Kävipä tuuri että jostakin hylättyjen, ilmaisten kirjojen hyllystä sattui löytymään tämä Liisa Kulhian kirja (Lehtimiehet Yhtymä 1984).
Kulhiahan ilmestyi Stadin ja sittemmin kansanedustajana koko Härmänkin poliittista skeneä hämmentämään 70/80 -lukujen vaihteessa kuin jostakin ulko-avaruudesta.
Rouva suorasuu.
Ei pelännyt mitään, eikä ketään.
Säilytti kuitenkin naisellisuutensa.
Aikaansa vuosikymmeniä edellä, monissa suhteissa.
Heti kirjan melko alkuvaiheissa Liisa selostaa Kallahdenharjun ja Helsingin itäsaariston hiekkaskandaalia.
Miten Lohja Oy rohmusi vedenalaisen harjunkin hiekkaa, sumeilematta.
Pitkälti Liisan ansiosta tuolle ympäristö -sikailulle saatiin stoppi.
Lohja Oy:lta jotakin korvauksiakin - jotka tietenkin hupenivat asiantuntijalausuntoihin, kaikuluotauksiin jne.
Tottahan toki.
Mutta pääasia että touhu saatiin loppumaan, ennenkuin oli liian myöhäisä.
Kauheaa luettavaa mitenkä tässä hiekka -keississä - kuten kaikissa muissakin kirjassa selostetuissa - oli jonkinlainen virkamafia/hyväveliverkosto/"maan tapa" Kulhiaa vastassa.
Kirjassa mainitaan myös vapaamuurari -veljeskunta,
Yllätys, yllätys!
Helsingin Kaupungin lainopillinen osasto teki parhaansa oikeuttaakseen omalla juristeriallaan hiekan pumppaamisen, jonka tulkinnan Oikeuskansleri murskasi.
Kun muu ei enää auttanut, käräjille menoa torpedoitiin Stadin taholta argumentilla "ettei kanteella olisi menestymisen mahdollisuuksia".
Perustelu:
(Pitkäkestoinen) "Asioihin puuttumattomuus kaupungin taholta voidaan katsoa hiljaiseksi suostumukseksi".
Sillä lailla!
Kulhia:
"Harvoin ovat kaupungin lakimiehet tulleet näin lähelle totuutta, suorastaan vaarallisen lähelle. Lohja Oy:n luvaton hiekannosto oli todellakin tapahtunut Helsingin johtavien virkamiesten hiljaisella suostumuksella. Tällaista menettelyä kutsutaan rikoslaissa omaisuuden hukkaamiseksi."
Entä mitä löydänkään kirjan kuvaliitteestä?
Koko aukeaman kuvapari:
Tuossahan on meidän vanha mökkirantamme Santisen saaressa, Vuosaaren edustalla!
Maarekisterin kiinteistö "Näkki", rek. nr 91-435-1-158.
Lapsuuteni ihana uimaranta.
Vasemman puoleisessa kuvassa Äiti joskus 60 -luvun alussa tuolla fantastisella hiekkarannalla Tuula Ignatiuksen kanssa.
Foto: Matti A. Pitkänen.
Aivan oikein!
Nyt muistuukin mieleen, että Liisa Kulhiahan kävi meillä joskus 80 -luvun alussa..
Juurikin hakemassa Santisen 60-luvun kuvia dokumentoimaan hiekan solahtamista mereen.
Tässä se kuva nyt sitten on!
Oikeanpuoleisessa kuvassa sama entinen rantamme vuonna 1977.
Pelkkää kivikkoa.
Karmeaa!
x
Hienosti kiteyttää kupletin juonen Liisa Kulhia luvun "Pääsy kielletty" alkukappaleessa.
PÄÄSY KIELLETTY
Isännätön työmaa on houkutteleva paikka. Sinne on helppo myydä kelvotonta tavaraa. Siltä on myös helppo saada tavarasta ylihintaa ja korvauksia tekemättömästä työstä. Valtion ja kuntien kohdalla on käynyt juuri näin ja lähes jokainen julkinen rakennushanke on muutettu yksityisen eduntavoittelun temmellyskentäksi.
Vuosikymmenet ovat vierineet, eikä Stadin kuvioissa mikään ole muuttunut. Tuskin muuttuukaan.
Onhan näitä "projekteja" riittänyt näihinkin päiviin asti.
Satojen tuhansien eurojen absurdi keinu Loviseholmin puistossa;
Virkahenkilön selittely -koreografiaa:
"Keinu -sana on yksinkertaistava sille rakenteelle. Se on uniikki.
Siinä on väriteema, muotokieli ja keinumisen variaatiot.
Se on paljon muutakin kuin keinu.
Kysymys on asuinalueen identiteettiä muodostavasta erikoisuudesta".
- Helsingin kaupungin puisto- ja vihersuunnitteluyksikön päällikkö Katriina Arrakoski, IL 26.7.2024
Mielitautinen pyöräilysilta -projekti Taivallahden kalliot pilaamaan.
Kreisi suunnitelma Hietalahden altaan täytöstä - ja tottakai joku "ravintolamaailma" sinnekin...
Ikäänkuin niitä ei Stadissa olisi jo yllin kyllin - asiakkaat vain puuttuvat.
Epäilemättä sitten tuonnekin ränttätänttä-"musiikkia" pauhaamaan pikkutunneille asti.
Espan "uudistus" -fiasco mukaanlukien osan katukiveyksestä asvaltointi, ja sittemmin asvaltin uudelleen auki repiminen.
"Kokeilun" kalliit kalusteet ja kasvithan löytyivät sittemmin kaatopaikalta.
Kukaan ei tiennyt mitään, kenelläkään ei ollut vastuuta.
Näitähän piisaa.
Poliitikot ja virkakoneiston värkkäilijät keksivät kokoajan uutta ja uutta.
Sörkkimistä.
Ja selittelyjen suoltamisessahan ne ovat aivan ilmiömäisiä.
Ovat kehittäneet selittelyn TAITEEKSI.
Vai TIEDETTÄKÖ se on?
No, ainakin jonkinlaista ihmeellistä kapulakieltä, kummallisine "logiikkoineen".
Hallinnollis-juridisine kiemurteluineen.
Muistuttaa balettia.
Joutsenlampi vai Pähkinänsärkijä?
Kirjan alkuosan Kallahdenharjun (siitä on siis osa merenalaista) / Lohja Oy -keissin jälkeen Liisa selostaa monia muitakin mätäpaiseita, joita oli puhkomassa.
Metro -sotkut tietty päällimmäisenä.
Ihmetellä täytyy, miten hän jaksoi ja viitsi.
Alkuvuodet- ennen kansanedustajuutta ja omaa ohjelmaa telkussa - aivan minimitoimeentulolla.
Tulot alussa jopa niin vähäiset, että verottaja otti yhteyttä kysyäkseen millä nainen oikein eli.
Merkillepantavaa, että kansalaisaktivisti Liisa oli säännönmukaisesti ainoa nainen taistelussaan mahtavaa hyväveli-herrakööriä vastaan.
Tuon on täytynyt olla raskasta, vaikkei se ulospäin iloisesta henkilöstä näkynytkään.
Varhainen poismeno.
Vain 67 -vuotiaana - siis suomalaiselle naiselle tilastollisesti aikaisin..
Luokkaa 15 vee etuajassa.
Niin, Liisa Kulhia oli edelläkävijä.
Nyt meillä on some, ja persut.
Ennen kaikkea fantastinen Twitter (nykyinen X).
Elon musk pelasti sananvapauden.
Tuohon aikaan, nelisenkymmentä vuotta sitten, Liisa Kulhian tapaisia ei ollut kuin aivan muutamia.
Liisa teki pioneerityötä.
Bing-, Yahoo- ja Google -haut (Microsoft Edge -selain toimii parhaiten):
Matkamiehen mietteitä Santinen (postaus tässä blogissa 20.7.2020)
(Kihniön Pyhäniemessä, 5.12.2024)
ArcticParadise.fi
Elämä on puolellamme! - Kansanedustaja Kimmo Kiljunen
