(KESKEN)
Mökki Punkaharjulla.
Oli satumaisen hieno tulo tänne lauantai -ehtoona myöhään.
Keskiöinen pyörämatka Retretin paikallisjunapysäkiltä tänne Kulennoisten Hiekkalahteem täysikuun loisteessa, tähtikirkkaan taivaan alla,
Kun valo niin voimakas...
Otava ihan tuossa lähellä, pään päällä, melkein käden ulottuvilla.
Jari -myrsky raivoaa nyt.
Kävipä tuuri, kerkesin Savonlinnasta takaisin tänne mökille sillä 15.30 -paikallisjunalla.
Pyöräreissu Retretin pysäkki - Hiekkalahden mökki n. 7 - 8 kilsaa.
Josta muutamaa sataa metriä lukuunottamatta koko matka vanhaa kylätietä.
Se muutama sata metriä Savonlinna - Punkaharju "isoa tietä" on kyllä ihan karmea.
Kun tukkirekkoja Metsä Woodin Punkasalmen tehtaille sujahtaa ohi noin vartin välein.
Parin metrin päästä.
No, kulkeehan jokaisessa rekassa ehkä sentin tuhannesosan verran meikäläisenkin varallisuutta.
106 Metsä Board Oy B -lappua salkussa, nimittäin...
😏
Onneksi kaikkein pahin myrsky alkaisi vasta yöllä.
Mutta kyllä tuossa tuulessa ja tuiskussa sai polkea ihan tosissaan.
Oli taivaallista lämmittää mikrossa joku keitto, ja painua pehkuihin.
BIG SLEEP.
Parisen tuntia.
Illan ohjelmana
1) Rikostarinoita Suomesta. Uusinta parinkymmenen vuoden takaa. Hyvää settiä.
2) Dokkari Mark Rothkosta. Noista "abstrakteista expressionisteistä" siitä kärkipäästä. Mutta siltikin ihan sontaa.
3) Rikospaikka. Osittain hyvää settiä.
Herään aamuyön pikkutunneilla,
Rapinaa mökin lautaisen välikaton päältä.
Hiiret ovat siellälämmittelemässä.
Mutta minne minä pääsen lämmittelemään, jos sähköt katkeavat?
Uutisissa kerottiin kymmenien tuhansien talouksien olevan ilman sähköä tänä yönä.
Eikä ainoassakaan muussa mökissä tällä alueella näkynyt illa edes valoja?
No, onneksi täällä on takka.
Ja ulkovarastossa klapeja runsaasti.
Ajattelen yön tunteina O:ta, kuten usein viime aikoina.
Lapsuuden luokkatoveri. Ensirakkaus.
Sattumoisin nimittäin joku päivä sitten selvisi, että hänen isänpuolinen sukunsa on lähtöisin - Jyskyjärveltä, Vienan Karjalasta.
Paratiisista.
Jossa sain viettää unohtumattoman viikonlopun heinäkuussa 2011.
Eikä toista visiittiä tuonne rajan taakse todennäköisesti siunaannu enää koskaan.
O. jyskyjärveläistä sukua?
Uskomatonta.
Ei voi olla totta!
Ei ikinä tullu esille, ei pienimmässäkään määrin.
Vuosikymmenien aikana.
Hyvin vaiettu tausta!
O...
Tyttö ilmestyi luokallemme joskus 1966, suunilleen.
Japanista, missä hänen isänsä oli työskennellyt oman alansa koreissa asiantuntijatehtävissä.
Ilmeisesti O. siellä oli ollut jossakin englanninkielisessä koulussa.
Me muut olimme jo vuodesta 1960, "Kindergartenista" asti, olleet luokkatovereita The English Schoolissa Helsingin Mäntytiellä.
Iloinen, terve tyttölapsi.
Olimme samaa "jengiä" siellä takapulpeteissa.
Siitä kehittyneimmästä ja eloisimmasta päästä.
Välitunneilla paljon yhdessä, samoissa porukoissa.
Joskus ehkä 67 -68 alkoivat tunteetkin olla jo kuvassa mukana - ainakin mulla.
Varsinkin yksi kerta jäi ikuisesti mieleen.
Tapanamme oli välitunneilla istuskella siinä talon kulmalla, Mäntytien puoleisilla ikkunalaudoilla.
Jotakin sanailua, leikinlaskua siinä oli ollut, ja O. meni sitten menojaan.
Oliko jossakin radio auki, vaiko oliko päässä vain "korvamato"?
Joka tapauksessa silloin ajankohtaista Beatlesiä.
Hey Jude, Eleanor Rigby tai Penny Lane.
Tunnekuohu oli valtaisa.
Päätin silloin muistaa tuon hetken.
Ja toden totta, lukemattomia kertoja on The English Schoolin ohi fillaroidessa tullutkin pysähdyttyä katselemaan tuota ikkunalautaa...
À la recherhe du temps perdu....
Olisikohan se ollu 68 vai 69, se ikimuistettava ilta O.:n kutsuissa.
O. kaverinsa A. kutsuivat minut ja yhtä luokkaa ylempänä olevan I.:n herraseurakseen, O.:n kotiin Pihlajatielle.
Porvariskoti.
Isä professori, äiti lääkäri.
Siellä istuttiin sohvilla ja juteltiin kuunneltiin musiikkia.
Jotain mehua ja kai keksejä oli tarjolla.
Oli aivan ainutlaatuista, tuohon aikaan, tuossa iässä.
13 . 14 vee.
Ja mie olin siis ainoa luokkamme pojista, kenet kutsuttiin.
Joka kelpasi.
Mieleen jäi olohuoneen hyllyssä jököttänyt Akai -merkkinen musiikkilaitteisto.
Aikansa huippua.
Todellinen harvinaisuus sen ajan olosuhteissa.
Sieltä Aasiasta olivat tuoneet.
Kuinka olenkaan muistanut tuota iltaa, talon ohi vuosikymmenien aikana fillaroidessa...
Nyt, yli puoli vuosisataa myöhemmin...
Tuokin ilta tuntuu ihan unelta.
Kuten niin paljon muutakin.
No, sitten vähän ajan kuluttua menimme samalla porukalla leffaan.
Sinne Aikatalon legendaariseen Bio Bristoliin.
Jota ei enää kohta viitentoista vuoteen ole ollut.
Istuimme parvekkeella, eturivissä.
En pystynyt ollenkaan keskittymään filmiin -istunhan O:n vieressä.
Kihelmöi.
Jossakin vaiheessa yritin pussata tyttöä.
Neito sihisemään ja sähisemään, tiuskaten:
"Mä oon tullu tänne katsomaan tätä elokuvaa!".
Vieressä istuvat tirskuivat.
Naureskelivat leffan loputtua, poistuessamme.
Noloa.
Noloakin nolompaa.
Sellainen ensisuudelma.
Yritykseksi jäi.
Jonkun ajan kuluttua jollakin luokkamme tytöistä oli "kotihipat", niinikään Meikussa.
Mannerheimintiellä.
Olin - lähes lapsena - olevinani niin plyboyta, niin playboyta, että.
O. oli tulossa hippoihin.
Soitin hänelle etukäten kotiin.
Olin ostanut hänelle Lahjan.
Suurieleisesti tyttö sen konfektirasian dissasi.
Ei kiinnostanut.
Kuten ei seurani muutenkaan.
Kolmas kerta oli silloin, kun perheelle taloudellisista syistä tuli löhtö Munkkivuoren asunnosta.
Muiden Teljäntie 3 -talonkavereiden vanhemmat olivat lääkäreitä,opettajia,insinöörejä.
Omat vanhemmat yksityisyrittäjiä. Pienyrittäjiä
Luokkatovereiden vanhemmat olivat
"Säännöt on julmat
on pelissä henki
Sä joko mut nyljet
tai olet mun renki.
Ja viimein kun tilit on tasan
niin jotakin jäljelle jää..."
Riki Sorsa: "Tämä Kultainen Maa"
" I keep singing' them sad songs y'all
Sad songs is all I know..."
Otis Redding: Fa-fa-fa-faa (Sad song)
Google- ja Yahoo -haut:
Matkamiehen mietteitä muistikuvia Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu (8.6.2022)
Matkamiehen mietteitä Paluu Englantilaiseen Kouluun (30.8.2021)
(Punkaharju, Kulennoinen, Hiekkalahti 20.11.2024)
ArcticParadise.fi
Your network is your net worth - Andrew Tate
EPILOGI 23.11.24
Kahden viikon Suomi -rundi ohi.
Jään junasta Pasilan asemalla, ja fillaroin Stadiin.
Keskustan kautta Skattalle, ja sieltä sitten Viikkarilla kämpille Tallinnaan.
Vastasatanutta puhdasta lunta.
Helsinki on kaunis.
Reitti käy pitkin Urheilukatua.
Tuon talon ylimmän kerroksen kulmahuoneistossa Äiti eli 90 vuotta sitten...
Asunnossa näkyy olevan valot päällä...
Elämä jatkuu...
Manskulla matka käy Hesperian puiston viertä, ohi Inter-Continental -hotellin.
Tai Scandichan se nykyään on.
Tässä samassa kohtaa erosimme O:n kanssa silloin aivan samanlaisena talvi-iltana yli neljäkymmentä vuotta sitten.
Sen ekan aikuis -iltamme jälkeen.
Silloisessa Happy Dayssä, Ruotsalaisen Teatterin talossa vietetyn rupattelu -illan jälkeen...
Oli myöhäinen.
Hyvästelin hänet ja painuin Töölönkadun poikamiesboksiin. Aamulla kauppaopistoon.
O. katsoi minua pitkään ja hartaasti...
Silmissä pilke, ja hymynkare huulilla.
Selvästi tilanne jäi hänen mielestään "vaiheeseen".
Mitäpä minulla olisi ollu hänelle tarjottavaa?
Rutiköyhä opiskelija, kämänen kämppä, tuskin kunnon vaatteitakaan.
O. jatkoi kävelyä Pohjoista kohti - vasta vuosikymmenien kukuttua tajusin, että asui vielä kotonaan.
Siis samassa huoneistossa, jossa vietimme ekan iltamme melkein neljäkymmentä vuotta sitten...
Aleksilla on kerrankin väenpaljoutta, jouluostoksilla.
Samoin Espalla pöhinää.
Matkalla Skattalle vielä parin korttitelineen tsekkaus.
Todella hieno tunnelma Stadissa tänä iltana.
Melkein jokaiseen kortteliin, taloonkin liittyy jotakin muistoja.
Tämä on elämäni ulkomuseo.
See vaan, että tuttuja ei enää Stadissa ole.
Ennen niitä tuli vastaan monta per päivä.
Asteittain väheni.
Monia on kuollut, monet kadonnet vaan jonnekin.
Hyvä jos kerran -.pari vuodessa näkee jonkun vanhan tuttavan.
Ja silloinkin on harjoitettava ikäänkuin "arkeologista tutkimusta" kasvojen suhteen:
Löytyykö tuolta ryppyjen seasta ikäänkuin "alkio" siitä ihmisestä, joka joskus oli?
Simon & Garfunkelia mukaillen:
"Tom, The Only Living Boy in Helsinki".
Hotelli Katajanokalla odottaa ilmaiset kahvit (Strawberry Clubin jäsenetu) sekä nettiyhteys ennen lautan starttia nykyiseen asuinkaupunki Tallinnaan.
Minun Helsinkini.
Lautalla kohtaaminen Naisen kanssa.
Oho!
Viikkariin tulee marraskuussa toinenkin fillaristi sisään!
Vieläpä nainen!
Tämäpä erikoista!
Alamme jutulle heti autokannella.
Hän tulee pöytääni vielä kahvilassa.
Juttua piisaa.
Meillä on paljonkin yhteistä.
Hän on mm.asunut Amsterdamissa vuosia.
Onhan Hollanti mulle tuttu maa, ehkä sadan käynnin ja pienen sukutaustankin vuoksi.
Nainen on jonkinlainen taiteilija.
On ollut "keikaölöa" Stadissa - yhen asiakkaan päivä, kuulemma.
Näyttää kuvia tatskoistaan - aivan hirveitä.
Jyrkässä kontrastissa hänen tyylikkään, naisellisen olemuksensa kanssa.
Mitä ihmettä nainen tatuointi -alalla tuhlaa aikaansa?
Nauramme aika paljon.
Tarjoan pari lasia punkkua, ja annan tuotteeni - portugalilaisen MAM -linkkarin.
Katselemme uutta korttisarjaani.
Tyylikäs, pitkähkö, tummahiuksinen, naisellinen 32 -vuotias.
Ehdin jo tuumailla, jotta tästä voisi tullakin jotakin.
Sitten hänen puhelimensa soi.
Parikin kertaa.
Puhelimensa näytölle ilmestyy - sateenkaarilogo.
Aha.
Eipäs olisi uskonut.
Juttu kuitenkin jatkuu, ja ennen Tallinna annan hänelle jopa käyntikorttini.
Eivät nuo lesbo -sekoilut haitaksi olisi olleet.
Ei hän soita ikinä.
Emme tapaa ikinä.
Tämmöiseksi on touhu mennyt - mutta poikamiehenhän on pakko yrittää?
😏
Mutta lähtökohta on siis ihan sama kuin se oli joskus 1968- 1969.
Vaikka O. mut dissasikin.
Yli puoli vuosisattaa sitten.
Niin kauan kun silmä ottaa siron nilkan, ei mieheen voida lyödä "mitätön" -leimaa".
Kenraaliluutnantti T.J.A. Heikkilä
Boy meets Girl - and the Beat goes on!
Would you please shake it to me, baby?
(KESKEN
