Eikö tämä koskaan lopu?
Ei, tämä on vasta alussa....
Pervojen ja friikkien rynnistys.
Ilmaantuminen framille sieltä jostakin - "from the woodworks".
Sinänsä erittäin miellyttävää vierailla vuosikymmenien tauon jälkeen Amos Andersonin kotimuseossa Yrjönkadulla.
Tuttu paikka 70 -luvulta.
"Ett glamoröst inrett borgarhem från 1920 -talet, för att inte tala om all konst".
Täällä tuli lukuisia kertoja hengailtua lukioaikoina.
Osin luvallisilla nk. "hyppytunneilla", osin lintsauksen merkeissä.
Hienoja saleja, osa mööpeleistä Mustion linnan peruja.
Monia hienoja taideteoksia.
Amos taisi aikoinaan olla - Alfred Kordelinin ja Emil Aaltosen jälkeen - Suomen rikkain mies.
Kiinnostavaa kyllä, trion jäsenet olivat kaikki omilla tahoillaan lähtöisin perin vaatimattomista oloista.
Kaikki aloittivat tyhjästä.
Jos verrataan heidän jälkensä tulleisiin Suomen rikkaimpiin miehiin...
Aatos Erkko, Antti Herlin, Poju Zabludowicz...
Jokainen näistä istuutui nk. "katettuun pöytään".
Nerokas ja edullinen Museokortti käy tässäkin museossa.
Talo nk. "myöhäisjugendia" vuosilta 1912 - 1913, Yrjönkatu 27, Kukon kortteli.
Arkkitehdit W.G. Palmqvist ja Einar Sjöström.
Tuttu vanha hissi - se rakennettiin taloon kai vasta jälkeenpäin.
Oikein hauska hissi.
Kori vuorattu sisältä puulla (mahonkia? jotain teakia tms?).
Penkki jolla istua.
Tuo kyltti "Henkilö -Hissi", "Person -Hiss".
Hissin valmistaja Oy Kone Ab - joskus sata vuotta sitten.
Siis vielä 1900 -luvun alussa oli normaalia kivuta monta kerrosta asunnolle noissa sen ajan uusissa jugend -taloissa?
Tukholmassa Strindbergin kotimuseossa Drottninggatanilla näytetään herran vesiklosettia jostakin 1800 -luvun lopusta - Tukholman ensimmäisiä!
Tosin kuin 70 -luvun alun useilla käynneillä, nykyään tänne pitää ilmoittautua ennakkoon.
Niinpä tietenkin.
Onhan kaikesta nykyään tehty - tekemällä tehty - niiiiin vaikeaa.
Eihän kanta -Helsingistä tahdo kohta löytää ainoatakaan avonaista korttelipihaakaan, muuten kuin sattumalta.
Pitää pujahtaa nopeasti sisään, jos avonaisen portin huomaa.
Pari nuorta ystävällistä naisopasta on vastassa - mutta opastettuja kierroksia ei ole.
Oppaat ovat kuulemma nk. "keskusteluoppaita".
Jaaha, tämäkin on taas tätä nykyajan hömpötystä.
Nurkassa on korillinen jalkineiden päälle vedettävä muovisuojaimia - mutta kukaan ei käytä niitä, eikä niiden käyttöön painosteta.
Miten tämä on mahdollista?
Täällähän on hienot matot ja parketit!
Ei voi käsittää.
Sitten taulujen pariin.
Vanhempi uskonnollisaiheinen taide ei kiinnosta - sitä löytyy yläkerran pienestä Amoksen "yksityiskappelistakin".
Mieshän oli katolilaisuuteen viehättynyt.
Upeita teoksia seinillä:
Itävaltalaisen A.L. Ternin "Italienskt landskap" (1800 -talet)
Ruotsalaisen Gustaf Wilhelm Palmin "Venetiansk vy" (1849)
Suomalaisen Oscar Kleinehin "Segelsällskapet..." (1889)
Ruotsalaisen Edward Westmanin "Landskap från Klåfskär" (1893)
Suomalaisen Victor Westerholmin "Landskap från Karis" (1912)
Suomalaisen Alber Edelfeltin "Vy från Södra hamnen (1888 - 1889)
Suomalaisen Magnus von Wrightin "Vattenfall, Svartå" (1864)
Kaikki ihan klassisia öljyvärimaalauksia - nuissa kuvissa silmä lepää!
Suosikiksi nousee tuo Victor Westerholmin maalaus.
Aihe sinänsä on vaatimaton: Harmaa talvinen vesi -motiivi jostakin Länsi-Uusimaalta.
Loistava esimerkki siitä, miten näennäisen vähäisestäkin teemasta huipputaiteilija saa aikaiseksi kiehtovan kuvan!
Mööpeleistä ihan huippua nuokin kullatut, ruhtinaallisella punaisella päällystetyt tuolit muinaisen Atlaspankin jäämistöstä.
Samoin työhuoneen nojatuolit, joissa käsinojien sfinksi -motiivit.
Kullatut pöydänjalat tekevät nekin vaikutuksen.
Amoksella oli tyyliä, silmää!
Mutta, mutta, mutta...
Kun mukaan napattua ilmaista, informaatiopitoista sympaattista pikku painotuotetta poistuessa selailee...
Nuo yllämainitut teoksetkin pienoiskuvina, "muistin virkistykseksi".
Kiitos.
Sitten painotuotteen melko loppuun runnottuna, vanhojen uskonnollisaiheisten teosten pienoiskuvien väliin:
Isku vasten kasvoja!
Totaalista friikki -pervoilua!
Kuva nyky"taiteilija" Pauliina Turakka Purhosen (nevör höörd) pienoispatsaasta "Smärtomannen".
Veistoksessa alaston, valkea, muhkurainen keski-ikäisen naisen ruho.
Kyseessä vääräsäärinen nk. suomalaisen karjakkotyypin edustaja,
Kämmenissä ristiinnaulitsemisen vertavuotavat haavat.
Verivana valuu jalkojen juureen.
Kruununa kaikelle: partaisen miehen pää!
Mitä helvettiä?
Mitä tällä sonnalla on haluttu sanoa?
Varsinaista rappio"taidetta"!
Taas hyvä osoitus siitä, miten tuo sairas satenkaari/gay/queer/lepakko/transsu/friikki/woke -sakki tuputtaa - tuputtamalla tuputtaa - tuota omaa sekavaa ja käsittämätöntä, niljakasta "ideologiaansa" kaikkialle!
Aivan kaikkialle!
Mikään paikka ei ole heiltä turvassa!
Päiväkodit, koulut, kirjastot...
Kaikki hyökkäyksen kohteina!
Totta tosin on, että Amos Anderson itse oli joko homo tai bi.
Naisseuraa tietenkin riitti - miljonäärillä.
Jo 1970 -luvun visiiteillä kiinnittyi huomio nuihin omistuskirjoituksilla varustettuihin näyttelijättärien kuviin kaapin päällä:
"Till min kära Amos!".
Naimaton, lapseton Amoshan testamenttasi jätti -omaisuutensa Konstsamfundet -säätiölle.
Mutta silti.
Mitä helvettiä moinen partanainen -pervosaasta tekee tässä pienois -taidemuseossa?
Olkoonkin, että vain näyttelyluettelossa.
Sen verran "häpyä" on propagandisteilla ollut, etteivät nuo sairaat luuserit ole julenneet laittaa tätä törkyänsä esille Amos Andersonin kotimuseoon.
"Vain" näyttelyluetteloon.
Toistaiseksi...
(Kuusamo 16.4.2024)
ArcticParadise.fi
Pelikaani törmäsi turpiiniin -
punaselle kaikki!
Puhelimet kii!
