineen.

(skannimine Oulu)

Bussissa unten maille.

Kuusamossa raikas pakkanen, kai yli 20 graadia.

Vielä viimoinen huikonen, autiota Kitkantietä pitkin muutama kilsa Holiday Club Kuusamon Tropiikkiin.

Lunta.

Hiljainen lauantai-ilta.

Ennen niin vilkkaalla Kitkantiellä pitkiä rivejä tyhjiä liikehuoneistoja.

Ei Kitkantie tuosta tule virkoamaan enää koskaan.

Game over.

Poikkeuksena Kuusamon merkittävimmän teollisuuslaitoksen, Pölkky Oy:n neonvalot loistavat pimeydessä.

Pieleen meni tuokin kuvio.

Myytiin toista vuotta sitten itävaltalaisille.

Kaiken piti olla hyvin.

Joo, joo.

Koko kauppa on riitautettu itävaltalaisten toimesta.

IS 18.9.24:

"Kaupasta tuli riita ja myyjäsuvun, Virranniemien, miljoonien omaisuus määrättiin takavarikkoon".

Itävaltalaiset ovat toimittaneet oikeuteen todisteena jopa kuvia Virranniemien miljuunien luxus -jahdista.

Erillisessä oikeudenkäynnissä Pölkky Oy vaatii toimitusjohtajanaan toimineelta Virranniemeltä, Petteriltä, niinikään omaisuutta takavarikkoon miljoonien summalla.

Lähde: IS 18.11.24

Hyvä, Kuusamo!

Ja Onnea!

Puhumattakaan siitä, minkälaiset suunnitelmat jatkoa silmällä pitäen Pölkky Oy:lla - kuka sen seuraava omistaja tuleekaan olemaan - sitten onkaan...

Kuusamon brändi -ylpeys, naisten menestyksekäs lentisseura Pölkky Kuusamo...?

Uskooko joku tosissaan, että se saa jatkaa?

😅

Toinen poikkeus Kitkantien liikehuoneisto -surkeudessa.

R -kioski kirkkaaksi valaistu!¨

Kaiken tämän aavemaisen liikehuoneisto -kurjuuden keskellä!

Miten on mahdollista?

Tässä kuihtuvassakäpykylässä - vieläpä kylän "väärässä" päässä.

Täällä hiljaistakin hiljaisemmassa Pohjoispäässä.

Kun luokkaa puolet Härmän R -kioskeista on kadonnut.

Vielä kolmisen kilsaa tavaltamisat jäljellä...

Nyt alkaa jo olla mehtää molemmin puolin tietä...

Vielä tuo viimeinen risteys, ja käännös oikeaan...

Olen perillä!

Pienet rupattelut respan hauskan nuoren maalaistytön kanssa.

Avainkortti käteen.

Hissillä kolmanteen kerrokseen...

Huone 330.

"Oma huone" - tämän viikon.

Ikkuna antaa talvisen metsään.

Tätä ihanuutta riittää nyt sitten kokonaisen viikon!

(skannimine talve -vaate)

Bing, Yahoo, kyllä ​​Google -haut:

Matkamiehen mietteitä hotellinjohtaja Pekka Kleemola

(14.12.2024 IC -juna 23 Tampere -Oulu) 

ArcticParadise.fi

"Look, if you had one 

 shot or one opportunity

To seize everything you 

 ever wanted in one moment

Would you seize it 

 or just let it slip away? Yo

You only get one shot!

 This opportunity comes once in a lifetime".

- Eminem: Lose yourself

Kirja-arvio: Liisa Kulhia "Itse teossa" (Santisen saaren kadonneet hiekat)

 

Kävipä tuuri että jostakin hylättyjen, ilmaisten kirjojen hyllystä sattui löytymään tämä Liisa Kulhian kirja (Lehtimiehet Yhtymä 1984).

Kulhiahan ilmestyi Stadin ja sittemmin  kansanedustajana koko Härmänkin poliittista skeneä hämmentämään 70/80 -lukujen vaihteessa kuin jostakin ulko-avaruudesta. 

Rouva suorasuu.

Ei pelännyt mitään, eikä ketään.

Säilytti kuitenkin naisellisuutensa.

Aikaansa vuosikymmeniä edellä, monissa suhteissa.

Heti kirjan melko alkuvaiheissa Liisa selostaa Kallahdenharjun ja Helsingin itäsaariston hiekkaskandaalia.

Miten Lohja Oy rohmusi vedenalaisen harjunkin hiekkaa, sumeilematta.

Pitkälti Liisan ansiosta tuolle ympäristö -sikailulle saatiin stoppi.

Lohja Oy:lta jotakin korvauksiakin - jotka tietenkin hupenivat asiantuntijalausuntoihin, kaikuluotauksiin jne. 

Tottahan toki.

Mutta pääasia että touhu saatiin loppumaan, ennenkuin oli liian myöhäisä.

Kauheaa luettavaa mitenkä tässä hiekka -keississä - kuten kaikissa muissakin kirjassa selostetuissa - oli jonkinlainen virkamafia/hyväveliverkosto/"maan tapa" Kulhiaa vastassa.

Kirjassa  mainitaan myös vapaamuurari -veljeskunta,

Yllätys, yllätys!

Helsingin Kaupungin lainopillinen osasto teki parhaansa oikeuttaakseen omalla juristeriallaan hiekan pumppaamisen, jonka tulkinnan Oikeuskansleri murskasi.

Kun muu ei enää auttanut, käräjille menoa torpedoitiin Stadin taholta argumentilla "ettei kanteella olisi menestymisen mahdollisuuksia".

Perustelu:

(Pitkäkestoinen) "Asioihin puuttumattomuus kaupungin taholta voidaan katsoa hiljaiseksi suostumukseksi".

Sillä lailla!

Kulhia:

"Harvoin ovat kaupungin lakimiehet tulleet näin lähelle totuutta, suorastaan vaarallisen lähelle. Lohja Oy:n luvaton hiekannosto oli todellakin tapahtunut Helsingin johtavien virkamiesten hiljaisella suostumuksella. Tällaista menettelyä kutsutaan rikoslaissa omaisuuden hukkaamiseksi."

Entä mitä löydänkään kirjan kuvaliitteestä?

Koko aukeaman kuvapari:

Tuossahan on meidän vanha mökkirantamme Santisen saaressa, Vuosaaren edustalla!

Maarekisterin kiinteistö "Näkki", rek. nr 91-435-1-158.

Lapsuuteni ihana uimaranta.

Vasemman puoleisessa kuvassa Äiti joskus 60 -luvun alussa tuolla fantastisella hiekkarannalla Tuula Ignatiuksen kanssa.

Foto: Matti A. Pitkänen.

Aivan oikein!

Nyt muistuukin mieleen, että Liisa Kulhiahan kävi meillä joskus 80 -luvun alussa..

Juurikin hakemassa Santisen 60-luvun kuvia dokumentoimaan hiekan solahtamista mereen.

Tässä se kuva nyt sitten on!

Oikeanpuoleisessa kuvassa sama entinen rantamme vuonna 1977.

Pelkkää kivikkoa. 

Karmeaa!

x

Hienosti kiteyttää kupletin juonen Liisa Kulhia luvun "Pääsy kielletty" alkukappaleessa.

PÄÄSY KIELLETTY

Isännätön työmaa on houkutteleva paikka. Sinne on helppo myydä kelvotonta tavaraa. Siltä on myös helppo saada tavarasta ylihintaa ja korvauksia tekemättömästä työstä. Valtion ja kuntien kohdalla on käynyt juuri näin ja lähes jokainen julkinen rakennushanke on muutettu yksityisen eduntavoittelun temmellyskentäksi.

Vuosikymmenet ovat vierineet, eikä Stadin kuvioissa mikään ole muuttunut. Tuskin muuttuukaan.

Onhan näitä "projekteja" riittänyt näihinkin päiviin asti.

Satojen tuhansien eurojen absurdi keinu  Loviseholmin puistossa;

Virkahenkilön selittely -koreografiaa:

"Keinu -sana on yksinkertaistava sille rakenteelle. Se on uniikki.

Siinä on väriteema, muotokieli ja keinumisen variaatiot.

Se on paljon muutakin kuin keinu.

Kysymys on asuinalueen identiteettiä muodostavasta erikoisuudesta". 

- Helsingin kaupungin puisto- ja vihersuunnitteluyksikön päällikkö Katriina Arrakoski, IL 26.7.2024

Mielitautinen pyöräilysilta -projekti  Taivallahden kalliot pilaamaan.

Kreisi suunnitelma Hietalahden altaan  täytöstä - ja tottakai joku "ravintolamaailma" sinnekin...

Ikäänkuin niitä ei Stadissa olisi jo yllin kyllin - asiakkaat vain puuttuvat.

Epäilemättä sitten tuonnekin ränttätänttä-"musiikkia" pauhaamaan pikkutunneille asti.

Espan "uudistus" -fiasco mukaanlukien osan katukiveyksestä asvaltointi, ja sittemmin asvaltin uudelleen auki repiminen.

"Kokeilun" kalliit kalusteet ja kasvithan löytyivät sittemmin kaatopaikalta.

Kukaan ei tiennyt mitään, kenelläkään ei ollut vastuuta.

Näitähän piisaa.

Poliitikot ja virkakoneiston värkkäilijät keksivät kokoajan uutta ja uutta. 

Sörkkimistä.

Ja selittelyjen suoltamisessahan ne ovat aivan ilmiömäisiä.

Ovat kehittäneet selittelyn TAITEEKSI.

Vai TIEDETTÄKÖ se on?

No, ainakin jonkinlaista ihmeellistä kapulakieltä, kummallisine "logiikkoineen".

Hallinnollis-juridisine kiemurteluineen.

Muistuttaa balettia.

Joutsenlampi vai Pähkinänsärkijä?

Kirjan alkuosan Kallahdenharjun (siitä on siis osa merenalaista) / Lohja Oy -keissin jälkeen Liisa selostaa monia muitakin mätäpaiseita, joita oli puhkomassa.

Metro -sotkut tietty päällimmäisenä.

Ihmetellä täytyy, miten hän jaksoi ja viitsi.

Alkuvuodet-  ennen kansanedustajuutta ja omaa ohjelmaa telkussa - aivan minimitoimeentulolla.

Tulot alussa jopa niin vähäiset, että verottaja otti yhteyttä kysyäkseen millä nainen oikein eli.

Merkillepantavaa, että kansalaisaktivisti Liisa oli säännönmukaisesti ainoa nainen taistelussaan mahtavaa hyväveli-herrakööriä vastaan.

Tuon on täytynyt olla raskasta, vaikkei se ulospäin iloisesta henkilöstä näkynytkään.

Varhainen poismeno.

Vain 67 -vuotiaana - siis suomalaiselle naiselle tilastollisesti aikaisin..

Luokkaa 15 vee etuajassa.

Niin, Liisa Kulhia oli edelläkävijä.

Nyt meillä on some, ja persut.

Ennen kaikkea fantastinen Twitter (nykyinen X).

Elon musk pelasti sananvapauden.

Tuohon aikaan, nelisenkymmentä vuotta sitten, Liisa Kulhian tapaisia ei ollut kuin aivan muutamia.

Liisa teki pioneerityötä.

Bing-, Yahoo- ja Google -haut (Microsoft Edge -selain toimii parhaiten):

Matkamiehen mietteitä Santinen (postaus tässä blogissa 20.7.2020)

(Kihniön Pyhäniemessä, 5.12.2024)

ArcticParadise.fi

Elämä on puolellamme! - Kansanedustaja Kimmo Kiljunen

Balladi kadonneesta rakastetusta / O:n tarina (Fa-fa-fa-fa-faa Sad Song)

 (KESKEN) 

Mökki Punkaharjulla.

Oli satumaisen hieno tulo tänne lauantai -ehtoona myöhään.

Keskiöinen pyörämatka Retretin paikallisjunapysäkiltä tänne Kulennoisten Hiekkalahteem täysikuun loisteessa, tähtikirkkaan taivaan alla,

Kun valo niin voimakas...

Otava ihan tuossa lähellä, pään päällä, melkein käden ulottuvilla. 

Jari -myrsky raivoaa nyt.

Kävipä tuuri, kerkesin Savonlinnasta takaisin tänne mökille sillä 15.30 -paikallisjunalla.

Pyöräreissu Retretin pysäkki - Hiekkalahden mökki n. 7 - 8 kilsaa.

Josta muutamaa sataa metriä lukuunottamatta koko matka vanhaa kylätietä. 

Se muutama sata metriä Savonlinna - Punkaharju "isoa tietä" on kyllä ihan karmea.

Kun tukkirekkoja Metsä Woodin Punkasalmen tehtaille sujahtaa ohi noin vartin välein.

Parin metrin päästä.

No, kulkeehan jokaisessa rekassa ehkä sentin tuhannesosan verran meikäläisenkin varallisuutta.

106 Metsä Board Oy B -lappua salkussa, nimittäin...

😏

Onneksi kaikkein pahin myrsky alkaisi vasta yöllä.

Mutta kyllä tuossa tuulessa ja tuiskussa sai polkea ihan tosissaan. 

Oli taivaallista lämmittää mikrossa joku keitto, ja painua pehkuihin. 

BIG SLEEP.

Parisen tuntia.

Illan ohjelmana 

1) Rikostarinoita Suomesta. Uusinta parinkymmenen vuoden takaa. Hyvää settiä.

2) Dokkari Mark Rothkosta. Noista "abstrakteista expressionisteistä" siitä kärkipäästä. Mutta siltikin ihan sontaa. 

3) Rikospaikka. Osittain hyvää settiä.

Herään aamuyön pikkutunneilla,

Rapinaa mökin lautaisen välikaton päältä.

Hiiret ovat siellälämmittelemässä.

Mutta minne minä pääsen lämmittelemään, jos sähköt katkeavat?

Uutisissa kerottiin kymmenien tuhansien talouksien olevan ilman sähköä tänä yönä.

Eikä ainoassakaan muussa mökissä tällä alueella näkynyt illa edes valoja?

No, onneksi täällä on takka.

Ja ulkovarastossa klapeja runsaasti.

Ajattelen yön tunteina  O:ta, kuten usein viime aikoina.

Lapsuuden luokkatoveri. Ensirakkaus. 

Sattumoisin nimittäin joku päivä sitten selvisi, että hänen isänpuolinen sukunsa on lähtöisin - Jyskyjärveltä, Vienan Karjalasta.

Paratiisista. 

Jossa sain viettää unohtumattoman viikonlopun heinäkuussa 2011.

Eikä toista visiittiä tuonne rajan taakse todennäköisesti siunaannu enää koskaan.

O. jyskyjärveläistä sukua?

Uskomatonta.

Ei voi olla totta!

Ei ikinä tullu esille, ei pienimmässäkään määrin.

Vuosikymmenien aikana. 

Hyvin vaiettu tausta!

O...

Tyttö ilmestyi luokallemme joskus 1966, suunilleen.

Japanista, missä hänen isänsä oli työskennellyt oman alansa koreissa asiantuntijatehtävissä.

Ilmeisesti O. siellä oli ollut jossakin englanninkielisessä koulussa.

Me muut olimme jo vuodesta 1960, "Kindergartenista" asti, olleet luokkatovereita The English Schoolissa Helsingin Mäntytiellä.

Iloinen, terve tyttölapsi.

Olimme samaa "jengiä" siellä takapulpeteissa.

Siitä kehittyneimmästä ja eloisimmasta päästä.

Välitunneilla paljon yhdessä, samoissa porukoissa.

Joskus ehkä 67 -68 alkoivat tunteetkin olla jo kuvassa mukana - ainakin mulla.

Varsinkin yksi kerta jäi ikuisesti mieleen.

Tapanamme oli välitunneilla istuskella siinä talon kulmalla, Mäntytien puoleisilla ikkunalaudoilla.

Jotakin sanailua, leikinlaskua siinä oli ollut, ja O. meni sitten menojaan.

Oliko jossakin radio auki, vaiko oliko päässä vain "korvamato"?

Joka tapauksessa silloin ajankohtaista Beatlesiä.

Hey Jude, Eleanor Rigby  tai Penny Lane.

Tunnekuohu oli valtaisa.

Päätin silloin muistaa tuon hetken.

Ja toden totta, lukemattomia kertoja on The English Schoolin ohi fillaroidessa tullutkin pysähdyttyä katselemaan tuota ikkunalautaa...

À la recherhe du temps perdu....

Olisikohan se ollu 68 vai 69, se ikimuistettava ilta O.:n kutsuissa.

O. kaverinsa A. kutsuivat minut ja yhtä luokkaa ylempänä olevan I.:n herraseurakseen, O.:n kotiin Pihlajatielle.

Porvariskoti.

Isä professori, äiti lääkäri.

Siellä istuttiin sohvilla ja juteltiin kuunneltiin musiikkia.

Jotain mehua ja kai keksejä oli tarjolla.

Oli aivan ainutlaatuista, tuohon aikaan, tuossa iässä.

13 . 14 vee.

Ja mie olin siis ainoa luokkamme pojista, kenet kutsuttiin.

Joka kelpasi.

Mieleen jäi olohuoneen hyllyssä jököttänyt Akai -merkkinen musiikkilaitteisto.

Aikansa huippua.

Todellinen harvinaisuus sen ajan olosuhteissa.

Sieltä Aasiasta olivat tuoneet.

Kuinka olenkaan muistanut tuota iltaa, talon ohi vuosikymmenien aikana fillaroidessa...

Nyt, yli puoli vuosisataa myöhemmin...

Tuokin ilta tuntuu ihan unelta.

Kuten niin paljon muutakin.

No, sitten vähän ajan kuluttua menimme samalla porukalla leffaan.

Sinne Aikatalon legendaariseen  Bio Bristoliin.

Jota ei enää kohta viitentoista vuoteen ole ollut.

Istuimme parvekkeella, eturivissä.

En pystynyt ollenkaan keskittymään filmiin -istunhan O:n vieressä.

Kihelmöi.

Jossakin vaiheessa yritin pussata tyttöä.

Neito sihisemään ja sähisemään, tiuskaten:

"Mä oon tullu tänne katsomaan tätä elokuvaa!".

Vieressä istuvat tirskuivat.

Naureskelivat leffan loputtua, poistuessamme.

Noloa.

Noloakin nolompaa.

Sellainen ensisuudelma.

Yritykseksi jäi.

Jonkun ajan kuluttua jollakin luokkamme tytöistä oli "kotihipat", niinikään Meikussa.

Mannerheimintiellä.

Olin - lähes lapsena - olevinani niin plyboyta, niin playboyta, että.

O. oli tulossa hippoihin.

Soitin hänelle etukäten kotiin.

Olin ostanut hänelle Lahjan.

Suurieleisesti tyttö sen konfektirasian dissasi.

Ei kiinnostanut.

Kuten ei seurani muutenkaan.

Kolmas kerta oli silloin, kun perheelle taloudellisista syistä tuli löhtö Munkkivuoren asunnosta.

Muiden Teljäntie 3 -talonkavereiden vanhemmat olivat lääkäreitä,opettajia,insinöörejä.

Omat vanhemmat yksityisyrittäjiä. Pienyrittäjiä

Luokkatovereiden vanhemmat olivat

 

"Säännöt on julmat

  on pelissä henki

Sä joko mut nyljet

  tai olet mun renki.

Ja viimein kun tilit on tasan

  niin jotakin jäljelle jää..." 

Riki Sorsa: "Tämä Kultainen Maa"

 

" I keep singing' them sad songs y'all   

   Sad songs is all I know..."

Otis Redding: Fa-fa-fa-faa (Sad song)

Google- ja Yahoo -haut:

Matkamiehen mietteitä muistikuvia Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu (8.6.2022)

Matkamiehen mietteitä Paluu Englantilaiseen Kouluun (30.8.2021)

(Punkaharju, Kulennoinen, Hiekkalahti 20.11.2024)

ArcticParadise.fi

Your network is your net worth - Andrew Tate

EPILOGI 23.11.24

Kahden viikon Suomi -rundi ohi.

Jään junasta Pasilan asemalla, ja fillaroin Stadiin.

Keskustan kautta Skattalle, ja sieltä sitten Viikkarilla kämpille Tallinnaan.

Vastasatanutta puhdasta lunta.

Helsinki on kaunis.

Reitti käy pitkin Urheilukatua.

Tuon talon ylimmän kerroksen kulmahuoneistossa Äiti eli 90 vuotta sitten...

Asunnossa näkyy olevan valot päällä...

Elämä jatkuu...

Manskulla matka käy Hesperian puiston viertä, ohi Inter-Continental -hotellin.

Tai Scandichan se nykyään on.

Tässä samassa kohtaa erosimme O:n kanssa silloin aivan samanlaisena talvi-iltana yli neljäkymmentä vuotta sitten.

Sen ekan aikuis -iltamme jälkeen.

Silloisessa Happy Dayssä, Ruotsalaisen Teatterin talossa vietetyn rupattelu -illan jälkeen...

Oli myöhäinen.

Hyvästelin hänet ja painuin Töölönkadun poikamiesboksiin. Aamulla kauppaopistoon.

O. katsoi minua pitkään ja hartaasti...

Silmissä pilke, ja hymynkare huulilla.

Selvästi tilanne jäi hänen mielestään "vaiheeseen".

Mitäpä minulla olisi ollu hänelle tarjottavaa?

Rutiköyhä opiskelija, kämänen kämppä, tuskin kunnon vaatteitakaan.

O. jatkoi kävelyä Pohjoista kohti - vasta vuosikymmenien kukuttua tajusin, että asui vielä kotonaan.

Siis samassa huoneistossa, jossa vietimme ekan iltamme melkein neljäkymmentä vuotta sitten...

Aleksilla on kerrankin väenpaljoutta, jouluostoksilla.

Samoin Espalla pöhinää.

Matkalla Skattalle vielä parin korttitelineen tsekkaus.

Todella hieno tunnelma Stadissa tänä iltana.

Melkein jokaiseen kortteliin, taloonkin liittyy jotakin muistoja.

Tämä on elämäni ulkomuseo.

See vaan, että tuttuja ei enää Stadissa ole.

Ennen niitä tuli vastaan monta per päivä.

Asteittain väheni.

Monia on kuollut, monet kadonnet vaan jonnekin.

Hyvä jos kerran -.pari vuodessa näkee jonkun vanhan tuttavan.

Ja silloinkin on harjoitettava ikäänkuin "arkeologista tutkimusta" kasvojen suhteen:

Löytyykö tuolta ryppyjen seasta ikäänkuin "alkio" siitä ihmisestä, joka joskus oli?

Simon & Garfunkelia mukaillen:

"Tom, The Only Living Boy in Helsinki".

Hotelli Katajanokalla odottaa ilmaiset kahvit (Strawberry Clubin jäsenetu) sekä nettiyhteys ennen lautan starttia nykyiseen asuinkaupunki Tallinnaan.

Minun Helsinkini.

Lautalla kohtaaminen Naisen kanssa.

 

Oho!

Viikkariin tulee marraskuussa toinenkin fillaristi sisään!

Vieläpä nainen!

Tämäpä erikoista!

 

Alamme jutulle heti autokannella.

Hän tulee pöytääni vielä kahvilassa.

Juttua piisaa.

 

Meillä on paljonkin yhteistä.

Hän on mm.asunut Amsterdamissa vuosia.

Onhan Hollanti mulle tuttu maa, ehkä sadan käynnin ja pienen sukutaustankin vuoksi.

 

Nainen on jonkinlainen taiteilija.

 

On ollut "keikaölöa" Stadissa - yhen asiakkaan päivä, kuulemma.

Näyttää kuvia tatskoistaan - aivan hirveitä.

Jyrkässä kontrastissa hänen tyylikkään, naisellisen olemuksensa kanssa.

Mitä ihmettä nainen tatuointi -alalla tuhlaa aikaansa? 

Nauramme aika paljon.

Tarjoan pari lasia punkkua, ja annan tuotteeni - portugalilaisen MAM -linkkarin. 

Katselemme uutta korttisarjaani.

Tyylikäs, pitkähkö, tummahiuksinen, naisellinen 32 -vuotias.

Ehdin jo tuumailla, jotta tästä voisi tullakin jotakin.

 

Sitten hänen puhelimensa soi.

Parikin kertaa.

 

Puhelimensa näytölle ilmestyy - sateenkaarilogo.

Aha.

Eipäs olisi uskonut. 

Juttu kuitenkin jatkuu, ja ennen Tallinna annan hänelle jopa käyntikorttini.

Eivät nuo lesbo -sekoilut haitaksi olisi olleet. 

Ei hän soita ikinä.

Emme tapaa ikinä.

Tämmöiseksi on touhu mennyt - mutta poikamiehenhän on pakko yrittää?

😏

Mutta lähtökohta on siis ihan sama kuin se oli joskus 1968- 1969.

Vaikka O. mut dissasikin. 

Yli puoli vuosisattaa sitten.

 

Niin kauan kun silmä ottaa siron nilkan, ei mieheen voida lyödä "mitätön" -leimaa".

Kenraaliluutnantti T.J.A. Heikkilä

Boy meets Girl - and the Beat goes on!

 

Would you please shake it to me, baby? 

 

 

 

 

 

 

 

(KESKEN

 

As. Oy Topeliuksenkatu 15, Helsinki: Satavuotishistoriikki!

Toimittaja Kimmo Oksasella iso juttu "Kuuluisuuksien talo"/ Hamasi... siis Helsingin Sanomissa 3.11.2024.

Sama kaupunkitoimittaja soittikin kerran, taisi olla joskus silloin 2012 tienoilla, talon entisen asukkaan Jukka Kuoppamäen täyttäessä 70 vee.

Jaahas.

Tämän 100 -vuotishistoriikin tekijäporukaksi ilmoitetaan vanhat tutut nimet... 

Jo 2011 talosta pois lähtiessä juuri tämä sakki oli vallankahvassa:

Märta Gartz-Kuokkanen, Erkki Myllylä, Ilkka Niiniluoto, Pekka Ruokolahti...

Talon "historiankirjoitus" on siis vankoissa pikkuporvarillisissa käsissä!

Myös 2012 talosta pois muuttanut Urho Kaleva Kekkosen rakastajatar  Maarit Tyrkkö (ent. Huovinen) ollut hankkeessa mukana.

 

Kirja näkyy olevan melko mittava - netin mukaan 198 sivua.

ISBN -numerokin painotuotteella on.

Ei julkisessa myynnissä.

Täytyypä kysellä kirjastosta. 

 

Kiinnostavaa tsekata, löytyykö teoksesta mitään uutta.

Vaiko vanhan (talon 90 -vuotishistoriikin) kertausta.

Esimerkiksi entisen seinänaapurin Pekka Ruokolahden tyhjää ja tyhmää jorinaa "nimeltä mainitsemattomasta" entisestä naapuristaan - minusta.

Jonka kyseinen kansalainen Ruokolahti - tuo mitättömyys - koki olevan "omituinen".

Kun en kokenut olevan mitenkään tarpeellista alkaa selostamaan tyypille toiminnastani, joka häntä niin kovasti kiinnosti.

Sekös herra Ruokolahtea riipoi. 

BIG TIME.

Riipoi niin paljon, että vuosia talosta pois - ulkomaille - muuttoni jälkeen "selän takana" alkoi puhumaan paskaa.

Sattumoisin sain tuon Asunto Oy Topeliuksenkatu 15:n 90 -vuotishistoriikin käsiini.

Todennäköisesti tavalla tai toisella saan tämän satavuotishistoriikinkin...

😅

Parasta tässä Hesarin jutussa 3.11. ovat kuvat.

Vaikka talossa useita vuosikymmeniä (taisi olla vuodesta 1972 vuoteen 2011) tuli asuttua, eipä ollut tiedossa, miten alunperin 20 -luvulla katutasossa näkyy sijainneen joku liikehuoneisto!

Jutun kuva on vuodelta 1929 - siis ajalta jolloin ylin, kuudes kerros eli "oma" kerrokseni - oli jo lisätty rakennukseen.

 

Hauska tuokin jutun kuva pyykkien kuivatuksesta Sibelius -puistossa vuonna 1950!

Samoin kuva talon päivettyneistä, iloisista tytöistä portilla vuonna 1953.

Ajalta, jolloin lasten touhut olivat vielä normaaleja. 

Ei digiä, ylenpalttisen runsaita kieltoja jne.

Pihoilla paljon lapsia.

Tuskinpa nuita mielisairaita aitojakaan isoa korttelipihaa turhaan pilkkomassa.

Toimittaja Kimmo Oksanen valittaa, "kuinka valtavasti kerrottavaa Helsinginkin kerrostaloilla ja niiden pihamailla olisi, jos vaan kertojia löytyy".

No, oman osuuteni katson tehneeni.

😏

Alla olevan ensimmäisen Google -haun takaa linkki "Kotini" -stooriin on alunperin jo vuodelta 2004.

Ajalta, jolloin tämä kätevä Blogger  -alusta ei vielä ollut käytössä.

Toisen Google -haun takaa löytyvä stoori Asunto Oy Topeliuksenkatu 15:n "Historiikistä" on vuodelta 2014.

Kun sattumoisin törmäsin Topeliuksenkatu 15:n entisiin naapureihini, Seija ja Matti Koskivaaraan Kuusamon Kantojärvellä.

Mukava pariskunta kutsui sisälle mökkiinsä ja tarjosi kahvit.

Ilmoittivat että mielihyvin saan jatkossakin käydä kesäisillä Kantojärven -vierailuilla uimassa siinä heidän niemenkärjessään.

Kuten jo vuosia olin tehnytkin - mikäli lahden toisella rannalla entisen oman mökkimme "Peuraperän" tontilla on vaikuttanut olevan jotakin liikettä. Silloin ei viitsi mennä häiritsemään.

Esittelin Koskivaaroille hopeasormustani, jossa upotuksena juuri heidän rannastaan elokuussa 1994 löydetty kivi - lumikvartsi.

Koskivaarat kertoivat Topeliuksenkadun 90 -vuotishistoriikista, ja toimittivat sen meilitse. 

Muuten aikamoinen yhteensattuma, että sittemmin satuimme Koskivaarojen kanssa naapureiksi Topeliuksenkadulla.

Heidän Kantojärven -mökkinsähän oli 60 -luvulla lähin naapurimme - Matin isän, niinikään maanmittausinsinöörin rakentama.

Matti kertoi jopa olleensa tuolloin teini-ikäisenä isänsä mukana palstaamme lohkomassa.

Jonkin verran jähmettyi tunnelma kyllä Koskivaarojen kanssa kun he hokasivat suhtautumiseni nyky -Kantojärveä kohtaan.

Meidän aikanamme, alkaen vuodesta 1961, vuoteen 1974, paikka oli melkeinpä erämaata.

Varsinkin 60 -luvulla.

Nyt sitten mökkejä rannoilla runsaasti, laitureita, muoviveneitä, telttasaunoja ja paljuja, metsäautoteitä...

Kuusamo - Kemijärvi tieltä kantautuu liikenteen melu öisinkin.

Meidän aikanamme ainoat äänet olivat rantasipin viserrys, sekä käen kukunta Konttaisen suunnalta.

Rannat rehevöityneet, kiitos Kantojärveen laskevien "yläpuolisten" järvien vesien kuormituksen, mökkeilystä aiheutuvan...

Tuskinpa Kantojärven vesi enää juomakelpoistakaan on...

Niin, eiväthän Koskivaarat voineet olla huomaamatta asennettani nyky -Kantista kohtaan.

Ei voi mitään.

En voi auttaa.

Pilattu on.

Mökkislummi on.

Minun Kantojärveni.

Hauskoja lukuhetkiä!

😏

Yahoo- ja Google -haut: 

Arctic Paradise Kotini

Asunto Oy Topeliuksenkatu 15:n "Historiikki" 

 

Jälkikirjoitus:

Tosi vähän kommentteja tästä Hesarin jutusta artikkelin jälkeiselle "Keskustelu" -osastolle.

Marraskuun 9. päivään mennessä vain yhdeksän kappaletta.

Kaikki vieläpä sisällöltään mitäänsanomattomia.

 

Hetkonen!

Satavuotias talo!

Asukkaita talon läpi "kulkenut" ehkä tuhansia. 

Suuri joukko vielä elossa olevia.

Iso juttu Hesarissa satavuotispäivän johdosta.

Sata vuotta!

Yhdeksän (9) kommenttia!

On surkeaa.

(Junassa Oulu - Seinäjoki) 

ArcticParadise.fi

Isn't it fun?

Living in the most chaotic time to be alive?

- Andrew Tate

Näyttääkkö keskaria - vai peukuttaakko?

Pyöräilijä joutuu jatkuvasti autoilijoiden raivon kohteeksi.

Ja se pahenee vaan.

Kekkosen aikaan Härmässä oltiin vielä nöyriä ja hiljaisia...

Suut supussa.

Nykyään ei käytöstapoja enää juurikaan ole.

Aina on joku "puolustamassa oikeuksiaan": Huomauttelemassa tai kommentoimassa...

Autoilijat hyvä esimerkki.

Fillaristi niin monelle heistä punainen vaate.

Torvet tööttää nyky -Suomen liikenteessä!

Alati kiihtyvällä tahdilla.

Vuosi vuodelta enempi.

Myönnettäköön, että se tämän tööttäily -villityksen joku vuosi alkaessa välillä jurppi.

BIG TIME.

Mutta ei enää.

 

Löytyi nimittäin kikka nuiden ratti -raivopäiden kiusaamiseksi.

Heille pitääkin peukuttaa!

Hölmistyvät täysin!   

Ovat lietsoneet ittensä silmittömään psykoosiin siellä ahtaassa metallikopperossaan.

Ovat valmiita "taisteluun"...

Mutta saavatkin osakseen aseistariisuvan peukutuksen!

Voi sitä pettymystä, super -hermostuneen kuskin naamasta luettavaa!

Ikävä tuottaa nuille tätä pettymystä!

 

Yksi keissi erityisesti jäi mieleen.

Ajalta, jolloin tuo peukutus -ase ei ollut vielä käytössä:

Oli kesä.

Taisin olla tulossa Merikannontien suunnasta kämpille Topeliuksenkadulle.

Olisinko sen Sibelius -monumentin vierestä kulkevan hiekkatien jälkeen painunut Mechelininkadun yli kohti Töölön kirjastoa...

Siinä kohtaa ei ole suojatietä, lähin on Humalistonkadun kulmassa,

Joten lienen vaan ylittänyt kadun minulle sopivasta kohtaa.

Todennäköisesti juuri niin.

Säännöthän on sinänsä ihan kivoja, joskus jopa hyödyllisiäkin.

Silloin kun niitä voi ja ehtii ja kannattaa noudattaa.

Muilta osin - soromnoo!

😏

Joka tapauksessa joku autoilija hidasti vauhtia, ja alkoi naama punaisena heristämään nyrkkiä huutaen jotakin sieltä ahtaasta rötisköstään.

En antanut tuon raivokohtauksen häiritä kulkua.

Vilkaisin vasemmalle, ravintola Lehtovaaran ohi, pitkin Mechelininkatua:

Em. raivokuski on kaasuttanut - kovaa - eteenpäin kohti "Töölön viiskulmaa"...

Kolari!

Suunnilleen siinä kohta, missä ennen sijaitsi Etolan liike.

Nk. "peltikolari" tosin, mutta kolari yhtä kaikki.

Aijä nousi juuri autostaan, ja kädet heiluen alkoi selittämään jotakin kolaroinnin toiselle osapuolelle.

Kovasti siellä setvittiin.

Ai että nauratti.

Vieläkin naurattaa...

😅

(skannimine: sõitan ära)

(Rhodos, Kreikka 17.10.2024)

ArcticParadise.fi

"Ihminen on luotu elämää varten!" - Riki Sorsa: Tämä kultainen maa

  

Eräs raiskausuutinen: HS 5.4.2023

Helsingin Sanomat 5.4.2023:

 

Mies raiskasi naisen parkkihallissa

"Nainen tapasi ravintola Baarikärpäsessä kiinnostavan oloisen nuoren miehen, jonka kanssa juttu luisti.Mies ehdotti yötä Malmilla, jossa hänellä olisi käytettävissä asunto.Yhteisenä suunnitelmana oli harrastaa seksiä, jonka vuoksi he pysähtyivät kaupassa ostamassa kondomeita.

Malmilla tilanne muuttui. Asunnon sijasta mies johdatti naisen kylmään parkkihalliin, Mitään asuntoa ei ollutkaan.Tämän jälkeen mies raiskasi naisen.Teon jälkeen mies oli poistunut paikalta, ja sanonut lähtiessään "Näkyillään!", joka oikeuden mukaan osoitti erityistä välinpitämättömyyttä uhria kohtaa.

Käräjäoikeus tuomitsi vuonna 2000 syntyneen miehen raiskauksesta ja pahoinpitelystä vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus kovensi tuomiota ja korotti tuomion kahteen vuoteen ehdotonta vankeutta".

Jostakin syystä asiaa ei uutisessa mainita, mutta ainahan nuissa keisseissä tulee sitten mittavat korvaukset vielä päälle.

Mutta hetkonen!

Missä on näyttö tapahtuneesta "raiskauksesta"?

Aivan oikein - sitä ei ole.

On vaan osapuolten kertomukset, kuten nykyään näissä uutisoiduissa "raiskaus" -tapauksissa lähes aina.

Nyt kun "suostumuspohjainen" raiskauslainsäädäntö tuli voimaan.

Ja kenen kertomusta uskotaan? 

Vitsi-vitsi!

 

Raiskaustapauksiin erikoistunut poliisi, tutkinnanjohtaja Jutta Antikainen, Helsingin Poliisilaitos:

"Kuka tahansa meistä voi joutua raiskauksesta epäillyksi.

Onhan se ihan järkyttävää". (IS 22.9.2024)

 

Niin onkin.

Käytännössä kenen hyvänsä elämä saattaa mennä viemäristä alas. 

Työllistyminen, talous, sosiaaliset suhteet, maine loppuelämäksi.

Kiitos tämän uuden, epäonnistuneen "suostumuspohjaisen" raiskauslainsäädännön.

Esimerkki: Kenraali Koskelan tapaus. 

Karmea julkinen myllytys - ja lopuksi vapautus syytteistä.

Perättömien raiskaussyytösten syyt?

- Se perinteinen Dagen Efter -morkkis känniseksistä

- Kostonhalu (ehkä toive "suhteesta"- heppu huikkasikin "näkyillään!)

- Rahanhimo

Mikä sitten avuksi?

Nykyinen "suostumuspohjainen" raiskauslainsäädäntö pitäisi romuttaa - mutta sitähän ei tule tapahtumaan.

Lisäksi pitäisi nuille keksittyjä raiskausilmoituksia tehtaileville Suomi-Tytöille säätää ankarat sanktiot:

Perättömästä raiskausilmoituksesta sama rangaistus, mikä aiheellisesta raiskauksesta tekijälle olisi koitunut.

Mutta tätäkään muutosta ei tule tapahtumaan. 

Kullannuppumme saavat jatkaa miesten elämien tuhoamista anonymiteetin suojasta, kuten tähänkin asti.

 

Eipä kai muuta vaihtoehto enää ole, kun nimien laittaminen paperiin etukäteen.

Mielellään parin "esteettömän" todistajan vahvistamana.

 

Vaihtoehtoisesti touhun taltiointi, joko avoimesti tai salaa.

 

Realistista?

😏

 

Syntyvyys sitävastoin jatkaa laskuaan koko ajan.

Samoin miesten testosteroonitasot: Prossa per vuosi.

Ihan vääjäämättömästi.

Miten muuten voisi ollakaan, näissä olosuhteissa...

Seksin puute kansalaisilla silmiinpistävää - samoin ylipaino.

Sadat tuhannet popsivat masennuslääkkeitä. Jne. jne.

 

Maassa, jossa suolletaan tällaistakin idiootti -lainsäädäntöä.

 

Hyvä, Suomi!

Ja Onnea!

(Rhodos, Kreikka 17.10.2024)

ArcticParadise.fi

"Average men are cucked slaves today and will be useless tomorrow" - Tate

 

Scandic Park Hotel Helsinki: Suomen Marsalkka Mannerheimin häpäisy!

Voi Herran tähden sentään!

 

Täällä entisessä Inter-Continentalissa, nykyisessä Scandic Parkissa on edelleenkin nuo aivan hirvittävät kokolattiamatot käytävillä.

Oksennuksen vihreät.

 

Joka kerroksessa toistuu sama teema:

Oksennuksen sekaan on "leivottu" Suomen kansallissankarin nimi, yhä uudestaan ja uudestaan:

 

Mannerheim...

Mannerheim...

Mannerheim...

Unelmia...

Carl Gustaf...

Mannerheim...

Minnen...

Mannerheim...päällä!

 

Marskin nimi toistuu noin puolen metrin välein.

Jne. jne. jne...

 

Mitä pirua tulla on oikein haluttu sanua?

Käsittämättömäksi jää. 

Moinen sonta.

Arvoitukseksi.

 

Siis tuhannet ja tuhannet hotelliasukkaat kävelevät käytännössä oksennusta muistuttavan mattokuvioinnin sekä värityksen päällä - Carl Gustaf Emil Mannerheimin päällä!

Mihin tuolla "taiteella" oikein on pyritty?

 

 No, olipa "pyrkimys" - mikä sitä on edes ollut - mikä tahansa...

Kysymyksessä on Marskin häpäisy.

 

Scandicille on tapahtunut täydellinen moka.

Ovat antaneet hotellin sisustus -urakan jollekin totaalisen väärälle henkilölle.

 

Kuten itse huoneenkin sisustuksesta heti huomaa...

Sohvatyynyjen Frida Kahlo -tyylinen naishahmo...

Seinätapetit.

"Seinätaulut"... 

"Hopeiset" verhot...

Tuo tummanvihreä-sininen "divaani", jolla ruskeat tyynyt...

Voiko näin mautonta edes olla?

Hillitöntä!

 

Kaikki väärin!

 

Ellei tavoitteena sitten ole ollutkin juuri täydellinen kitschi.

 

Siinä kyllä totisesti on onnistuttu!

😏 

(skannimine Helsingi punanen) 

 

 

(Scandic Park Hotel Helsinki, 15.8.2024)

ArcticParadise.fi

"Most men on this planet have sold every ounce of freedom they had, including their choice of the time they wake up in the morning." - Tate

 

VR ja Interrail -kortti: Sekoilu polkupyörän kuljettamisen kanssa totaalista!

Olipas kovaa värkkäämistä polkupyöräpaikkojen oston suhteen Valtionrautateillä kesällä 2024!

Kun varsinaisena matkalippuna toimi Interrai -kortti, sai se "järjestelmän" sekaisin - vieläpä useaan otteeseen.

Big Time!

No niin.

Euroopan -rundilta Härmään ja kämpille Tallinnaan palatessa kesäkuun 6:s., A.D. 2024 oli tilanne se, että ekan luokan Interrail -kortissa oli vielä noin kaksi kuukautta "peliaikaa" jäljellä.

Kuten oli tarkoituskin.

Interrail -kortti tilattu netistä, toimitus tuli Hollannista. Siellä on Interrail -systeemin pääkonttuuri.

Hintaero sen kymmeniä kertoja aikaisemmin - vuosikymmenien varrella - käytetyn kuukauden kortin ja tämän kolmen kuukauden kortin välillä vain jotain 300 egeä.

Kun osoite (Väestörekisterin mukaan, sekä todellisuudessakin) sijaitsee Tallinnassa, tarkoittaa tämä sitä, että Interrail -korttia voi käyttää myös Härmässä.

Laillista.

Jos osoite sensijaan sijaitsisi Suomessa, ei tämä olisi mahdollista.

Laskin niin, että tästä kuviosta kertyisi säästyä - kuten sitten lopulta kertyikin, Satasia.

Kesällähän kotimaan junaliput ovat kalliita.

Mutta se polkupyöräpaikka.

Sehän pitää hommata erikseen.

Heti ensimmäisellä kerralla, silloin kesäkuun alussa, oli tuloksena ihan täydellinen katastrofi, mitä Valtionrautateiden "palveluihin" tulee.

Täydellinen - siis sataprossanen farssi. 

Soitto heidän nk. "palvelunumeroonsa".

Takavuosina näitä fillaripaikkoja tuli sieltä hommattua useinkin. 

Tilanne meni nyt juntturaan - välittömästi.

Kuultuaan asian, aloitti nuori "säpäkkä" naisvirkailija giganttisen sekoilun.

Kuultuaan, että varsinaisena matkalippuna käytettiin  (netistä suoraan Hollannin -pääkonttorista ostettua) Interrail -korttia, meinasi neito:

"Sun pitää palautta se kortti sinne Hollantiin, mistä olet sen ostanutkin.

Sitten sun pitää ostaa uusi matkalippu täältä Suomesta, ja liittää polkupyöräpaikka siihen!".

Olin että HÄH?

Täytyy myöntää, että monenlaista söhellystä tässä vuosikymmenien varrella on tullu kuultua, Interrail -kortin käytöstäkin, mutta tämän Suomi-Tytön "logiikka" ylitti kyllä kaiken aikaisemman!

Kun arvoisalle neidille yritti jotakin asiasta mainita, oli vastauksena:

"Kuule, sä et nyt oikein käsitä tätä".

Mie:

"Kuule, se olet kyllä sinä, joka et käsitä!".

End of (maksullinen) puhelu.

Minun toimestani.

 

No, menin sitten Tampereelle, kuten oli suunnitelmissakin - paikallisjunalla.

Pyörämaksu nolla (0,-) euroa.

 

Tampereella:

Siellähän on Suomen toinen vielä jäljellä oleva lipputoimisto (kuinka kauan?).

Sieltä varmaankin saisi nuita polkupyörälippuja ostettua!

 

Pari ensimmäistä kertaa sujuikin ihan OK.

Esitin asiani, maksoin ja poistuin.

Vaikeaa?

 

Kyllä!

Nimittäin kolmannella kerralla oli Armon Rouvilla toinen ääni kellossa.

Nuo kaksi siellä pitkään istunutta - siis nimenomaan istunutta - rouvaa olivat "ajatelleet" asiaa. 

Heti luukulle saapuessani alkoi toinen rouvista, toisen kuunnellessa korvat höröllään, selittämään että "viime kerralla oli tapahtunut jokin erehdys".

Kas!

Jaksoin kuunnella alkavaa sepustusta  noin 20 sekunttia. Että "olisi pitänyt sitä" tai "olisi pitänyt tätä".

Tilanteen toivottomuus oli selkeää.

Voi vain kuvitella, mitä kummallista, käänteistä "logiikkaa" käyttäen nuo naiset olivat "keskinäisissä keskusteluissaan" vatvoneet asian umpisolmuun.

Niinpä totesin:

"Huomaan ettei tästä tule mitään!".

Käännyin kannoillani ja jatkoin suoraan Helsingin IC -junaan.

Fillaripaikka ostettu etukäteen nuilta samoilta rouvilta, siis. Joku päivä aiemmin.

  

Sinne jäivät mietiskelemään "tapausta". 

Parin tunnin kuluttua ostin Helsingin lipputoimistosta kaikki nuo viisi (5) polkupyöräpaikkaa. 

Ei ollut mitään ongelmia. 

 

Asiointia Helsingin lipputoimistossa piti sitten elokuun alkuun saakka jatkaa.

Tamperetta EI voinut käyttää.

Monenlaista sekoilua kyllä Helsinginkin lipputoimistossa.

Kesällä 2024 tuli käytyä läpi kaikki variaatiot ilmaiseksi annetun pyörälipun ja (lähes) väärinkäytösepäilyn (Tampereen lipputoimistotoimisto) välillä.

Kerran hämmästyin lipputoimistosta ulkona "polkupyörälippua" lähemmin tarkastellessani...

Sehän olikin joku ihme rullatuolipaikka!

No, takaisin lipputoimistoon ja uusi jonotus.

Kopea rouva suvaitsi työstää uuden lipun - mitään anteeksipyyntöjä esittämättä, tietty.

Helppo kuvitella, millainen katastrofi reissusta fillarin kanssa "pyörätuolipaikalla" olisi pahimmillaan muodostunut..

Kesällä, kun junat täysiä. Fillaripaikat vähissä.

Konduktöörillä oikeus poistaa junasta mikäli fillaripaikkaa ei ole...

 

Pääsääntöisesti naisvirkailijoiden otsat menivät välittömästi kurttuun, kun paikalle astui näissä polkupyöräpaikka -asioissa.

Kerran yksi tietokonetta sörkkiessään totesi, että "hyvä kun he sentään saivat tämän mahdollisuuden, ennen ei ollut".

Siis mahdollisuuden LISÄTÄ polkupyöräpaikka matkalippuun, tässä tapauksessa siis "erikoiseen" Interrail -lippuun.  

 

Kerran taas oli tiskin takana vuorossa eestiläinen naisvirkailija.

Hänet tunnisti heti murteesta.

Tulimme hyvin juttuun, käyttäen hänen äidinkieltään. 

Hän oli - tyypillistä kyllä - ainoa huumorintajuinen virkailija kesän aikana.

Aikansa touhusi tietokonettaan, ja totesi:

"Täähän on ihan mahdotonta. Lipussa lukee "erikoisvapaalippu", joten saat sen ilmaiseksi. En löydä keinoa periä siitä maksua!". 

Erosimme hymyssä suin. 

Niin, tuo "erikoisvapaalippu"...

Tuo kummallinen merkintä toistui säännönmukaisesti nuissa kesän aikana OSTETUISSA polkupyöräpaikoissa.  

Joskus virkailija mustalla tussilla vetivät sen yli, joskus taas eivät.

Ota tuostakin nyt selvää!

 

Aivan oma sotkunsa läpi kesän muodosti sitten tuo polkupyöräpaikka merkitty paikkalippu - siis henkilöpaikkalippu.

Varsinainen pyöräpaikka sijaitsi aina vaunussa neljä.

 

Sensijaan samaan polkupyöräpaikkalippuun oli merkitty myös oma istumapaikka, joka sijaitsi milloin missäkin vaunussa.   

Tulos:

Kun kasseja ja muitakin kantamuksia oli aina massiiviset määrät, tottakai nousin aina saman vaunun numero neljä yläkertaan.

Luonnollisesti.

Sehän olisi ollut aivan pöljää, ja selälle murhaavaa, lähteä fillari vaunuun numero neljä jätettyään haahuilemaan jonnekin mahdollisesti hyvinkin pitkän junan toiseen vaunuun.

Ei helvetti.

 

Tämä tietenkin aiheutti muutamaan kertaan ankaraa kyselemistä konduktööreiltä: "Miksi herra ei istu omalla paikallaan?".

Piti kertoa tuo lipputoimistosta annettu selitys.

Jonka mukaan he eivät voi tässä Interrail -"erikoistapauksessa" vaikuttaa paikan valintaan.

"Järjestelmä" antaa istumapaikan sattumanvaraisesti.

Annettua paikkaa ei tarvitse kuulemma noudattaa.

Saa vapaasti valita paikkansa, sanoivat.

Tämä selvä!

Siis minulle - ei konduktööreille.

Eräs konduktööri, selityksen kuultuaan, alkoi kiinnostumaan asiasta erityisen paljon.

Selitin kuvion hänelle aivan juurta jaksain.

Kovin oli heppu täpinöissään, "etteihän se noin voi mennä".

Kovasti touhusi ottavansa asian esille, ja yrittävänsä vaikuttaa tilanteeseen.

Toivotin onnea yritykselle - todeten että paras olla varovainen.

Kaveri voi saada "hankalan ihmisen maineen", jos organisaatiossaan alkaa liikaa kyselemään... 

😏

Tampere, elokuun alku

Kesän reissut tuolla Interrail -kortilla ovat ohi.

Joka ikinen kerta onnistui fillarin kuskaaminen mukana - vaikka erilainen sekoilu ja sähläys olikin aikamoista.

Nyt elokuun alussa kulku käy muissa asioissa Tampereen rautatieaseman VR -lipputoimiston ohi.

Lompsassa on vielä muuta viimeisin Helsingin lipputoimistosta ostettu fillarin kuljetuslippu.

Astun sisään lipputoimistoon.

Mikään ei ole kesäkuun alun jälkeen muuttunut.

Samat pari rouvaa istuvat palleillaan.

Toisella on asiakas.

Menen vapaana olevan eteen ja heilutan kädessä olevia lippuja.

Siis niitä, joidenka myyminen meni kesäkuussa heiltä vaikeaksi, niin vaikeaksi.

Selvästi nainen muistaa minut.

Onhan "tapaustani" siellä käsitelty varmaankin perusteellisesti, ja joukolla. 

Lausun:

"Te onnistuitte kesäkuussa kehittämään ONKELMAN näiden pyöräpaikkojen suhteen.

Tässä muutamia viimeisimpiäni.

Kuluneena kesänä näitä tuli käytettyä kymmeniä!".

Nainen tajuaa mistä on kysymys.

Olen jo kääntynyt kannoillani, ja jatkamassa pois, kun hän huikkaa perääni:

"Parempaa päivänjatkoa!".

Vastaan:

"Ei tässä päivässä mitään vikaa ole!".

Että siis vieläkin, ryssittyään koko kuvion, pitää Tampereen lipputoimiston naisten yrittää vielä jotakin vängätä.

No, kauanko tuota Tampereen lipputoimistoakaan on enää olemassa?

Jää nähtäväksi.

x

Epilogi: Syksyllä.

"Syksyllä kaikki on toisin".

No niin.

Kesä meni, ja Interrail -kortin voimassaolo loppui. Elokuun toisella viikolla.

Hyvin sujui  itse tuon kortin kanssa.

Oli ylellistä reissata ekassa luokassa pari kuukautta Suomessa.

Sieltä sai sitä kahviakin.

Sanomalehdet valitettavasti katosivat.

Sen sinänsä täysin turhan "korona" -hysterian" seurauksena.

Mutta jos oli kauheaa tahkoamista kesällä fillarin mukaan saaminen nuille junamatkoille Interrail -korttia käytettäessä, ei kuvio syksylläkään helpottunut.

Siis normi -pileteillä matkustaessa.

Sinänsä kyllä polkupyörän saa vaivattomasti liitettyä junalippuun, VR:n nettipalvelusta ostettaessa.

Mutta, mutta.

Mutta.

Sitten kun tuleekin kyseeseen jo ostetun matkalipun matkustuspäivän vaihto...

Vaikeaksi menee.

Kuten Suomessa käytännössä AINA, kun tulee kyseeseen jokin ihan normikuviosta "poikkeava" juttu.

Järjestelmä sekoaa!

Ensimmäinen tapaus:

Elokuussa tuli keissi, jolloin jo valmiiksi ostetun junalipun (polkupyöräpaikkoineen) päivämäärää tosiaan piti muuttaa.

Matkaosuus sama.

Kellonajatkin samat.

Taktikoin Helsingin rautatieaseman lipputoimistossa niin, että pääsin sen järkeväksi tiedetyn ainoan miesvirkailijan luokse.

Käytännössä tapahtuu niin, että ottaa useamman jonotusnumeron, ja antaa vuorojen mennä ohi siihen saakka että pääsee haluamalleen virkailijalle.

Asiallinen heppu alkoi värkkäämisen.

Vaihtomaksu vitosen.

Pian hän kuitenkin ilmoitti, ettei ko. osuudelle "ole polkupyöräpaikkoja vapaana".

Olin että HÄH?

Kyseisen junapäivän reitti: Orivesi - Jyväskylä - Ähtäri.

Maanantai -päivä, ei voi olla ruuhkaa.

No, "tilanne oli päällä", joten ilmoitin että OK.

Jätetään sitten fillaripaikka pois.

Poistuin lipputoimistosta siis muuten kelvollinen lippu taskussa, mutta ilman polkupyöräpaikkaa.

Ei muuta kuin heti nettiin tutkimaan asiaa.

Aivan oikein arvattu:

Ainoastaan osuus Orivesi - Jyväskylä on IC -juna.

Eli vain siihen tarvii varata sen pyöräpaikan.

Osuus Jyväskylä - Ähtäri on paikallisjuna.

Sinne ei edes tarvita mitään pyöräpaikkaa.

No niin.

Siis takaisin lipputoimistoon (ei samana päivänä), ja liittämään se pyöräpaikka tuohon Orivesi - Jyväskylä -osuuteen.

Ei mitään ongelmaa.

Lähtöön oli niin paljon aikaa, että hintakin oli sama.

Paitsi vitosen pyörämaksu piti pulittaa.

Ajan ja vaivan tuhlausta kylläkin, tietty.

VR:n pyörälippuohjelma on siis rakennettu niin, ettei järjestelmä osaa antaa pyöräpaikkaa tällaisissa lipunvaihto -tapauksissa, jos jatkoyhteys onkin paikallisjunalla!

Ja vaikka tuo Helsingin VR:n asiointipisteen ainoa miesvirkailija asiallinen kaveri onkin, hänen ammattitaitonsa ja tietämyksensä ei ensimmäisellä käynnillä riittänyt. 

Eli asiakkaan pitää tietää ja osata enemmän kuin lipputoimiston virkailijat!

Tyypillistä.

Toinen tapaus:

Pikkuisen "haastavampi" keissi.

Siis Valtionrautateille.

Jälleen kyse valmiiksi ostetun junamatkan päivämäärän siirrosta. 

Vaihtomaksu sen femman.

Mutta nyt tulikin kyseeseen myös päivämäärien hinnoittelu -erosta johtuva hinnankorotus.

Huomasin että virkailija oli em. hinnannousun lisäksi veloittamassa myös yhdelle juna -osuudelle lisäksi polkupyöräpaikan.

Huomautin, että jo viimeksi tuo meni pieleen.

Jo viimeksi samanlaisessa vaihto -keississä hän peri pyörämaksun toiseen kertaan.

Kuten jo pariin kertaan todettu, kyse asiallisesta kaverista.

Kuultuaan pointin kaivoi taskustaan jonkinlaisen Valtionrautateitten oman kortin, ja mitätöi maksupäätteellä tuon ylimääräisen pyörämaksun.

Lausuen samalla hövelisti jotakin tyyliin:

"Jos mä oon viimeksi jotakin mokannut, niin korjataan se tässä omaan piikkiin!".

Jaaha.

Häneltä jäi tietty täysin huomioimatta, että kun hän nyt mitätöi tämänkertaisen ylimääräisen pyörämaksun - se edellinen turha tuplamaksu pyörästähän jäi voimaan!

En kuitenkaan halunnut kärjistää tilannetta entisestään, ja annoin olla.

Tulin kuitenkin kaverille todenneeksi, että vaikeaksi on mennyt tämä fillarin kuskaaminen junassa.

Että onneksi täällä Helsingissä sentään vielä on tämmöinen live -asiakaspalvelupiste.

Hirvittää ajatellakaan, miten touhu onnistuisi netissä (ei mitenkään).

Tähän virkailija:

"Joo, olisin itsekin netissä heittänyt pyyhkeen kehään!".

Olipas siinä rehellinen Valtionrautateitten virkailija!

Kolmas tapaus:

Piti Ähtärin Eläinpuisto-Zoon pysäkiltä päästä Stadiin.

Tiistai 24.9.24

Edellisenä iltana muuten tuli tieto, että surullisenkuuluisa, miljoonia maksamaan tullut Panda -hömpötys loppuu ny sit...

Ei ollu kahdesta Kiinasta roudatusta epelistä saattamaan kriisikunta, Ähtäri -käpykylän konkka -taloutta kukoistukseen...

Toisin kuin oli suunniteltu.

Ähtäriläiset höppänät sydäntalvella muutama vuosi sitten hurmiossa tanssivat pandojen saapumisen kunniaksi letkajenkkaa tuppukylänsä "pääkadulla"...

Kovassa pakkasessa.

😏

Valtionrautateiden saitilta kun nyt lippua yritti ostaa, tarjottiin reittiä Jyväskylän kautta.

Eläinpuisto - Jyväskylä kiskobussilla..

Jyväskylässä yli tunnin odotus, ja vaihto IC-junaan.

Perillä Stadissa 16.54.

Hinta oli niin kova, että tuli tutkittua vaihtoehtoja.

Aivan oikein!

Eikun menee sillä samalla 10.30 kiskobussilla vain Haapamäelle  asti.

Siellä noin kolmen tunnin odotus.

Jatkaa siten paikkarilla Tampereelle.

Tampereella noin tunnin vaihto-aika.

R -junalla Stadiin.

Tuloaika kello 18,49.

Lopputulos:

Oikein mukavaa "omaa aikaa" se kolmisen tuntia Haapamäellä.

Omalaatuinen, rautatiehistoriallinen paikkakunta.

Höyryveturipuiston "Ukko.Pekka" -ravintolassa hyvää laatu-aikaa nauttia mainiosta kotiruokalounaasta - työeläkekortilla vain kympin kustannus!

Paistettua lohta, paistettuja perunoita.

Lakkatuutinkin sai jälkkäriksi kahvin kanssa.

Haapamäen kirjastossa hyvät tietokoneet, sekä printtimediaa luettavaksi.

Tampereen -pysähdyksen aikana voi käväistä tutun Scandic Koskipuiston aulassa kahvilla ja  WiFillä.

Sinne tulee Hesari ja Kauppalehtikin - toisin kuin Haapamäen kirjastoon.

Tulo Stadiin siis vain parisen tuntia myöhemmin kuin Jyväskylän kautta kiertäessä olisi ollut.

Entä kulut?

Luokkaa puolta halvempi reitti kuin tuo Valtionrautateiden saitin suosittelema Jyväskylän -kierros.

Jyväskylä - Stadi -osuushan on kallis IC -juna, ja siinä vieläpä pakollinen lisämaksu fillarista.

Kiskobusseissa filo seuraa mukana ilmaiseksi.

Ankaraa säätämistä taas - kaikki tarvii ite selvittää!

 

Ai niin.

Semmoinenkin kuvio vielä, "normi-piletillä" matkustettaessa, että:

Jos käy niin, että esimerkiksi unohtaa polkupyöräpaikan oston sen normi -matkalipun oston yhteydessä...

Käyden sitten lipputoimistossa ostamassa fillaripaikan erikseen...

Varsinaisessa matkalipussa on eri istumapaikka paikka kuin fillarin paikkalipun yhteydessä automaattisesti tulevassa toisessa paikassa!

Ihan vaan yksinkertaisuuden vuoksi, varmaankin!

Ettei homma vaan vahingossakaan menisi liian vaikeaksi.

Eli:

Yksi matka, yksi paikka(lippu) fillarille, mutta kaksi (2) paikkaa matkustajalle - itelle!

Yleensä eri vaunuissa, vieläpä!

Tämä selvä - harvinaisen selvä!

😏 

Niin ja koko tämän fillarinkuljetus -sekoilun perussyy, sitten...

Tietenkin tuo katastrofaalinen virhe, mikä nykyisiä IC -junia suunniteltaessa tehtiin.

Polkupyörille vain kolme (3) paikkaa, siinä nelosvaunussa.

Toisissa junissa tosin ykkösvaunussa vielä pari "varapaikkaa", mutteivät ne Isoa Kuvaa muuta.

Kaiken huipuksi nuo nelosvaunun kolme paikkaa on varustettu sillä surkuhupaisalla teline -systeemillä.

Siis että fillarit pitäisi ripustaa niihin maailman epäkäytännöllisimpiin koukku -härveleihin..

Pisteenä iiii:n päällä vielä nuo värkit varustettu markka-aikaan kolikkosysteemillä - jota fiaskoa tosin juuri kukaan ei ole vuosiin edes yrittänyt käyttää.

Mahtaisivatko eurot edes kelvata.

Siis kolme - viisi pyöräpaikkaa per pitkä IC -juna!

Varsinkin kesäaikaan yhtälö on mahdoton!

Nuo teline -hökötykset vaan turhaan vievät sitä vähäistäkin tilaa.

Tilaa, johon vieläpä usein äidit ovat tuuppaamassa lastenrattaitaan.

Joskus joku on änkeämässä fillariakin, vaikka paikkalippu on jäänyt ostamatta.

Joskus taas matkustajat työntävät isoja matkalaukkujaan tuohon polkupyöräsyvennykseen.

Luvatonta sekin.

Entä miten muualla?

Saksassa on monenlaisia junia, mutta esimerkiksi niissä 80 -luvun junarungoissa on aivan omat osastonsa, jonne fillarit voi viedä.

Samoin rinkat, sukset jne.

Itse voi matkustaa samassa osastossa.

Olihan meilläkin vielä IC -junia edeltäneissä Sinisissä junissa kokonainen oma matkatavaravaunu.

Ja homma pelasi!

Yhteenvetona menneen kesän fillarilippu -härdelleistä:

Koko sotku niin nyky -suomalaista, niin nyky -suomalaista, että!

Varsin tyypillistä tälle Suomi -Hölmölän nyky -meiningille.

Ei niin pientä asiaa olekaan, ettei se menisi säätämiseksi.

Tyhjän värkkäämistä riittää.

(skannimine raudteejaama)

(Paimentupa, Koli 9.8.2024)

ArcticParadise.fi

I survived.

My memories are an undefatigable source of elation.

I can't wipe the smile off my face.- Tate

Virtain Eläkkeensaajat ry:lle eivät kelpaa jäsenet. Ainakaan kaikki.

 

Tulo Virrat -käpykylään perjantaina -iltana 14.6.24.

Suunnilleen ensimmäiseksi sattuu silmään eilinen "Suomenselän Sanomat".

Kas näin.

Pääkirjoitussivulla raporttia kaupunginvaltuuston kokouksesta: 

KAUPUNGILLA PUOLEN MILJOONAN SOPEUTUSTAVOITE VUOTEEN 2027

- "Haasteena on asukasluvun laskeminen Virroilla".

- Valtuutettu X:ää suretti eniten syntyvien lasten vähäinen määrä. (Tosiaan näin kirjoitettu: "Eniten syntyvien lasten..."😏) 

- "Tänä vuonna on syntynyt kuusi lasta. Jos sama tahti jatkuu, se merkitsee että tänä vuonna Virroille (väkiluku 6275) syntyy noin 20 lasta". 

- Valtuutettu Y totesi, että lihavat vuodet ovat ohi.

- Valtuutettu Z totesi: "Kymmenen vuoden aikana Virroilta on kadonnut tuhat asukasta, viimeisen seitsemän vuoden aikana noin 450 ihmistä. Tämä ei voi olla vaikuttamatta kaikkeen toimintaamme"..

- Z jatkoi: ""Ei ole syntynyt yrityksiä, jotka toisivat työpaikkoja.

Jne. jne. 

Siis aivan tätä tuttua tarinaa, joka toistuu sadoilla vastaavilla Suomen paikkakunnilla.

Tuppukylästä toiseen.

Vertailun vuoksi:

Virtain väkiluku 1980: 9621

Valitettavasti Wikipedia kertoo Virtojen väkiluvun vain tuohon vuoteen 1960 asti.

Todennäköisesti se oli 1950 -luvulla vieläkin suurempi.

Karmeaa katsottavaa tuokin Virtain "pääkatu", Virtaintie. 

Ennen niin vilkas.

Nyt jonkinlainen irvikuva aikaisempien vuosikymmenien pöhinästään.

Kohta ollaan jo tilanteessa, jossa "ei haavan lehtikään enää värähdä".

Pari kirppistä, kebab -paikka, pubi, K -kauppa... 

Ylä-Pirkanmaan Osuuspankin konttori on auki ma ja to 10.00 - 12.30. Hienoa että edes joskus!

Lukuisia myytyjä tai myynnissä olevia, tyhjiä liikehuoneistoja...

Voi surkeuksien surkeus!

Mutta kaikesta tästä Virtojen kuolinkamppailusta huolimatta ilo aina käydä Virroilla.

Vuodesta toiseen.

Vuosikymmenestä toiseen.

Kaikkina vuodenaikoina.

Tuskin juuri kukaan yksityinen henkilö Virroilla näin usein käykään. On käynyt.

Ihan vapaa-ehtoisesti.

Omia aikojaan.

Omilla kustannuksillaan.

Aina muutaman matkailu -euron paikkakunnalle jättäen.

Ruokakauppoihin.

Majoitusliikkeeseen.

Kahvista.

Kitusen Kievarin lounaista...

Sattuu nimittäin olemaan niin, että ensimmäiset muistikuvat tältä maalliselta vaellukselta ovat juuri - Virroilta!

Nuo pari - kolme ikimuistoista kesää 50 -luvun lopussa...

Kun olimme kesälapsina Rantasen talossa, Alamyllyllä.

Kun omia kesämökkejä - joita perheellä sittemmin riitti - ei vielä ollut.

Ne olivat hienoja kesiä tuossa Alamyllyn pihapiirissä!

Harrastuksena mulla oli - naulaaminen!

Mirja toi 100 - 200 gramman pusseissa nauloja Jäähdyspohjan kaupasta (joka on kadonnut jo vuosikymmeniä sitten).

Mikä nautinto olikaan niitä naputella Alamyllyn "luiskaan" (joka on vaihdettu kertaan, ellei useampaankin sen jälkeen, vuosikymmenien varrella).

Ei kuitenkaan tullut pojasta rakennusmestaria...

"I am always drawn back to places where I have lived, the houses and their neighborhoods". - Truman Capote: "Breakfast at Tiffany's"

Niin.

Sitten tulikin oltua poissa Virroilta muutamia vuosikymmeniä...

Fast forward 1960 -luvun alusta 1990 - luvun loppuun.

 

Kas kummaa - minulla on "henkilökohtaisia asioita" Jyväskylässä, taisi olla jotain 1,5 vuoden ajan. Oho!

Yhtenä kesänä päätän järjestää "ohjelmaa", eli viikonlopun Virroilla.

Vielä siihen aikaan sinne pääsi Jyväskylästä bussillakin,

Kyseinen viikonloppu oli täydellinen katastrofi - sekä totaalinen menestys.

Itse olin aivan täpinöissäni, nk. "liekeissä" tästä mahdollisuudesta palata ihanien lapsuuden kesien Virroille.

Siis elämän ensimmäisten muistikuvien syntysijoille.

Neiti sensijaan oli stressaantunut ja pahantuulinen.

Tietenkin - alle 30 -vuotiaalla tuo kuuluisa "biologinen kello" tikittää - ja meikäläisen kanssa hengailu oli - ja on - tietenkin ajanhukkaa. 

Siitä näkökulmasta. 

 

Kävimme fillarilla "keskustasta" Alamyllyllä - minulle käsittämätön ihme päästä sinne - tytöllä kova kiire päästä pois.

Palatessa Torisevan kautta "keskustaan" pysähdyimme Kahvimajalla.

Tutustuin kahvilan emäntään, Jaana Kallioon.

Juttelimme mukavia - sillä seurauksella että Pitkäsen korttiteline on siitä alkaen ollut siinä tiskin päällä joka kesä, ja on tälläkin hetkellä.

Seuralainen keskittyi mököttämiseen.

Jonkinlaista "eloa" kyseiseen Suomi-Neitoon tuli vasta kun seuraavana päivänä kesähotelli Domuksessa tuli laskun maksamisen hetki.

Nosti jupakan jostakin kymmenen rosentin opiskelija-alennuksesta, jota hänelle ei oltu myöntää...

Voi Herran tähden sentään!

Mutta sen jälkeen on sitten Virroilla taas tullut vierailtua joka kesä.

Useimpina vuosina pari - kolme kertaa vuodessa muutoinkin. Eri vuodenaikoina.

Hienoja reissuja, etupäässä.

Löytyi uusia asiakkaita - joista osa jo poistunutkin kuvioista.

Mm. Palmroth-Centerin alasajon johdosta, ja Virtojen hiljentymisen vuoksi, ylipäätään.

Paljon liikuntaa, aina fillari mukana.

Paljon uintia.

Jonkun verran vapaa-aikaakin, erikoista sinänsä.

Kesäisin on tullut aina vähintäin kerran käytyä Alamyllyllä, Rantasen talon pihapiirissä.

Uimassakin siinä samassa Torisevalta Jäähdyspohjaan laskevassa purossa.

Se sama pikkuinen sauna törröttää vieläkin puron töyräällä.

Lukitsemattomana.

 

Mulla on kuva tuosta saunan rappusilta 50 -luvun lopusta.

Jotain siinä touhuan,

Samoin talon vierestä, pusikoiden seassa vieläkin pystyssä olevasta leikkimökistä.

Mirjan sylissä siinä istuskelen

Pariin otteeseen - ensimmäisen kerran jo joskus vuosituhannen alussa - on Rantasen Leenakin ollut paikalla.

Hän muisti minut. Hyvin. Sen makkaranpaistoreissun Eurankarille kerran Juhannuksena...

Aikoinaan meitä kesä -asukkaitakin vastaanottanut Rantasen talo toimii nyt kesämökkinä.

Silloin 2000 -luvun alussa kerran sain sovittua, että myöhemmin samana kesänä tuli mahdollisuus yöpyä tyhjän Rantasen talon yläkerrassa.

Samassa vintissä, jossa jo 50 -luvulla asustimme ne kesät.

Oli väkevä tunnelma!

Aamulla istua siinä samoilla rappusilla, ja palautua yli puolen vuosisadan taakse.

À la recherche du temps perdu...

Tästä purosta tuli sitten vuosituhannen alussa synnytettyä (kahlatessa, uimahousuissa) tämmöinen kuvakin:

(skannimine tuuleveski)

Myykin postikorttina aika hyvin. Läpi maan. Korppoosta Kainuuseen.

Nyttemmin tämmöistä kuvaa ei kyseisestä paikasta voisi enää aikaansaada.

Kasvusto on levinnyt puron varsille, ja kävelysilta on uusittu vähemmän nätiksi...

Lakarin leirintä (myöh. "Lakarinharjun camping") toimitti yöpymispaikan virkaa melkein neljännesvuosisadan ajan.

Ennen väistämätöntä konkurssiaan parisen vuotta sitten.

Oli kummallinen paikka, salaperäisine omistussuhteineen.

Ei niistä päässyt perille.

Mutta mukavat, erittäin edulliset, vaatimattomat lautamökit.

Lukuisia, lukuisia kesäöitä tuli niissä vietettyä, varsinkin numero nelosessa.

Yöradio päällä.

Aamulla matkaa Kangasjärven rannalle, uimaan, ehkä 20 metriä...

Ne olivat hyviä vuosia.

Oli todella omituinen yritys tuo Lakari, ei tosiaan voinut järjellä selittää.

Moni muukaan.

Jos jotakin ko. yrityksen taustasta yritti kysellä, törmäsi vaikenemisen muuriin.

Mutta kiinni on!

Ja pysynee!

Vuodet vierivät, Virrat hiljeni hiljenemistään.

Satojen muiden vastaavien suomalaisten paikkakuntien tavoin.

Nythän on tilanne se, että Virtaintiekin on muuttunut irvikuvaksi entisestään.

Liiketiloja siis tyhjillään.

Pari - kolme kirpparia.

Joku pubi vielä sinnittelee.

Kebab -mesta. Grilli.

Veikon kone, K -kauppa.

Siinä se suunnilleen on.

Mutta yllätys oli suuri, kun eräänä päivänä muutama vuosi sitten välähti että Hei!

Tässähän ollaan jo lakisääteisellä työeläkkeellä!

Miten ihmeessä tässä näin pääsi käymään?

Juolahtipa mieleen, että voisi olla ideaa liittyä johonkin eläkeläisyhdistykseen.

Tiedossa oli, että sitä kautta saisi jotakin etuja, esimerkiksi majoituksesta.

Mutta mihin eläkeläisyhdistykseen liittyä?

Tämmöisen, jolla ei ole osoitetta Suomessa?

No tietenkin Virtain Eläkkeensaajat ry:n - kuten jo todettu, tämän maallisen taipaleen ensimmäiset muistikuvathan ovat juuri Virroilta!

Jäsenmaksu ei ollut kuin 15 euroa vuodessa.

Liittymisen jälkeen tuli Eläkkeensaajien Keskusliitosta kirjekuorellinen etukuponkeja Helsinki - Tukholma -risteilylle.

Toppen!

Tosin niitäkin piti pyytää tuolta EKL:stä

Paikallisyhdistys Virtain Eläkkeensaajat ry. nimittäin oli "unohtanut" kertoa Keskusliitolle uudesta jäsenestään..

Keskusliittoa virtolaisten laiminlyönti hävetti, ja juuri siksi niin monta etukuponkia lähettivätkin.

Periaatteessa niitä olisi alunperin pitänyt tulla yksi tai kaksi.

Mutta kun ei tullut ainoatakaan.

Siis Virtojen eläkkeensaajat ry:ltä, eli paikallisyhdistykseltä.

Miten enteellistä tapaus myöhemmille kokemuksille Virtain Eläkkeensaajat ry:n kanssa olikin!

😏

 Alkoi nimittäin varsinainen värkkääminen kyseisen yhdistyksen - tai pikemminkin porukan "rahastonhoitaja" Tuovi Satamon  kanssa.

Aiheena - jäsenmaksun maksu.

Siitä ei meinannut tulla yhtikäs mittään - eikä lopuksi tullutkaan.

Vuosien sekoilu jäsenmaksun kanssa.

Mahdottomaksi meni, loppuviimein.

Tallella olevan jäsenkortin mukaan kahtena ensimmäisenä vuonna - 2020 ja 2021 - olen maksanut jäsenmaksun käteisellä Virroilla.

Esimerkiksi yhtenä vuonna kyseinen porukka järjesti vallan mainion päiväretken Seitsemisen kansallispuistoon.

Yhdistyksen puheenjohtaja oli retkelle lähtiessä paikalla Rajaniemen lomakeskuksessa. 

Maksu tapahtui siis in cash, ja nainen (nimi unohtunut) vieläpä kuittasi rahasuorituksen saaduksi jäsenkorttiin.

Seuraavina kahtena vuonna tämä ei enää onnistunut.

En ollut tilaisuudessa tuolloin retkien ajankohtana, touko - kesäkuun vaihteessa, Virroilla käydä.

Osin tämä johtui liikenneyhteyksien alinomaisesta huononemisesta tuonne Virrat -pussinperälle.

Vuosina 2022 ja 2023 tapahtui maksu siis pankin kautta - tosin kovan väännön jälkeen.

Vastapuolena tuo em. rouva Tuovi Satamo.

Jäsenmaksun maksu -kuvio vaikeutui vaikenemistaan.

Vuonna 2023 oli tilanne jo sellainen, että pankkisiirtolomake Tallinnan -kämpälle oli postitettu vaillinaisin postimerkein.

Ihme, että se ylipäätään tuli - sitten joskus kun vihdoin tuli.

Kovasti piti asiasta Satamon kanssa vääntää.

Henkilölle piti rautalangasta selvittää:

Kun vastaanottajan postiosoite sijaitsee ulkomailla - kuten mulla Tallinnassa - eivät kotimaiset postimerkit tietenkään riitä.

Vaikeaa?

Kyllä.

Vaikeaa Tuovi Satamolle - jopa ylivoimaisen vaikeaa.

Sama peli nimittäin jatkui tämän vuoden keväällä.

Jopa entisestäänkin kärjistyneemmässä muodossa.

Helmikuussa 2024 tuli "postia" Virtain eläkkeensaajat ry:ltä.

Tosin kirjeen lähettäjä selvisi vasta sitä avates...

Anteeksi - eihän kirjettä tarvinnut eikä voinutkaan edes "avata".

Kirjettä ei koskaan oltu suljettukaan!

Auki repsottavan kirjekuoren sisältä löytyi - ihme kyllä! - Virtain Eläkkeensaajat ry:n 50 -vuotisesite.

Jostakin kummallisesta syystä se saapui perille, vaikka samassa sulkemattomassa kirjeessä ollut pankkisiirtolomake sitävastoin oli kadonnut matkalla.

Tippunut jossakin vaiheessa kirjekuoresta pois.

Mikäs sen luonnollisempaa.

Vielä:

Kirjekuoreen oli lätkäisty - siis lätkäisemällä lätkäisty - postimerkkejä oikein urakalla.

Isolla kädellä!

Yhteensä kolme (3) värikästä, nättiä Suomi-postimerkkiä.

Yhteisarvoltaan eur. 3,70.

Siis aivan liikaa.

Jaahas.

Satamon Tuovi on näköjään viimevuoisen puheluni johdosta sentään yrittänyt oikeaa taksaa jäsenpostitukseensa.

Taidot eivät vaan riittäneet. 

Puhumattakaan siitä, että olisi sulkenut kirjekuoren.

Sehän olisikin ollut aivan liikaa vaadittu, tässä tapauksessa.

Soitto Satamolle.

Heti alkoi Arvoisa Rouva ärhentelemään.

Kuten oli arvattavissakin.

Närkästyneen "rahastonhoitaja" -rouvan mielestä "tämä oli jo toinen kerta kun annan hänelle muistutusta".

Totta! Ja hyvästä syystä!

Kun sama holtiton meno Virtain Eläkkeensaajat ry:ssä vaan jatkuu, ja jopa pahenee.

Seuraavaksi Satamo suvaitsee tiuskia, jotta "Maksa se vaan pankkiin".

Hänen Ylhäisyytensä!

Eli hän ei enää edes yrittänyt toimittaa jäsenmaksulomaketta.

Mahdoton tehtävähän se oli Tuovi Satamolle ollutkin.

Ilmoitin ettei tuo käy.

Hänen ehdottamansa systeemi ei käy. 

Haluan jäsenmaksulomakkeen, jonka saatuani maksan jäsenmaksun.

Kuten oli arvattavissakin, mitään jäsenmaksulomaketta Virtain Eläkkeensaajat ry:ltä ei sitten koskaan tullut.

Näin loppui jäsenyyteni Virtain Eläkkeensaajat ry:ssä.

Käytännössä sain potkut, kun rohkenin kysyä heidän "lähettämänsä" jäsenmaksulomakkeen perään.

Sitten tuli rähäkän jälkeen vähän selailtua samassa avonaisessa, väärin postimaksutetussa kirjeessä kuin ihmeen kaupalla perille tullutta muuta materiaalia:

JÄSENTIEDOTE VIRTAIN ELÄKKEENSAAJAT RY. 50 VUOTTA

"Yhdessä ja talkoissa".

 Lehtinen alkaa vastenmielisen näköisen, turpean papin sepustuksella, jonka skippaamme. 

Ei tota kestä.

Sitten kaupunginjohtajan tervehdys. 

Blaa blaa blaa...

"Toimivat peruspalvelut ovat tärkeä osa kokonaisuutta" -tyyppistä lässytystä. 

Pari väliotsikkoa:

"Virtain kaupunki on viime vuodet panostanut suunnitelmallisesti Virtain veto-, pito- ja elinvoiman lisäämiseen, muun muassa elinvoimapaketilla".

"Meillä on vahva usko tulevaisuuteen. Pienillä paikkakunnilla on elämää ja meidän pitää kertoa sitä myös muille!". (kirjoitusvirhe tekstissä)

Siis täyttä sontaa. Ei tuotakaan propagandaa voinut enempää lukea. 

Sitten kuvia jäsenistöstä ja yhdistyksen "aktiviteeteista": Joku bussiretki, makkaranpaistoa Heraskosken laavulla. 

Yhdessä kuvassa istutaan totisina kirkossa.

Kovin on raihnaisen näköistä porukkaa. 

 

Rajaniemen Lomakeskus Virroilla...

Oma, surullinen tapauksensa. 

Melko iso kiinteistö.

Omistajatahona ilmeisesti Eläkkeensaajien Keskusliitto.

Lappu pantiin luukulle.

"Ei kannattanut". 

Eläkkeensaaja -lehdessä oli jo alkuvuonna 24 päätoimittaja, Eläkkeensaajien Keskusliiton puhheenjohtaja Simo Paassillan erittäin etova kirjoitus "Jäähyväiset Rajaniemen lomakeskukselle".

Tosin kirjoituksessa oli joku hyväkin kohta:

"Rajaniemen lomakeskus on tehnyt enemmän tai vähemmän tappiota jo vuosien ajan".

"Narun pää tuli vetävän käteen ja yhtiön oma pääoma ja kassavarat kävivät vähiin". 

"Käyttöaste oli monta vuotta matalalla ja meni vuosi vuodelta vain huonompaan suuntaan".

 "Omat jäsenet eivät enää olleet sitoutuneita Rajaniemeen". 

Juurikin näin. 

 

Kuitenkin Paassilta lopettaa kirjoituksensa parhaaseen - tai siis pahimpaan - demarityyliin:

"On aihetta todeta painokkaasti, että syy toiminnan kuihtumiseen ei ole Rajaniemen henkilökunta. Henkilökunta on ollut erinomaisen sitoutunut lomakeskuksen toimintaan ja tehnyt kaikkensa asiakkaiden viihtyvyyden hyväksi. Suurkiitos heille!".  

Höpö-höpö.

 

Mitä siellä Rajaniemessä tuli muutaman kerran pistäydyttyä, niin aivan silmiinpistävää oli henkilökunnan korkea ikärakenne sekä yleinen väsähtäneisyys,. 

Rajaniemessä hiippaili tätejä, jotka eppäilemättä olivat olleet "talossa" vuosikymmeniä - asenne ja ote sitten sen mukaisia. 

x

 

Tänään tänne Virroille ja Hotelli Tarjanteeseen tullessa tuli napattua tuosta hotellin aulasta Virtain palveluopas 2024.

Surkuhupaisaa luettavaa, tämäkin.

Tahatonta komiikkaa - omalla karulla tavallaan. 

 

Kas tällaista propagandaa suoltaa kaupunginjohtaja Henna Virtanen, Virrat -nimisen uppoavan laivan Arvoisa Rouva Kapteeni.

Viran puolesta:

Elinvoimaa yhteistyöllä

"Virtain kaupunki on viime vuodet panostanut suunnitelmallisesti Virtain veto-, pito ja elinvoiman lisäämiseen, muun muassa elinvoimapakettina. Tämä jatkuu edelleen ja vielä kehittyy...".

"Toimivat peruspalvelut ovat tärkeä osa kokonaisuutta...".

"Uudenlaisia avauksia on tehty...".

 "Yhteisöllisyyttä on pyritty lisäämään entisestään...".

"Valtuusto hyväksyi elinvoimalupauksen...".

"Toimiva vuoropuhelu...".

"Yrittäjämyönteisen ilmapiirin edistäminen...".

"Yrittäjyyteen kannustaminen...". 

"Hyvä yhteistyö...".

"Kunnan elinvoiman kehittäminen vaatii pitkäjänteistä työtä....".

"Meistä jokainen voi vaikuttaa...".

 

Voi miten herttaista!

Miten tuota höttöä sitten voisi kommentoida?

Ei oikein muuten, paitsi:

Blaa blaa blaa blaa!

 

x

Menetinkö jotakin kun - käytännössä - tulin  erotetuksi Virtain eläkkeensaajat ry:stä?

En.

Samat edut - mm. pieni alennus Turun LaivaHostel Borean yöpymismaksusta - ja paljon, paljon muuta saa nimittäin nyttemmin hankitulla nerokkaalla Museokortilla.

Nuo Eläkkeensaajien Keskusliiton liittymisen yhteydessä lähettämät etukupongit Tukholman -risteilylle poikivat aivan mielettömän "tuoton".

Jollakin nuista risteilyistä, kun Stokiksessa kerrankin oli runsaasti aikaa, tuli nimittäin löydettyä uusi ja todella merkittävä asiakas.

Virtain eläkkeensaajat ry:lle maksetut 15 euron jäsenmaksut muutaman vuoden ajan poikivat satumaisen "tuoton":

Tuhansia, tuhansia prosentteja.

Kiitos!

Ja koittakaa nyt kuitenkin pärjäillä siellä tyhjenevässä, alati kuihtuvassa Virrat -tuppukylässänne.

Neuvostoliitossa tuollaisia syrjäkyliä muuten kutsuttiin nimityksellä "perspektiivitön kylä"...

😏

(Virrat 14.6.2024)

ArcticParadise.fi

Vastuullisuus, eettisyys, tasa-arvo, ihmisoikeudet!